PDA

Näytä tavallinen näkymä : Valkeakoski!



Sivut : 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 [11] 12 13

MrKona63
29.04.2015, 12.17
Tervehdys!En kerkiä mukaan,kun oltava rakentamassa Akin ankoille rata ja myös purkamassa ja pelastaa ankat kuivalle maalle.Mutta Sale10 voi onnistua.

_Miika_
29.04.2015, 12.23
Multa löytyy etuvaihtaja 2x10, Shimano Deore FD-M615 Direct mount sekä vaihtajan vivut Sram X5.
Sitten löytyy Sram X9 10s Long cage takavaihtaja.

Kaikilla osilla ajettu noin 3kk.

Tähän rojektiin sain jo osat. Jos tosta toisesta rungosta kuulus vastaus niin seuraavaks sitä tuumailee. .

MTBwannabe
29.04.2015, 12.52
Rakentamisesta tuli mieleen, että konamiehen pitääkin tulla jossain vaiheessa antamaan rakennusnäkemyksensä meidän pihan tulevalle terassille, ettei tule tehtyä pelkkää sutta ja sekundaa.

5FDP
01.05.2015, 10.12
Mikäli vaan pääsen ajoissa wappukekkereistä lähteen niin tulen kans Korkkikselle raivaustalkoisiin :D

Aki Korpela
01.05.2015, 21.44
Kiitos kaikille talkoilijoille! Saatiin radalle uutta polkua ja hieno droppi! Ja kun tovi oli käynyt jo eilen riehumassa, myös radalle kaatuneet puut on nyt siivottu pois. Nyt sitten vaan odotellaan muutaman paikan kuivumista ja ajetaan rataa niin maan pirusti. :)

Sen verran oli sunnuntaista puhetta, että siirretään Roine myöhempään ajankohtaan ja otetaan normaali salesu10. Piirinmestari tosin kertoi, että myös Pälkäneenharjulle on porukkaa lähdössä ajelemaan...

hape72
01.05.2015, 21.55
Kiitos kaikille talkoilijoille! Saatiin radalle uutta polkua ja hieno droppi! Ja kun tovi oli käynyt jo eilen riehumassa, myös radalle kaatuneet puut on nyt siivottu pois. Nyt sitten vaan odotellaan muutaman paikan kuivumista ja ajetaan rataa niin maan pirusti. :)


Kiitokset osallistujille myös täältä ja Akia lainaten "ajetaan rataa niin maan pirusti" tai ainakin Korkikselle päädyttäessä

Piirinmestari
01.05.2015, 22.05
Äimälästä on kaiketi Pälkäneen reissun lähtö. Reitti n. 60km ja lenkin aiemmin ajaneen mukaan kesto n. 4h. Itse arvon vielä lähdenkö Salelle vai Äimälään....

5FDP
01.05.2015, 22.37
Moneltako ja mistäpäin Äimälää tuo Pälkäneen reissun lähtö?

Piirinmestari
01.05.2015, 23.19
Äimäläntie 28 ja kympin aikaan. Pitää vielä huomenna varmistaa tuo kellonaika.

Piirinmestari
02.05.2015, 13.46
Letka Pälkäneen suuntaan lähtee Äimälästä klo 10. Osoite on tuo Äimäläntie 28, eli 1. talo Pälkäneentieltä Äimälään päin. Halukkaat mukaan...

Jarge
02.05.2015, 13.51
Voihan möhnä... Takalaakereiden kupit molemmin puolin rotansyömät näinollen laakerit on jumitelleet. Joten takapyörä on pyörinyt tuon jenka-akselin varassa ja jyrsinyt rungosta takapyörän kiinnikeurat väljiksi. Nyt ei takapyörä siis pysy linjassa vaan pääsee kääntymään -> rengas osuu runkoon. Täytynee väljentää molemmin puolin saman verran... Tai hakee uusi pyörä, siinä vaihtoehdot. Siispä vinku laulamaan, huomenna on lenkkipäivä

http://images.tapatalk-cdn.com/15/05/02/ae4b82fce07d56a51d44a7a285e5f522.jpg

Aki Korpela
02.05.2015, 17.16
Oho, vähän on Jargella kulumaa... Mä taidan lähteä aamulla Äimälään, ellei oo koiranilma.

5FDP
02.05.2015, 17.28
Mäkin taidan lähteä Äimälään jarrumieheksi...

Saarinen
02.05.2015, 18.11
Äimälään äimistelemään täältäkin...

Xizor
02.05.2015, 20.53
Voihan möhnä... Takalaakereiden kupit molemmin puolin rotansyömät näinollen laakerit on jumitelleet. Joten takapyörä on pyörinyt tuon jenka-akselin varassa ja jyrsinyt rungosta takapyörän kiinnikeurat väljiksi. Nyt ei takapyörä siis pysy linjassa vaan pääsee kääntymään -> rengas osuu runkoon. Täytynee väljentää molemmin puolin saman verran... Tai hakee uusi pyörä, siinä vaihtoehdot. Siispä vinku laulamaan, huomenna on lenkkipäivä


Haet uuden pyörän, jossa edessä & takana läpiakselit ja konelaakerit niin kestää möyriä. :-D

MrKona63
02.05.2015, 20.56
Hyvät Vapunjatkot!Olen itse menossa Salelle kympiksi,jos on tulossa uutta porukkaa,niin tervetuloa mukaan opastetulle maastopyörä lenkille.Mennään helppoja uria,ei tarvitse aristella etteikö uskaltaisi lähteä mukaan. Siis kaikki maastopyöräilystä kiinnostuneet sankoin joukoin Eerolan Salelle klo 10 t.Jari Mäkinen

no-saint
02.05.2015, 21.22
Pitikin kysellä että jääkö salesu10 lähtöön ketään tuon Äimälän jälkeen mutta on siellä näköjään joku muukin.
Itse tosin ajattelin huomenna koluta Yli-Nissin ja Vanhankylän kaikki muta, trial, pelto ja muut möyrintä "polut" läpi. Hidasta ja teknistä kun tänään tuli ajettua tuo Harjukallio-Rapola-Kannistonmäki-Korkkis "väärinpäin" eli Korkkikselta edeten niin tuli nousumetrit kerättyä.
Mutta Salelle kympiltä niin kahtotaa si etiäpäi.

no-saint
02.05.2015, 21.27
Ja semmonen palstan väärinkäyttö että:
Kaikki 29er pikalinkku 100/135 heput huom (Sting)! Ylimääräisenä Xentis kehät, Cx-sapim, Tune King-Kong, 1320g. 600€ Kosken maastojaoksen hepuille. Saa poistaa jos rikkoo foorumin sääntöjä.

Jarge
02.05.2015, 21.48
Haet uuden pyörän, jossa edessä & takana läpiakselit ja konelaakerit niin kestää möyriä. :-D
Juu, se olis kyllä ainoo oikee kiinnitys, ei pääsis "lipahtelemaan" irti niinku tuolla on tapana, varsinkin rankoissa teknisissä paikoissa.

Jarge
02.05.2015, 21.50
Siis kaikki maastopyöräilystä kiinnostuneet sankoin joukoin Eerolan Salelle klo 10 t.Jari Mäkinen
Sankoo ei oo mutta yks kaveri lähtee ekalle yhteislenkille, joten Salelle tulossa!

Jarge
02.05.2015, 21.56
http://images.tapatalk-cdn.com/15/05/02/6a250b06247ae0901ad0a9bcc0c9704e.jpg

Kuten pettämättömään tyyliini kuuluu niin kustannuksia voi ja pitää karsia [emoji1] Hirveellä pullalla miljoonalaatikosta löytyi just sopivaa putkea josta tällaiset holkit. Sit vingulla runkoon näille tila. Avot, takarengas suorassa. Meniskö toiset 5000km...

Jarge
03.05.2015, 09.43
Ainii, kävin tiistaina ajamassa trialia:
Heritty1: 10vp
Heritty2: 16vp

makimies
03.05.2015, 14.45
Löytyykös mitään maastoreittien karttaa koskin seudulta? Onko tietoa onko toijalassa akaassa mitään reittejä?

Nimim. fillari tulossa postissa...

_Miika_
03.05.2015, 15.51
tossapa tän päivän salelta lähtenyt kevyehkö.. https://connect.garmin.com/modern/activity/763680127

Jarge
03.05.2015, 16.58
tossapa tän päivän salelta lähtenyt kevyehkö..
Hienoa oli vedellä rauhalliseen tahtiin hyvässä kelissä! Sen verran jäi jerkkua pohkeeseen että kävin vielä päälle Heritynniemessä sakkokierroksen...

Makimiehelle, ei taida olla mitään karttoja tehty, mutta tässä topikissa löytyy kyllä vähintäänkin hyvin noita linkkejä, joista pääsee polkuja bongailemaan. Ja sunnuntaisin yhteislenkeille kans, polkuja alkaa niidenkin avulla löytymään. Ja lenkkiseuraa kannattaa täälläkin huudella, eiköhän oppaita löydy...

no-saint
03.05.2015, 17.12
Fiddu! Mään en enää tuu ulos leikkiin teiän kaa!
Kumi puhki, etuvaihtaja ja liipasin sökönä, takavaihtaja väänty ja kuskilla 3 polvea, ja molemmat sääret hellänä. Ryynäsin meinaan siellä Korkkiksen alalenkillä tangon yli turvalleni ja sitten kun erosin teidän porukasta niin jysäytin kotipolulla takavaihtajan kiveen!
Vaihdan rugbyyn tai vapaaotteluun, turvallisempaa ja halvempaa 😁

Xizor
03.05.2015, 18.03
Löytyykös mitään maastoreittien karttaa koskin seudulta? Onko tietoa onko toijalassa akaassa mitään reittejä?

Nimim. fillari tulossa postissa...

Tässä melko kattava läpileikkaus Toijalan alueen poluista

http://www.sports-tracker.com/workout/xizor/55042aaee4b04cececdf986c

http://www.sports-tracker.com/workout/xizor/5511c8a6e4b0d8b66f727c93

http://www.sports-tracker.com/workout/xizor/5544b8dfe4b0f37d8eaae121

Jos ihan kaiken ajaa mitä vaan löytyy niin ehkä voi saada n. 45 kilsaa mittariin. Pistä Akaan yhteislenkkiketjuun vaikka viestiä kun saat pyörän niin voin järjestää opastetun kiertoajelun. :-)

Saarinen
03.05.2015, 18.22
Äimälästä lähtenyt retkikunta kävi tänään Vehoniemen automuseolla munkkikahvilla. Aivan loistavaa baanaa tuo harju kokonaisuudessaan :) Vajaa 75km tuli mittariin kotoa kotiin...

Kaikille mukana olleille iso kiitos retkestä!

Aki Korpela
03.05.2015, 20.05
Jees, hieno oli Vehoniemen reissu. Paljon tuli meikälle uutta Pälkäne-polkua, kiitokset vaan matkanjärjestäjälle Äimälään! Oheisen kuvan jälkeen sateli vähän rakeitakin, mutta aika vähällä sateella lopulta selvittiin. Ja retkellä räjähtänyt vatkainkin on jo korjattu, homma oli juuri niin helppo kuin micanon ja Menni opastivat. Jälkimmäiselle herralle taisi tulla jotain 120 km mittariin... Eipä toi muillakaan enää paljon Roineen-kierrosta uupunut, eli voisi ajaa senkin rundin tässä joskus sopivana poutapäivänä.

http://www.arkitiede.fi/pyoraily/2015/yhteislenkki030515.jpg

Menni Merkkari
03.05.2015, 21.56
Jep, kiitokset myös allekirjoittaneelta. 'Tavallinen roineenkierto' muuttuikin merkittävästi mielenkiintoisemmaksi Pälkäneellä vastaantulleen joukkion ansiosta. Hieno reitti (http://mennin.homenet.org:8002/showmap.php?link=http://mennin.homenet.org:8002%2Fkmls/15050301p.kml) ja mukavan rento vauhti - ei voi kuin kehua.
Ja ei tullut ihan 120km täyteen. Muutama kilometri jäi vajaaksi. Ja täytyy tunnustaa, että aika rauhalliseksi alkoi eteneminen käydä viimeisen tunnin aikana. :)
-
Menni

Aki Korpela
04.05.2015, 21.50
Jos vähän tiukempi puolen tunnin treeni kiinnostaa, niin tulkaapa Korkikselle keskiviikkona viideltä. Tarkoitus on ottaa lyhyt mutta vahvahko happokylpy, ja yleensähän se menee niin, että porukassa on paljon mukavampaa hapottaa kuin yksin. :) Tippaakaan ei siis tarvitse arvuutella sitä, riittääkö oma vauhti tohon hommaan, sillä tavoitteena on vain laittaa itsensä tiukoille.

Keskiviikkona viideltä Korkikselle! Samalla yritetään saada kuivassa kunnossa olevat uudet polkupätkät (hapen rinnepolku + hyppyri) vähän kulumaan.

Saarinen
05.05.2015, 11.25
Jos vähän tiukempi puolen tunnin treeni kiinnostaa, niin tulkaapa Korkikselle keskiviikkona viideltä. Tarkoitus on ottaa lyhyt mutta vahvahko happokylpy, ja yleensähän se menee niin, että porukassa on paljon mukavampaa hapottaa kuin yksin. :) Tippaakaan ei siis tarvitse arvuutella sitä, riittääkö oma vauhti tohon hommaan, sillä tavoitteena on vain laittaa itsensä tiukoille.

Keskiviikkona viideltä Korkikselle! Samalla yritetään saada kuivassa kunnossa olevat uudet polkupätkät (hapen rinnepolku + hyppyri) vähän kulumaan.


Saavun paikalle, jos vaan pääsen ottaan varaslähdön töistä!!

Aki Korpela
05.05.2015, 12.45
Saavun paikalle, jos vaan pääsen ottaan varaslähdön töistä!!

Hyvä! Todennäköisesti päästään testaamaan, kuinka liukas se DH1 sadesäällä olikaan... :)

Saarinen
05.05.2015, 13.00
Joo, se on kyllä mulle kovin vaikee ränni muutenkin... Oonkohan sen nyt kolme kertaa yhteensä laskenut alas!

Tosin puolen tunnin aikana en taida ehtiä kuin kerran sen laskemaan, jos XCO:ta kierretään :)

_Miika_
05.05.2015, 13.09
Huomenna sataa, mie meen tänään

MTBwannabe
05.05.2015, 13.16
Huomenna sataa, mie meen tänään

Taidan myöskin mennä tänään ajelemaan sekä vanhaa mararataa että "uutta" xco-rataa :p

makimies
05.05.2015, 17.26
Tässä melko kattava läpileikkaus Toijalan alueen poluista

http://www.sports-tracker.com/workout/xizor/55042aaee4b04cececdf986c

http://www.sports-tracker.com/workout/xizor/5511c8a6e4b0d8b66f727c93

http://www.sports-tracker.com/workout/xizor/5544b8dfe4b0f37d8eaae121

Jos ihan kaiken ajaa mitä vaan löytyy niin ehkä voi saada n. 45 kilsaa mittariin. Pistä Akaan yhteislenkkiketjuun vaikka viestiä kun saat pyörän niin voin järjestää opastetun kiertoajelun. :-)

Näin teemme! Löytyykös maantiefillarilla mitään ajoporukoita

izmo
05.05.2015, 20.25
Hyvä! Todennäköisesti päästään testaamaan, kuinka liukas se DH1 sadesäällä olikaan... :)

kyllä miehet ei oo sokerista... sadetta päin täysiä:eek:

on joskus roinekkin kierretty räntä loskassa....

Aki Korpela
05.05.2015, 20.42
Onko izmo huomenna viivalla?!?

MTBwannabe
05.05.2015, 20.57
Kiertelin äsken nappailemassa salaharjoittelijoita Korkiksella ja roikuin marareitillä erään kelpaisen, hurjaa kyytiä kiitävän Cuben perässä. Toiset on kunnossa pitkin vuotta......

Voisi sitä huomennakin tulla paikalla jos töistä ehtii.

izmo
05.05.2015, 21.07
Onko izmo huomenna viivalla?!?

ei kai ihan kaatosateeseen...

Aki Korpela
05.05.2015, 21.12
ei kai ihan kaatosateeseen...

Kaiva se auto valmiiksi esiin sieltä tallin pyöräkasan alta, niin säilyt kuivana Tre-Koski-Tre-siirtymät. Treenikisan aikana ei kauheesti haittaa, mitä taivaalta tulee, kunhan vaan saa kuivat kamat päälle hapotuksen jälkeen...

MrKona63
05.05.2015, 21.31
Kiitoksia Mikolle tsemppauksesta,kävin kokeilemassa kahden kierroksen marakisan itseni kanssa,kyllä se vauhti pikku hiljaa rupeaa löytymään( eka kierros 1.12, toka 1.06),kärsänmäen puolella on pari puuta polun päällä,ne kun käy katkomassa,saa nipistettyä muutamat sekunnit pois.

Aki Korpela
05.05.2015, 21.35
Oho, Konamies on (aina) iskussa!

Aki Korpela
05.05.2015, 21.49
Kyselin mustikalta, onko huomisella yhteistreenillä säävarausta. Vastaus oli jämäkkä: "Sateen sattuessa ajetaan sateella." Huomenna on siis Korkisella klo 17 yhteishappoa tarjolla, oli keli mikä tahansa. :)

izmo
06.05.2015, 09.26
Onko izmo huomenna viivalla?!?

Pessi täytyis saada viivalle niin luulen että on sen verran kovassa kunnossa että varvaa kierroksella koko porukan

Aki Korpela
06.05.2015, 11.55
Mitä enemmän saadaan porukkaa, sitä parempi! Se ei olisi mikään yllätys, jos Joonas karkaa horisonttiin. :)

izmo
06.05.2015, 12.24
Mitä enemmän saadaan porukkaa, sitä parempi! Se ei olisi mikään yllätys, jos Joonas karkaa horisonttiin. :)

joo ja luulen jos ei mikään mee vikaan niin Peurunkassa tulee kärjen joukossa maaliin

MTBwannabe
06.05.2015, 12.27
joo ja luulen jos ei mikään mee vikaan niin Peurunkassa tulee kärjen joukossa maaliin

Muistakaa ettei liian tiukkoihin asuihin saa pukeutua ettei tule hylsyä maalissa :p Siihen suruun ei auta edes kylpylässä lilluminen ennen ja jälkeen kisan.

Aki Korpela
06.05.2015, 13.38
Muistakaa ettei liian tiukkoihin asuihin saa pukeutua ettei tule hylsyä maalissa :p Siihen suruun ei auta edes kylpylässä lilluminen ennen ja jälkeen kisan.

Tilanne on vähintäänkin kinkkinen... Tiukoissa ei saa ajaa, ja tuulipuvussa ajaminen on vaarallista, kun puntti takertuu kaikkialle. Ja kun se puntti menee pinnojen väliin, kuski on sen jälkeen nopeasti alaston, ja siitäkin seuraa hylsy... Ei ole helppoa. :)

izmo
06.05.2015, 17.48
Kaiva se auto valmiiksi esiin sieltä tallin pyöräkasan alta, niin säilyt kuivana Tre-Koski-Tre-siirtymät. Treenikisan aikana ei kauheesti haittaa, mitä taivaalta tulee, kunhan vaan saa kuivat kamat päälle hapotuksen jälkeen...

en ehtinyt töistä kun kiirettä pukkas... ketä hapotti eniten:seko:

Aki Korpela
06.05.2015, 20.40
Aika tasaista taisi olla hapotus kaikilla. Paikalla oli kymmenisen ajajaa, joten mukavasti saatiin väkeä mukaan kurjahkosta säästä huolimatta. Näitä lisää!

_Miika_
07.05.2015, 17.56
huomenna ketään lähdössä sotkemaan kevyempää lenkkiä?

MTBwannabe
07.05.2015, 18.11
huomenna ketään lähdössä sotkemaan kevyempää lenkkiä?

Mä voisin lähteä jos aikataulut osuvat?

_Miika_
07.05.2015, 18.16
näin oloneuvoksena on joustavat lenkkiajat, eli 9-21 väliin käy.
Muokataan.., 13-16 ei sovikaan

MTBwannabe
07.05.2015, 18.52
näin oloneuvoksena on joustavat lenkkiajat, eli 9-21 väliin käy.

Katson aamulla aikataulun kuntoon ja huutelen sitten täällä.

MTBwannabe
07.05.2015, 22.00
Lauantaina klo 8:00 starttaa salelta vähintään 2 henkinen porukka kiertämään Roinetta. Mukaan mahtuvat kaikki halukkaat koko matkalle tai osalle matkaa, oman valinnan mukaan. Matkaa reissulle tulee about 90-100km, riippuen mistä päätämme matkan varrella ajella. Lähtösuunnaksi otamme kuitenkin Hervannan.
Vauhti on rauhallinen, ja kahvit juodaan jossain vaiheessa matkaa.

Saarinen
08.05.2015, 09.04
Jees, nyt on hyvä syy tankata tämä päivä ja aamulla Salelle virtaa täynnä!

MTBwannabe
08.05.2015, 11.18
näin oloneuvoksena on joustavat lenkkiajat, eli 9-21 väliin käy.
Muokataan.., 13-16 ei sovikaan

16 jälkeen lenkille? Mulle sopii tuon jälkeen koska tahansa.

_Miika_
08.05.2015, 16.07
16 jälkeen lenkille? Mulle sopii tuon jälkeen koska tahansa.

käviskö 17.30

MTBwannabe
08.05.2015, 16.24
käviskö 17.30

Ok, laita lähtöpaikka niin tulen.

_Miika_
08.05.2015, 16.41
Oisko Ulvajanniemen seo?

Saarinen
08.05.2015, 16.43
Saatan poiketa jutulle Seolle :)

MTBwannabe
08.05.2015, 16.47
Oisko Ulvajanniemen seo?

Pihvi.

Jarge
08.05.2015, 16.48
Ainii, kävin tiistaina ajamassa trialia:
Heritty1: 10vp
Heritty2: 16vp

Eilen uudet pohjat Trial-pätkille:
Heritty1: 7vp
Heritty2: 8vp

Kunhan lammikot kuivuu niin 1-2vp lähtee helposti pois Heritty2:sta, siitä merestä on paha nousta kivelle ilman kosketusta tai sit pitää ajaa niin että vesi roiskuu...

Menkääs ny muutki koittaan, ettei tarvi yksinpuhella :)

MTBwannabe
08.05.2015, 20.09
Menkääs ny muutki koittaan, ettei tarvi yksinpuhella :)

Pitää käydä testaamassa. Äsken Miikan kanssa 2:30 kevyttä rullailua mm vanhan marareitin polkuja kaatopaikan vieressä ja kansanhiihtopoluilla. Onhan ne ihan kivoja :cool:

_Miika_
09.05.2015, 11.51
Malttais ajella useemminkin kevyemmin. Uusia polkuja itelle. Onkos huomenna yhteislenkkiä?

Saarinen
09.05.2015, 18.23
Roine kierretty kolmipäisellä ryhmällä. Omaan mittariin tallentui tasan 88km. Aikaa taisi kulua kaikkiaan 6,5tuntia munkkikahvitauon kanssa.

Hienoa baanaa, ei voi muuta sanoa!! Kiitos seurasta MTBwannabe ja 5FDP.

Huominen on mulla lepopäivä, ehkä ansaittu😃.

Piirinmestari
09.05.2015, 18.48
Roine ei mahtunut tänään aikatauluun vaikka kiinnostusta olisi löytynyt kyllä. Sitä vastoin käytiin kellottelemassa pari kierrosta keskiviikon hapotusharjoitusta vastaavalla reitillä xco-radalla. Muista ajoista ei jäänyt paljon kerrottavaa mutta nupiksi kokeilin kierroksen sähköpyörällä aikaan 12:47😊 Aikaa selittää osittain alle ajetut kierrokset ilman sähköä ja hieman liukkaat flätti-polkimet lukko-kengillä😀...maisemamässä nopeus oli minimissään 11,6.

Saarinen
09.05.2015, 19.47
Livakkaa kyytiä sähköpyörällä. Millainen aika omalla jalalla tuli?
Ajattelin että olisi mukavaa jos saatais porukkaa happoharjotuksiin vaikka kerran viikossa jatkossakin :)

Piirinmestari
09.05.2015, 19.54
n. 17:30 ja 17:20 2 kierrosta putkeen. Porukalla noista saa kyllä vielä enemmän irti. Onneks oli sentään sähköpyörämies mukana juttelemassa mukavia☺

Saarinen
09.05.2015, 20.21
Asiallista:) On erittäin paljon mukavampaa porukassa!! Herra A. Korpela on kanssa ansiokkaasti jutellu ylämäissä lenkeillä meille muille, joiden vastaukset on lyhyitä :)

no-saint
09.05.2015, 21.30
Laukaan kisoissa hieno päivä Valkeakosken jannuilla. Korpela 3, Hara 3 ja MrKona 12!

no-saint
10.05.2015, 10.59
Oliskoos mitään ideaa noille yhteislenkeille kisakauden osalta? Touko-syyskuun kuitenkin pukkaa kisaa, harrastetapahtumaa yms kissanristiäistä aina viikonlopuille niin jos siirtäis yhteislenkit viikolle? Ti-ke-to akselille ja kun valoa kuitenkin piisaa niin klo:18-19 aloitus niin ehtii aamuvuorolaiset käydä kotona täyttämässä vesipullon työmatkaltaan?

MTBwannabe
10.05.2015, 14.41
Oliskoos mitään ideaa noille yhteislenkeille kisakauden osalta? Touko-syyskuun kuitenkin pukkaa kisaa, harrastetapahtumaa yms kissanristiäistä aina viikonlopuille niin jos siirtäis yhteislenkit viikolle? Ti-ke-to akselille ja kun valoa kuitenkin piisaa niin klo:18-19 aloitus niin ehtii aamuvuorolaiset käydä kotona täyttämässä vesipullon työmatkaltaan?

Itselleni ei työmatkapyöräilyn ja muidenkaan menojen vuoksi oikein tuo viikolla järjestettävä yhteislenkki sovi aikatauluun, mutta hyvähän sellaisia on järjestää ja ilmoitella täällä.

Mä jatkan perinteisellä viikonloppuyhteislenkki huutelulla, koska se sopii parhaiten mun omiin aikatauluihin. Ne jotka ehtivät paikalle ovat tervetulleita. Toki jos viikolla ihmisillä on aikaa käydä vakiolenkeillä, nekin ovat erittäin tervetulleita.

Ensi viikonloppuna kierretään taas Roinetta kun makuun ollaan päästy. Katsellaan päivää lähempänä.

Piirinmestari
10.05.2015, 14.46
Mulla lenkit ajoittuu yleensä viikolla aikaan n. 20.30-22. Tulen toki aina mukaan kun pääsen jos vakioaikoja sovitaan...
Korkkiksen happotreenit kiinnostaa kyllä ja onnistuu helpommin varsinkin jos saa lapsenvahdin mukaan

MTBwannabe
11.05.2015, 12.01
Linkataan tänne kun kerran tällainenkin on tarjolla taas kerran.

http://www.saaksmaenseurakunta.fi/tapahtumat/2015-05-14/seitseman-kirkon-pyoralenkki

Torstainahan olisi oiva päivä järjestää yhteislenkkiä, vaikka kirkkoja ei lähdettäisikään katsomaan ;)

no-saint
11.05.2015, 12.21
Piti huudella tosta kirkkoretkestä täällä jo aiemmin mutta ei taida täältä löytyä maantie/cyclo/gravel väkeä? Riippuu huollon nopeudesta mutta jos läski jää edelleen huoltoon niin saatan kierrellä nuo kirkot läpi cyclolla, jos läski tulee niin teen torstaina eerola-savontie-innilä-vanhakylä-eerola kierroksen. Polkuja, hiekkateitä ja asvalttiakin. Joku 40-60km?? Ei haisua kun en noita mittareita käytä...

mx77
11.05.2015, 12.25
Piti huudella tosta kirkkoretkestä täällä jo aiemmin mutta ei taida täältä löytyä maantie/cyclo/gravel väkeä? Riippuu huollon nopeudesta mutta jos läski jää edelleen huoltoon niin saatan kierrellä nuo kirkot läpi cyclolla, jos läski tulee niin teen torstaina eerola-savontie-innilä-vanhakylä-eerola kierroksen. Polkuja, hiekkateitä ja asvalttiakin. Joku 40-60km?? Ei haisua kun en noita mittareita käytä...

Mulla on maantie vehjekin, mutta en lähde kirkkoja katsastaan.

MTBwannabe
11.05.2015, 12.34
Torstai Sale10, tehdään supistettu 2 kirkon retki keskusta/Rapola akselilla :) Vauhti kevyt.

_Miika_
11.05.2015, 18.47
Kevyt kuulostaa hyvälle jos vaan toi jalka kestää. Näyttää vlopun Messilän reitti ihan tarpeeks hapokkaalle.

Aki Korpela
11.05.2015, 21.11
Olisko saumoja ottaa torstaiaamuna (klo 10 ?) yhteistreeniä Korkiksella? Vaimolla olis intoa testata sitä hapen speksaamaa xce-reittiä, ja siihen olis mukava saada kanssa-ajajia mukaan. Ja voishan sitä tietenkin xco:takin ajella ja kuluttaa taas rataa paremmaksi. Jos tossa vaikka pari tuntia kuluisi, siitä vois sitten jatkaa klo 12 vaikka kevyesti Rapolaan. Jos tää idea vaikuttaa älyvapaalta, sen saa ampua nopeasti alas, mutta tällainen tuli mieleen, kun Hanna kyseli xce:stä.

Kävin tänään kellottelemassa xco:n alkua. Siitä kahvilan nurkalta hapen yläpolun ysikympin vasuriin kesti nopeimmalla vedolla 2:23. Täytyy ottaa Strava lähiaikoina käyttöön, niin saadaan kirjattua virallisia lukemia. :) Mutta toi alkunousu on aika hyvä paikka muutaman minuutin vetojen tekemiseen.

Saarinen
11.05.2015, 21.20
Mä voisin tulla tuohon Korkiksen varsin hapottomalta kuulostavaan treeniin!!

Mihin tuo xce-reitti on suunniteltu?

MTBwannabe
11.05.2015, 21.43
Mä taidan skipata maitohapot ja mennä salelle klo 10 torstaina. Lauantaina kun on taas tarkoitus lähteä ainakin mavan kanssa kiertämään Roinetta niin ei uskalla ajaa itseltään jalkoja, siellä kun joutuu kuitenkin jatkuvien iskujen uhriksi :p

Aki Korpela
11.05.2015, 21.49
Jos en ihan väärin muista, hape ehdotti xce-radaksi suurinpiirtein seuraavanlaista rinkulaa:
- Lähtö samanlainen kuin virallisella xco-radalla, eli startti kentältä, ja sitten mennään sillan yli kohti kahvilaa.
- Kahvilan nurkalta tiukka vasen siten, että ajetaan kahvilan takaa kohti serpaa.
- Serpaa noustaan kolme siivua, eli käydään vain kertaalleen alhaalta katsottuna serpan oikeassa reunassa.
- Vajaan serpan päätteeksi lasketaan pulkkamäkeä alas ja puikataan sillan alta kohti Markkaa ihan samalla tavalla kuin xco-radallakin.
- Mutta kun aletaan olla lähellä Markan alaosaa, ei jatketakaan metsään, vaan otetaan tiukka oikea (180 astetta) ja noustaan Markasta tulevalle tielle, josta edelleen jatketaan sillan kautta kentälle.
- Ja siinä se kierros sitten olikin.

Jotain tukkeja tai muuta pientä estettä radalle saattaa olla tarvetta rakentaa, mutta hemmetin nopeita baanoja nuo xce:t yleensä ovat.

Aki Korpela
11.05.2015, 22.00
Mä taidan skipata maitohapot ja mennä salelle klo 10 torstaina. Lauantaina kun on taas tarkoitus lähteä ainakin mavan kanssa kiertämään Roinetta niin ei uskalla ajaa itseltään jalkoja, siellä kun joutuu kuitenkin jatkuvien iskujen uhriksi :p

Roineen nauttiminen vähintään kerran viikossa on erinomainen ajatus. Sitä tuli aikanaan harrastettua enemmänkin, eikä siinä yksinkertaisesti voi välttyä kunnon kohoamiselta... :)

MTBwannabe
11.05.2015, 22.00
...............

Joo näin puhuttiin. Radalle voi varmaan jotain pieniä esteitä rakennella. Voittajan aika saisi olla siellä 2min luokassa (jo virallisten sääntöjenkin mukaan) joten tuota rataa on hyvä kellottaa ja kehittää että saadaan siitä mahdollisimman hyvä.

Saarinen
11.05.2015, 22.16
Hmmm...kuulostaa hyvältä ja erittäin yleisöystävälliseltä radalta! Makkaranpaistopaikalta näkee käytännössä koko baanan :)
Jotain teknistä tosiaan pitäisi keksiä tuohon yleisön riemuksi.... Mielellään jo heti torstaiksi joku paha juurakko-kivikkohässäkkä, ettei Hanna taas ota ja karkaa horisonttiin heti ekalla kiekalla ;)

Piirinmestari
12.05.2015, 07.18
Pitää olla lasten kanssa n. klo 11-13 välillä joten tuo jää minulta väliin :( Pitää tehdä oma lenkki aamulla tai iltapäivällä ja miksei vaikka molempina

MTBwannabe
12.05.2015, 16.21
Lauantaina kierretään taas Roinetta (mikäli sää ei muutu erittäin huonoksi), tällä kertaa vastapäivään. Lähtö Salelta 8.55 tai vaihtoehtoisesti Korkikselta 9.15. Liitymme Hervannasta tulevaan junaan.

Saarinen
12.05.2015, 18.40
Itselläni tuo lauantai menee töiden merkeissä, joten en pääse Roineen kiertoon. :(

MTBwannabe
12.05.2015, 19.51
Itselläni tuo lauantai menee töiden merkeissä, joten en pääse Roineen kiertoon. :(

Eiköhän tätä herkkua ole luvassa pitkin kevättä ja kesää :)

Aki Korpela
12.05.2015, 22.02
Mullakin jää lauantain Roine väliin, kun vaimo on järjestänyt fillaroinnista poikkeavaa parisuhdeterapiaa, ja siinä huumassa taitaa mennä vielä sunnuntaikin. Mutta ellei torstaiaamuna ole sää ihan karmea, Korkis kutsuu xce:n ja xco:n merkeissä. Piirinmestarille tiedoksi, että meidän on tarkoitus ottaa pikkujäbä mukaan ja ajella Hannan kanssa vuorotellen. Eiköhän siinä parin muunkin lapsen hoito tarvittaessa hoidu.

Piirinmestari
13.05.2015, 07.54
Kiitos Aki! Kolmistaan kun hanskataan tuo lastenhoito niin kaksi voi olla samaan aikaan radalla. Jos sää sallii, yritän jo vähän ennen kymmentä korkkikselle kun puolen päivän aikaan pukkaa jo lounasta ja päiväunia päälle.

hape72
13.05.2015, 10.49
Jos en ihan väärin muista, hape ehdotti xce-radaksi suurinpiirtein seuraavanlaista rinkulaa:
- Lähtö samanlainen kuin virallisella xco-radalla, eli startti kentältä, ja sitten mennään sillan yli kohti kahvilaa.
- Kahvilan nurkalta tiukka vasen siten, että ajetaan kahvilan takaa kohti serpaa.
- Serpaa noustaan kolme siivua, eli käydään vain kertaalleen alhaalta katsottuna serpan oikeassa reunassa.
- Vajaan serpan päätteeksi lasketaan pulkkamäkeä alas ja puikataan sillan alta kohti Markkaa ihan samalla tavalla kuin xco-radallakin.
- Mutta kun aletaan olla lähellä Markan alaosaa, ei jatketakaan metsään, vaan otetaan tiukka oikea (180 astetta) ja noustaan Markasta tulevalle tielle, josta edelleen jatketaan sillan kautta kentälle.
- Ja siinä se kierros sitten olikin.

Jotain tukkeja tai muuta pientä estettä radalle saattaa olla tarvetta rakentaa, mutta hemmetin nopeita baanoja nuo xce:t yleensä ovat.

...juuri noin ja kun saadaan aikoja niin nähdään tarviiko esim. polkunousu Markkaan ottaa mukaan.

Jeren on tarkoitus tulla torstaina Korkikselle ammuskeleen niin katsotaan jos vaikka ehtisimme tuohon ehdotettuun aikatauluun.

Xizor
13.05.2015, 11.42
Mä taidan skipata maitohapot ja mennä salelle klo 10 torstaina. Lauantaina kun on taas tarkoitus lähteä ainakin mavan kanssa kiertämään Roinetta niin ei uskalla ajaa itseltään jalkoja, siellä kun joutuu kuitenkin jatkuvien iskujen uhriksi :p

Oliko minkämittaista lenkkiä suunnitteilla torstaiksi? Tässä vähän arvon vielä, että mihin lähden ajamaan ja mihinkä aikaan. :D

Jarge
13.05.2015, 11.44
Mulla on suunnitelma könytä SaleTo10:lle. Varmaan 1-5h lenkki niinku yleensä. Eli kukin aikataulujensa mukaan...

MTBwannabe
13.05.2015, 12.31
Mulla on suunnitelma könytä SaleTo10:lle. Varmaan 1-5h lenkki niinku yleensä. Eli kukin aikataulujensa mukaan...

To Sale10 lenkin vauhti on kevyttä ja polut kivoja. Aikaa hukataan 1-5h jokaisen ajankäytön mukaan. Jos vaikka käydään testaamassa myös jargen trial-pisteiden määrä :)

Saarinen
14.05.2015, 09.54
Korkiksella joku koiranäyttely. Autoja ja piskejä joka paikka täynnä! :(

Piirinmestari
14.05.2015, 14.18
Tässä tämän päivän XCE-rata kellotettavaksi. Miesten sekä naisten sarjan pohjat Team Korpelalle 2:35 ja 3:02. www.sports-tracker.com/workout/laapve/424j0sv164kh5r8u
http://images.tapatalk-cdn.com/15/05/14/498dd3bc914fa6b8d85b40950715bc75.jpg

MTBwannabe
14.05.2015, 14.47
Sale10 ryhmä ajoi ensimmäiset 2:30 4 henkisenä, jonka jälkeen se jatkoi 2 hengen voimin vielä 4h täyteen tälle päivälle. Mx77 on tehnyt hienon pätkän Mahlianmaalle.

Jarge
14.05.2015, 15.01
Tuli mullekin loppuviimeksi 4h 15min, Herityssä meni aikaa yllättävästi

mx77
14.05.2015, 15.03
Hyvä lenkki oli. Mulle tuli 48 km ja 4:40.

izmo
14.05.2015, 18.39
Korkeekankaalla ei näkynyt kellotusjälkiä kun neljä kauramoottori pyörää ja yksi sähköpyörä kävivät siellä ihmettelemässä... sähköpyörä oli vahva nousussa eikä edes 7 h jälkeen ollut virta lopussa kun ajo muita ympäri

Aki Korpela
14.05.2015, 21.18
Mukavan hapokasta oli XCE-ajelu! Vaikka koirat olivat vallanneet sen radan, jota piti alunperin kiertää, hyväksi osoittautui tuo Piirinmestarin linkittämä renkulakin. Näitä vähintään kerran viikkoon läpi kesän!

XCE-väki taisi karata Korkikselta just ennen Roine-seuruen saapumista. Jos autonikkunasta (!) näin oikein, juna eteni järjestyksessä janip - Pessi ja Illusia - izmo. Ja oli siinä junassa vielä muitakin, mutten ehtinyt tunnistaa.

MTBwannabe
15.05.2015, 10.01
5FDP, tässä (https://connect.garmin.com/modern/activity/774765117) tuo ajamasi Aulangon reitti lukuineen.

Hiukan yli 500m näyttää tulleen nousua Garminin mukaan.

5FDP
15.05.2015, 10.07
Kiitokset reitistä, kyllä se ihan 500m nousulta tuntuikin. Lisänä pehmeä ja kostea maasto ja suopätkät niin reidet oli aika valmiit tuon lenkin jälkeen. Tuo navigaattori meni yhdessä kohdassa "jumiin" enkä sitä huomannut niin siitä johtuu tuo reitillä näkyvä suora viiva. Polarin mukaan matkaa tuli kuitenkin tuo 25km.

MTBwannabe
15.05.2015, 11.04
Lauantaina kierretään taas Roinetta (mikäli sää ei muutu erittäin huonoksi), tällä kertaa vastapäivään. Lähtö Salelta 8.55 tai vaihtoehtoisesti Korkikselta 9.15. Liitymme Hervannasta tulevaan junaan.

Nostetaan tätä ylöspäin jos joku haluaa lähteä mukaan. Sääennusteen mukaan ei näyttäisi olevan tarvetta ainakaan vesisateessa polkea.

MTBwannabe
15.05.2015, 21.03
Nostetaan tätä ylöspäin jos joku haluaa lähteä mukaan. Sääennusteen mukaan ei näyttäisi olevan tarvetta ainakaan vesisateessa polkea.

Lähtö siirtyy 30min eteenpäin, joten Korkis 9:45 ja Sale 9:25.

Saarinen
15.05.2015, 21.52
Laitetaas tännekin kutsuhuutoa... Vaikka viikonloppuna on enskamiehet Messilässä ja huomenna osa Roineen kierrossa, ei perinteistä Salesu10:ä kai jätetä.

Ajatuksena olisi ajaa reipas lenkki Koskin ympäristössä, tavoitteena saada 60kilsaa täyteen 4 tunnissa. Tässä taitaa allekirjoittaneella ainakin käydä niin,että lenkki luiskahtaa ujosti vk-treenin puolelle :)

Valitaan polut ja reitti sen mukaan, että lenkki etenee. Alustavasti oli Konamiehen kanssa puhetta pääpiirteissään seuraavasta reitistä: Sale, Lotilan kierto, Seo, Kerhis, Kanava, Santtu, Vallo, Harjunkallio, Rapola, Kannistonmäki, Kaapelintie, Marareittiä Meijerille, Lovepolku, Sointula, Riipparit, Ulvajanniemi, Herityn Eerolan puoli, Eerolankaari, Eerolan kivikkopolku, Roukon seiska, tässä kohtaa on hyvä kurkata pitääkö vielä lähteä Rutajärveä kohti jne. :)

Aki Korpela
15.05.2015, 23.24
Alkaa olla mukavasti meininkiä koskilaisessa maastopyöräilyssä! Ajakaa kovaa, mä lähden kuunteleen siirappipoppia!

MTBwannabe
15.05.2015, 23.34
Mä voisin lähteä ajamaan su Sale10.05 lenkkiä rauhallisesti parhaita polkuja kierrellen ja maisemia katsellen. VK -lenkki ei kiinnosta edes vähää alusta huomisen Roineenkierron jälkeen, varsinkin kun tietää vauhdin Roineenkierrolla olevan nykivää :p

Jarge
15.05.2015, 23.36
Olisko MTBw:stä sitten taas seuraksi meidän uusimmalle harrastajalle jos itse lähtisin vetään kovempaa?

Piirinmestari
15.05.2015, 23.38
Kai minäkin tuohon "Tahko-simulaatioon" lähden mukaan, ainakin aluksi. Jäädään sitten kyydistä jos vauhtia on liikaa...

MTBwannabe
16.05.2015, 00.10
Olisko MTBw:stä sitten taas seuraksi meidän uusimmalle harrastajalle jos itse lähtisin vetään kovempaa?

Toki, tapanani ei ole hylkiä ketään ja odottelen tarvittaessa.

Saarinen
16.05.2015, 12.53
Hyvä että saadaan Tahko-simulaatioon porukkaa!! Eikä vauhti liian kova ole...

Lisäksi reitti on sellainen, että kotiin on aina kohtuullinen matka jos tulee ongelmia. Jostain Kyötikkälän-Kuohunharjun seutuvilta on ikävämpi talutella jos laitteet hajoaa :)

MTBwannabe
16.05.2015, 22.59
Mä voisin lähteä ajamaan su Sale10.05

Peruttu, ei ehdi aamulla kun muita menoja ja illalla pitää vielä ajaa.

Jarge
16.05.2015, 23.02
Okay, mä möngin sitten Juhan seurana, pikataipale sitten myöhemmin...

Piirinmestari
16.05.2015, 23.12
Mulla kanssa suunnitelmat muuttui hieman kun huomasin kutsun hiihtopuolen harjoituskauden avaukseen korkkikselle klo 14. Ajattelin ajella pyörällä pari tuntia siihen pohjille, joten voisin periaatteessa vaikka liittyä porukkaan klo12 aikoihin. Jos letka vaikka kulkisi siinä kohtaa läheltä korkkista tai lintulaa niin sehän olisi sopiva yhteensattuma😉

EDIT: Näyttää Tahkomiesten reitti suuntautuvan loppuvaiheessa tänne pohjoispuolelle kaupunkia joten taidan pyöriä korkkiksella😊

Saarinen
17.05.2015, 15.16
Noniin. Aika täydellinen Tour de Koski tuli ajettua kolmen miehen iskujoukolla!
Tavoitteet täyttyi, eli 60 kilsaa tuli Salelta kotiin täyteen, ja aika jäi alle 4 tunnin. Kovempaa en ainakaan itse olisi jaksanut ajaa, eli kaikki voimat tuli tänään jätettyä metsiin😊.

5FDP
17.05.2015, 16.56
Komppaan ja kuittaan. Hieno ja vauhdikas reissu tuo "simulaattori" Nyt kebabille vetäseen pari dööneriä ja kolme pitaa. Ehkä ne reidet sillä määrällä taas täyttyy? :D

Piirinmestari
17.05.2015, 17.00
Hyvä hyvä! Eli kaikki on ollu pelissä. Minä olen vetäny aamusta asti tour de vessanpöntön ja sohvan väliä ja kroppa on myöskin aivan tyhjä😩

Aki Korpela
17.05.2015, 17.11
Kuulostaa kovalta toi lenkki! Oltiin äsken Korkiksella ja ihmeteltiin, kun Piirinmestaria ei näkynyt kiipeilemässä rinnettä. Mutta TdWC selittää kaiken. :) Pikaista paranemista!

Saarinen
17.05.2015, 17.39
Olis tuo voinut Akillakin luiskahtaa palauttavasta pk-harjoituksen puolelle!!
Piirinmestari: Parane pian!

Jarge
17.05.2015, 20.29
Noniin, aktivoin Valkeakosken Maastojaos -joukkueen taas Kilometrikisaan (www.kilometrikisa.fi) ja osallistumiskoodi on Kesämöngintä15

Kerätääs sitten kesäkilometrit yhteiseen laariin, kaikki kynnelle kykenevät kerrytämään kilometrejä ja saamaan tästä lisämotivaattoria lisälenkeille!

Saarinen
17.05.2015, 21.11
Hyvähyvä!! Merkattu tän kuun ajot 😊

treilor
17.05.2015, 21.46
Valkeakosken iltarasteilla tiistaina 19.5. mahdollisuus p y ö r ä suunnistukseen. Maastopyörä on oikea peli tähän lajiin. Radat 12 ja 6 km. Lähtö Roukon purtsin lähtöpaikalta klo 17-19. Kartta 6 eur, emit-leimasimen vuokra 1 eur. Lisätiedot: VS Iltarastit 2015 (http://www.valkeakoskenhaka.fi/suunnistus/iltarastit/vs-iltarastit-2015/) sekä pyöräsuunnistus (http://www.suunnistusliitto.fi/liitto/suunnistuksen-lajimuodot/pyorasuunnistus/). Tämä on toinen epävirallinen Valkeakosken pyöräsuunnistuksen mestaruuden osakilpailuista, toinen järjestetään elokuussa Korkeakankaalle.

MTBwannabe
17.05.2015, 22.21
Valkeakosken iltarasteilla tiistaina 19.5. mahdollisuus p y ö r ä suunnistukseen. Maastopyörä on oikea peli tähän lajiin. Radat 12 ja 6 km. Lähtö Roukon purtsin lähtöpaikalta klo 17-19. Kartta 6 eur, emit-leimasimen vuokra 1 eur. Lisätiedot: VS Iltarastit 2015 (http://www.valkeakoskenhaka.fi/suunnistus/iltarastit/vs-iltarastit-2015/) sekä pyöräsuunnistus (http://www.suunnistusliitto.fi/liitto/suunnistuksen-lajimuodot/pyorasuunnistus/). Tämä on toinen epävirallinen Valkeakosken pyöräsuunnistuksen mestaruuden osakilpailuista, toinen järjestetään elokuussa Korkeakankaalle.

MAHTAVA juttu. Henkilökohtaisesti lupaan ostaa jäätelön jokaiselle oman aikani alittaneelle henkilölle, joka edes kerran on viimeisen vuoden aikana osallistunut Salen yhteislenkeille :p Mitäs tähän uhoamiseen vastaa micanon :cool:

MTBwannabe
17.05.2015, 22.23
Ja jos joku haluaa lähteä matkaan, niin huuto tänne niin pyrin järjestämään karttatelineitä lisää. Mahtava treeni tarjolla.

Jarge
17.05.2015, 22.41
Mää lähen, jos karttateline järjestyy nin mahtava homma!

Ja jäätelölle tietty [emoji6]

Aki Korpela
17.05.2015, 22.58
Hemmetti, kun en osaa _yhtään_ suunnistaa. En todellakaan yhtään. :) Mutta tää treilorin tarjoama kuvio on kyllä hieno!

Tänään on taas sukalla, tovilla ja Jerellä ollu vauhti päällä (http://www.mtb-enduro.net/wp-content/uploads/2015/05/Santa-Cruz-Enduro-Series-2015-Messilä-Lopputulokset.htm).

Jartti
17.05.2015, 23.08
Hitsi, mä kun lupauduin tuonne jo jalkapelillä suunnistamaan. Noh, lupaan kaljan jokaiselle SaleSu-fillaristille joka voittaa mut pisimmällä juoksuradalla maastopyörää käyttäen.

Jarge
17.05.2015, 23.09
En mäkään ole suunnistanut kuin lukiossa joskus [emoji3] Mut koitetaan...

MTBwannabe
17.05.2015, 23.17
(provovaara) Tässähän näkee etteivät nössöpojat edes uskalla tavoitella jäätelöjä? Vai pelataanko vaan peliä? Pyöräsuunnistushan on ihan sattuman summaa....... ;)

Aki Korpela
19.05.2015, 18.59
(provovaara) Tässähän näkee etteivät nössöpojat edes uskalla tavoitella jäätelöjä?

Tavoittelin jäätelöä ainoalla itselleni realistisella taktiikalla, eli olisin hypännyt päällikön peesiin, jos herra vain olisi ilmestynyt lähtöpaikalle. Olin ottanut pojankin karavaaniin mukaan menoa tasoittamaan. Mutta ei, johtaja ei saapunut paikalle ekan vartin aikana, ja karavaanin perämies alkoi siinä määrin hermostua, että oli lähdettävä kotiin.

Jartti
19.05.2015, 19.50
Päällikkö taisi tulla paikalle vasta kuuden jälkeen, kun itse juuri lähdin ajeleen kotiinpäin. Ajatteli kait mennä jo muiden tekemiä jälkiä seuraten, ettei vaan tulisi pummia ja sitä myöten jätskitys matkaa ;-)

Itse pääsin taas esittäytymään yhdelle teikäläisistä. Jarge jatkoi pitkää suunnistusuraansa karttatelinettä fillariin viritellessä. Täytyypä koittaa tuota sitten elokuussa korkkiksen maastoissa...

Aki Korpela
19.05.2015, 20.07
Heitetään tähän pyöräsuunnistushuuman sekaan, että miten olis xce-treenit perjantaina kuudelta? Ja Korkeakankaalla tietenkin. Joko sitä alunperin suunniteltua rataa tai sitten samaa kuin viimeksi.

Piirinmestari
19.05.2015, 20.19
Toimiskohan tuo xce hyvänä valmistavana harjoituksena lauantain Aulangon reissulle 😊

Aki Korpela
19.05.2015, 20.27
Ei välttämättä ollenkaan pöllömpi valmistautuminen, kunhan jättää korkeintaan 20 kierrokseen. :)

Jarge
19.05.2015, 20.29
Mää lähen, jos karttateline järjestyy nin mahtava homma!

Ja jäätelölle tietty [emoji6]
Kyllähän sitä ny toki mieluusti polokee, jäätelöpalkalla :rolleyes:

MTBwannabe
19.05.2015, 21.05
Kyllähän sitä ny toki mieluusti polokee, jäätelöpalkalla :rolleyes:

Jargelle ainakin meni jäätelöä. Harmittavia nuo julkiset tilaisuudet, kun niissä aina paparazzit vaanivat ;)

edit: Joo xce:tä voisi tulla perjantaina ajamaan.

MTBwannabe
20.05.2015, 08.50
Tuli katsottua nuo rastiväliajat vielä tarkemmin, ja niistä huomasin että suttasin eron Jargeen rasteilla 3 & 10. Ensin mainittu oli meidän takapihalla ja toinen sitten Jargen takapihalla :) Eli, Jarge tuntee oman takapihansa selvästi paremmin kuin minä omani ;)

Jarge
20.05.2015, 09.18
Syksyllä puolueettomalla maaperällä katotaan että pitääkö jäde palauttaa [emoji6]

hape72
20.05.2015, 10.30
Heitetään tähän pyöräsuunnistushuuman sekaan, että miten olis xce-treenit perjantaina kuudelta? Ja Korkeakankaalla tietenkin. Joko sitä alunperin suunniteltua rataa tai sitten samaa kuin viimeksi.

Katsotaan jos vaikka kerttäisiin.

MTBWee tuuppasi niin keskittyneesti Pohjankorven tietä ja kanttasi siitä Notkotielle että hentoinen "hei!" hihkaisuni jäi huomaamatta kun oltiin Joelin kanssa etsiskelemässä Akin kuvarastia :cool:

MTBwannabe
20.05.2015, 11.09
MTBWee tuuppasi niin keskittyneesti Pohjankorven tietä ja kanttasi siitä Notkotielle että hentoinen "hei!" hihkaisuni jäi huomaamatta kun oltiin Joelin kanssa etsiskelemässä Akin kuvarastia :cool:

Jaa, jäipä totaalisen huomaamatta :( Kävin itsekin fillarirastien jälkeen tarkistamassa muutaman paikan, mutta tällä kerralla ei natsannut rastien suhteen...

_Miika_
20.05.2015, 13.38
Löytyykö 26" x 2.25" xc-rengasta keltään, suht ok kunnossa? Roket ron tms.

hape72
20.05.2015, 14.55
Löytyykö 26" x 2.25" xc-rengasta keltään, suht ok kunnossa? Roket ron tms.

hep! veikkaan varastosta löytyvän jotain Schwalbea

micanon
20.05.2015, 20.27
Löytyisikö tuota pysu-karttaa jostain digimuodossa, tai sitten lainaan? Viikonloppuna olisin tulossa ajelemaan.

MTBwannabe
20.05.2015, 20.56
Löytyisikö tuota pysu-karttaa jostain digimuodossa, tai sitten lainaan? Viikonloppuna olisin tulossa ajelemaan.

Multa löytyy alkuperäisenäkin jos haluat, mutta voin toimittaa vaikka huomenna myös digimuodossa....

edit: Eiku joo, tuu hakemaan multa tuo alkuperäinen kun olet maisemissa.

micanon
20.05.2015, 21.47
Hyvä, perjantai iltana, tai sitten lauantaina illemmalla Särkänniemi-suunnistuksen jälkeen!

Onko sunnuntaille suunnitteilla lenkkiä?

MTBwannabe
20.05.2015, 21.54
Hyvä, perjantai iltana, tai sitten lauantaina illemmalla Särkänniemi-suunnistuksen jälkeen!

Onko sunnuntaille suunnitteilla lenkkiä?

Ok, voit vaikka laittaa viestiä ennen tuloa niin tiedän olla kotona (nolla5nolla48kuusi78yhdeksän8).

Toki su Sale10 on liikekannallepano.

simohillo
20.05.2015, 22.25
Sähköpyörämiäs vois kans yrittää tulla perjantaina korkkikselle. Nyt kun on rajoitinkin pois pyörästä niin vois ruveta pärjäämään ainakin ylämäessä :)

Sen verran kävin eilen kokeilemassa roukon seiskan pururadalla että vieläkin naurattaa. Kierroksen keskinopeus oli 38,8km/h :D verkkarit, lenkkarit ja päässä aromipesä... hmmm... onkohan noi riittävät varusteet tohon touhuun :o

Aki Korpela
21.05.2015, 08.28
On siellä ollu Roukossa meininkiä! Toissa kesänä tuli seiskaa muutaman kerran kelloteltua, ja 12:30 taisi jäädä omaksi enkaksi. Pikaisella laskutoimituksella toi simohillon kierros menee reippaasti alle 11:n... :D Mahtaa olla willi laite ilman rajoitinta!

Huomenna (pe) kuudelta mahdollisimman isolla porukalla xce:tä iskemään! Sähköpyörämies on hemmetin hyvä lisä tohon hommaan, sillä siinä päässee hajulle maailmancupin kärjen vauhdista. :) Sunnuntain lenkuralle en pääse mukaan, kun täytyy taas mennä syömään kakkua...

Jarge
22.05.2015, 15.32
Lahdessa prätkämessut, joten työvkonloppu eli vkonloppu menee ihan hukkaan :P

Piirinmestari
22.05.2015, 21.26
Onko 5FDP millä kyydeillä menossa Aulangolle? Olisko mitään kimppakyyti mahiksia. Mun autoon sopis vielä 2 ihmistä ja riittävä määrä pyöriä.

5FDP
22.05.2015, 21.34
Tenava kipeänä joten lähtö Aulangolle vähän epävarmaa. Mä tulen omalla pirssillä jos vaan pääsen kotoa irtautuun. Mutta ISO kiitos kyytitarjouksesta! :D

Aki Korpela
22.05.2015, 21.45
Olipa mukavasti porukkaa xce-hapotuksessa! Ajettiin alkuperäistä rataa Korkkiksen kentän ympäristössä, ja simohillon 1:49 tais jäädä pohja-ajaksi. Mulla oli nopein jotain 2:04 ja Hanna tais parhaallaan ajaa 2:28. Täytyy purkaa dataa tosta Garminista, kunhan ensin oppii käyttämään sitä. Jotain teknistä täytynee radalle saada, mutta muuten se taitaa olla aika bueno, vaikka aluksi vähän tylsähköltä ehkä tuntuikin. Mutta happojen myötä tylsyys oli tipotiessään! :)

Tsemppiä jätkille Aulangolle!

Piirinmestari
22.05.2015, 22.04
Ok. Paranemisia sinne👍

MTBwannabe
22.05.2015, 23.14
Strava segmenttejä nää nyt huutaa, varsinkin kun Akilla oli viimeisen päälle korea Garmin kiinni fillarissa......

Tsemppiä jokaiselle Aulangolle lähtevälle!!!

_Miika_
22.05.2015, 23.37
Jäin vaan 34sekkaa Akin ajasta :D

MTBwannabe
23.05.2015, 00.02
Jäin vaan 34sekkaa Akin ajasta :D

Imo tää xce-setti voitaisiin ottaa jonkinlaiseksi harjoitusmuodoksi, ja jopa järkätä pienimuotoisia kisoja oikealla muodolla. 4 Kerrallaan radalle ja 2 jatkoon jne..... Siinä sitä olisi menemisen tuntua, varsinkin kun tänäänkin korkiksella hääräsi se +10 henkeä samaan aikaan.

hape72
23.05.2015, 08.14
Olipa mukavasti porukkaa xce-hapotuksessa! Ajettiin alkuperäistä rataa Korkkiksen kentän ympäristössä, ja simohillon 1:49 tais jäädä pohja-ajaksi. Mulla oli nopein jotain 2:04 ja Hanna tais parhaallaan ajaa 2:28. Täytyy purkaa dataa tosta Garminista, kunhan ensin oppii käyttämään sitä. Jotain teknistä täytynee radalle saada, mutta muuten se taitaa olla aika bueno, vaikka aluksi vähän tylsähköltä ehkä tuntuikin. Mutta happojen myötä tylsyys oli tipotiessään! :)

Tsemppiä jätkille Aulangolle!

Kuinkahan paljon tulisi aikaa lisää jos nousisi sen ensimmäisen polun Markanmäkeen ja siitä sitten kohti siltaa hyvällä vauhdilla, täältähän tulisi pelimiehille jo pikku hyppyyn riittävät vauhdit?

Laitetaan "huoltosuoralle" lumikasan viereen muutama tukki tms. poikittain?

Aki Korpela
23.05.2015, 09.05
Komppaan MTBwb:tä, näitä happoharjoituksia kannattaa mun mielestä pyrkiä järjestämään viikoittain. Porukassa on paljon mukavampaa laittaa ittensä tiukoille kuin yksin. Ja kunhan saadaan jonkinlainen vakiorata valmiiksi, omaa kehitystä/taantumista pystyy seuraamaan ainakin jollain lailla, vaikka tossa toki on monta muutakin muuttujaa kierrosaikoihin vaikuttamassa.

Tohon hapen kommenttiin liittyen tuli mieleeni, että itse ajattelin eilisiltana just tota samaa, että Markan puoliväliin nouseva polku olis hienoa saada mukaan. Se on sen verran tekninen, että radan "teknisyysvaatimus" tulisi samalla ainakin puolitäyteen, ja luulen, että Markan puolivälistä olisi hemmetin hienoa lasketella kohti siltaa ja maalia. Ja sekin olisi maukasta, että siihen polkunousuun voisi aina iskeä kaikki jäljellä olevat voimanrippeet, sillä sen jälkeen maaliin pääsee alamäkeä. Toisaalta sillä polkupätkällä ei pysty ohittamaan, mutta se ei liene ongelma, sillä lähes kaikkialla muualla pystyy.

Mutta jos se polkunousu otetaan, silloin radasta tullee ajallisesti liian pitkä, sillä mentäneen jo noin kolmeen minuuttiin. Jotain täytyy sitten jättää pois...

Aki Korpela
23.05.2015, 09.06
Ja mitä tulee noihin segmentteihin, niin Strava on tosiaan tarkoitus ottaa käyttöön. Mutta kyllä mulla on vielä opettelua näissä vehkeissä, sillä ihan äkkiä en Garminin datasta löydä edes sitä, kuinka kauan eilisessä treenissä tuli vietettyä milläkin sykealueella...

Aki Korpela
23.05.2015, 10.40
Onko sunnuntaille suunnitteilla lenkkiä?

Näyttää siltä, että mäkin pääsen hetkeksi mukaan salesu10:iin. Kakunsyöntitalkoot alkaa vasta iltapäivällä.

MTBwannabe
23.05.2015, 10.41
Jotain pitää tosiaankin jättää pois jos sen nousun ottaa mukaan. Lisäksi siinä on vähän sitä ongelmaa, ettei siinä kohdassa ole mitään mahdollisuutta ohittaa jos edessä ajo stoppaa. Nykyinen "rata" on aika hyvä jo ajallisestikin, vielä kun siihen askarrellaan hieman teknistä vatimusta vaikka muutamalla tukilla (se huoltosuora on hyvä siihen) ja vaikkapa joku trukkilavadroppi tms johonkin kohtaan?

Aki Korpela
23.05.2015, 11.38
Joku droppi ja sille pari sekuntia hitaampi kanalinja olis bueno...

Aki Korpela
23.05.2015, 12.49
Sellainen ehkä jopa merkittävä puute tossa radassa tuli vielä mieleen, että serpassa ei pääse ohi... Jos siinä alkukiihdytyksessä jää jalkoihin, mutta ylämäkeen löytyis taakia, niin siinä sitten körötelläänkin vaan muitten takana. Pystyisköhän serpaosuudesta tekemään xce-radan osalta niin leveän, että ohittaminen onnistuisi...?

no-saint
23.05.2015, 19.32
Huomenna lepo. Tänään 128.88km, aika satulassa 10h45min ja kalorit mukamas 10975... Tosin aika satulassa sisältää tauot tdt:n sisällä kun mun laite ei katkaise automaattisesti kun liike lakkaa...

MTBwannabe
23.05.2015, 20.20
Jahas, Valkeakosken edustus Aulangolla näemmä ainakin 3 hengen vahvuinen ja pohja-aika 3:26:21.

5FDP
23.05.2015, 21.38
Syväluotaava raportti Aulangon kisasta: Reitti oli hieno ja mäkiä oli riittävästi. Aurinkoinen keli teki eetvarttia allekirjoittaneelle joka oli pukeutunut "sadevarustukseen". Olisin henkilökohtaisesti ajanut helposti kovempaa jos olisin vaan jaksanut.

Piirinmestari
24.05.2015, 08.37
Täydellinen raportti 5FDP. Ei mitään lisättävää. Varustus oli mulla sopiva vaikkakin lopussa tuli kylmä kun oli kropasta polttoaine lopussa.

Piirinmestari
24.05.2015, 08.50
Eilisestä selvittyäni katselin kalenterista mihin sitä seuraavaksi lähtisi itseänsä rääkkäämään. Heräsi 2 kysymystä. 1. Miksei Valkeakosken maratonkisa näy pyöräilyunionin kalenterissa? 2. Onko muitakin vastaavia tapahtumia joita ei näy tuossa kalenterissa?

Aki Korpela
24.05.2015, 12.59
5FDP osaa tosiaan tiivistää oleellisen raporteissaan! Meikän täytyis ottaa mallia. Ens viikonloppuna olis Korsossa hyvä mara, johon kannattaa lähteä ajamaan, jos vaan aikataulut natsaa.

Yhteislenkeissä on outoa voimaa, sillä viihtyvyyttä ei heikennä edes kilsan rämpiminen ryteikössä! Hupaisaa oli taas, ja ihan hyvä lenkura (https://connect.garmin.com/modern/activity/783053589) tuli mullekin, vaikka lähdinkin kesken pois. Ja laitetaas tää kuvarastilangassa oleva kuva tännekin.

http://www.arkitiede.fi/pyoraily/2015/kuvarasti240515.jpg

hape72
24.05.2015, 19.58
Heräsi 2 kysymystä. 1. Miksei Valkeakosken maratonkisa näy pyöräilyunionin kalenterissa?

Hyvä ja ajankohtainen kysymys sikäli että juuri viime viikolla laitoin viestiä kattojärjestöömme, josta asia luvattiin hoitaa eli eiköhän se sinne ilmesty

MrKona63
24.05.2015, 20.04
Kiitoksia taas hyvästä lenkistä ja lenkkiseurasta.Itse harmitti se takuupolun muuttuminen kävelytieksi.Olen kuullut harhaanjohtaminen on johtamistyylin alalaji.No eipä mitään,kävin sen polun läpi vielä pari kertaa,että voin joku toinen lenkkipäivä esitellä sen teille,oli koko ajan ajettavaa.Harmi kun ei ollut matkamittaria mutta ajallisesti tuli 6 tunnin lenkki itselleni.

hape72
28.05.2015, 15.28
Tänään kesän marareitinajoa, startti Korkikselta klo 19.00

EsaN
29.05.2015, 08.26
Hei!
Eikö Valkeakoskella ajeta maantiepyörää lainkaan. Vai olenko väärällä sivulla. Kyselen nyt tässä kohtaa? Olisi kiva ajalla täältä tänne joittenkin pyöräilijöiden kanssa.

MTBwannabe
29.05.2015, 10.10
Hei!
Eikö Valkeakoskella ajeta maantiepyörää lainkaan. Vai olenko väärällä sivulla. Kyselen nyt tässä kohtaa? Olisi kiva ajalla täältä tänne joittenkin pyöräilijöiden kanssa.

Sivut lienevät oikeat, vaikka maastomiehet täällä perinteisesti ovat olleetkin äänessä. Kylllä täällä kuitenkin pystyy maantielenkkejäkin huutelemaan. Itsellä ei sellaista kalustoa tällä hetkellä ole tallissa että pystyisi osallistumaan, mutta tilannehan vaihtelee tuon suhteen tarvittaessa nopeaan tahtiin :)

Aki Korpela
29.05.2015, 10.16
Joo, EsaN huutelee oikeassa langassa. :) Multa löytyy jonkinlainen maantiekonkeli, mutta maastossa tosiaan tulee pääasiassa ajeltua. Mutta voisihan sitä jonain aurinkoisena kesäpäivänä lähteä järviä kiertelemään maantiepyörälläkin.

Tänään Korkeakankaalla happotreenit klo 17:30 alkaen. KOMit saa kyytiä!

EsaN
29.05.2015, 11.30
Joo! Jos halukkuutta löytyy, niin seuraan tätä sivustoa ja eiku menoksi. Laitanpa myös iha ite kyselyitä maantielle.

hape72
29.05.2015, 11.55
Meiltä löytyy myös maantiepuolen kalustoa ja niitä jonkin verran ulkoilutetaan

EsaN
29.05.2015, 18.38
Kuulostaa hyvältä! Ei tuohon vastatuuleen ole ihan aina kiva yksin puurtaa!

Piirinmestari
29.05.2015, 19.50
Pitäiskö tuossa kierteisen osan päällä olla jonkinlainen holkki? Nyt tuo akseli ei pysy paikallaan ainakaan sillä kireydellä minkä pikalukolla saa aikaseks ja sen vuoksi akseli on jo syönyt pienen loven etuhaarukkaan.
http://images.tapatalk-cdn.com/15/05/29/36903f1b8982092a21496d22700fd644.jpghttp://images.tapatalk-cdn.com/15/05/29/ddcfe408ab85f6e8240b6d5973595fb6.jpg

Aki Korpela
29.05.2015, 20.55
Ei pidä olla holkkia, kyllä pikalinkun kuuluu olla juuri tuollainen. Mutta se kuulostaa oudolta, ettei pysy kiinni... Varsinkin etukiekon pitäisi pysyä paikallaan helposti, takakiekossa voi joskus olla tota ongelmaa. Onko ton mustan nupin kontaktipinta kulunut ihan sileeksi? Siinä pitäisi olla samanlainen karhennus kuin tuossa haarukan kontaktipinnassa?

Piirinmestari
30.05.2015, 08.21
Ajatus oli mennä tänään puolilta päivin Korkkikselle jauhamaan DH1.stä. Ja tuleehan siinä samalla vähän kiipeämistäkin jollei sitten yllättäen ole hissit käynnissä :) Aki: Stravan segmenttejä voi vertailla muihinkin kuin KOMiin kun valitset compare sen harjoituksen kautta johon haluat itseäsi vertailla. Treenin poistaminen stravasta ei onnistunut minulta ainakaan 5 minuutissa....pitääkö tässä alkaa helppejä lukemaan :O

Aki Korpela
30.05.2015, 08.50
Kiitos vinkistä, mutten siltikään ihan heti onnistunut tossa vertailussa... Mutta mitä tulee treenin poistamiseen, niin ainakin Firefoxilla treenin avaamisen jälkeen näkyy vasemmassa reunassa jakoavaimen (vai onko se kiintoavaimen) kuva, josta löytyy "delete".

Piirinmestari
30.05.2015, 08.59
Poistaminen onnistui. Onnittelut nousu1 4.sijasta😊. Yritän suullisesti selittää tuon vertailun niin käy helpommin...

Aki Korpela
30.05.2015, 09.11
Kiitos. Mutta ei kai noita poistaa tarvitse... Mä tuun tänään DH-treeniin mukaan.

Piirinmestari
30.05.2015, 09.17
No jos saan tänään nousuun PR merkinnän voin hyvillä mielin syödä illalla pussin karkkia😉...jäis tuolla sähköpyöräajalla ikuiseksi haaveeksi

MTBwannabe
30.05.2015, 11.02
Huomenna Sale10, ajellaan hiljalleen ja katsellaan uusia polkuja.
'

Piirinmestari
30.05.2015, 22.22
Tuolla muutama kuva tämän päivän DH1 hurjastelusta. Harmi että muistin kaivaa kameran esiin vasta kun Ismo oli jo poistunut paikalta...
http://vl.kuvat.fi/kuvat/Sporttia/MTB/Sekalaisia+MTB+kuvia+2015/

Aki Korpela
31.05.2015, 08.37
Komeita kuvia! Varsinkin toi tovin lento.

kh74
31.05.2015, 19.02
Pitäiskö tuossa kierteisen osan päällä olla jonkinlainen holkki? Nyt tuo akseli ei pysy paikallaan ainakaan sillä kireydellä minkä pikalukolla saa aikaseks ja sen vuoksi akseli on jo syönyt pienen loven etuhaarukkaan.

Ei mikään kireys siinä pikalinkussa kyllä sitä akselia pidä niin paikallaan etteikö se väljyyden sallimissa rajoissa vähän eläisi siellä haarukan lovessa. Ja kun on napa jossa on kierrettä akselin päässä niin tulee vähän jälkeä sinne.

Edellisessä pyörässä kun oli vielä pikalinkut, pähkäilin vähän samaa, nimittäin kulumaa pikalinkun puristuspintojen alla ja navan puolella kontaktipinnoissa, johon muistaakseni Foxin huoltomanuska antoi jonkun mitta-arvon mikä pitää tyyliin ennen joka ajoa mitata työntömitalla, ja jos on kulunut alle jonkun millimäärän niin alajalat pitää vaihtaa...

Ilmeisesti se on niin että toi kuluminen on "suunniteltua" mutta normaalisti ei kauhean nopeaa, ja haarukka kestää suhteessa muihin osiin tarpeeksi kauan. Vähän niin kuin ihmisen maksa, että se kestää kyllä koko elämän. :-)

MTBwannabe
31.05.2015, 19.50
Varsin mukavassa säässä päästiin tänään ajamaan 5 kuskin voimin yhteislenkkiä, ja saatiin vielä mansikkakakkua ja muita herkkujakin. Siitä vielä kiitokset.

Olipa kiva ajaa myös polkuja, joita harvemmin tulee ajettua.

http://www.tulospalvelu.profiili.fi/pirkanmaa/

Huomioikaa Valkeakosken hyvä edustus aluekalenterissa.

Aki Korpela
31.05.2015, 20.19
...saatiin vielä mansikkakakkua ja muita herkkujakin.

Olis maistunu mullekin! Oli nimittäin hemmetin vaikea päivä Korsossa. Merkatkaapa kaikki toi Kyötikkälän alue-cup xco keskiviikkona 10.6. kalenteriin. Mä taidan elää ilman happoja sinne asti. On nääs saattanu tää KOM-intoilu mennä vähän yli. :)

Piirinmestari
31.05.2015, 21.16
Olis maistunu mullekin! Oli nimittäin hemmetin vaikea päivä Korsossa....
No aina löytyy kuitenkin perheestä 1 joka polkee podiumille, onnittelut Hannalle🙌
Pitää varmaankin keskittyä nyt enemmän noihin alamäki KOMeihin😀
Mulla näyttää olevan ilta lasten kanssa 10. päivä. 17.6 näyttääkin sitten jo paremmalta.

Jarge
01.06.2015, 19.17
Pitäiskö tuossa kierteisen osan päällä olla jonkinlainen holkki? Nyt tuo akseli ei pysy paikallaan ainakaan sillä kireydellä minkä pikalukolla saa aikaseks ja sen vuoksi akseli on jo syönyt pienen loven etuhaarukkaan.

Tuossahan muutama sivu aiemmin pähkäsin itsekin tuon ongelman kanssa, tosin mulla oli takahaarukka "syöpynyt" oikein kunnolla eikä rengas enää pyörinyt ottamatta kiinni takahaarukkaan. Tein sopivasta putkenpätkästä holkit ja suurensin rungon haarukkaa sen verran että holkit mahtui olemaan välissä. Hyvin on toiminut, katotaan nyt kuinka kauan tää patentti pelaa...

Piirinmestari
01.06.2015, 23.07
Haarukan lovi on n.10mm ja tappi n. 9mm. Hyvät kolkottelut tuolla välyksellä saa muttei siihen holkkia sentään mahdu. Naapurin MTB-huolto laittoi pikalinkun vivun väliin hieman voitelua jolloin linkku menee pienemmällä vänkäämisellä tiukalle. Tuntuisi pelittävän ainakin tähän asti.

Aki Korpela
05.06.2015, 19.11
Onko tänä viikonloppuna salesu10?

Piirinmestari
05.06.2015, 19.46
Olen mukana👍 Kelikin saattais olla kohdallaan....

MrKona63
05.06.2015, 23.24
Mukana ollaan!

no-saint
06.06.2015, 10.51
Onkos luvassa mitä? Trail, trial, kom, happo, pk, vk, dh..? Meinaan jos tullaan ipanan kanssa jarruiks hetkeks aikaa? Saatte pysähdellä 200m välein ja odotella 😫. Löysin yhden itselle uuden polun joka tarttis pientä raivausta, jos kävis siinä aluks minitalkoot (tuon sahan) ja saatte sitten lähteä revitteleen niin voidaan ipanan kanssa jäädä hinkkaan sitä pätkää? Sijaitsee Holmin alueella.

MTBwannabe
06.06.2015, 16.15
Löysin yhden itselle uuden polun joka tarttis pientä raivausta, jos kävis siinä aluks minitalkoot (tuon sahan) ja saatte sitten lähteä revitteleen niin voidaan ipanan kanssa jäädä hinkkaan sitä pätkää? Sijaitsee Holmin alueella.

Huomenna en ehdi mukaan, mutta pitäisikö sitä vanhaa kerhomajan/Kirjaslammen rataa jossain vaiheessa talkoilla kuntoon? No-saint sitä taisi jo aikanaan kyselläkin, mutta löytyisikö innostusta muiltakin? Jos ei löydy niin määrätään ;)

Aki Korpela
06.06.2015, 17.58
Eiköhän huomenna oo ihan perinteistä polkumöngintää tarjolla. Ei siis mitään komeja ainakaan, eli ilman muuta juniori mukaan vaan!

no-saint
06.06.2015, 21.00
Se on kyllä aika surkeessa kunnossa tuo Kirjaslammen "dirtti"... Ja mutamaalle tehty niin aina sateen jälkeen aika velliä. Olishan siinä tosin pohjat valmiina, täytyy käydä tutkimassa sitä joku päivä tarkemmin.

Aki Korpela
07.06.2015, 14.52
Muuten oli mainio lenkki tänään, mutta pahoittelut no-saintille retken ensiminuuteista. Olis pitänyt odotella heti siinä pyörätiellä ekan polun jälkeen eikä vasta lukion pihassa. Olin jonon vikana, eli menee mun piikkiin. Älkää tän takia jättäkö junnun kanssa tulematta, hoidetaan homma mallikkaammin ens kerralla. Heti, kun MTBwb ei oo mukana, tapahtuu tällaista. :)

Mutta muuten oli hyvä reissu! Näytettiin M. Merkkarille osa Koskin parhaista poluista (https://connect.garmin.com/modern/activity/796587178).

Menni Merkkari
07.06.2015, 17.33
Kiitokset lenkistä myös täältä kuokkavieraalta. Oli kyllä aivan huippuluokan reitti. Ainakin 90% poluista oli allekirjoittaneelle ihan uutta ja ihmeellistä. Täytyy yrittää osallistua toistekin.
Harmi tosiaan tuo jonon katkeaminen heti alkulenkistä.
-
Menni

no-saint
07.06.2015, 18.44
Lepo vaan, meillä oli junnun kans alunperinkin tarkoitus mennä raivaan sitä yhtä polun pätkää Holmiin. Ja junnu sai ketjunsa tippuun vaikka: n/w ratas, ketju minimi mitassa, vaihtaja säädöissä ja ketjunohjuri paikallaan 😳😳. Meni 12min siinä heti alkuun rattoisasti. Myyn kohta tuon Rallinaamalle tai muulle n/w rattaita tekevälle firmalle. Kohta 6kk ihmetelty ketjun tippumista vaikka kaikki on kunnossa (v.1991-> romplannu mankeleita).

no-saint
10.06.2015, 10.23
Sale To 20. Hidasta ja teknistä kivikkojumppaa. Pari tuntia ajattelin möyriä Roukon ja Lotilan alueella, Kirjaslampi mahtuu myös mukaan.

_Miika_
14.06.2015, 21.16
siinä ois tän päivän settiä https://connect.garmin.com/modern/activity/803916180 . saiskos joltain lenkkikaveriks maantiepyörää n. 1x/vko, 54-56 runkosta? pääsis ajelee vähän peruskuntolenkkiä, meinaa tollanen kahen päivän rykäsy hapottaa.

Jarge
14.06.2015, 23.33
siinä ois tän päivän settiä https://connect.garmin.com/modern/activity/803916180 . saiskos joltain lenkkikaveriks maantiepyörää n. 1x/vko, 54-56 runkosta? pääsis ajelee vähän peruskuntolenkkiä, meinaa tollanen kahen päivän rykäsy hapottaa.
Onko tässä samoja pätkiä, mitä oot vetäny:
https://www.youtube.com/watch?v=UeskZ425tPA

Pakko myöntää, että tässä olis laji mun makuun!!!!, pitäis vaan se villari vaihdella...

_Miika_
15.06.2015, 09.05
Samat baanat

MTBwannabe
15.06.2015, 10.05
saiskos joltain lenkkikaveriks maantiepyörää n. 1x/vko, 54-56 runkosta? pääsis ajelee vähän peruskuntolenkkiä, meinaa tollanen kahen päivän rykäsy hapottaa.

Multa saa lainaan tarvittaessa.

hape72
15.06.2015, 12.44
Onko tässä samoja pätkiä, mitä oot vetäny:
https://www.youtube.com/watch?v=UeskZ425tPA

Pakko myöntää, että tässä olis laji mun makuun!!!!, pitäis vaan se villari vaihdella...

Jarge, sun ajotaidoilla ei tarvitse vaihdella kalustoa ja varsinkin kun jäykkiksille on oma sarja

Jarge
15.06.2015, 13.33
Ehkä joo mut nauttisin ehkä vähän enemmän hommasta täpärillä [emoji1] Ja ainakin jarrut pitäisi päivittää kun noilla mekaanisilla ei pyörä pysähdy, esim. DH ränni (Mk-mäen puoleinen) oli aika kamalata... [emoji16]

Jarge
17.06.2015, 09.13
Nonii, tänään on Koskin omat fillarikisat, kaikki paikalliset sitten viivoille! Meinasin itte mennä kokeileen, mitä hommasta tulee peruskalustolla ja huonolla peruskunnolla, joten viimeinen sija on varattu :) Klo 18 starttaa Kordella...

Jarge
20.06.2015, 20.58
Olisko aamulla innostuneita lähtemään yhteislenkille? Ajattelin, jos kävisin kääntymässä Hervannanväylällä, loppupätkäkin polkuja pitkin (ei siis Hervannan päässäkään sitä tiesiirtymää). Semmoista reippaanoloista etenemistä, ettei mene ihan koko päivä... Eli Salesu10 kokoontuminen.

no-saint
22.06.2015, 12.03
Matkailu avartaa.
Ajelin autolla tuonne Kangasalalle Pikonkankaan S-marketin pihaan, takapenkille vetään legginsit päälle ja fillari ulos kontista. Sitten ylös harjulle ja Mobiliaan. Siellä laiturilla istuskellen tauko, sieltä harjua pitkin Vatialaan ja ympäri ja eri polkuja takaisin S:lle. On ne vaan hienoja paikkoja ajella nuo harjut. Matkaa tuli 50.2 ja maisemathan on muhkeat. Ongelma vaan oli tuo vanha mankeli läskin ollessa kustomoinnissa verstaalla. Gt Avalanche 1.0 26", keula jossa hankinta-ajan painon (83) mukainen medium jousi... Hippasen meinas sukellella laskuissa niin oli pakko ajaa lukossa. Vähän nuo "kapeat" 2.2 renkaat aluksi aiheutti päänvaivaa kun ei voinutkaan jyrätä kaiken yli kuten läskillä mutta kyllähän noillakin pitkästä aikaa ajeli.
Olisko tohon Roineen kiertoon jollain joskus hermoja mun vauhtia? Näkis sen "virallisen" reitin kun tuo Pälkäneen pää hieman hakusessa ja en omista mitään Garminia mihin ladata reittiä mitä seurata.

TMo
22.06.2015, 12.22
Olisko aamulla innostuneita lähtemään yhteislenkille? Ajattelin, jos kävisin kääntymässä Hervannanväylällä, loppupätkäkin polkuja pitkin (ei siis Hervannan päässäkään sitä tiesiirtymää). Semmoista reippaanoloista etenemistä, ettei mene ihan koko päivä... Eli Salesu10 kokoontuminen.
Kiinnostais saada Garmin reitti tuolta reissulta, oisko kellään? Sääksjärveltä monesti ajeltu Valkeakoskelle (ampumaradan pururata kiertämään) mutta alkupää Taivalpirtille menee niitä teitä pitkin - siihen ois mukava saada polkua tilalle.
Jos ei Garminia löydy niin mikä tahansa GPS jälkikin kelpaa "paremman" puutteessa :)

Jarge
22.06.2015, 16.43
Kiinnostais saada Garmin reitti tuolta reissulta, oisko kellään? Sääksjärveltä monesti ajeltu Valkeakoskelle (ampumaradan pururata kiertämään) mutta alkupää Taivalpirtille menee niitä teitä pitkin - siihen ois mukava saada polkua tilalle.
Jos ei Garminia löydy niin mikä tahansa GPS jälkikin kelpaa "paremman" puutteessa :)

Tässä eilinen träkki: http://www.sports-tracker.com/workout/drgixxer/5586a7a2e4b0e6ddd864f6fe

Tuolta saa sen GPS-tiedoston exportattua (tai ainakin itse saan), joten pyydä tarvittaessa.

Polkupätkät tekee erittäin maukkaan lisän Tre päähän noille poluille ja nyt sateiden jälkeen ne on siinä kunnossa ettei tarvi pelätä, että pyörä olisi ajamattoman näköinen palatessa :D

Jartti
22.06.2015, 21.44
Kiitos Jarge tuosta trackista! Tänäänkin tuli näemmä turhaan poljettua eteläänpäin Matinlahdentietä pitkin Taivalpirtille vaikka olisi ollut polkuvaihtoehtokin olemassa. Noh, lukkopolkimilla en kovin tekniselle polulle viitsi mennä, jos ne polut sattuivat sellaisia olemaan. T: ex-Nipputieläinen

no-saint
23.06.2015, 20.23
Tuollahan noita polun pätkiä riittää: www.jalki.fi

Piirinmestari
29.06.2015, 20.03
Olisko huomenna muita joutenolijoita aamupäivällä lenkille. Kolmisen tuntia ajattelin ajella rauhalliseen tahtiin. N. klo 11 lähtö...

Xizor
29.06.2015, 23.35
Tässä eilinen träkki: http://www.sports-tracker.com/workout/drgixxer/5586a7a2e4b0e6ddd864f6fe
...


Täähän vaikutti mielenkiintoiselta, olisko kukaan lomalainen innostunut lähtemään ajamaan tuota vaikka torstaina? Jos vaikka sopivan reipasta tahtia pistelisi tuon eli tyyliin alle 4h.:)

Jarge
30.06.2015, 15.31
Täähän vaikutti mielenkiintoiselta, olisko kukaan lomalainen innostunut lähtemään ajamaan tuota vaikka torstaina? Jos vaikka sopivan reipasta tahtia pistelisi tuon eli tyyliin alle 4h.:)
Eilen tuli (taas) ajettua tuo, mutta ikävä kyllä täytyy vielä hetki jaksaa tehdä duunia, joten torstaipäivä ei käy, kovasti kyllä kiinnostelis... Tuota VK Upgrade Packia kun ei saa ostamalla tiskiltä, vaan sitä joutuu ihan liikkumalla kehittämään... :D

Xizor
30.06.2015, 20.49
Eilen tuli (taas) ajettua tuo, mutta ikävä kyllä täytyy vielä hetki jaksaa tehdä duunia, joten torstaipäivä ei käy, kovasti kyllä kiinnostelis... Tuota VK Upgrade Packia kun ei saa ostamalla tiskiltä, vaan sitä joutuu ihan liikkumalla kehittämään... :D

Mites olis perjantaina vai onko vielä duunia silloin? Näyttäis lupaavan aika kivaa keliä. :-)

_Miika_
03.07.2015, 18.02
http://i64.photobucket.com/albums/h188/ghousti/11694910_10153457483757472_4867833005916251147_n_z pspmryupt3.jpg (http://s64.photobucket.com/user/ghousti/media/11694910_10153457483757472_4867833005916251147_n_z pspmryupt3.jpg.html)

projektikin valmistui, pääsee viikon päästä testaamaan toimivuutta/rullaavuutta sekä kuskin kestävyyttä korkiksen marakisassa

Jarge
06.07.2015, 00.37
http://images.tapatalk-cdn.com/15/07/05/bb648b05ec337ce6e96014d2fb4e592d.jpg

Esitellääs täällä foorumillakin luonnossa jo nähty kaluston vaihto. Jonkun aikaa kytenyt fillarin vaihto menohaluja vastaavaksi realisoitui viimeinkin...

Cube Stereo 140 ja Dh-pätkiä ja xco-rataa tullut tutkittua, vielä ei osaa ottaa ominaisuuksia irti...

Piirinmestari
12.07.2015, 08.13
Tunnustaako joku tehneensä Stravaan uudelle marareitille Stravaan segmenttejä jotka eivät aivan osu todelliseen kisassa ajettuun reittiin (polkupätkä, xcm radan loppuosa). Noita voisi muokata siten että osuvat kisassa tallennettuihin reitteihin. Itse tein aiemmin tuon tiepätkän ja maisemamäelle nousun. Tiepätkää piti myös hieman muuttaa kun polulle käännyttiinkin jo aiemmin.

Kummeli
12.07.2015, 18.39
Tunnustaako joku tehneensä Stravaan uudelle marareitille Stravaan segmenttejä jotka eivät aivan osu todelliseen kisassa ajettuun reittiin (polkupätkä, xcm radan loppuosa). Noita voisi muokata siten että osuvat kisassa tallennettuihin reitteihin. Itse tein aiemmin tuon tiepätkän ja maisemamäelle nousun. Tiepätkää piti myös hieman muuttaa kun polulle käännyttiinkin jo aiemmin.

Minä tunnustan :) Loin nuo segmentit ennen kisaa annetun jäljen pohjalta. Nyt on korjattu eka polku sekä vika 10km pätkä kisaa vastaavaksi.

_Miika_
13.07.2015, 20.10
huomenna ketään lähdössä kevyelle 2-4h lenkille, klo 10-20 välillä?

Jarge
14.07.2015, 13.37
huomenna ketään lähdössä kevyelle 2-4h lenkille, klo 10-20 välillä?
Täytyy juhlistaa tyttären vanhenemista. Torstaina eka lomapäivä, jota voisi kieltämättä juhlistaa vaikka KEVYELLÄ palauttelevalla lenkillä (mara painaa...)

rokkisukka
17.07.2015, 20.43
Morjesta pitkästä aikaa. Ei kukaan huomenna lähtis seuraksi pyöritteleen aamusta kahden - kolmen tunnin lenkkiä. Häähumujen ja tumujen takia pitäis olla viimeistään yhdeltä himassa.

Saarinen
17.07.2015, 21.04
Pahus kun töitä 10-14.

Olisiko perinteinen Salesu10 mahdollinen kenellekään?? 4 tuntia kesäistä maastoajoa:)

Lähetetty minun LG-H440n laitteesta Tapatalkilla

Jarge
17.07.2015, 21.06
SaleSU10 kiinnostaa!

Aki Korpela
17.07.2015, 21.23
Mä en pääse kummallekaan lenkille. Huomisaamun oon pojan kanssa kahdestaan ja sunnuntaina yritän rimpuilla Liedossa.

_Miika_
17.07.2015, 22.40
Nää svidun muuttohommat vie kaiken ajan ja energiat, taidan kohta myydä fillarin pois ku ei pääse lenkille.

mx77
18.07.2015, 17.05
SaleSu10 onnistuu :)

Lähetetty minun GT-I9195I laitteesta Tapatalkilla

Saarinen
18.07.2015, 20.56
Loistavaa!! Kaikki aamulla Salelle ☺

Lähetetty minun LG-H440n laitteesta Tapatalkilla

Piirinmestari
18.07.2015, 21.46
Meni tänään viimein Stingin takahaarukasta se sama pultti poikki mikä kaikilta muiltakin ko. pyörästä....ei pääse aamulla.

Jarge
21.07.2015, 21.50
Nyt on nostettava kypärä korkeelle!!! Lovepolku on duunattu erittäin hienoon kuntoon, polun lopussa (kun tullaan meijeriltä päin) olevan hakkuaukean läpi menee siistitty ura, muutamia mahdottomia paikkoja on tasoitettu ajettavaksi.

Bonuksena vielä se rantoja seuraava polku on siivottu ja muutamilta kohdiltaan tasoiteltu - nyt koko pätkä oli ajettavissa ilman virhepisteitä. Olipa se veneenlaskupaikan päässä olevan mahdottoman alkupätkän ohi tehty reitti.

Kaikesta päätellen fillariharrastaja on ollut asialla ;)

Nyt kaikki ajelemaan sinne!!!

Myös Lotilanlenkki on parturoitu, ei muutakuin iskuja tekemään - itsekin koitin 2,5h ajetuilla pohkeilla...

no-saint
22.07.2015, 10.43
Verta, hikeä, ruhjeita ja kyyneleitä! Oiskos se sadepäivän liukkaan luiston kivikko, juurakko ja muta reenit? Itsekin vaihdoin juuri renkaat ja olisi mukava testata niiden pitoa. Ja mielellään niin että olisi joku mukana soittamassa Medi-heliä paikalle jos ilkeämmin napsahtaa... Lotila, Superin takunen, Korkkis..?? Klo:19->?
Ketään?

MTBwannabe
22.07.2015, 11.40
Vaihtoehtona XCE-kilpailut tänään korkiksella.

http://www.tulospalvelu.profiili.fi/pirkanmaa/

no-saint
22.07.2015, 11.54
No prkl! Xce toki. Kiitos mtbwb, olis menny ihan ohi muuten. Eli lenkkihuuto pois tältä päivää.

Jarge
22.07.2015, 20.25
Vaihtoehtona XCE-kilpailut tänään korkiksella.

http://www.tulospalvelu.profiili.fi/pirkanmaa/

Nodääm, kuvauskeikka iski tälle päivälle :(

Mitäs eroo XCE / XCO?

MTBwannabe
22.07.2015, 20.41
Nodääm, kuvauskeikka iski tälle päivälle :(

Mitäs eroo XCE / XCO?

XCE:ssä suorituksen kesto on noin 2min ja sitä voi verrata sprinttihiihtoon. Alkuun aikaajo, joiden tuloksista sitten kilpailijat 4 hengen yhteislähtöihin ja jokaisesta erästä sitten 2 jatkoon jne..... XCO:n suorituksen pituuden tiedätkin vanhana Korkiksen kisaajana :)

Jarge
22.07.2015, 20.43
Aihitsi, toihan olis pitäny kokee, kisaamista mun makuun (pärjäämistä en lupaa :D)

no-saint
23.07.2015, 09.33
Muutamia mietteitä eilisen xce:n pohjalta.
Radan näkyvyys loistava katsojan näkökulmasta, sopivan pienellä alueella.
11v ja 14v katsojien mielipiteet olivat: olix se nyssi niinku siinä?? 😳. Eli rata hieman tylsä... Niinkuin täälläkin on aiemmin mietitty, rata kaipaisi jotain teknisempää. Esim: eilen fillaritaikuri Saarisen tekniset taidot jäivät kahteen bunny hoppiin.
Lisäksi tämä tiedoituspuoli ja somen hyödyntäminen ei oikein toimi. Eli enemmän tiedoitusta kisoista ja laajemmalle alueelle niin saadaan lisää väkeä viivalle ja kisaajille haastetta. Etelä-Pirkanmaa, Hämeenlinna, Tampere, Kangasala..? Tietysti keskellä viikkoa kisaaminen tuo aina haasteensa mutta minäkään kyläläisenä en tiennyt ennen Mtbwb:n vinkkiä asiasta.
Itseä jäi harmittamaan Luxemburgista vasta matkalla oleva voimansiirto niin ei päässyt nolaamaan itseään 😆

MTBwannabe
23.07.2015, 10.14
Tuo tiedottaminen on ihan totta. Tällä hetkellähän ei taida juuri muuta olla, kuin kalenteri Mäkisen Karin fillarisivuilla.

http://www.tulospalvelu.profiili.fi/pirkanmaa/