Lainaus Alkujaan tämän lähetti taski63 Katso viesti
Vai tupruttelee muut kuin rikkaimmat maat? Katsotaanpa: "Countries_by_carbon_dioxide_emissions_world_map_de obfuscated". Ja bkt-vertailua.
No, olen aina laskenut alitajunnssani Kiinan köyhempiin maihin, pitänee päivittää ajatusmaailma tähän päivään.

Yhtä kaikki, USA ja Kiina ponnistavat esiin noissakin tilastoissa, Intia tulossa perässä. EU:ssa Saksa, UK, Ranska, Italia. Afrikassa kehityssuunta kohti huonompaa. Venäjäkin tulee esille noissa.

Merkille pantavaa myös, että Suomi päästöissä ja väestömäärissä edelleen alimmilla sijoilla vähön joka tilastossa. Mutta silti Suomi on etunenässä kurjistamassa omien kansalaistensa arkielämää, vaikkei me edes olla lähelläkään pahimpia saastuttajia tai kuluttajia. Taitaa nyt mm. polttoaineen veronkorotukset "koska ilmastotavoitteet" perimmiltään vain johtua siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomen valtio kippaa veronmaksajien rahoja vääriin paikkoihin ja siksi pitää saada niille menetetyille ja lainatuille euroille joku maksaja.

Mutta lämmittää varmaan yhä useamman suomalaisen veronmaksajan mieltä toteuttaa ilmastotuskan poistoa hyvissä ajoin etukäteen ennen kaikkia muita!

Lähetetty jonkun tutun Tapatalkilla