Lainaus Alkujaan tämän lähetti Matti H Katso viesti
Pitkä sunnuntailenkki 3.5.


Lähtö kello 11 Kaarinan Hongkongin pihasta. Myöhäinen ajankohta selittyy allekirjoittaneen lauantain työpäivän venymisellä. Aamulla ehtii siis tankkaamaan kelvollisesti päivän koitosta varten.

Mukaan riittävä varustus toimintakyvyn säilyttämiseen pitkällä ja ehkä raskaallakin päivätaipaleella. Keli näyttäisi tällä hetkellä kohtuulliselta, sekä Foreca että norskit lupaavat puolipilvistä ja mahdollista vähäistä sadetta. Kylmä tulee joka tapauksessa ainakin tauoilla. Pipo ja taukotakki suositeltavia.

Evästä on syytä varata oman tarpeen mukaan. Tarvittaessa pysähdytään hakemaan täydennystä joltakin kalorilähteeltä, rahaa mukaan. Vedetään vaikka kebut ja keput.

Alustava reittisuunnitelma: Hongkong - Ala-Lemu - Luolavuori (2h) - siirtymä - Pahaniemi - Perno - Upalinko - Raisio (4h) - Kullanvuori - Hauninen - Nunnavuori (6h) - Oriketo - Halinen - Littoistenjärvi - Pukinkulla (8h) - Hongkong/sunnuntaicyclolenkki. Kilometrejä tulee kahdeksassa tunnissa jonkin verran alle sata.

Ajat ovat noinaikoja ja reitti voi muuttua. Kierron perusperiaate on kuitenkin tämä. Osamatkalle mielivät voivat soitella letkan olinpaikkatietoja. Minut saa kiinni numerosta nolnelnol5510kakskolmekaksi.

Kun kaikkia kuitenkin kiinnostaa millaista ajoa on tiedossa, niin mainittakoon, että osaston etenemistahdin määrää välitys 32-17. Ajetaan niin, että jaksaa koko päivän eikä ketään jätetä lähiömetsiin harhailemaan.
Nostetaanpa kaikki oleellinen huomisesta paremmin esille.