Lainaus Alkujaan tämän lähetti ebike-harrastelija Katso viesti
Juuri tämä. Ihmisten määrä. Sen sijaan, että jopa Suomessakin kurjistetaan keski- ja alaluokkaisten palkan ja sosiaaliturvan saajien elämää koska #ilmastonmuutos #kaikkienkaveriSuomi, voitaisiin ihan globaalilla tasolla oikeasti alkaa pohtia Maapallon väestönkasvun hillintää. Se on sitten meidän tavallisten rivisuomalaisten ulottumattomissa vaikuttaa.
Maailman populaatiota on hallittu jo vuosikymmenten ajan ja sen eteen on tehty ihan tuhottomasti työtä koulutuksesta ja valistamisesta lähtien aina pakolliseen syntyvyyspolitiikkaan kuten Kiinan yhden lapsen malli. Sen vuoksi jos katsot lähes minkä tahansa maan väestörakennetta, se on supistuva. Tämä koskee myös Kiinaa, jolla on sen verran suuri ongelma syntyvyyden kanssa per nyt, että siellä pelätään eläkejärjestelmän sortumista. Poikkeuksena sääntöön on enää muutama Afrikan maa, mutta näiden vaikutus väen kokonaismäärään on lopulta pieni. Tällä hetkellä väestön määrä ei lisäänny siis siksi, että meitä syntyy paljon vaan siksi, että meitä kuolee vähän. Elinikä on venynyt liian pitkäksi.

Jos populaatiota siis pitäisi tosiasiassa rajoittaa, pitäisi rajoittaa maksimi-ikää ja asettaa se esim 65 ikävuoden kohdalle. Mikäli tästä tehdään politiikka, silloin käytännössä valtion pitäisi ikääntyvistä omatoimisille rahoittaa oma köysi ja muille passiivisimmille tarjota sopiva paikka ottaa piikki tai pilleri.

Toiminta kannattaa keskittää niihin maihin, joissa väestö on ikääntyneintä. Suomi on tässä kastissa ihan kärjessä, joten täällä tuo politiikka pitäisi silloin ottaa nopeasti käyttöön. Omalta osalta voi silloin miettiä lähinnä sitä, että kumpi parempi: köysi kaulaan vai nappi naamaan? Olisitko omalta kohdaltasi valmis tähän päätökseen?

Lainaus Alkujaan tämän lähetti ebike-harrastelija Katso viesti
No, eiköhän luontoäiti lopulta korjaa tilanteen jos ihmiskunta ei siihen kykene.
Ei, luontoäiti ei sitä korjaa. Luontoäidin keino muokata populaatiota on se, että on joko petoeläin tai jokin tarttuva tauti, joka poistaa populaatiosta heikoimmat ja vanhimmat. Susi ei käy laumassa isoimman ja vahvimman hirven kimppuun vaan pienimmän ja heikoimman. Luontoäidin säännöillä ihmisen pitäisi siis toimia ihan kuten yllä: karsia joukosta pois hauras ja ikääntynyt ja jättää jäljelle vahva ja nuori. Se olisi luonnonmukainen tapa.

Ihmisellä ei ole luontaista vihollista populaation vähentämiseen ja tautien hoitamisessa olemme liian hyviä. Siksi populaation korjaa ihminen itse, yleensä vähän isomman rähinän kautta. Luontoäidin sääntö tosin silloinkin on, että sen voittavat vahvimmat ja nuorimmat, eivät pienen vanhenevan populaation kuten Suomen jäsenet. Siksi todellä toivon, että asia ei mene korjaukseen luontoäidin sääntöjen mukaan. Siinä savotassa suomalaisen keski- ja alaluokkaisen elämä kurjistuisi oikein kunnolla. Ei Suomi oli kaikkien kaveri siksi, että se on kivaa vaan siksi, että osalla meistä on edes jonkinlainen itsesuojeluvaisto.

Joten ehkä nyt sitten jätetään ne kuvat sikseen ja palataan ihan oikeasti miettimään asiaa, jooko?