Lainaus Alkujaan tämän lähetti plr Katso viesti
En tiedä täsmällistä selitystä, mutta olemattoman juoksupohjani kanssa arvaan, että minulle kävisi samoin. Vaikka polkupyöräergometritestissä tulee kaikilta osin hyviä tuloksia, niin kevyimmällä mahdollisella juoksuvauhdilla sykkeet ovat varsin korkeat, joten varmaankin maitohapot myös. Veikkaan, että juoksemalla enemmän tilanne muuttuisi.
Juoksupohjan puuttuminen ja epätaloudellisuus voi olla yksi selitys, tai sitten alin porras on niin hidasta, että sen joutuu juoksemaan käsijarru päällä, ettei juokse pois matolta. Kävely olisi hitaissa vauhdeissa juoksua taloudellisempaa kun ei tee negatiivista työtä.
Myös muu stressi ja kuormitus voi olla jäänyt päälle, jolloin elimistö on tukkeessa. Kevyttä verryttely kuonanpoistolenkkiä ja palauttelua pari päivää ennen testiä auttaa saamaan karstat pois koneesta.
Tuo kolmas vaihtoehto, suurempi ongelma, on harvinaisempi, yleensä aiheuttavat muutakin oiretta.