PDA

Näytä tavallinen näkymä : Märälle juurakolle ja kivikolle renkaat?

Sivut : 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 [15] 16 17 18

Late_h
25.10.2020, 12.13
Sama rengastus ja samat kokemukset, eli tosiaan edessä Der Baron ja takana Der Kaiser. 30 mm sisämitan vanteella ovat hieman nimellismittaansa isommat, leveys noin 61-62 mm.

Todella hyvä ohjattavuus ja vetopito myös vähän pehmeämmällä. Eturengas on käytökseltään tarkka, rauhallinen ja ennakoitava. Juurilla ja kivikoissa lipsumista on huomattavan vähän. Märällä kallioilla eritoten vetopito on suorastaan erinomainen.

Täällä ollut myös kuukauden verran Der Baronit pyörimässä edessä ja takana Hightower 2 alla. Edessä on toiminut erittäin hyvin, mutta takana Baronin vetopito märällä kalliolla ei ole ollut mielestäni mitenkään poikkeuksellisen hyvä. Tuntuu, että kuvio on liian harva ja avonainen kalliolle. Painoon, 1000g, nähden ovat todella jämäkän ja kestävän tuntuiset renkaat ja toimii parhaiten pienemmillä, 1,4-1,6 bar, paineilla. Nämä on tosiaan jonkin verran nimellismittaansa isommat: 63mm leveimmästä kohtaa 30mm "sisäleveällä" vanteella. Leveys aiheuttaa pientä ongelmaa kun hankin nämä nimenomaan märän ja mutaisen kelin renkaiksi ja Hightowerissa on takana rengastila valmiiksi tiukalla jo todellisella 2,4"/60mm renkaalla. Pakkasilla ei ole vielä päässyt testaamaan, mutta näppituntumalla kumiseos kyllä kovettuu selvästi jo 0-keleillä. Jää nähtäväksi miten nämä pitää pakkasella.

Itsellä meinaa tämä renkaiden kanssa säätäminen lähteä lapasesta, mutta melkeinpä täytyy etsiä vielä 2,4" Baronin kaveriksi taakse jotain kapeampaa rengasta tiiviimmällä kuviolla.

Jokiniemi 1
25.10.2020, 14.26
Erittäin tyytyväinen MM&HD yhdistelmään. Märällä juurellahan ei pidä mikään rengas. Tai no tänään kyljelleen poikkikalliolla missä oli jäkälää päällä. Paineita 1.4 edessä ja takana 1.5.

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

johnny73
25.10.2020, 21.00
Pakko myös kehua bontragerin XR4:sta. Voi ajaa erittäin pienillä paineilla, eikä runko taitu alle. Matalalla paineella 0,9/1 bar, pito on juurakoillakin hyvä, kallioilla ei myöskään ole ollut pahempaa murhetta, oma uskallus loppuu ennen.

Pitts
26.10.2020, 14.25
Vittoria Mazza (etu) ja Agarro (taka)- comboon olen ollut ihan tyyytväinen, hyvin lähellä MM/HD-yhdistelmää. Pari ikävää lipsumista on tullut, mutta voipi olla että niistä limajuurista ei MM olisi sen paremmin selvinnyt. Agarron vetopito kalliolla ja juurilla ollut hyvä. Sanoisin että ihan maininnan arvoiset. Pakkaskeleillä en ole vielä päässyt kokeilemaan.

MRe
29.10.2020, 14.37
Sähkärissä tuntuu toimivan MM/EC-kombo 2.8 leveänä ja softina varsin hyvin näillä keleillä. Ei tullut yhtään hups-heijaa kohtaa. Yksi lipsuminen, mutta sekin pitkittäisen juuren ylityksessä. Siinähän ei pidä mikään.

Rytky
31.10.2020, 15.09
Huh huh! Kävin 55km lenkillä, mikä kesäkumeilla menee kivasti, mutta nyt MM edessä ja WT Ranger takana, niin loppui meno siinä 2- 2,5 tunnin välillä.
Kertakaikkinen sippi. Kun joku keksisi renkaan mikä pitää kuin parhaat märän kelin renkaat, mutta rullaa kuin xc rengas.

MRe
31.10.2020, 15.26
^Ei sellaista rengasta olekaan. Ja ota posin kauttta: nyt kun talven vetää tuolla lenkkiä, niin keväällä meno on suorastaan lennokasta, kun vaihtaa xc-kumit alle.

erkkk
06.11.2020, 07.32
Oisko tietäjillä suositusta mitä laittaa tilalle siinä vaiheessa kun Minionista tulee kylmän kelin saippuaa? Baron/Kaiser/MM/HD/WILD?

EsaJ
08.11.2020, 15.56
Nyt oma graalin malja löytyi märälle ja kuralle, mun mielipide ;). Vittoria Mazza Trail. 2,4x29” setupilla koelenkki tänään ja luottoa heti paremmin kuin Maxxis Minion dhf ja dhr setillä. Mazza piti mahottoman hyvin, ei mennyt tukkoon ja kertoi ajoissa, jos pito alkaa loppua. ite käytin Maxxiksesta tota kevyempää settiä TR EXO Dual. Pikkasen hitaammat on Vittoriat assu siirtymillä, pehmeämmästä seoksesta johtuen, mutta maastossa sitä ei huomaa.

Vink vink. Kivenlahden pyörähuollossa oli ja siellä oli käydessä Vittoriaa joka lähtöön hylly täynnä. Vaikee on mistään saada näitä, etsin tovin, pitkän tovin. Mutta tuolta nyt tällä hetkellä saa. On kaikkee kokoo ja mallia.

Vilhelm V
08.11.2020, 17.11
Mikä oli lämpötila?

EsaJ
08.11.2020, 17.15
Kuusi astetta, sex grader

marco1
08.11.2020, 17.38
^Jäätyy pakkasessa aivan kivikovaksi koppuraksi, poijaat oli jo testanneet.

Sambolo
08.11.2020, 22.50
Vittorian mazza on ainakin kuvion puolesta aika selkee kopio maxxis dhf:stä joten en usko että sen paremmin auki pysyy. Kuviohan on hyväksi todettu ja sitä on monet muutkin merkit matkineet. Kumiseos voi olla pitävempi mitä sulla ollut dual compound maxxiksessa, mutta maxxiksen maxxgripissä kyllä erinomainen pito myös.

Xizor
08.11.2020, 23.33
Huh huh! Kävin 55km lenkillä, mikä kesäkumeilla menee kivasti, mutta nyt MM edessä ja WT Ranger takana, niin loppui meno siinä 2- 2,5 tunnin välillä.
Kertakaikkinen sippi. Kun joku keksisi renkaan mikä pitää kuin parhaat märän kelin renkaat, mutta rullaa kuin xc rengas.Kun edes joku valmistaja tekis yhden option, jossa olis maltillinen xc-kuvio (Rekon Race, Barzo, Racing Ralph jne.) ja pehmeä kumiseos, niin siinä olisi tosi hyvä vaihtoehto perus polkuajeluun Suomen syksyssä [emoji57]

Kaikki Magic Maryt, DHF & DHR jne. on nappuloiden suhteen monelle kuskille totaalisen ylimitoitettua, kun ei tässä mitään Alppien tai Whistlerin EWS pätkiä ajella monestikaan [emoji1787]

Sent from my IN2013 using Tapatalk

tiaalto
09.11.2020, 09.28
Kun edes joku valmistaja tekis yhden option, jossa olis maltillinen xc-kuvio (Rekon Race, Barzo, Racing Ralph jne.) ja pehmeä kumiseos, niin siinä olisi tosi hyvä vaihtoehto perus polkuajeluun Suomen syksyssä [emoji57]

Kaikki Magic Maryt, DHF & DHR jne. on nappuloiden suhteen monelle kuskille totaalisen ylimitoitettua, kun ei tässä mitään Alppien tai Whistlerin EWS pätkiä ajella monestikaan [emoji1787]

Sent from my IN2013 using Tapatalk

Ikonia saa 29x2.6 MaxxTerrana ja WTB Rangerista on 29x2.25 Light High Grip. WTB ei toki ole kovin light ja MaxxTerran pakkasominaisuudet taitavat olla hyvin tiedossa.

Xizor
09.11.2020, 09.55
Ikonia saa 29x2.6 MaxxTerrana ja WTB Rangerista on 29x2.25 Light High Grip. WTB ei toki ole kovin light ja MaxxTerran pakkasominaisuudet taitavat olla hyvin tiedossa.

Onhan noita muutamia, mutta just vaikka joku Rekon Race tyyppinen kuvio, 2.35-2.4" leveä (about 700-750g) ja Addix Soft - kumiseos olis ainakin itselle aika täydellinen syysrengas. Nyt on toisissa kiekoissa 29x2.6 HD Addix Soft ja pito ihan kiva, mutta onhan nuo aika raskaat renkaat ajella heikkojalkaiselle eli ei paljon vauhdin hurmaa tule edes pienillä alamäki-pätkillä :-D

Scwalben RockRazor voisi olla aika kiva jos saisi Addix Softina mutta jostain syystä vaan 27.5 versio löytyy valitettavasti.

Visa_äs
09.11.2020, 10.02
Itekkin kaipaisin nimenomaan "märän kelin xc renkaita". Ne olis täydelliset suomen syksyn/talven lenkkeilyyn.

2.6 levee Barzo vois olla potentiaalinen. Spessun purgatory eteen kans ihan ok.

Maxxiksen Rekon olis todella hyvä jos sais maxgrippinä.

Lähetetty minun SM-A530F laitteesta Tapatalkilla

Xizor
09.11.2020, 10.29
Itekkin kaipaisin nimenomaan "märän kelin xc renkaita". Ne olis täydelliset suomen syksyn/talven lenkkeilyyn.

2.6 levee Barzo vois olla potentiaalinen. Spessun purgatory eteen kans ihan ok.

Maxxiksen Rekon olis todella hyvä jos sais maxgrippinä.

2.6 Barzo olis ihan jees muuten, mutta toi niiden Graphene 2.0 ei mun mielestä vaan ole kovin hyvä seos kyllä märällä. Vittorian pitäisi lanseerata erikseen seokset kuivalle ja märälle eikä yrittää taklata samalla kaikkea.

Rekon 29x2.6 (tuo alle 800g versio) kun saisi MaxxGrippinä, niin sekin olis kyllä tosi hyvä vaihtoehto.

JackOja
09.11.2020, 10.30
Kun edes joku valmistaja tekis yhden option, jossa olis maltillinen xc-kuvio (Rekon Race, Barzo, Racing Ralph jne.) ja pehmeä kumiseos, niin siinä olisi tosi hyvä vaihtoehto perus polkuajeluun Suomen syksyssä...

Spessun kumit Renegade ja Fast Trak Gripton-kumiseoksella ovat olleet mun mielestä yllättävän pitäviä ja kelvollisia märän kelin renkaita. Spessun kumit on halpojakin ja saa monesta paikasta, ettei sinänsä ole kallis kokeilu. Helpot tubelessit ja melko kevyitäkin.

Mut offtopic toki varsinaisessa aiheessa.

Xizor
09.11.2020, 10.48

Viime talvena (etelä-suomen kurakelissä) oli kuukauden verran 29x2.6 Butcherit ja ne oli kyllä aika saippuanpalat, jopa MaxxTerra Rekonit tuntui pitävän paremmin. Toki voi olla, että pienellä nappulalla Gripton voisi toimia paremmin.

Jpukki
16.03.2021, 12.02
Onkos tuosta Baron/Kaiser combosta millaisia talvikokemuksia? Olen haeskellut xc-pyörään kumeja joilla pärjäisi syksyn (ja varmaan alkukeväänkin) märät kelit, mutta menisi lumellakin/pakkasella. Nyt oon ajellu fast trakeilla ja gripton tuntuu pitävän tampatulla pakkaslumella melko hyvin (vaikka ei mulla muista kokemuksia olekaan) ja meinasinkin jo tilata tarjouksesta butcherit, mutta edellinen kommentti sai taas epäröimään...

Sambolo
16.03.2021, 21.00
Eikös nuo contit ole "DH" kumit? Itellä ainakin butcher plussakoossa piti ihan hyvin, tosin plussakoon mallissa nappuloitakin enemmän.

Jpukki
17.03.2021, 09.11
Niin kai ne taitaa olla. Tätä ja xc-renkaiden ketjua olen lueskellut ja suosituksia on suuntaan jos toiseen. Huvittais kuitenkin kokeilla jotain erilaista, kun luulisin, että toisiin xc-kumeihin vaihtaminen ei toisi kovin suurta eroa. Tai ainakin näin kuvittelen, kun ajossa siis eka maasturi eikä vielä tosiaan muusta kokemusta. Jos rengaspari maksaa melkein satkun, niin ei ole varaa ehkä useimpia pareja ostella, ellei oikeaa tarvetta. Tulee ajeltua kaikenlaista maastoa ja ajoittain kyllä kaipaisi jotain jämäkämpää alle. Kävin ihan mielenkiinnosta klaken tornikeskuksellakin hissiaikojen ulkopuolella testaamassa mäkiä. Hissukseen mentiin, mutta hauskaahan se silti oli :). Ja tietysti pyörääkin voisi vaihtaa, sitten joskus...

alteregoni
17.03.2021, 10.27
Onkos tuosta Baron/Kaiser combosta millaisia talvikokemuksia? Olen haeskellut xc-pyörään kumeja joilla pärjäisi syksyn (ja varmaan alkukeväänkin) märät kelit, mutta menisi lumellakin/pakkasella. Nyt oon ajellu fast trakeilla ja gripton tuntuu pitävän tampatulla pakkaslumella melko hyvin (vaikka ei mulla muista kokemuksia olekaan) ja meinasinkin jo tilata tarjouksesta butcherit, mutta edellinen kommentti sai taas epäröimään...

Mulla on tuon Der Baron edessä, ja on kyllä hyvä ja erittäin suositeltava pito ominaisuuksiensa puolesta. Tuntuma ehkä vähän "puumainen", mutta matalia paineita sietää hyvin, ja niillä voi kompensoida kylkien jäykkyyttä.
Takana Trail King, mikä on kanssa erittäin suositelta, miksei toimisi edessäkin hyvin. Nuo siis Black Chili seoksella olevia.

mattim
20.03.2021, 08.18

Komppaan tätä, löytyy sama combo. Ei ne mitään DH kumeja ole. TK painaa 29 koossa selvästi alle kilon, olisko baron just sen 1 kg. Kaiser taitaa olla myös 1 kg paikkeilla. Siis heavy duty trail renkaita oikeastaan.

Late_h
20.03.2021, 10.20
Conti Der Baronit ollut alla täälläkin ja on kyllä oikein pitävät ja kestävät renkaat. Eturenkaana tosi hyvä, mutta taakse kaipaa itse jotain vähän nopeampaa. En tiedä olisiko Kaiser yhtään nopeampi? Saksan foorumeilla tiedettiin kertoa, että Baronissa olisi vähän pehmeämpää kumia kuin Kaiserissa. Ne varsinaiset DH versiot on näistä sitten asia erikseen, painavat selvästi enemmän ja kumikin vielä paljon pehmeämpää.

Ainut huono puoli on tosiaan on suhteellisen jäykät kyljet ja joutuu/voi ajaa matalammilla paineilla. Tämä taas tarkoitti itselle sitä että XM481 kehä meni lommoille tosi nopeasti kun laski takarenkaan paineen sinne 1,6-1,7 bar paikkeille. Maxxis EXO kumeilla olen saanut saman tuntuman pari kymmenystä korkeammilla paineilla eikä ole ollut ongelmia kehien kestävyyden kanssa.

N-K
21.03.2021, 07.54
Eikös kaikissa paremman pään Conteissa ole se sama Black Chili kumiseos? Ei ole ainakaan itseä vakuuttanut.
Sitten tosiaan se puiseva ajofiiilis kylkien takia ja repeävät rungot. Contit jää mulla ainakin kaupan hyllylle nykyään.

Verska-Vesa
21.03.2021, 09.07
Kaikissa Contin renkaissa on saman niminen kumiseos, Black Chili, mutta oikeasti se seos vaihtelee renkaan käyttötarkoituksen mukaan. Menepä hipelöimään vaikka jotain DH-kylkistä Kaiseria ja sen jälkeen Cross Kingiä, niin taatusti huomaat eron.
Saman nimisessä renkaassakin seos voi olla eri versioissa eri, mulla oli sitä ensimmäisen mallista Baronia sekä 2,5" leveänä DH-renkaana että 2,3" leveänä enska/trailirenkaana, ja tuo DH-versio oli huomattavasti pehmeämpää Black Chiliä.

Kuminauha
22.03.2021, 13.24
Omissa der baron project protection (27,5x2,6) tuntuu olevat tukevammat kyljet kuin maxxiksen perus EXO (dhr II 2,6"). Myös kumiseos ainakin yhtä pehmeää kuin maxxis 3C, ellei jopa pehmeämpää.

Jpukki
22.03.2021, 22.13
Baron/trail king 2.4 leveänä lähti tilaukseen. Arvosteluita ja testejä noista löytyy joissa ominaisuuksia avattu ja niiden perusteella pääosin ostopäätös. Se mitä ei noista testeistä yleensä löydy on toimivuus pakkasella/lumella. Vaikka taitaa eteläsuomen talvet muistuttaa kohta enemmän englannin kelejä..

Sambolo
22.03.2021, 22.25
Omissa der baron project protection (27,5x2,6) tuntuu olevat tukevammat kyljet kuin maxxiksen perus EXO (dhr II 2,6"). Myös kumiseos ainakin yhtä pehmeää kuin maxxis 3C, ellei jopa pehmeämpää.

No maxxiksen exo kylkiä ei ainakaan millään mittakaavalla voi tukevaksi sanoa, eli se ei vielä hirveästi kerro :D DD on jo paksumpi mutta sekään ei kovin tukeva, burbbailee ja lyö läpi.

Sambolo
22.03.2021, 22.27
Ainut huono puoli on tosiaan on suhteellisen jäykät kyljet ja joutuu/voi ajaa matalammilla paineilla. Tämä taas tarkoitti itselle sitä että XM481 kehä meni lommoille tosi nopeasti kun laski takarenkaan paineen sinne 1,6-1,7 bar paikkeille. Maxxis EXO kumeilla olen saanut saman tuntuman pari kymmenystä korkeammilla paineilla eikä ole ollut ongelmia kehien kestävyyden kanssa.

Jäykkä kylki, vanne lommoilla :D Jokin ei ihan natsaa, kuulostaa omaan korvaan paperikyljeltä, kun ei nuo paineetkaan mitkään järin matalat ole? Ja exot varsinkin on paperia, kuitenkin maxxiksen kepein kylki. Oisko ero tullut renkaiden ilmatilavuudesta?

Tosin omissa MSC renkaissa on myös suht kova kylki, mutta kumi joustaa pystysuunnassa suht paljon. Ei burbbaile mutkissa, mutta damppaa möykkyä, tosin ite joudun just sen takia inserttejä pitämään.

Late_h
23.03.2021, 08.25

Juu kuulostaahan tuo vähän ristiriitaiselta, mutta omiin kokemuksiin perustuen jäykkäkylkisemmät renkaat vaatii (ja mahdollistaa) matalammat paineet. Jäykkä rengas kestää kyllä ja tuntuu vakaalta, muttei silti anna tarpeeksi suojaa vanteelle teräviä osumia vastaan. Verrokkina noille Contin Baroneille oli siis Minion DHR II EXO-kyljillä, joka on käytännössä samaa painoluokkaa vaikka ns paperikylkinen onkin. Minionissa on vaan aivan selkeästi joustavampi/mukavampi kylki eikä sen takia tarvi pudottaa paineita liikaa. Tottakai ajotyyli ja -paikka sekä kuskin paino vaikuttaa asiaan, joten mainittakoon, että nämä kokemukset siis Pirkkalan kivikkoisilta kotipoluilta 83kg kuskilta ja ajotyyli reipas.

alteregoni
24.03.2021, 17.39
Baron/trail king 2.4 leveänä lähti tilaukseen. Arvosteluita ja testejä noista löytyy joissa ominaisuuksia avattu ja niiden perusteella pääosin ostopäätös. Se mitä ei noista testeistä yleensä löydy on toimivuus pakkasella/lumella. Vaikka taitaa eteläsuomen talvet muistuttaa kohta enemmän englannin kelejä..

Tuo on kyllä hyvä setti. Mun mielestä Trail King on parempi Kuin Maxxis Aggressor takana, jos vertaa samankaltaiseen nakkiin. Sellaanen pieni varotuksen sana, että jos tubeless hommia noilla Conteilla hassuttelee, niin saa varautua melkein kompressori hommiin. Ainakin mulla vaatii runsaan käden paineen suoraan sieluttomasta venttiilista ilmapistoolilla, ennenkuin nousi hyllylle (Easton Heist).

Kuminauha
24.03.2021, 18.33
Omat der baronit nousi kiltisti ihan manuaali pumpulla Dt swissin m1700 kiekoille. Vähän joutu muovista rengasrautaa näyttää, että sai vanteelle.

alteregoni
24.03.2021, 19.15
Aika jännä. Mulla nousee kompuralla, komeitten napsahdusten saattamana. Lattiapumpulla ei toivoakaan. Oisko sitten vanne kohtainen homma tämä taas.

Jpukki
24.03.2021, 22.09
^^^ juu kyllä kompura löytyy ja sillä harjoittelinkin nykyisten kumien kanssa. Tuli mieleen tilaamisen jälkeen että olikohan ne mun vanteet passelit, kun vissiin ainakin jotain haastetta ollut ainakin aiempien baroneitten suhteen. Mun vanteet on kai sellaset hooklessit. Mitään selkeää tai ainakaan tuoretta kommenttia en asiaan löytänyt. Näkee sit ko pääsee kokeilemaan.

mattim
25.03.2021, 23.03
Baron/trail king 2.4 leveänä lähti tilaukseen. Arvosteluita ja testejä noista löytyy joissa ominaisuuksia avattu ja niiden perusteella pääosin ostopäätös. Se mitä ei noista testeistä yleensä löydy on toimivuus pakkasella/lumella. Vaikka taitaa eteläsuomen talvet muistuttaa kohta enemmän englannin kelejä..

Se on just chilin yksi hyvä puoli, toimii kylmilläkin keleillä. Väistyvä talvi ei kyllä brittiläiseltä ole maistunut. Vuosi sitten olikin ihan eri tilanne.

Antza44
26.03.2021, 08.58
No maxxiksen exo kylkiä ei ainakaan millään mittakaavalla voi tukevaksi sanoa, eli se ei vielä hirveästi kerro :D DD on jo paksumpi mutta sekään ei kovin tukeva, burbbailee ja lyö läpi.

Jäykkä kylki, vanne lommoilla :D Jokin ei ihan natsaa, kuulostaa omaan korvaan paperikyljeltä, kun ei nuo paineetkaan mitkään järin matalat ole? Ja exot varsinkin on paperia, kuitenkin maxxiksen kepein kylki. Oisko ero tullut renkaiden ilmatilavuudesta?

Tosin omissa MSC renkaissa on myös suht kova kylki, mutta kumi joustaa pystysuunnassa suht paljon. Ei burbbaile mutkissa, mutta damppaa möykkyä, tosin ite joudun just sen takia inserttejä pitämään.

Juu kuulostaahan tuo vähän ristiriitaiselta, mutta omiin kokemuksiin perustuen jäykkäkylkisemmät renkaat vaatii (ja mahdollistaa) matalammat paineet. Jäykkä rengas kestää kyllä ja tuntuu vakaalta, muttei silti anna tarpeeksi suojaa vanteelle teräviä osumia vastaan. Verrokkina noille Contin Baroneille oli siis Minion DHR II EXO-kyljillä, joka on käytännössä samaa painoluokkaa vaikka ns paperikylkinen onkin. Minionissa on vaan aivan selkeästi joustavampi/mukavampi kylki eikä sen takia tarvi pudottaa paineita liikaa. Tottakai ajotyyli ja -paikka sekä kuskin paino vaikuttaa asiaan, joten mainittakoon, että nämä kokemukset siis Pirkkalan kivikkoisilta kotipoluilta 83kg kuskilta ja ajotyyli reipas.Nää on hauskoja lukea nää rengas kokemukset. Itse en oikein ole mistään pierunkuorisistakaan saanut ajettua kylkiä paskaksi vuosien saatossa. Maxxisen EXO kestää minun mittapuulla sellasta sikailua, että aina miettii kuinka hiljaa ja erilaisella ajotyylillä sit ajaa, kun kuuntelee muiden juttuja. Ihan älyttömiä kivikkoja meillä ei ole ja niihin ajelen aika tarkasti. Tosin tubea katellessahan sitä aina toteaa, että kyllä jotkun vaan osaa.

Tosin en ole vuosiin ajanut alta 3"/29" koossa olevia kumeja, jossa kestää Minionit ja Bontin XR sarjan kumit, niihin olen joskus ajopintaan dartin joutunut tökkäämään. Tästä voi johtua se että ajotyyli on yli ja renkaita ei sovitella kivenkoloihin. Kevyet insetrit on aina kuitukiekoissa ja läskissä mennään ilman. Nyt se sit nähään, kun uudessa pyörässä on i30 vanteet ja 2.4/2.5" EXO minionit, että miten käy. Tosin pikkasen keveämpää trailikumia on suunnitteilla. Kuskilla kamoineen painoa 105 kiloa.

kauris
26.03.2021, 13.00
Kohtahan se selviää sulla :)
Mutta väitän että rengasrikkoja tulee jos 2.4 exolla ajat tuolla painolla ja esim 25 psi rengaspaineella kivikkoista alamäkeä vauhdilla jossa yksittöisiä kiviä ei väistellä vaan ajetaan vain suoraa linjaa. Paitsi jos kivikon kivet on kaikki pyöreitä mukulakiviä.
Minulla 72 kiloisella ei exo kestä mutta DD on kestänyt. 21-22 psi takarenkaassa.

Kuminauha
27.03.2021, 14.57
En saanu vuodessa EXO kylkiä rikki, en myöskään kummenmmin oo niitä varjellu linjavalinnoilla. Taino kyllä mä ne kivet väistän jos se alolinjan nopeuden kannalta on edullista. En siis aja kivien päältä vain niiden päältä ajamisen takia. Polut perus eteläsuomen juurakko/kivikko settiä. Vain yksi bike park reissu nuuksiossa. Mutta siis kestäny tykityksen esim poronpolun kivikkoharjanteen laskuissa ja fiskarsin kaikilla poluilla Ajettu myös tiirismaan enska EK pätkiä. Ehkä sitten vaan hyvä tuuri ollu. Aika kevyt kuski kyllä oon painon puolesta. Paineet ollu siellä 1,5-1,8 bar paikkeilla.

Sambolo
28.03.2021, 14.02
Juu en minäkään ole renkaissa kylkiä saanut rikki vaikka olisikin olleet ”paperia”. Mut sen sijaa vanteet saa rikki, jopa köykäsimmillä inserteillä ja litkut roiskuu renkaista mutkaa lujempaa ajaessa kun burbbailee. Edessä mulla oli tavan exo, en tiedä oisko vannekki pysyny ehjänä jos kumi ois pysyny vanteella :D Jos pärjää renkailla joissa ohuet kyljet niin kyllähän se kannattaa niitä käyttää, kevyemmät ja helpommat asentaa, itsellä ne ei toimi.

kauris
28.03.2021, 20.46
Sama. Kyljet kestää mutta paineilla joilla pito on hyvä lyö ajoittain vanteeseen ja seurauksena reikä renkaassa nappuloiden välissä ja joskus myös klommo vanteessa. DD kumissa myös tuntuma kivikossa ja juurakossa parempi. Rengas paksumpikylkisenä toimii tavallaan vaimentimena. Menee kasaan hitaammin ja palautuu muotoonsa hitaammin.

Jokkepappa
07.04.2021, 00.35
Olikos täällä kokemuksia misukan wild enduroista? Mikä on pito märällä kalliolla ja juurilla? Uskaltaako syöttää arkailematta

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

Rullaa&
07.04.2021, 12.23
Olikos täällä kokemuksia misukan wild enduroista? Mikä on pito märällä kalliolla ja juurilla? Uskaltaako syöttää arkailematta

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

Hep. Takanakista kokemusta ja edessä (ja myös takana) kokemusta wild am:stä. Kumiseos on gum x. Oikein hyvä pito mainitsemassasi maastossa. Leveällä vanteella toi kulmikas profiili ja reunanappulat ovat aiheuttaneet pari yllättävää luiskahdusta, kun oon kantannut liikaa kostealla kalliolla. Kumiseos siis pitää hyvin, mutta korkeahkot reunanappulat aiheuttaa kalliolla kantatessa epämääräistä fiilistä. Etupään endurossa taitaa olla vielä ihan hervottomat nappulat...

Jokkepappa
07.04.2021, 13.56
Hep. Takanakista kokemusta ja edessä (ja myös takana) kokemusta wild am:stä. Kumiseos on gum x. Oikein hyvä pito mainitsemassasi maastossa. Leveällä vanteella toi kulmikas profiili ja reunanappulat ovat aiheuttaneet pari yllättävää luiskahdusta, kun oon kantannut liikaa kostealla kalliolla. Kumiseos siis pitää hyvin, mutta korkeahkot reunanappulat aiheuttaa kalliolla kantatessa epämääräistä fiilistä. Etupään endurossa taitaa olla vielä ihan hervottomat nappulat...Kolme enska päivää nyt ajanut noilla. Kattelin että takana on tuo gumX ja edessä magX. Vielä ei oo päässy oikein märälle testaan noita. Pohdinnassa on myös jossain vaiheessa kokeilla spessun butcheria ja elimaatoria.

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

Rullaa&
07.04.2021, 16.43
Kolme enska päivää nyt ajanut noilla. Kattelin että takana on tuo gumX ja edessä magX. Vielä ei oo päässy oikein märälle testaan noita. Pohdinnassa on myös jossain vaiheessa kokeilla spessun butcheria ja elimaatoria.

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

Tuolla fb:n puolella kehuskeltiin noita spessun uusia kumiseoksia tosi pitäviksi. Varsinkin sitä pehmeintä. Oliko se nyt t9? Että varmaankin aika mainiot rinkulat nuokin.

Vaihdoin viikonloppuna nastat pois ja kävin lenkillä michelin wild enduro rear ja scwalbe magic mary soft setillä ja monta kertaa tuli ihmeteltyä pidon määrää. Varsinkin toi eturengas tuntuu oikein imeytyvän kallioon. 2.6 leveys tietty tuo oman osansa pitoon.

Jokkepappa
07.04.2021, 23.04
Tuolla fb:n puolella kehuskeltiin noita spessun uusia kumiseoksia tosi pitäviksi. Varsinkin sitä pehmeintä. Oliko se nyt t9? Että varmaankin aika mainiot rinkulat nuokin.

Vaihdoin viikonloppuna nastat pois ja kävin lenkillä michelin wild enduro rear ja scwalbe magic mary soft setillä ja monta kertaa tuli ihmeteltyä pidon määrää. Varsinkin toi eturengas tuntuu oikein imeytyvän kallioon. 2.6 leveys tietty tuo oman osansa pitoon.Ajoin viime syksyn tolla Magicmarylla. Olin siihen kyllä tyytyväinen. Jos tuo misukka menis samalle tasolle niin ei tarvis vaihdella. Näyttäähän ne ewssääkin misukoilla ajavan.

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

ruuduntakaa
09.04.2021, 10.01
Tuolla fb:n puolella kehuskeltiin noita spessun uusia kumiseoksia tosi pitäviksi. Varsinkin sitä pehmeintä. Oliko se nyt t9? Että varmaankin aika mainiot rinkulat nuokin.

Vaihdoin viikonloppuna nastat pois ja kävin lenkillä michelin wild enduro rear ja scwalbe magic mary soft setillä ja monta kertaa tuli ihmeteltyä pidon määrää. Varsinkin toi eturengas tuntuu oikein imeytyvän kallioon. 2.6 leveys tietty tuo oman osansa pitoon.

Onko kyseessä juurikin tämä?
https://www.bike24.com/p2390265.html

Mietinnässä varmuudeksi hyvä etunen jos Bontragerin Xr5 team issue osoittautuu liukkaaksi edessä.

Rullaa&
09.04.2021, 12.55
Onko kyseessä juurikin tämä?
https://www.bike24.com/p2390265.html

Mietinnässä varmuudeksi hyvä etunen jos Bontragerin Xr5 team issue osoittautuu liukkaaksi edessä.

Taitaa olla. Mulla on apex-rungolla, mutta toi super trail taitaa olla sama asia. Paino ja seos ainakin täsmää.

Sambolo
13.04.2021, 01.59
MSC:n gripperit oli kyllä erittäin mukavat renkaat, mutta ei tahdo kestää mun käytössä takana. Seuraavaksi kokeiluun swalpen magic mary/ big betty combo, molemmat 2.4 leveet super gravity kyljellä ja soft kumiseoksella. Uusia 2021 malleja. Tosin aika kuivaa taitaa jo toivon mukaan olla kun pääsee ajamaan.

Kuminauha
13.04.2021, 06.48
Nyt on märillä ja mutaisilla kevätpoluilla der baronit päässy kunnolla testiin ja hyvältä vaikuttanu noin 30km jälkeen, ei yhtäkään yllättävää lipsahdusta juurilla tai kallioilla. Edessä 2,4" @ 1,4bar ja takana 2,6" @ 1,6bar, tubeless.

Tetsa
13.04.2021, 23.20
MSC:n gripperit oli kyllä erittäin mukavat renkaat, mutta ei tahdo kestää mun käytössä takana. Seuraavaksi kokeiluun swalpen magic mary/ big betty combo, molemmat 2.4 leveet super gravity kyljellä ja soft kumiseoksella. Uusia 2021 malleja. Tosin aika kuivaa taitaa jo toivon mukaan olla kun pääsee ajamaan.

Mulla toi Propain tuli tolla Schwalbe combolla ja en oikein tykännyt tosta Bettystä, ei tuntunut pitävän oikein kalliolla ja juurilla.
Laitoin taakse nyt Hans Dampfin ja ekan lenkin perusteella tuntuu pitävän paremmin kaikissa oman kylän teknisissä paikoissa.
Nämä on super trail rungolla ja softina. Jäykkäperä Whyteen verrattuna nämä tuntuu siltä että olis jarrut päällä kokoajan, siinä combona Maxxis highroller 2 ja recon+ 2.8.

Sambolo
13.04.2021, 23.36
Oikeestaan mä oon löytäny pitoa lähes kaikista renkaista jos niissä on vähänkää pehmeempi kumiseos ja reilumpaa nappulaa. Enemmän huolissaan muista ominaisuuksista, kuten kestävyys ja tukevuus :D Kuvioltaanhan tuo on lähes suora DHR kopio.

Tetsa
13.04.2021, 23.45
Juu, varmaan myös paljon kiinni siitä miten ajaa. Tykkään haastaa itseäni myös ylämäkeen mitä haastavimmista paikoista ja niissä huomasin että Betty ei pärjännyt Reconille läheskään joka paikassa. Alamäki painotteisessa ajossa toi Betty voi ollakkin ihan jees.

Sambolo
14.04.2021, 10.33
Jännä koska bettyn kiipeämiskykyä on myös kehuttu ja kuviokin antais olettaa että tommosilla lavoilla möyrii ylöspäin. Mutta vertasitko siis kapeanakkista bettyä plussarenkaaseen? Plussarenkaissa pitoa lötyy leveyden ansiosta kaikista ihan kohtalaisesti. Toki pyörän geokin vähän vaikuttaa, esim pole kiipee hämmästyttävän hyvin liukkaallakin.

hece
14.04.2021, 14.28
Olen myös muualta lukenut että Betty ei olisi omimmillaan juurilla, sivusuunnassa yhtenäisempi kuvio kai luistaa. Kallioilla ja kovilla alustoilla ylipäätään enempi nappulaa on parempi, nappula koolla ei niin väliä. Lisäksi näyttäisi että Bettyn nappuloiden leikkaukset eivät ole kokonaan nappulan läpi. Varmaan tukevuutta kovemmassa ajossa näillä haettu. Mullakin 29x2.6 Soft Betty takana, mutta ei paljoa ajoa eikä vertailukohtaa muihin soft-renkaisin takana. Harmi että 29x2.6 Soft Hansia saa vain ruskeilla kyljillä. Ja vastaavasti 2.6 Mary ei saa ruskeilla. Ei pysty sekavärityksellä ajamaan.

Sambolo
14.04.2021, 17.54
Ite otin 2.4 koossa että sai tanwallina :D näyttää niin hyvältä nykyisilläkin, että en tiedä voinko enää koskaan mustia laittaa :D Muistelisin et betyn off camber pitoa kuitenkin kehuttiin, mutta ei niin hyvä kuin dhr:ssä. Ja ilmeisesti renkaan pyöreämpi muoto antaa mahollisuuden leikkisään revittelyyn, mutta silti hallittuihin käännöksiin. Swalpe ite taitaa markkinoida bettyä myös vähän paremmin rullaavana, silti jossain testeissä sanotaan, että MM rullais paremmin takana. Sitäkin mietin että ois ollu MM molemmissa päissä.

Tetsa
14.04.2021, 18.32
Jännä koska bettyn kiipeämiskykyä on myös kehuttu ja kuviokin antais olettaa että tommosilla lavoilla möyrii ylöspäin. Mutta vertasitko siis kapeanakkista bettyä plussarenkaaseen? Plussarenkaissa pitoa lötyy leveyden ansiosta kaikista ihan kohtalaisesti. Toki pyörän geokin vähän vaikuttaa, esim pole kiipee hämmästyttävän hyvin liukkaallakin.

Juu, tosiaan tossa Whytessä on 2.8 plussat joten sen takia ei varmaan ole ihan vertailtavissa keskenään. Recon on kuitenkin huomattavasti pienemmillä nappuloilla, ja siihen verrattuna tuntui että Bettyn isot nappulat ikäänkuin taipuisivat alta tiukoissa paikoissa. Hans Dampfissa en tätä huomannut.

äss
16.04.2021, 23.11
Macig Mary softina ollut edessä nyt jonkun vuoden, ainakin omaan polkuajoon ollut luotettava. Pitoa ja luottoa riittää, ei tee ylläreitä. Olisikohan 2.3 leveä 29".

Sambolo
20.04.2021, 15.19
On kyllä pehmeetä kumia tuo swalpen soft, vaikee kuvitella että tarvis ultra softia, aika lähellä maxxgrippiä tällee ulkomuistista. Kyljet(supergravity) aavistuksen ohuemmat mitä odotin, mutta eiköhän noilla pärjää, jämymmät mitä nykyset. Skinwalli keltasempi mitä odotin :D En vielä vanteelle laittanu kun sain vanhankin kumin pitämään ilmaa, mutta mittailin vähän, swalpen 2.4” on tönärillä ~60-62mm levee kuviosta, vanhat 2.3” msc renkaat on ~65-66mm vanteella mitattuna tönärillä myös. Molemmat leveimmistä kohdista. Lupaavilta kyllä vaikuttaa ja kun paketista avaa renkaan niin hyvin muotoutuu pyöreeksi, mikä enteilis vähä helpompaa tubelesasennusta.

Rullaa&
20.04.2021, 19.50

Joo niissä saattaa aluks olla sellaista nappulan muljuamis -fiilistä, jos oot tottunut kovempaan sivunappulaan. Pitoa kuitenkin on helkutisti. Mulla ei oo tullut vielä rajaa vastaan (ajelen kyllä aika rauhallisesti), eikä yhtään ”oho” -lipsahdusta. Takakumina toi varmaan kuluu ihan silmissä.

HarrY61
20.04.2021, 20.36
Otin varman päälle pidon kun ei paljon kokemusta renkaista. Alkuperäinen takarengas sellasta pientä nystyrää, edessä Nobby Nic, mutta rullasivat hyvin.
Syksyn kuraan molempiin päihin MM Ultra soft. Kyllä on raskas polkee, mutta eipähän ruovi koko ajan. Kesäksi kun maasto kuivaa niin vois laittaa taakse vanhan Nobby Nicin ku ajettu 2500km.
Muuten kyllä MM:t kuin kivirekee ajais. Yksi tosi karkeella soralla (kiviä oikeestaan) vedetty metsätie nii tuntu että lähtee paikatkin hampaista, kun aiemmin vanhoilla renkailla meni ku asfaltilla.
Runko on vaan niin jäykkä...

kauris
21.04.2021, 07.08
Viitaten vikaan pariin lauseeseen, olisko sulla liikaa painetta siihen renkaaseen jos tuolta MM tuntuu.
https://www.schwalbe.com/en/pressureprof

smela
21.04.2021, 10.02
Mulla on tälle keväälle Baron&Kaizer -kombo ja tuntus pitävän aiempaakin paremmin. Tosin nyt ei oikein ole ollut märkää missä testata kunnolla... Viime vuonna edessä Mary softina ja Takana Nobby Nic myös softina.

M A
21.04.2021, 19.09
Tässä pääsin testailemaan toista pyörää dhr/assegai kombolla. Tosta ei varmaan vierintävastus paljon kasva, mutta ei noi musta pahalta tuntuneet kuivilla ja kovilla poluilla. Mietinkin et jos siirtäis nykyisen forekasterin taakse ja laittais eteen tollasen dhr ii:n. Maxxgrippiä ei saa kuin 2.4" jotwn vaihtoehto olis sit dual jos haluaa kylmälle ja märälle juurakolle ja kivikolle sopivan seoksen 2.6 leveänä? Oon varmaan sen verran hidas nousuissa et jään teknisissä paikoissa aina ruopimaan. Testipyörällä (honxo esd) meni sellasetkin paikat mitkä ei omalla (laufey) oo menneet, mut en tiedä mikä osa siitä on pyörää ja mikä renkaita.

HarrY61
21.04.2021, 23.09
Swalde laskuri ehdotti 1.6bar (23psi) molempiin renkaisiin. MM paineet oli kun asensin viimevuoden lopulla 23psi/25psi ihan kokeeksi että jos rullais ja pitäis. Ei oikein tehny kumpaakaan.
Nyt laitoin kevääksi 15psi/19psi ja tänään kävin eka lenkillä, pito ok vaikka jäätä, lunta, kuravelliä joten rullaamisesta ei parane sanoo mitään. Ja se kivitie on vähän kauempana ja polut lumessa nii täytyy testata myöhemmin. Niillä alkuperäisillä renkaillakin ajoin alle 20psi paineilla ja se tuntui parhaalta, aina ku laitto yli 20psi niin alko pomppimaan etupää juurakoissa etenkin. No kesällä oli paino 66kg.

Vuoti
22.04.2021, 20.33
Minulla on ollut syksystä lähtien takana 29x2,4” Wolfpack Trail ja edessä saman kokoinen Magic Mary softina (Evo TLR).

Wolfpack tuntuu lipsuvan märillä kivillä ja juurilla jopa todella pitävänsä pidettyä MMää vähemmän sivusuuntaan, vaikka Wolfpack on vähemmän järeä rengas. Wolfpackin rullaavaa on minusta hyvä, tubeless-asennus oli helppo ja hinta Saksasta tilattuna halpa. Tätä uskaltaa suositella. Ainoastaan mudassa meinaa Trailista loppua pito, kun nappulat ovat pienehköt. Taidan seuraavaksi tilata Enduron eteen.

Ajomaastona on ollut pääosin Espoon Keskuspuisto ja Oittaa. Lämpötilat ovat olleet nollasta ylöspäin. Syksyllä oli välillä hiukan lunta maassa.

Sent from my iPhone using Tapatalk

Kuminauha
23.04.2021, 09.15
...Wolfpack tuntuu lipsuvan märillä kivillä ja juurilla jopa todella pitävänsä pidettyä MMää vähemmän sivusuuntaan, vaikka Wolfpack on vähemmän järeä rengas....

Sent from my iPhone using Tapatalk

En oikeen ymmärrä tätä lausetta. Voitko tarkentaa mitä tarkoitat?

erkkk
23.04.2021, 14.18
En oikeen ymmärrä tätä lausetta. Voitko tarkentaa mitä tarkoitat?
Wolfpackin sivuttaispito on parempi kuin MM softissa (näin luin).

Vertailukohdat ei tietty ole ihan täysin identtiset, koska toinen renkaista on edessä ja toinen takana. Eturengas on vähemmällä kuormalla ja renkaan asento suhteessa etenemiseen vaihtelee. Myös alamäessä jarruttaessa eturengas käytännössä hoitaa homman.

Vuoti
24.04.2021, 18.57

Jep, juuri tätä tarkoitin. Pahoittelut epäselvästä ilmaisusta.

Omalla ajotekniikallani pk-seudun ajomaastoissa takarengas on yleensä lipsunut eturengasta enemmän sivusuunnassa silloin, kun olen käyttänyt samaa rengasta edessä ja takana. Onko asia sitten yleensä päin vastoin?

Sent from my iPhone using Tapatalk

kauris
25.04.2021, 09.53
Tuore takarengastesti hieman rullaavimmistä mutta vahvoista renkaista. The takarengas eli Maxxis Dhr II olis kyllä pitänyt olla mukana ja muutamin sanoin aina verrattu siihen. https://www.pinkbike.com/news/rear-tire-grouptest-which-enduro-tire-is-best.html

Noista Vittoria vois olla kiva kokeilla.

Itsellä tulossa uuteen pyörään 2.4 Magic Mary softina eteen ja taakse. Edessä super trail ja takana super gravity. Tarkoitus ajaa kaikki ajot ja kaikki kelit. Oikein kuivalle kaudelle taakse olis tietty kiva olla joku just kestävä mutta rullaava. Toisaalta ajan tuolla pyörällä paljon parkkia ja lähimetsiin taas menen hakemaan niitä vaikeita paikkoja joten ei sillä rullaavuudella niin väliä ole. Ja löytyy mulla kotona toki vaikka 2.4 Ardentit mutta muistaakseni vain exona eli takana voi olla ilman inserttejä kestävyyden kanssa ongelmia jos vetää varomattomasti ja vahvempiin renkaisiin tottuneella tyylillä.

marco1
25.04.2021, 10.35
^ On varmaan kymmeniä renkaita joiden pito märässä asettuu Ardentin ja Magic Mary softin väliin mutta ei kai sitä ihan kaikkia ehdi testata.

kauris
25.04.2021, 12.29
Joo näin on mutta ajattelin just että vedän marylla pääasiassa mutta jos oikein huvittais kunnon kuivalla jotain tosi selvästi rullaavampaa ja tiedossa olis pidempi polkuajelu niin Ardentit vois olla se juttu. En minä niillä märälle viitsi lähteä. Joskus on tullut kokeiltua märällä Ardenttia ja juurakossa kaikki itseluottamus katosi parin ekan isomman lipsahduksen jälkeen. Pyöräkin oli tosin xc jäykkäperä.

Kuminauha
26.04.2021, 07.58
Eilisten mutasessioiden perusteella der baronit kyllä toimii hyvin märällä ja viileällä juurakossa ja kivikossa. Joskus pitää noihin schwalben tai misukan kumeihinkin tutustua, kunhan näistä aika jättää.

Jokkepappa
30.05.2021, 23.45
Spessun bucherin ja eliminaattorin märkäpito? Onko näistä yleisrenkaiksi enduroon? Vai MM/HD yhdistelmä? Nyt alla michelinin wildit eikä huonoa sanottavaa niistäkään. Tosin aika raskaat renkaat polkea

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

ruuduntakaa
31.05.2021, 05.51

Mulla alla 2.6 Butcher T9 ja 2.6 Eliminator Gravity T7/T9 ja en keksi pahaa sanottavaa.
Koluttu märkää metsää nyt jonkinverran ja pito on esimerkillisen hyvä. Ja käytös hyvin ennakoitavaa.

Itseasiassa eivät oo tainneet lipsua juuri ollenkaan limajuurilla ja märillä kivillä.
Kuskilta loppunu uskallus ensin.

Aikaisemmin oli 2.6 Buther Grid Trail ja 2.3 Eliminator Grig trail.
Pirun hyvät myös, mutta takanen lyö aika helposti läpi.

Nykyinen alussa mainittu kombo on parasta mitä mulla on ollu. Takanen tosin 1400g mut ite ajan sähköllä niin ei haittaa.
Kestää kai pommin.
Rullauksesta en uskalla mitään sanoa koska sähkö.

Kyllä mä uskallan suositella kokeilemaan.

Jokkepappa
31.05.2021, 09.28

Kyllä mä uskallan suositella kokeilemaan.Tuota mietin kestääkö tuo Griddi takana insertin kanssa?

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

ruuduntakaa
31.05.2021, 09.33
Tuota mietin kestääkö tuo Griddi takana insertin kanssa?

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

Kyllä 2.6 ainakin, uskon. 2.3 ilman inserttiä ottaa kyllä helposti nokkiinsa.
Mutta saattaahan toi 2.3 insertin kanssa kestää, oikein hyvä rengas kyllä ominaisuuksiltaan muutoin.

Kuminauha
31.05.2021, 14.54
Insertin kanssa kestää melkee mikä tahansa rengas. Insertti ei toki suojaa muulta kuin vanteen aiheuttamilta vaurioilta. Kylkiin tuleviin viiltoihin ei auta.

Jokkepappa
04.06.2021, 17.32
Vittoriat asennettu. Mazza Trail/Martello Enduro. Märkäähän nyt ei ole mutta kuivalla hyvä aloittaa testit

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

Sambolo
06.06.2021, 02.11
Nyt tuli alle magic mary eteen ja big betty taakse, super gravity ja 2.4”. Saa nähä koska otsikon mukaisiin olosuhteisiin pääsee(joutuu) testaamaan. Reilusti kapeemmat mitä edelliset MSC gripperit 2.3” koossa, mutta lähellä ilmoitettua 2.4”. Gripperit oli melkein 2.6” leveimmästä kohdasta. Painoa ihan kiitettävästi, bettyllä 1.4kg ja marilla 1.35kg, saa nähä pääseekö nuilla eteenpäin :) Gripper oli litkun jämineen ~1,1kg

Sambolo
07.06.2021, 02.25
Sitä pääsikin heti märälle testailemaan. Ajoitin lenkkini tänään sopivasti pahimman sateen aikaan.. kohteena hallainvuori/viikin metät, eli märkää kivikkoa ja juurakkoa oli vähintään tarpeeksi. Pito oli varsin hyvä varsinkin vetopito nousuissa ja jarrutuspito jarrutuksissa. Märät kalliot joissa poikkijuuria nousi hienosti. Offcamber juurilla pientä lipsumista(niin kuin varmasti kaikilla renkailla), mutta ei mitään mihin ei olisi kerennyt reagoida. Välillä myös pito yllätti kun oli ihan varma että ei lipsumatta selviä.
Sitten ominaisuuksia, joista en vielä tiedä olivatko kelistä vai renkaasta johtuvia. Parasta oli renkaan ”dampping”. Vaikka ajoin suht kovilla paineilla, tuntui meno pehmeältä ja hyvin vaimennetulta, aiemmat MSC gripperit olivat vähän puisevan oloiset kovilla paineilla vaikka rengas oli muuten joustavampi rakenteeltaan. Mietin vaikuttiko märkä jousitus jousituksen herkkyyteen ja sitä kautta pehmeämpi kyyti. Myös pehmeämpi kumiseos saattoi vaikuttaa asiaan.
Rullaus, alkuun tuntui jo hiekkatiellä, että nyt on raskasta menoa, vähän olin huonoilla jaloilla tosin liikkeellä ja pahimman sateen aikana hiekkatiekin oli aika pehmeä. Metsässä en huomannut rullauseroja ja kotiin palatessa kun oli jo vähän kuivannut, tuntui hiekkatiekin rullaavammalta.

Pito mutkissa ja maastossa yleisesti tuntui erittäin hyvältä, mutta sateinen maa-aines on pehmeämpää ja pitävempää muutenkin, ellei nyt kyseessä ole ne liukkaat juuret/kivet tai jokin saviliukumäki.

Kaiken kaikkiaan tyytyväinen ensituntumaan. Odotankin nyt innolla testejä kuivalla ja bikeparkissa.

Jostain syystä kapea leveys hieman hiertää, ehkä silmä ei ole tottunut tommosiin sirkkeleihin, mutta ei tuo leveys vaikuttanut näköjään ainakaan renkaan pito-ominaisuuksiin. Tai toki varmaan vastaavat renkaat leveämpinä olisivat vieläkin pitävemmät, mutta painokin karkaisi varmaan jo melkosiin lukemiin. Niin ja tuo ”tanwallin” väri on vähän teenäisen keltainen.

https://i.imgur.com/e2Qf75I.jpg

Paksupolkija
10.06.2021, 21.35
https://www.pinkbike.com/news/first-look-schwalbes-new-wicked-will-tires.html

Schwalbelta uusi rengas Wicked Will 29x2.25, 2.4 ja 2.6. Painoa löytyy, mutta vastaakohan otsikon toiveeseen...?

hece
10.06.2021, 21.55
https://www.pinkbike.com/news/first-look-schwalbes-new-wicked-will-tires.html

Schwalbelta uusi rengas Wicked Will 29x2.25, 2.4 ja 2.6. Painoa löytyy, mutta vastaakohan otsikon toiveeseen...?
Ainakin alkuun tarjolla vain Speedgrip seoksella, eli ei ole oikea valinta liukkaille juurakoille.

Sambolo
11.06.2021, 00.57
Painoa? Nuohan on höyhenen kevyet, omat 1350/1400g :D

kauris
11.06.2021, 22.12
Sama :) Schwalbella on painot kyllä nykyään aika korkeita. Ja kun tuli todettua ettei 1400+ grammainen supergravity magic mary estä 23 psi paineella endurovanteenkaan hajoamista 72 kg kuskin alla ilman inserttiä. Nyt siis sekin jatkossa lisäpainona.

Sambolo
12.06.2021, 01.00
Muut vaa huijaa painoissa enempi :D On nuo maxxiksen jykevämpi kylkiset, esim assegai DD niin jopa 1.5kg:ta muistelen ihmisten punninneen. Mutta joo, yllättävän paljon super gravity joustaa pystysuunnassa, pidän sitä oikeestaan hyvänä koska pehmentää menoa mukavasti ja insertit muutenkin.

Tikkaaja
13.06.2021, 13.30
https://imgur.com/a/01i0ryk

Ostin talvea varten Contin Projekt ProTection Apex Der Baronit ja Der Kaiser, mutta en ole vieläkään vaihtanut niitä pois. Der Baron on edessä ja Der Kaiser takana.

Alunperin tarkoituksenani oli ajella vain talvi Conteilla, mutta ne on vieläkin paikoillaan vanteilla ja olen niistä tykännyt. Renkaat ovat race-versiot, joten onhan ne hieman ylimitoitetut pelkkään polkuajoon. Pidän kuitenkin todella paljon niiden tarjoamasta varmuudesta ja ennakoitavuudesta omaan ajoon. Näillä voi käytännössä ajaa mistä tahansa ja pito löytyy olosuhteista, vauhdista tai pinnasta huolimatta. On myös erittäin hauska polkea näillä ylämäkeen, kun renkaassa on pitoa ja ainoa hidaste on omat jalat.
Polkuajossa näiden pehmeä kumi ei myöskään tunnu kuluvan liian nopeasti.

Ainostaan paineita eri olosuhteita ja pintoja varten piti etsiä, mutta niiden jälkeen renkaat on toimineet oikein mukavasti kaikkialla muualla kuin mudassa. Kuvio vain puhdistuu todella huonosti mudasta tai loskalumesta, kuten kuvasta näkyy. Tämä vielä korostuu mitä alhaisemmilla paineilla ajetaan. Talvella paineilla piti ottaa huomioon renkaan muotoilu, jolloin liiallisilla paineille renkaat ohjasivat koko ajan jommalle kummalle puolelle polkua.

Hyvien puolien takia en ole vieläkään vaihtanut näitä pois vanteilta ja Maxxiksen DHR II sekä Aggressor saavat odottaa vielä vuoroaan takaisin vanteilleen.

https://i.imgur.com/X4fMY8u.jpeg
https://imgur.com/a/B9RtLW9.jpg
https://imgur.com/a/01i0ryk
http://imgur.com/a/01i0ryk

smela
13.06.2021, 14.14
Ostin talvea varten Contin Projekt ProTection Apex Der Baronit ja Der Kaiser, mutta en ole vieläkään vaihtanut niitä pois. Der Baron on edessä ja Der Kaiser

Mulla sama ja samanlaiset kokemukset, kesäksi takana toisella kiekolla sininen Nobby Nic, eron rullaavuudessa huomaa kyllä. Kun Nicistä aika jättää sen tilalle Trailking niin on vielä yhtenäinen lookki kesät talvet [emoji3].

Sent from my iPhone using Tapatalk

Jokkepappa
13.06.2021, 20.18
Ei varsinaisesti liity asiaan mutta martello pomppas tänään kiekolta. Luultavasti pienen hypyn ländäsin kiven kulmaan. Ei jälkiä renkaassa. Kiekko otti vähän hittiä mutta ei pahasti. Laitoin takas paikalleen ja litkut sisään, 2.5 baaria painetta ei ongelmia. Pitääkö huolestua vai ajaa vaan?

Jos tuossa joku runko vika olisi niin kai tuo olisi jo kättelyssä lähtenyt paikaltaan. Olen tuolla nyt jokusen viikon ajanut ja eilen funduron kisan. https://uploads.tapatalk-cdn.com/20210613/2ccf98401362c8b76c9d6907db3c572d.jpg

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

Sambolo
13.06.2021, 22.43
Ei nuo vittorian kyljet vissii jykevimmistä päästä ole.

Jokkepappa
13.06.2021, 23.06
Ei nuo vittorian kyljet vissii jykevimmistä päästä ole.No ei tuo nyt ihan lurppukaan ole. Huonoa tuuria.

Misukan wildit huomattavasti löysempi kylkisiä

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

Kuminauha
14.06.2021, 08.09
https://imgur.com/a/01i0ryk

...Renkaat ovat race-versiot, joten onhan ne hieman ylimitoitetut pelkkään polkuajoon....

https://imgur.com/a/B9RtLW9.jpg
https://imgur.com/a/01i0ryk
http://imgur.com/a/01i0ryk

Mikä race versio? En tollasia oo löytäny eikä contin sivuillakaan mitään erillistä race versiota satu silmiin?

Itellä kanssa contin der baronit edessä ja takana mullettina. Ollut märkäpitoon todella tyytyväinen. Myös viileässä lämpötilassa. Painokin ihan kohtuullinen alle 1 kg. Sinänsä outoa, että tuossa 27,5x2,6 on eri kuvio kuin 29x2,4. Myös kyljen merkinnät on vähän erilaiset, vaikka "sama" rengas kyseessä. Näkyy myös contin nettisivuilla tuo kuvioero.

27.5:
https://pic.useful.fi/I0V46yhoJ.jpg

29:
https://pic.useful.fi/e57xBBM5M.jpg

Tikkaaja
14.06.2021, 10.46
Mikä race versio? En tollasia oo löytäny eikä contin sivuillakaan mitään erillistä race versiota satu silmiin?

Itellä kanssa contin der baronit edessä ja takana mullettina. Ollut märkäpitoon todella tyytyväinen. Myös viileässä lämpötilassa. Painokin ihan kohtuullinen alle 1 kg. Sinänsä outoa, että tuossa 27,5x2,6 on eri kuvio kuin 29x2,4. Myös kyljen merkinnät on vähän erilaiset, vaikka "sama" rengas kyseessä. Näkyy myös contin nettisivuilla tuo kuvioero.

Ei siellä ole enää tuon mallinimen sisällä muita, mutta siis tarkoitin näiden olevan pehmeää kumia. Itsellä on siis nuo 29".
Siinä +10 asteen kohdalla joutui keväällä etsimään uudestaan paineita, kun renkaista tuli ihan järkyttävä wattisyöpöt kumin muuttuessa vieläkin pehmeämmäksi lämpötilan noustessa.

mattim
14.06.2021, 17.43
Mulla sama ja samanlaiset kokemukset, kesäksi takana toisella kiekolla sininen Nobby Nic, eron rullaavuudessa huomaa kyllä. Kun Nicistä aika jättää sen tilalle Trailking niin on vielä yhtenäinen lookki kesät talvet [emoji3].

Sent from my iPhone using Tapatalk

Minähän Conti -uskovaisena olen just näitä aina joskus hehkuttanut ja harva joka on uskaltanut kokeilla, olis pettynyt. Itsellä baron 29x2.4 ja trail king 29x2.4. Mutta paljon ajan muillakin kumeilla. Kaiser olis kiva kokeilla myös takana.

Se missä itse huomaan eron muihin kumiseoksiin, on juurikin märkä juuri ja kivi. Black chili luistaa jotenkin hitaammin ja siihen ehtii reagoimaan. Monet muut pehmeämmätkin kumit "ampuvat" puolelta toiselle märällä suomipolulla. Ehkä hyvä korostaa, että ajan enimmäkseen aika hidasta ja teknistä polkua. Muilla pinnoilla en osaa sanoa eroista vaikka maxxiksen tuotteisiin.

Jokkepappa
14.06.2021, 17.45
Millaisilla paineilla ajelette esim märässä vs kuivalla? Jos puhutaan vaikka reippaammasta ajamisesta missä rengas joutuu töihin

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

kauris
14.06.2021, 18.03
Kevyenä 72 kuskina täpärillä ja vahvakylkisillä 2.4 renkailla tubeleksena olen ajanut märällä metsässä 17 psi edessä, 19 psi takana. Kuivalla 20 psi /22 psi. Parkissa 21 psi 23 psi. Mutta tämä osoittautui vanteita rikkovaksi. Nyt insertti ja paineita ajattelin niin että parkissa 21/23 psi, metsässä poluilla voi koittaa inserttien takia vähentää 1-2 psi per pää.

Jokkepappa
14.06.2021, 18.06
Kevyenä 72 kuskina täpärillä ja vahvakylkisillä 2.4 renkailla tubeleksena olen ajanut märällä metsässä 17 psi edessä, 19 psi takana. Kuivalla 20 psi /22 psi. Parkissa 21 psi 23 psi. Mutta tämä osoittautui vanteita rikkovaksi. Nyt insertti ja paineita ajattelin niin että parkissa 21/23 psi, metsässä poluilla voi koittaa inserttien takia vähentää 1-2 psi per pää.Joo kuulostaa ihan järkevältä. Ite painan ilman kamoja siinä 80 paikkeilla. 22-24 edessä ja takana 26. Inserttiä kattelin niin kyllä siihen ainakin iskua on tullut.

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

Kuminauha
15.06.2021, 06.25
Sähkötäpärillä ~21 PSI edessä ja takana, kevyt kuski 70, takana insertti. En juurikaan säädä kelin mukaan, enemmän sijainnin mukaan (esim lohjanharjulla ~29psi)

ruuduntakaa
15.06.2021, 07.03
Mihis ne barit on jääny? Mikä juttu tämä Psi:n siirtyminen on lukuja esittäessä? :rolleyes:

Itsellä painoa 72kg. Paineet edessä 1,6bar/takana 1,8bar. Renkaat 29 2.6(takana oli 2.3)
Läpilyöntien takia vaihdoin renkaat järeämpiin+laitoin insertit. Paineita en säädä, samoilla mennään kelillä kuin kelillä ja paikassa kuin paikassa.

kauris
15.06.2021, 07.48
Paineen säätää siinä samalla kun se paineen tarkistaakin. Vaikka ajaisin samassa paikassa samalla kelillä eli haluaisinkin ajaa samoilla paineilla kuin esim viikkoa aikaisemmin, tarkistan lähtiessä rengaspaineet. Ainoastaan jonkun lähikauppapyörähdyksen menen ajamaan ilman renkaiden tarkastusta tai silloin kun ajoin työmatkaa, työmatkapyörän paineita ei toki joka aamu tullut katsottua.
Ja märkään metsään erityisesti tulee kyllä painetta laskettua. Rengas pitää ihan eri tavalla 17 psi (1.2 bar) kuin 23 psi (1.6 bar) paineella. 2.6 leveässä renkaassan käytin edessä märällä kelillä jopa vain 1 baria edessä. Ei ehkä toimisi parkissa kurveissa mutta liukastelemassa lähimetsässä hitaalla vauhdilla kyllä.

Psi juttu tullut tod näk ulkomaanfoorumeiden lukemisen perusteella. Kaikissa pyörä ja rengasarvioissa testaaja kertoo mitä psi painetta on käyttänyt. 21 edessä, 23 takana melko yleinen pois lukien selvästi painavammat kaverit. Kevyemmät mutta kovaa ajavat naiset (esim Christina Chapetta) ajaa muistaakseni 19/19 paineella. Pinkbiken painavamman pään toimittaja (muistaakseni 90 kg) taas kuitenkin yllättävän pienillä muistaakseni 23/25 psi lukemilla.
Näistä kymmenistä artikkeleista ja videoista on psi:t iskostuneet mieleen ja tullut itsekin testailtua sitten eri paineita.

Ja taas kertauksena, Schwalben pressureprof kannattaa tarkistaa ja testata mitä se ehdottaa. Bareina :)
https://www.schwalbe.com/en/pressureprof

ruuduntakaa
15.06.2021, 08.22
Paineen säätää siinä samalla kun se paineen tarkistaakin. Vaikka ajaisin samassa paikassa samalla kelillä eli haluaisinkin ajaa samoilla paineilla kuin esim viikkoa aikaisemmin, tarkistan lähtiessä rengaspaineet. Ainoastaan jonkun lähikauppapyörähdyksen menen ajamaan ilman renkaiden tarkastusta tai silloin kun ajoin työmatkaa, työmatkapyörän paineita ei toki joka aamu tullut katsottua.
Ja märkään metsään erityisesti tulee kyllä painetta laskettua. Rengas pitää ihan eri tavalla 17 psi (1.2 bar) kuin 23 psi (1.6 bar) paineella. 2.6 leveässä renkaassan käytin edessä märällä kelillä jopa vain 1 baria edessä. Ei ehkä toimisi parkissa kurveissa mutta liukastelemassa lähimetsässä hitaalla vauhdilla kyllä.

Tottakai se pitää. Hyvin suunniteltu rengas vaan ei vaadi juuri paineensäätöä märällä. Vaatii vaan kovaa ajoa.

Lainaan taas tuttavaani: "jos renkaasta pitää laskea paineita jotta se pitää, rengas on paska. Imo." Olen tullut samaan lopputulokseen. ;)
Tarkastan paineet aina lenkille lähtiessä kyllä.

Toi 1,6/1,8 bar on osoittautunu omaan ajoon just sopivaksi. Kestää kiekotkin. Eikä lipsu juuri märälläkään. Kun vähän edes kattoo miten ajelee.

Kyllähän se nyt kyrpis siellä märässä metässä kun edessä on hieno alamäkijuurakkokivikkohelvetti ja paineet on 1bar. Päivä pilalla! :D

Muoks: tosin voishan noita paineita nyt kokeilla vaikka vähän laskeakin kun Huck Norrikset on molemmissa päissä. En vaan ole kokenut ongelmia nykyisten ilmeisestikin "liian kovien" paineidenkaan kanssa.

Ai niin, ja mullahan siis sähkö. Painoa siis jo pyörästä sen 22,5-25kg.

MRe
15.06.2021, 08.30
Paineen säätää siinä samalla kun se paineen tarkistaakin. Vaikka ajaisin samassa paikassa samalla kelillä eli haluaisinkin ajaa samoilla paineilla kuin esim viikkoa aikaisemmin, tarkistan lähtiessä rengaspaineet. Ainoastaan jonkun lähikauppapyörähdyksen menen ajamaan ilman renkaiden tarkastusta tai silloin kun ajoin työmatkaa, työmatkapyörän paineita ei toki joka aamu tullut katsottua.
Ihan noin mielenkiinnosta: paljonko paineet heittää tarkistusten välillä? Ja kuinka tarkasti pidät paineet kohdallaan? Onko sulla pyörä lämpimässä säilytystilassa?

Mä tarkistan paineet yleensä siinä vaiheessa, kun vaihdan renkaat. Sitten fiiliksen mukaan joko lisään tai vähennän niitä. Uudella sähkiksellä aloitin 10 PSI edessä (29x2.6) ja 12 PSI takana (27.5x2.8). Näillä mentiin pari ekaa lenkkiä. Nyt kun on tullut pyörän kanssa sinuiksi, on paineita lisäilty pikkuhiljaa ja aletaan olemaan ehkä siellä 1.2-1.4 bar (18-20 PSI). Mitään oikeaa lukuahan ei ole, kun muuttujia on miljoona.

Tikkaaja
15.06.2021, 09.29
Millaisilla paineilla ajelette esim märässä vs kuivalla? Jos puhutaan vaikka reippaammasta ajamisesta missä rengas joutuu töihin

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

Itsellä on 19-20 PSI edessä ja 24-26 PSI takana. Elopainoa on 105kg varusteiden kanssa täpärin päällä.

kauris
15.06.2021, 10.00
Ihan noin mielenkiinnosta: paljonko paineet heittää tarkistusten välillä? Ja kuinka tarkasti pidät paineet kohdallaan? Onko sulla pyörä lämpimässä säilytystilassa?

Mä tarkistan paineet yleensä siinä vaiheessa, kun vaihdan renkaat. Sitten fiiliksen mukaan joko lisään tai vähennän niitä. Uudella sähkiksellä aloitin 10 PSI edessä (29x2.6) ja 12 PSI takana (27.5x2.8). Näillä mentiin pari ekaa lenkkiä. Nyt kun on tullut pyörän kanssa sinuiksi, on paineita lisäilty pikkuhiljaa ja aletaan olemaan ehkä siellä 1.2-1.4 bar (18-20 PSI). Mitään oikeaa lukuahan ei ole, kun muuttujia on miljoona.

Vaihtelen renkaita muutaman kerran kesässä täpäriin. Ajelen 4 eri pyörällä (maantie, täpäri, kaksi eri jäykkäperää). Kaikkien renkaat käyttäytyvät vähän eri tavalla. Osa ei vuoda juuri yhtään ilmaa pitkässäkään juoksussa, osassa paineet laskee barin päivässä (maantiepyörän tuubit) ja tavaksi on siksi tullut aina tarkistaa paine ennen lenkille lähtöä ja usein myös pumpata. Kyllä täpärissäkin olen havainnut, että 23 psi onkin viikon päästä 21 psi lukemissa joten pientä säätöä voi tarvita. Paineen tarkistan Schwalben digitaalisella rengaspainemittarilla joten mittaus pitäisi olla kohtuu luotettava eikä paineen pitäisi mittauksen yhteydessä näyttää siksi pienempää lukemaa, että painetta olisi karannut pumpun pitkään letkuun ja kammioon pumppua kiinnittäessä. Pyörät kylmässä ulkovarastossa. Tähän aikaan vuodesta lämpötilavaihtelu ei aiheuta merkittävää heittoa asiaan.

Votkins
16.06.2021, 20.08
Mielenkiintoisia kommentteja.

Omassa täysjoustosähkärissä olen päätynyt Maxxis DHR/DHF + Cuschoren insertit kombolla 1,2bar/1,2bar paineisiin, jonka tarkistan käytännössä lähes joka kerta ennen kuin lähden ajamaan. Ajot pyrkii olemaan pääsääntöisesti teknistä juurakkokivikkoa. Soratierullailuissa eli ns grävelöinnissä 2,2bar.

Tuntuu, että jos renkaaseen pakkaan jotain luokkaa 1,8bar niin meno muuttuu täysin kontrolloimattomaksi. Sähköllä peli on tietty vähän helpompaa kun moottori poistaa vierintävastusta. En aja näistä kaikesta huolimatta kovin suurella avustuksella.

ruuduntakaa
16.06.2021, 20.20
2.3 rengas takana löi mulla 1.8bar paineilla melko helposti läpi.
En mä pystys 1.2 bar paineilla ajamaan, nehän ois Huck Norriksetkin muussina.[emoji849]

Eikö rengas noilla paineilla jo muljua kurveissakin ties minne?

tkhyla
16.06.2021, 21.04
Todella ”korkeilla” paineilla porukka ajelee :) itse 70kg + sähkäri ja käytännössä ei koskaan ole yli 1bar paineita kummassakaan. Toisilla vanteilla renkaina tällä hetkellä magic mary supergravity soft. On hirvittävä ero ”oikeissa nousuissa” renkaan pidossa onko paineena 0,8 vai 1,5bar. Jälkimmäisellä jää pahat paikat nousematta. Toiset vanteet tällä hetkellä wtb vigilante ja näissä joutuu pitämään kyllä korkeampia paineita koska sivut todella löysät verrattuna MM renkaisiin. Pelkkää lukemaa ei voi verrata koska itse renkaissa on paljon eroja. Fakta kuitenkin se, että mitä pienemmillä paineilla pystyy ajamaan niin sen parempi pito.

lisäys:
mm leveys 2.6 & wtb 2.8

Jokkepappa
16.06.2021, 21.06
Kun puhutte baarin paineista niin onko 2.3 rengas vai 2.8 semiläski. Huomattava ero. En mä baarin paineilla vois ajaa omia Enska rännejä ilman että kiekko menee. Ajan 2.35-2.4 renkailla.

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

ruuduntakaa
17.06.2021, 05.03
Ilmeisesti siis Spessun renkaat on oikein hyviä; ei minkäänlaisia pito-ongelmia ole ollut 1,6/1,8bar paineilla.
Märälläkään.

Ja kuten sanottu yllä, ei munkaan kiekot kestäis(vaikka insertit onkin) reilun barin paineilla kivikkojuurakko laskuja joita ajan.

Ja vakaudessahan menetetään myös jos pehmolelulla ajetaan?

Muoks;
Ajan mä toki paljon tasamaallakin/ylämäkee/siirtymiä rauhallisella menolla, mut en ole kokenut tarvetta alkaa paineiden kanssa pelaamaan, samoilla mennään jokapaikassa.
Matalavauhtinen kivikko/juurakko tietty menis paremmin lussuilla renkailla mutta eteenpäin oon päässy vakiopaineillakin. Antaa myös vähän haastetta lisää.

Ja kun ei koskaan tiedä milloin sattuu tulemaan halu vähän tykitellä alaspäin. Yleensä aina kun alamäki tulee eteen. :rolleyes:

M A
19.06.2021, 19.24
Ite sain ~1,3 bar paineilla lommon takavanteeseen. Jäykkäperä 29x2.6 kumeilla alla. 75kg itellä massaa. Maxxis Forekaster exo kyljillä takana. Kumi on kyllä ehjä tai sitten litku paikkasi.

MAS
29.06.2021, 15.13
Tottakai se pitää. Hyvin suunniteltu rengas vaan ei vaadi juuri paineensäätöä märällä. Vaatii vaan kovaa ajoa.

Lainaan taas tuttavaani: "jos renkaasta pitää laskea paineita jotta se pitää, rengas on paska. Imo." Olen tullut samaan lopputulokseen. ;)
Tarkastan paineet aina lenkille lähtiessä kyllä.

Toi 1,6/1,8 bar on osoittautunu omaan ajoon just sopivaksi. Kestää kiekotkin. Eikä lipsu juuri märälläkään. Kun vähän edes kattoo miten ajelee.
....

Mahtaako näissä aivan sitä yhtä totuutta olla olemassa. On erilaista ajamista ja erilaisia tarpeita.

Itse ajan sekä luomua että sähköä (Levo ST) suht rullaavalla rengastuksella, käytännössä siis joustavakylkisiä gummekseja joissa kumiaines ei ole tahmaisen pitävää eikä kuviot järeitä. Näissä pieni paineiden tiputus märällä kelillä auttaa ratkaisevasti pidossa, toki niillä rajauksilla että pitää sitten ajaa varovaisemmin kivikoissa, mikä noilla gummeilla tulee luonnostaan märällä kun ei siitä pidosta mitään velcron kaltaista tulee edes sillä paineiden tiputuksella. Ja tässä paineet siis siellä 16-20psi hujakoilla / 2.35" ja 72kg. Syksyn todella märille keleille jaksaa sitten yleensä vaihtaa pitävämmät gumit alle kun märkä maasto ei muutenkaan suosi ripeätä etenemistä.

Aika miksi ei sitten pitävämpää "ei paskaa" kumia? Koska vauhti, tasaisesti koko lenkin eikä vain parissa valikoidussa alamäessa. Sähkö auttaa? Niin auttaa, siksi siinä onkin hitusen järeämmät kumit kuin luomussa, mutta silläkin vauhti (ja "range") kiinnostaa myös se rajoittimen 26-27kmh yläpuolella niinpä siinäkin suht rullaavat kumit.

ruuduntakaa
30.06.2021, 07.42
Mahtaako näissä aivan sitä yhtä totuutta olla olemassa. On erilaista ajamista ja erilaisia tarpeita.

Ei tietenkään ole, jokaisella oma "totuutensa". :)
Itselläkin hyvin erilaista ja ajamista erilaisia tarpeita.
Oma painotus on kuitenkin siinä vauhdikkaammassa ajossa, se määrää pääsääntöisesti käytettävät paineet.

Kuminauha
23.07.2021, 22.56
Bike-discount.de Schwalben kumeja hyvässä alessa.

https://www.bike-discount.de/en/shop/close-outs-20101/l-24

ruuduntakaa
25.07.2021, 15.32
Senverran päivitystä että 700km ajettu Eliminator T7/T9 gravity on alkanu jo kyljistä hikoilemaan litkua. Kyljet kuitenkin kuin norsun nahkaa.

https://uploads.tapatalk-cdn.com/20210725/c7d08cc1339c63f8b0a08d800892e6c3.jpg

Sambolo
25.07.2021, 15.55
Bike-discount.de Schwalben kumeja hyvässä alessa.

https://www.bike-discount.de/en/shop/close-outs-20101/l-24

harmillisesti vaan vähän jämiä tarjolla. Mut jos tarpeet osuu yksiin ni ei pahan hintasia.

Kuminauha
25.07.2021, 19.25
Joo ei nyt niitä halutuimpia kumeja tossa oo tarjolla.

Fraatti
28.07.2021, 20.46
Senverran päivitystä että 700km ajettu Eliminator T7/T9 gravity on alkanu jo kyljistä hikoilemaan litkua. Kyljet kuitenkin kuin norsun nahkaa.

Mulla meni se vanhempi Eliminator saman näköiseksi. Ei tosin ollut silloin litkuilla niin ilmat pysyi sisällä. Taitaa tämän uudenkin malli olla samanlainen kuin vanhan joten kyljet ovat kovilla eli kylki ulompana kuin nappulat.

ruuduntakaa
29.07.2021, 06.44
^Kyllä tuossakin ilmat pysyy sisällä. Ehkä ensi kesälle jotain muuta? Vaihtokunnossahan toi muutenkin on tämän kesän/syksyn jälkeen.

-Eddy Current
-Michelin eWild
-Maxxis Assegai(toimiiko takana?)

Siinäpä vaihtoehtoja, muita ehdotuksia järeästä 29" 2.6 renkaasta taakse?

Toki noi pehmeät kumit kuluu silmissä, josko taakse hiukan kovempaa seosta?

https://r2-bike.com/SCHWALBE-Tire-Bundle-29-x-260-AM-Enduro-Super-Trail-Front-Rear-2021

Kuminauha
29.07.2021, 07.42
Vittoria Martello/Mazza?

ruuduntakaa
29.07.2021, 12.05
Kyllä taidan taipua kokeilemaan Eddy Current-settiä. Reiluun satkuun lähtee molemmat päät.
Toki etusessa joutuu tyytymään Super Trailiin, Gravityä ei ole missään eteen.

nve
29.07.2021, 16.13
Itsellä ollut reilu 1200km mazza/martello kombo ajossa.
Rullaa kyllä tosi hyvin ja pito on loogista, pitää linjan hyvin jne.

Pari kertaa märällä kelillä ajanut ja ihan hyvin ne tuntui toimivan.
Mazza varsinkin tuntui märällä hyvältä.

Taakse kannattaa ottaa enduro kylkinen rengas, onnistuin juuri räjäyttämään traili kylkisen martellon.
Olisin laittanut taakse mazzan kanssa, mutta ei tunnu missään olevan varastossa niitä.

Tilasin kokeeksi Magic Mary / Eddy Current setin 29" 2.6 koossa.
Huomenna pitäisi tulla.

Pääsee sitten testaamaan miltä tuntuu vittoriaan nähden ja onko tuo Eddy maineensa veroinen vääntää kiekolle :)

tkhyla
29.07.2021, 17.04
-Eddy Current
-Michelin eWild
-Maxxis Assegai(toimiiko takana?)

Siinäpä vaihtoehtoja, muita ehdotuksia järeästä 29" 2.6 renkaasta taakse?

Schwalbe Magic Mary molempiin päihin niin ei tarvi pidossa tehdä kompromisseja.
2.4" Super Downhill / Ultra Soft
Jos pitää olla 2.6" niin Super Gravity / Soft

ruuduntakaa
29.07.2021, 18.11
2.6 Eddy Currentit tilattu syksylle.
Taakse super gravity, eteen super trail. Softina.
Muita vaihtoehtoja ei kai edes ole?

Eteen olisin ottanu mielellään super gravityn, mut sellaista ei ole olemassa.
Ainakaan valmistajan sivujen mukaan.

tkhyla
29.07.2021, 21.56
Schwalbe Magic Mary molempiin päihin niin ei tarvi pidossa tehdä kompromisseja.
2.4" Super Downhill / Ultra Soft
Jos pitää olla 2.6" niin Super Gravity / Soft

Itse olin juuri ajelemassa märässä maastossa (pitkästä aikaa pitkän kuivan kauden jälkeen)
Renkaina MM Super Gravity / Soft molemmissa päissä. Yllätyin pitkästä aikaa kuinka liukkaat nämä oli märillä kivillä ja juurilla. Ei tullut mitään luottoa kun joka kiven päällä vetää tyhjää. Piti palata vaihtamaan renkaat lyhyen etapin jälkeen. Itselläni kahdet täydet setit ja toisilla MM Downhill / Ultra Soft. Oli pidossa eroa kuin yöllä ja päivällä.
Koko kuivan kesän vedin noilla soft renkailla niin en osannut odottaa kuinka liukkaat nuo oikein märällä olikaan. Onneksi on erilaisia renkaita olemassa erilaisiin olosuhteisiin. Kuivalla ultrasoft kuluu kyllä silmissä joten ei näillä koko kesää viitsi ajaa. Kaksilla vanteilla vaihto ei ole kuin parin minuutin homma :)

Sambolo
30.07.2021, 02.17
Eilen oli kyllä sateen jälkeen poikkeuksellisen liukasta, kivet oli limaisia kuin ois merestä otettu, ei mitää pitoa. Johtuko sit kosteudesta? Vai siitä, että ajanu niin kauan kuivalla. Rankkasateella paljon parempi pito kuin sateen jälkeen.

kauris
30.07.2021, 04.44
Kun ei ole satanut vähään aikaan ja sade alkaa on hetken kaikkein liukkainta. Myöhemmin sade huuhtelee pinnat puhtaammaksi ja siten pitävämmäksi.

Mutta ehkä supersoftia pitää kokeilla eteen itsekin. Softit nyt alla.

ruuduntakaa
30.07.2021, 06.56
Itse olin juuri ajelemassa märässä maastossa (pitkästä aikaa pitkän kuivan kauden jälkeen)
Renkaina MM Super Gravity / Soft molemmissa päissä. Yllätyin pitkästä aikaa kuinka liukkaat nämä oli märillä kivillä ja juurilla. Ei tullut mitään luottoa kun joka kiven päällä vetää tyhjää. Piti palata vaihtamaan renkaat lyhyen etapin jälkeen. Itselläni kahdet täydet setit ja toisilla MM Downhill / Ultra Soft. Oli pidossa eroa kuin yöllä ja päivällä.
Koko kuivan kesän vedin noilla soft renkailla niin en osannut odottaa kuinka liukkaat nuo oikein märällä olikaan. Onneksi on erilaisia renkaita olemassa erilaisiin olosuhteisiin. Kuivalla ultrasoft kuluu kyllä silmissä joten ei näillä koko kesää viitsi ajaa. Kaksilla vanteilla vaihto ei ole kuin parin minuutin homma :)

Noinkohan mun Eddy Current hankinta meni siis ns. ohi maalin.

Kuminauha
30.07.2021, 12.32
Olen kanssa huomannut, että autolla kaikkein liukkainta on kuivuuden jälkeen kun sataa vain hieman. Eli sade ei oo vielä huuhdellu pölyä pinnasta vaan lähinnä sekoittunut siihen. Sama varmaan metsässä kivillä ja kallioilla.

f64
30.07.2021, 12.50
No niin, päätös tehty. Tilasin eteen Spessun Butcher grid trail 29"/2.6 T9-seoksella. Olisin ottanut muuten Magic Maryn mutta sitä ei nyt ollu saatavilla. Tosta löytyi pari hyvää jutua netistä, tässä toinen
https://www.mtb-mag.com/en/tested-specialized-butcher-t9-grid-trail/

ja niiden perusteella laitetaan kokeiluun.

ruuduntakaa
30.07.2021, 13.13

Hyvä päätös.
Itse olen ollut hyvin tyytyväinen renkaaseen. Itseasiassa olen hyvin yllättynyt jos Eddy Current paremmaksi osoittautuu.
Jää nähtäväksi kuinka käy.
Palataanko Butcheriin.:rolleyes:

M A
31.07.2021, 13.36
Taakse tekis mieli keksiä jotain, kun tuntui tuo forekasteri lipsuvan niin terävästi märällä kalliolla ja juurakoissa. Halutut ominaisuudet olisi hyvä märkäpito myös nollan tuntumassa, noin kilon paino (29x2.6) ja kohtalainen rullaus sekä exoa vahvempi ja vähemmän kimmoisa runko.

Edessä tällä hetkellä xr4 joka ollut ihan ok. Forekasteri lyönyt pari kertaa ikävästi läpi niin että vanne on ottanut osumaa. Kovemmilla paineilla pompottaa turhan paljon takana jäykkäperässä ja lipsuu entistä enemmän. Muuten pitoon ja rullaukseen ollut tyytyväinen.
Olisko bontin se4 ratkaisevasti vahvempi, vai pitääkö alkaa katsella oikeiden endurokumien suuntaan. Michelinin wild am vois kiinnostella myös nyt kun sitä saa 2.6 leveänä. Spessun eliminaattoria sais myös paikallisesta, samoin maxxiksen ja vittorian renkaita.

Varmaan jotain inserttiäkin voisi taakse sovitella...

f64
31.07.2021, 18.05
Hyvä päätös.
Itse olen ollut hyvin tyytyväinen renkaaseen. Itseasiassa olen hyvin yllättynyt jos Eddy Current paremmaksi osoittautuu.
Jää nähtäväksi kuinka käy.
Palataanko Butcheriin.:rolleyes:

Thanks. Kiitokset myös kokemuksista, kun rengasta on kehuttu niin päätin valita tän renkaan syksyn liukkaille

Antza44
12.08.2021, 12.01
Taakse tekis mieli keksiä jotain, kun tuntui tuo forekasteri lipsuvan niin terävästi märällä kalliolla ja juurakoissa. Halutut ominaisuudet olisi hyvä märkäpito myös nollan tuntumassa, noin kilon paino (29x2.6) ja kohtalainen rullaus sekä exoa vahvempi ja vähemmän kimmoisa runko.

Edessä tällä hetkellä xr4 joka ollut ihan ok. Forekasteri lyönyt pari kertaa ikävästi läpi niin että vanne on ottanut osumaa. Kovemmilla paineilla pompottaa turhan paljon takana jäykkäperässä ja lipsuu entistä enemmän. Muuten pitoon ja rullaukseen ollut tyytyväinen.
Olisko bontin se4 ratkaisevasti vahvempi, vai pitääkö alkaa katsella oikeiden endurokumien suuntaan. Michelinin wild am vois kiinnostella myös nyt kun sitä saa 2.6 leveänä. Spessun eliminaattoria sais myös paikallisesta, samoin maxxiksen ja vittorian renkaita.

Varmaan jotain inserttiäkin voisi taakse sovitella...Oliko Forekasterisi dual vai 3C speed seoksella?

M A
12.08.2021, 22.34
Se on Dual. Laskin hieman paineita ja eiköhän tutulta polulta löytynyt uusi terävä kivi josta sain sisurin puhki (vanne odottaa oikomista edellisen dentin jäljiltä niin ei pidä tubelessina) 1,65 bar on siis meikäläiselle vielä inan liian vähän loppukesän vauhteihin 2.6 leveälle kumille.

Antza44
18.08.2021, 13.30
No niin, päätös tehty. Tilasin eteen Spessun Butcher grid trail 29"/2.6 T9-seoksella. Olisin ottanut muuten Magic Maryn mutta sitä ei nyt ollu saatavilla. Tosta löytyi pari hyvää jutua netistä, tässä toinen
https://www.mtb-mag.com/en/tested-specialized-butcher-t9-grid-trail/

ja niiden perusteella laitetaan kokeiluun.Tilasin nyt kanssa molempiin päihin nuo Butcher grid trail T9 2.6", niin paljon on tääläkin hypetetty tuota seinä pitoa kylmässä märälläkin. Odotukset on siis aivan jäätävät koska olen ihan mallikkaasti selvinnyt aina kumeilla millä täällä ei tunnu moni pärjäävan alkuunkaan. Nyt on epäilyksen siemen kylvetty ja näiden pitoa on kuluneena arviotu liukkaaksi. Olisin ottanut taakse tuon Trail T7 eliminatorin 2.6" mutta eihän niitä mustana ollut missään. No nyt koe-ajetaan T9 molemmissa päissä kerralla, niin pitäs märkäpito olla jotain mihin en ole tottunut ja jos ei ole palaan Maxxisiin:cool:.

Veivaan piruuttani eka noille i41mm vanteille, jos ei näytä hulluilta saa jäädä niihin ja saa olla noi i30 ja 2.6" Forekasterit sitten nopeampana settinä.

ruuduntakaa
18.08.2021, 20.13
Tilasin nyt kanssa molempiin päihin nuo Butcher grid trail T9 2.6", niin paljon on tääläkin hypetetty tuota seinä pitoa kylmässä märälläkin. Odotukset on siis aivan jäätävät koska olen ihan mallikkaasti selvinnyt aina kumeilla millä täällä ei tunnu moni pärjäävan alkuunkaan. Nyt on epäilyksen siemen kylvetty ja näiden pitoa on kuluneena arviotu liukkaaksi. Olisin ottanut taakse tuon Trail T7 eliminatorin 2.6" mutta eihän niitä mustana ollut missään. No nyt koe-ajetaan T9 molemmissa päissä kerralla, niin pitäs märkäpito olla jotain mihin en ole tottunut ja jos ei ole palaan Maxxisiin:cool:.

Veivaan piruuttani eka noille i41mm vanteille, jos ei näytä hulluilta saa jäädä niihin ja saa olla noi i30 ja 2.6" Forekasterit sitten nopeampana settinä.

Kannattaa huomioida että edes 30mm kiekolla noissa ei sivunappulat juuri kylkiä suojaa.

En sanoisi kuluneena liukkaaksi ehken kuitenkaan koska mulla ainakin verrokkina on sen uudehkon raju pito.

elbe
21.08.2021, 00.31
Onko kokemusta miten tuo Maxxisen 3C maxxspeed toimii kylmissä olosuhteissa? Onko samaa ongelmaa kuin pehmeämmissä? Dual se järkevin ratkaisu syys/talvi renkaaksi?

Boot
21.08.2021, 11.16
Onko kokemusta miten tuo Maxxisen 3C maxxspeed toimii kylmissä olosuhteissa? Onko samaa ongelmaa kuin pehmeämmissä? Dual se järkevin ratkaisu syys/talvi renkaaksi?

Kylmään valitsisin Contin Black Chillin. Pysyy mystisesti tahmeahkona pakkasellakin.

Tikkaaja
23.08.2021, 09.10
Mitä takarenkaita teillä on ollut Contilta? Itse ajoin melkein 6kk Der Baron & Der Kaizer Black Chill-combolla ja se toimi tosi hyvin. Nyt tekisi mieli vähentää painoa takaa, mutta mihin Contin renkaista kannattaisi vaihtaa?

Xizor
23.08.2021, 09.16

Täällä kovasti kehutty BlackChiliä, niin päätin itekin koittaa ja nyt pari lenkkiä ajanut (molemmilla kerroille oli ihan märkää ja jopa satoi vettä :-D) Der Baron edessä ja Trailking takana. Molemmat 2.4"

Todella positiivisesti yllättynyt pidon määrästä ja ennen kaikkea ennakoitavuudesta kun löytyi sopivat paineet kumeihin. Verrattuna Hans Dampf Addix-Softiin mielestäni Contit kyllä pitää vähintään yhtä hyvin ellei jopa paremmin ja rullaa selkeästi paremmin.

aleksirastas
23.08.2021, 09.57
Millaisia paineita te ootte käyttäny noissa Der Baron/Kaiser? Itellä nyt pari lenkkiä takana kyseisillä renkailla ja tuntuu olevan pirun liukkaat(märällä) sivusuunnassa - varsinkin tuo Kaiser. Jarruissa ja mäessä noi pitää ihan tajuttoman hyvin mut jatkuvasti lipee sivulle.

Sambolo
23.08.2021, 10.16
Mitä takarenkaita teillä on ollut Contilta? Itse ajoin melkein 6kk Der Baron & Der Kaizer Black Chill-combolla ja se toimi tosi hyvin. Nyt tekisi mieli vähentää painoa takaa, mutta mihin Contin renkaista kannattaisi vaihtaa?
Nuohan on jo kevyitä kumeja, der baron 29/2.4 muistaakseni alle kilon..

edit juu alle kilo tuo tanwallinen, musta karvan yli.

https://r2-bike.com/CONTINENTAL-Tire-Der-Baron-Projekt-29-x-240-Bernstein-Edition-BlackChili-ProTection-APEX

Ja ilmeisesti tuo kaiser olis vähä lipsuvampi ja suositellaan eteen ja taakse baronia.

Tikkaaja
23.08.2021, 10.41
Millaisia paineita te ootte käyttäny noissa Der Baron/Kaiser? Itellä nyt pari lenkkiä takana kyseisillä renkailla ja tuntuu olevan pirun liukkaat(märällä) sivusuunnassa - varsinkin tuo Kaiser. Jarruissa ja mäessä noi pitää ihan tajuttoman hyvin mut jatkuvasti lipee sivulle.

Itsellä on ollut 21-26 PSI noissa renkaissa ja elopainoa on 105kg pyörän päällä. Hyvin on toiminut poluilla, mutta en hirveästi noilla hyppele.

Kuminauha
23.08.2021, 12.42
Baron eessä/takana kyllä hyvä kombo mielestäni vähän kaikkialle. Ehkä kyljet ei sitä pahinta DH rataa siedä.

Kanuuna
23.08.2021, 13.01
Ainakaan Contsun KisaKunkun RS:ää ei nyt äkkiseltään voi suositella lipokkaille juurille. Toki, eipä taida mikään xc-rengas olla omiaan tällaisissa olosuhteissa. Vittorian Barzokin luistelee. UkkosPertti Snakeskininä pysyy yllättävän hyvin uomissaan, kun painetta laskee inasen. Ikäänkuin takertuu juureen aiheuttaen pidon. KisaKunkulla ei oikein voi laskea paineita, kun kyljet on aika veltot tuossa RS:ssä.

aleksirastas
23.08.2021, 13.44
Pitää alkaa siis miettimään Baronia myös taakse. Jotain 22-23psi paineita pitäny insertin kanssa.

kauris
23.08.2021, 14.49
Jaa-a, ehkä minäkin sellaisen syksyksi ja talveksi eteen. Joku on varmaan jo googlannut mistä saa Baronin 29 2.4 koossa edullisimmin?

Sambolo
23.08.2021, 15.04
^bike24 oli ainaki aiemmin edukkaasti. Miettiny itekki noita, menis nuo ehkä metässä mut vois olla kyljet kyllä jämymmät.

aleksirastas
23.08.2021, 15.37
Mä tilasin Roselta kun oli edukkain posteineen ja varastossa. Kylkihän näissä tuntuu olevan pikkasen paksumpi kuin EXO - liekö sitten jotain EXO+ tasoa?

kauris
23.08.2021, 15.41
Ajattelin että eturenkaana kestää mun painoisella. Tilasin Rosesta (47 euroa+ 10 euron postit) kun siellä oli hyllyssä ja huomasin, että siellä oli yksi sopivalta vaikuttanut otsalamppu ihan hyvässä hinnassa pikaisella googletuksella. Lapsen ja vaimon yhteiseen hyvin aloittelijatason suunnistukseen ja miksei satunnaiseen telttaretkeilyyn itselle.
https://www.rosebikes.fi/continental-der-baron-24-projekt-mtb-enduro-tyre-protection-apex-2667782
https://www.rosebikes.fi/silva-cross-trail-6x-rechargeable-helmet-light-600-lumen-2691573?product_shape=standard&article_size=Standard

Antza44
23.08.2021, 18.59
Tilasin nyt kanssa molempiin päihin nuo Butcher grid trail T9 2.6", niin paljon on tääläkin hypetetty tuota seinä pitoa kylmässä märälläkin. Odotukset on siis aivan jäätävät koska olen ihan mallikkaasti selvinnyt aina kumeilla millä täällä ei tunnu moni pärjäävan alkuunkaan. Nyt on epäilyksen siemen kylvetty ja näiden pitoa on kuluneena arviotu liukkaaksi. Olisin ottanut taakse tuon Trail T7 eliminatorin 2.6" mutta eihän niitä mustana ollut missään. No nyt koe-ajetaan T9 molemmissa päissä kerralla, niin pitäs märkäpito olla jotain mihin en ole tottunut ja jos ei ole palaan Maxxisiin:cool:.

Veivaan piruuttani eka noille i41mm vanteille, jos ei näytä hulluilta saa jäädä niihin ja saa olla noi i30 ja 2.6" Forekasterit sitten nopeampana settinä.Eka ja vika lenkki ajettu samalla kertaa noilla T9 Buchereilla. Pitoa varmaan ehkä onkin, mikä kärsi noista epä optimi vanteista i41, kun kuvio jäi aika tasaiseksi ja kantatessa loppuu nappulat, mutta se rullaus aivan jäätävän huonoa, edes tuolla Tiirismaan enska alamäessä ei nautintoa saanut, kun ei vaan rullaa. No tuo T9 Bucher nyt olikin tietoisesti väärä valinta taaksekkin, kun T7 Eliminatoria ei ollut. Veikkaan, että edes bikeparkissa en jaksaisi ajaa tuolla kombolla tai sitten pitää olla niin jyrkkää, että jarruilla saisi muutenkin himmata, niin sitten ei haittaisi, mutta flow pätkillä ja varsinkin, jos joutuu polkemaan on ilo pois.

Niin märkää ja liukasta ei ole ikinä, että noiden pito kompensoisi jotenkin tuon olemattoman rullauksen lenkki ajossa kauramoottorilla.

Täytyy koittaa nyt vielä pelkästään edessä jahka saa ne i30 vanteet takaisin kotiin ja Forekasteri taakse tuomaan rullausta.

Sitten kaikki pikkukivet ja roina lentää kumien pyöriessä.

Sambolo
23.08.2021, 20.30
En ole itse huomannu rullauksissa mitään isoja eroja, paitsi dirttipyörän kivikovat sliksit vs enskarenkaat. Enemmä tuntuu rullaukseen vaikuttavan muut tekijät. Myöskään 2.8 levee butcheri ei tuntunu mitenkään huonosti rullaavalta.

Antza44
23.08.2021, 20.44
En ole itse huomannu rullauksissa mitään isoja eroja, paitsi dirttipyörän kivikovat sliksit vs enskarenkaat. Enemmä tuntuu rullaukseen vaikuttavan muut tekijät. Myöskään 2.8 levee butcheri ei tuntunu mitenkään huonosti rullaavalta.Rullauksen eron huomaa, kun on kevyet kiekot ja niihin kevyehköt hyvin rullaavat kumit pyörän keveys attanee tässä vielä. Suurin erohan tulee, kun aletaan oikeasti polkea vauhdilla tasamaalla tai ylämäkeen. Hitaassa Sunnuntai ajelussa eroa on vaikeampi erottaa, mutta noi em mainitu tahmasi kyllä ihan huolella siinäkin. Perus minionit 3c.nä exona rullaa selkeästi paremmin jopa 29/3" vaikka painaakin reilusti enemmän. Saati ero vaikka 2.6 forekastereihin, on ero kuin yö ja päivä. Noilla i41 oli alla eilen 3" XR2 takana ja edessä wtb ranger ja niihin myös ero jäätävä, joskin varmaan siellä ääri pidossakin. Forekaster taas tarjoaa kuitenkin selkeästi lähemmäs isonappulaisen kumin pitoa ainakin kuivalle viemättä rullausta, no suurin osahan rikkoo noi pierun kuori exot jo asfaltilla, mutta mulla toimii aikas kivasti.

Testi ajolle ei juuri märkää sattunut joten absoluuttinen märkäpito jäi testaamatta.

Tollaset T9 on aika sama mihin kiekkoihin veivaa alle, kun kumi itsessään rullaa, niin huonosti, että tappaa kevyen kiekon edut aika tehokkaasti.

Fraatti
23.08.2021, 22.41
Eka ja vika lenkki ajettu samalla kertaa noilla T9 Buchereilla. Pitoa varmaan ehkä onkin, mikä kärsi noista epä optimi vanteista i41, kun kuvio jäi aika tasaiseksi ja kantatessa loppuu nappulat, mutta se rullaus aivan jäätävän huonoa, edes tuolla Tiirismaan enska alamäessä ei nautintoa saanut, kun ei vaan rullaa. No tuo T9 Bucher nyt olikin tietoisesti väärä valinta taaksekkin, kun T7 Eliminatoria ei ollut. Veikkaan, että edes bikeparkissa en jaksaisi ajaa tuolla kombolla tai sitten pitää olla niin jyrkkää, että jarruilla saisi muutenkin himmata, niin sitten ei haittaisi, mutta flow pätkillä ja varsinkin, jos joutuu polkemaan on ilo pois.

Niin märkää ja liukasta ei ole ikinä, että noiden pito kompensoisi jotenkin tuon olemattoman rullauksen lenkki ajossa kauramoottorilla.

Täytyy koittaa nyt vielä pelkästään edessä jahka saa ne i30 vanteet takaisin kotiin ja Forekasteri taakse tuomaan rullausta.

Sitten kaikki pikkukivet ja roina lentää kumien pyöriessä.

Kerrotaan pieni ensipuraisu myös samoista renkaista. Itse laitoin omaan pyörään 2.6x29" Magic Maryn trailina eteen ja Big Bettyn Gravity rungossa taakse. Molempiin tuli insertit. Broidi laittoi samaan spessun levoon Butcherit sekä eteen että taakse T9 seoksella. Gravity rungolla tuli rengas eteen ja taa sillä hennommalla. Taakse tuli myös insertti. Kuskien painoissa ei mitään merkittävää eroa.
Eilen tuli ajetua tuollainen totuttelu lenkki käden murtuman jälkeen. Kierrettiin Pyhäjärvi jostai tuli asfalttia ja pääasiassa joitain pyöräteitä yms noin 42km. Spessuista Blevo softa keräsi datat talteen.

Schwalbella tuli tuollainen data ulos(pätkä oleellisimmista asiaoista poimittu tuohon). Toisella pyörällä ajettiin pari kilometria pidempään mutta se oleellinen tieto on tuossa boldattuna.
BLEvo v3.9.6 Android
- Battery consumed: 50% (240Wh)
- Average consumption per KM: 8.67 Wh/km
- Percentage of average assistance: 20.1%
- Wh ride: 442.9Wh
- Biker: 45.8% (202.9Wh)

Ja tässä Butchereilla.
BLEvo v3.9.6 Android
- Ambient temperature ? : 13.0°C
- Battery consumed: 54% (268Wh)
- Average consumption per KM: 9.82 Wh/km
- Percentage of average assistance: 20.2%
- Wh ride: 499.3Wh
- Biker: 46.3% (231.3Wh)
- Battery: 53.7% (268Wh)
- Battery: 54.2% (240Wh)

Noista keskikulutuksista voikin laskea että toinen fillari haukkasi 13% enemmän energiaa samalla reitillä ja samalla vauhdilla. Mielenkiinnolla odotan sitä että päästään ajamaan metsässä joku lenkki pienemmillä paineilla että onko ero vielä samanlainen myös maastossa. Broidi myös totesi että oli ajellut jonkun ~40km lenkin poluilla ja akkua oli kulunut joku 10% enemmän kuin aikaisemmin.... Luomulla saattaa harata vastaan aikas lailla jos eron huomaa jo sähkölläkin...

Sääs nähdä millaisen pidot nuo tarjoavat toisiinsa verrattuna...

Ja joo, tuli huomattua että kiviä tuo tuntuu linkoavan. Takana ei kyllä viitsi sopivalla sepelillä ajella imussa...

ruuduntakaa
24.08.2021, 05.47
Tollaset T9 on aika sama mihin kiekkoihin veivaa alle, kun kumi itsessään rullaa, niin huonosti, että tappaa kevyen kiekon edut aika tehokkaasti.

T9 Butcher on ensinnäkin suunniteltu eteen.
Eliminator on T7/T9. Kuuluu sinne taakse.
Aika vaikee kuvitella oikeasti pitävää mut rullaavaa kumia.
Itse en edes harkitsisi T9 Butcheria taakse.

Rullauksessa en ole huomannu mitään huonoa, sähkö vie. ;)

Muutenkin ollu aina itselle pito ja kestävyys etusijalla.
Pierunkuoret ja Maxxikset ei sovi metsään. Kelveillä ok. :rolleyes:

Sambolo
24.08.2021, 06.56
^^ oliko kiekot samat, ei jarrut laahannu jne? :) Mutjoo, onhan niitä eroja varmasti, itse en vaan kovin herkkä ja analyyttinen kuski ole. Sen kyllä huomaa jos vastatuulta tai pururadalla polkee jne. Mulla painavat kiekot, painavilla kumeilla insertteineen, ois kyllä hauska kokeila jotain kevyttä settiä ristiin.

Antza44
24.08.2021, 09.42
T9 Butcher on ensinnäkin suunniteltu eteen.
Eliminator on T7/T9. Kuuluu sinne taakse.
Aika vaikee kuvitella oikeasti pitävää mut rullaavaa kumia.
Itse en edes harkitsisi T9 Butcheria taakse.

Muutenkin ollu aina itselle pito ja kestävyys etusijalla.
Pierunkuoret ja Maxxikset ei sovi metsään. Kelveillä ok. :rolleyes:Olosuhde testi oliki Bucther taakse, niin kuin totesin. Toisaalta paljon ajetaan kumeja ristiin suunnittelusta huolimatta. Ihan OK kuvio taaksekkin tuossa Butcherissa.

Hyvin on Maxxiset vieny ja paljon noita Tiirismaan SM enska reittejäkin hupi ajelussa.

ruuduntakaa
24.08.2021, 10.23
^Toi mainittu WTB Ranger on kyllä rengas jossa ominaisuudet on äärimmäisen hyvin tasapainossa rullauksen ja pidon suhteen.
Tykkäsin tosi paljon.
Kuluneet ois jemmassa mut ovat niin kapoiset ettei tohdi nykyjyrään enää laittaa.

Muoks: onko tuosta muuten 29 2.6 olemassa mitään muuta kuin light-versioo? Järeänä versiona vois ottaa vaikka kokeiluun.

Fraatti
24.08.2021, 14.27
^^ oliko kiekot samat, ei jarrut laahannu jne? :) Mutjoo, onhan niitä eroja varmasti, itse en vaan kovin herkkä ja analyyttinen kuski ole. Sen kyllä huomaa jos vastatuulta tai pururadalla polkee jne. Mulla painavat kiekot, painavilla kumeilla insertteineen, ois kyllä hauska kokeila jotain kevyttä settiä ristiin.

Joo, jotakuinkin kaikki pyörissä on täysin samanlaista.

Muutamassa edellisessä lenkissä statsit ovat olleet melko lähellä toisiaan. Avustustasojen erilainen käyttö toki tekee eroja mutta usein ne ovat olleet varsin lähellä toisiaan eli ecolla valtaosa matkasta ja säädöt muuten avutustasoissa toisiaan vastaavat. Ihan mielenkiinnosta täytyy ajella joku lenkki nyt maastossa ja katsoa vielä pysyykö ero vai tasoittuuko se. Broidi vaihtaa tuohon omaansa vielä Eliminatorin jossain kohdassa niin täytyy katsoa mitä se vaikuttaa. Veljellä oli välillä pyörässä tuboliton sisäkumit ja tuo tuntui vaikuttavan niin että ne rullasivat hiukan paremmin kuin perinteiset sisäkumit. Kun litkutin omat renkaat niin ero hävisi.

Valkeakoski
Pyörä1: Average consumption per KM: 17,52 Wh/km
Pyörä2: Average consumption per KM: 17.41 Wh/km

Kauppi
Pyörä1: Average consumption per KM: 15.11 Wh/km
Pyörä2: Average consumption per KM: 15.80 Wh/km

Blevohan kerää spessun pyörästä melko tuhdin datan. Tuossa yksi esimerkki statseista.

BLEvo v3.9.6 Android
- Battery consumed: 48% (233Wh)
- Average consumption per KM: 13,49 Wh/km
- Percentage of average assistance: 31,2%
- Wh ride: 355,7Wh
- Biker: 34,5% (122,7Wh)
- Battery: 65,5% (233Wh)
------------------------------------------------------
FULL STATISTICS:
Firmware: 0.3.1
Bike parameters:
Normaali - 25/35/50 PP 35/70/100 ACC 20% Shuttle 0%
Percentage of average assistance: 31,2%
- ECO: 25,0%
- TRAIL: 35,0%
- TURBO: 50,0%
Manual assistance changes: 53
- OFF: 1
- ECO: 20
- TRAIL: 26
- TURBO: 6
Date time:
- Start: 1.7.2021 15.16.42
- End: 1.7.2021 18.33.52
- Total time: 3:17:09
Movement time: 2:01:48
- ECO: 56:35 (46,5%)
- TRAIL: 56:47 (46,6%)
- TURBO: 08:22 (6,9%)
Movement time: ? 0:35:19 | ? 0:37:09 | = 0:49:16
- ECO: ? 0:13:15 | ? 0:14:40 | = 0:28:40
- TRAIL: ? 0:20:12 | ? 0:20:04 | = 0:16:31
- TURBO: ? 0:01:52 | ? 0:02:25 | = 0:04:05
Total kilometers: 25,78 km
- ECO: 13,99 km (54,3%)
- TRAIL: 9,88 km (38,3%)
- TURBO: 1,91 km (7,4%)
Total kilometers: ? 6,4 km | ? 7,7 km | = 11,7 km
- ECO: ? 3,1 km | ? 3,3 km | = 7,6 km
- TRAIL: ? 3,1 km | ? 3,8 km | = 2,9 km
- TURBO: ? 0,2 km | ? 0,5 km | = 1,2 km
Total kilometers with assistance: 17,27/25,78 km (67%)
- ECO: 9,75/13,99 km (69%)
- TRAIL: 6,02/9,88 km (60%)
- TURBO: 1,51/1,91 km (78%)
Battery:
- Start: 100% (478Wh)
- End: 52% (245Wh)
- Consumed: 48% (233Wh)
- ECO: 18,1% (87Wh)
- TRAIL: 25,1% (121Wh)
- TURBO: 4,8% (23Wh)
Average consumption per KM: 13,49 Wh/km
- ECO: 9,02 Wh/km
- TRAIL: 20,23 Wh/km
- TURBO: 15,43 Wh/km
Range: 18 km (? 264 m)
- ECO: 27 km (? 256 m)
- TRAIL: 12 km (? 299 m)
- TURBO: 15 km
Battery temperature:
- Min: 25°C
- Max: 31°C
- ? : 29°C
Motor temperature:
- Min: 31°C
- Max: 47°C
- ? : 41°C
Average speed: 12,7 km/h
- ECO: 14,8 km/h
- TRAIL: 10,4 km/h
- TURBO: 13,7 km/h
Average speed: ? 10,9 km/h | ? 12,4 km/h | = 14,2 km/h
- ECO: ? 14,1 km/h | ? 13,6 km/h | = 15,8 km/h
- TRAIL: ? 9,3 km/h | ? 11,5 km/h | = 10,5 km/h
- TURBO: ? 6,1 km/h | ? 12,6 km/h | = 17,8 km/h
Maximum speed: 41,2 km/h
- ECO: 33,4 km/h (17:34:10 - km 15,83)
- TRAIL: 33,2 km/h (18:01:09 - km 19,42)
- TURBO: 41,2 km/h (17:25:55 - km 13,81)
Average cadence: 61 rpm
- ECO: 64 rpm
- TRAIL: 55 rpm
- TURBO: 72 rpm
Maximum cadence: 130 rpm
- ECO: 103 rpm (17:54:33 - km 18,49)
- TRAIL: 108 rpm (17:38:49 - km 16,67)
- TURBO: 130 rpm (17:27:03 - km 14,43)
Heart rate zones:
- Zone 5: 25:57 - 21% - (> 138 bpm)
- Zone 4: 34:46 - 28% - (124-138 bpm)
- Zone 3: 42:39 - 35% - (108-123 bpm)
- Zone 2: 17:13 - 14% - (93-107 bpm)
- Zone 1: 01:09 - 0% - (< 93 bpm)
Average heart rate: 124 bpm
- ECO: 118 bpm
- TRAIL: 128 bpm
- TURBO: 139 bpm
Maximum heart rate: 182 bpm
- ECO: 150 bpm (16:34:43 - km 9,09)
- TRAIL: 157 bpm (16:23:57 - km 7,81)
- TURBO: 182 bpm (17:27:12 - km 14,50)
Kcal consumed: 480 Kcal
- ECO: 236 Kcal
- TRAIL: 201 Kcal
- TURBO: 42 Kcal
Average Biker Power: 90 Watt
- ECO: 87 Watt
- TRAIL: 89 Watt
- TURBO: 127 Watt
Maximum biker power: 542 Watt
- ECO: 368 Watt (16:33:55 - km 8,95)
- TRAIL: 542 Watt (17:38:53 - km 16,68)
- TURBO: 407 Watt (17:26:28 - km 14,14)
Average Motor Power: 168 Watt
- ECO: 127 Watt
- TRAIL: 205 Watt
- TURBO: 270 Watt
Maximum motor power: 697 Watt
- ECO: 321 Watt (17:54:20 - km 18,42)
- TRAIL: 496 Watt (17:38:56 - km 16,69)
- TURBO: 697 Watt (18:04:43 - km 20,09)
Total Wh biker: 122,7 Wh
- ECO: 60,4 Wh (49,3%)
- TRAIL: 51,4 Wh (41,9%)
- TURBO: 10,9 Wh (8,9%)
Total Wh motor: 225,0 Wh
- ECO: 85,0 Wh (37,8%)
- TRAIL: 117,6 Wh (52,3%)
- TURBO: 22,4 Wh (10,0%)
Maximum altitude: 188 m
Minimum altitude: 135 m
Total ascent GPS: +251 m
- ECO: +92 m (36,6%)
- TRAIL: +149 m (59,3%)
- TURBO: +10 m (4,0%)
Total descent GPS: -257 m
- ECO: -91 m (35,7%)
- TRAIL: -145 m (56,3%)
- TURBO: -20 m (8,0%)
Uphill altitude gain per hour: 426,9 m/h
- ECO: 416,7 m/h
- TRAIL: 442,9 m/h
Downhill altitude gain per hour: 416,5 m/h
- ECO: 376,2 m/h
- TRAIL: 434,4 m/h
Maximum gradient: 25,7%
- ECO: 16,2% (17:54:25 - km 18,44)
- TRAIL: 25,7% (17:14:09 - km 12,70)
- TURBO: 13,3% (17:06:58 - km 12,61)
Minimum gradient: -24,4%
- ECO: -11,5% (16:49:54 - km 10,10)
- TRAIL: -24,4% (17:18:53 - km 12,91)
- TURBO: -8,9% (17:32:10 - km 15,15)

Benny
26.08.2021, 20.06
Onko Swalben Hans Dampf Soft super trailista kokemuksia märällä ja kylmällä kelillä? Ja mitenkä kestää kulutusta?

Sambolo
26.08.2021, 22.36
Ainaki MM ja BB softina kulunu aika ärhäkkään. Kesäkuussa laitoin alle ja oikeestaa vasta heinäkuussa alko ajelut ja takanen alkaa olla vaihtokunnossa ja etunenkin näyttää kulumisen merkkejä. Parkissa käyny vissii 6 kertaa. Eiköhä nuo poluilla kuitenkin kestä.

Tänään oli suht liukas ajokeli hallainvuorella ym, mut suht hyvin oli pitoa, alkanee pikkuhiljaa tottua taas liukkauteen. Välillä oli kyllä vähän kyytiläisenä, mutta jos painon piti tasasesti ja oli tarkkana jarrun kanssa niin ei yllätyksiä.

Benny
27.08.2021, 09.26

Noin se kestävyys taitaa olla pehmeiden kumien kanssa. Vähän olen katsellu vaihtoehtoja tuon Misukan Wild Am seuraajaksi...se on muuten hemmetin hyvä kumi, mutta saisi melkein pari - kolme kertaa vuoteen laittaa uutta alle, vaikka en parkissa juuri ajelekkaan.

hece
27.08.2021, 09.59
Ainaki MM ja BB softina kulunu aika ärhäkkään. Kesäkuussa laitoin alle ja oikeestaa vasta heinäkuussa alko ajelut ja takanen alkaa olla vaihtokunnossa ja etunenkin näyttää kulumisen merkkejä. Parkissa käyny vissii 6 kertaa. Eiköhä nuo poluilla kuitenkin kestä.
Joo, poluilla olen käynyt vissiin 6 kertaa ja omat MM ja BB soft on vielä erinomaisessa kunnossa :D

Ohiampuja
27.08.2021, 11.38
Jännä juttu miten ajotaidot vaikuttaa tuohon renkaan toimintaan. Kuulin että Himos Epicin voittajalla olisi ollut Maxxis Aspenit alla. Ja sunnuntaina oli märkää, kuraa ja juuria.

Itse en Aspenia laittaisi kuin pyörätielle. :)

ruuduntakaa
27.08.2021, 11.44

Tottakai vaikuttaa, siksi mä haluankin pitoa niin paljon kuin voi saada.
Kompensoi edes hiukan kehnoa ajotaitoa.

Jokkepappa
27.08.2021, 11.49
Tottakai vaikuttaa, siksi mä haluankin pitoa niin paljon kuin voi saada.
Kompensoi edes hiukan kehnoa ajotaitoa.Yksi top10 enduristi sanoi tuossa että rengasta pitää oppia ajamaan. Ei auta että vaihdellaan renkaita jos kerran lipsuu

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

Ohiampuja
27.08.2021, 11.59
Ja tuo tieto pitäisi tiedostaa, kun lukee näitä ihmisten kokemuksia renkaista. Toisen hyvä on toiselle kauhistus. :)

ruuduntakaa
27.08.2021, 12.02
Yksi top10 enduristi sanoi tuossa että rengasta pitää oppia ajamaan. Ei auta että vaihdellaan renkaita jos kerran lipsuu

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla

Varmasti totta. Silti saippuapala on saippuapala. :)

Kyllä mä itsekin "opettelen" ajamaan rengasta mikä kulloinkin alla.
Nykyinen setti on hyvin tuttu ja tiedän missä rajat menee.
Tässä vaan halua ja kiinnostusta kokeilla muitakin.
Nykyiset alkaa olemaan kuluneet ja viisainta ois ollu hankkia samanlaiset.
Mutta kun ei ;)

Sambolo
27.08.2021, 12.49
Joo menee kyllä hetki, että tottuu uuteen renkaaseen ja alkaa luottaa siihen, sit se onki vaihtokunnossa. Semmoinen tarkennus vielä edelliseen viestiini, että sen 6 parkkikerran lisäksi on siis reilusti myös polkuja koluttu ja hissittömiä mäkipätkiä. Mitäs mieltä raati on MM/MM kombosta, aattelin jos samanlaise marin laittais taakse myös ton bettyn tilalle.

Jokkepappa
27.08.2021, 13.13
Tässä mun kombo millä ajan tällä hetkellä. Huomiseen juupavaaran kisaan menee maxxixset alle.

No eipä anna ladata kuvaa näköjään.
Maxxix aggressor DD
Maxxix assegai 3C maxxgrip DD

Toisilla kiekoilla
Vittoria mazza trail
Vittoria Martello enduro

Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla
https://uploads.tapatalk-cdn.com/20210827/2c802bc9c2373967134102391487612e.jpg

F. Kotlerburg
27.08.2021, 14.50
Ja tuo tieto pitäisi tiedostaa, kun lukee näitä ihmisten kokemuksia renkaista. Toisen hyvä on toiselle kauhistus. :)
Siksipä näitä rengaskeskusteluita ei jaksa nykyään oikeastaan lukea kuin viihteenä.

Kanuuna
27.08.2021, 21.26
Siksipä KisaKunkku ja UkkosPertti ovat parhaita[emoji6]NopeusKunkusta puhumattakaan[emoji28]

kauris
27.08.2021, 22.30
Sellainen vähänkin luotettava testi puuttuu edelleen jossa testattaisiin eri valmistajien kumilaatujen toimivuutta kylmässä kallioilla ja juurakossa. Nollan pinnassa olevassa lämpötilassa vaikka.
Yleisin käsitys tuntuu olevan, että maxxis ei toimi, Schwalbelta toimii speedgrip paremmin kuin pehmeämmät ja että Contin black chili saattais pelata kohtalaisen hyvin.

N-K
28.08.2021, 07.13
Mitäs mieltä raati on MM/MM kombosta, aattelin jos samanlaise marin laittais taakse myös ton bettyn tilalle.
Pistin toiselle takakiekolle aiemmin eturenkaana olleen sivunappuloista jo kuluneen Magic Maryn Softina ja todella hyvinhän se on toiminut.
Enimmäkseen bike parkeissa ollut alla ja ei ole tarvinnut miettiä sitä yhtään. Ei lipsu.
Lenkkiajossa märällä pito on hyvä. Pääsee hyvin teknisetkin paikat ylös. Paljaalla viistojuurella mutkassa lähti silti alta. Ei kai siihen auta mikään. Rullaavuus ei luonnollisesti ihan huipputasoa, mutta ihan OK.

ruuduntakaa
28.08.2021, 07.36
Tänään oli tarkoitus testailla Eddy Currentin märkäpitoa, mutta kerrankin taitaa tulla aurinkoinen päivä kun melkein jo toivoin sadetta. :D

Villetre
28.08.2021, 09.01
Eikö sähköpyöräilijät jo kohta laita nastaa alle? Parin viime vuoden keskusteluja lainatakseni kun nastat ei pysy kiiinni?! :D

Joo,on ihan totta samassa renkaassa pitäisi pysyä kauemmin kiinni niin oppii ominaisuudet.

Nyt laitan omaan kiinni Baronit,kunhan saapuvat. Niitä on hehkutettu niin pakko koittaa.

Ohiampuja
28.08.2021, 09.13
Siksipä näitä rengaskeskusteluita ei jaksa nykyään oikeastaan lukea kuin viihteenä.
Se tietysti auttaa jos kirjoittaja vertaa kokemuksiaan johonkin toiseen renkaaseen, sellaiseen josta itselläkin on kokemuksia. :)

Benny
28.08.2021, 11.17
Ainaki MM ja BB softina kulunu aika ärhäkkään. Kesäkuussa laitoin alle ja oikeestaa vasta heinäkuussa alko ajelut ja takanen alkaa olla vaihtokunnossa ja etunenkin näyttää kulumisen merkkejä. Parkissa käyny vissii 6 kertaa. Eiköhä nuo poluilla kuitenkin kestä.

Tänään oli suht liukas ajokeli hallainvuorella ym, mut suht hyvin oli pitoa, alkanee pikkuhiljaa tottua taas liukkauteen. Välillä oli kyllä vähän kyytiläisenä, mutta jos painon piti tasasesti ja oli tarkkana jarrun kanssa niin ei yllätyksiä.

Onks toi BB + MM puhtaaseen polkuajoon liian heavy paketti vai pärjäisko Hans Dampfeilla?

simtee
28.08.2021, 12.10
Onks toi BB + MM puhtaaseen polkuajoon liian heavy paketti vai pärjäisko Hans Dampfeilla?

On se liian järeä ainakin, jos hakee polulle nopeutta ja rullaavuutta. Mutta mikä sopii kenellekin, itse ajan polkuja Rekon/Rekon Race -yhdistelmällä, mutta painotan enemmän herkkyyttä kuin kestävyyttä ja äärimmäistä pitoa. Näillä reisillä ei kuitenkaan poluilla edetä mitään älyttömiä nopeuksia :D

kauris
28.08.2021, 13.14
Märässä juurajossa tarviin itse kaiken mahdollisen pidon eteen. Takarenkaana hanssi esim on ihan oiva ja selvästi rullaa paremmin kuin Magic Mary tai HdrII. Big Betty löytyy käyttämättömänä hyllyssä niin en tiedä siitä.

Frosty
28.08.2021, 14.42
Tämä kesä mennyt niin, että edessä Continental Der Kaiser ja takana Continental Trail King. Molemmat renkaat ProTection Apex -versioina koossa 29 x 2.4". Syysliukkailla samainen Der Kaiser oli takana ja edessä Der Baron. Tämä nyt alla oleva yhdistelmä tuntuu rullaavan paremmin, vetopitoa on hieman vähemmän kuin Kaiserin ollessa takana, mutta kuitenkin ihan riittämiin useimmissa tilanteissa. Huomattavasti enemmän kuin esim. Hans Dampf SpeedGrip -seoksella, josta kokemus tosin koossa 27.5 x 2.8".

Monet ilmeisesti käyttävät Trail Kingin kanssa eturenkaana Der Baronia, mutta moista yhdistelmää en ole toistaiseksi ehtinyt kokeilla.

Benny
28.08.2021, 15.26
On se liian järeä ainakin, jos hakee polulle nopeutta ja rullaavuutta. Mutta mikä sopii kenellekin, itse ajan polkuja Rekon/Rekon Race -yhdistelmällä, mutta painotan enemmän herkkyyttä kuin kestävyyttä ja äärimmäistä pitoa. Näillä reisillä ei kuitenkaan poluilla edetä mitään älyttömiä nopeuksia :D

Itse menen ehkä enemmän pito edellä, mutta toisaalta paljon yli kilon ei se kumi saisi painaa...rullaavuus on ihan kiva, mutta omien kokemuksien mukaan kunhan nuo metsät tuosta vesittyy, niin ei siellä rullaa hyvin mikään kumi :D

Ehkä toi Hans Dampf pääsee takatenkaaksi ja etusta vielä arvotaan. Täytyis löytyä vaan ruskeakylkisenä "koska ulkonäkö" :D

harald
28.08.2021, 17.32
Märässä juurajossa tarviin itse kaiken mahdollisen pidon eteen. Takarenkaana hanssi esim on ihan oiva ja selvästi rullaa paremmin kuin Magic Mary tai HdrII. Big Betty löytyy käyttämättömänä hyllyssä niin en tiedä siitä.

Mulla nyt Nobby Nic takana ja Hans Damp edessä, jos sen Hansin siirtää taakse niin mikä pitävämpi sitten eteen? Magic Mary softina? Tai ehkä mä vaan siirryn läskipyörän päälle :)

Benny
28.08.2021, 18.11
Mulla nyt Nobby Nic takana ja Hans Damp edessä, jos sen Hansin siirtää taakse niin mikä pitävämpi sitten eteen? Magic Mary softina?

Tota mäkin mietin. HD taakse ja MM eteen...

Toi MM on vaan jäätävän painonen tasasella poljettavaan pyörään. 1175g kun tuo misukan wild Am minkä korvaisi painaa sen 883g...eikä tuo hans dampf mikään kevyt ole.

Mulla siis leveys olisi 2.6"

Sambolo
29.08.2021, 01.38
^Kevyitä painoja, itellä MM 1350g ja BB reilu 1400g, leveys 2.4. Menee kyllä itellä kaikenlaisessa ajossa, en tosin mitään erityisen pitkiä pätkiä tänä kesänä ole ajellut, enemmän mäkien sessailua. 20km lenkki rollossa taitaa olla pisin noilla.

Benny
29.08.2021, 12.51

Mulla lenkit nykysin pyörii maasturilla siinä 1-3h välillä, eikä keskinopeudella ole minulle oikeestaan mitään merkitystä. Mutta on se vaan kivempi ajaa jos ei ihan älyttömästi tarvitse yliräistä pyörivää massaa kuskata mukana :D

Päädyin nyt ottamaan HD:t softina eteen sekä taakse...katotaan miten niillä syksyn ja talven pärjää.

StevieRayVehkakoski
29.08.2021, 14.53
Mitäs Magic Marylle on tapahtunut kun mulle tuli nippu renkaita jossa yksi käytetty hyväkuntoinen 2.4 (vai 2.35) Magic Mary joka painaa noin 900g? Tais olla snakeskin ja joku addix seos?

Late_h
29.08.2021, 15.03
Mulla on ollut tämän kesän uudet Nobby Nicit softina edessä ja takana Hightowerissa. Oikein tasapainoinen ja hyvä rengas kaikkeen mahdolliseen ajoon myös märällä. On tullut ajettua pidempiä lenkkejä siirtymineen ja bike parkkia samalla setupilla eikä voi kauheasti moittia. Melko raskaathan nämä on näillä Super Trail kyljillä (1080g kappale 29*2,35" koossa), mutta on myös tukevat ja kestävät ja tuohon painoon tottui nopeasti. Ennen näitä oli verrokkina n. 900g painoiset Maxxis Dissectorit. Kaikenlaisia kumeja on tullut kokeiltua ja ikinä en ole ostanut samoja peräkkäin, mutta näiden kanssa taidan tehdä poikkeuksen kun kuluvat loppuun. Vahva suositus.

jullli
29.08.2021, 17.04
Mitäs Magic Marylle on tapahtunut kun mulle tuli nippu renkaita jossa yksi käytetty hyväkuntoinen 2.4 (vai 2.35) Magic Mary joka painaa noin 900g? Tais olla snakeskin ja joku addix seos?

paksumpi kylki niin alkaa painamaan

Benny
29.08.2021, 19.16
Mitäs Magic Marylle on tapahtunut kun mulle tuli nippu renkaita jossa yksi käytetty hyväkuntoinen 2.4 (vai 2.35) Magic Mary joka painaa noin 900g? Tais olla snakeskin ja joku addix seos?

Se on lihonnut :D

Toi 1175g on koossa 27.5"/2.6" ja Super trail+Addix soft. Tämä on Bike componentsin ilmoittama paino.

Rullaa&
29.08.2021, 20.18
Mulla on ollut tämän kesän uudet Nobby Nicit softina edessä ja takana Hightowerissa. Oikein tasapainoinen ja hyvä rengas kaikkeen mahdolliseen ajoon myös märällä. On tullut ajettua pidempiä lenkkejä siirtymineen ja bike parkkia samalla setupilla eikä voi kauheasti moittia. Melko raskaathan nämä on näillä Super Trail kyljillä (1080g kappale 29*2,35" koossa), mutta on myös tukevat ja kestävät ja tuohon painoon tottui nopeasti. Ennen näitä oli verrokkina n. 900g painoiset Maxxis Dissectorit. Kaikenlaisia kumeja on tullut kokeiltua ja ikinä en ole ostanut samoja peräkkäin, mutta näiden kanssa taidan tehdä poikkeuksen kun kuluvat loppuun. Vahva suositus.

Mites noi softit ovat kestäneet kulutusta? Oon miettinyt nobby nicin testaamista taakse michelin wild enduron korvaajaksi ja seosvalintaa olen yrittänyt pähkäillä speedgripin ja softin välillä. Magic mary softina on ollut vajaa vuoden edessä ja sivunappulat on jo aika rupiset. Soft kyllä houkuttaisi syksyn limajuurakkokivikkoon. Parkkia en juurikaan aja, mutta näköjään saan kulumaan michelinit kaudessa pelkällä polkuhinkutuksella.

Niin ja jos oot sattunut koittamaan noita misukan enduroita, niin kuulisin mielellään, että miten vertautuvat keskenään.

Joe-poika
30.08.2021, 07.32
Jos on hyviä ideoita seuraavilla spekseillä niin saa ehdottaa niin eteen kuin taakse, nyt alla Maxxis Forekast 29x2.35 dual compound ja vähän pulleampaa tekisi mieli. Pyörään mahtuu ainakin 2.8 leveät.
- Ajo Keski-Uudenmaan muta-juuri-kallio-kivikoissa, satunnaisesti myös neulashiekkapolkuja
- Ei tartte olla nopea kunhan on mukava ja hauska ajaa
- Pyöränä jäykkäperä 29er i27 vanteilla
- Kuski ei ole mitenkään järin taitava tai vauhtihirmu; vaikka ajan usein täysiä, aloittelijana vauhti ei ehkä silti ole kovin kova :D
- Tuskin tulee parkeissa tms käytyä ainakaan merkittävän paljon.

Myös käytettyä saa yrittää tyrkyttää kokeiluun. 3C-seoksiset, sikapainavat traktorinrenkaat ja loppuunajetut ei kiinnosta :)

F. Kotlerburg
30.08.2021, 08.51
Se tietysti auttaa jos kirjoittaja vertaa kokemuksiaan johonkin toiseen renkaaseen, sellaiseen josta itselläkin on kokemuksia. :)
Pitäisi myös verrata ajoa. Tässä nyt näyttää pääsääntöisesti keskustelevan 10km alamäkilenkkejä ajavat ja sähkömopottajat. Kummankaan kokemukset ei itseäni juuri hyödytä.

Syksyä varten omaan peruspolkukaahailuun, jossa ajetaan niitä polkuja mitä sattuu olemaan, välillä on kivikkoa ja juurakkoa. Alamäkeen ajetaan jos sellainen sattuu matkalle, mutta mihinkään rakennettuihin ympäristöihin ei olla menossa, laitoin toisille kiekoille Minion DHF 2.5" WT Dual eteen ja taakse Dissector 2.4 WT Dual. Ei varmasti pitävin setti eikä kyllä toisaalta ankkureinkaan. Rullaavuus on sellainen, että 30-40km iltalenkki ei aiheuta suurta vitutusta, vaikka osaltaan mentäisiin neulaspolkujakin. Juurakoissa on ihan riittävästi pitoa omalle vauhdille. Onhan tuo toisaalta kamala jarru verrattuna kuivan kelin Forekaster + Rekon Race settiin, mutta toki kiekkosetissäkin on eroa.

StevieRayVehkakoski
30.08.2021, 09.08
Pakko ihmetellä tätä rengaskehitystä, tuo mun Snakeskin Magic Mary on aika stydin oloinen mun muihin renkaisiin verrattuna ja painaa tosiaan noin 900g ja nyt kun katsoo Schwalben katalogia niin kevyin 2.4 Magic Mary eli Super Trail - rungolla painaa 1150g. Näin äkkiseltään ei kovin hyvä kehitys ihan akustisilla pyörillä polkeville? Tuo on nyt edessä YT Jeffsyssä ja on aika hyvän tuntuinen tuolla märässä mutaisessa metsässä pyörimiseen mutta jos uusi vastaava on neljänneksen painavampi niin jää kyllä kaupan hyllyyn.

ruuduntakaa
30.08.2021, 09.20

Mä taas sähköpyörällä aamulla ihmettelin Eddy Currenttien kanssa; 1,1/1,3bar oli aivan liikaa 72kg kuskille.+25kg pyörä.
Vaatii nyt "hiukan" hakemista noi paineet. Noilla paineilla oli kuin kivireki. Ja lipsui paikoitellen tietty.
Peukalomittarilla arvioiden olisin nimittäin arvioinu paineiksi vähintään 1,5-1,8bar. :D

Pikku suhauttelu prestoista auttoi jo hieman, ja onhan mulla insertit että sinänsä uskaltaa paremmin kokeilla.
Mutta ilmeisesti kohtalaisen "jämerät" renkaat, kestänee kivikkopaukustusta. Jos vaan sopivien paineiden löydyttyä märkäpitoo asteen paranee niin olen tyytyväinen.

F. Kotlerburg
30.08.2021, 09.22
Pakko ihmetellä tätä rengaskehitystä, tuo mun Snakeskin Magic Mary on aika stydin oloinen mun muihin renkaisiin verrattuna ja painaa tosiaan noin 900g ja nyt kun katsoo Schwalben katalogia niin kevyin 2.4 Magic Mary eli Super Trail - rungolla painaa 1150g
Itse olen pistänyt Schwalben banniin, kun ei ne tee nykyään kuin näitä e-bike hyväksyttyjä renkaita sähkömopottajille. Ihan gravel-renkaista lähtien tilanne on tämä. Painoa on helvetisti ja kyljet umpibetonia.

ruuduntakaa
30.08.2021, 09.32

Ei haittaa mua, mutta kyljistä taidan olla samaa mieltä. :D

Toki mulle on kestävyys yks suuri kriteeri. Märkäpidon ohella. Näiden uusien märkäpito on vielä kysymysmerkki, juurikin kyljistä johtuen kun rengas oli kuten mainittu umpibetonia mun normaalipaineilla.
Miten tollanen helkkarin jäykkä kylki sit käyttäytyy märällä jos paineet saa tarpeeksi alas on vielä kysymysmerkki.
Kun sen renkaan ja kiekon pitäis kestää se kivikkohelvettikin. Ilman välipumppauksia.

Tää on eka kokeilu Schwalbea vuosiin, ja jos kahden lenkin jälkeen vertaan Spessun renkaisiin niin en ole vielä vakuuttunut kaikilta osin.

Laars
30.08.2021, 09.56
Eipä löydy trail/AM kategorian n. 800g rengasta oikein enää miltään valmistajalta. 1kg alkaa olla se normi, en ymmärrä minäkään tätä kehitystä.
Vaihtoehtoja suuntaan tai toiseen olisi kiva olla.

ruuduntakaa
30.08.2021, 10.01
Eipä löydy trail/AM kategorian n. 800g rengasta oikein enää miltään valmistajalta. 1kg alkaa olla se normi, en ymmärrä minäkään tätä kehitystä.

Mä ymmärrän. Xc-renkaat on erikseen, siltä saralta löytynee?:rolleyes:

Terv. entinen kiekko.

Kanuuna
30.08.2021, 10.49
…en ymmärrä minäkään tätä kehitystä.

Sähköpyörät.
Itse ajan pääosin xc-renkuloilla, joissa painonmuutos on myös havaittu. Vaikkapa Schwalben valikoiman (entiset) kevyet vaihtoehdot (TB, RoRo, RaRa) ottivat sähköpyörähyväksynnän yhteydessä painoa speksien mukaan ~50-100 g ja mittauksien mukaan vielä enemmän. Vanha kunnon PaceStar ja Liteskin takaisin[emoji1786]

#78
30.08.2021, 10.58
Mä ymmärrän. Xc-renkaat on erikseen, siltä saralta löytynee?:rolleyes:

Terv. entinen kiekko.

Xr4 ja wolfpack trail on ne mitä itse löytänyt reisivetoisia 800g renkaita.
Nykysuuntauksena mennään isolla joustolla kaikkea päin, niin tarttee renkaalta vahvuutta.
Itse kans tartteis kompromissina kevyttä ja pitävää rengasta kun pää ei kestä ajaa täysiä alas dh tyylillä, mutta haluais polkea juurakkokivikko polkuja ylöspäin.

Laars
30.08.2021, 11.02
Mä ymmärrän. Xc-renkaat on erikseen, siltä saralta löytynee?:rolleyes:

Terv. entinen kiekko.

XC-renkaat on tosiaan asia erikseen.
Esim. Hans Dampf ennen tätä viimeisintä uudistusta oli asiallinen, Michelin Wild AM, Contin Trail king tms. mitä näitä nyt on.

Joku tarvitsee, joku ei. :)

Wolfpack olikin ihan uusi tuttavuus.

kauris
30.08.2021, 11.24
Contin kumit tuntuvat olevan hieman kevyempiä (kuin vaikka Schwalbe) edelleen ja pidon (kumilaadun) pitäisi olla moneen muuhun verrattuna sopiva märkään ja kylmään Suomen syksyyn.
Baron eteen parasta mahdollista pitoa varten painaa kyllä melkein kilon mutta mieltymyksen mukaan sitten jotain muuta rullaavampaa taakse? Mountain king esim 750 grammaa.
https://www.continental-tires.com/bicycle/tires/mountainbike-tires/mountain-king-protection

Sambolo
30.08.2021, 11.30
Contin Baron on kilon luokkaa. Mun mielestä noi swalpen SG kyljet ei jämäkkyydestä huolimatta ole kovan ”puisen” tuntuiset. Tosin paine vaikuttaa aika herkästi. Mun mielestä vaimentaa paremmin epätasaisuuksia kuin aiemmat ohuempikylkiset MSC gripper renkaat. Nuo MSC:t oli muuten myös kevyehköt, muistaakseni reilu kilon pintaa. Jokin noissa MSC:n renkaissa jäi mua myös miellyttämään vaikka, eivät kestäneetkään mun ajossa, pitää ehkä kokeilla vielä heidän jykevintä kylkeä.

Sambolo
30.08.2021, 11.31
Wolfpack olikin ihan uusi tuttavuus.

Wolfpackin perustaja suunnitellu contin, swalpen ja spessun kumiseokset.

hece
30.08.2021, 14.36
Magic Marystä näyttää olevan joillain listoilla nyt 29 x 2.4 Ultra Softia myös Super Trail -kyljellä:
https://www.schwalbe.com/Magic-Mary-11601026.01

Tähän asti Ultra softia on saanut vain Super Downhill tai Gravity -kyljillä.

MRe
30.08.2021, 18.47
Mä taas sähköpyörällä aamulla ihmettelin Eddy Currenttien kanssa; 1,1/1,3bar oli aivan liikaa 72kg kuskille.+25kg pyörä.
Vaatii nyt "hiukan" hakemista noi paineet. Noilla paineilla oli kuin kivireki. Ja lipsui paikoitellen tietty.
Peukalomittarilla arvioiden olisin nimittäin arvioinu paineiksi vähintään 1,5-1,8bar. :D

Pikku suhauttelu prestoista auttoi jo hieman, ja onhan mulla insertit että sinänsä uskaltaa paremmin kokeilla.
Mutta ilmeisesti kohtalaisen "jämerät" renkaat, kestänee kivikkopaukustusta. Jos vaan sopivien paineiden löydyttyä märkäpitoo asteen paranee niin olen tyytyväinen.

EC:t on pakko mitata mittarilla. Peukku ei kerro mitään.

ruuduntakaa
30.08.2021, 18.49
EC:t on pakko mitata mittarilla. Peukku ei kerro mitään.

Tää on muuten täysin totta.
1,2 bar takana ja peukku kertoo pari bar. ;)

kauris
30.08.2021, 20.14
Mun (renkaan ja vanteen) ongelma on tän tyyliset kivikot. Ylös ajaessa varsinkin märällä tarvii pitävää rengasta ja pientä painetta. Alas jos ajaa jarruttelematta jolloin kiviä ei ehdi väistellä saattaa alhaalta kuvatun ekan otoksen vikana zoomatun kiven kaltaiset kapeat terävät pystykivet rikkoa vanteen. Kun se on vielä just ajolinjalla isoimpien kivien välissä.
https://www.pinkbike.com/video/541375/

JohnnyBuzz
30.08.2021, 20.31
Kuka muuten myy Schwalbea pk-seudulla? Maxxista tuntuu olevan pääosin tarjolla. Ois bike park -viikonloppu suunnitteilla ja oishan se syytä olla vararengas mukana, niin ei tuu sit varmasti rengasrikkoja. :D Magic Mary softina Super Trail -kyljillä, niin käy sit tarvittaessa eteen tai taakse. Vai pitääkö nää(kin) tilata Saksanmaalta?

Late_h
30.08.2021, 20.46
Mites noi softit ovat kestäneet kulutusta? Oon miettinyt nobby nicin testaamista taakse michelin wild enduron korvaajaksi ja seosvalintaa olen yrittänyt pähkäillä speedgripin ja softin välillä. Magic mary softina on ollut vajaa vuoden edessä ja sivunappulat on jo aika rupiset. Soft kyllä houkuttaisi syksyn limajuurakkokivikkoon. Parkkia en juurikaan aja, mutta näköjään saan kulumaan michelinit kaudessa pelkällä polkuhinkutuksella.

Niin ja jos oot sattunut koittamaan noita misukan enduroita, niin kuulisin mielellään, että miten vertautuvat keskenään.

Takarengas on noin 800 km ajettuna melko kulahtanut, mutta edessä on kulumaa lähinnä sivunappuloissa. Linkit kuviin alla. Tuo Schwalben softi ei ole mun mielestä mitään älyttömän tahmeaa vaan aika sopiva kuivan ja märän kelin yleisseos. Speedgrip voisi olla parempi selkeästi kuivalle kelille, mutta märällä tai kostealla en haluaisi kyllä vähentää pitoa kummastakaan päästä näihin softeihin nähden. Misukoita en ole vielä kokeillut, mutta kiinnostaisi kyllä nekin. Jossain haukuttiin, että ne rullaa huonosti ja jäätyy kylmällä niin jäänyt kaupan hyllylle vielä toistaiseksi. :)

https://photos.app.goo.gl/Hj6mXGKcWhWXVmuv7 taka

https://photos.app.goo.gl/6uoTtoi7Q5ysKe3Z7 etu

ruuduntakaa
30.08.2021, 20.54
Märällä kivellä ja juurella hyvin pitävän renkaan tunnistaa yleensä siitä kun kuivalla pikkukivet tarttuu pintaan kiinni ja sinkoilee ajaessa ympäristöön. ;)

Havainto koskee Spessun Butcher T9:ä.

Saattaa olla että tulee vielä uudestaan keulalle joskus kun saan nämä seikkailut renkaiden ihmemaassa päätökseen.

Toki lähti sekin parit kerrat kuin ammuttuna alta. Ei kerenny pussya sanoa.

Laars
30.08.2021, 22.37
Kuka muuten myy Schwalbea pk-seudulla?

Sporthammerilla Nummelassa ollut.
Ja näyttäisikin olevan Magic marya super trailina 29”
https://www.sporthammer.fi/schwalbe-magic-mary-29x240-addix-soft-super-trail-tle

JohnnyBuzz
30.08.2021, 22.53
Sporthammerilla Nummelassa ollut.
Ja näyttäisikin olevan Magic marya super trailina 29”
https://www.sporthammer.fi/schwalbe-magic-mary-29x240-addix-soft-super-trail-tle

Joo, niin näyttäis. Hittolainen, kun ei olis aikaa ajella Nummelaan ja takas. Ei taida tosin muut lähempänä myydä. Ehkä sit ottaa pienen kiertotien matkalla Sappeelle.

ruuduntakaa
31.08.2021, 07.09
Magic Marystä näyttää olevan joillain listoilla nyt 29 x 2.4 Ultra Softia myös Super Trail -kyljellä:
https://www.schwalbe.com/Magic-Mary-11601026.01

Tähän asti Ultra softia on saanut vain Super Downhill tai Gravity -kyljillä.

Vois varalle hankkia eteen Magic Maryn Ultra Softina mutta leveys sais olla 2.6

EC:n Super Trail kylkenä tuntuu kyllä just sopivalta omaan käyttöön nokalle.
Eteen Gravity saattaa olla liian järeä jo.

Muoks: siis eikö MM saa Ultra Softina laisin 2.6 koossa? :(

https://www.schwalbe.com/en/mtb-reader/magic-mary

Mites WTB:n Tri Tech seokset käyttäytyy kylmässä? Vigilante TCS Tough/High Grippiä sais 2.6 ja ja jopa 2.8

Benny
31.08.2021, 08.48
Takarengas on noin 800 km ajettuna melko kulahtanut, mutta edessä on kulumaa lähinnä sivunappuloissa. Linkit kuviin alla. Tuo Schwalben softi ei ole mun mielestä mitään älyttömän tahmeaa vaan aika sopiva kuivan ja märän kelin yleisseos. Speedgrip voisi olla parempi selkeästi kuivalle kelille, mutta märällä tai kostealla en haluaisi kyllä vähentää pitoa kummastakaan päästä näihin softeihin nähden. Misukoita en ole vielä kokeillut, mutta kiinnostaisi kyllä nekin. Jossain haukuttiin, että ne rullaa huonosti ja jäätyy kylmällä niin jäänyt kaupan hyllylle vielä toistaiseksi. :)

https://photos.app.goo.gl/Hj6mXGKcWhWXVmuv7 taka

https://photos.app.goo.gl/6uoTtoi7Q5ysKe3Z7 etu

Pari vuotta on ollut tuo Michelin Wild Am käytössä. Toimii mielestäni erittäin hyvin märällä ja kylmällä. En ole huomannut pidon katoamista vaikka on ollut käytössä ympäri vuoden. Eturenkaana kestää paremmin, takarenkaan keskinappulat kuluu perus polkuajossakin aika nopeasti sileiksi. Jos jotain täytyisi arvata, niin takarenkas kestää ehkä sen ~100h polkuaajoa ja sitten alkaa olla vaihtokunnossa.

Mikään rullaavin rengas tuo ei kyllä varmastikkaan ole.

Rullaa&
31.08.2021, 09.24
Takarengas on noin 800 km ajettuna melko kulahtanut, mutta edessä on kulumaa lähinnä sivunappuloissa. Linkit kuviin alla. Tuo Schwalben softi ei ole mun mielestä mitään älyttömän tahmeaa vaan aika sopiva kuivan ja märän kelin yleisseos. Speedgrip voisi olla parempi selkeästi kuivalle kelille, mutta märällä tai kostealla en haluaisi kyllä vähentää pitoa kummastakaan päästä näihin softeihin nähden. Misukoita en ole vielä kokeillut, mutta kiinnostaisi kyllä nekin. Jossain haukuttiin, että ne rullaa huonosti ja jäätyy kylmällä niin jäänyt kaupan hyllylle vielä toistaiseksi. :)

https://photos.app.goo.gl/Hj6mXGKcWhWXVmuv7 taka

https://photos.app.goo.gl/6uoTtoi7Q5ysKe3Z7 etu

Kiitoksia tästä. Ehkä sitä uskaltais tämän perusteella pistää nn:n testiin softina.

Mulla ei oo kyllä mainittavasti kovettunut kylmällä tuo misukan gum-x -seos. Siitä toisesta seoksesta en osaa sanoa. Takarenkaana tuo on ollut kyllä oikein mainio. Miinuksina: aika pieni ilmatila 2.4 leveäksi renkaaksi, ja korkeiden ja tukevien sivunappuloiden yllättävä luiskahtelu kallioilla kantatessa.

Edit: kyseessä siis wild enduro, jossa sivunappulat on isommat kuin perus -wildissä.

tkhyla
31.08.2021, 10.10
Vois varalle hankkia eteen Magic Maryn Ultra Softina mutta leveys sais olla 2.6

EC:n Super Trail kylkenä tuntuu kyllä just sopivalta omaan käyttöön nokalle.
Eteen Gravity saattaa olla liian järeä jo.

Muoks: siis eikö MM saa Ultra Softina laisin 2.6 koossa? :(

https://www.schwalbe.com/en/mtb-reader/magic-mary

Mites WTB:n Tri Tech seokset käyttäytyy kylmässä? Vigilante TCS Tough/High Grippiä sais 2.6 ja ja jopa 2.8

2.6 leveenä MM tosiaan ei ole. 2.4 toimii edessä loistavasti.
Itselläni yhdet Vigilante 2.8 renkaat lojunut tallinseinällä jo pitkään. Pari kertaa kokeiltuna mutta ei toimi omassa ajossa. "Nuo toimisi asfaltilla varmaan hienosti" :) Nappulat niin pienet ja kovat, ettei ole pitoa.

ruuduntakaa
31.08.2021, 10.21
2.6 leveenä MM tosiaan ei ole. 2.4 toimii edessä loistavasti.

Joutuuko sitä kokeilemaan ohkaisempaa..jotenkin vaan 2.6 ollut se "minimi". :)

Mites näissä renkaan profiili kun on erilainen? 2.4 arvatenkin ei niin pyöreä kuin 2.6, vaikuttaako miten ominaisuuksiin?

harald
31.08.2021, 10.25
Kyllä 29 x 2.6 Magic Mary Super Trail ja Addix Softina löytyy, mutta ei Ultra Softina.

ruuduntakaa
31.08.2021, 10.30
^Juu, mä haen tässä äärimmäistä pitoa eteen syksyn limoille. Siksi Ultra Soft kiinnostaisi enemmän. EC:n soft ei ainakaan vielä mikään superpitävä ole.
Toki MM voi kuviosta johtuen pitääkin softina paremmin kuin EC?

Toki näyteikkunaostoksiahan nää nykyään on; kaikki myy eioota.

Fraatti
31.08.2021, 12.05

Laajentaa vähän paikkoja mistä ostaa niin ainakin itse löysin mitä halusin ja vielä kohtuullisella hinnalla kun noita omia renkaita metsästin. (Muziker & Wiggle)

Se mitä itse olen lueskellut huvikseen aiheesta niin EC on pidetty enemmänkin kiinteän alustan renkaana ja jos alla on pehmeää niin agressiivisempi MM vie pidemmän korren.

La. Magic is perfect for cold periods and with soft ground
The eddy is perfect for summer ... Rocks ... Stones and dry soil
https://www.ebike-mag.com/forum/t/eddy-current-front-vs-magic-mary.14141/

Itseä harmittaa tällähetkellä se etten tajunnut kuinka suuri ero eri renkaiden rungoissa on vaikka ne sinällään olisi toisiaan vastaavia. Olisi pitänyt kokeilla tätä komboa ilman inserttiä aluksi ja laittaa ne vasta sitten jos on tarvetta. Näinollen vertailukohta edellisiin renkaisiin olisi ollut suoraviivaisempaa. Poiskaan inserttiä ei viitsisi alkaa kampeamaan kun oli melko työläs saada paikoilleen.
https://i.imgur.com/ktNqwqY.png

Tuossa muutama kuva miltä eri renkaat näyttävät kuvioiden osalta toisiinsa verrattuna. Takaset vasemmalta Michelin e-wild R, Specialized Eliminator Black Diamond, Big Betty super gravity soft
https://i.imgur.com/T81MXHe.png

Etuset vasemmalta Magic Mary super trail soft, Specialized Butcher, Michelin E-Wild F
https://i.imgur.com/JhiQ0Ee.png

Big Bettyssä ja Magic Maryssä on ollut tästä kolmikosta järeimmät nappulat uutena. Noilla käytetyillä on tuupattu maaastossa noin 1000-1300km...

ruuduntakaa
31.08.2021, 12.12
^Super Trail taitaa tosiaan olla se fiksuin vaihtoehto eteen? Super Gravity on niin perhanan järeä. Ainakin EC:ssa.
Takarenkaana toi EC miellyttää, edessä en ole niin varma. Pitänee etsiä jostain MM Softina Super Trailina eteen.

Ja MM+BB-kombo ois varmaan mainio kyllä.

Sambolo
31.08.2021, 12.29
Tuossa 2.4 leveä MM SG kyljellä 30 sisäleveellä vanteella.
https://i.imgur.com/RxVmXil.jpg

Sambolo
31.08.2021, 12.40
Parkissa joku näitä luuli 2.8 leveiksi :D Varmaan kun nuo nappulat tulee suht sivulle. SG kylki ehkä paksuudeltaan maxxiksen DD lähellä, mutta tukevampi, ei mutkissa burbbaile, joustaa kuitenkin pystysuunnassa, ite en pärjäis ilman inserttiä, ainakaan takana, edessä varmaan menis.
https://i.imgur.com/MTKx5K5.jpg

ruuduntakaa
31.08.2021, 12.57
Millainen toi SG-kylki on edessä? Mulla siis nyt EC Super Trail edessä, toki 2.6.
Takasen perusteella ounastelin että SG olis edessä liian "jäykkä".

JohnnyBuzz
31.08.2021, 15.05
^Super Trail taitaa tosiaan olla se fiksuin vaihtoehto eteen? Super Gravity on niin perhanan järeä. Ainakin EC:ssa.
Takarenkaana toi EC miellyttää, edessä en ole niin varma. Pitänee etsiä jostain MM Softina Super Trailina eteen.

Ja MM+BB-kombo ois varmaan mainio kyllä.

Mulla on Magic Mary edessä ja Big Betty takana bike park -pyörässä. Molemmat Super Trail softina ja takana insert. Oon tykännyt tosta kombosta oikein paljon. Kesällä ajo oli pääasiassa kuivassa ja tähän mennessä vasta muutamat märemmät park-päivät. Pari pientä juurelta lipsahdusta kävi eturenkaalla Nuuksion Furyn kivikko-juurakko-rännissä, mutta pysyi kyllä hallinnassa. Ihan kuivan kelin vauhtia en kyllä uskaltanut siihen tiputella, mutta varmasti vaatii vaan olosuhteisiin totuttelua.

Mulla oli Big Betty myös Super Gravity -kyljellä, mutta hyppäsi itsekseen pois vanteelta pyörän ollessa varastossa. Oli mahdollisesti runkovikainen rengas. Ihan helevetin jäykkä oli vääntää vanteelle.

ruuduntakaa
31.08.2021, 17.31

Eddy Currentista oli kauhutarinoita netti täynnä miten vaikea on asentaa.
Melko helppo oli itsellä ainakin.

Tosin jos on asentanu Contin 28mm gp5000tl:n niin mikä vaan tuntuu helpolta. :D

Sambolo
31.08.2021, 20.02
Millainen toi SG-kylki on edessä? Mulla siis nyt EC Super Trail edessä, toki 2.6.
Takasen perusteella ounastelin että SG olis edessä liian "jäykkä".

En mä ainakaan mitään vikaa tähän hätää keksi. Mut semmone huomio, että kuivemmalla kelillä mulla on toiminu kovemmat paineet paremmin.

tkhyla
31.08.2021, 22.00
Tässä sivussa mielenkiinnolla seuraan tätä ”jäykkyys” keskustelua. En ymmärrä miksi näytä jäykempiä renkaita ”vältellään”. Jäykkyys tuo vakautta pienemmillä paineilla sekä pitoa. Löysempi rengas vaatii heti isommat paineet jotta pysyy alla. Samalla menetetään pidossa. Itse taas koen pelkkää hyvää dh kyljillä molemmissa päissä. Ei ainuttakaan rengasrikkoa tai vannetta mennyt ja uskallan väittää ajavani säälimättä renkaita. Miten rengas voi olla liian jäykkä kun kevyempi rengas täytetään kuitenkin kovaksi, ettei riko vanteita yms. Enemmän saa etua kun ottaa valmiiksi järeämmän renkaan. Näin ainakin itse toimin ja todennut toimivaksi.

lisäys: luomulla ajaessa ymmärrän edut kevyemmillä renkailla. Itse puhun nyt sähkäristä.

ruuduntakaa
01.09.2021, 06.57

Heti alkuun pitää todeta en mä välttele jäykkiä renkaita, tutustun vasta aiheeseen. :)
Ja tän aamun jälkeen totean että jäykkärunkoinen rengas omaa tosiaan niin paljon etuja että niillä mennään tästä eteenpäin.
Ehkä mä jopa otan eteenkin Super Gravityn kun löydän sen MM jostain.

Aamulla lähtiessä mittailin EC:n paineet 1,0/1,1bar. En nyt mitään alamäkienskaa ajanu mutta kivikkoa ja juurakkoa päästelin tasamaalla sillai ihan huoletta.
Ei mitään ongelmia. Jos oikein märkää olis ja hiljaisempi vauhti voi painetta tiputtaa tuostakin ihan huoletta.

Kävin myös Laajiksen mutkapätkän rullailemassa alas, ei mitään ongelmia bermeissä ja pikku pompuissa noilla paineilla.
Ja nyt siis edessä Super Trail, ei Gravity.
Ja tuntuu EC loistavan moisessa ajossa, ei ne kyllä huonot ole juurakko-/kivikkohelvetissäkään.

Kunnon märälle en ole päässy niiden kanssa vieläkään joten ketjun aiheesta ollaan vähän sivussa. :)

Niin ja sähköllä mennään.

F. Kotlerburg
01.09.2021, 08.39
Tässä sivussa mielenkiinnolla seuraan tätä ”jäykkyys” keskustelua. En ymmärrä miksi näytä jäykempiä renkaita ”vältellään”. Jäykkyys tuo vakautta pienemmillä paineilla sekä pitoa. Löysempi rengas vaatii heti isommat paineet jotta pysyy alla. Samalla menetetään pidossa. Itse taas koen pelkkää hyvää dh kyljillä molemmissa päissä. Ei ainuttakaan rengasrikkoa tai vannetta mennyt ja uskallan väittää ajavani säälimättä renkaita. Miten rengas voi olla liian jäykkä kun kevyempi rengas täytetään kuitenkin kovaksi, ettei riko vanteita yms. Enemmän saa etua kun ottaa valmiiksi järeämmän renkaan. Näin ainakin itse toimin ja todennut toimivaksi.

lisäys: luomulla ajaessa ymmärrän edut kevyemmillä renkailla. Itse puhun nyt sähkäristä.
Niin no tän ketjun anti alkaa lähestyä nollaa, kun osa puhuu renkaista mopottamiseen ja osa luomuiluun. En ole koskaan ollut kiinnostunut tai kokeillut sähkömopottamista, mutta luulis, että siinäkin kyse on kuskista ja sen osaamisesta eikä se maastopinnan mukaan paremmin elävä rengas välttämättä kaikille haitta ole. Toki jos vetää vaan sähkömoottori suristen maksimilla kaikkea päin niin sitten mahdollisimman jäykkä rengas.

ruuduntakaa
01.09.2021, 08.58

No nimenomaan näin! Luomulla voi sitten neppailla ja kierrellä kantoja. ;)

Ja kohtako meillä on "renkaat sähköpyörään"- ja
"märälle juurakolle ja kivikolle renkaat sähköpyörään"-ketju?

Vähän suvaitsevaisuutta, jookos? :rolleyes:

JackOja
01.09.2021, 09.21
Ja kohtako meillä on "renkaat sähköpyörään"- ja
"märälle juurakolle ja kivikolle renkaat sähköpyörään"-ketju?

Olis muuten perkeleellisen hyvä juttu!

Ei tällä topicilla ole nykyisellään luomuilijalle käyttöä. Sambolo pikkusen yrittää tunkea väliin, mutta hänkin on enempi tuollainen dh-jyrä.

StevieRayVehkakoski
01.09.2021, 09.22
Ei kun kyllä tässä on ihan pointti, sähköpyörään voi laittaa millaiset jötkäleet tahansa motocross-nappuloilla ja silti sillä vielä pääsee johonkin kun taas akustisella pyörällä niillä ei pääse edes alamäkeä polkematta. Polkupyörässä taas painolla ja rullaavuudella on todella iso merkitys, en usko että monikaan tuolla metsässä ilman hissiä polkeva laittaa vapaaehtoisesti alle 1300g painavia isonappulaisia renkaita? Eli tässä on kaksi toisistaan ihan erillistä keskustelunaihetta.

ruuduntakaa
01.09.2021, 09.23
Olis muuten perkeleellisen hyvä juttu!

Ei tästä topicista ole nykyisellään luomuilijalle käyttöä. Sambolo pikkusen yrittää tunkea väliin, mutta hänkin on enempi tuollainen dh-jyrä.

Jep. Tätä nyt saatto sulta odottaakin. Ja kohta tehdään epyörille oma foorumi?
Vittuun fillarifoorumilta?

JackOja
01.09.2021, 09.24
Jep. Tätä nyt saatto sulta odottaakin. Ja kohta tehdään epyörille oma foorumi?
Vittuun fillarifoorumilta?

Pikkusen suvaitsevaisuutta nyt kiitos, miten erillinen topicci sähköpyörien renkaille haittaisi?

F. Kotlerburg
01.09.2021, 09.32
Jep. Tätä nyt saatto sulta odottaakin. Ja kohta tehdään epyörille oma foorumi?
Vittuun fillarifoorumilta?
Turha hernehtiä. Käyttötarkoitus ja -tarve luomu vs. sähköpyörä on niin erilainen, että keskustelu on kaikille informatiivisempaa, kun ne erotetaan toisistaan.

JackOja
01.09.2021, 09.46
Ihmettelen foorumin nykymenossa tätä, ettei asioihin voi suhtautua objektiivisesti vaan kiukutellaan lapsellisesti ja paiskotaan ovia kun joku on eri mieltä.

ruuduntakaa
01.09.2021, 09.48
Ihmettelen foorumin nykymenossa tätä, ettei asioihin voi suhtautua objektiivisesti vaan kiukutellaan lapsellisesti ja paiskotaan ovia kun joku on eri mieltä.

Sanot sinä.:rolleyes:

Muoks: aloitin nyt uuden topicin aiheesta, katsotaan siirtyykö keskustelua yhtään sinne.
Olen sentään yrittänyt.

Vai pitäisikö topic olla sähköavusteiset pyörät alla?

Ylläpito siirtäköön jos katsoo fiksummaksi.

hece
01.09.2021, 09.52
Polkupyörässä taas painolla ja rullaavuudella on todella iso merkitys, en usko että monikaan tuolla metsässä ilman hissiä polkeva laittaa vapaaehtoisesti alle 1300g painavia isonappulaisia renkaita? Eli tässä on kaksi toisistaan ihan erillistä keskustelunaihetta.

Hep, täällä yksi! Iso osa lenkeistä on tunnin puolentoista pyrähdyksiä lähimetsien mäkisissä kivikkojuurajoissa. HC-kiekkosetissä 1100g Soft MMary ja BBetty sekä cushcoret. Kyllä niillä näin maan jo ollessa märempi ajaa mielummin kuin kepeämpikylkisellä rengasetillä jossa Apex Snakeskin -runkoiset Soft Mary ja Speedgrip Hans Dampf. Kaikki 29x2.6".

ruuduntakaa
01.09.2021, 10.01
Polkupyörässä taas painolla ja rullaavuudella on todella iso merkitys, en usko että monikaan tuolla metsässä ilman hissiä polkeva laittaa vapaaehtoisesti alle 1300g painavia isonappulaisia renkaita?

Kyllä oon ajanu paljonkin. Läskin renkaat painoi parhaimillaan 1800g/kpl. Ja ei rullannu. :D Pyörätkin painoi ihan kiitettävästi.
Rullaavuudella ei luomussa mulle ole(ollu) juuri merkitystä. Luomullakin on tarkoitus kuntoilla? Haastetta hei. ;)

Jos haluaa liukua kepeesti niin menee maantielle?

F. Kotlerburg
01.09.2021, 10.28
Joo noinhan se tietenkin on tai jää sohvalle niin on kevyttä.

simtee
01.09.2021, 10.49
Erillinen rengastopic sähköille on erinomainen juttu. Ainakin itselläni renkaan valintaperusteet sähköpyörään ovat ihan erilaiset kuin normaaleihin polkupyöriin. Sähkössä olevilla ankkureilla en viitsisi ajaa luomupyörällä yhtään pidempää lenkkiä. Eikä tuossa ole kyse jaksamisesta sinänsä, mielestäni luomupyörällä raskailla renkailla ei vain ole kivaa/motivoivaa ajaa. Sähköön sen sijaan laitan mahdollisimman pehmeää kumia ja isoa nappulaa, koska painolla ja rullaavuudella ei ole merkitystä muuhun kuin akunkestoon.

StevieRayVehkakoski
01.09.2021, 12.12
Jäsen ruuduntakaa voisi vähän miettiä miksi provosoi ja provosoituu kun en mä ainakaan mielestäni kovin tökerösti täällä öyhötä?

Se nyt vaan on niin että sähköpyörien rengasvaatimukset on erilaiset kuin sähköttömien ja rullaavuudella on mulle ja 99% muillekin pyöräilijöille iso merkitys. Mulla on asfaltille tietysti oma pyörä ja on mulla läskipyöräänkin kaikenlaisia renkaita mutta kaikki on valittu niin että ne pitää mutta myös rullaa koska mun pyöräilynautinto syntyy siitä että maisema vaihtuu.

miumau
01.09.2021, 12.37
Dh ja enduro renkaat toimii oikein hyvin sekä luomussa että sähköpyörässä. Ajoin yhden kesän luomulla Eddy Currenteilla ja ne toimi todella hyvin. Ne rullaa ihan kohtuullisesti ja kestävät ryttyyttää kivikkoalamäkeä vailla huolta burbaamisesta tai vanteen hajoamisesta. Lisäksi jäykäkylkisenä eivät pompi 2.6 koossa niin kuin ohut kylkiset vähänkään pulleammat renkaat tahtovat tehdä. XC renkaiksi niitä en tietenkään ottaisi.

Sambolo
01.09.2021, 12.51
Eikös maastossa rullaavuuserot ole aika pieniä kuitenkin? Siirtymillä voi sit käyttää kovempia paineita :) aihe on kuitenkin märälle juurakolle ja kivikolle renkaat, sit kun siihen esitetään ratkaisuja niin niitä ei hyväksytä, koska painaa liikaa ja mietitään taas sivusta toiseen millä xc renkailla jaksaa kauiten liukastella :) Ei siinä, en mäkään noita swalpen e-kumeja luomuun laittais. Ite otan kuitenkin mielummin vähän takkii siinä rullauksessa, jos se säästää multa pannut märässä kivikko/juurakossa. Kompromisseja noi kai silti aina tulee olemaan, oli mitkä tahansa alla. Mut jatketaan, hyvä vaan, että tulee erilaisia näkökulmia esiin, ehkä se innostaa toisia kokeilemaan jotain erilaista mihin tottunut. Kaikki kuitenkin on vähän erilaisia kuskeja erilaisilla rakenteilla, taidoilla, pyörillä maastoilla, keleillä, ajotavoilla jne niin yhtä totuutta ei lieneen ole.

Laars
01.09.2021, 12.56
Wolfpackin perustaja suunnitellu contin, swalpen ja spessun kumiseokset.

Tyrkkäsin Wolfpackin enduron ja trailin tilaukseen. Jännä nähä miltä vaikuttavat kunhan saapuvat. Ei ainakaan hinnalla pilatut.