Hömötiaisten kannan pieneneminen ei johdu puuston määrästä koska kanta on vähentynyt vaikka puuston määrä on Suomessa kasvanut. Erityisillä suojelualueillakin on hömötiaisten määrä vähentynyt ja hömötiaisen kanta on levittäytynyt kohti pohjoista. Hömötiainen viihtyy sekä vanhoissa että nuorissa metsissä mutta on siinä mielessä aika tarkkarajainen asuinympäristöstään että vaati erityisen pehmeää lahopuuta mielellään koivua tai jotain muuta lehtipuuta. Tekee mm. pesän kaivamalla lahoa puuta eikä nokkimalla kuten useat muut linnut jotka pesivät puihin tehtyihin koloihin. Lahonkin kuusen tai männyn kaarna voi olla niin kovaa että hömötiainen ei siihen pienellä nokalla saa pesää koverrettua.
Säästöpuut, tekopökkelöt ja mitkä ikinä konstit on käytössä myös avohakkuualueilla jotta tuollaisille tarkkarajaisille eliöille saadaan sopivia asuinympäristöjä. Etelä-Suomessa lahopuun määrä onkin saatu nousuun, toivottavasti hömötiaisten kanta saadaan elpymään Etelä-Suomessakin.









Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit