Helpoin tapa välttää ylirasitus on pitää kaksi lepopäivää viikkoon ja yksi ns lepoviikko kuukauteen (jolloin määrät & tehot alle puolet). Kaikki kehitys tapahtuu kuitenkin aina levon kautta. Kehitysta on parasta hakea siten että harjoitteiden ja epäharjotteiden välillä on selkeä ero. Eli kun treenataan, niin sitten kans treenataan ja kun ollaan lunkisti, niin sitten kans ollaan. Suuri osa ylirasitustilaan päätyvistä alkaa hämärtään tuota rajaa levon ja rasitteen välillä. Ei pajoa tarvi rasittaa valmiiksi väsynyttä kroppaa että loppuu pelimerkit. Parin lepopäivän skippaus riittää jo orastavaan ylikuntoon. Sitten vaan kassellaan sykemittarista että pitäis mennä sitä ja tätä vauhtia mut tämäkin sattuu, ei muuta kuin lisää hönkää...kun todellisuudessa pitäisi levätä ja heittää se mittari mäkeen.

Viidellä treenipäivällä jää pari tuoreille jaloille, milloin voi vetää kovaa ja kolme vähän väsyneimmille, milloin voi sitten vaikkapa ottaa lunkimmin ja vetää tarvittaessa reippaasti. Jäkistaustalla skippaisin kuntosalin kokonaan, pääsee nopeammin sinne SM-tasolle. Järkevä tehoharjoitteiden määrä on joku kolme, jos yhdellä hakkaa kynnystä ja yli, toisella kynnyksen alapuolta ja kolmannella ns ala-vk:ta, mitä voi tehdä väsyneemmälläkin kropalla suht riskittömästi. Siihen ns pk-treenamista päälle ja jonkin sortin paketti on kasassa. Seuraavaksi voikin sit alkaa miettimään tarviiko lajivoimaa ja kuinka paljon. Sitä olisi ihan hyvä tehdä muutenkin kuin vääntämällä pikkujengalla vk-vetojen ohessa.

Treenaustavoista ja ohjelmista on aika paljon mielipiteitä. Tähän aikaan vuodesta onneksi ei tarvi niin paljoa ressata sitä mitä tekee. Aika tärkeää on se että se tuntuu hyvälle. Jos ei tunnu niin tapaa pitää muuttaa. Sen pitää olla sellainen loputon maistuva piirakka mitä sä syöt palan kerrallaan.

Ainiin. Vältä viimeiseen asti bonkkaamista lenkillä. On ihan hyvä tietää milloin se tulee, mutta sen saavuttaminen ei ole mikään meriitti. Pitäis ehtiä palautua seuraavaksi päiväksi.