Pitkästä aikaa aktvoiduin taas tällä palstalla! Nyt TahkoMTB:n jälkeen intoa taas riittää
Hieno kilpailu ja tapahtuma kaiken kaikkiaan. Kiitokset järjestäjille siitä ja mielestäni reitin varrella oli tavallista vähemmän ärräpurria. Oli silloin tällöin oikein mukavaa jutustelua monien kanssa. Itselleni jäi oikein hyvä mieli!
Kelikin sattui suosimaan, päin vastoin kuin vuosi sitten jolloin reitti oli "hieman" kostea. Olihan tuo ukkonen ja kaatosade tälläkin kertaa vain päivän päässä. Itse jäin Tahkoa ihailemaan vielä maanantaille. Suosittelen muuten muillekin kiirehtijöille että onpa mukava ottaa tähän perheen kera ns pitkä viikonloppu.
Mutta kysymys, oliko tuo reitti nyt 60km vai vähän alle? Itselläni oli 2 mittaria ja kumpikin näyttivät vähän päälle 59km. Mistähän kohtaa tuo nyt oli typistetty kun välillähän reitti on ollut hieman päälle 60km.
Toinen kysymys, jos jätetään huomiotta että minkä tahansa lähtöryhmän kärjessä ei ole Kinahmin päällä ruuhkaa, niin millä muulla lähtötaktiikalla tuolla Kinahmin päällä voiisi ajaa ns keulilla ilman ruuhkaa? Itse olen tällainen 50+ vuotias joka ei pärjää nuoremmilleen hiekkatiellä, mutta single trackillä ei päätä ainakaan omasta mielestä pakota yhtään eli siellä pääsen tasoittamaan puntteja ihan kivasti jos vain olisi tilaa ajella
No, toisaalta ei se suoritus ole pelkästään Kinhamin päällä olevasta kapeasta polusta kiinni, mutta tästä asaiasta porukalla aina spekuloimme. Tämä oli 7. kerta eikä vielä ole ruuhkatonta ollut muuta kuin 2. kierroksella
/make
Kirjanmerkit