Näytä tavallinen näkymä : Mikä se tänään sut hyvälle tuulelle sai?
Tv-tason asennus suoritettu, eilen tuli nautittua kenties hieman liikaa asennusolutta, joten tänään joutui korjaamaan hieman jälkiä. Mm. hyllyt oli ylösalaisin :D Vähän aikaa hymyilytti, kun heräsin ja tuijotin tuota palapeliä. Sainpas samalla soittimetkin asennettua ja säätöihin, nyt vaan naattimaan!
markettipyörämies
16.08.2015, 16.20
Eilen iltakävelyllä löyty 40€ lämpimästä rinteestä ja nyt aamuvenyttelyn yhteydessä suolta 40€. Kunhan loputkin mustikat kypsyy näilläkin pituuspiireillä, niin saa olla hyvällä tuulella koko ajan. Mustikkaa on vielä paikoin todella runsaasti, saa nähä meneekö viime kesän 37:n ämpärillisen ennätys rikki. Alkaa oleen jo kohta hiilarikehät tienattu :)
Uus fillari, nam! Oli mahtavaa pyörähdellä tuolla sen kanssa ja kikkailla ympäriinsä. Keula oli vuotanut vähän ilmaa, mutta se ei lenkillä haitannut, kun täyttelin lisää ennen lähtöä.
Oli kyllä jo melkoiset vieroitusoireet pyöräilystä, etenkin kun tauko tuli niin yllättäen. kärsin jo suht vakavista oireista, kuten hermostuneisuudesta, pakkomielteisistä pyöränosto- ja pyörälläajoajatuksista, maastounista jne. mutta nyt on taas kaikki hyvin. Pyörään on vaihdettu mieleiset renkaat (Spesh Fast Trak/ Conti Race-King) ja sisurit ja ennenkaikkea, sillä on päästy ajamaan!
Tsillailu ja käppäily Örössä tänään.
UPS lähetti toi tänään ylläripaketin Canyonilta! Paketti sisälti lähettilaukun, puffin, topeakin satulalaukun ja topeakin multitoolin. Ei mitään havaintoa mistä hyvästä nää sain :o
Tuo koiruus jälleen ja uusi stemmi myös, tai ennemminkin uusi pyörä uuden stemminsä kera.
Ihmisten paljous kuntosalilla aamulla. Kerrankin sopiva määrä porukkaa, ei tarvinnut jonottaa laitteisiin tai mitään. Paikalla VesaP ja 0 muuta. Yeah! Tuolta se vissiin tuntus jos olis tarpeeksi tilaa ja olis se oma sali jossain isossa ok-talossa. Olis juhlaa ja haba kasvas! :)
Yllättävän hyviä tekosyitä joskus tulee keksineeksi kotisalillakin treenattaessa vaikka olisi kaikki viihdykkeetkin käytössä :)
Aamulla oli mielessä ainakin kolme mehukasta vituttaa-topicin aihetta, mutta aurinkoinen aamulenkki sulatti ne pois.
Oltiin Sup-lautailemassa tänään. Aivan mahtava kauniin päivän harrastus! Varmasti tulee mentyä toistekin. 😊
Kuva sivustosta http://www.tikimansup.com/uploads/7/2/2/3/7223420/5446957_orig.jpg.
Viimenen duunipäivä ennen 4 päivän vapaata ja huomenna kylpylään.Ja ei Viroon ,vaan Turkuun:)
markettipyörämies
21.08.2015, 19.25
5 ämpärillistä mustikkaa :)
Yllättävän hyviä tekosyitä joskus tulee keksineeksi kotisalillakin treenattaessa vaikka olisi kaikki viihdykkeetkin käytössä :)
Aamulla oli mielessä ainakin kolme mehukasta vituttaa-topicin aihetta, mutta aurinkoinen aamulenkki sulatti ne pois.
Kyllähän niitä keksii jos ei ole treenifiilis. Välillähän voi reenata fiiliksen mukaan, ottaa kevyemmin jos ei huvita. Se myös auttaa kun tekee välillä jotain ihan toisenlaista. Tuo Sup-lautailu oli kyllä mainio homma ja sekin käy, jos niin haluaa, kunnon ylä-keskivartalotreenistä tai toisaalta vaikka keinuvasta aurinkotuolista jos siltä tuntuu.
Oli kyllä huisia meloa kun veneistä tuli välillä kovastikin aaltoja Seurasaaren takana, laudalla seisomiseen saa hetken aikaa totutella, mutta kyllä se yllättävän nopeasti alkaa sujua. Ja jos seisominen ja melominen alkaa kyllästyttää voi laudalla vähän jumppailla. Tähän tapaan :cool:
http://paddlersretreat.com/wp-content/uploads/2014/04/SUP-YOGA.jpg
Voisin mennä koiran kanssakin sup-lautailemaan joku kerta. Pitäisi vain totuttaa sitä ensin rannan tuntumassa matalassa vedessä laudalla istumiseen.
Shimaani
21.08.2015, 20.47
Ai ninku Tillman?
https://dierlantijnen.files.wordpress.com/2011/11/111110-bulldog.jpg?w=640
Asiaan:
upea lämmin ilta ja se, että bokkerit ottaa portinohikulkijat tosi lunkisti. Alkaa koulutus näkyä - ihan sama mikä räkytin tosta ohimenee niin boksut vaan tsillaa.
taisitneontäysruakaa...
^
Jes, paitsi tälleen yhdessä
http://www.seabreeze.com.au/Gallery/gallery/Stand_Up_Paddle/1680060.jpg Tämä lauta näyttää kyllä pidemmältä kuin se, millä itse menin, mutta kyllä siihenkin Bortsu mahtuu, vaikka monta. http://2.bp.blogspot.com/-HpNPgabUzLA/UjzGxK31wZI/AAAAAAAAJuc/_2l2uvLpi8c/s1600/Sparks-HerdU-0541_LR.jpg
Se on kiva kun koirat ei pimahda jokaista ohikulkijaa, toisilla sitä pitää harjoitella vähän enemmän. Tuo omani ei ole koskaan oppinut edes porukoiden koirilta haukkumaan ohikulkijoita, mikä ihan hyvä. Olen tosin havainnut siinä iän myötä lievää vartiointi- tai ennemminkin suojelutaipumuksen esiintulemista, mitä en aiemmin ole yhtään nähnyt. Ei se edelleenkään hauku tai murise, mutta tulee vaikka väliin seisomaan kun sen mielestä epäilyttävän näköinen mies kulkee ohi. Sitten vaan muina miehinä palataan jatkamaan mitä nyt oltiinkaan tekemässä kun "uhka" on poistunut.
Vaimo kysyi että leipoisiko hän pullaa tässä illan päälle. Hyvä vive
^ Toivottavasti leipoo korvapuusteja tai voisilmäpullia, ne on parhaita.
Korvapuusteja on luvassa, nam. Yli 200km pyöräilyä tälle viikolle takana joten siinä voi pari pullaa niellä hyvällä omallatunnolla
Shimaani
21.08.2015, 21.37
Ööööö, kuka mistäkin tykkää.
http://pmcdeadline2.files.wordpress.com/2014/03/woman-sklaps-man-cartoon__140302192155.jpg
Piffit alkaa olla vetäytyneitä jtn eiku mättämään.
markettipyörämies
21.08.2015, 21.53
Alkoholi + Kari Peitsamo: Lähde autoiluretkelle suureen etelän kanjoniin. Aivan parhautta joka sekunti.
Mankelist
21.08.2015, 22.06
Pitkästä aikaa pääsi ihan oikealle maantiepyörälenkille (40km), kun terveys antoi vihdoin mahdollisuuden. Ehtihän sitä jo uusi pyörä pölyttyä keväästä asti. :)
Mehevät korvapuustit on tosiaan ihan parhaita, pullana siis. Joo, täytyy varmaan kokeilla joskus itsekin tuota suppausta tosin ei tulisi mieleenkään ottaa (kumpaakaan) koiraa mukaan :)
V-käyrä nousussa kun selkä reistaa, mutta sitä loiventamaan täytyy kohta ottaa hieman nestettä taikajuomapadasta joten kaipa tässä pian ollaan todella hyvällä tuulella.
^
Kannattaa kokeilla, itsellä tuli aivan mieletön suppausinto. Pakko mennä heti huomenna uudestaan jos vaan ovat auki. Eivät jostain syystä laita sivuilleen aukiolopäiviä, vain ajat.
Se oli niin kertakaikkisen mahtavaa ja rentoa. Vedin välillä ihan täysiä eteenpäin meloen molemmin puolin vuorotellen aaltoja vasten ja välillä lepuuttelin mahallaan ja selälläni laudalla, fxxxxng amazing! Meri ja vesi muutenkin on niin rentouttava elementti ja yhdistettynä aurinkoon ja sup-lautaan luo kyllä puitteet upealle treeni/chillaussessiolle. Jos huomenna auki, kokeilen vähän joogailla/jumppailla/venytellä laudan päällä.
Ottaa kyllä tosi hyvin keski- ja ylävartaloon kun kunnolla meloo, vaikea kuvitella yhtä mielekästä treeniä ylävartalolle kuin suppailu auringon paistaessa.
haha, joo ainakin nuori ja aktiivinen malikkapalikka voisi olla melkoinen suppauskamu :D
En minä tiedä tulisiko siitä ton Bortsunkaan kanssa mitään, pitäis kokeilla.
Shimaani
22.08.2015, 00.07
Vanha pieru ihmettelee miksi aaltoa vasten, eikx pääse helpommalla kun käyttää aallon voimaa hyödykseen?
U nou, gou with flow... :)
asiaan:
Rammstein - Engel.
PikkuPatleetti
22.08.2015, 00.14
CRC:ltä tuli paketti ja nyt on yövuoroon pientä tekemistä :D Enkä voi olla iloitsematta sitä tosiasiaa, että oon muuttamassa kuukauden päästä Lahteen. Joka kerta vetää hymyyn kun ajattelee lähestyvää muuttoa, uudet ympyrät on vaan niin kivoja ja niin, onhan mulla tuo uus maastofilokin niin mikäs sen kivempaa kuin päästä polkemaan uusiin maisemiin :cool:
StantheMan
22.08.2015, 00.30
Matin hyvin kirjoitettu PBP-teksti.
Vanha pieru ihmettelee miksi aaltoa vasten, eikx pääse helpommalla kun käyttää aallon voimaa hyödykseen?
U nou, gou with flow... :)
asiaan:
Rammstein - Engel.
Yeah, ne aallot tuli sinne rantaanpäin (luonnollisesti) + vielä veneiden tekemät aallot milloin mistäkin suunnasta, jotka uskokaa pois, voivat pienen laudan saada aika hyvin keinumaan, mutta siis ei oikein sinnepäin mennessä voinut "ratsastaa" aalloilla, kun ne veivät väärään suuntaan. Takastullessa niistä oli kyllä hyötyä.
Se on kyllä mainion tuntuista keinua aaltojen päällä.
Ainiin, haha, sattui muuten hauska juttu, joku kehui minun käsivarsilihaksiani, lienee ensimmäinen kerta :D Oltiin jossain seurasaaren takana ja käytyäni rannassa asti kurkkaamassa saarta sain tehdä töitä aallokossa meloakseni laudan pois rantakivikosta. Takana tuli pariskunta ja nainen/tyttö ei meinannut millään saada lautaansa pysymään riittävän kaukana rantakivistä. Kuulin selkäni takaa, kun hän sanoi miehelleen/poikaystävälleen, että miten toi pääsi noin helposti tuolta ja mies vastasi, että sillä on enemmän pattia käsivarsissa. Piti ihan vilkaista, että katsovatkohan he nyt minua vai jotain muuta.
Rupesi vaan hymyilyttämään, kun ei minulla ainakaan erityisen näyttävät lihakset ole, mutta hymy kyllä levisi, jos mahdollista, entisestään.
Kevyt aamusotkuttelu ulkoiluteitä pitkin.
MacKonte
22.08.2015, 19.31
Ekoi Excel Magnetic - kypärän otsapehmusteen liimasaumat eivät kestäneet otsalohkon hikeentymistä ja laitoin asiasta postia Ekoille, että mistä saa ostettua uusia. Tänään tuli viesti Ekoilta, että postissa on tulossa uusia pehmusteita. Jess, nämä ompelen reunoista kiinni jo uutuuttaan:)
Huippukelissä (melkein liiankin kuumassa) hölkätty hämeen hölkkä. 20km kivoja latupohjia ja polkuja ihan kotinurkilla
2 tuntia Sup-laudalla merellä, hiphei! Olihan taas mahtavaa, pitää kyllä ottaa tavaksi käydä silloin tällöin suppailemassa jos ilmat sallii.
Vetelin jumppasessiot laudalla ja meloin Seurasaaren ohi Hietsuun ja siellä sun täällä auringosta nauttien. Koiria oli paljon Rajasaaressa ja nekin nauttivat auringosta, merestä ja toisistaan mielin määrin. Kestäisipä kesä ikuisesti!
Mahtavasti nousee keula laudassa kun meloo ihan toisesta päästä, ensi kerralla yritän opetella kääntämään laudan nostamalla sen ilmaan ja kiepauttamalla ympäri. Tuleepahan uitua samalla.
tempokisu
23.08.2015, 12.54
No tämä asia sinänsä ei ole mikään kiva...mutta lohduttavaa silti tietää että on niitä muitakin kaltaisiani.
Joita ei tämä elämä niin kiinnosta enää ja jotka tuntee itsensä ulkopuoliseksi.
Aamulehdessä oli tänään juttua, ja kirjoituksia aiheesta ( minne sai kirjoittaa? olisin halunnu osallistua!) " Olen koko ikäni elänyt ilman kumppania. Kotona seinät eivät kaadu päälle, mutta muiden seurassa tunnen itseni mitättömäksi köyhyyteni ja yksinäisyyteni vuoksi"....ja näitä " tätä niin kutsuttua elämää, kuolisi vaan pois".
Minä se vaan sanon tämän ihan nimelläni, kun useimmat piiloutuu nimimerkin taakse tai "nimi muutettu".
Mitä sitä totuutta arkailla?
Vuoden eka maastolenkki, en muistanut miten hauskaa se olikaan. Muutama sana tuli vaihdettua myös lehmäaitauksessa lehmäänsä silitelleen miehen kanssa.
Tempokisulle tsemppiä. :)
Kaupasta tullessani pysähdyin rassaamaan pahasti vinkuvaa Campa Record etujarrua. Joku hässäkkä siinä on kun ääntelee liikaa. Siinä nitkuttelin jarrulänkiä kelvin reunassa ajatuksissani kun viereen ajaa noin 13v ei-kantasuomalainen tyttö (kenties lähi-idästä?) ja kysyy että "onko sinulla kaikki hyvin ? "
"Kyllä, kiitos kysymästä, kaikki on ihan hyvin" "okei" sanoi tyttö ja jatkoi matkaa.
Tämä siis muistutukseksi meille kaikille lähimmäisistä huolehtimisesta :)
Jopotuinen
23.08.2015, 21.47
Liiterissä oli tänään kuusi ryssää ja ostivat kolme laatikkoa Finkbäru 1-kaliaa.
Sen oli näköistä porukka, että topakampaa luulivat ostaneensa... :) :) :)
Shimaani
23.08.2015, 21.49
Upea päivä kotipihalla tapahtuvaan akkujen latailuun.
mutanaama
24.08.2015, 02.51
Kaupasta tullessani pysähdyin rassaamaan pahasti vinkuvaa Campa Record etujarrua. Joku hässäkkä siinä on kun ääntelee liikaa. Siinä nitkuttelin jarrulänkiä kelvin reunassa ajatuksissani kun viereen ajaa noin 13v ei-kantasuomalainen tyttö (kenties lähi-idästä?) ja kysyy että "onko sinulla kaikki hyvin ? "
"Kyllä, kiitos kysymästä, kaikki on ihan hyvin" "okei" sanoi tyttö ja jatkoi matkaa.
Tämä siis muistutukseksi meille kaikille lähimmäisistä huolehtimisesta :)
Kerran Malmin hautausmaan kupeessa Somalityttö huikkas läskikuskille, että: "Magee fillari"
Hymyilytti jonkun auton peräkoukussa oleva naisten hybridin satula äsken työmatkalla. Vedetty jotain 5cm paksua vaahtomuovia satulan ympäri ja laitettu kiinni nippusiteillä ja kirkkaalla pakkausteipillä. Oli sexyn näköinen, ja taatusti pehva tykkää hyväillä niitä nippusiteitä siinä! :) Ja muuten pyörä näytti ihan soivalta levyjarrulliselta hybridiltä peräti.
Jopotuinen
24.08.2015, 14.23
^ Hybridin satula vetokoukussa..?? :rolleyes: ;)
Tai vaimo on naputtanut liikenteessä vähän liikaa isännälle.
^ Hybridin satula vetokoukussa..?? :rolleyes: ;)
Arvasin, että joku vääräleuka tarttuu tuohon! Oletan kuitenkin että vähintään succikset tajuaa mistä on kyse. Maastohipeistä en ole niin varma. :seko:
Koira pääsi mereen uimaan pitkästä aikaa. Uikin sitten pitkään ja hartaasti, eikä olisi millään malttanut tulla pois. Joku päivä mennään yhdessä Sup-lautailemaan.
Oli niin hyvä fiilis aurinkoisessa ilmassa vedessä kahlailusta ja koiran uinnin seurailusta, että nauratti vaan kun unohdin seurata takastultua juodun meriveden poistumista, eli erehdyin käymään kaupassa ennen kuin käytän koiran vielä erikseen pissalla kun nukkui niin tyytyväisenä. No sieltähän oli ainakin yli litra tullut eteisen lattialle, niin vetistä, ettei edes valkoinen talouspaperi värjäytynyt keltaiseksi.
Tää on aina sama juttu, uinnin jälkeen, vaikka miten pitkään kävelisi ennen kotiin menoa, pitää n. tunnin päästä viimeistään mennä koiran kanssa uudelleen ulos ja sieltä tulee aina 1-2 litraa. :D
Läskimasa
25.08.2015, 00.22
On se vaan mukava rumuutella tuttuja mettäpolkuja katselemaan auringonlaskua raskaan maanantaipäivän päätteeksi.
Bud&Lou tubeleksina pikkupaineilla (0.15/0.35) jaksaa myös ihmetyttää positiivisesti kuinka menee jäykkärunkoinen/-keulainen pyörä niin nätisti vaikka minkälaisesta rynkytyksestä.
http://imageshack.us/a/img911/2689/TpgF1S.jpg
Vaikka ollut hieman huonoa tuuria; pyörä varastettiin, jollakin samassa talossa vesivahinko, josta jo jonkin aikaa meteliä jne. fiilis kallistuu silti positiivisen puolelle aurinkoisen ilman, sujuvan tilauksen postituksen ja ennenkaikkea ihanien ihmisten vuoksi: yksi ystävällinen sääti kanssani (tai itseasiassa puolestani) 1 spacerin päälle X-Caliin ja toinen muuten vain kannusti ja tsemppasi. Ihan mahtavaa!
tempokisu
25.08.2015, 15.53
:) tässä on ollut vaikka miten pitkään kivoja kesäkuvauspäiviä, ja - aamuja, ja olen tehny kovasti töitä; Hankkinu nukeille kesävermeitä, ajellu pitkin paikkoja ja uhrannu aamulenkkejä, ja kykkiny räpsimässä. Tosin kuvaus on ihan yhtä kivaa kun lenkit...tai melkein ainakin.
Tosi kiva huomata että ensinnä on omasta mielestään onnistunu, ja sitten kuvista on myös tykätty. Tuumasin jopa tässä että "olenpa mä hyvä" :D kun tuli niin hienot värit ja valot kuviin.
Erityisen mukava on aina kun henkilö, jolta olen ostanu nuken, pitää kuvistani joissa tämä nukke sitten on.
Remonttien eteneminen. En tiennytkään, että oman talon rakentaminen tai siis vanhan talon kunnostus omaksi voi olla näin hieno tunne - vai olenko vaan siinä iässä?
Sateen jälkeen paistoi aurinko ja huomenna pitäisi kai paistaa lisää.
The flying Chocobo
28.08.2015, 12.38
Taitaa olla kunto noussut keväästä kun sama lenkki kuin ennen pääsiäistä meni noin 3km/h paremmalla keskarilla ja 20 pykälää pienemmällä keskisykkeellä. Max syke oli aika sama kuin keväällä keskisyke. Ja ihan hissukseen ajelin, keväällä ihan tosissaan. Ainoa ero oli, että nyt oli lämpöä sellaset 10-15 asttta enempi. Onneksi tulee syksy ja nämä maantieajelut vähenee nyt kun tuntuu että mukavaa vauhtia pääsee ilman erityistä ponnistelua.
Pyörälenkin muutamat viimeiset kilometrit oli aika mielenkiintoiset. Ensin alkoi sataa niin että oli pakko laittaa sadetakki päälle ja kohta jo satoikin oikein kunnolla. Sitten yksissä valoissa eräs nainen maasturilla ja slickseillä, jonka olin ohittanut aiemmin ja joka ajeli ihan hyvää vauhtia, kysyi reittiä. No kerroin olevani menossa samaan suuntaan ja hän seurasi perässä ja siinä kun vettä tuli aika rankasti päätin että on parempi mennä lyhintä reittiä ja samalla ehkä kauneintakin. Kaksi tai kolme kertaa ajettiin muutama metri harhaan, mutta lopulta löydettiin perille. Mukavaa vaihtelua näihin yksinpolkijan lenkkeihin.
Onneksi tuli lähdettyä cyclolla lenkille, voi olla että maantiekumekset ei tykkää vesisateesta yhdistettynä pieniin kivenmuruihin.
Päiväruoka, jota ostettiin eilen meidän 6v pojan pyynnöstä; kylmäsavulohta.
Ei oo pyytänyt ikinä nakkeja, nugetteja, kalapuikkoja ym. moskaa.
Isi on ylpeä:)
Tarkoitus oli vain käydä testaamassa pyörä säätöjen jäljiltä pikaiseen ja päädyinkin tunturin laelle. Ja vaikkei mukana ollut edes reppua eikä vettä, riitti polun varressa nousijalle välipalaa ihan suoraan rinteestä mustikoiden ja variksenmarjojen muodossa. Paskemminkin voisi mennä :)
Postissa noudettavissa oleva titamiinia sisältävä paketti.
Tänään on ollut jo parempi olo, kaulassa tuntuva patti on pienempi, eikä se ole enää niin kipeä eikä olokaan ole enää tänään ollut niin flunssanen. En vaan ymmärrä, jos se hampaasta johtuu, miten se tulehdus voi parantua ilman, että hammasta on korjattu. No whatever, pääasia, että helpottaa. Jaksoin tänään käydä jo jotain asioita hoitamassa päivälläkin, en tosin puoliakaan siitä mitä pitäisi, mutta olen oikein tyytyväinen kun sai jotain aikaan.
Osasin itse huoltaa Sid XX -keulan
Shimaani
02.09.2015, 07.55
Metsän yltä bongatut yksittäinen haikara ja tuulihaukkapari
trash-base
02.09.2015, 11.21
http://images.tapatalk-cdn.com/15/09/02/cb09b7120d427c8c258a17db5ae590b7.jpg
Lähetetty minun SM-A300FU laitteesta Tapatalkilla
tempoilija
03.09.2015, 12.26
Otaniemessä on kesän aikana vaihdettu vanhoja kettinkitolppamallisia pyörätelineitä kaidemallisiksi ja on tainnut samalla pariin uuteenkin paikkaan tulla näitä uusia telineitä. Tässähän on vielä mahkut, että tämän vuosikymmenen aikana sähkölafkankin iänikuiset pyllyvakotelineet saadaan vaihdettua johonkin käyttökelpoiseen.
Kampinalle
04.09.2015, 14.35
https://www.youtube.com/watch?v=2qDZMjN3EOM Riittävän harvoin annosteltuna tällainen huumori naurattaa kovasti :)
tempokisu
04.09.2015, 14.46
:rolleyes: ^^ sinisiä tabletteja ukot yleensä...nyt siis mustia. Naisille varmaan pinkkejä.
Mutta - jees, veronpalautusta 2070e! Tosin tämä menee ennakkoveron maksuun, mutta auttaa paljo asiaa.
Ja ei ainakaan maksettavaa tullu.
Hieno syyskeli, hyvä lenkki, uudet renkaat, parempi mieli. Tästä tulee vielä mitä mainioin fillarointisyksy.
kuovipolku
04.09.2015, 20.41
Kiljavantien uusi ja sileä asfaltti, kuurosateen lakkaaminen, myötätuuli Rajamäentiellä, kuiva asfaltti Vanhalla Hämeentiellä, auringon ja tuulen nopeasti kuivaamat ajovaatteet (pl. sukat).
Tänään fillarilenkillä ensimmäistä kertaa sitten TdH:n. Pyörä sai sillä välin uudet ohjainlaakerit. Jessus mikä ero entiseen! Siitä tuli hyvä mieli.
Stadin yö ja hyvä seura, jei!
Ja aiemmin päivällä litkutetut renkaat lenkillä, takana edelleen tuubi, mutta sielläkin loraus Staniä ja hjuvin möyrivät molemmat.
Shimaani
05.09.2015, 09.52
Ennätin juoksuttaa molemmat haukut erikseen fillarilla auringonnousun ja vesisateen välissä.
Kävin ajamassa ekan pidemmän lenkin Spessu Cruxilla: surkeaa asfalttia, hiekkaa ja savipintaista tietä. Hitsi se on hauska ja ketterä laite, oikea p**kan tien maantiepyörä.
Olin portaita vähän laskemassa ja kiipeilemässä ja onnistuin kiipeämään taas vähän enemmän kuin aiemmin. En tiedä mikä noissa portaissa mua niin viehättää, mutta ovat ehdottomasti 1 lemppari harjoituspaikka. Niitä on niin monennäköisiä- ja kokoisia, ettei niihin kovin helposti voi kyllästyä. Toi ylöspäinkiipeäminenkin on hauskaa, kun siitä saa kiinni. Itsellä siihen meni tovi, mutta nyt alan päästä pikkusen jyvälle.
Hyvä aamusali. Vähensin toistoja, lisäsin rautaa. Nyt särkee kivasti yläkroppaa, silleen positiivisesti särkee, ei negatiivisesti. :)
Viis -no neljäpuol- työpäivää ja sitten viikon loma...
Luota pinkkiin, sano ei tahroille! Ehdin jo manata neopreenisen chainring(?) suojan hankintaa kun tänään ajelin pitkän pätkän kunnon sateessa ja Lizard Skinsin oranssi suoja oli musta kuin mikä.
Revin sen irti ja päätin epäilyksistä huolimatta (kura + ketjuöljy yms. on aika sitkeä yhdistelmä) yrittää pestä sen ja huuhdeltuani sen lavuaarissa levitin siihen Vanish Oxi Actionia ja lisäsin hieman vettä ja hankasin puolia vastakkain. Simpsalabim, suoja oli taas kirkkaan oranssi, kaikki tahrat lähti. Vaikkei mainostaa kai saa niin pakko sanoa, että suosittelen.
Tyttärien kanssa mukava pyörälenkki ja sen jälkeen pyörien pesu ja huolto, olivat aivan innoissaan [emoji106].
Ensimmäinen Ground Controlini, jonka oletin hajoavan jo aika pian kun se on ollut yleensä aina pyörässä portaissa ja kivikossa ja kallioilla, kaikilla aika kuluttavilla alustoilla ajellessani, usein vielä takana, mutta se vaan porskuttaa.
Eilen portaita ryskätessä, kun lisäsin vauhtia, alkoi ketjut lähteä paikoiltaan. Tämä ei toki hyvälle tuulelle saanut, mutta se, että molemmilla kerroilla onnistuin saamaan ne takaisin jatkamalla polkemista ja vaihtamalla pienemmälle vaihteelle sensijaan sai. Pitäisi useamminkin koittaa ajaessa nostaa jos eivät ihan totaalisesti ole pois paikoiltaan lentäneet.
Ketjut saattaa mennä takaisin paikalleen kun varovasti polkee pari kierrosta taaksepäin.
Ihan hullu viikko on kohta ohi. Kamalasti jäi rästiin kaikkea kun oli viikon vähän kipeänä.
Ehdin tällä viikolla onneksi aika paljon suhia ympäriinsä asioita hoitamassa. Toivottavasti viikonloppu olisi vähän rauhallisempi.
Kärrylenkki kaksosten kanssa pitkästä aikaa. Teki hyvää ja mieli keveni kummasti. Ja hikikin tuli siinä kampia pyöritellessä :)
Lääkäriin pääsyn nopeus. Klo 11.45 tuli fiilis että tarvii valkotakkista. Meneekö parin viikon päähän, kuukauden päähän? No ei tietysti. En jaksanut kiirehtiä haluamani lääkärin klo 12.00 enkä 12.15 aikaslotteihin paikanpäälle joten valitsin rennon 12.30 ajan --> kerkeää lompsia kävellen rauhallisesti asemalle. Kovin kätevää!
^Terveystalo?
25 minuuttia vielä ja sitten alkaa loma.
Umpimähkä
11.09.2015, 14.12
50 min ja sitten alkaa loma, loma, loma :D
^Terveystalo?
Dia*or
Mun vakiomesta. Se vaan toimii. :D
tempokisu
11.09.2015, 22.15
:) tiettyihin lääkäreihin pääsee vaikka heti. Tulee kyseleen että onko aikaa, niin järjestetään sellainen johonkin jos ei muuten vapaata ole.
Mutta hyvälle tuulelle, ja yllätti tänään moni asia!
Töitä.
Sain lisäksi yhden lisätyöpäivän ( tosin tulipa mieleen että olisiko suunniteltu mun synttäreitten jälkeen erityisesti...no, kiva synttärilahja lisäpäivä on joka tapauksessa)
Tuli tosi ihana pieni pupu(nukke) paketissa!
Ja Herkulle...siis nukke tämäkin...niin älyttömän upea vaate + korut että kertakaikkiaan, miten joku osaa tällaisia tehdä? Ääneen hihkuin ja otin pari hyppy-askelta terveellä jalalla. Ihana!
Kansii nauttia nyt niin kauan kun hyvää mieltä riittää. :)
Hyvä rengasvalikoima, se, että pääsee kokeilemaan erilaisia renkaita ja voi kerätä itselleen valikoiman, josta valita kaikkiin olosuhteisiin/fiilikseen aina parhaiten sopivat renkaat.
Tänään en ehtinyt lenkille, vaan ajelin vaan asiointiajoja, mutta yhtä kaikki kivaa oli ajella.
Kovaa on kisa tällä hetkellä Fast Trakin 2.2 ja Racing Ralphin välillä. No FT tulee varmaankin säilymään 1. paikalla kevyenä kuivan kelin polkurallirenkaana, mutta tosi tiukkana kakkosena tulee Rara 2.25 ja kolmosena Race-King 2.2. Katurallissa johtaa Thunder Burt 2.1, erittäin hyvällä jaetulla kakkosella tulee Fast Trak, Rara, Race-K, fiiliksestä ja ajoista riippuen järjestys muuttuu.
semimärän kelin, jossa sekä märkää, että kuivaa lemppari on nyt Spessu Ground Control 2.3, joko molemmissa päissä tai mikäli olosuhteet jotenkin sallii, ryyditettynä kevyemmällä takarenkaalla, joka nyt Rara 2.25.
Märänkelin mörkörenkaiden kuninkaani onkin kiistatta Butcher Grid. Se p i t ä ä p i s t e.
Hammasoperaatio on ohi. Verta tulee nenästä ja suusta edelleen (viimeinen poskihammas poistettiin), mutta kaipa tuo joskus loppuu.
Shimaani
16.09.2015, 22.21
Aivan käsittämättömän upeat suoritukset joka haukulta hakumettällä, jotain me tehdään oikein. Kierrätyskoira hurmasi hakuporukan ihan täysillä :)
Eikä yhden yhtäkään hirrvikärpästä
Ja sit Iidensalmen Pale Alea
Hartsa69
17.09.2015, 19.09
http://i.kinja-img.com/gawker-media/image/upload/s--NclZ-N15--/c_fit,fl_progressive,q_80,w_320/1405766102076802375.gif
Berliini. Berliini. Berliini.
Tänään paransin omissa nimissäni ollutta Stravan segmenttiennätystä ja löysin Helsingin kuvarastin.
Syksyn eka pimeä lenkki metsässä, hiton kivaa oli. Päälle sauna ja pari olutta, a vot elämä on kivaa!!!! :)
Nappulakenka
18.09.2015, 09.05
Tehtiin eilen tytön(1v9kk) kanssa ensimmäistä kertaa lettuja. Isin reipas pikkuapuri oli mielissään :)
Kaikista negatiivisista ennakko-odotuksista ja nettikirjoituksista huolimatta Salomonin halpismaastokenkä toimi ihan mukavasti märässä juurakossa ja kalliollakin löytyi kohtuullisesti pitoa.
Kampinalle
18.09.2015, 12.11
Pikkutyttö tuli kelvillä vastaan aamulla, liekö ollut koulumatkalla, kulkuneuvonaan yksipyöräinen.
Vuoden helpoin duunimatka autolla aamulla. Ei ristinsieluakaan missään about. Lisää tämmöstä! Lisää lakkoja! Lisää myrskyä!
Onpa kevyt olo kun henki kulkee ponnistelematta. Tais olla sielläkin turvotusta kun kerran lääkitys auttoi. Onneks tuli lähdettyä lääkäriin.
Shimaani
18.09.2015, 16.52
Syksyltä tuoksuva metsä
Suun verenvuoto operaation jlk. tuntuisi viimein laantuneen, alkoi jo tympiä veren maku suussa joka kerta kun vähän liikahti. Muutenkin jo selvästi parempi olo kun turvotus laskenut.
Pääsin myös asioinnin lomassa testailemaan vähän paremmin juurakossakin Ardent Racea takana. Tein sille märän metsän vuoksi pika "sisäänajon" silittelemällä jalkahöylän kera kevyesti nappulat läpi. Johan löytyi pitoa eri tavalla ARstäkin, kun tehdasliukkauden pyyhkäisi pois ja oli hauska juurakossakin temmeltää.
kuovipolku
23.09.2015, 11.16
Galaktinen Robert Lewandowski ja Pep Guardiolan ilme. (http://i.kinja-img.com/gawker-media/image/upload/s--iMFVjFSu--/1442128489330153027.gif)
Galaktinen Robert Lewandowski ja Pep Guardiolan ilme. (http://i.kinja-img.com/gawker-media/image/upload/s--iMFVjFSu--/1442128489330153027.gif)
Ei ole Lewandowski tältä planeetalta, se on taatusti joku marsilainen tai ulkoavaruuden alien. Päästi nyt vahingossa irti turhan monta hevosvoimaa ja jäi kiinni :) Uskomaton.
brilleaux
23.09.2015, 13.44
Aamuinen pidennetty työmatkafiilistely. Saunakin oli työpaikalla lämpimänä. (y)
Ensimmäinen itse tehty tubeless-asennus onnistui: Spessun Ground Control nousi nätisti vanteelle jalkapumpulla. Ainoa vaan, että laitoin liian vähän ilmaa sisään ja renkaassa vanteen vieressä kulkeva viiva jäi siksi lyhyeltä matkalta sisemmäksi. Kävin ennen litkutusta näyttämässä renkaan Bike Companyssä ja siellä lisäsivät hieman ilmaa, jotta viimeinenkin pätkä napsahti ja liukui tasaisesti vanteelle. Sitten kotiin ja litkut sisään + ravistelua ja siellä lepää hän nyt kylppärissä, paineita jätin noin 2.5baria. En tiedä olisiko pitänyt vielä enemmän laittaa, ei kai sillä niin väliä enää kun rengas on jo vanteelle noussut? Kiva kun nousi jalkapumpulla, koska en usko, että tolla hiilarillani, jossa liian iso pää, saisin mitään ilmaa sisään. Nyt uskaltanen litkutella itse myös eteen tuon HDn, mikäli sen siihen jätän, tai sitten Butcherin.
Dia*or
Mun vakiomesta. Se vaan toimii. :D
Blaah. Ei helvetti... Googletin huvikseni ensin "magneettikuvaus jonot". Heti eka hitti että "puolen vuoden jonot bla bla" jossain. Nooh, mä soitin tuonne jotta tarviis moisen selälle.
D: Milloin haluisit tulla?
VesaP: Ensviikko on kiireistä töissä, mut huomenna olis hyvin aikaa.
D: Monelta haluut tulla?
VesaP: Vaikka 11-12 pintaan?
D: Tule klo 11.30
Näin. En tiedä olisko tänäänkin päässyt mutta jaksanut enää panikoida keskustaan. Tää toimii hitto soikoon! Vielä kun saisivat selän kuntoon mutta sitähän tässä yritetään. :)
Ei vielä mikään mutta mahdollisuus sille alkaa 16:00 jälkeen kun työpäivä päättyy.....
Iglumies
24.09.2015, 18.13
Mutanaama.
Tank Driver
24.09.2015, 18.18
Puintikeli
kuovipolku
24.09.2015, 19.12
Hieno aurinkoinen päivä, tilaisuus ajaa reilu parituntinen iltapäiväcyclolenkki, hiekkateiden vauhtipätkät ja niiden vastakohdat, hyppyyttämällä ylitetty (hädin tuskin viisi senttiä korkea) este, lopussa tunne siitä ettei tankki ole tyhjä vaan toiselle samanlaiselle lenkille olisi voinut samantien lähteä (tai, no, juomapullon olisi kernaasti täyttänyt ensin).
MacKonte
24.09.2015, 21.36
Sain viikon iltapuhteiden jälken saunan taas käyttökuntoon huomiseksi. Oli tarkoitus vaihtaa pari laudelautaa, hioa loput ja pestä seinät. Nyt on seinät hiottu ja vahattu, lauteet ja lauderungot uudet ja kiukaan alla tulet kuivattelemassa vahaa.
Huomenillalla juhlitaan vuosiin pisimmän saunapaaston - 1 viikko - päättymistä :)
Shimaani
24.09.2015, 22.26
Se, että jo kolmen kuukauden päästä kelveiltä puuttuu ne kaikki stn ajokyvyttömät koheltajat ja työmatkansa saa polkea ihan rauhassa.Nii ja sit on jouluki.
Työkaverin kommentti tuomaansa viiniin "se on hyvää, siinä on 14,6%"
Aamulla kun menin silmät sikkarassa salille niin vastaani eteisessä saapui pikkuinen sammakko. Se reppana yritti kyllä reippaasti pompahdella vaan takajalkoihin oli takertunut suurehkoja pölypalloja. Jelppasin kaverin pölypalleroista eroon ja laitoin pihalle loikkimaan. Sinne se katosi aamusumuun =D
Grafiikan vedostaminen. Vielä kun saa joku päivä sen oman ateljeen niin olen aivan hurmiossa.
Tuo koira, on se vaan niin mahtava otus. Ihana oli käydä yhdessä taas kuutamoajolla.
Samoin hyvin tiivistynyt tubeless asennus Hans Dampfiin. En tiedä onko nämä nykyrenkaat vaan niin hyviä vai onko mulla käynyt älytön tuuri kun jo 3 eri merkin renkaat on heti tiivistyneet litkutettuina ilman minkäänlaisia vuotoja ja heti on voinut lähteä vaikka portaisiin tai kivikkomäkiin laskemaan.
tempokisu
27.09.2015, 09.16
No hihkuin ilosta ääneen tänään mennessäni kuvaamaan! On jo ihan pelottanutkin, kun uimarimummelit uhkailee ja häirii. "Varmistaakseen" sujuvan autoilun pukukopille, mummelit olivat teljenneet portin ketju-munalukolla "auki"-asentoon puuhun kiinni. Soitin tästä asiasta satama-vastaavalle, joka heti totesi "eihän sinne saa ajaa" ja lupasi selvittää asiaa.
Alueelle on siis hyvin selkeesti merkitty "moottoriajoneuvolla ajo kielletty".
Tämän taiston voitin minä, ja nyt saa rauhassa kuvata :D portti on munalukolla kiinni.
Harmillisuus kun mummelit ei sitten tulleet samaan aikaan uimaan kun olin tuolla..
http://tempokisu.kuvat.fi/kuvat/Loukonlahti%202015/vko39d.jpg?img=smaller http://tempokisu.kuvat.fi/kuvat/luontokuvia2/Pirkkalan%20luonnonsuojelua/Loukonlahden%20liikennemerkki1p.jpg?img=smaller
Shimaani
27.09.2015, 10.20
Kohti auringonnousua sumuhunnun alla olleen pellon laidassa ajettu koiranjuoksutuslenkki.
Tämä nauratti
http://m.favim.com/image/311910/
MacKonte
27.09.2015, 21.11
Stravan Gran Fondo 120 suoritus. Meni hieman yli (135km) ja löytyi samalla reissulla tie, jonne on koottu kaikki eteläisen Suomen ylijäämämäet...
Pitäis ensi viikolla saada tikit pois suusta. Pikkusen tulehduksen tapaista tuli haavaan niin vähän hidasti paranemista, mutta kyllä tuo jo parempi on.
Deore XT Shadow + takavaihtaja hommattu. Jätin sen samantien pyörän kera vaihdettavaksi, huomenna pitäisi olla valmis.
Se että kaikin puolin vääristä varusteista huolimatta en kastunut lenkillä.
Markku Liitiä
29.09.2015, 10.39
Tämä sattui jo toissapäivänä, mutta krossarilenkillä Sipoossa Käsis-Solbackantien varrella lehmätilan kohdalla oli sellainen mukava vanhanaikainen maalaishaju. Tuli ihan 60-luku mieleen, kun minut raahattiin maalaissukulaisten luo kesälomareissuille.
kuovipolku
29.09.2015, 10.54
Seitsemän tunnin yöunet. Aamukahvi ja -puuro. Aurinko. Luvassa oleva iltapäivälenkki.
Bikesterin sivuilla oli maininta, että lähetyksissä voi tulla viivästyksiä pakolaistilanteen aikaansaaman satamien ja rajanylityspaikkojen ruuhkautumisen vuoksi ja pelkäsinkin jo, että kestääköhän tällä kertaa kauemmin toimitus, mutta 24.9. lähetetty tilaus on eilen saapunut Terminal Finlandiin, joten lienee kaupasta jo tänään haettavissa. Pitäisi olla Schwalbe painemittaria ja Hanssia paketissa.
tempokisu
29.09.2015, 19.33
:p kyllä se aamulla taas niin hyville mielille sai kun aallonmurtajan portti oli lukittu. Ja oli myös kiva kuvausaamu - olisi tosin saanu eilenkin olla tällainen, kun yritettiin toisen kuvaajan kanssa "verikuuta" ( turhaan). Tänään "jääkuu" pääsi nukkekuvien taustalle.
Oli myös töitä.
Ja tuli kaksi pakettia, mm. "Herkkupeppu" numero31. "Watch"-listalla on numero32, jonka deadine on just synttärinäni, jospa sen synttärilahjaa..
Aamulla, ihan kirkkaalla kelillä, alkoi välkkyä valo jo puolen kilometrin päässä. Ihmettelin, mikä hel tuolta on tulossa. Pyörähän sieltä tuli. On varmaan seksistinen ennakkoasenne, mutta kun kuski oli nuori tyttö/nainen ja kuteet eivät olleet pro-tason lycra/spandex vetimiä, niin arvelen siinä isukin pistäneen tyttären pyörän valot kerralla kuntoon. :)
markettipyörämies
01.10.2015, 23.08
https://lh3.googleusercontent.com/-HJxHyh--1dg/Vg2C2GkgTkI/AAAAAAAASb0/C1ci6GMWmn4/s720-Ic42/DSC04030.JPG
https://lh3.googleusercontent.com/-ZOdveljlSoc/Vg2C8fAv71I/AAAAAAAASb8/RW5eTpbadQw/s720-Ic42/DSC04045.JPG
https://lh3.googleusercontent.com/-7luBbsyNPjE/Vg2DBVWvSYI/AAAAAAAAScE/OxGO0H5nbGU/s720-Ic42/DSC04047.JPG
Mietoa, mutta jotain sentään. Sai hyvälle tuulelle :)
Kaunis syysaamu ja edessä lupaavasti siintelevä fillarointilenkki.
Olipa sairaan hienot pyöräilykelit tänään. Edes kotiin suuntautuneen 45 km:n sivuvastaisen tuulen osuus ei vienyt muuta kuin mehut miehestä.
Il ciclista di Roine
05.10.2015, 23.19
Marsin ja Jupiterin havaitseminen aamutaivaalta Leijonan tähdistössä idässäpäin.
Se kirkas, ufomainen valolähde aamutaivaalla on Venus (kirkkaus -4,5).
Tästä klo 10 suuntaan on Leijonan kirkkain tähti Regulus, α Leo (+1,3).
Tähdestä jälleen klo 08 suuntaan on punainen planeetta Mars (+1,8).
Yhä Marsista klo 08 suuntaan (ekliptika-linja) on tuo Jupiter (-1,7).
mutanaama
08.10.2015, 17.27
Polkaisin typeryyksissäni Zefalin teleskooppijalkapumpun letkun poikki, ja tänään tuli postissa Zefalilta uusi letku. Aivan mahtavaa toimintaa. :)
fillaritorin rengaspaketin saapuminen kaikkien mutkien kautta vaikka vähän jo alkoi epäilyttämään postin sekoilu :p
Hyvä kokous - kyllä kokoustaminenkin voi olla hauskaa - sekä ystävänliput Kansallisteatteriin. Toisinaan on vaikea olla tykkäämättä elämästään.
Jalat rauhoittuivat viimeinkin. Olin huonosti syönyt päivällä ennen lenkkiä ja alkoi alamäessä kesken laskun vetää suonta jalasta. Laskin sitten jarruun nojaten mäen loppuun.
Positiivista myös, että otettuani tänään Bell Spr2R Mipsin mukaan, roudaten leukaosaa repun kypäräpidikkeessä ja asentelin vasta paikanpäällä tarkoituksena testata kuinka tuo kokoaminen/purkaminen ja itse ff toimii ja täytyy sanoa, että ei sitä ainakaan alamäessä huomaa edes pitävänsä. Oli niin kylmä, että pipokaan ei ff sisällä ollut yhtään liikaa. Takaspäin jätemäelle kiivetessä taas tulee kuuma riippumatta siitä kiipeääkö jalan vai polkien, kypärä päässä vai ilman.
Eilen se oli uuden pyörän tuoksu. Tuoreet renkaat, asennusrasvat ja tehdasrasvat. Uuh. Tänään se oli varmaan sitten uuden pyörän ensimmäinen kunnon lenkki, kun olin ensin illan ja aamun aikana purkanut puolet ja kasannut tilalle mieleisempää palikkaa.
^Se on kyl mahtava fiilis lähteä uudella pyörällä liikenteeseen.
Tänään ollut vähän ryytynyt fiilis. Lähdin silti lyhyesti lähimaastoihin ajelemaan ja hauskaa oli. Hyvälle tuulelle sai myös illan telkkuohjelmiston Pretty Woman. Onhan se aika vanha jo ja monesti nähty, mutta niiiin romanttinen.
Markku Liitiä
12.10.2015, 21.03
Kasarmintorin penkillä istui tänään puolenpäivän kieppeillä kaksi eläkeikää lähestyvää, elämää nähneen näköistä perusduunaria työkuteissaan. Penkillä äijien välissä oli kolme tyhjää (epäilemättä) Koffin kaljatölkkiä ja penkin alla neljäs. Oli varmaan viikonlopun jäljiltä vähän hutera maanantaiaamupäivä, ja krapulaa piti ruokiksella vähän loiventaa. Jotenkin sympaattisen inhimillinen näky, vaikkei alkoholismissa mitään hauskaa sinänsä olekaan.
Kaveri veti ennen illan treenejä niin tolkuttoman vitutusmonologin, että naurettiin ainakin vuosi lisää ikää.
Akselin irtoaminen ilman vaurioita aiheutti riemua tänään! :D
mutanaama
14.10.2015, 09.56
VSS:n viesti :)
Tämä: ehdoton varuste kaupunkipyöräilijöille.
http://trotify.com/
Huh, helpotusta. Laitoin fiksuna iPhone 5S:n vetoketjuttomaan hupparintaskuun koiralenkin ajaksi. Jäin juttelemaan tuttuni kanssa ja kun jatkoin matkaa tajusin, ettei minulla ole enää luuria taskussa. Säntäilin hetken paniikissa ympäriinsä, kunnes tajusin juosta kaverin kiinni ja pyytää tätä soittamaan minulle, jos luuri ilmoittaisi siten itsestään. Joku ystävällinen
/rehellinen sielu oli jo ehtinyt napata sen talteen ja vastasi puhelimeen ja pääsin hakemaan sen heti takaisin, jee! Meinas tulla kallis lenkki.
Kampinalle
16.10.2015, 09.24
Ajelin aamun työmatkaani ja täydeksi yllätyksekseni matkan 300 metrin hiekkaosuus oli eilispäivän aikana saanut uuden hienot asfalttipinnoitteen.
Hääppönen
16.10.2015, 12.59
Yle Turun toimittaja Jouni Koutonen ujutti tyylikkäästi Arno Kasvin kyselyohjelman alkuun keskusteluun lauseen: "Ruskaa pakkasella".
Buranat puri sen verran, että jaksoin lähteä pienen lenkin heittämään Butcher Controleilla.
Hyvältä ja kotoisaltahan ne tuntuivat, Butcher oli sentään lähes ekoja maastorenkaita, joilla ajoin. Gridillä tullut toistaiseksi ajeltua, mutta hyvin samantyyppinen on Controlkin. Kivaa oli kalliokiipeillä ja polkurallatella ja pelaavat varsin hyvin yhteen takana rullaavan Nobby Nickin kanssa.
Shimaani
16.10.2015, 23.26
Turbonuusku(tm) tottiskentällä.
Haukku oli ihan liekeissä, woo - hoo!
Oma auto taas perseen alla. Yeah. Hymyilytti lisäksi nähdä ihan nice-to-know tietona korjauslasku mitä EI tarvii itse maksaa. Pienehkön uuden henkilöauton hinta perkule. ZeZus.
Edit: Ja tämän vain yhden peurakolarin hinta vakuutuslaitokselle. Just oli Hesarissa artikkeli (jonka luin luonnollisesti maksamatta kun olen niin hakkeri että osaan kiertää niiden luodinlujan maksumuurin (=hiiren väärä näppäin ja "Open page in new private window)) jotta peurakolareita sattunut tähän mennessä suomessa tänä vuonna 2600kpl. Jos kaikki maksaa about saman verran, joutuu vakuuutuslaitokset maksaa aika julmetun summan rahaa noista elukoista johtuen! Ja tästä huomaa miksi niitä vakuutusmaksuja maksaa, vaikka välillä kirpaiseekin. Aika pitkältä ajalta nytkin sai korvattua nuo vuotuiset vakuutusmaksut auton osalta pelkästään tällä yhdellä mällillä.
tempokisu
22.10.2015, 13.06
:) no hyvä juttu. Tänään ( meillä jo aamuaikaa) alkoi 2015 Fashion Royalty Convention. Ennakkoon ostin kaksi nukkea - ja sattuivat olemaan juuri ne jotka olisin muutenkin halunnut, ja vain yhden nyt ilmestyneistä ostin lisää. Kolme - ja näitä ilmeistyi ekana päivänä...23.
Ihanaa että sain nämä eurooppalaisilta. Suurin osa nukeista ei inspiroi mua, minulla on konservatiivisempi maku; moni keräilijä on pulassa kun tykkäävät juuri tällaisista mitä tuli.
Nyt on varaa ostaa vielä 2-3 ns. Centerpiece-nukkea.
Hirvee helpotus, ettei tullut kymmentä "wanted"-nukkea, kuten aiemmin.
markettipyörämies
22.10.2015, 14.52
Mun uusi konttori, mukavasti ollut karhun jälkiä, yksi syöty hirven jämä, halkaistuja kantoja...
https://lh3.googleusercontent.com/-g_WiSYv8YI4/VierRx3tEBI/AAAAAAAASrY/YMiOkQxext8/s720-Ic42/WP_20151021_16_10_35_Pro.jpg
https://lh3.googleusercontent.com/-oia9EygjXCo/ViZchz587AI/AAAAAAAASrA/ZIxg569q_cQ/s512-Ic42/WP_20151020_15_05_17_Pro.jpg
^Keväällä tommottisii näkyi P-karjalassa. Karhuja on vissiin sillä suunnalla kohtuullisesi
Tänään parhaan kummelisketsin tarjoili harjoittelija. Käveltiin parin pomon kanssa kohteen ulko-ovesta ja jäätiin ulos juttelemaan. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä mitä tää harjoittelija jäi puuhaamaan taakse. No tää painaa liiketunnistimellista ulko-ovea väkisellä kiinni ja se aukeaa koko ajan uudestaan :D. Mä kysyin että: "Sami hei,mitä sä touhuut?" Tämä: "Nokun tuuli avaa koko ajan tän oven uudestaan auki:D. Mä: "siinä on kuule liiketunnistin ja sä seisot liian lähellä sitä."
markettipyörämies
22.10.2015, 16.11
Toissa kesänä kun käytiin haaskalla katsomassa karhuja kävi niitä yön aikana 16 eri yksilöä. Parhaillaan oli 9 samaan aikaan näkösällä. Eli onhan noita täällä :)
https://lh3.googleusercontent.com/-5VX1zMN9d0Q/VijRXDTc6GI/AAAAAAAASsI/vVa0R0CirF8/s720-Ic42/IMG_20130726_5404.JPG
https://lh3.googleusercontent.com/-ShcwUxJRe6I/VijSNuikuZI/AAAAAAAASsU/92MjZjvU3pQ/s720-Ic42/IMG_20130726_5563.JPG
Että tuli vaihdettua eilen vielä loistavasti onnistuneen kaverin renkaan litkutuksen inspiroimana itsellekin vielä rullaavampi rengas tämän päivän pitkää kelviajelua varten.
Se litkuttui yhtä äkäisesti kuin Mini-GC ja kaverin Purga.
Taakse, Nonin seuraksi tuli siis Fast Trak. Olipa mukava ajella. FT otti tosin hiukan nokkiinsa takastulomatkan jätemäki ryskytyksestä. Jos se osaisi puhua se sanoisi varmaan: "Olen xc-rengas, odotat minun olevan sellaisena nopea, mutta silti vähintään yhtä kestävä kuin dh renkaat kivikkomäissä, vaikka laitat minuun vain lusikallisen vanhaa litkua."
Itse asiassa olen yllättynyt, että toi on pitänyt ilmat, sillä siinä oli vain pikkuliraus vanhaa litkua. Kelveillä se riittää hyvin, mutta portaissa ja kivikkomäissä ei. Noh, katsotaan, laitan siihen hiukan lisää, kyllä se siitä kuivahtaa. Vertailun vuoksi, snakeskin Noni hikoili myös mäkien jälkeen.
Kiovan Dynamo
26.10.2015, 22.11
Hemmetin hyvä valolenkki maastossa, belgialaishenkistä lihapataa, Chimayta... Ihan ok maanantai. :)
Suomen Canyonin hyvä asiakaspalvelu.
Sain uuden työpaikan 1.3.2016 alkaen.
^^ ylipaljon onnitteluja ylikuntomiehelle :)
tempokisu
27.10.2015, 13.15
Onnittelut LJL:lle täältä myös :) uudesta työpaikasta.
Sain uuden työpaikan 1.3.2016 alkaen.
Onnittelut! [emoji106]
Onnittelut LJL:lle, muutos on mahdollisuus :)
http://epicpix.com/wp-content/uploads/2014/10/ff_1647.jpg
Kiitos kiitos :D Kyseessä on eräs 12kk harjoittelupaikka/käytännön lisäkoulutus, jossa hakijoita oli noin 300, 16 haastateltiin ja 5 valittiin vuodelle 2016. Pienet oli prosentit mutta sitäkin parempi mieli. Ja voin palata takaisin nykyisiin hommiin sen jälkeen tai suunnata uusille urille, jos mun lysti on ja kädet yhteen lyön.
^aavistelen että ko. duuniin liittyy erinomaisen joustavat työajat, myötätuntoiset ja aktiivisesti tukevat esimiehet ja hirrrrmu hyvä palkka. :D
Isot respectit kuitenkin jos paikka löytyi ruuhka-Suomen puolelta eikä tarttenut lähteä perä-jönsesteriin pätevyyttä hakemaan.
^aavistelen että ko. duuniin liittyy erinomaisen joustavat työajat, myötätuntoiset ja aktiivisesti tukevat esimiehet ja hirrrrmu hyvä palkka. :D
Isot respectit kuitenkin jos paikka löytyi ruuhka-Suomen puolelta eikä tarttenut lähteä perä-jönsesteriin pätevyyttä hakemaan.
Kiitos. Joo todella muhkeat liksat, ainut lohtu on että bruttopalkan ~puolittuessa nettopalkka ei sentään aivan puolitu... Mutta eipä tarvi muuttaa perähikiälle nyt kun ihan kotikylästä sain paikan :)
Vanhan työpaikan nostalgia.
Monta seikkaa olisi antanut myös syytä pahaan mieleen nykyisen jaman nähtyäni, mutta silti - vanhan kaartin näkeminen ja oman kädenjäljen bongaaminen niiden kerrostumien alta... Oi että!
^ Ja onnittelut LJL:lle! Kova saavutus näinä päivinä.
Tajusin, että ensi viikolla pääsen kasaamaan projektin. Kaikki roina speksattu ja matkalla tai tiedossa.
Shimaani
31.10.2015, 13.01
Aamusella upeaan auringonnousuun tehty koirafillarilenkki ja eilen ehtoolla bongattu kuun valaisema monikerroksinen sumupatja Haltijalan pellon yllä toisen koiran kanssa fillaroidessa.
Huoneeseen kannettu pahvilaatikko, joka oli täynnä fillarin rakentamiseen tarvittavaa roinaa... jarrua, voimansiirtoa, stongaa... KARKKIPÄIVÄ!
Sekä:
FP3:n viestit XXL-topicciin :)
Se hiukan parempi vuoden viimeinen maantielenkki.
tempokisu
03.11.2015, 18.30
Sain "oman" hiusvärini takas.
Tumma okra tuntui raskaalta ja inhosin, nyt on takas pirtee porkkana.
usko juntunen
06.11.2015, 22.54
Työnantajan päätös maksaa bonusta niille, jotka eivät ole käyttäneet työpaikalla/ajalla tupakkatuotteita kuluvan vuoden aikana. Summaa en paljasta, mutta jää hieman auki esim. Fortumin, Otokummun jne. johtajien bonuksista. Summa ei ole ehkä niinkään merkitsevä, kuin viittaus mihin se työaika pitäisi käyttää.
Vuokrasopimus! Edessä paljon miellyttävämmät puoli vuotta. Naapurit jääköön tänne polttelemaan kukkaa tai mitä nyt ikinä tekevätkään ja herättelemään muita yöuniltaan.
Floridan sää, auringonpaiste ja +30C. Ei näy Nassetätiä täällä.
Shimaani
08.11.2015, 21.34
Kierrätyskoira tottistreeneissä.
Hääppönen
08.11.2015, 23.05
Perikunnan kanssa vietetty isänpäivä ja sen jälkeen paluu arkeen: salilla kulki vaihteeksi hyvin ja fillarointikin palauttavana oli mukavaa gravel grinding -osastoa. :)
Kävely sateisessa merenrantametsässä.
Marraskuun alussa pyörähti 34. vuosi liikkeelle saman työnantajan hommissa.
Vaikka vapaa-ajan lisääntyminen olisi ollutkin kiehtova ajatus, niin kaipa pitää kuitenkin olla hyvällä tuulella kun yt-arpa ei osunut kohdalle.
eilinen melkein kolmen tunnin läskilenkki yksin säkkipimeässä metsässä. läpimärkäna ja kuraisena mutta koko matkan hymyillen.
Saukki ja Isot Oravat (https://soundcloud.com/saukkijaisotoravat/tracks) :D:rolleyes:
tempokisu
11.11.2015, 09.27
Ehdin ajaa Lenkin ( ja ottaa nokoset) ennen sateita. Nyt voi hyvällä omallatunnolla autoilla töihin.
Ehkä ottaa päiväunetkin töissä? jos sikseen tulee. Nyt on ollut koko jakso paljon töitä, jos tämä päivä on hiljaisempi ( huomena virolainen tulee..) niin se ei niin kovasti haittaa.
Satulalaukusta löytyi kympin seteli. Tää tuntui lähes lottovoitolta. Sen verran on nimittäin kulunut aikaa siitä kun olen viimeksi satulalaukkuun vilkaissut.
https://lh3.googleusercontent.com/-ZsefdYLNKxI/VkMeZpeGkVI/AAAAAAAAOoY/1BMUVTtc8eM/s640-Ic42/IMG_20151111_104647992.jpg
kuovipolku
11.11.2015, 17.54
No, ehkä tämä saa jonkun hyvälle tuulelle: mulla kulki pitkään ajopaidan taskussa pienessä muovipussissa viidenkympin seteli ja (painoksikin) muutamia kahden euron kolikkoja. Pitkään senkin takia että en juuri käytä rahaa lenkeillä (koska en juo päivisin kahvia enkä välitä erityisemmin leivonnaisista ja koska olen aivan h-tin pihi mies).
Jossain vaiheessa huomasin että pussinsauma alkoi kulua auki ja vaihdoin uuden jostain käsiin osuneen sopivankokoisen muovipussin. Kolikot jäivät vaihdon yhteydessä pöydälle ja muovi osoittautui laadultaan ilmeisen liukkaaksi koska se oli jo ensimmäisellä lenkillä hilautunut ulos taskusta ja tempautunut ajoviiman mukana jonnekin tienposkeen.
Tästä tietenkin aiheutui umpinuukalle miehelle kahden viikon (eli niin kauan kuin menetys oli "korvattu" pihistelemällä jostakin) morkkis.
Hyvälle tuulelle minut sai tänään supersankari Metromedior:
https://www.youtube.com/watch?v=9WkydlhIpDY
Pimeä hiekkatielenkki hyvässä seurassa.
Ja jäsen Kuovipolun linkin kautta löytynyt Pedalea o Reviento-kanava. ¡Genial!
Hääppönen
12.11.2015, 22.53
Mukava päivän ajelu yhä edelleen loistavassa syyssäässä. Helmenä isolta kirkolta palatessa Aninkaistensillan punaisiin pysähtyneenä juuri vihreisiin vaihtumishetkellä saapuneen fixihipsterin totaalinen nöyryytys/kuittaaminen sillan ylityksessä. ;):p:cool: (Treenaat ja treenaat, EHKÄ ensi kerralla). :D
Kanuunaspinning ja reidet aivan rikki. Tyytyväinen fiilis.
Ruoka. Oli niin nälkä kotimatkalla jo, että teki mieli kaupassa syödä seesampatukat jo kiertäessä ja viedä kassalle pelkät paperit. Vetäsin Barebarin, seesaminsiemenpatukan ja suklaapatukan kotiin kävellessä ja nyt alkaa helpottaa.
Mietin tosin josko viittis vielä keitellä perunat ja kotletit vai jättäskö huomiseen kokkailut.
Kovalla työllä ansaittu 5 päivän vapaa ja huomenna Kaija Koon konserttiin :)
Aamulla huomasin että monitori tullut tiensä päähän.
Netin kauppapaikalta löytyi tilalle toimiva käytetty, lyhyen matkan päästä, kohtuuhinnalla ja heti.
Myyjäkin puolituttu.
Hyvin toimiva suomalainen pienlihatuottaja. Laitoin ystävällistä palautetta että niiden 150g tuote ollut ainakin parin edellisen otannan perusteella 141 ja 142g vain. Kysyin onko tuo normaalia eli häviääkö tuotteesta esim kuivumisen tms johdosta painoa. Kuulemma pakkaukset olleet alipainoisia ja saan hyvityksen. Heidän pakkaussoftansa mukaan keskimääräinen paino jolla tuote lähtee linjalta on 160g, mutta kuitenkin aina vähintään 150g. Lain mukaan pakkaus saisi olla kuulemma 143g niin menisi silti toleransseihin. Mutta nyt oli 1 ja toinen 2g alempi, joten saan hyvityksen.
Jee! :) Grammoista kiinni!
Edit: En ollut mulkku asiakas, kehuin kyllä vuolaasti samassa palautteessa että teidän tuotteet ihan parhaita. Ostanut niitä aina ja tulen ostamaankin tulevaisuudessa. Kysyin vain tuommoisesta yksityiskohdasta kun kuitenkin prosentteina tuo on jo aikamoinen ero jos tuo tehdään joka kuukausi tuhansiin tuotepaketteihin...
^tämä sai hyvälle tuulelle, lihakauppias on grammanviilaaja :D
^tämä sai hyvälle tuulelle, lihakauppias on grammanviilaaja :D
Joo. Pahoitteli vielä tuotepäällikkö kovasti kun tuotteensa on aiheuttanut minulle pettymyksen. En tiedä oliko mukana sarkastista sanailua vai sitten joku perusfraasi mitä käytetään mutta silti. No, enempi pettymystä on aiheuttanut ehkä se että tilaillut usealla satasella toimimattomia pakkoja traineriin kuin parin gramman vaje kinkkisiivuissa! :D
Mutta nyt on postissa pakka joka TOIMII! Toivottavasti... Saatanan saatana sentään! :rolleyes:
tempokisu
16.11.2015, 16.34
Kovalla työllä ansaittu 5 päivän vapaa ja huomenna Kaija Koon konserttiin :)
..eh, no todellakin ansaitut vapaapäivät. Viimene puristus sitä enne...
Mutta ei käy tasan onnen lahjat, mä mitään kovaa työtä tee ja 6 päivän vapaat on kaksi kertaa kuukaudessa. Plus vapaat viikonloput.
Ei tarvi kuitenkaan käydä konserteissa..
rautajalka
16.11.2015, 17.54
6 päivän vapaat on kaksi kertaa kuukaudessa. Plus vapaat viikonloput.Ei siinä montaa työpäivää kuukauteen jää...
No, enempi pettymystä on aiheuttanut ehkä se että tilaillut usealla satasella toimimattomia pakkoja traineriin kuin parin gramman vaje kinkkisiivuissa! :D
Mutta nyt on postissa pakka joka TOIMII! Toivottavasti... Saatanan saatana sentään! :rolleyes:
NO VOIHAN KILIN *ITTU SENTÄÄN! Eipä tämäkään ole oikea. Nyt ***** sain RECORDin paketissa olevan CENTAURin fukingperkeleen*ittusaatana pakan!!!!! Eli 8 lovinen... kaikki rattaat epä-titaania. Voi *ee. Varmaan neljäs vai viides pakka mikä ei sovi Neoon. Ja toisesta firmasta nyt eikä silti mene putkeen.
Juha Lehtinen
16.11.2015, 19.26
NO VOIHAN KILIN *ITTU SENTÄÄN! Eipä tämäkään ole oikea. Nyt ***** sain RECORDin paketissa olevan CENTAURin fukingperkeleen*ittusaatana pakan!!!!! Eli 8 lovinen... kaikki rattaat epä-titaania. Voi *ee. Varmaan neljäs vai viides pakka mikä ei sovi Neoon. Ja toisesta firmasta nyt eikä silti mene putkeen.
Ei muuta kuin lähetät takaisin ja mukaan palaute jossa ilmoitat että tämä ei sovi Tacxin Neoniin ja tilalle pitää saada sellainen joka sopii. Jos tuo vaihtoehto ei sovi niin menet johonkin kotimaiseen liikkeeseen paikan päälle josta ostat sopivan niin että voit itse tarkistaa vielä asian ennen maksua.
Hääppönen
16.11.2015, 22.23
Hyvälle tuulelle sai päivän lenkin lisäksi se, etten ole (enkä tule) sotkeutunut makaronien tekeleisiin voimansiirrossa(kaan).
tempokisu
18.11.2015, 19.51
Ei siinä montaa työpäivää kuukauteen jää...
No mun laskujen mukaan 12, ja useesti yksi päivä on joko "eioo" tai olen kipeänä. On tässä hyvätkin puolensa, en ole mikään työintoilija tai erityisesti pidä työstä(ni). Kunhan vain näinä työpäivinä olisi töitä, se riittäisi aivan hyvin.
Mutta vitsit. :cool: Ferrari-Storesta vastattiin, sen lisäksi että auton voi maksaa pankin kautta (paypalilla tulee rajat vastaan), auton saa irti alusestaan.
Kyllä tämä nyt tässä taisi päätös olla. Jokunen tuhat pitäisi vielä säästää - veronpalautusta tulee kaksi.
( auton pituus 60cm) mulle! ( joka päivä mä olen näitä Ferrarinkuvia katsellut ja käännellyt, ja sivu on tuossa auki koko ajan..)
http://www.diecastsociety.com/wp-content/uploads/2012/11/ferrari_458spyder.jpg
Läskimasa
18.11.2015, 20.58
Siis maksaako tommonen leluauto tonneja vai käsitinkö väärin? 😳 Mitä sillä tehään, koristeeks vitriiniin? Ennemmin päivittäisin Matstaa uuemmaks.
^joo, ne on 1:8 kokoisia ja maksaa aivan vitusti, 5-6 tonnia näyttää olevan normaalihinta. Onhan ne ihan mageita mutta mutta...
http://store.ferrari.com
tempokisu
18.11.2015, 22.01
:cool: se on pienoismalli - ei todellakaan lelu, ja jos maksaisi satasia tai tuhannen, niin en kai minä tässä koko ajan olisi harkittemassa ja säästämässä... tämä malli noin 4900euroa.
Mä rakastan just tuommoista Ferraria, yksityiskohtien ihailu on ...ihanaa. Auto on myös sopivan kokoinen Ferrari-nukeille ( nukeilla on Ferrari-vaatetusta) joten tottakai kuvaprojektit on se inspiroiva asia. Yksi suosikkiaiheeni on kuvata nukke auton kanssa, eli autosta olisi todella paljon iloa ja hyötyä.
Tuleepa semmoisia kuvia että ei tartte häpeillä.
Mukana tulee oma vitriinipömpeli, sekä huoltokirja.
F-storesta saa kuitenkin .. United Kindgom- liikkeessä näkyisivät olevan 7000+ puntaa, ja se on sitten jo ihan tavoittamaton hinta.
The flying Chocobo
19.11.2015, 13.21
Kai toi Ferrari tulee EU:sta?
Muutenhan pitää varautua +alv:iin ja ties mihin tullimaksuihn...
^Jotenkin hämärä mielikuva että Ferraaari (kuten tuo storekin) on Italialainen putiikki... Voinen toki olla väärässäkin. :rolleyes:
"
Ferrari S.p.A. - sede legale in via Emilia Est 1163, Modena (Italia) - capitale sociale Euro 20.260.000 - P.IVA no. 00159560366 Enrolled in the register of companies of Modena under no. 00159560366 - Copyright 2011 - All rights reserved
"
"
The Site, which is the property of Ferrari S.p.A., with registered office in Modena, via Emilia Est 1163 - 41121, tax code, VAT no. and Milano 02912880966 Business Register enrolment no.(hereafter the “Owner”), is managed by Triboo Digitale S.r.l. - a Triboo Group company - with registered office in Viale Sarca 336, 20126 Milan, Italy, tax code, VAT No, and Milan Business Registry Enrolment No. 02912880966 (hereafter “TRIBOO DIGITALE”).
"
Kisulla hieno ferrari himoittavana, arvostan. Voisin itsekin keräillä tuommoisia, ellen laittaisi kaikkia rahojani fillareihin ja reissaamiseen.
On topic: Antibioottikuuri loppui aamulla ja jaksoin aamulla ajaa fillarilla töihin. Näyttää siis siltä, että tauti on ainakin hetkeksi selätetty, jee! Kelikin alkaa pakastumaan, ei enää satanut vettä, tupla-jee! Ja lauantaina pääsee hiihtämään, tripla-jee!
Tosin, orastava kodinvaihtokuume iski. Sekin tosin saa hyvälle tuulelle. :)
Työnantajaehdokas sanoi kyllä, pällitestifirma sanoi kyllä ja minä sanoin tänään kyllä. Eli uusi duuni (pitkästä aikaa toistaiseksi jatkuva, kokoaikainen) alkaa kohta. Ei valittamista.
peruspertti
19.11.2015, 17.57
Aavistuksen pienemmällä budjetilla. https://www.xxl.fi/white-bike-mittens-maastopyoran-ohjaustankoon-kiinnitettavat-rukkaset/p/1107159_1_style Tuntuisi toimivan vs. http://www.bikeshop.fi/Bar_Mitts_kadenlammittimet_S_M/ekauppa/pHT0112/&listpos=15
tempokisu
19.11.2015, 19.41
Kai toi Ferrari tulee EU:sta?
Muutenhan pitää varautua +alv:iin ja ties mihin tullimaksuihn...
No mistä Ferrarit tulee? Italiasta tietenkin :D:cool:
Kaikki Ferrari-asia mihin olen kiloeuroja laittanu, ne on ollu elämäni parhaimpia hankintoja. Auton vuokra - kannatti. Colnago Ferrari - todella kannatti.
Voinen liittää tähän pari hyväntuulen Ferrarikuvaa, aihe on todellakin suosikkiaiheeni ( huomaa äiteen tekemät upeat F-asut), ja yhteensä Ferrariasuisia nukkeja on tusinan verran. Kiva myös muistella että kyllä ne kuvat onnistuu kun on "oma juttu".
http://tempokisu.kuvat.fi/kuvat/Ferrari/PoppyIT%20Ferrari%20p6b.jpg?img=smaller http://tempokisu.kuvat.fi/kuvat/Ferrari/Pipa%20Ferrari%20N7b.jpg?img=smaller
Kunnon vääntö pitkästä aikaa parissa topicissa fillarifoorumilla! Mukavaa!
Hartsa69
19.11.2015, 21.04
No eilen se, että postiluukusta tupsahti 3 Aku Ankkaa.
Ja
http://hs13.snstatic.fi/webkuva/sarjis/560/1306003100957?ts=616
The flying Chocobo
20.11.2015, 11.32
Ferrareista...
Uskoisin että "Ferrareita" saa vaikka alibabasta tai nyt Kiinasta ainakin. Ja onhan Ferrarilla liikkeitä varmasti muuallakin kuin Italiassa. Senpä takia vaan. Kun/jos jotain noin hienoa tilaa, niin aika varma kannattaa olla alkuperästä. Jos jollakin postityyppisellä tulee niin kandee ehkä varmistaa lähetyksen vakuutusasiat. Hienoja asetelmia olet tehnyt
TNT:n lähetti toi Alpit mulle työpöydälle. :)
KUVA (http://i3.aijaa.com/b/00809/14029315.jpg)
(pakko laittaa noin kun suora linkki ei jostain syystä nykyään enää toimi)
^heh, jos VesaP ei mene vuoren luo niin vuori tulee VesaP:n luo :D
Hyvä ruoka, parempi mieli. Masu täynnä erinomaisen herkullisia tacoja.
The flying Chocobo
20.11.2015, 16.10
Alkaa viikonloppu lähestyä. Makkarat ja olut odottaa (ei kerrota lääkärille)
Pitää hakea sunnuntaiksi kaupasta vieä OssoBuccoa niin pääsee oikein herkuttelemaan ... ja riittävästi viiniä, jota menee tietty ruokaan ja tekijään.
Sitten ensi viikolla alkaakin jo kala-ja kasviskuukausi, joka tuo meikäläiselle sopiva haastetta murkinan laatimiseen.
tempokisu
21.11.2015, 18.31
Alkaa viikonloppu lähestyä. Makkarat ja olut odottaa (ei kerrota lääkärille)
.
Jaa miten niin? Tuohan on täydellinen yhdistelmä, makkara ja olut.
Hölmöt kirjoittelevat ihmiset :)
KainalniemenViki
22.11.2015, 19.12
..ne todella kääntää mun pään!
Pyöräilevät naisihmiset on nättejä. Niinpä joskus, tuskin koskaan tulee varovasti vilkaistua vastaan ajaneen naispyöräilijän perään. Tällainen äärimmäinen poikkeustapaus sattui tänäänkin, ja SE KATSOI MYÖS MUA!! Varmaan eka kerta monen vuoden pyöräilyharrastuksen aikana! Hyvä että pystyssä pysyin!
Tällä sitä setä jaksaakin koko loppuvuuven :)
The flying Chocobo
23.11.2015, 12.55
Eilinen runsaanpuoleinen liha-ateria ylitti taas kerran odotukset. Ja kelpasi hyvin muillekin kuin itselleni. Tästä on hyvä laskeutua kevyemmälle linjalle.
Makkarsta nyt sen verran että on oluen kanssa hyvää, mutta makkarassa on aika lailla huonoihin rasvoihin liittyviä aineksia (lääkärini "makkara on pahin"), joita mun pitäisi koettaa välttä. Ainakin noin pääsääntöisesti. Nyt kun liikun säännöllisesti, siitä on ollut se hyöty, ettei tarvitse pilleripurkille vielä ainakaan mennä.
Onnistuminen. Ja talvipyöräily.
tempokisu
24.11.2015, 19.16
Kun ei odota liikoja, voi ilahtua..
1. Talvilenkki hivenen vaikeissa olosuhteissa - toteutui
2. usalaiset ovat kovasti tykänneet mun kuvista joissa on lunta ja kivoja, tai siis älyttömän hienoja, äiteen kutomia talvivillapaitoja
3. kun nyt laskee ...kohta tilille napstahtavan palkan ja veronpalautuksen = F-raha
Että ei kansisi poikien vinoilla.
Päivän videota tehdessä tulin huomanneeksi että selkävaivat ovat jääneet taka-alalle! *koputtaa puuta*
Tarina videolla: https://youtu.be/lNGqAFev5tA
Shimaani
24.11.2015, 21.44
Kotimatkutellessa vallinnut lennntokeli - hiekkatiet vesihunnun alla jäässä. Nastarenkailla sai tuupattua ihan kiitettävästi vauhtia :)
Fitness tukun paketti saapui kuin saapuikin postin toimittamana smartpostilootaan :) :) :) ... Nyt saavat lakkoilla mun puolesta :o
Keskustelin erään asianajajan kanssa, ja hän ilmoitti ettei aio riidellä eräästä asiasta. On sekin tapa myöntää olevansa väärässä.
The flying Chocobo
26.11.2015, 12.58
Tuli eilen lähdettyä lenkille. Kelveille kylvetyt hiekat lyhensi lenkkiä ja teki siitä kaupunkiajoa. Mutta: eipä aamulla ollutkaan enää kurkku karhea. Meniköhän köhänalku siihen.
Tank Driver
26.11.2015, 13.38
Hikiän Ajomies
Kappas, ss Roro oli päästänyt ilmat pihalle yön aikana lähes kokonaan. Nythän on suorastaan pakko käydä ajamassa sillä vähän, eihän se muuten tiivisty. En millään kyllä haluaisi, mutta ei auta, pakko mikä pakko.
Enkä varmasti, ainakaan tarkoituksella, jättänyt mitään löysälle asentaessa.
Oho hups, mites tämä nyt hyvän tuulen aikaansaavien topikkiin tuli? Tarkoitus oli tietysti laittaa ketutus topikkiin.
MacKonte
26.11.2015, 17.53
Sääennusteen mukaan piti sataa, mutta saikin polkea työmatkat uudella cyclolla kuivassa kelissä :) Ja kotona odotti salamipizzaa....... :)
Tämä. (http://www.hs.fi/kulttuuri/a1448512564654?ref=hs-art-luetuimmat-4) Hyvälle leffateatterille on aina tilaa. Tuollainen olisi pitänyt perustaa jo edesmenneeseen Bristoliin.
kuovipolku
26.11.2015, 20.24
^Hieno juttu, elävä elokuvateatterikulttuuri kuuluu kaupunkielämään.
PS Sitä paitsi ollaan lapsuudestani tutuilla hoodelilla. Kävin siellä eli Kino tai Bio Kruunussa elämäni ensimmäisen kerran "oikeissa elokuvissa". Äitini vei, palkinnoksi jostain tai pikemmin hyvitykseksi jostain, muistan että minua hävetti koska olin joutunut "pukeutumaan parhaimpiini" mikä tarkoitti jäykkiä, huonosti sopivia vaatteita ja muista erottunutta pukeutumista. Elokuva oli luullakseni jokin Jack London -filmatisointi, pääosassa poika eli nuori mies ja tämän pelastama susi tai koirasusi. (Googlaamalla löydän vain "White Fangin", mutta se on vuodelta 1991 ja muistossani eletään 60-luvun alkupuolta.)
^Ah, leffateatterimuistot ovat parhaita. :) Nyt vasta myös herätään siihen, että nekin ovat osa kulttuurihistoriaa ja suojeltavissa. Yritin vähän googletella mikä leffa olisi ollut kyseessä, mutta aika haastavaa. IMDB:stä tosin pystyy tarkastelemaan leffoja myös ensi-iltavuosien perusteella (http://www.imdb.com/year/).
Eka kämppäni Helsingissä oli Harjutorilla, mutta silloin ei vielä osannut bongailla vanhoja leffateattereita katukuvasta, mutta tosin - kuvien perusteella Rivieraa ei heti olisikaan huomannut (http://elokuvateattereita.blogspot.fi/2013/04/riviera-entinen-elokuvateatteri.html).
Toi koiruus eilen iltalenkillä. Olen ollut kipeänä maanantaista ja koiralla kertynyt taas energiaa varastoon vaikka muille jaettavaksi. Osa siitä purkautui eilenillalla hervottomiin hepuleihin. Se sinkoili vuorotellen eteen ja taakse, ylös ja alas. Herranjestas miten korkealle toi otus pystyy 11 vuotiaanakin pomppimaan paikaltaan. Ei voinut kun nauraa.
tempokisu
30.11.2015, 20.00
:D jees, Postin lakko loppui. Paketit jatkaa matkaansa (tosin tuossa ei ole näyttäisi olevan mun pakettia..)
http://www.snapshot.fi/wp/wp-content/uploads/2010/09/Mercedes-paketti-netti.jpg
tempokisu
30.11.2015, 20.01
:D jees, Postin lakot loppui ja paketit jatkaa matkaansa ( tosin tuossa ei näytä olevan mun pakettia...)
http://www.snapshot.fi/wp/wp-content/uploads/2010/09/Mercedes-paketti-netti.jpg
Hymy se sai hyvälle tuulelle. :)
:D jees, Postin lakot loppui ja paketit jatkaa matkaansa ( tosin tuossa ei näytä olevan mun pakettia...)
http://www.snapshot.fi/wp/wp-content/uploads/2010/09/Mercedes-paketti-netti.jpg
Hetken tuon lähimmän paketin perusteella jo kauhistelin että sen Ferrarin tilalle onkin tilattu Aimo Sonnin suosikin miniatyyri.
Panu "panomies" Rajalan kohtelu.
Kehvelissä kunnossa ollut polvi osoittaa parantumisen merkkejä. Räntäsateessakin on hauska ajaa kun ei jomottele.
The flying Chocobo
02.12.2015, 12.50
Duranoplussat menikin vanteille ilman jumalatonta tuskaa. Viimeksi olin myydä sielut saatanalle että menisi vanteelle ja paita meni vaihtoo projektin jälkeen. Nyt oli kyllä eri kiekot kyseessä. Hiukan tavallista enemmän piti ahertaa, mutta menivät aika nätisti.
Juha Lehtinen
02.12.2015, 13.14
Hyvin nukuttu yö sai hyvälle tuulelle. Yleensä hyvin nukutut yöt ovat harvinaista herkkua vuorotyöläiselle.
Kävin varmaan maailman lyhimmällä pyörälenkillä ja paikkoja kolottaa, mutta kyllä kannatti. nyt oli tärkeämpi päästä hetkeksi pyörän selkään kuin päästä kunnon lenkille.
Työmatka läskillä tappajasepeliä uhmaten ilman rengasrikkoja kerrankin kuivassa pakkaskelissä.
The flying Chocobo
03.12.2015, 10.18
Pomon kehut eilen one to onissa. Mukavaa oli kuulla että tulee sitä jotain oikeinkin tehtyä.
Mainepalluraehdotus, vaikka ei tarkoitukseni ollut ketjua tappaa.
Nyt sitten vain odotellaa mitä kosminen tasapaino keksii tuon paskan ilman lisäksi.
Hääppönen
03.12.2015, 10.27
^Kyllä tuo vähintään renkaan puhkeamisen vaatii tasapainotukseen. :)
Veronpalautukset napsahti tilille.
kuovipolku
03.12.2015, 19.27
Iltapäivällä tehty elghufs-/sauvaloikkatreeni. Pitkästä aikaa jotain tekemistä jota kehtaa sanoa harjoitteluksi, 10 + 1 kertaa Kivikon täyttömäen laelle pitkin kävelypalautuksin, Vaikka itse suoritustaso oli kropan ja pääkopan tottumattomuuden ja suomeksi sanottuna paskan kunnon takia verraten matala, tunsi kotiin hölkättyään jotain tehneensä.
Muistikuvat eiliseltä pyörälenkiltä. Rastilan metsässä paksua kettinkia vetänyt koira ja sen jotenkin hommasta nauttiva olemus Laskevan auringon säteet Kallahdenniemen männikössä. Tutun kuskin vastaantuleva hahmo Tuorinniemessä. Isoisänsillan kaaren siluetti Kulosaaresta nähtynä. Näkymä Matinsillalta, tumma Vanhankaupunginselkä, kaupungin valot ja kajon viime hetket, ja sitä kuvaavat turistit.
MacKonte
03.12.2015, 21.59
Pyörälenkiltä palattua Strava näytti, että vuoden kilometrisaldo ylitti 6.000km. Tavoitteena oli alunperin 4.500km... :)
Jami2003
03.12.2015, 22.36
Ostin emännälle joululahjaksi kahdet parit laatu lumikenkiä (kahdet että päästään samaan aikaan) ja sauvat. Vaikka oon vannoutunut hiihtäjä, äkkiä luminen metsä ja emännän kanssa lumikenkäily alkoi tuntumaan oikein houkuttelevalta vaihtoehdolta.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.