Lainaus Alkujaan tämän lähetti jahuc Katso viesti
Maailman populaatiota on hallittu jo vuosikymmenten ajan ja sen eteen on tehty ihan tuhottomasti työtä koulutuksesta ja valistamisesta lähtien aina pakolliseen syntyvyyspolitiikkaan kuten Kiinan yhden lapsen malli. Sen vuoksi jos katsot lähes minkä tahansa maan väestörakennetta, se on supistuva. Tämä koskee myös Kiinaa, jolla on sen verran suuri ongelma syntyvyyden kanssa per nyt, että siellä pelätään eläkejärjestelmän sortumista. Poikkeuksena sääntöön on enää muutama Afrikan maa, mutta näiden vaikutus väen kokonaismäärään on lopulta pieni. Tällä hetkellä väestön määrä ei lisäänny siis siksi, että meitä syntyy paljon vaan siksi, että meitä kuolee vähän. Elinikä on venynyt liian pitkäksi.

Jos populaatiota siis pitäisi tosiasiassa rajoittaa, pitäisi rajoittaa maksimi-ikää ja asettaa se esim 65 ikävuoden kohdalle.
Harvoin täällä saa lukea yhtä typeriä kirjoituksia kuin tämä

Länsimainen ihminen joka on saavuttanut 65 vuoden iässä sellaisen elämänviisuaden jonka avulla ihmiskunnalla on edes jotain toivoa pitäisi nyt syyllistyä väestöräjähdyksestä. Syy tähän taitaa olla siellä kehittyvissä maissa missä pienikin varallisuus menee sellaisten käsiin joilla tuollaista viisautta ei ole. Niillä joilla ei ole varallisuutta, ainoa mahdollisuus on lisääntyä kuin kanit ja toivoa että joku jälkikasvusta löytää tien mammonaan.

Lähetetty minun ONEPLUS A5010 laitteesta Tapatalkilla