En tiedä onko OJ:n kysymykseen "pitääkö tahkota 700h että polarisaatio toimii" olemassa yksiselitteistä vastausta, tuskinpa. Juoksupuolella on kuitenkin tehty interventiotutkimus, jossa n. 4h / vko harjoittelevat ihan hyväkuntoiset kilpakuntoilijat (10km 37min30sek-39min -tasoa ulkomuistista) kehittyivät seurantajakson aikana ylipäänsä ja myös hyötyivät polarisoinnista. Kynnys- ja polarisaatioryhmien välille ei saatu tilastollisesti merkitseviä eroja, mutta ryhmien sisällä eniten polarisoineet yksilöt kehittyivät eniten ja vähiten polarisoineet vähiten. Näillä tutkimuksilla on epäilemättä rajoitteensa ja määrästä lienee hyötyä kelle tahansa, mutta tuskin kuitenkaan 700h vuodessa on vaatimus.

Minusta polarisaatioajattelun ydin on yritys katsoa asioita johdonmukaisesti sekä harjoittelun kehittävän signaalin että kuormittavan signaalin puolelta. Tämä on aika vaativaa, ainakin itselleni. Aika usein puhutaan lähinnä kehittävästä puolesta vastauksena kysymykseen mikä toimii. Vähemmän puhutaan puolesta miten kuormittaa ja kauanko kestää palautua. Tuo kevyt-kovan kombo lienee yksi ehdotus järjestelmäksi, jossa negatiivinen signaali yritetään minimoida, jotta kehittävä voisi kasvaa ajan yli. Ehkä kyse on siten myös lähtökohtaisesti konservatiivisesta lähestymistavasta, jossa edetään painottaen negatiivisten vaikutusten minimointia?

Seilerin huippu-urheilijoiden harjoittelua raportoineet tutkimukset ovat tulleet kuuluisiksi, mutta minusta ajatusmallin perusteiden kannalta ehkä kiinnostavin tutkimus on ollut tämä autonomisen hermoston palautumista selvittänyt tutkimus. Siinä löydettiin ainakin paljon harjoitelleille merkitsevä ero palautumisajoille Z1 ja kovempien välillä mutta ei välttämättä Z2 ja Z3 välillä: https://www.researchgate.net/profile...d-Athletes.pdf