PDA

Näytä tavallinen näkymä : Onnettomuuksia ja muita suru-uutisia

Sivut : 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 [12] 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46

Risto Koivunen
05.09.2013, 09.58
Viimeksi näkemieni tutkimusten mukaan väistämissäännöt tuntuvat olevan melkoisen monella ainakin osittain kateissa, liikkumistavoista riippumatta.

Pyörätien jatkeiden ja väistämissääntöjen suhteen laki on sentään sangen yksiselitteinen, sillä pyörätien jatkeen olemassaololla tai puutteella ei ole mitään vaikutusta väistämissääntöihin. Ainoat juridiset vaikutukset, joita pyörätien jatkeella on, koskevat ajoneuvojen pysäköintiä (joka ei ole sallittua pyörätien jatkeella eikä viiden metrin matkalla ennen sitä).

asb
05.09.2013, 10.27
Toi on taas niitä tapauksia, joissa jää kertomatta a: kuka oli väistämisvelvollinen b: että kyseessä on todennäköisesti kelvin jatke.

Näkinkujan ja Sörnäisten Rantatien risteyksessä on sekä KLV:n jatkeita, että suojateitä. Väistämisvelvollista ei ilmoiteta, koska esitutkintaa ei ole saatu valmiiksi.

Mirten voi olla vaikeaa ymmärtää poliisin vakiintuneet toimintatavat näissä asioissa? Poliisi tutkii ja sitä tehdessään pyrkii olemaan puolueeton. Jos poliisi julistaisi heti alkuun väistämisvelvollisuudet, se ottaisi kontolleen sekä syyttäjän, että oikeuslaitoksen hommat.

scf_
05.09.2013, 11.26
http://triathlon.competitor.com/2013/09/news/camilla-pedersen-in-coma-following-bike-crash_83351 "​Ironman European champion Camilla Pedersen is being kept in a coma due to injuries she sustained in a bike crash... The report states that she suffered skull fractures and bleeding around her brain. According to a press release, Pedersen and her training group were suddenly in a situation with a group of children trying to cross the road in front of them and Pedersen crashed."

pätkä
05.09.2013, 17.02
Sörnäisten rantatiellä kolaroitu taas, tällä kertaa Haapaniemen kadun risteyksessä http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/home.nsf/PFBD/AE727471E0C68ACAC2257BDD0027F9FA

Keskiviikkona 4.9.2013 iltapäivällä polkupyöräilijän ja henkilöauton välinen liikennevahinko Haapaniemenkadun ja Sörnäisten rantatien risteyksessä. Henkilöauto oli kääntymässä Sörnäisten rantatieltä Haapaniemenkadulle, jolloin polkupyöräilijä oli törmännyt auton etuosaan. Ajoneuvon etuosaan tuli vauriota. Polkupyöräilijä loukkaantui tapahtumassa ja valitti kipua hengittäessä. Hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

pätkä
05.09.2013, 17.04
Myös Pohjois-Haagassa jyrätään pyöräilijät http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/home.nsf/PFBD/AE727471E0C68ACAC2257BDD0027F9FA

Keskiviikkona 4.9.2013 aamupäivällä henkilöauton ja polkupyöräilijän välinen yhteentörmäys Pohjois-Haagassa, Kaupintien ja Kuparitien risteyksessä. Henkilöauton puskuri osui polkupyörän eturenkaaseen. Polkupyöräilijä lensi katuun törmäyksen voimasta loukaten otsansa, vasemman säärensä ja oikean kämmenensä, joihin tuli avohaavat. Polkupyöräilijä vietiin ambulanssilla sairaalaan. Henkilöauton etuosaan tuli vähäisiä vaurioita.

Pyörällä ja autolla
05.09.2013, 17.54

Metrolehdessä myös juttua molemmista onnettomuuksista ja kommentit taattua laatua.
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/pyora_rutistui_ratikan_alle_pyorailija_ei_loukkaan tunut/

Pyörällä ja autolla
05.09.2013, 18.58
Lappeenranta, Kirkkokadun ja Pormestarinkadun risteys, ke 4.9.2013 klo. 13.30

Polkupyöräilijä jäi auton alle
Lappeenrantalainen v. 1956 syntynyt mies ajoi polkupyörällä Kirkkopuiston suunnasta Kirkkokadulle tarkoituksena ajaa suojatien kohdalta kadun yli. Lappeenrantalainen v. 1956 syntynyt mies ajoi henkilöautolla Kirkkokatua sataman suuntaan. Pyöräilijä ja auto törmäsivät suojatien kohdalla, jolloin pyöräilijä kaatui ja jäi auton keulan alle. Pyöräilijä loukkaantui ja hänet kuljetettiin hoidettavaksi. Auton konepeltiin tuli vaurioita.

http://www.poliisi.fi/poliisi/etela-karjala/home.nsf/PFBD/49BFE2286C842FFEC2257BDD00461A3E

Pyörällä ja autolla
06.09.2013, 15.03
Hit & Run taas. http://www.poliisi.fi/poliisi/satakunta/home.nsf/PFBD/DB2EC05144BE47B1C2257BDE003F28D0

Mondeo kaatoi pyöräilijän ja poistui paikalta06.09.2013

Hopeanharmaa Ford Mondeo (sedan-mallinen) töytäisi polkupyörällä ajaneen nuorukaisen kumoon 04-05.09.2013 välisenä yönä noin klo 02.00 Syväraumankadun ja Urheilukadun risteyksessä.
Polkupyöräilijä sai pintaruhjeita.
Auto tuli Syväraumankatua Otanaukion suunnasta ja kääntyi oikealle Urheilukadulle. Pyöräilijä oli ylittämässä Urheilukadun suojatietä ja ajamassa Otanaukiolle päin.
Auto ei pysähtynyt paikalle, vaan jatkoi törmäyksen jälkeen matkaa Urheilukatua pitkin.
Havainnot pyydetään ilmoittamaan virka-aikana poliisin numeroon 0718746100.

Taaskaan ei ollut suojatie vaan suojatie ja pyörätien jatke kuten jokaikinen tuossa kohtaa on.

Pyörällä ja autolla
06.09.2013, 15.04
http://www.poliisi.fi/poliisi/satakunta/home.nsf/PFBD/C5E9188A13352276C2257BDE003D269F

Nakkilassa eilen 5.9.2013 mopon ja polkupyörän välisessä onnettomuudessa loukkaantunut iäkäs mieshenkilö on edelleen sairaalahoidossa. Poliisi pyytää onnettomuuspaikalle ensimmäisenä saapuneen naishenkilön ottavan poliisiin yhteyttä nroon (02) 6237 654

Pyörällä ja autolla
06.09.2013, 15.05
http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjois-savo/home.nsf/PFBD/36379947488453B7C2257BDE0037CF90

Torstaina kello 17.48 henkilöauto oli kääntymässä Puijonlaaksontieltä paikallisen huoltoaseman pihaan eikä auringonpaisteen vuoksi havainnut kevyen liikenteen väylää pitkin ajanutta polkupyöräilijää, jonka eturenkaaseen autoilija törmäsi. Polkupyöräilijä sai vammoja polviinsa ja hänet kuljetettiin KYS:aan saamaan hoitoa vammoihinsa, jotka jäivät suhteellisen lieviksi. Polkupyörä vaurioitui ja pyöräilijän käyttämä kypärä halkesi törmäyksessä, joten kypärän käyttö todennäköisesti esti pahemman loukkaantumisen. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Pyörällä ja autolla
06.09.2013, 15.07
http://www.poliisi.fi/poliisi/kanta-hame/home.nsf/PFBD/3A5BE2FC07BA608BC2257BDE0031DD3A

Loppi, 27.08.2013 Lopen Hunsalantiellä noin klo 13.45 yhdeksän vuotias poika oli pyöräilemässä koulusta kotiin, kun hänet ohitti tummanvihreä ( ehkä Nissan ) henkilöauto. Auto ohitti pojan niin läheltä, että auton sivupeili osui pojan ohjaustankoon. Poika lensi maahan ja pyörä ojaan. Auto oli pysähtynyt, mutta ei ollut auttanut poikaa kotiin. Poika selvisi kaatumisesta muutamalla naarmulla

Pyörällä ja autolla
06.09.2013, 18.31
http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjois-karjala/home.nsf/PFBD/CE3DBE495E319198C2257BDE003E7E05

Joensuussa Latolankadulla törmäsi pyörätietä ajanut miespyöräilijä pihaliittymästä tulleeseen henkilöautoon perjantaina iltapäivällä. Polkupyöräilijä iski kaatuessaan päänsä katuun ja hänet kuljetettiin sairasautolla keskussairaalaan hoidettavaksi. Pyörä ja auto säilyivät vaurioitta törmäyksessä.

Pyörällä ja autolla
06.09.2013, 18.32
http://www.poliisi.fi/poliisi/etela-pohjanmaa/home.nsf/PFBD/6DB2F725A4B976ABC2257BDE0050E61C

Perjantai 06.09.2013 kello 11.55
Seinäjoki, Kuortaneentien ja Sammonkadun risteys.
Seinäjokinen nainen oli kuljettanut henkilöautoa Hyllykallion suunnasta Kuortaneentien liikenneympyrään. Auto oli kääntynyt Sammonkadun liittymästä oikealle. Samanaikaisesti 7-vuotias seinäjokinen tyttö oli tullut polkupyörällä keskustan suunnasta suojatietä pitkin. Auton kuljettaja ei huomannut polkupyöräilijää, jolloin pyörä osui auton oikeaan kylkeen. Polkupyöräilijä kuljetettiin ambulanssilla tarkastettavaksi Seinäjoen sairaalaan. Polkupyöräilijällä ei ollut kypärää päässä. Polkupyörästä vääntyi etuvanne ja auton sivupeili hajosi.

Pyörällä ja autolla
06.09.2013, 18.37
http://www.poliisi.fi/poliisi/kymenlaakso/home.nsf/PFBD/58B3F38884016E98C2257BDE001CCB61

Keskiviikkona 4.9.13 kello n. 10.20 - 10.30 aikaan tapahtui Sammonaukion ja Karhulantien risteyksessä suojatiellä polkupyörän ja henkilöajoneuvon kolari. Poliisi pyytää mahdollisia tapahtuman silminnäkijöitä ottamaan yhteyden Kotkan poliisiin p. 0718735440 tai 0718735442 numeroihin.

Pyörällä ja autolla
07.09.2013, 15.37
http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/home.nsf/PFBD/F2AF21846D094325C2257BDF00284165

6.9.2013 kello 17:00 aikaan polkupyöräilijä ajoi Viikintien suuntaista kevyenliikenteenväylää Viikin suunnasta. Juuri ennen Säynäslahdentietä pyöräilijä oli lähtenyt ohittamaan vasemmalta kevyenliikenteenväylän oikeassa reunassa kävellyttä naista, mutta samanaikaisesti nainen oli lähtenyt ylittämään kevyenliikenteenväylää vasemmalle jääden suoraan polkupyörän alle. Sekä pyöräilijä, että jalankulkija saivat vammoja. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Jalankulkija sairaalaan tutkittavaksi.

_ava_
07.09.2013, 16.00
^ Kumpi yo. keississä vaaransi liikenneturvallisuuden?

Risto Koivunen
07.09.2013, 17.14
Eiköhän poliisi perinteisesti tutki alkuun kumpaakin osapuolta epäiltynä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, myöhemmin saatetaan sitten rajata jompikumpi puoli syyttömäksi.

Detaljeja tuossa on sen verran niukasti, että on paha mennä kovin paljoa spekuloimaan.

haedon
07.09.2013, 18.58
Kyllä tuollaisessa edellä mainitussa tapauksessa pyöräilijä todetaan syylliseksi lähes poikkeuksetta. Yksi opiskelukaveri kävi käräjillä, kun nainen tuli pyörän eteen pihasta katsomatta ja kaveri ajoi yhteen naisen kanssa. Molemmilla mustelmia, huulet halki, asfaltti-ihottumaa yms. Joutui maksamaan kivusta ja särystä jotain toista tonnia ja oikeudenkäyntikulut molemmilta. Jalankulkijat saavat ilmeisesti tehdä tässä maassa lähes mitä huvittaa - paitsi käydä päälle - ilman tuomiota. Muistaakseni myös kaikissa jalankulkijan kuolemaan johtaneissa taajamaonnettomuuksissa 2000-luvulla se toinen osapuoli todettiin syylliseksi, jalankulkijaa ei kertaakaan. Tästä tutkimuksesta oli muistaakseni rajattu pois alkoholin vaikutuksen alaisena olleet uhrit.

Pyörällä ja autolla
08.09.2013, 14.14
http://www.poliisi.fi/poliisi/etela-karjala/home.nsf/PFBD/2792F5A392BE5AA5C2257BE000397E9B

Pyöräilijä jäi auton alle
Virolainen v. 2002 syntynyt tyttö ajoi polkupyörällä Meltolantien suojatielle. Lappeenrantalainen v. 1969 syntynyt nainen ajo henkilöautolla Meltolantietä VT6:n suuntaan. Tyttö jäi naisen kuljettaman auton alle suojatiellä. Tyttö loukkaantui jalkoihin, jonka vuoksi hänet kuljetettiin hoidettavaksi

makton
08.09.2013, 18.04
Ei kukaan sattunut eilen n. klo. 15:n tienoilla todistamaan allekirjoittaneen kaatumista Tampereella rantatien pyörätiellä, armonkallion/naistenlahden liittymän kohdalla. Ajelin Focuksen cyclolla tammelan suunnasta (sininen paita) ja ainakin olettaisin kaatumisen tapahtuneen pyörätieltä pois käännyttäessä tai heti sen jälkeen. Itsellä ei ole kaatumisesta ja seuraavasta tunnista minkäänlaista muistikuvaa, joten olisi mukava tietää mahdollista syytä tapahtuneelle, vähän kulahtanut takarengas lähtenyt jarrutuksessa/käännöksessä alta tms...

Iso mies kun kaatuu korkealta ja kovaa, sen verran voimalla on maahan kolahtanut, että kypäräkin hajosi, ilman olisi voinut käydä todella huonosti. Nyt pääsi aivotärähdyksellä, asvaltti-ihottumalla kasvoissa ja muualla kropassa sekä materiaalisilla murheilla.

tvhakala
09.09.2013, 11.54
http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/home.nsf/PFBD/F2AF21846D094325C2257BDF00284165

6.9.2013 kello 17:00 aikaan polkupyöräilijä ajoi Viikintien suuntaista kevyenliikenteenväylää Viikin suunnasta. Juuri ennen Säynäslahdentietä pyöräilijä oli lähtenyt ohittamaan vasemmalta kevyenliikenteenväylän oikeassa reunassa kävellyttä naista, mutta samanaikaisesti nainen oli lähtenyt ylittämään kevyenliikenteenväylää vasemmalle jääden suoraan polkupyörän alle. Sekä pyöräilijä, että jalankulkija saivat vammoja. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Jalankulkija sairaalaan tutkittavaksi.

tuo on kyllä ainainen ongelma, kun kävelijä täysin ennalta arvaamatta päättää vaihtaa kulkulinjaansa tai vaikka survaista kävelysauvansa ohiajavan pyöräilijän pinnojen väliin. kerrankin kävelijä yhtäkkiä kirjaimellisesti hyppäsi metrin verran kulkulinjaltaan vasemmalle, suoraan muutaman kymmenen sentin päähän pyöräni eturenkaasta. aikamosella temppuilulla sain kuitenkin pidettyä pyöräni pystyssä sillä kertaa.

pitää vain ihmetellä, että eikö näille kavereille todellakaan tule mieleen, että kaupungissa voisi joskus joku muukin olla liikkeellä. vielä vaikeammaksi asian ymmärtämisen tekee varmaan se, kun itsellä on niin refleksinomaista se taakse katsominen ennen mihinkään kääntymistä. no, nykyään on kyllä tullut tavaksi suhtautua jokaiseen kävelijään kuin pikkulapseen, joka saattaa aivan millä hetkellä tahansa pinkaista valonnopeudella mihin suuntaan tahansa, tai vaikka tipahtaa pyörän eteen suoraan taivaalta.

Smo
09.09.2013, 12.22
Kävelysauvatkin tosiaan voivat olla ongelma .. kerrankin olin ohittamassa oikeassa reunassa kävelevää kävelijää jolloin tämä yhtäkkiä päätti vilkaista kelloaan ja sauvan kärki ilmestyi suoraan naamani eteen .. onneksi löytyi refleksejä ..

Smo
09.09.2013, 12.26
Ei kukaan sattunut eilen n. klo. 15:n tienoilla todistamaan allekirjoittaneen kaatumista Tampereella rantatien pyörätiellä, armonkallion/naistenlahden liittymän kohdalla. Ajelin Focuksen cyclolla tammelan suunnasta (sininen paita) ja ainakin olettaisin kaatumisen tapahtuneen pyörätieltä pois käännyttäessä tai heti sen jälkeen. Itsellä ei ole kaatumisesta ja seuraavasta tunnista minkäänlaista muistikuvaa, joten olisi mukava tietää mahdollista syytä tapahtuneelle, vähän kulahtanut takarengas lähtenyt jarrutuksessa/käännöksessä alta tms...

Iso mies kun kaatuu korkealta ja kovaa, sen verran voimalla on maahan kolahtanut, että kypäräkin hajosi, ilman olisi voinut käydä todella huonosti. Nyt pääsi aivotärähdyksellä, asvaltti-ihottumalla kasvoissa ja muualla kropassa sekä materiaalisilla murheilla.

Kysele tuolta "Kuka ajoi silloin siellä" ketjusta

IncBuff
09.09.2013, 12.28
Kaikenlaiset sauvan kanssa huitoja kierrän kyllä niin kaukaa kuin mahdollista. Noista ei ikinä tiedä.

Smo
10.09.2013, 14.41
Nuorena treenataan mopolla (http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/polkupyoralla_liikkunut_tytto_jai_mopon_alle/) .. tyttö jäi mopon alle .. olisko iskältä opittua ..

JackOja
10.09.2013, 14.49
^

Onnettomuus tapahtui Sepontien ja Visakoivunkujan välisellä ulkoilutiellä

Ei pitäisi mitenkään olla mahdollista, sillä: http://goo.gl/maps/EM8VV. Toisessa päässä sama juttu.

Eipä sinänsä yllätä koska aina noita kusimulkkuja ajelee etenkin Espoon väylillä.

telipyörä
10.09.2013, 15.10
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288597838779.html

Autoilija törmäsi huomioliivein pukeutuneeseen pyöräilijään ja pakeni.

asb
10.09.2013, 15.23
Nuorena treenataan mopolla (http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/polkupyoralla_liikkunut_tytto_jai_mopon_alle/) .. tyttö jäi mopon alle .. olisko iskältä opittua ..

VOI JUMALAUTA SAATANA! Viime viikolla kuuntelin, kun mun perässä ajoi mopo JUURI TUONNE ulkoilutielle. Vedin fillarin poikittain ja kysyin tietääkö poika mitä viereinen liikennemerkki "moottoriajoneuvolla ajo kielletty" tarkoittaa. Kaveri mussutti, että "älä viitti kun tää lyhentää mun matkaa." Käskin poikaa katsomaan taakseen, että "täällä kulkee tuollaisia pikkulapsia ja sun akjansäästösi ei oikeuta vaarantamaan heidän turvallisuuttaan." Sillä kertaa poika kääntyi ja lähti kiertämään ajorataa pitkin.

JackOja
10.09.2013, 15.32
^oliko läski?

Mä taannoin katsoin vihaisesti vastaantulevaa läskiä mopoilijaa silmiin tuolla ja vielä peräänkin merkitsevästi... ja hemmo peitti kilven kädellään :D:D:D

Pitäisiköhän itse asiassa perustaa topic "Ilmianna kusipää mopoilija"

Smo
10.09.2013, 15.37
On kokemuksia mopoista Espoossa ulkoilureiteillä aika paljon ... esim. pari mopoa tai piikkiä ohitti ja veti nenän edestä oikeelle kun olin menossa suoraan kapeaa hiekkaulkoilureittiä .. huusin "jättäkää nyt vähän tilaa" niin takas tuli keskisormea ja mulla sit refleksinä takas sinne keskisormea .. hämärääkin oli. Tai tää kun viritetty mopo tuli iltahämärissä ilman valoa kaks päällä Latokaskesta keskuspuistoon menevää kapeaa hiekkareittiä pitkin vauhdilla ..

asb
10.09.2013, 15.46
^oliko läski?

Mä taannoin katsoin vihaisesti vastaantulevaa läskiä mopoilijaa silmiin tuolla ja vielä peräänkin merkitsevästi... ja hemmo peitti kilven kädellään :D:D:D

Pitäisiköhän itse asiassa perustaa topic "Ilmianna kusipää mopoilija"

Semmoisia normaalin kokoisia mopopoikia. Niin, mun edelle ehti toinen, joka veti surutta tuonne samalle tielle.

Smo
10.09.2013, 16.13
YLE- Huomioliivit eivät auttaneet .. auto ajoi päälle ja pakeni

http://yle.fi/uutiset/huomioliivikaan_ei_auttanut_pyorailijaa_-_autoilija_ajoi_paalle/6824074

Pyörällä ja autolla
10.09.2013, 19.23
Joensuulainen 18 vuotias nainen kuljetti henkilöautoa Siltakatua keskustan suuntaan kahdeksan maissa aamulla, kun auton eteen ajoi yllättäen Sepänkadun kevyenliikenteenväylältä polkupyörällä 15-vuotias nuorukainen (siis poika). Pyöräilijä oli lentänyt auton konepellille ja siitä katuun loukaten molempia jalkojaan ja hänet toimitettiin tarkastukseen Tikkamäelle. Henkilöautosta rikkoontui tuulilasi ja pyörä vaurioitui kauttaaltaan.

http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjois-karjala/home.nsf/PFBD/00863AAA49332451C2257BE20046ADFE

pätkä
12.09.2013, 09.49
Tiistaina 11.9.2013 kello 11.00 aikaan 66-vuotias nurmekselainen mies oli kääntymässä vasemmalle Kuopiontieltä pakettiautolla Hukkavaaran kohdalla. Autoilija ei huomannut suoraan ajanutta polkupyörää. Pyöräilijä törmäsi pakettiauton takaosaan. Polkupyörällä ajanut 69-vuotias nurmekselainen mies sai törmäyksessä vammoja kasvoihinsa ja käsiinsä. Hänet kuljetettiin sairaalaan. Pyöräilijä käytti kypärää. Pakettiauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjois-karjala/home.nsf/PFBD/0AD3F8BA7251024CC2257BE30056234C

Pyörällä ja autolla
13.09.2013, 19.22
Henkilöauton ja polkupyörän kolari Joensuussa.13.09.2013

Henkilöauto ja polkupyörä törmäsivät Vanamokadun ja Kajaanintien viereisen kevyenliikenteen väylän risteyksessä perjantaina kello 11 aikaan. Joensuulainen 79-vuotias nainen ajoi polkupyörällä kohti keskustaa tarkoituksenaan ajaa Vanamokadun ylitse. Samaan aikaan joensuulainen 55-vuotias mies oli ajamassa henkilöautolla Vanamokatua kohti Koulukatua. Risteyksessä henkilöauto ja polkupyörä törmäsivät, polkupyöräilijä osui auton keulaan ja siitä tuulilasiin.
Polkupyöräilijä toimitettiin sairasautolla sairaalaan tarkistettavaksi, pyöräilijän päässä ollut pyöräilykypärä rikkoontui törmäyksessä. Henkilöautosta rikkoontui tuulilasi.

pätkä
14.09.2013, 16.26
Henkilöauto törmäsi polkupyöräilijään maanantaina iltapäivällä Rantakylässä ennen kello kolmea.Polkupyöräilijä ajoi pyörätiellä Mikkelin suunnasta kohti Rantakylää. Pyöräilijään nähden oikealta Johtokadulta tullut henkilöautoilija pysähtyi suojatien eteen antaakseen tietä pyöräilijälle.Kun pyöräilijä ylitti Johtokatua suojatietä pitkin, häneen törmäsi suojatien eteen pysähtyneen auton takaa tullut henkilöauto.Polkupyöräilijä lensi törmäyksen voimasta auton konepellille ja loukkaantui lievästi. Polkupyörä ja henkilöauto vaurioituivat vähän.

Henkilöauton vuonna 1938 syntynyttä mieskuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lähellä/auto-törmäsi-pyöräilijään-rantakylässä-68594

Pyörällä ja autolla
14.09.2013, 16.48

Paikka tämä. http://goo.gl/maps/lW9Ko Autoilijoille kolmio ja tuo " suojatie " on myös pyörätien jatke, joten siinä mielessä taas uutisessa puhutaan pelkästä "suojatiestä.

Pyörällä ja autolla
15.09.2013, 17.08
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288599479452.html

Tukevassa humalassa autoa kuljettanut nainen törmäsi 10-vuotiaaseen poikaan Järvenpäässä lauantaina iltapäivällä.Paikkakuntalainen 66-vuotias nainen kuljetti henkilöautoa Rantakatua Helsingintien suunnasta ja törmäsi Rantapuistosta suojatietä pitkin pyöräilleeseen 10-vuotiaaseen poikaan.

Poika kaatui, mutta ei loukkaantunut vakavasti.

Nainen puhalsi alkometriin 1,56 promillea.

latuman
15.09.2013, 17.55
Jos toi ämmä ei saanu pysyvää ajokieltoa ja kaks vuotta linnaa niin jotain on pielessä.

asb
15.09.2013, 19.25
Jos toi ämmä ei saanu pysyvää ajokieltoa ja kaks vuotta linnaa niin jotain on pielessä.

Haha, #sinisilmäisyys.

Tarvitsee kuitenkin autoa työnteossa. Ehdollista ja ratin takana heti, kun krapulalta selviää.

IncBuff
15.09.2013, 19.52
Tarvitsee kuitenkin autoa työnteossa. Ehdollista ja ratin takana heti, kun krapulalta selviää.
Ei muuten nykyään enää vaikuta. Ottavat kortin pois vaikka olisit rekkapena tai taksikuski pelkistä ylinopeussakoista kun niitä ottaa kolmet vuoteen.

latuman
15.09.2013, 19.55
Ei muuten nykyään enää vaikuta. Ottavat kortin pois vaikka olisit rekkapena tai taksikuski.

Rattiuoppojen veronmaksukykyyn ei saisi koskea, etenkin jos heidän uhreiksi jää veroa kiertäviä lapsia ja eläkeläisiä!

tvain
15.09.2013, 23.14
Mitäs täällä nyt mesotaan tuosta? Eikös pyöräilijä tullessaan pyörätieltä ajoradalle (suojatie + pyörätien jatke) ole väistämisvelvollinen... Sama kuin kolmion takaa tunkisi kenen tahansa eteen, rattijuoppu tai ei. Rattijuoppous on tietty aina väärin, mutta väistämisvelvollinen ei juoppo tainnut tällä kertaa olla. Ikävä onnettomuus joka tapauksessa.

mutanaama
15.09.2013, 23.27
Mitä humalaisempi kuski, sen selvempi kolari. Hyvä että jäi kiinni, ennenkuin ehti tappaa ketään.

Juha Kastemaa
16.09.2013, 11.57
Haha, #sinisilmäisyys.

Tarvitsee kuitenkin autoa työnteossa. Ehdollista ja ratin takana heti, kun krapulalta selviää.

Rattijuoppoutta ei tietenkään pidä mitenkään puolustella. Kysyn vaan silti:jos humalainen pyöräilijä (aika paljon on näitä liikenteessä,mutta ei siitä sen enempää) aiheuttaa itselleen tai jollekin muulle pahaa tuhoa ajamalla pyörällään päälle
tai aiheuttaen kolarin,niin lähteekö pyörä ja ajo-oikeus??

Aakoo
16.09.2013, 12.24

Kuinka monesti olet kuullut tapauksesta, jossa päihtynyt pyöräilijä on aiheuttanut toisen ihmisen kuoleman tai vakavan loukkaantumisen? Kun puhutaan kulkuneuvon potentiaalisesta tuhovoimasta, on autolla ja pyörällä aika paljon eroa. Vastuu on myös sen mukainen. Mun mielestä rattijuoppojen onnettomuudet tulisi käsitellä aina tappoina/tapon yrityksinä. Jos lähtee maistissa rattiin, niin ottaa aina tarkoituksella riskin, jonka seuraamukset vaan usein joku muu joutuu maksamaan.

tvhakala
16.09.2013, 12.58
Kyllä noile kännipyöräilijöillekin pitäisi minusta joku roti saada. Jos nyt ihan pakko on kännipäissään jollakin ajaa, niin mieluummin tietty pyörällä kuin autolla, mutta huonon tuurin sattuessa pyöräilijäkin voi jonkun tappaa.

Minä kun olin pikkutyttö, niin kännipyöräilijä ajoi suoraan päin niin että lensin pyöräni kanssa keskelle vilkasta autotietä. Oli uskomaton tuuri, että juuri sillä hetkellä oli pieni tauko siitä jatkuvasta liikennevirrasta. Minulla oli molemmat polvet veressä ja pyöränkori rutussa, mutta äijä ei ees kysynyt että sattuiko, vaan jatkoi vain öristen matkaansa.

Toki nämä rattijuopot, rattinarkkarit, rattisokeat, rattiväsyneet tai muuten vaan ratti-idiootit paljon enempi on noita vaaratilanteita aiheuttaneet.

Mankeli Apina
16.09.2013, 12.59
Rattijuoppoutta ei tietenkään pidä mitenkään puolustella. Kysyn vaan silti:jos humalainen pyöräilijä (aika paljon on näitä liikenteessä,mutta ei siitä sen enempää) aiheuttaa itselleen tai jollekin muulle pahaa tuhoa ajamalla pyörällään päälle
tai aiheuttaen kolarin,niin lähteekö pyörä ja ajo-oikeus??

Kyllä se ajokortti lähtee tankojuopoltakin, mutta vaatii konkreettista vaaran aiheuttamista. Eli törmäämistä johonkin esim jalankulkijaan tms.

http://www.laki24.fi/riri-liikennerikokset-liikennejuopumus.html

Aakoo
16.09.2013, 13.29
Kyllä se ajokortti lähtee tankojuopoltakin, mutta vaatii konkreettista vaaran aiheuttamista. Eli törmäämistä johonkin esim jalankulkijaan tms.

http://www.laki24.fi/riri-liikennerikokset-liikennejuopumus.html

Muistaakseni fillarilla hölmöilyllä ei voi menettää ajokorttia, koska sitä ei vaadita polkupyörän kuljettamiseen alun perinkään.

asb
16.09.2013, 14.13
Rattijuoppoutta ei tietenkään pidä mitenkään puolustella. Kysyn vaan silti:jos humalainen pyöräilijä (aika paljon on näitä liikenteessä,mutta ei siitä sen enempää) aiheuttaa itselleen tai jollekin muulle pahaa tuhoa ajamalla pyörällään päälle
tai aiheuttaen kolarin,niin lähteekö pyörä ja ajo-oikeus??

Jaa, koskas autoilijalta on auto viety rattijuoppouden takia?

Mankeli Apina
16.09.2013, 14.21
Muistaakseni fillarilla hölmöilyllä ei voi menettää ajokorttia, koska sitä ei vaadita polkupyörän kuljettamiseen alun perinkään.

75 §

Perusteet ajokieltoon määräämiselle

Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja on määrättävä ajokieltoon, jos hänen todetaan syyllistyneen törkeään liikenteen vaarantamiseen, rattijuopumukseen, törkeään rattijuopumukseen tai huumaantuneena ajamiseen.

Eli ei sitä ajokieltoa voi saada suoraan tankojuoppouden takia, mutta jos kännissä fillarilla saa törttöiltyä itselleen tuomion törkeästä liikenteen vaarantamisesta niin sitten bonuksena tulee myös ajokieltoa (jos on ajokortti).
Joltain tapajuopoltahan on kai auto viety (tai yritetty viedä, on ehkä vielä jossain valituskierroksella?), mutta se olikin sitten ajellut varmaan päälle 100 kertaa kännissä ja jäännyt kiinni. Eli samalla tavalla sitten myös polkupyörällä...

Risto Koivunen
16.09.2013, 14.47
Törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen voi rikoslain mukaan syyllistyä ainoastaan moottoriajoneuvon tai raitiovaunun kuljettaja, joten pyörällä ajellessa ei tuosta voi saada syytettä.

Lisäksi tuo viitattu tieliikennelain 75 § on muuten vanhentunut, nykyisin ajokieltoon määräämistä käsittelee ajokorttilain 64 §. Sisällöllisesti kuitenkin aika sama.

asb
16.09.2013, 15.53
Eli ei sitä ajokieltoa voi saada suoraan tankojuoppouden takia, mutta jos kännissä fillarilla saa törttöiltyä itselleen tuomion törkeästä liikenteen vaarantamisesta niin sitten bonuksena tulee myös ajokieltoa (jos on ajokortti).
Joltain tapajuopoltahan on kai auto viety (tai yritetty viedä, on ehkä vielä jossain valituskierroksella?), mutta se olikin sitten ajellut varmaan päälle 100 kertaa kännissä ja jäännyt kiinni. Eli samalla tavalla sitten myös polkupyörällä...

Eikä tule. Pyörällä ajoon ei vaadita auton ajamiseen vaadittavaa ajolupaa, joten autolla ajoon annettua lupaa ei voi menettää pyörällä ajaen. Jos voisi, se asettaisi ajokortittimat ja ajokortin hankkineet ihmiset eriarvoiseen asemaan lain edessä, mikä olisi perustuslain vastaista.

Onko järjenkäyttö jotenkin vaikeaa?

Jälkimmäinen väitteesi taasen on ihan täyttä paskaa.

ptaipale
16.09.2013, 16.49
... Joltain tapajuopoltahan on kai auto viety (tai yritetty viedä, on ehkä vielä jossain valituskierroksella?), mutta se olikin sitten ajellut varmaan päälle 100 kertaa kännissä ja jäännyt kiinni. Eli samalla tavalla sitten myös polkupyörällä...
Jälkimmäinen väitteesi taasen on ihan täyttä paskaa.

No eihän tuo mitään täyttä paskaa ole - kyllä tapajuoppojen auton takavarikkoprosesseja on käynnistetty. Ja jo kahden rattijuoppouden perusteella, ei tarvitse sataa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010071612052516_uu.shtml

Jumu
16.09.2013, 17.41
Tänään tandem-lenkki keskeytyi odottamatta kun tiukassa vasemmalle kääntyvässä mutkassa tuli auto vastaan. Ilmeisesti kuski säikähti meitä, koska hän jarrutti ja käänsi reippaasti oikealle, sillä seurauksella että auto meni ojaan ja katon kautta ympäri. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin. Tilanteen teki erikoiseksi se että kuski ja auton matkustaja olivat tuttuja nuoria. Kyllä vähän hirvitti mennä katollaan olevan auton luo kyselemään kuinka kävi.

Pyörällä ja autolla
16.09.2013, 18.36
Jaa, koskas autoilijalta on auto viety rattijuoppouden takia?

Ei tästä kovin kauaa ole kun yhdeltä vietiin. Oli syyllistynyt useamman kerran rattijuoppouteen ja auto lähti valtiolle.

asb
16.09.2013, 20.50
No eihän tuo mitään täyttä paskaa ole - kyllä tapajuoppojen auton takavarikkoprosesseja on käynnistetty. Ja jo kahden rattijuoppouden perusteella, ei tarvitse sataa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010071612052516_uu.shtml

Kaivat vielä lopullisen päätöksen jostain.

FillaRilla
16.09.2013, 20.56
Pyöräilijän vikahan tämä; paikka on vain klvn:n jatke, joten fillaristilla oli väistämisvelvollisuus.
Paikalla autot antavat tietä usein pyöräilijöille. Joka itselle viimeksi tänään kelpasi. Hidastetöyssykin autoille on.
Pelkkä kännissä olo ei tee syylliseksi. Pari vuotta naapurin rouva ajoi kännissä autolla kolarin kolmion takaa tulleen kanssa. Kolmion takaa tullut tuomittiin rosiksessa syylliseksi kolariin ja naapurin rouva rattijuoppoudesta.
P.s. tvainhan jo kerkeskin oleen samaa mieltä asiasta. Paitsi, että kyllähän lapsia aina pitäisi osata varoa. Kännissä tai selvinpäin.

ptaipale
17.09.2013, 01.17
Kaivat vielä lopullisen päätöksen jostain.

No sitä ei vaadittu "paskaksi" toteamassasi kommentissa. Siinä vain todettiin että ainakin yritystä on, ehkä valituskierroksella.

Mankeli Apina
17.09.2013, 10.07
Törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen voi rikoslain mukaan syyllistyä ainoastaan moottoriajoneuvon tai raitiovaunun kuljettaja, joten pyörällä ajellessa ei tuosta voi saada syytettä.

Lisäksi tuo viitattu tieliikennelain 75 § on muuten vanhentunut, nykyisin ajokieltoon määräämistä käsittelee ajokorttilain 64 §. Sisällöllisesti kuitenkin aika sama.

No niinpä näyttää, luin vain "normaalin" liikenteenvaarantamisen pykälän, se koskee tienkäyttäjiä. Ajokieltoahan ei sitten saa polkupyörällä törttöilyllä, ellei pyörässä ole yli 250w moottoria. Tosin se ei kyllä enää sitten ole polkupyörä.

Pyörällä ja autolla
17.09.2013, 17.49
http://www.poliisi.fi/poliisi/keski-suomi/home.nsf/PFBD/3A5EC2F448AF40DDC2257BE900228E0F

17.09.2013

Jyväskylä: Puistokadun ja Yrjönkadun risteyksessä polkupyöräilijän ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus missä henkilöautoa kuljettanut vuonna -60 syntynyt nainen oli jättänyt noudattamatta väistämisvelvollisuutensa risteyksessä. Tämän seurauksena nainen oli törmännyt kuljettamallaan henkilöautolla vuonna -85 syntyneen polkupyörällä liikkeellä olleeseen naiseen. Törmäyksen seurauksena polkupyöräilijä kaatunut katuun ja loukannut itseään. Onnettomuus tapahtunut 17.9.2013 klo 07.50. Poliisi tutkii onnettomuutta liikennerikkomuksena.

Smo
17.09.2013, 18.12

"Poliisi tutkii onnettomuutta liikennerikkomuksena." WTF? Liikennerikkomuksena? Ajaa päälle ... nii ja sit talvinopeuksilla ajelee kuivalla sulalla kelillä jollain tyhjällä Turun motarin baanalla 140 tulee liikenteen vaarantamista vaiko kenties törkeää? Jeesus sentää ...

Pyörällä ja autolla
17.09.2013, 18.20

Positiivista tuossa uutisessa oli se että poliisi oli muistanut tiedottaa että autoilija oli jättänyt noudattamatta väistämisvelvollisuuttaan ja se että ei puhuta mitään suojatiestä.

pätkä
17.09.2013, 18.36
Jaa, koskas autoilijalta on auto viety rattijuoppouden takia?

Rattijuopon auto tuomittiin valtiolle. Tapaus uutisoitu v.2005.

Hämeenlinnan käräjäoikeus otti eilen käyttöön uuden keinon hauholaismiehen rattijuopumuskierteen katkaisemiseksi.
Oikeus tuomitsi 50-vuotiaan miehen viidestä törkeästä rattijuopumuksesta seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen ja takavarikoi hänen autonsa valtiolle...

http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kotimaa/181009-rattijuopon-auto-tuomittiin-valtiolle

Tuoreempi tapaus: Rattijuopon auto tuomittiin valtiolle ja romutettiin.

Kokkolan poliisi takavarikoi viime vuonna kokkolalaismieheltä henkilöauton, koska mies oli syyllistynyt lyhyen ajan sisällä kolmeen törkeään rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Nyt käräjäoikeus on määrännyt auton valtiolle menetetyksi.
Tuomion tultua lainvoimaiseksi, toimitettiin auto hävitettäväksi romuttamolle

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288546279719.html

Pyörällä ja autolla
17.09.2013, 21.08
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/polkupyorailija_loukkaantui_kolaroituaan_motoristi n_kanssa/
Polkupyöräilijä loukkaantui kolaroituaan motoristin kanssa Pihlajistontiellä Helsingissä tiistaina noin kello 19.
Helsingin päivystävän komisarion mukaan pyöräilijä oli valittanut onnettomuuden jälkeen jalkaansa.

Pyörällä ja autolla
18.09.2013, 20.04
Pyöräilijää pyydetään ilmoittautumaan poliisille18.09.2013

Tänään klo 17.37 aikaan Kemissä Karjalahdelle jjohtavan kevyen liikenteen tunnelin Prisman puoleisessa päässä sattui mopon ja polkupyöräilijän välinen kolari, jossa mopoilija loukkaantui. Polkupyörää ajanut mies poistui paikalta ennen poliisin ja ambulanssin paikalle saapumista. Miestä pyydetään ilmoittautumaan poliisille virka-aikana p. 071 8766154 tai hätäkeskukseen p. 112. . Miehen tuntomerkit n. 40-vuotias,180 cm pitkä, farkkutakkinen ja hän oli liikkeellä ns mummon malllisella polkupyörällä, jossa harmaa lastenistuin.
Samalla Peräpohjolan poliisi muistuttaa, että em. Karjalahden tunnelissa ja muissakin vastaavissa, joissa on näkemäesteitä, kaikkien kevyen liikenteen tienkäyttäjien syytä olla varovaisia. Lisäksi vastaantulevien kaistoja hyväksi käyttäen käännyttäessä ei saa "oikoa" ettei tänään tapahtuneen onnetomuuden kaltaisia vahinkoja sattuisi

platipus
18.09.2013, 20.42
Valtiolle tuomitut autot tuppaa olemaan niitä max. 2000€ hintasia, ei ole vissiin mitään arvokasta autoa vielä viety..

ptaipale
18.09.2013, 21.55
Takavarikoinnin pointti ei kai olekaan (ainakaan pitäisi olla) se, että rattijuoppoa rangaistaisiin suurella taloudellisella menetyksellä, eikä se että valtiolle saataisiin paljon rahaa, vaan se, että estetään toistuvan humalassa ajon jatkuminen.

tempokisu
18.09.2013, 22.37
Siis kertakaikkiaan kunniattomia pskiaisia! :mad:

Täällä Pirkkalassa joku nuori oli ajanut kelviä mönkijällä, ja ohitetuksi tullut 1952-syntynyt sillä kelvillä pyöräilevä mieshenkilö oli sitten mennyt huomauttamaan.
No, mies oli joutunut mönkijä- ja mopoautokuski-porukan pahoinpitelemäksi. Murtumia ja kakkulat rikki!

Jos kotona tai koulussa ei opeteta liikennesääntöjä ( Pirkkalassa ei kelvillä saa ajaa mönkijällä eikä mopolla, kun taas esim. Metsäkansassa saa ajaa mopolla, ja sekin on aika pelottavaa pyöräilijän ja kävelijän näkökulmasta..) niin jonkunhan sitä pitää? Ja sitten tulee turpiin siittä hyvästä.

Että oli ikävä uutinen.
Olen kerran itse joutunut lähes vastaavaan tilanteeseen, jotkut mopoilijat etuili eikä antaneet tietä pyynnöistäni huolimatta ja ohitin ne fillarilla, ja siinä lähti moporyhmä ikäänkuin piirittään, mutta pääsin kuitenkin karkuun.

isokanki
19.09.2013, 12.56
"Poliisi tutkii onnettomuutta liikennerikkomuksena." WTF? Liikennerikkomuksena? Ajaa päälle ... nii ja sit talvinopeuksilla ajelee kuivalla sulalla kelillä jollain tyhjällä Turun motarin baanalla 140 tulee liikenteen vaarantamista vaiko kenties törkeää? Jeesus sentää ...
Joo-o. Väistämisvelvollisuuden noudattamatta jättäminen = 10 päiväsakkoa. 125 km/h satasen alueella = 12 päiväsakkoa. (Lähde: poliisin sakkolaskuri)

Toisaalta:

"Jos liikenneturvallisuuden vaarantamisessa moottorikäyttöisen ajoneuvon tai raitiovaunun kuljettaja tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta

--
3) laiminlyö liikenneturvallisuuden vaatiman pysähtymisvelvollisuuden tai väistämisvelvollisuuden
--

siten, että rikos on omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle, hänet on tuomittava törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vähintään 30 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1999/19990545

Mielestäni autolla pyöräilijän torppaaminen kumoon pyörätien jatkeella on "omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle". Tuosta törkeästä huolimattomuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta kaupunkiliikenteessä laput silmillä ajelu täyttää mielestäni kriteerit.

Pyörällä ja autolla
19.09.2013, 17.13
http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/home.nsf/PFBD/107435B6130211A3C2257BEB001A3B08

19.09.2013

Moottoripyöräilijä ja polkupyöräilijä kolaroivat
1. Moottoripyörällä liikkeellä ollut mies ja polkupyörää kuljettanut nainen kolaroivat tiistaina 17.9. noin klo 19.00 aikaan Salpausseläntiellä. Polkupyöräilijä oli ajanut Salpausseläntietä Pihlajiston suuntaan tien oikeassa reunassa ja kääntynyt jyrkästi vasemmalle kohti ajoradan vasemmalla puolella olevaa kävelytietä, kun takaa samaan suuntaan kulkenut moottoripyöräilijä törmäsi pyöräilijään. Pyöräilijä loukkasi nilkkansa tapahtumassa ja moottoripyörän katteeseen tuli murtuman sen kaaduttua maahan.

Pyörällä ja autolla
19.09.2013, 17.17
http://www.poliisi.fi/poliisi/ita-uusimaa/home.nsf/PFBD/E082D54F36976F6BC2257BEB0036DF96

Liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Porvoo, Kevätkumpu 18.9.2013 klo 20

Henkilöauto ja polkupyörä törmäsivät toisiinsa suojatiellä Sammontien ja Joukahaisentien risteyksessä. Henkilöautoa kuljettanut 35-vuotias porvoolaismies oli ajanut Sammontietä itään päin. Lähestyessään Joukahaisentietä hän oli huomannut kun tien vasemmalta puolelta pyörätietä lähestyi tyttö polkupyörällä tarkoituksenaan ylittää suojatietä pitkin Sammontie. Autoilija hiljensi vauhdin ja antoi tytölle tilaa ylittää suojatie pyörällä ajaen. Autoilijan jatkaessa matkaa oli samasta suunnasta edellisen tytön lisäksi tullut tytön kaveri myös polkupyörällä. Autoilija ei huomannut 10-vuotiasta tyttöä ennen suojatietä, koska tyttö jäi "kuolleeseen kulmaan" a-pilarin taakse. Autoilija teki lukkojarrutuksen kun huomasi tytön. Auto osui kuitenkin tyttöön keskellä suojatietä kun tyttö oli pyöräilemässä suojatietä pitkin koulun suuntaan. Tyttö ei kaatunut törmäyksen voimasta ja auto pysähtyi siihen kohtaan missä osuma tapahtui.
Henkilöautoon eikä polkupyörään tullut mitään vaurioita törmäyksessä. Tyttö loukkasi polvensa törmäyksessä. Tapahtumapaikka oli onnettomuushetkellä sateinen ja hyvin hämärä.

Smo
19.09.2013, 18.50
Joo-o. Väistämisvelvollisuuden noudattamatta jättäminen = 10 päiväsakkoa. 125 km/h satasen alueella = 12 päiväsakkoa. (Lähde: poliisin sakkolaskuri)

Niin .. toi 125 km/h samoissa olosuhteissa ennen jotain satunnaisesti arvottua päivää ei edes johda sakkoihin .. mutta ihmisten päälle saa ajella. Kiesus sentään.

Pyörällä ja autolla
20.09.2013, 12.38
20.09.2013

Tänä aamuna noin puoli yhdeksän aikaan sattui liikenneonnettomuus, jossa autoilija ajoi lieksalaisen -46 syntyneen naispyöräilijän päälle. Kuljettaja oli ajanut autolla Lieksan suunnasta Kylälahteen päin. Pyöräilijä oli lentänyt törmäyksen voimasta ja loukkaantunut vakavasti.
Onnettomuuspaikka sijaitsee Kylänlahdentien ja Viensuuntien risteyksen kohdalla. Auton kuljettajana toimi lieksalainen-86 syntynyt ulkomaalaistaustan omaava henkilö. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vamman tuottamuksesta. Kuljettaja on kiinniotettuna ennen mainittuihin rikoksiin.
Poliisi jatkaa esitutkintaa mm kuulemalla todistajia ja epäiltyä sekä suorittamalla teknistä tutkintaa.

http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjois-karjala/home.nsf/PFBD/542605525543ACD0C2257BEC002BAE79

elasto
20.09.2013, 14.25
Niin .. toi 125 km/h samoissa olosuhteissa ennen jotain satunnaisesti arvottua päivää ei edes johda sakkoihin .. mutta ihmisten päälle saa ajella. Kiesus sentään.

Viimeksi kun mun päälle ajettiin, niin autoilija ei saanut edes sakkoja. Kääntyi kiertoliittymästä suoraan päin kylkeen ajaessani suoraan yli pyörätienjatketta ja väitti ettei nähnyt. Poliisin tultua paikalle myönsi kuitenkin nähneensä, joten päätti vain ajaa tahalteen päin.

Smo
20.09.2013, 14.33

SAATANA!!! Anteeks kiroilu ...

Rautaperse
21.09.2013, 00.17
Miten hel*etissä tuo sakottomuus on mahdollista?

Pyörällä ja autolla
21.09.2013, 17.32
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/poliisi_kaipaa_tietoja_nuoren_pyorailijan_kolarist a/

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kaipaa tietoja torstaina 19. syyskuuta Espoossa sattuneesta polkupyöräilijän ja farmarimallisen henkilöauton yhteentörmäyksestä.
Uudehko farmariauto oli törmännyt vähän ennen aamukahdeksaa suojatiellä pyöräilleeseen nuoreen poikaan Olarinkadulta Ruomelantielle käännyttäessä. Poika oli kaatunut onnettomuudessa katuun.
Kuljettaja oli keskustellut pojan kanssa mutta poistunut jättämättä yhteystietoja. Tapahtumapaikalla oli ollut samaan aikaan linja-auto ja henkilöauto, jotka olivat myös pysähtyneet paikalle.
Poliisi pyytää kuljettajia tai silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä Espoon tutkintayksikköön numeroon 071 873 8240 tai tutkijaan numeroon 071 873 8320

Taas uutisessa puhutaan vain suojatiestä, vaikka kyseisessä paikassa on myös pyörätien jatke joka on merkitty tiehen uudella merkintätavalla.
Paikka tämä http://goo.gl/maps/SdKMN

Pyörällä ja autolla
21.09.2013, 17.50

http://www.poliisi.fi/poliisi/lansi-uusimaa/home.nsf/PFBD/03157111764A80E4C2257BED004AC2B7

21.09.2013

Poliisi pyysi aiemmassa päivittäistiedotteessa silminnäkijähavaintoja liittyen Espoossa Ruomelantiellä 19.9.2013 tapahtuneeseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Kyseessä oli henkilöauton törmääminen suojatiellä pyöräilleeseen nuoreen poikaan.

Henkilöauton kuljettajan henkilöllisyys on poliisin tiedossa ja hänet on tavoitettu. Henkilöllisyyden varmistamisessa oli silminnäkijän havainnoilla suuri merkitys. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kiittää avusta.

Pyörällä ja autolla
21.09.2013, 17.56
http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjois-savo/home.nsf/PFBD/BE992CD478BAE862C2257BED003CDCE4

21.09.2013

Perjantaina kello 16.20 autoilija oli kääntymässä Saarijärventieltä vasemmalle Kellolahdentielle eikä havainnut kevyen liikenteen väylällä ajanutta pyöräilijää. Autoilija törmäsi pyöräilijään, joka kaatui törmäyksen voimasta toisen risteyksessä olleen auton kylkeen. Autoihin tuli lieviä vaurioita, 20-vuotias pyöräilijä loukkaantui lievästi päähän ja hänet kuljetettiin KYS:aan tarkastuttamaan vammansa. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Paikka joko tämä http://goo.gl/maps/V23G7 tai sitten tämä http://goo.gl/maps/Yf5Ss

Pyörällä ja autolla
21.09.2013, 17.59
http://www.poliisi.fi/poliisi/ita-uusimaa/home.nsf/PFBD/57C8C3618374D5BBC2257BED0032BEE0

Liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Vantaa, Kulomäentien Maakotkantien risteys, 20.09.2013 klo 06.10
Kulomäentien ja Maakotkantien risteyksessä polkupyöräilijä osui henkilöauton vasempaan etukulmaan seurauksella, että pyöräilijä lensi auton konepellille ja siitä edelleen maahan. Sairaankuljetusyksikkö kuljetti pyöräilijän Peijaksen sairaalaan tarkistuttamaan vammat.

http://goo.gl/maps/f8vyJ

Pyörällä ja autolla
22.09.2013, 18.13
Hit&Run

http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/pikkutytto-pelastautui-taparasti-mopopoika-pakeni-paikalta/1671184

Kahdeksanvuotias Tea oli vähällä joutua mopoilijan yliajamaksi Vaajakoskella kevyen liikenteen väylällä viime perjantaina. Tea pelastui, mutta polkupyöräpyörä meni käyttökelvottomaksi.
Tea pyöräili perjantaina puoli neljän aikaan kotiaan kohti. Hän tuli ystävänsä luota tuttua reittiä; Jyväskylän Vaajakoskella sijaitsevan Vaajakummun koulun kentältä lähtevää pyörätietä. Rakas polkupyörä oli saatu syntymäpäivälahjaksi viime keväänä.
Reitin piti olla turvallinen, sillä kevyen liikenteen väylällä ei saa ajaa moottoriajoneuvolla. Ystäväkin lähti saattamaan Teaa ja jäi katsomaan mäen päälle, kun Tea jatkoi matkaa.
Tällä kertaa tapahtui jotakin kuitenkin jotain mitä Tea ei osannut odottaa.
Häntä vastaan tuli kovaa vauhtia pieni "tossumopo", kuten joskus kuulee sanottavan matalista pienipyöräisistä mopedeista.
Mustakypäräinen mopoilija lähestyi Teaa, eikä näyttänyt väistävän. Tea säikähti ja hyppäsi pois liikkuvan pyöränsä kyydistä. Hän laskeutui ojan pohjalle samaan aikaan, kun mopoilija törmäsi hänen polkupyöräänsä.
Nuori mies pysähtyi, tuli Tean luokse ja kysyi: "sattuiko?". Tea vastasi, että sattui. Hänhän sai kolhuja jalkoihinsa ojaan hyppäämisestä. Tähän mopoilija totesi: "sori", ja lähti mopollaan karkuun.
Onneksi Tean ystävä oli vähän matkan päässä ja Tealla puhelin mukana. Hän soitti äidilleen ja kertoi mitä oli tapahtunut.
Äiti tuli nopeasti pelastamaan tytön pinteestä, mutta pyörä oli ruhjoutunut käyttökelvottomaksi. Etuvanne oli poikki ja pyörän etuhaarukka täysin vääntynyt.
Paikalla ollut ohikulkija kertoi äidille vain kuulleensa mopon kiihdytysäänen.
Tea selvisi mustelmilla, mutta henkiset kolhut olivat kovia. Itku tulee edelleen, kun hän ajattelee mitä tapahtui, ja polkupyörän menetys harmittaa. Moposta Tea muistaa vain sen, että siinä oli valkoiset lokasuojat. Mopoilijalla oli ehkä päällään harmaa takki.
– Onneksi pyöriä saa uusia. Onni onnettomuudessa, että Tea ehti hypätä tieltä pois, Tean äiti Soile pohtii.
Tean vanhemmat aikovat tehdä asiasta rikosilmoituksen.

Pyörällä ja autolla
23.09.2013, 18.22
http://www.poliisi.fi/poliisi/keski-suomi/home.nsf/PFBD/67A45480B3DD7D6CC2257BEF0020A822

Jyväskylä: 23.9.2013 kello 12:05 aikaan henkilöauton ja polkupyörän välinen liikenneonnettomuus Tellervonkadun ja Puutarhakadun risteyksessä. 60- vuotias nainen oli ajanut autolla Tellervonkatua keskustan suuntaan, kun oli törmännyt Puutarhakadun risteyksessä 26- vuotiaan miehen pyörään. Mies loukkasi itseään ja hänet toimitettiin ambulanssilla saamaan hoitoa vammaansa.

mkpaa
24.09.2013, 13.11
Näin toisaalla.
http://desark.org/post/62063448397/late-thursday-night-september-19th-my-friend

Pyörällä ja autolla
25.09.2013, 10.43
HENKILÖAUTON JA PYÖRÄILIJÄN YHTEENTÖRMÄYS
Tapahtuma-aika- ja paikka: 23.9.2013, Tuusula

Kellokoskella Mäntyrinteentien ja Lääkärintien risteyksessä tapahtui maanantai-iltana noin klo 19:30 henkilöauton ja polkupyörän yhteentörmäys. Henkilöauton kuljettaja ei ollut kääntyessään Lääkärintielle havainnut Mäntyrinteentietä valoitta tullutta pyöräilijää, vaan pyöräilijä törmäsi auton oikeaan kylkeen. Tapahtuma-aikaan oli pimeää. Auton kuljettaja puhalsi 0,62 promillea. Molempien osallisten epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, auton kuljettajan lisäksi rattijuopumukseen.

Smo
25.09.2013, 14.00
Nainen ajoi parkkihallista 8-vuotiaan päälle http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288602854774.html

asb
25.09.2013, 15.04
Nainen ajoi parkkihallista 8-vuotiaan päälle http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288602854774.html

http://goo.gl/maps/MMHpt

Vasemmalta tulevat alamäkeen ja hallissa ei ole vasemmalle näyttävää peiliä. Sen sijaan siinä on sen verran tilaa auton keulalle, että kuskin penkiltäkin näkee aika pitkälle, jos vain on aikaa pysähtyä ja katsoa. Sen verran pitää vielä avautua, että pitää olla aika helvetin piittaamaton autoilija, jos omalla kotipihalla ei tajua varoa lapsia. Ei pitäisi tulla yllätyksenä.

haedon
25.09.2013, 16.40
Tänään näytti olevan täällä Lohjalla kaksi pyöräilijän yliajoa. Ensimmäisessä kääntyvä autoilija ajoi päälle pyörätien jatkeella ja jälkimmäisessä kolmion taakse pysähtynyt autoilija kaasuttikin äkisti pyöräilijää päin ja pyörätien jatkeella myös. Kummassakaan tapauksessa ei tainnut käydä pahemmin pyöräilijöille ja ensimmäisessä tapauksessa puhalllutettiin kuski kahteen kertaan, joten lienee ollut vähän promilleja. Molemmat aamulla kahdeksan paikkeilla ja töihin tietenkin suunnaton kiire.

Smo
25.09.2013, 18.23
http://goo.gl/maps/MMHpt

Vasemmalta tulevat alamäkeen ja hallissa ei ole vasemmalle näyttävää peiliä. Sen sijaan siinä on sen verran tilaa auton keulalle, että kuskin penkiltäkin näkee aika pitkälle, jos vain on aikaa pysähtyä ja katsoa. Sen verran pitää vielä avautua, että pitää olla aika helvetin piittaamaton autoilija, jos omalla kotipihalla ei tajua varoa lapsia. Ei pitäisi tulla yllätyksenä.

No onhan siinä parkkihallista tullessa pitäny vähän olla vauhtia jos fillaristi raahautuu muutaman metrin keulan alla ...

Pyörällä ja autolla
25.09.2013, 18.30
http://www.poliisi.fi/poliisi/jokilaaksot/home.nsf/PFBD/A9248EAF0339EF48C2257BF10051DD32

Varhain keskiviikkoaamuna Siikalatvan Piippolassa tapahtui henkilöauton ja polkupyörän välinen onnettomuus. Haapavetinen nainen oli kuljettanut henkilöautoa Ämmäntietä Leskeläntien suuntaan. Leskeläntien risteyksessä samanaikaisesti vasemmalta pyörätietä polkupyörällä tullut paikkakuntalainen mies törmäsi henkilöautoon ja kaatui maahan. Mies sai törmäyksessä lieviä vammoja ja hänet kuljetettiin paikalta ambulanssilla terveyskeskukseen. Pyörään ja autoon ei tullut vaurioita. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Pyörällä ja autolla
26.09.2013, 17.24
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/pyorailijoilla_peraanajo_mannerheimintiella/?ref=tf_iOKboksi_news_p4

Kaksi pyöräilijää kolaroi keskenään tiistaina 24. syyskuuta kello 15.40 Mannerheimintiellä Helsingin keskustassa.
Poliisin mukaan törmäys sattui, kun miespyöräilijä oli ajanut Mannerheimintietä pohjoisen suuntaan, mutta pysähtynyt Arkadiankadun risteyksen jälkeen tarkoituksenaan ylittää Mannerheimintie.
Takaa tullut naispyöräilijä ei huomannut miespyöräilijän kadunylitysaikeita, vaan ajoi vauhdilla pysähtyneen pyörän ja pyöräilijän perään.
Nainen loukkasi peräänajossa kätensä. Myös pysähdyksissä ollut pyörä vaurioitui.

Pyörällä ja autolla
26.09.2013, 17.58
http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjois-savo/home.nsf/PFBD/BC8AEA4E44F469AFC2257BF2003A243F

Varkaudessa Jäppiläntien ja Käsityökadun risteyksessä sattui keskiviikkona 25.09.2013 klo 19.40 aikaan onnettomuus, jossa polkupyöräilijä jäi auton töytäisemäksi valo-ohjatussa risteyksessä. Poliisi kaipaa tapahtumalle silminnäkijöitä. Soittaa voi virka-aikana numeroon 0718755800.

Hikipää
27.09.2013, 09.18
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kaksi_pyorailijaa_tormasi_helsingin_keskustassa_mo lemmat/

Kaksi pyöräilijää kolaroi Helsingin keskustassa torstaina noin kello 16.20. Toinen pyöräilijä oli ajanut toisen kylkeen Mannerheimintien ja Helsinginkadun kulmassa.

Hukkapätkä
27.09.2013, 11.11
http://yle.fi/uutiset/nuori_tytto_menehtyi_liikenneonnettomuudessa_raahe ssa/6852979

Nuori tyttö menehtyi liikenneonnettomuudessa Raahessa 13-vuotias polkupyörällä ajanut tyttö menehtyi perjantaiaamuna rekan törmättyä tyttöön risteyksessä. Onnettomuus sattui perjantaiaamuna ennen yhdeksää Raahessa kantatie 88:n ja Oravantien risteyksessä. Polkupyöräilijän tarkoituksena oli ylittää kantatie, kun rekka törmäsi pyöräilijään risteyksessä.
13-vuotias koulutyttö menehtyi heti tapahtumapaikalla saamiinsa vammoihin.
Poliisin mukaan alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumissa.
Jokilaaksojen poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkivat onnettomuutta.

:( Surullista. Millaiset lienevät olosuhteet kun ei suoraa ilmoiteta että "tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta".

IncBuff
27.09.2013, 11.39
:( Surullista. Millaiset lienevät olosuhteet kun ei suoraa ilmoiteta että "tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta".
Kenen osalta pitäisi? Ylen uutisoinnissa taas jätetään kertomatta selkeästi syyllisyyteen vaikuttavia tekijöitä rekkakuskin syyllistämiseksi.

Kalevan mukaan pyöräilijä ajoi etuajo-oikeutettua tietä ajavan rekan eteen.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/13-vuotias-tytto-menehtyi-kolarissa-raahessa/643161/

https://maps.google.fi/maps?q=Kantatie+88&ll=64.65597,24.488268&spn=0.014384,0.066047&oe=utf-8&client=firefox-a&hnear=Kantatie+88,+Raahe&gl=fi&t=m&z=15&layer=c&cbll=64.656425,24.487123&panoid=R7i9Pk1Vpfn0FXUGPOJdsw&cbp=12,324.91,,0,-1.52

GynZi
27.09.2013, 11.47
http://yle.fi/uutiset/nuori_tytto_menehtyi_liikenneonnettomuudessa_raahe ssa/6852979

:( Surullista. Millaiset lienevät olosuhteet kun ei suoraa ilmoiteta että "tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta".
Koska syyllinen on jo kuollut? Paikassa ei ole suojatietä.

pätkä
27.09.2013, 12.13
Kenen osalta pitäisi? Ylen uutisoinnissa taas jätetään kertomatta selkeästi syyllisyyteen vaikuttavia tekijöitä rekkakuskin syyllistämiseksi.

Kalevan mukaan pyöräilijä ajoi etuajo-oikeutettua tietä ajavan rekan eteen.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/13-vuotias-tytto-menehtyi-kolarissa-raahessa/643161/

https://maps.google.fi/maps?q=Kantatie+88&ll=64.65597,24.488268&spn=0.014384,0.066047&oe=utf-8&client=firefox-a&hnear=Kantatie+88,+Raahe&gl=fi&t=m&z=15&layer=c&cbll=64.656425,24.487123&panoid=R7i9Pk1Vpfn0FXUGPOJdsw&cbp=12,324.91,,0,-1.52

Jos ei Sulle aukea, niin selvennän että rekkakuskin osalta. Selvitetään esim. lepoaikamääräysten noudattaminen, mahdollinen ylinopeus, oliko humalassa/muissa aineissa jne.

Se etuajo-oikeus ei todellakaan automaattisesti vapauta syyllisyydestä vaikka niin kuvittelet.

Kugelschreiber
27.09.2013, 12.18
Pyöräilijään törmänneen taksikuskin pakoselitys: "Ei sille käynyt pahemmin" (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288603507127.html)

...
...
...

(╯°□°)╯︵ ┻━┻

IncBuff
27.09.2013, 12.24
Jos ei Sulle aukea, niin selvennän että rekkakuskin osalta. Selvitetään esim. lepoaikamääräysten noudattaminen, mahdollinen ylinopeus, oliko humalassa/muissa aineissa jne.

Se etuajo-oikeus ei todellakaan automaattisesti vapauta syyllisyydestä vaikka niin kuvittelet.Sulle ei ilmeisesti aukea että nuo seikat ei myöskään missään tapauksessa vapauta sitä vastapuolta syyllisyydestä.

Ja koska et näemmä osaa lukea niin tuossa mainittiin ettei ainakaan humalassa ollut ja rekalla ei voi ajaa ylinopeutta 80km/h alueella.

mutanaama
27.09.2013, 12.32
Miksi rekalla ei voi ajaa ylinopeutta 80-alueella?

GynZi
27.09.2013, 12.34
Ylinopeutta se on 9km ylityskin.. Se on itseasiassa paitsi alueellista, myös rakenteellista ylinopeutta.

IncBuff
27.09.2013, 12.43
Miksi rekalla ei voi ajaa ylinopeutta 80-alueella?
Oletko kuullut rajoittimista?

mutanaama
27.09.2013, 12.51
Ai että rekoilla olisi joku absoluuttinen rajoitin, joka estää 89-suuremmat nopeudet. Jos kuorma-auto on tullut risteykseen alamäkeen, saa tuohon vauhtia helposti satasen päälle. Ja jos sattuu olemaan vanhempaa kalustoa, niin mitään rajoitinta ei edes ole. Elävä elämä on kato ihmeellisempää kuin luulis.
Ja toijala ihan oikeasti, tuolla on 13v tyttölapsi kuollut rekan yliajamana, ja jotkut kusipäät jaksaa vielä syyttää pyöräilijää. Eiköhän tyttö ja sen vanhemmat oo saanu kolmiota päin ajamisesta jo melko suuren rangaistuksen.

asb
27.09.2013, 12.59
Kalevan mukaan pyöräilijä ajoi etuajo-oikeutettua tietä ajavan rekan eteen.

Se etuajo-oikeus ei todellakaan automaattisesti vapauta syyllisyydestä vaikka niin kuvittelet.

Onko tämä vaikea ymmärtää?

EI OLE OLEMASSA ETUAJO-OIKEUTTA!

Sen sijaan on olemassa väistämisvelvollisuus ja velvollisuus noudattaa huolellisuutta ja varovaisuutta vaaratilanteiden välttämiseksi.

Pelkkä maalaisjärkikin riittäisi tämän asian ymmärtämiseen ilman TLL:n pänttäämistä. Vaihtoehdot ovat: "kerrotaan kuljettajalle, että hänen ei tarvitse väistää (etuajo-oikeus)" vs. "kerrotaan kuljettajalle, että hänen pitää väistää (väistämisvelvollisuus)." Kumpi tapa aiheuttaa enemmän onnettomuuksia?

Hukkapätkä
27.09.2013, 12.59
Kenen osalta pitäisi? Ylen uutisoinnissa taas jätetään kertomatta selkeästi syyllisyyteen vaikuttavia tekijöitä rekkakuskin syyllistämiseksi.

Kalevan mukaan pyöräilijä ajoi etuajo-oikeutettua tietä ajavan rekan eteen.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/13-vuotias-tytto-menehtyi-kolarissa-raahessa/643161/

https://maps.google.fi/maps?q=Kantatie+88&ll=64.65597,24.488268&spn=0.014384,0.066047&oe=utf-8&client=firefox-a&hnear=Kantatie+88,+Raahe&gl=fi&t=m&z=15&layer=c&cbll=64.656425,24.487123&panoid=R7i9Pk1Vpfn0FXUGPOJdsw&cbp=12,324.91,,0,-1.52
Kiitos karttalinkistä. Mikähän on tyttölapsen saanut sillä tavalla menemään suorastaan rekan eteen, näkyvyys kuitenkin vaikuttaa kohtuu hyvältä tuossa kohtaa. Tämä kuitenkin selvensi, mietin kuinka paljon taas uskoa uutiseen kun kelvin jatkeet muuttuvat niin usein suojateiksi jne.

IncBuff
27.09.2013, 13.01
Kuitenkin on ihan ok tuomita rekkakuski syylliseksi tapahtumaan ja syyttää häntä ties mistä täysin ilman tarkempaa tietoa... Ihminen se sitä rekkaakin ajaa ja tuskin pystyy olankohautuksella asian ohittamaan. Voi olla jopa että täysin syyttömän ihmisen tulonlähde on nyt menetetty.

IncBuff
27.09.2013, 13.03
Onko tämä vaikea ymmärtää?

EI OLE OLEMASSA ETUAJO-OIKEUTTA!

Sen sijaan on olemassa väistämisvelvollisuus ja velvollisuus noudattaa huolellisuutta ja varovaisuutta vaaratilanteiden välttämiseksi.

Pelkkä maalaisjärkikin riittäisi tämän asian ymmärtämiseen ilman TLL:n pänttäämistä. Vaihtoehdot ovat: "kerrotaan kuljettajalle, että hänen ei tarvitse väistää (etuajo-oikeus)" vs. "kerrotaan kuljettajalle, että hänen pitää väistää (väistämisvelvollisuus)." Kumpi tapa aiheuttaa enemmän onnettomuuksia?

Tiedätkö mikä tämä (http://www.liikenneturva.fi/taitolehti/mopoilu/liitetiedostot/etuajo_oikeus.jpg) on?

asb
27.09.2013, 13.25
Tiedätkö mikä tämä (http://www.liikenneturva.fi/taitolehti/mopoilu/liitetiedostot/etuajo_oikeus.jpg) on?

Liikennemerkki, joka kertoo kuljettajille, että tielle liittyvillä kaistoilla on liikennemerkki, joka kertoo väistämisvelvollisuudesta. Sen ainoa tarkoitus on sujuvoittaa liikennettä.

Tuo liikennemerkki ei ole koskaan yksin, koska yksinäisenä se ainoastaan aiheuttaisi vaaratilanteita sen sijaan, että vähentäisi niitä.

Jos on vielä vaikeaa, niin voit lukea tieliikennelain ja laskea ne kohdat missä puhutaan "etuajo-oikeudesta" ja "väistämisvelvollisuudesta".

GynZi
27.09.2013, 13.29
Ai että rekoilla olisi joku absoluuttinen rajoitin, joka estää 89-suuremmat nopeudet. Jos kuorma-auto on tullut risteykseen alamäkeen, saa tuohon vauhtia helposti satasen päälle. Ja jos sattuu olemaan vanhempaa kalustoa, niin mitään rajoitinta ei edes ole. Elävä elämä on kato ihmeellisempää kuin luulis.
Ja toijala ihan oikeasti, tuolla on 13v tyttölapsi kuollut rekan yliajamana, ja jotkut kusipäät jaksaa vielä syyttää pyöräilijää. Eiköhän tyttö ja sen vanhemmat oo saanu kolmiota päin ajamisesta jo melko suuren rangaistuksen.

Ei muuten saa. Pitää olla aika helvetin jyrkkä mäki että kuormurin saa kiihtymään edes 95, saatika sataseen. Kun rajoittimet tulivat pakollisiksi, myös vanhempaa kalustoa, joissa ei ollut rajoitinta, täytyi rajoittaa. Niin vanhaa kalustoa ei luojan kiitos pahemmin enää näe tien päällä ettei siitä tarvitsisi rajoitinta löytyä. (1.1.1988 >12ton). Nopeusrajoittimen ylittäminen vaatii yleensä muutenkin kytkimen painamista pohjaan alamäessä, kaasupolkimen avulla se ei onnistu. Kytkimen painaminen taas aiheuttaa aina vaaratilanteen varsinkin kärryn kanssa.

Luuletko että kuski ohitti tytön päälle ajamisen olankohautuksella? Ettei kuski mieti että mitä jos olisin käynyt kusella edellisellä p-paikalla, tai hakenut santsikupin huoltsikalla? Tai jos en olisi päästänyt sitä pyöräilijää tulemaan kolmion takaa aiemmin, olisiko tyttö vielä hengissä?

Oatmeal Stout
27.09.2013, 13.30
Tiedätkö mikä tämä (http://www.liikenneturva.fi/taitolehti/mopoilu/liitetiedostot/etuajo_oikeus.jpg) on?
Osoittaa tien olevan etuajo-oikeutettu, ei mitään muuta. Se ei esimerkiksi osoita kenellekään etuajo-oikeutta.

Oatmeal Stout
27.09.2013, 13.32
Ei muuten saa. Pitää olla aika helvetin jyrkkä mäki että kuormurin saa kiihtymään edes 95, saatika sataseen. Kun rajoittimet tulivat pakollisiksi, myös vanhempaa kalustoa, joissa ei ollut rajoitinta, täytyi rajoittaa. Niin vanhaa kalustoa ei luojan kiitos pahemmin enää näe tien päällä ettei siitä tarvitsisi rajoitinta löytyä. (1.1.1988 >12ton)L
Luuletko sen rajoittimen mittaavan ajoneuvon nopeutta suhteessa alla olevaan tiehen?

GynZi
27.09.2013, 13.34
Luuletko sen rajoittimen mittaavan ajoneuvon nopeutta suhteessa alla olevaan tiehen?
Tiedän digipiirturin ja myös rajoittimen olevan kalibroitu huomattavasti tarkemmaksi kuin auton mittari. Ainoa tapa muuttaa tuota on vaihtaa isompaa rengastusta alle.

kolistelija
27.09.2013, 13.44
Ei muuten saa. Pitää olla aika helvetin jyrkkä mäki että kuormurin saa kiihtymään edes 95, saatika sataseen. Kun rajoittimet tulivat pakollisiksi, myös vanhempaa kalustoa, joissa ei ollut rajoitinta, täytyi rajoittaa. Niin vanhaa kalustoa ei luojan kiitos pahemmin enää näe tien päällä ettei siitä tarvitsisi rajoitinta löytyä. (1.1.1988 >12ton). Nopeusrajoittimen ylittäminen vaatii yleensä muutenkin kytkimen painamista pohjaan alamäessä, kaasupolkimen avulla se ei onnistu. Kytkimen painaminen taas aiheuttaa aina vaaratilanteen varsinkin kärryn kanssa.

Ihan hyvin kiihtyy jo 15 tonninenkin auto yli satasen jo kehä kolmosen mäissä. Pakokaasujarru napista pois ja antaa rullata vaikka vaihde päällä.

Sitä vaan en tajua miksi 99% raskaasta kalustosta ajaa aina ylinopeutta 80km/h teillä.

Tämä ei varsinaisesti liity yllämainittuun onnettomuuteen. Vaikka veikkaan kyllä että siinäkin on ollut vauhtia yli 80km/h. On varmasti muitakin asioita jotka huomioimalla onnettomuuden olisi välttänyt. Niitä kyseinen kuski varmaan miettii loppuelämänsä.

asb
27.09.2013, 14.09
Ihan hyvin kiihtyy jo 15 tonninenkin auto yli satasen jo kehä kolmosen mäissä. Pakokaasujarru napista pois ja antaa rullata vaikka vaihde päällä.

Mitä enemmän massaa, sitä pienempi vaikutus ilmanvastuksella on nopeuteen. Painavampi esine kiihtyy alamäessä kovempaan vauhtiin, kuin kevyt. Läski määrää.

kolistelija
27.09.2013, 14.20
Mitä enemmän massaa, sitä pienempi vaikutus ilmanvastuksella on nopeuteen. Painavampi esine kiihtyy alamäessä kovempaan vauhtiin, kuin kevyt. Läski määrää.
Sitähän tarkoitin, että jo kevyt auto kiihtyy helposti sataseen...

GynZi
27.09.2013, 14.24
Olet siis kokeillut? Senkin tappajakaahari! :o

Oatmeal Stout
27.09.2013, 14.25
Tiedän digipiirturin ja myös rajoittimen olevan kalibroitu huomattavasti tarkemmaksi kuin auton mittari. Ainoa tapa muuttaa tuota on vaihtaa isompaa rengastusta alle.
Se ei muuta sitä, etteivät ne mittaa lainkaan nopeutta vaan pyörimiskierroksia.
Pari senttiä säteessä nostaa nopeutta 89km/h => 100km/h toki vannekoosta ja rengasprofiilista riippuen.

GynZi
27.09.2013, 14.28
Se ei muuta sitä, etteivät ne mittaa lainkaan nopeutta vaan pyörimiskierroksia.
Pari senttiä säteessä nostaa nopeutta 89km/h => 100km/h toki vannekoosta ja rengasprofiilista riippuen.
Luitko edes koko viestiä loppuun asti?

Oatmeal Stout
27.09.2013, 14.44
Luitko edes koko viestiä loppuun asti?
Ajattelitko edes viestin viestin sisältöä lainkaan?

Hääppönen
27.09.2013, 15.25
Tämä onnettomuus on taas yksi erittäin surullisten uutisten sarjaan.
Tuohon rekkojen rajoittimiin olen, edellisen täällä käydyn keskustelun jälkeen, kiinnittänyt huomiota Turun Ohitustiellä lähes päivittäin. Oman auton mittarivirheen olen selvittänyt (hieman alle 5%) ja hämmästelenkin päivittäin, kun täysperävaunun ohittamiseen pitää omassa mittarissa olla lukemat päälle sadan ohi päästäkseen. Eroa ei myöskään ole siinä, onko vetonuppi Suomen vai muun maan rekisterissä.

kolistelija
27.09.2013, 16.37

Laita vaikka kännykkään gps softa tjsp. ja katsele noita rekkojen nopeuksia sitten kun näet suht todellisen nopeuden. Saatat yllättyä.

EDIT:
Mutta oikeastihan rekan ohittamiseen pitäisi riittää 81km/h nopeus, joten ei sillä rajoittimella sen väliä oikeastaan ole.

IncBuff
27.09.2013, 16.40
Joo ylinopeutta ne kaikki ajaa. Tuokin kyseinen rekka 140km/h ainakin.

Smo
27.09.2013, 16.57
Pyöräilijään törmänneen taksikuskin pakoselitys: "Ei sille käynyt pahemmin" (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288603507127.html)

...
...
...

(╯°□°)╯︵ ┻━┻

Helsingissä on kolareista pakenevia taksikuskeja - kaverikin on fillaristina kohdannut semmoisen - taksi kääntyi eteen törmäten, kaveri makas maassa pökertyneenä, kuski löi setelin käteen ja häipyi paikalta ennenkuin kaveri kunnolla tajus tilannetta.

mutanaama
27.09.2013, 17.11
Tiedän digipiirturin ja myös rajoittimen olevan kalibroitu huomattavasti tarkemmaksi kuin auton mittari. Ainoa tapa muuttaa tuota on vaihtaa isompaa rengastusta alle.

Sulle siis lienee lahjomaton totuus, ettei kuorma-autolla tai rekalla voi mitenkään ylittää 89kmh nopeutta, mikä tosin sekin on jo rikesakon suuruinen nopeus kaikissa olosuhteissa.
Pari vinkkiä:
- Pienempi paine renkaissa
- Kuluneempi rengas
- Pienempi rengas
- Tuttu inssi

Ja taas kulkee. Kolistelijan mainitsema gepsin käyttö nopeuden vertailussa on todellakin ollut avartavaa, suoralla 88-90 ja alamäissä kovempaa.

GynZi
27.09.2013, 17.15

Nää kaikki muuten laskee nopeutta, ei nosta sitä... Uskallan kyllä sanoa että pääasiassa nuo autot eivät kulje kuin 88-89, sanktiot kiinnijäämisestä tai mahdollisesta onnettomuustilanteesta on sen verran suuria.

kolistelija
27.09.2013, 17.17

Ei sinusta mitään mahtirikollista tule kun et ymmärtänyt mitä mutiksen ilmoittamille toimenpiteillä tehdään... ;)

GynZi
27.09.2013, 17.24
Ei sinusta mitään mahtirikollista tule kun et ymmärtänyt mitä mutiksen ilmoittamille toimenpiteillä tehdään... ;)
Eipä oo kiinnostustakaan kun ei sillä kuormurilla kuitenkaan saa mennä kuin 80.. Tollanen kaahaaminen vaikuttaa kulutukseenkin ihan liikaa :mad:

TheMiklu
27.09.2013, 18.46
Tuo kuolonkolari sattui täällä meillä päin :(
Tuossa on valo-ohjattu 60km/h rajoitus kouluaikaan. Loiva alamäki alkaa risteyksen kohdalta rekalle. Tosin lastattuna tuskin on kerinny kiihdyttää kunnolla edes kuuteen kymppiin. Toisaalta tuon pienen laakson jälkeen rekkaa odottaa ylämäki. siihen varmaan tekis mieli polkaista kaasua.
Pyöräilijän tulosuunnasta tuo risteys on yllättävän hankala. Ensinnäkin näkyvyys rekan suuntaan on huono ja piitkä loiva alamäki houkuttaa vauhdin pitoon. Tuossa on pakko lähes pysähtyä, että pystyy kummankin suunnan tsekkaamaan.
On tämä surkiaa.

Pyörällä ja autolla
27.09.2013, 19.15
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288603685986.html
Tesjoella sattui perjantaina kello 18.00 aikoihin tieliikenneonnettomuus.
Tesjoen koulun kohdalla kolaroivat auto ja polkupyörä, kerrotaan Itä-Uudenmaan poliisista.
Onnettomuuden selvittely on kesken, ja poliisi ei kerro vielä enempää.
Ilta-Sanomien silminnäkijän mukaan paikalla on useita pelastusyksikköjä ja poliisi.

Hääppönen
27.09.2013, 22.08
Laita vaikka kännykkään gps softa tjsp. ja katsele noita rekkojen nopeuksia sitten kun näet suht todellisen nopeuden. Saatat yllättyä.

EDIT:
Mutta oikeastihan rekan ohittamiseen pitäisi riittää 81km/h nopeus, joten ei sillä rajoittimella sen väliä oikeastaan ole.
Aina silloin tällöin pidän Garminin navigaattoria tuollakin reitillä päällä ( toimii käsittääkseni GPS:illä). Sen nopeuskertoma ei eroa paljoa auton nopeusmittarista. Eli se mittarivirhe alle 5% yhä edelleen. Ei minua häiritse tuollaisella hyvällä tiellä täysperävaunujen ajaminen about 100 km/h nopeudella. Joskus joku täällä vaan esitti, ettei olisi nykymaailmassa mahdollista... Ja siis ihan "tasamaalla" havainnot, ei alamäissä tai viettävissä.

kolistelija
27.09.2013, 22.14

Sitten ne ajelevat sielläpäin eri vauhtia kuin täällä. En ole moneen vuoteen törmännyt yli 90km/h ajavaan rekkaan/kuorkkiin, vaikka ajan aika paljon.

lansive
27.09.2013, 22.34
Viimeksi tänään kolmostiellä rekka lähti ohittamaan toista joka ajoi oikealla kaistalla rajoitinta vasten. Peesissä roikuin ja minulla 105 mittarissa (todellinen 102). Kyllä täälläkin noita rivakammin kulkevia yksilöitä näkyy

PeeJii
28.09.2013, 10.05
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288603685986.html
Tesjoella sattui perjantaina kello 18.00 aikoihin tieliikenneonnettomuus.
Tesjoen koulun kohdalla kolaroivat auto ja polkupyörä, kerrotaan Itä-Uudenmaan poliisista.
Onnettomuuden selvittely on kesken, ja poliisi ei kerro vielä enempää.
Ilta-Sanomien silminnäkijän mukaan paikalla on useita pelastusyksikköjä ja poliisi.

Loviisan Sanomat: "Polkupyöräilijä kuoli törmättyään pakettiautoon seiskatiellä Tesjoellä perjantaina kello 18 aikoihin. Paikkakuntalainen iäkkäämpi mies oli pyöräilyt seiskatietä Kotkan suuntaan tien vasenta kaistaa, kun Loviisan suuntaan matkalla ollut auto oli törmännyt päin polkupyörää. Pakettiauto oli yrittänyt väistää pyöräilijää, mutta pyöräilijä oli törmännyt rajusti auton oikeaan etukulmaan.

Loviisan Määrlahdessa asuva tunnettu pyöräilijä Jouko Kuosa oli sinkoutunut törmäyksen voimasta tien pientareelle, ja menehtynyt ilmeisesti heti pään alueen vammoihin.

Onnettomuus sattui niin sanotulla Tesjoen suoralla seiskatien alittavasta Taasiajoesta noin 100 metriä länteen. Kolaripaikan kohdalla seiskatien eteläpuolella oleva pyörätie päättyy sekä liittyy seiskatiehen ja jatkuu seiskatien pohjoispuolella. Silminnäkijän mukaan pyöräilijä oli tullut pyörätietä ja oli ylittämässä seiskatietä, kun törmäys sattui. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä." http://www.loviisansanomat.net/lue.php?id=6558

http://goo.gl/maps/HYIrM

Pyörällä ja autolla
28.09.2013, 20.39
http://www.poliisi.fi/poliisi/keski-uusimaa/home.nsf/PFBD/1CDB0424B81209D8C2257BF4003F762F

LIIKENNETURVALLISUUDEN VAARANTAMINEN
Tapahtuma-aika ja paikka: 23.9.2013 klo 18.50 Järvenpää, Helsingintie
Polkupyöräilijä ajoi kevyenliikenteenväylää Helsingintietä Tarjoustalolta päin kohti keskustaa ja lähti ylittämään Citymarketin kohdilla valo-ohjattua risteystä, kun hänen takaa tullut henkilöauto kääntyi suojatiellä pyöräilleen polkupyöräilijän eteen. Pyöräilijä jarrutti äkillisesti ja kaatui maahan satuttaen itseään.
Ambulanssi toimitti pyöräilijän terveyskeskukseen.
Henkilöautoa kuljettanut nainen pysähtyi paikalle, mutta hänen tai ajoneuvon tietoja ei ole saatu ylös.
Poliisi pyytää henkilöauton kuljettajaa ilmoittautumaan Keski-Uudenmaan poliisille puhelimitse numeroon 0718735406.

VeeVee
28.09.2013, 21.44
Ensinnäkin näkyvyys rekan suuntaan on huono ja piitkä loiva alamäki houkuttaa vauhdin pitoon. Tuossa on pakko lähes pysähtyä, että pystyy kummankin suunnan tsekkaamaan.

Tällaiset risteykset ja paikat on hanurista. Ei omalta osaltani sillä en koe ongelmaksi pysähtyä kokonaan, jotta näen onko joku tulossa päälle, mutta lähes päivittäin näkee tilanteita kotitaloni lähellä näkyvyyttä heikentävien pensaiden kohdalla ja siltojen alla jne. olevissa kelvien risteyksissä miten porukkaa painaa sokkona läpi hidastamatta. Ihmeen harvoin noissa sattuu mitään. No, jarruthan on vauhdin surma joten ei kai niitä kannata käyttää ja jarrupalatkin kuluu.

Smo
28.09.2013, 23.34
Viimeksi tänään kolmostiellä rekka lähti ohittamaan toista joka ajoi oikealla kaistalla rajoitinta vasten. Peesissä roikuin ja minulla 105 mittarissa (todellinen 102). Kyllä täälläkin noita rivakammin kulkevia yksilöitä näkyy

Pari kertaa ollu tilanne kun rekka ohittaa toista.. en kyllä ymmärrä mitä järkee .. bussit nyt ohittaa ja tekeeekin sen keskimäärin hyvällä ammattitaidolla

Kun olin mökiltä polkee karkkilaa joku vanha japsi lähti ohittaa oikeelle kaartuvassa mutkassa rekkaa .. ja yhtäkkiä keulan edessä oli iso farkkuvolvo,, volvo sit väisti reunaan tota ohittajaa siihen kohtaan missä olin pari minuuttii sitte .. oliskoha teilannu mut vai ajanu suoraa keulaa siinäpä kysymys .. olin onneks pientareella poimimassa yhden tölkin maailmaa parantamassa ja kauppabudjettia kohottamassa :D

Pyörällä ja autolla
29.09.2013, 10.48
http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjois-karjala/home.nsf/PFBD/47847A24714153BCC2257BF5001F5502

Joensuulaisen 50-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen eilen 15.40 törkeään rattijuopumukseen ja vammantuottamukseen Lonkapellontiellä Pilkossa. Mies oli ajanut mopolla Lonkapellontietä kohti Pilkon Citymarkettia ja miehen ohittaessa samaan suuntaan ajanutta kahta pyöräilijää, mies oli kaatunut mopoineen välittömästi ohituksen jälkeen pyöräilijöidrn eteen. Toinen pyöräilijöistä, 58 vuotias joensuulaisnainen törmäsi kaatuneeseen mopoon kaatuen ja loukaten hieman itseään. Mopoilija puhalsi alkometriin 1.56 promillea.

Hyötypolkija
29.09.2013, 11.56
Kun olin mökiltä polkee karkkilaa joku vanha japsi lähti ohittaa oikeelle kaartuvassa mutkassa rekkaa .. ja yhtäkkiä keulan edessä oli iso farkkuvolvo,, volvo sit väisti reunaan tota ohittajaa siihen kohtaan missä olin pari minuuttii sitte .. oliskoha teilannu mut vai ajanu suoraa keulaa siinäpä kysymys .. olin onneks pientareella poimimassa yhden tölkin maailmaa parantamassa ja kauppabudjettia kohottamassa :D

Eli hippeily kannattaa! Kuka vielä sanoo, että hyvää työtä ei palkita. Joo, mä olen vielä sen verran sinisilmäinen, että uskoisin sen yrittäneen ojaa kohti, jos olisi vielä pyörä ollut edessä. Tosin auton keula vs. pyöräilijä, varmaan olis valinnu jälkimmäisen...

Noita onnettomuusjuttujen kommentointeja on kyllä tosi rasittavaa lukea. Esim. sen 13-vuotiaan tytön rekan alle jäänti Ilta-Pulun sivuilla ja jotkut ihan ilmeisen tosissaan vaatii, että pyöräilijöille ja kävelijöille pitäisi olla aina ja kaikkialla väistämisvelvollisuus, niin on selkeät pelisäännöt. En mä oikein tiedä, v**tu tollasten dorkien kanssa pitää vielä yrittää selvitä tuolla ulkona. Kielletään saman tien kevyt liikenne kokonaan, kun joillekin autolla ajaminen on ilmeisesti ihan liian vaikeaa. Maailman paras perustelu.

Hääppönen
29.09.2013, 13.10
Hyötypolkijan avautumiseen lisäisin vielä sen toimittajien helmen uutisoinneissa, että todetaan pääsääntöisesti: "autoon ei tullut vaurioita..." :mad: Ja sehän siinä tärkeintä onkin, vaikka autoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden laiminlyönnistä! :mad::mad::mad: Ja pyöräilijä toimitettiin ambulanssilla sairaalaan hoitoon...

Halloo halloo
30.09.2013, 22.37
http://www.hs.fi/ulkomaat/Kuuluisan+sotakuvan+ottanut+syyrialaiskuvaaja+kuol i+py%C3%B6r%C3%A4ilty%C3%A4%C3%A4n+sinkoiskuun/a1380508583108

Kuuluisan sotakuvan ottanut syyrialaiskuvaaja kuoli pyöräiltyään sinkoiskuun

Pyörällä ja autolla
01.10.2013, 18.38
http://www.poliisi.fi/poliisi/etela-savo/home.nsf/PFBD/5293846F0930EB22C2257BF70046D476

Aika: 1.10.2013 n. klo 14.20
Paikka: Pieksämäki, Tallikadun ja Keskuskadun risteys

Henkilöauton ja polkupyöräilijän välinen törmäys. Törmäys oli vähäinen ja siinä ei tullut ilmeisesti henkilövahinkoja. Polkupyörällä liikkeellä ollut nuori koululaistyttö säikähti tilannetta ja poistui paikalta. Poliisi pyytää polkupyörällä liikkunutta nuorta tyttöä ja hänen vanhempiaan ottamaan yhteyttä Pieksämäen poliisiin asian selvittämiseksi. Pyörästä pudonnut vaijerilukko on poliisin hallussa.

Pyörällä ja autolla
03.10.2013, 20.26
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/punaisia_pain_ajanut_autoilija_tormasi_pyorailijaa n/

Henkilöauto törmäsi polkupyöräilijään Paciuksenkadulla Helsingissä maanantaiaamuna.
Paciuksenkatu 25:n kohdalla henkilöautoa kuljettanut mies ajoi vähän ennen aamukahdeksaa päin punaisia liikennevaloja. Hän törmäsi polkupyöräilijään, joka oli samanaikaisesti ylittämässä risteävää suojatietä.
Auto osui pyörän eturenkaan kohdalle. Pyörä vaurioitui, ja pyörää ajanut nainen loukkasi polvensa ja toisen kyynärpäänsä.
Autoa ajaneen miehen käyttäytyminen ja puhuminen oli sen verran epäselvää, että poliisipartio toimitti hänet verikokeisiin.
Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Paikka tämä http://goo.gl/maps/YLUOF

PS: niinkuin kuavsta näkyy ei ole vain suojatie.

Pyörällä ja autolla
03.10.2013, 21.16
http://www.poliisi.fi/poliisi/keski-uusimaa/home.nsf/PFBD/46443CFE2888363BC2257BF900443484

HENKILÖAUTON JA PYÖRÄILIJÄN VÄLINEN KOLARI NURMIJÄRVELLÄ
Tapahtuma-aika- ja paikka: 2.10.2013, Nurmijärvi

Nurmijärvellä Alihervontien ja Isoseppälän risteyksessä tapahtui varhain keskiviikkoaamuna henkilöauton ja polkupyöräilijän välinen törmäys. Henkilöautoa kuljettanut nainen ajoi Alihervontietä aikomuksenaan kääntyä oikealle Isoseppäläntielle. Nainen törmäsi polkupyörällä suojatietä ylittämässä olleeseen 12 vuotiaaseen tyttöön. Törmäyksen seurauksena pyöräilijä kaatui ja loukkasi itseään

pätkä
03.10.2013, 22.33
Cyclocrossissa kilpaileva Amy Dombroski jyrättiin harjoituslenkillä Belgiassa, R.I.P http://velonews.competitor.com/2013/10/news/dombroski-killed-in-training-crash_304886

jukra
04.10.2013, 09.38
Nyt on varmaan sopiva hetki kertoa oma onnettomuuteni parin viikon takaa, jäin auton päälleajamaksi työmatkalla.

Olin tulossa Pirkkalassa Naistenmatkantien kevyenliikenteen väylää, suunta kohti Rajaniemiä. Perkiöntie-Naistenmatkantie (http://goo.gl/maps/7lsNO) risteyksessä vanhempi Skoda odotti risteysalueen vapautumista pyörätienjatkeen takana kun edessä oli auto kääntymässä risteyksestä oikealle (Skodankin tarkoitus mennä oikealle). Itse pyörätien jatke oli täysin vapaa.
Laskin tosiaan KLV:tä pitkin pieneen alamäkeen, näen odottavan auton ja oletan hänen nähneen minut koska odotti risteyksen vapautumista jatkeen takana eikä jatkeen päällä kuten normaalisti. Kun etupyörä laskeutuu KLV:ltä risteysalueelle lähteekin auto liikkeelle ja osuu etupyörään. Tämä oli elämäni pisin sekuntti kun tajuan, että nyt tapahtuu mutta mitään ei enää ehdi tehdä. Sitten tuleekin FastForward vaihe ja on hiukan epäselvää mitä tapahtui, mutta lensin/hyppäsin pyörän päältä auton konepellille josta lensin maahan pyörän jäädessä auton alle. Kovin pahasti en katuun tömähtänyt kun vaatteet, reppu, kypärä on kaikki naarmuttomia.
Keräilen sekunnin itseäni maassa, kaikki tuntuu olevan ok joten nousen jaloille.. ei pahoja vammoja. Paikalle pysähtyy kaksi muuta pyöräilijää ja autoilija istuu hädissään auton sisällä.
Jälkiselvittelyssä todetaan, että pyörästä on etukiekko täysin solmussa, oikea kahva täysin solmussa ja kuitukeulan kunnosta ei ole tietoa. Runko on kunnossa eli osuma tuli vain etupyörään ja tuon mun heittäytymisen seurauksena runko säästyi kovalta iskulta. Poliiseja/lanssia en vaatinut paikalle kun fyysisesti tuntui kaikki olevan ok ja todistajatkin oli. Tietojen vaihto ja autoilija teki vakuutukseen ilmoituksen, pyörän korjauskulut luokkaa 600eur (sis. keulan ja kiekon vaihdon, runko oli kunnossa myös liikkeen mielestä).
Reilu viikon verran oli vasen jalka aika kipeä ja mustelmilla (auto kuitenkin osui siis jalkaan vaikka pahasti en jäänytkään alle), kävin jälkikäteen lääkärissä ja sain tulehduskipulääkettä joka auttoi. Pyörä on korjattu ja haen sen tänään. GPS:stä katsoin jälkikäteen, että oma nopeus oli ollut yli 32kmh josta se tippui suoraan nollaan - voimaa tömäyksessä on ollut ja aika paljon tuuriakin matkassa.

Mitä opin; älä oleta ja varo, varo, varo! Tuo kaikki kolaroinnista aiheutunut vaiva on ollut myös aika tympeetä, joutunut kuskata pyörää ja miestä korjaamolla.
Tämäkin onnettomuus olisi vältetty, jos pyörällä saisi ajaa tiellä - KLV:llä kulkevaa kevyttä liikennettä ei havaita tai kunnioiteta.

frp
04.10.2013, 10.20
Tuttu paikka. Hyvä ettei käynyt pahemmin. Poliisit kyllä aina tuollaisessa paikalle jo pelkästään siksi että tulee tilastoitua tapahtuma.

IncBuff
04.10.2013, 10.37
Onhan tuo kyllä pikkasen veren kaivamista omasta nenästä kun vetää yli 30km/h tuommoseen rakoon.

pätkä
04.10.2013, 10.45
Olisi kyllä pitänyt soittaa poliisit paikalle. Kolarin voi ilmoittaa poliisille vieläkin, turhan helpolla päästit tuon autoilijan.

jukra
04.10.2013, 14.30
Onhan tuo kyllä pikkasen veren kaivamista omasta nenästä kun vetää yli 30km/h tuommoseen rakoon.

Jälkikäteen on tietty helppo viisastella.. mutta jos päälleni tullut auto odottaa selkeästi jatkeen takana (kolmiokin löytyy) ja edellä oleva auton on taas niin kaukana risteyksessä, että sen peräkään ei ole jatkeella (eli ei voida hyvällä tahdollakaan puhua "raosta") niin mielestäni tilannearvioini ei ollut kovin väärä tuossa hetkessä.

Pyöräilijänä on toki noudatettava vielä tavallista suurempaa varovaisuutta, tuossakin tilanteessa kärsijänä olin vain minä - päälle tulleeseen autoon tuli pieni naarmu rekisterikilven viereen. Tämä ei kuitenkaan mielestäni tarkoita pyöräilijän pysähtymistä tilanteissa, joissa väistämisvelvollinen osapuoli toiminnallaan osoittaa, että on huomioinut muun liikenteen (tämä osoittautui tapauksessani vääräksi oletukseksi). Johan taitaa lakikirjakin sanoa, että liikenteessä toiminnan on oltava ennalta-arvattavaa.

Poliisien kutsumista mietin itsekin ja jälkikäteenkin olen miettinyt olisiko pitänyt - mutta ehkä se nyt tuossa tilanteessa oli oikea ratkaisu olla kutsumatta. Kuljettajan kanssa ollaan puhuttu asia selväksi ja hän oli selkeästi pahoillaan, eiköhän siinä ollut opetusta.

Pyörällä ja autolla
04.10.2013, 15.07
http://www.poliisi.fi/poliisi/satakunta/home.nsf/PFBD/547F5D1D9CB3E284C2257BFA001C0132

Kankaanpäässä 4.10. klo 06.30 aikaan tapahtui Tapalankadulla, linja-autoaseman risteyksessä henkilöauton ja polkupyöräilijän välinen kolari. -52 syntynyt nainen kuljetti henkilöautoa Tapalankatua alas ja kääntyi oikealle matkahuollon pihaan. Vastakkaisesta suunnasta oli tullut -65 syntynyt mies polkupyörällä, jota pihaan kääntyvä autoilija ei ollut huomannut, vaan oli tömännyt tähän. Pyöräilijä oli kaatunut vasemmalle puolelle ja lyönyt päänsä asfalttiin. Hänellä oli päässään pyöräilykypärä. Hän loukkasi lonkaansa ja polvensa. Pyöräilijä kuljetettiin TK:een tarkastuttamaan vammansa. Sekä pyörä että auto vaurioituivat jonkin verran.

Smo
04.10.2013, 15.38
Onhan tuo kyllä pikkasen veren kaivamista omasta nenästä kun vetää yli 30km/h tuommoseen rakoon.

Jaa? Ajat henkilöautolla ja rekka on pysähtyny kolmion takana väistämään mutta lähteekin liikkeelle? Paljonko pitäs olla vauhtia 100km/h tiellä auton kanssa ettei rekka tulis syliin?

snowfake
04.10.2013, 15.41
16-vuotias pyöräilijä jäi suojatiellä auton alle ja menehtyi
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288605956911.html

Tuossa ilmeisesti tapahtumapaikka: http://goo.gl/maps/KQqHn

Ei valitettavasti pyöräilijä osannut liikennesääntöjä ja se koitui kohtaloksi.

IncBuff
04.10.2013, 16.51
Nuo teinit vetelee pahemmin katselematta miten sattuu joten ei yllätä moinen uutinen.

scf_
04.10.2013, 17.20
Jälkikäteen on tietty helppo viisastella.. mutta jos päälleni tullut auto odottaa selkeästi jatkeen takana (kolmiokin löytyy) ja edellä oleva auton on taas niin kaukana risteyksessä, että sen peräkään ei ole jatkeella (eli ei voida hyvällä tahdollakaan puhua "raosta") niin mielestäni tilannearvioini ei ollut kovin väärä tuossa hetkessä.

Pyöräilijänä on toki noudatettava vielä tavallista suurempaa varovaisuutta, tuossakin tilanteessa kärsijänä olin vain minä - päälle tulleeseen autoon tuli pieni naarmu rekisterikilven viereen. Tämä ei kuitenkaan mielestäni tarkoita pyöräilijän pysähtymistä tilanteissa, joissa väistämisvelvollinen osapuoli toiminnallaan osoittaa, että on huomioinut muun liikenteen (tämä osoittautui tapauksessani vääräksi oletukseksi). Johan taitaa lakikirjakin sanoa, että liikenteessä toiminnan on oltava ennalta-arvattavaa.

Poliisien kutsumista mietin itsekin ja jälkikäteenkin olen miettinyt olisiko pitänyt - mutta ehkä se nyt tuossa tilanteessa oli oikea ratkaisu olla kutsumatta. Kuljettajan kanssa ollaan puhuttu asia selväksi ja hän oli selkeästi pahoillaan, eiköhän siinä ollut opetusta.
Ei pysähtyä tartte. Vauhdin hiljentäminen risteykseen tultaessa esim. tollasessa kohtaa on usein viisasta, vaikka se olisi tyhjä.

Yleisesti ottaen voi olla vaikea käsittää että vaikka sä näet auton seisovan vastaavissa tilanteissa ei tarkoita että sen kuski on nähnyt sut ja oletus että auto itsessään olemalla jossain paikassa ilmaisee että kuski väistävää sua on väärä. Yhtä ennalta arvattavaa on omaa turvallisuutta ajattelevan pyöräilijän näkökulmasta (ainakin mun) että kyseisessä kohdassa ollut auto saattaa lähteä liikkeelle, eikö? Kerrot että se auto oli selkeästi raidoituksen takana. Kuinka paljon on selkeästi, metrin kaksi? Näkyvyys kelville heikkenee aika nopeasti. Sieltä kun laskee reilua kolmeakymppiä niin kovin montaa sekuntia ei tartte kuskin katsoa toiseen suuntaan niin tyhjältä kelviltä tulikin yllättäen pyöräilijä kun uudestaan katsoo. Selvää on, että kuskin olis pitänyt tarkistaa kaikki suunnat ettei ketään tule ennenku lähtee liikkeelle. Hyvä että selvisit suht vähin vaurioin.

IncBuff
04.10.2013, 17.35
Jaa? Ajat henkilöautolla ja rekka on pysähtyny kolmion takana väistämään mutta lähteekin liikkeelle? Paljonko pitäs olla vauhtia 100km/h tiellä auton kanssa ettei rekka tulis syliin?
Vaikka periaatteellisella tasolla kyse on samasta asiasta niin käytännön tasolla ei. En jaksa selittää miksi koska ehkä tajuat sen itsekin.

rjrm
04.10.2013, 17.43
Tuolla Iissä 16-vuotia jäi auton alle ja kuoli. Ajoin tänään noihin aikoihin fillarilla töihin, ja oli todella pimeätä. Kasseja raahaavia mammoja oli kelveillä, ja olivat kai onnikapysäkille menossa. Ei heijastinta kellään. Mietin syksyn strategiaa, pitäisikö alkaa karjaista joka kerta "HEIJASTIN" vai mitä?

Halloo halloo
04.10.2013, 17.46
Miksi... jos kerran liikenteessä toimii ennustettavuusperiaate vai mikä se nyt oli nimeltään, jonka mukaan voi olettaa muiden liikenteessä liikkuvien toimivan ennustettavasti, niin miksi se toimii vain... eiku antaa olla. Käytän pyyhekumia ja pyyhin tämän vastauksen pois.

Halloo halloo
04.10.2013, 17.48
Tuolla Iissä 16-vuotia jäi auton alle ja kuoli. Ajoin tänään noihin aikoihin fillarilla töihin, ja oli todella pimeätä. Kasseja raahaavia mammoja oli kelveillä, ja olivat kai onnikapysäkille menossa. Ei heijastinta kellään. Mietin syksyn strategiaa, pitäisikö alkaa karjaista joka kerta "HEIJASTIN" vai mitä?

Olen Hgin Keskuspuistossa lenkkeilijöitä ohittaessa hihkaissut "sulla näkyy vain kenkien heijastimet", "heijastin olis hyvä" tai "hyvin näkyy rotsin heijastinnauhat".

Smo
04.10.2013, 17.49
Vaikka periaatteellisella tasolla kyse on samasta asiasta niin käytännön tasolla ei. En jaksa selittää miksi koska ehkä tajuat sen itsekin.

Niinhän se valitettavasti meillä menee mutta ei noissa sivistysvaltioissa joita Euroopan unioniksikin kutsutaan

Korhonen
04.10.2013, 18.12
Tuolla Iissä 16-vuotia jäi auton alle ja kuoli.

Ikävä tapahtuma. Uutisoinnissa valitettavasti korostettiin, että "suojatietä ylittämässä ollut", kun ainakin uutisissa mainitun autoilijan lähestymissuunnan perusteella kyseisessä tapahtumassa oli suojatie vain jalankulkijalle, ei pyöräilijälle. En nyt tiedä, pitäisikö median yleisesti hoitaa jotain valistustehtävää, mutta herkästi tuollainen uutisointi ymmärretään ikään kuin autoilija olisi ollut väistämisvelvollinen, vaikka ei ollut. Muista mahdollisista rikkomuksista, esim. ylinopeudesta tms. minulla ei tietenkään ole mitään tietoa.

jukra
04.10.2013, 19.34
Niinhän se valitettavasti meillä menee mutta ei noissa sivistysvaltioissa joita Euroopan unioniksikin kutsutaan

eikä asiaan ole ihan helposti muutosta tulossa, kun jopa Fillarifoorumilla on muutamat sitä mieltä että pyöräilijän syyhän se on kun jää kolmion takaa tulevan auton alle. Suorastaan helvetin surullista kun oikein asiaa miettii.

IncBuff
04.10.2013, 19.36
Niinhän se valitettavasti meillä menee mutta ei noissa sivistysvaltioissa joita Euroopan unioniksikin kutsutaanEi kun sitten sinne sivistyksen pariin sitten täältä junttilasta.

Pyörällä ja autolla
04.10.2013, 19.43
Ikävä tapahtuma. Uutisoinnissa valitettavasti korostettiin, että "suojatietä ylittämässä ollut", kun ainakin uutisissa mainitun autoilijan lähestymissuunnan perusteella kyseisessä tapahtumassa oli suojatie vain jalankulkijalle, ei pyöräilijälle. En nyt tiedä, pitäisikö median yleisesti hoitaa jotain valistustehtävää, mutta herkästi tuollainen uutisointi ymmärretään ikään kuin autoilija olisi ollut väistämisvelvollinen, vaikka ei ollut. Muista mahdollisista rikkomuksista, esim. ylinopeudesta tms. minulla ei tietenkään ole mitään tietoa.

Tuossa kohdassa on Suojatie jalankulkijalle ja Pyörätien jatke pyöräilijälle.
Väistämisvelvollinen tässä kohdassa on pyöräilijä.

pätkä
04.10.2013, 22.02
Autoilija törmäsi polkupyörällä liikkuneeseen lapseen perjantaina Lahdessa http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013100417569441_uu.shtml

Onnettomuus sattui kuuden aikaan illalla Orimattilankadun ja Tarolankadun risteyksessä Lahden Renkomäessä.
Henkilöauto törmäsi polkupyörällä liikkeellä olleeseen 6-vuotiaaseen poikaan. Poika kuljetettiin hoitoon Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Hänen vammojensa vakavuudesta ei ole tällä hetkellä tietoa.
Poliisi selvittää tapahtunutta. Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.

IncBuff
04.10.2013, 22.24
eikä asiaan ole ihan helposti muutosta tulossa, kun jopa Fillarifoorumilla on muutamat sitä mieltä että pyöräilijän syyhän se on kun jää kolmion takaa tulevan auton alle. Suorastaan helvetin surullista kun oikein asiaa miettii.
Selkeästi autoilija syyhän tuo on, mutta nykyisessä liikenneympäristössä se valitettavasti on veren kaivamista omasta nenästä ajaa tuollaisiin tilanteisiin noin lujaa. Minuunhan tällä kuitenkin viitattiin.

Tilanne ei parane autoja hakkaamalla tai niitä päin tahallaan ajamalla, keskisormilla tms. kuten muutamat tälläkin foorumilla kuvittelevat. Siitä jää vain paha mieli ihan kaikille.

Itse yritän tehdä parhaani niin autolla kuin pyörälläkin liikkuessa että säännöt tulisivat noudatetuksi. Olen huomannut että takana tulevat autoilijatkin katsovat tarkemmin klv:n kun huomaavat että edellä mennyt teki niin.

rhubarb
04.10.2013, 23.54
Mulle on ihan v– sama tuleeko paha mieli, jos muistaa ensi kerralla pysähtyä. Siinä ei paljon yksi paha mieli sen rinnalla paina että joku on sairaalassa tai arkussa.

Smo
05.10.2013, 00.08
Ei kun sitten sinne sivistyksen pariin sitten täältä junttilasta.

Jep, nykyään Venäjällä ja Virossa kunnioitetaan suojateitä paremmin kuin meillä. Ei tarvi mennä Euroopan Unioniinkaan asti. Taitaa olla jossain Intiassa tai Afrikassa lähin yhtä huono käytös kuin meillä autoilla.

mutanaama
05.10.2013, 09.51
Mulle on ihan v– sama tuleeko paha mieli, jos muistaa ensi kerralla pysähtyä. Siinä ei paljon yksi paha mieli sen rinnalla paina että joku on sairaalassa tai arkussa.

Just näin. Incbuff olee niinkuin kuvittelee parantavansa maailmaa, me muut tehdään asian eteen jotain.

IncBuff
05.10.2013, 10.00
Just näin. Incbuff olee niinkuin kuvittelee parantavansa maailmaa, me muut tehdään asian eteen jotain.
Luuletteko oikeasti että sillä auton hakkaamisella on muita seurauksia kuin että autoilija alkaa pitää pyöräilijöitä mulkvisteina.

Mä olen kerran sivusta kuunnellut keskustelua jossa jonkun autoa oli pyöräilijä kopaissut. Ko. henkilön asenne oli enemmänkin vitun mulkku löi mun autoa, seuraavalla kerralla ajan yli kuin että muistampa väistää seuraavalla kerralla.

juusoj
05.10.2013, 10.05
Nyt pitkästä aikaa buffin kanssa samaa mieltä.. Tollaset provokatiiviset elkeet pitäis jättää tekemätä puolin ja toisin.. Mutta varsinkin nyt kun pyöräilijöillä ( siis ei millään sunnuntai suhareilla) tuntuu olevan huono maine joka paikassa niin kannattaisi ehkä jotenkin muuten valistaa kuin vittuillen...

rjrm
05.10.2013, 10.06
Englannin suunnalla kuuluu olevan lähes sotatila pyöräilijöiden ja autoilijoiden välillä.

IncBuff
05.10.2013, 10.14
Englannin suunnalla kuuluu olevan lähes sotatila pyöräilijöiden ja autoilijoiden välillä.
Jotkut haluavat ilmeisesti Suomeen saman että päästään sivistysmaiden tasolle :rolleyes:

scf_
05.10.2013, 10.21
Englannin suunnalla kuuluu olevan lähes sotatila pyöräilijöiden ja autoilijoiden välillä.
Siihen suuntaan ollaan meilläkin menossa näiden autonhakkaajien ja sormenvenyttäjien ihanvitunsamamulleminäminäainaensinoikeassa "pyöräilylähettiläiden" toimesta. Onnea vaan heille!

Pyörällä ja autolla
06.10.2013, 12.44
Porvoo, keskusta 4.10 klo 14:30–14:45
Alle 15-v poika oli ylittämässä Rauhankatua Lukiokadun risteyksessä suojatien kohdalla polkupyörällä. Lukiokadulta tullut ja kulkusuunnassaan vasemmalle kääntynyt henkilöauto osui pojan polkupyörän takarenkaaseen, mutta auton kuljettaja ei jäänyt selvittämään tapahtumaa, vaan kiihdytti Rauhankatua pitkin etelän suuntaan. Henkilövahingoilta säästyttiin. Poliisi toivoo yhteydenottoa silminnäkijöiltä, jotka olisivat havainneet tapahtuman ja siinä olleen tummansinisen sedanmallisen henkilöauton, jonka merkki on mahdollisesti Skoda.

http://www.poliisi.fi/poliisi/ita-uusimaa/home.nsf/PFBD/45D7254BBC47C644C2257BFC002C0BBE

mutanaama
06.10.2013, 12.50
Luuletteko oikeasti että sillä auton hakkaamisella on muita seurauksia kuin että autoilija alkaa pitää pyöräilijöitä mulkvisteina.

Mä olen kerran sivusta kuunnellut keskustelua jossa jonkun autoa oli pyöräilijä kopaissut. Ko. henkilön asenne oli enemmänkin vitun mulkku löi mun autoa, seuraavalla kerralla ajan yli kuin että muistampa väistää seuraavalla kerralla.

Oletko tosissaan niin typerä, ettet tajua tajua läpsäisyn/koputtamisen ja väkivaltaisen hakkaamisen eroa.

Smo
06.10.2013, 13.47
Porvoo, keskusta 4.10 klo 14:30–14:45
Alle 15-v poika oli ylittämässä Rauhankatua Lukiokadun risteyksessä suojatien kohdalla polkupyörällä. Lukiokadulta tullut ja kulkusuunnassaan vasemmalle kääntynyt henkilöauto osui pojan polkupyörän takarenkaaseen, mutta auton kuljettaja ei jäänyt selvittämään tapahtumaa, vaan kiihdytti Rauhankatua pitkin etelän suuntaan. Henkilövahingoilta säästyttiin. Poliisi toivoo yhteydenottoa silminnäkijöiltä, jotka olisivat havainneet tapahtuman ja siinä olleen tummansinisen sedanmallisen henkilöauton, jonka merkki on mahdollisesti Skoda.

http://www.poliisi.fi/poliisi/ita-uusimaa/home.nsf/PFBD/45D7254BBC47C644C2257BFC002C0BBE

Sama uutinen Ilta-Pulussa .. odotan innolla tulevaa keskustelua :D

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288606431374.html

stenu
06.10.2013, 17.30
Edit: tulinkin toisiin aatoksiin ja poistin. Voimia ja tsemppiä Los Gatosiin silti!

OJ
06.10.2013, 17.50
Hienoa, että monelta löytyy rauhallisuutta ja itsehillintää antaa periksi ja olla provosoitumatta. Multa toi ei aina toi toisen posken kääntäminen onnistu.

Pyörällä ja autolla
07.10.2013, 17.19
Maanantaina klo 07.37 Kallantien ja Ritosentien risteyksessä henkilöauto törmäsi polkupyöräilijään. Ritosentietä pitkin ajaneella henkilöauton kuljettajalla oli risteyksessä väistämisvelvollisuus. Törmäyksessä loukkaantunut polkupyöräilijä kuljetettu sairasautolla sairaalaan.

http://poliisi.fi/poliisi/pohjois-savo/home.nsf/PFBD/E291A781DECB23AAC2257BFD003B707B

Jalmari1969
07.10.2013, 18.49
Tälläinen oli aamulehdessä.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194844142165/artikkeli/naitko+onnettomuuden+atalan+ja+niihaman+valisella+ pyorareitilla+.html

jukra
07.10.2013, 21.23
A-Studiossa juttua suojateistä.. Liikenneministeri Kyllönen aika kovin sanoin arvostelee autoilijoiden suojatiekäyttäytymistä. Oli myös juttua, että Ruotsissa on lähdetty poistamaan suojateitä koska autoilijat viis veisaavat niistä.

Pistää vaan miettimään taas, onkohan se nyt jalankulkijoiden ja kevyenliikenteen asenteet jotka on vinksallaan, vai niiden "kiireisten" autoilijoiden jotka ei jouda suojateitä kunnioittaamaan. Vaimo oli ollut liikkeellä tänään vaunujen kanssa tuola keskustan suunnalla, pysähtynyt keskikorokkeelle ja autoilija oli pysähtynyt oikeaoppisesti päästämään heidät yli - toista kaistaa oli 5 autoa ajanut pysähtymättä ohi. Yksikin tuollainen auto kun ajaa vaunujen päälle niin itse otan ainakin elämäntehtäväksi tehdä yhdeksi helvetiksi päälleajajan loppuelämän, loput joutuu tästä lauseesta sensuroida ettei voi käyttää todistusaineistona missään.

mutanaama
07.10.2013, 21.59
Komps, tuohon jukran tekstiin. Ruotsissa autoilijat saatiin nöyrtymään suojatien edessä, kun sakkoa tuli joku 3000€ (voin muistaa väärinkin), jos latasit menemään toista kaistaa ohitse. Kyllä siinä joka taksikuskikin ymmärtää painaa jarrua, kun kuukauden liksa uhkaa lähteä kukkarosta. Kummastakohan on oikeasti enemmän vaaraa, sillä, joka kehä kolmosella ajaa tuusulantien yli sataa vai sillä, joka vetää suojatein eteen pysähtyneen auton ohitse.
Ei muuta kuin kuvaamaan risteyksiä, ja tekemään rikosilmoitus kaikista. Onhan noita sakkoja annettu silläkin perusteella, että presidentin autoa kuskannut poliisi ajoi siviilin mukaan ylinopeutta.

Talisker
07.10.2013, 22.25
Harvoin kuulee poliitikon suusta noin tomeraa ja suoraa ja selkeää puhetta,
kuin äsken Kyllöseltä. Otti hyvin kantaa myös tekeillä olevan uudistustyön tarpeellisuuteen.
Pyöräily on lisääntynyt ja lisääntyy edelleen.

Matti S.
07.10.2013, 23.10
Ruotsissa autoilijat saatiin nöyrtymään suojatien edessä, kun sakkoa tuli joku 3000€ (voin muistaa väärinkin), jos latasit menemään toista kaistaa ohitse.

Ensinnä ei ihan 3000€ vaan svenska pesetas hinnaston (http://www.polisen.se/Lagar-och-regler/Trafik-och-fordon/Trafik/Trafikboter/) mukaan jota varmaan tarkoitit...

Mutta silti lähes samaa mieltä että suojatiellä jalankulkija on kuningas.

ps. Kuka per@ele oli se fillarinisti joka parisen viikkoa sitten "tykitti" Kuusisaaressa yli suojatien niin että työkaverini joutui vetämään liinat kiinni ja sai toisen auton peräänsä.

mutanaama
07.10.2013, 23.22
Pärkkele, niinpäs olikin. Mutta kuitenkin ihan kohtuullinen sakko, eikä mikään satasen rikemaksu.

Halloo halloo
08.10.2013, 12.31
Eilen pohdin ääneen, että astuessani suojatielle auton jättäessä pysähtymättä hurauttaen nenäni edestä pitäisi kuski tuomita tapon yrityksestä. Sitähän se on, eikö?

mutanaama
08.10.2013, 15.59
Ei niin kauhean kaukana totuudesta, kyseessä on kuitenkin yksi törkeimmistä liikenteen vaarantamisista.

Pyörällä ja autolla
09.10.2013, 19.41
http://www.poliisi.fi/poliisi/jokilaaksot/home.nsf/PFBD/2FC2B31B88237897C2257BFF005791E1

Haapajärvellä tapahtui Elämäjärventiellä keskiviikkona klo 16 jälkeen liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena alle kymmenvuotias poikalapsi polkupyörällä ja henkilöauto.
Lapsi oli ajanut polkupyörällä Elämäjärventien oikeaa reunaa Haapajärven keskustan suunnasta kohti nelostietä, kun hän oli yllättäin lähtenyt ajamalla ylittämään tietä vasemmalle puolelle.
Takaa oli tullut mies henkilöautolla ja havaittuaan lapsen kääntymisen, hän oli yhteentörmäyksen välttämiseksi väistänyt vasemmalle vastaantulevien kaistalle ja jarruttanut voimakkaasti. Siitä huolimatta auto osui pyöräilijään, joka lensi törmäyksen voimasta tien raviin.
Esimerkillisesti kypärä päässä liikenteessä ollut reipas poika oli heti kolarin jälkeen itse soittanut vanhemmilleen tapauksesta eikä oman kertomansa mukaan ollut loukkaantunut ollenkaan. Hänet vietiin varmuuden vuoksi kuitenkin tarkastuksen terveyskeskukseen.
Ajoneuvot kärsivät lieviä vaurioita. Poliisi selvittelee kolarin syntysyitä.

Pyörällä ja autolla
09.10.2013, 19.51
http://www.poliisi.fi/poliisi/keski-uusimaa/home.nsf/PFBD/81FA2184AE503E34C2257BFF0044AAD4

HENKILÖAUTON JA POLKUPYÖRÄN VÄLINEN KOLARI SUOJATIELLÄ
Tapahtuma-aika- ja paikka: 8.10.2013 klo 15:00, Hyvinkää

Hyvinkäällä Ahmankadulla tapahtui tiistaina iltapäivällä henkilöauton ja polkupyörän välinen kolari. Törmäys tapahtui kun henkilöautoa kuljettanut nainen oli lähtenyt ylittämään Eteläistä Kehäkatua Hankalankaaren suunnasta. Ylitettyään risteyksen nainen oli törmännyt suojatietä ylittämään lähteneeseen pyöräilijään. Nainen kertoi poliisille, ettei ollut havainnut pyöräilijää, ennen kuin törmäys tapahtui. Polkupyörää kuljettanut 64 vuotias nainen loukkaantui kolarissa ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi.

Paikka tuo kuvassa http://goo.gl/maps/wPt5z näkyvä " suojatie " joka on kylläkin myös pyörätien jatke. Siihen tullaan pyörätietä pitkin ja pyörätie jatkuu sen jälkeen. Joten en tajua että vieläkään ei edes poliisi osaa erottaa suojatietä pyörätien jatkeesta. Tässä tapauksessa muuten autoilija oli väistämisvelvollinen koska auton tulosuunnasta on autoille kolmio ja sen kolmion vaikutusaluen ulottuu myös risteyksen jälkeen. Kolmio ja stop-merkki
Kolmion tai stop-merkin suunnasta tuleva autoilija väistää risteävää tietä kulkevaa pyöräilijää kummankin pyörätien kohdalla. Kolmion yhteydessä saattaa olla pyörätiestä varoittava lisäkilpi, mutta sen puuttuminen ei vaikuta väistämisvelvollisuuteen. Tieliikenneasetus 14 § (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820182#P14) (merkki 231 ja 232), tieliikennelaki 14 § (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267#P14). http://2.bp.blogspot.com/_YePNRcvHuvw/TN5Ysjbb9tI/AAAAAAAAAPo/KIma9suxhd4/s1600/risteys2.png

Pyörällä ja autolla
09.10.2013, 19.53
http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjois-savo/home.nsf/PFBD/C57D7FDE3DC80F71C2257BFF003CBDE3

Tiistaina alkuillasta kolaroivat keskustassa polkupyörällä ajanut 36-vuotias nainen ja sähkökäyttöisellä pyörätuolilla liikkunut 50-vuotias mies. Pyöräilijä tuli Maljalahdenkatua Sankaripuiston suunnasta ja mies pyörätuolilla ajoi Haapaniemenkatua Suokadun suunnasta. Risteyksessä naisen polkupyörä osui pyörätuoliin ja mies kaatui katuun. Maljalahdenkadulta Haapaniemenkadulle tultaessa on risteyksessä kärkikolmio osoittamassa väistämisvelvollisuutta. Naista epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies vietiin ambulanssilla KYS:aan tarkastukseen hänen mahdollisesti saamansa sairauskohtauksen takia.

Pyörällä ja autolla
10.10.2013, 17.51
http://www.poliisi.fi/poliisi/keski-suomi/home.nsf/PFBD/FA160B09A785D760C2257C0000236FB5

Jyväskylä: 10.10.2013 kello 08:10 aikaan henkiöauton ja polkupyörän välinen liikenneonnettomuus Puistokadulla. 40- vuotias paikkakuntalainen nainen ajoi Puistokatua ja kääntyi kulkusuunnassaan oikealle kirkon pysäköintipaikalle. Samaan aikaan ajoi 41- vuotias paikkakuntalainen mies pyörällään kevyenliikenteenväylää keskustan suuntaan ja törmäsi naisen auton vasempaan kylkeen. Mies lensi katuun ja loukkasi itseään. Tekoa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Pyörällä ja autolla
10.10.2013, 17.52
http://www.poliisi.fi/poliisi/etela-pohjanmaa/home.nsf/PFBD/CE41E3A8546B7E32C2257C00004D6949

Tänään klo 13.20 Seinäjoella Hautomonkadulla oli henkilöauton ja polkupyörän välinen liikenneonnettomuus. Keski-ikäinen paikkakuntalainen nainen ajoi kiinteistön pihasta Hautomonkadulle eikä huomannut oikealta tullutta polkupyörää. Paikkakuntalainen keski-ikäinen mies kaatui pyöränsä kanssa ja loukkasi lievähkösti itseään. Ajoneuvot vaurioituivat

Pyörällä ja autolla
10.10.2013, 17.58
http://www.poliisi.fi/poliisi/etela-savo/home.nsf/PFBD/0F3B9F20E9AD28BFC2257C000046C874

Liikenneturvallisuuden vaarantaminen, vammantuottamus (15508)
Aika 09.10.2013 / 14.50
Paikka: Keskuskatu 3

Pieksämäellä Keskuskatu 3:n kohdalla olevalla suojatiellä sattui henkilöauton ja polkupyöräilijän välinen kolari. Keskuskadun keskikaistalle, suojatien eteen pysähtyi autoilija antaakseen tietä suojatietä ylittävälle pyöräilijälle. Samaan aikaan oikeanpuoleista kaistaa tullut henkilöautoilija törmäsi suojatietä ylittämässä olleeseen polkupyöräilijään sillä seurauksella, että pyöräilijä kaatui. Vuonna 2004 syntynyt pyöräilijä vietiin ensiapuun lääkärin tarkastukseen. Vuonna 1988 syntynyttä naisautoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.

Itse näen tuossa kohtaa http://goo.gl/maps/KxFsH aivan selvän uudella maalaustavalla merkityn pyörätien jatkeen.

Pyörällä ja autolla
10.10.2013, 17.59
http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjois-karjala/home.nsf/PFBD/A2000EF1247846ACC2257C00003D9D02

Tiistaina 8.10.2013 vähän ennen kahdeksaa aamulla oli nurmeslainen 15-vuotias poika ajanut Kuopiontien vieressä olevaa kevyenliikenteen väylään Pitkäämäkeä alas mopolla, kun oikealta Huuhdilta Kuopiontien ali tulevaa kevyenliikenteen väylää oli tullut polkupyöräilijä. Mopoilija oli jarrutuksesta huolimatta törmännyt nurmeslaiseen 59-vuotiaaseen pyöräilijään. Pyöräilijä loukkasi päätään ja polveaan ja hänet toimitettiin hoitoon terveyskeskukseen. Mopoilija ei loukkaantunut. Pyörä vaurioitui, mutta mopoon ei tullut vaurioita.
Kyseisessä kohdassa on kevyenliikenteen väylien tasa-arvoinen risteys, eli mopoilijalla olisi ollut tässä tapauksessa väistämisvelvollisuus. Kyseinen kevyenliikenteen väylä on sallittu mopoille.

ptaipale
10.10.2013, 18.50
^Tämä Huuhdintieltä tulevan tapaus on sarjaa, jossa ajoratojen risteyksessä on kärkikolmiolla merkitty väistämisvelvollisuus, kun taas samojen teiden rinnalla kulkevien kevyenliikenteenväylien risteys on tasa-arvoinen. Kuopiontie on kuitenkin "henkisesti" etuajo-oikeutettu - ja itse asiassa ei vain henkisesti vaan se on myöskin merkitty liikennemerkillä 211:
http://goo.gl/maps/AcxjB

Kysymykseni kuuluukin, koskeeko liikennemerkki 211 koko tietä vai ainoastaan ajorataa?

IncBuff
10.10.2013, 20.28
http://www.poliisi.fi/poliisi/etela-savo/home.nsf/PFBD/0F3B9F20E9AD28BFC2257C000046C874

Liikenneturvallisuuden vaarantaminen, vammantuottamus (15508)
Aika 09.10.2013 / 14.50
Paikka: Keskuskatu 3

Pieksämäellä Keskuskatu 3:n kohdalla olevalla suojatiellä sattui henkilöauton ja polkupyöräilijän välinen kolari. Keskuskadun keskikaistalle, suojatien eteen pysähtyi autoilija antaakseen tietä suojatietä ylittävälle pyöräilijälle. Samaan aikaan oikeanpuoleista kaistaa tullut henkilöautoilija törmäsi suojatietä ylittämässä olleeseen polkupyöräilijään sillä seurauksella, että pyöräilijä kaatui. Vuonna 2004 syntynyt pyöräilijä vietiin ensiapuun lääkärin tarkastukseen. Vuonna 1988 syntynyttä naisautoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.

Itse näen tuossa kohtaa http://goo.gl/maps/KxFsH aivan selvän uudella maalaustavalla merkityn pyörätien jatkeen.
Kolmioita en kyllä tuossa näe. Toisen auton pysähtyminen kun ei poista pyöräilijän väistämisvelvollisuutta. Tuota pysähtynyttä tulisi epäillä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Melkoisen ansan viritti.

Pyörällä ja autolla
10.10.2013, 20.36

Suojatien eteen pysähtyneen auton ohittaminen pysähtymättä on aina vakavaa piittaamattomuutta.
– Jos suojatiellä ei ole ihmisiä, kyse on liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Siitä saa sakkorangaistuksen ja kortti voidaan ottaa pois.
Kun ihmisiä taas on suojatiellä, kyse on törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
– Teosta seuraa ilman muuta ajokielto. Tällainen asia menee aina käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Pyörällä ja autolla
10.10.2013, 20.38
Kolmioita en kyllä tuossa näe. Toisen auton pysähtyminen kun ei poista pyöräilijän väistämisvelvollisuutta. Tuota pysähtynyttä tulisi epäillä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Melkoisen ansan viritti.

Missä kohtaa olen maininnut että siinä olisi kolmio ?

IncBuff
10.10.2013, 20.46
Suojatien eteen pysähtyneen auton ohittaminen pysähtymättä on aina vakavaa piittaamattomuutta.
– Jos suojatiellä ei ole ihmisiä, kyse on liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Siitä saa sakkorangaistuksen ja kortti voidaan ottaa pois.
Kun ihmisiä taas on suojatiellä, kyse on törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
– Teosta seuraa ilman muuta ajokielto. Tällainen asia menee aina käräjäoikeuden ratkaistavaksi.Tuokaan ei poista pyöräilijän västämisvelvollisuutta ko. tilanteessa.

kolistelija
10.10.2013, 20.49
Tuokaan ei poista pyöräilijän västämisvelvollisuutta ko. tilanteessa.
Ei toki, mutta pyöräilijä voi olettaa että auto pysähtyy suojatien eteen pysähtyneen auton rinnalle. Sitä en tiedä mitä laki sanoo kun fillari jo oli suojatiellä, tuskin saa ylikään ajaa...

IncBuff
10.10.2013, 20.52
Ei toki, mutta pyöräilijä voi olettaa että auto pysähtyy suojatien eteen pysähtyneen auton rinnalle. Sitä en tiedä mitä laki sanoo kun fillari jo oli suojatiellä, tuskin saa ylikään ajaa...
Ei kannattaisi olettaa. Voi sattua.

toripolliisi
10.10.2013, 21.02
Eihän tossa tilanteessa tarvi mitään olettaa!! Ensimmäisen auton kuski päätti antaa pyöräilijän mennä yli, ja laki päättää sen jälkeen, että toisen kaistan kuskin on pysähdyttävä.. Helvetin yksinkertaista!

pätkä
10.10.2013, 21.06
Tuokaan ei poista pyöräilijän västämisvelvollisuutta ko. tilanteessa.

Ei, mutta kun suojatien edessä on pysähtynyt ajoneuvo, niin sitä ei ohiteta rinnakkaista kaistaa pitkin pysähtymättä. Autoilijan olisi pitänyt pysähtyä, laki on tässä suhteessa aivan yksiselitteinen.

Edit. toripoliisi oli nopeempi

IncBuff
10.10.2013, 21.15
Laki määrää ettei suojatien eteen pysähtynyttä ajoneuvoa saa ohittaa pysähtymättä. Se ei määrää väistämään ketään ko. tilanteessa eli jos ko. autoilija olisi pysähtynyt ja sitten ajanut pyöräilijää päin niin täysin pyöräilijän piikkiin, koska ko. tilanteessa pyöräilijä on väistämisvelvollinen autoon nähden kun autolla ei ole kolmiota, stop-merkkiä eikä se käänny. Joten ei kannata olettaa mitään.

kolistelija
10.10.2013, 21.20

Mietitäänpäs tilannetta uudelleen. Autoilija pysähtyy suojatien eteen, näkee pyöräilijän ja ajaa pyöräilijän yli. Tuskin ihan mikään läpihuutojuttu jos pitäisi oikeudessa ratkoa.

mutanaama
10.10.2013, 21.21
@inchpuff
Etkö sä nyt ymmärrä, suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei saa ohittaa pysähtymättä.

IncBuff
10.10.2013, 21.22
Mietitäänpäs tilannetta uudelleen. Autoilija pysähtyy suojatien eteen, näkee pyöräilijän ja ajaa pyöräilijän yli. Tuskin ihan mikään läpihuutojuttu jos pitäisi oikeudessa ratkoa.
Entä jos ei näe?

pätkä
10.10.2013, 21.25
Eikö se näe edes sitä pysähtynyttä autoa?

toripolliisi
10.10.2013, 22.04
Ei maksa vaivaa.. Haisee trollille!

Hääppönen
10.10.2013, 22.59
Tämän suojatien eteen pysähtyneen ohi ajaneen idiootin yliajama pyöräilijä on uutisoinnin mukaan syntynyt 2004. Taitaa siellä tieliikennelaissa olla joku maininta lasten erityisestä huomioimisesta liikenteessä. MUTTA pitäähän noi kouluttaa taluttamaan pyörä suojatiellä, ainakin jonkun mielestä. :eek:

rhubarb
11.10.2013, 01.26
Entä jos ei näe?

Ota nyt se pää pois sieltä missä se lieneekään ja myönnä että olet väärässä. Ihan OK. Ehkä luit liian nopeasti tai olit liian innoissasi päästessäsi korjaamaan. Ihan turha inttää selvästä asiasta.

Tai jos sun mielestä asiassa on jotain epäselvää, voitko huomenissa käydä palauttamassa ajokorttisi lähimmälle poliisiasemalle?

mutanaama
11.10.2013, 09.00
:) .

tipsu
11.10.2013, 09.34
Harvemmin provosoidun, mutta nyt niin kävi. Todella kovasti toivon, että IncBuff ei ole enää ratissa tai liikenteessä ylipäätään siinä vaiheessa, kun tyttäreni alkaa liikkumaan ulkona yksin.

Sundo
11.10.2013, 09.45
Harvemmin provosoidun, mutta nyt niin kävi. Ei maksa vaivaa tuosta huonosta trollista ottaa kierroksia. Ihmettelen miten niin moni täällä jaksaa buffille vastailla. Ei sillä mitään vaikutusta mihinkään ole.

VeeVee
11.10.2013, 10.05
Jos joku isompi auto pysähtyy suojatien eteen antamaan minulle tietä, niin kävelen sen auton eteen ja pysähdyn hetkeksi katsomaan tuleeko viereiseltä kaistalta ketään. Eihän se kestä kuin sekunnin tai pari. En vaan luota muiden käyttäytymiseen ja liikennesääntöjen noudattamiseen niin paljoa. En aja varsinkaan liikennevalottomiin risteyksiin kovaa, jos siellä on autoja (vaikka kolmion takana) kun en luota siihen, että autoilija ei aja eteen.
Hidastaahan tuo tahtia, mutta sen verran on tullu nähtyä tuota touhua, että itsesuojeluvaisto iskee päälle. Pidän kyllä oikeuksistani kiinni sikäli kun henkeni ei ole vaarassa ja aika ajoin koputan ikkunaan ja juttelen kuljettajan kanssa, jos hän on töpeksinyt riittävästi..kuten meinannu ajaa päälleni ajaessaan punaisia päin. Autolla ajaessani teen samaa. Tällä viikolla ajelin töistä kotiin ja näin yhden naisfillaristin ajelevan päin punaisia, meni parikin kertaa ajoradan yli hidastamatta eikä pää kääntynyt ihan hirveästi. Saavutin hänet yhden pitkän pensasrivin luona ja oli ajatelin varmuuden vuoksi hiljentää siltä varalta, että hän ajaa ajoradan yli hiljentämättä ja näkemättä minua. Onneksi hidastin sillä sieltä puskan takaa suhahti fillari ajoradan yli eikä vauhti ollut hidastunut yhtään. Jos en olisi hidastanut, niin voi olla, että maailmassa olisi yksi työmatkatempoilija vähemmän.

Tiedän, että kirjoitus meni ohi otsikon, mutta liittyi edellisiin kirjoituksiin.

Ja aiheesta sen verran, että ihmetyttää ja vituttaa ja vähän surettaakin nähdä nähdä nimimerkin Pyörällä ja autolla kirjoitus lähes päivittäin ja välillä useamman kerran päivässä. Eihän tuossa varmasti ole kaikki pyöräilijöiden kokemat onnettomuudet ja siitä puuttuu lukuisat läheltä piti -tilanteet, mutta kertoo aika surullista kieltä liikennekäyttäytymisestä. Onkohan olemassa jokin taho joka ei ole tietoinen tällaisista tilastoista jonka pitäisi olla tietoinen. Poliisi varmasti on tietoinen näistä, mutta mitenkähän on poliittisten vaikuttajien laita. Kai sielläkin on ihmisiä jotka välittävät näistä asioista ja lähitulevaisuudessahan tehdään uusia päätöksiä varsinkin suojateiden suhteen. No, jos heillä ei ole tilastoja niin varmasti saavat ne, jos pyytävät. Toivottavasti heille annetaan riittävästi tietoja pyytämättäkin.

toripolliisi
11.10.2013, 10.24
Hyvä kirjoitus VeeVee! *peukku* Mutta kirjoittamasi teksti ei poista ongelmaa, tai no sen verran, että meidän aikuisten on hyvä ottaa vinkistäsi vaariin ja osata "pelata" liikenteen kanssa, mutta lapsilta ja osalta nuoria ei tällaista voida olettaa tai vaatia!! Pelottavaa on se, että Trolli Buffin tyylisiä "minä olen oikeassa ja sinä väistät" on olemassa ja he ikävä kyllä ovat näitä bmw mulkkuja v6 koneineen.. Toki muunkin merkin omaavat kuskit tähän syyllistyvät ja virheitä sattuu, mutta mutta.. Mun mielestä ainoastaan poliisin toiminta ja kovemmat rangaistukset voivat lopettaa nämä punaisia päin ajamiset, kolmion takaa tiukkailut, yms.. Lähestulkoon päivittäin joutuu todistamaan sitä, että kuinka vähän toisia kunnioitetaan liikenteessä. Sen 1sek edun takia ollaan valmiita "vahingossa" tappamaan joku tuonne liikenteeseen.

IncBuff
11.10.2013, 10.34
Ota nyt se pää pois sieltä missä se lieneekään ja myönnä että olet väärässä. Ihan OK. Ehkä luit liian nopeasti tai olit liian innoissasi päästessäsi korjaamaan. Ihan turha inttää selvästä asiasta.

Tai jos sun mielestä asiassa on jotain epäselvää, voitko huomenissa käydä palauttamassa ajokorttisi lähimmälle poliisiasemalle?
Väärässä? Oikeassa minä olen. Pyöräilijällä on tuossa väistämisvelvollisuus ja piste. Se että autoilija toimii väärin ei poista sitä väistämisvelvollisuutta.

Jos sun mielestä tuossa on autoilijalla väistämisvelvollisuus niin opit sen kyllä vielä kivun kautta. Liian moni näyttää luulevan että suojatie antaa pyöräilijälle samat oikeudet kuin jalankulkijalle.

Pelottavaa on se, että Trolli Buffin tyylisiä "minä olen oikeassa ja sinä väistät" on olemassa ja he ikävä kyllä ovat näitä bmw mulkkuja v6 koneineen..
Missä Bemarissa on V6 kone?

kolistelija
11.10.2013, 10.43
Väärässä? Oikeassa minä olen. Pyöräilijällä on tuossa väistämisvelvollisuus ja piste. Se että autoilija toimii väärin ei poista sitä väistämisvelvollisuutta.

Jos sun mielestä tuossa on autoilijalla väistämisvelvollisuus niin opit sen kyllä vielä kivun kautta. Liian moni näyttää luulevan että suojatie antaa pyöräilijälle samat oikeudet kuin jalankulkijalle.

Väärä on kuvitelmasi siitä että autoilija tuossa tapauksessa saisi synninpäästön sillä perusteella että pyöräilijä on suojatiellä. Piste?

Nalho
11.10.2013, 10.46
Kun tuossa jutussa sanottiin että autoilija törmäsi pyöräilijään, niin nähtävästi se tarkoitti sitä että se joka ylitti katua pyörällä ajoi eikä taluttanut sitä pyörää? Hänen olisi pitänyt väistää sitä autoliikennettä ja näin ollen hän olisi osasyyllinen tapahtumaan? Nähtävästi tätä IncBuff, tosin hieman provosoiden, tarkoitti?
MUTTA jos sen raitaviivoituksen, oli se sitten suojatie, pyörätie tai sen oletettu jatke, eteen useampikaistaisella ajoradalla auto pysähtyy niin sitä EI saa ohittaa pysähtymättä. Ei saa ohittaa sittenkään vaikka se ylittäjä ei olisikaan oikeutettu menemään siitä. Tämä on kyllä ihan yksiselitteinen juttu jossa ei ole mitään poikkeuksia. Nähtävästi vain käytäntö on mennyt siihen suuntaan että minähän en mitään pysähdy koska tuolla pyöräilijällä ei ole mitään oikeutta ajaa tuossa.

Vääräjalka
11.10.2013, 10.53
V@$¤* kyseessä oli 9 vuotias LAPSI, jonka ystävällinen autoilija päästi yli ja viereistä kaistaa ajanut jätti pysähtymättä suojatien/pyörätien jatkeen pysähtyneen auton viereen.

Laissa taidetaan puhua erityisestä varovaisuus velvoitteesta lapsia kohtaan liikenteessä. Oikeushan tämän viimekädessä päättää mutta ei taida olla epäselvyyttä syyllisestä.

IncBuff
11.10.2013, 10.57
Väärä on kuvitelmasi siitä että autoilija tuossa tapauksessa saisi synninpäästön sillä perusteella että pyöräilijä on suojatiellä. Piste?
Tuo on sinun kuvitelmasi ei minun.

Halloo halloo
11.10.2013, 11.02
Jos joku isompi auto pysähtyy suojatien eteen antamaan minulle tietä, niin kävelen sen auton eteen ja pysähdyn hetkeksi katsomaan tuleeko viereiseltä kaistalta ketään. Eihän se kestä kuin sekunnin tai pari. En vaan luota muiden käyttäytymiseen ja liikennesääntöjen noudattamiseen niin paljoa.

Teen samoin. Ensimmäisen auton (vaikkei olisikaan "isompi auto) eteen, pieni pysähdys, seuraavan kaistan kuskilta selkeä viesti pysähtymisestä, jollei ole jo pysähtynyt, ja sitten vasta toisen kaistan yli. Toiminnalla viestin myös muille jonoissa oleville kuskeille, etten luota heidän toimintaansa (kyllä, on minulla ajokortti ja ajan autoa toisinaan). Ylittäessä pieni nyökkäys/peukku ylös liikennesääntöjen noudattamisesta. Tervehtimisen säästän hetkiin, jolloin autokuski luopuu oikeuksistaan.

Dude
11.10.2013, 11.08
Väärässä? Oikeassa minä olen. Pyöräilijällä on tuossa väistämisvelvollisuus ja piste. Se että autoilija toimii väärin ei poista sitä väistämisvelvollisuutta.

Jos sun mielestä tuossa on autoilijalla väistämisvelvollisuus niin opit sen kyllä vielä kivun kautta. Liian moni näyttää luulevan että suojatie antaa pyöräilijälle samat oikeudet kuin jalankulkijalle.

Pyöräilijä lienee ollut jo suojatiellä kun törmännyt auto tulee paikalle. Eikös silloin muka saa ajaa pyörällä loppuun asti? Meinaatko että pyöräilijän pitää väistää pysähtymällä keskelle suojatietä? Ei autoilijakaan voi oikealta tullessaan (ei kolmiota) ajaa toisen auton päälle, vaikka väistämisvelvollisuutta ei oikealta tullessa olekaan. Plus tietty tässä vielä se juttu, että autoilija täytyy pysähtyä, koska vieressä pysähtynyt auto.

Hypoteettinen tilanne ilman toista autoa. Pyöräilijä päättää ylittää suojatien ajamalla. Ajaa kuitenkin hyvin hitaasti ja tällä välin suojatien eteen kerkeää tulemaan auto. Autoilijanko ei tarvitse tässä tilanteessa muka väistää pyöräilijää?

Oatmeal Stout
11.10.2013, 11.09
Tuo on sinun kuvitelmasi ei minun.
Ei mikään muuta Sinun kuvitelmaasi yhtään todellisemmaksi - totaalisen onnellista niin.

asb
11.10.2013, 11.45
Laki määrää ettei suojatien eteen pysähtynyttä ajoneuvoa saa ohittaa pysähtymättä. Se ei määrää väistämään ketään ko. tilanteessa eli jos ko. autoilija olisi pysähtynyt ja sitten ajanut pyöräilijää päin niin täysin pyöräilijän piikkiin, koska ko. tilanteessa pyöräilijä on väistämisvelvollinen autoon nähden kun autolla ei ole kolmiota, stop-merkkiä eikä se käänny. Joten ei kannata olettaa mitään.

Miten vitussa sä voit TAAS olla näin ulalla? Tieliikennelaki YKSISELITTEISESTI KIELTÄÄ tahallisen päälleajon kolmannessa pykälässään: Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Jos auto on pysähtynyt suojatien eteen ja toinen auto pysähtyy sen viereen, ei se toinen auto saa lähteä ylittämään suojatietä, jos suojatiellä on pyöräilijä.

Jos sinulla IncBuff on ajokortti, niin ole kiltti ja vie se takaisin poliisille.

Liian moni näyttää luulevan että suojatie antaa pyöräilijälle samat oikeudet kuin jalankulkijalle.

Sinä olet ollut täällä sen verran kauan, että sinä ihan hyvin tiedät tiedät, ettei liikenteessä ole oikeuksia, vaan velvollisuuksia.

Jos auto on pysähtynyt suojatien eteen, on sitä ohittavilla velvollisuus pysähtyä ennen suojatietä.
Jos suojatiellä on joku ihminen, on autoilijalla velvollisuus olla ajamatta tämän päälle.

IncBuff
11.10.2013, 12.05
Miten vitussa sä voit TAAS olla näin ulalla? Tieliikennelaki YKSISELITTEISESTI KIELTÄÄ tahallisen päälleajon kolmannessa pykälässään: Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Jos auto on pysähtynyt suojatien eteen ja toinen auto pysähtyy sen viereen, ei se toinen auto saa lähteä ylittämään suojatietä, jos suojatiellä on pyöräilijä.

Jos sieltä on auto tulossa niin pyöräilijä ei saa työntää siihen suojatielle auton eteen. Nyt se opittiin kivun kautta.

asb
11.10.2013, 12.09
Jos sieltä on auto tulossa niin pyöräilijä ei saa työntää siihen suojatielle auton eteen. Nyt se opittiin kivun kautta.

Miksi oikeuslaitos on kanssasi eri mieltä?

Sä et tajua sitä, että TLL ja tieliikenne on muutakin, kuin yksittäisiä pykäliä. Tähän tilanteeseen vaikuttaa useampi kuin yksi pykälä ja lopputuloksen ratkaisee niiden muodostama kokonaisuus.

Mutta ihan sama mulle. Et ole esittänyt pitkään aikaan yhtään kommenttia, jonka perusteella olisit mitään muuta, kuin trolli. Pääsit hylkylistalle.

kolistelija
11.10.2013, 12.17
IncBuff vaan tykkää tarttua siihen pyöräilijän velvoitteeseen (mikä tässä tapauksessa voi olla kyseenalainen, siitä lisää alempana). Samalla tavalla herra trollailee toisella (vähemmän fillariorientoituneella) palstalla tarttuen autoilijan velvollisuuksiin.

Yllä olevassa tapauksessa fillari on jo suojatiellä kun auto lähestyy sitä toisella kaistalla. Yleisestihän risteyksen (tai suojatien) ylitystä ei jätetä kesken vaikka liikennevalot vaihtuvat punaiseksi, eli väistämisvelvollisuus jää sille jolla on vihreän valon suoma "etuajo-oikeus". Tätä tilannetta voi hyvin verrata ylläolevaan tilanteeseen: autolla on pysähtymisvelvollisuus ja huomatessaan (sitä havainnointia vartenhan siinä pysähdytään) pyörätien jatkeella jo olevan fillarin hänellä on olisi myös väistämisvelvollisuus.

Asiasta tulisi varmaan oikeudessa pieni tenkkapoo, mutta en pitäisi erityisen epätodennäköisenä että fillaristi jäisi sanktiotta ja autoilija tuomittaisi ihan kuin jalankulkijan tapauksessa.

IncBuff
11.10.2013, 12.22
Mutta ihan sama mulle. Et ole esittänyt pitkään aikaan yhtään kommenttia, jonka perusteella olisit mitään muuta, kuin trolli. Pääsit hylkylistalle.
No nyt harmittaa.

haedon
11.10.2013, 12.36
...autolla on pysähtymisvelvollisuus ja huomatessaan (sitä havainnointia vartenhan siinä pysähdytään) pyörätien jatkeella jo olevan fillarin hänellä on olisi myös väistämisvelvollisuus...
Ainut tilanne jossa myös autoilijaa ei voitaisi syyttä on se että hän pysähtymisestä huolimatta ei näkisi pyöräilijää jostain syystä. Nyt en tiedä miten kävi siinä eräässä jalankulkijan yliajossa, jota autoilija ei nähnyt vastaavassa tilanteessa, kun vastaantulevan auton valot kuulemma häikäisivät ennalta-arvaamattomasti. Ihan lehdessä poliisi kyseli silloin tapahtuman silminnäkijöitä, kun oli vain autoa ajaneen sana.

Pyörällä ja autolla
11.10.2013, 17.52
http://www.poliisi.fi/poliisi/keski-suomi/home.nsf/PFBD/30F689AB16531E68C2257C0100236E77

11.10.2013

Jyväskylä: Vuonna -76 syntynyt paikkakuntalainen nainen oli ajanut polkupyörällään Lahjaharjuntien ja Niittytien risteykseen ja törmännyt kolmion takaa tulleen auton kylkeen torstaiaamuna klo 07.25. Nainen sai ruhjeita käteen, lonkkaan ja häntäluuhun ja pyöräilykypärään tuli halkeama. Tummanharmaa farmarimallinen auto jatkoi matkaansa pysähtymättä. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Paikka tämä. http://goo.gl/maps/zGKmu
Mikäköhän oli autoilijalla syynä onnettomuuspaikalta pakenemiseen. Krapula vai jotain muuta ?

Pyörällä ja autolla
11.10.2013, 19.05

Sama iltapulun uutisoimana. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288608600903.html Nyt vaan odotellaan että pääsee taas pyöräilijöitä syyttävät vauhtiin kommenttiosiossa.

elasto
11.10.2013, 21.57
IncBuff voisi sitten pikkuhiljaa lopettaa tuon tahallisen provosoimisen ympäri palstaa. Keskustella saa ja asioista saa olla eri mieltä, mutta toi tahallinen muiden provosointi jatkuvasti ei kuulu tänne.

Hyötypolkija
11.10.2013, 22.17
Ainut tilanne jossa myös autoilijaa ei voitaisi syyttä on se että hän pysähtymisestä huolimatta ei näkisi pyöräilijää jostain syystä. Nyt en tiedä miten kävi siinä eräässä jalankulkijan yliajossa, jota autoilija ei nähnyt vastaavassa tilanteessa, kun vastaantulevan auton valot kuulemma häikäisivät ennalta-arvaamattomasti. Ihan lehdessä poliisi kyseli silloin tapahtuman silminnäkijöitä, kun oli vain autoa ajaneen sana.

Tosin se, että suojatien eteen pysähtyneen auton rinnalle pitää pysäyttää takaa sen, että melkein tilanteessa kuin tilanteessa näkee. Ja jos näkyvyys jostain syystä on niin huono, että ei näe, miksi joku on pysähtynyt suojatien eteen, kuka urpo siitä jatkaa sokeana matkaa? Eihän silloin näkisi edes mahdollisesti nokan edessä kulkevaa sataa jalankulkijaa! Eli päivänselvä tapaus, autoilija on syyllinen, kun ei pysähtynyt. JOS olisi pysähtynyt, olisi myös nähnyt, eikä päälleajo-oikeutta ole. Jonkun pienen kosketustömpsyn voisin kuvitella, jos olisi kovin jääräpäinen autoilija ja väistämisvelvollisuudesta tietämätön pyöräilijä. Ellei sitten 9-vuotias tule 50km/h ja vasen autoilija kauhuissaan huomasi tämän jo kaukaa ja viereen pysähtynyt oikea autoilija ei vasemman auton vuoksi näe vielä pysähtyessä tätä. Ainoat skenaariot, joissa keksin pyöräilijän syylliseksi kolariin. Ja en oikein googlemapsin kuvan perusteella usko tuohonkaan...

TM:ssa oli jokin aika sitten mielenkiintoinen juttu tuosta lasten erityisasemasta liikenteessä. Kaksi lähes identtistä tilannetta, joissa lapsi syöksyi yllättäen auton eteen(taisi olla vielä taajaman ulkopuolella). Molemmissa lapsen toiminnasta johtuen mitään ei enää itse tilanteessa ollut tehtävissä, mutta silti toisessa autoilija tuomittiin syylliseksi. Syynä oli se, että tämä syyllinen autoilija oli aiemmin havainnut tien lähellä leikkineet lapset ja hänelle ei siksi olisi pitänyt tulla yllätyksenä lasten päätön käyttäytyminen. Eli melko voimakas lain suhteen tuo erityisasema. Jos siis tässä 9-v pyöräilijän telomistapauksessa olisi pysähtynyt ja siten havainnut lapsen, ei ole kyllä mitään olosuhdetta, että pyöräilijän väistämisvelvollisuuden nojalla olisi syyttömäksi todettu.

Sinänsä mä jopa ymmärrän trollailun ajatusten ravisteluna, jos asiassa on vielä jotain epäselvää. Tässä tapauksessa tulee nyt vaan mieleen, että Oulussa taitaa olla jo aika pimeää tähän aikaan vuodesta :D

rhubarb
12.10.2013, 00.55
Selvennetään nyt ettei muille kuin siltatullinkerääjille jää epäselväksi:

Lähtökohtaisesti pyörätien jatkeella oleva väistää ellei ajoneuvolla ole väistämisvelvollisuutta (kääntyvä, kolmio). Samoin edes lapsi ei saisi ajaa suojatiellä.

Mutta siinä vaiheessa kun ajoneuvo on pysähtynyt suojatien eteen, ei sitä saa ohittaa. Se, onko ajoneuvon kuljettaja luopunut ‘oikeudestaan’ pyörän tai vaikka elefantin hyväksi ei ole relevanttia.

Pyörällä ja autolla
12.10.2013, 18.27
http://www.poliisi.fi/poliisi/satakunta/home.nsf/PFBD/3DC5E5D4C202E195C2257C020048DAFD

Säkylässä tapahtui perjantai-iltana 11.10.2013 hieman ennen klo 19 auton ja polkupyöräilijän välinen liikenneonnettomuus. Pihaliittymästä tullut autoilija ei huomannut pyörätietä tullutta polkupyöräilijää, vaan törmäsi tähän. Pyöräilijä loukkaantui onnettomuudessa ja hänet toimitettiin sairaalaan. Molemmat osalliset ovat paikkakuntalaisia.

Pyörällä ja autolla
12.10.2013, 18.31
http://www.poliisi.fi/poliisi/kymenlaakso/home.nsf/PFBD/1A3FEF581025E0C5C2257C020044DCC5

Henkilöauton ja polkupyörän välinen liikennevahinko 12.10.2013 klo 9.45 Valkealanväylän ja Kuusanlammentien risteyksessä Kouvolassa, pyöräilijä loukkaantui lievästi. Pyörä ja auto vahingoittuivat jonkin verran. Molemmat osalliset miehet olivat tulleet Valkealanväylää Kouvolan keskustan suuntaan, kun törmäys tapahtui. Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.

Pyörällä ja autolla
12.10.2013, 18.35
http://www.poliisi.fi/poliisi/ita-uusimaa/home.nsf/PFBD/A8A94A6E35CD49B4C2257C02003F793F

Liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Vantaa, Hovitien ja Naavatien risteys, 24.9.2013 klo 16.30

Vantaan Kuninkaalassa tapahtui henkilöauton ja polkupyöräilijän välinen liikennevahinko. 12-vuotias poika ajoi polkupyörällä Hovitien sivussa olevaa pyörätietä pitkin, kun vasemmalta Naavatietä tullut henkilöauto ajoi polkupyörän eteen. Polkupyörä törmäsi auton oikeaan etukulmaan. Törmäyksestä aiheutui pyöräilijälle mustelmia ja pyörä rikkoontui

FillaRilla
13.10.2013, 20.40

Taas tällainen tapaus, jossa syyllinen väistämissääntöjen mukaan lienee pyöräilijä. Ainakin kuukkelin mukaan näyttäisi,että fillaristi olisi jatketta käyttävänä ollut väistämisvelvollinen, vaikka auto vasemmalta,mutta ilman kärkikolmiota tulikin. Näkyvyys paikalla heikko ainakin street viewin mukaan. Autoilijakaan ei varmaan oikein näe, niin eikö olis parasta jos laki antais pyöräilijälle edun. Nykyisellään auton pitää väistää kaikkia muita, paitsi fillaristia. Itsekin autolla ajaessa melkein joka kerta sais aikaiseksi kolarin, jos ei junioreita vastaavissa paikoissa väistäisi. Kotikadunkin molemmissa päissä tämmönen risteys, paremmalla näkyvyydellä tosin.
P.S. Kuinka maailmassa nuo nettilinkit saa muokattua lykyemmäsi?

ptaipale
14.10.2013, 09.52
Hovitie ja Naavatie: aika puskasta, kirjaimellisesti, tulee autoilijalle pyöräilijä tien vasenta laitaa olevalla kelvillä. Tällaisten(kin) tapausten varalta juuri vuonna 1997 säädettiin tuo väistämissääntöjen muutos: pyöräilijän pitää joka tapauksessa varoa, joten tehdään siitä sääntö.

Aika surkuhupaisa on muuten myöskin tuo suojatietä/pyörätien jatketta merkkaava tiemerkintä: http://goo.gl/maps/Fp6Ai

Nettilinkit saa yleisesti ottaen lyhyemmäksi käyttämällä jotain tähän tehtyä palvelua, esim. http://tinyurl.com - sinne pastataan pitkä linkki ja vastaukseksi saadaan lyhyt linkki, joka sitten välittää edelleen siihen pitkään. Tosin kyllähän nämä foorumit lyhentävät linkin näkyvää tekstiosaa ihan automaattisesti.

haedon
14.10.2013, 10.10
...Aika surkuhupaisa on muuten myöskin tuo suojatietä/pyörätien jatketta merkkaava tiemerkintä: http://goo.gl/maps/Fp6Ai...
Eikö ole suojatien liikennemerkkiäkään, joten kohta tuon voi tulkita niin että siinä ei ole suojatietä/pyörätien jatketta.

Pyörällä ja autolla
14.10.2013, 14.36
http://poliisi.fi/poliisi/perapohjola/home.nsf/PFBD/B667EC6E07C731DFC2257C04003D3253

14.10.2013

Torniossa Metsolantien vartioimattomassa rautatien tasoristeyksessä jäi polkupyörällä liikenteessä ollut 15 -vuotias poika etelän suunnasta tulleen veturin alle 14.10.2013 klo 07.32.
Polkupyöräilijä ajoi tasoristeykseen Jokivarrentien suunasta.
Onnettomuuden uhri, jonka vammat ovat erittäin vakavat, mutta ei henkeä uhkaavat, siirrettiin Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

tempokisu
14.10.2013, 15.26
^ pahoitteluni, mutta ensin näissä aina tulee mieleen että eikö lähestyvää junaa näe tai kuule? Pimeetä ollut, joten ainakin junan valot olisi pitänyt nähdä. Ei kai juna valoitta tullut. Eikä tasoristeyksen ylityspaikkoja missään mutkissa ole.
Katsoo oikealle ja vasemmalle ja vielä kerran oikealle ja jos mitään ei näy niin ripeesti yli. . Ihme juttu.

ptaipale
14.10.2013, 16.10
^Taaskin, kaikkia eivät edes puomit pidättele: http://www.youtube.com/watch?v=WZlKe9PIPEE

mutanaama
14.10.2013, 17.12
Tuossa ei tosin ole puomia, ei edes vilkkuvaloa, tuttu risteys, kiire kouluun ja veturi tulee ehkä outoon aikaan. On se nyt yksi iso Uittu kun noita tappavia VR-risteyksiä ei saada kunnolla valvotuksi. Joka vuosi niissä kuolee ja vammautuun ihmisiä, ja valitetaan vaan, ettei ole tarpeeksi rahaa valvonnan asentamiseen.

scf_
14.10.2013, 17.15
^ pahoitteluni, mutta ensin näissä aina tulee mieleen että eikö lähestyvää junaa näe tai kuule? Pimeetä ollut, joten ainakin junan valot olisi pitänyt nähdä. Ei kai juna valoitta tullut. Eikä tasoristeyksen ylityspaikkoja missään mutkissa ole.
Katsoo oikealle ja vasemmalle ja vielä kerran oikealle ja jos mitään ei näy niin ripeesti yli. . Ihme juttu.
Ei näe tai kuule jos on musiikki korvissa ja katse puhelimen näytössä, esimerkiksi.

^juu, vartiomaton tasoristeyshän itsessään on se tappaja...

kolistelija
14.10.2013, 17.35
Se on kyllä jännä että ennen tuossa kilometrin päässä oli junaradan ylityspaikka ilman mitään puomeja. Siitä meni silloinkin lähijunaa tuon tuosta, mutta ei se tainnut olla sen vaarallisempi kuin juna-asemat nykyään. Viimeiksi viime vuonna joku taisi jäädä siinä junan alle, vaikka sadan metrin päähän on rakennettu alikulku. Myös tänä vuonna oli noin 500 metrin päässä tuosta sattui kuolemantapaus.

Ei sinänsä liity yllä olevaan tapaukseen muuten kuin junaradan osalta, kunhan vaan mietin maailman muuttumista. Nykyään tapahtuu sen takia että ollaan niin tottuneita siihen että jokin valo tai puomi kertoo että nyt ei saa mennä, ei ehkä osata ihan itse miettiä kun ollaan niin tottuneita ohjaukseen.

mutanaama
14.10.2013, 18.04
Kyllähän noissa valvomatomissa tasoristeyksissä niitä onnettomuuksia on tapahtunut aina, ihan malmillakin, senpä takia niihin on ne puomitkin laitettu. Tuskin toikaan poika siihen ehdoin tahdoin ajoi. Mutta ei siinä mitään, syyllistetään vaan vammautunutta poikaa, voidaan varmasti ihmisenä silloin paremmin me. Hyvä me!

kolistelija
14.10.2013, 18.07

Vähän kun luet rivien välistä niin mä syytän sellasta isoa konetta jota kutsutaan yhteiskunnaksi. Ei kuulu tapoihin potkia maassa olevia.

Huom Huom!:
Selvennän kun huomasin: tuo ylläoleva viestini koskee siis minun paikallisaluettani, kilometriä nykyisestä asuinpaikastani. Kirjoitin vähän päin persettä.

lansive
14.10.2013, 18.14
^ pahoitteluni, mutta ensin näissä aina tulee mieleen että eikö lähestyvää junaa näe tai kuule? Pimeetä ollut, joten ainakin junan valot olisi pitänyt nähdä. Ei kai juna valoitta tullut. Eikä tasoristeyksen ylityspaikkoja missään mutkissa ole.
Katsoo oikealle ja vasemmalle ja vielä kerran oikealle ja jos mitään ei näy niin ripeesti yli. . Ihme juttu.

Ei tuohon loppujen lopuksi kummoista havaintovirhettä tarvita, ja kun vielä siihen voi pikkuisen auttaa omasta toiminnasta riippumattomat seikat. Sokea piste silmässä on yllättävän iso ja siihen osuu helposti vaikka nyt sitten veturi. Tuuli vie sopivasti äänet mennessään.

Olen itsekin ollut siinä luulossa, että junan kokoista kohdetta ei voi olla havaitsematta. Jo vuosia sitten jouduin itse toteamaan, että kyllä voi. Autolla tosin liikkeellä, ikkunat auki ja kävelyvauhtia menossa risteyksen yli. Senteistä oli kiinni ettei osunut.

Kun katsoo paikkaa (http://goo.gl/maps/MjW0f) mistä suunnasta pyöräilijä on tullut, niin ei ihmetytä enää kovinkaan paljon, että tuollainen virhe voi sattua.