^ Juuri näin. Oman kokemuksen mukaan autoilijoiden suhtautuminen pyöräilijöihin on mun mielestä PK-seudulla viimeisen vajaan 15v aikana pikkuhiljaa parantunut ja vaaratilanteet sekä suoranainen paskamainen käytös(pissapojan ruiskuttelu, ikkunasta huutelu) vähentyneet. Omat kokemukset koostuu lähes kokonaan lenkkiajosta Kehä-1 ulkopuolella. Lähempänä Helsingin keskustaa tai keskustassa en ole pyörällä ajanut muutamaan vuoteen.

Joka vuosi on sattunut muutama autoilijan läheltä ohitus, mutta nekin on vähentyneet, laskettavissa yhden käden sormilla. Viime vuodelta jäänyt mieleen yksi henkilöauton läheltä ohitus, yksi tien varren pysähtymispaikalta eteentulo puskien takaa ja yksi ikävä tilanne jossa pitkä rekka lähti palaamaan ohituksen aikana liian aikaisin omalle kaistalle ja jouduin jarruttamaan koska muuten olisin ajautunut rekan kylkeen tai sen pyöriin. Rekkatilanne oli kaikkein ikävin ja siitä jäi paha mieli, kuljettajalla ei ollut mitään syytä aloittaa palaamista omalle kaistalle niin aikaisin, vastaantulijoita ei ollut.

Mun liikennekäyttäytymiseni noudattaa filosofiaa: Ennakoi ja tarkkaile koko ajan ympäristöä, älä aja kenenkään päälle tai jää kenenkään alle. En ole mikään sääntöfriikki enkä saa raivaria siitä että joudun joskus väistämään vaikka en olisi väistämisvelvollinen. Eniten varuillaan oloa aiheuttaa pyöräteiden alikulkutunnelit ja niiden ohittaminen. Hyvin usein alikulut rakennetaan monttuun ja aina vähän arveluttaa että hitto jos joku pyöräilijä tulee alikulusta suoraan eteen kun on laskemassa sitä kohti. Joskus tulee lenkillä tehtyä esim. alikulkukohdissa ennakointiharjoituksia eli katsoo etukäteen mihin voi väistää pyörätieltä pois ja minkälainen maasto siinä on (oja, pusikko, puita, kiviä yms.). Eli jos joku ajaa yllättäen eteen, tietää maaston mihin väistää.

Mun mielestä erilaiset ennakointiharjoitukset on tarpeellisia, varautuminen etukäteen että mitä jos tulee yhtäkkiä yllättävä tilanne. Samalla tulee tavaksi se että tarkkailee ympäristöä ja on hereillä.