Minäkin tuossa vähän ihmettelin, kun oma viime kevään saldo kuudelta peräkkäiseltä päivältä Mallorcalta oli noin 1550TSS (noin 30h satulassa). Otin tarkoituksella rauhallisesti ennen reissua ja runttasin mäkeä ylös koko viikon niin paljon kuin jalka antoi myöten. Ajoin viikolla muutaman erittäin hyvän mäkivedon omaan tasoon nähden, ensimmäisenä päivänä tuoreena jopa hieman odotusarvon yli. Vaikka olisi jättänyt kaksi välipäivää ja ajanut vain neljänä, setti olisi silti ollut toistuvaksi tehoviikoksi melko hapokas. Toki myös kehittävä, mutta melko hapokas.
Jos Trainerroadissa ajaa ohjelmaa jonka pitäisi olla kuvauksen mukaan raskas ainakin määrätyillä viikoilla, mutta tuntemuksen mukaan homma pysyy kevyenä, en luottaisi FTP-testin tulokseen vaan ruuvaisin tehotasoja ylemmäs. Ensin yksittäistä harjoitusta prosenttiperusteisesti ja sitten FTP-arvoa, kun se "mehevä" taso löytyy. Eikä FTP-testin tulokseen pidä suhtautua mustasukkaisesti - kuten edellä on jo ansioituneesti keskusteltu, teoriatausta on valtavan laaja ja FTP-arvo vain yksi työkalu muiden joukossa. Jos työkalu ei tuota haluttua tulosta, sitä pitää muokata.









Lainaa viestiä vastauksessa

Kirjanmerkit