Mulle olisi tärkeämpää sellainen toiminto vaikka Garminin kelloon, joka sanoisi että "tänään ei sitten saa juoda yhtään olutta". Vielä kun antaisi sähkoshokkeja jos kuitenkin korkkaisi kaljan, niin olisi aika loistava.
Printable View
Mulle olisi tärkeämpää sellainen toiminto vaikka Garminin kelloon, joka sanoisi että "tänään ei sitten saa juoda yhtään olutta". Vielä kun antaisi sähkoshokkeja jos kuitenkin korkkaisi kaljan, niin olisi aika loistava.
Mulle OJ:n toiminto olis turha - tiedän sen muutenkin :(
^ HRV4Training appi kyselee aamulla kaikenlaista, yksi kysymyksistä on ”Any alcohol intake last night?” johon vastausvaihtoehdot ovat None/A little/Too much.
Mukava vastata kysymykseen rehellisesti.
Mä tarvisin tuollaisen kalorirajoittimen, sille olis käyttöä joka päivä.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti OJ
Sokerimolekyyli on siitä kiva, että se taittaa valoa ja lisäksi sitä päätyy kropassa solunesteeseen lähelle ihon pintaa. Sen takia sitä voi "pumpata" pinnalle ja mitata infrapunalla tai syvemmältä radiosignaalilla. Ja tämän vuoksi on aika todennäköistä, että sokerimittaus (glukoosi) tulee siihen Garminiin ihan lähivuosina. Apple koettanee saada omansa ulos ennen sitä, kunhan selviää ensin patenttiriidoistaan koskien happisaturaation mittausta (sen takia Applen kelloja odottaa per nyt myyntikielto).Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti OJ
Alkoholi on hankalampi tapaus ja voi olla, ettei ihan kellomittauksella onnistu.
Mutta onneksi on kemia, voi unohtaa ne tekniset härpäkkeet. Jos asiaan haluaa vaikuttaa muutenkin kuin läpällä palstalla heittäen, aineen nimi on disulfraami. Se estää alkoholin pilkkoutumisen, mistä tuloksena paljon sähköshokkeja tehokkaampi rangaistus eli helvetillinen päänsärky. Suurin osa suomalaisista tuntee aineen markkinointinimellään Antabus.
Lisää kemiaa: semaglutidi, tirzepatidi ja metformiini. Hoitaa homman.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Ohiampuja
Nuo kuulostaa ihan pojan Pokemon-pelin hahmoilta. :)Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti jahuc
Juu, kemistien käyttämät nimet on joskus hauskoja.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Ohiampuja
Yksi vanha kemistituttuni on etunimeltään Sofia. Me muut kirjoitetaan nimi tahallaan muotoon Sophia, koska se on aina niin hapan.
Hyvä ketju pitää nostaa framille. Väitän, että VO2max paranee hiihdolla enempi kuin fillaroinnilla siksi, että kun useampi lihas tekee työtä, happea käytetään enemmän eikä turvauduta anaerobiseen energiaan. Tänään 2h hiihtoa fillaroinnin VK1 sykkeillä ja Garminin EPOC perusteinen arvio on suht kevyt.
Tästä aiheesta oli jo Scaden postaus puolitoista vuotta ja pari sivua sitten. Sen mukaan prosessissa pullonkaula ei ole kyky kuluttaa happea vaan kyky kuljettaa happea. Tämä varsinkin mikäli treeniä on takana enemmän ja sekä lihas että sen kapillaarisuonisto on hyvin kehittynyt. Mikä taas tarkoittaisi, että esim jaloissa yksinään on riittävästi tehontarvetta rasittamaan sydäntä ja keuhkoja maksimaalisesti. Silloin lajivalinnalla ja monen lihaksen yhtäaikaisellä käytöllä ei ole väliä, mikäli tavoite on parantaa keuhkoja ja sydäntä. Mikäli taas tavoite on parantaa suonistoa ja hapen siirtymistä lihakseen, silloin rasitus kannattaa kohdistaa mahdollisimman tarkasti nimenomaisesti niihin lihaksiin, joita tavoiteltavassa lajissa tarvitaan.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti kp63
juu kaikki pitää olla kunnossa, mutta ite kyllä pystyn juuri sydäntä treenaa helpommin hiihdolla. hauiskäännöllä se olisi todella tuskaista.
Treeni lajin mukaan. Hauis-ojentaja-yläselkä -kombo voisi olla hyvä esim rullatuolikelaajalle tai F50 luokan katin grindaajalle.
Tämähän osuu sopivasti ja antaa tekosyyn mainostaa tuoretta visiittiäni The Training Science -podcastissa, jossa kävin keskustelemassa hapenottokyvystä ja sen osatekijöistä (myös muuta mahtui mukaan mm. ylirasitustilaan, yksilölliseen harjoitteluun ja liikuntafysiologian integratiiviseen luonteeseen liittyen): https://www.buzzsprout.com/1917060/episodes/16233378 (jakso löytynee yleisimmistä podcast-kanavista).Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti jahuc
Samaisesta podcastista kannattaa ottaa kuunteluun myös Ingvill Oddenin vierailu, jossa käyvät läpi hänen tuoretta tutkimustaan liittyen hapenottokyvyn kehittämiseen: https://www.buzzsprout.com/1917060/episodes/16028365
Itse tutkimus löytyy täältä https://www.researchgate.net/publica...rformance_gain. Sen pariksi sopivat hyvin Urianstad et al., jossa vertaillaan (taas kerran) erilaisia intervalleja hapenottokyvyn kannalta: https://www.researchgate.net/publica...ained_cyclists
Lisäksi tämä tuore Molmen et al. katsaus on oivallinen: https://www.researchgate.net/publica...eta-Regression
Kaikki eivät kuitenkaan näitä jaksa lukea, niin otetaan muutama poiminta. Ensinnä liittyen tuohon hapenottokyvyn harjoittamiseen: sydämen (ja hengityselimistön) kannalta tosiaan tuskin juuri on väliä missä lajissa sitä harjoituttaa, kunhan työskentelevän lihasmassan osuus on riittävän suuri (pyöräily tähän riittänee). Hapenottokykyä rajoittaa kuitenkin myös hapen diffuusio hiusverisuonista lihaksiin, johon todennäköisesti vaikuttaa ainakin hiusverisuoniston tiheys, joka puoltaa lajispesifiä harjoittelua hapenottokyvyn kehittämisessä. Toki jos harjoittelun kokonaisvolyymia saadaan ylös muilla liikuntamuodoilla, voinee tällä olla positiivinen vaikutus hapenottokykyyn. Meidän tuoreessa (vielä julkaisemattomassa) aineistossa tosin sauvakävelytestissä saavutettiin myös hieman korkeampi sydämen minuuttitilavuus sekä iskutilavuus kuin pyörätestissä, joka voinee puoltaa sitä että näin saadaan hieman suurempaa ärsykettä sentraaliselle puolelle. Mene ja tiedä.
Oddenin ja Urianstadin tutkimukset sitten puolestaan valottavat sitä, että (lyhyellä aikajaksolla) hapenottokyvyn kehityksen kannalta olennaista on nimenomaan saada hapenkulutus korkealle tasolle suhteessa omaan hapenottokykyyn intervalleissa. Näinhän on jo pitkään uumoiltu, mutta kunnon tutkimusnäyttö tälle on puuttunut. Sillä ei niinkään ole merkitystä, että toteutuuko harjoitus juuri MK-alueella, vaan sillä että työskennellään riittävän lähellä omaa hapenottokyvyn maksimiaan. Toisin sanoen ne, joilla toinen kynnys on korkealla suhteessa omaan hapenottokykyyn, voivat hyvin kehittää hapenottokykyään myös pitkähköillä anaerobisen kynnyksen tuntumassa tapahtuvilla vedoilla kun taas ne joiden kynnys jää suhteessa alhaisemmalle tasolle, joutuvat puskemaan reippaammin MK-alueen puolelle. Tällöin todennäköisesti myös hieman erilaiset intervallit toimivat paremmin hapenottokyvyn nostamisessa korkealle.
Molmen et al. tutkimus sitten puolestaan ottaa vähän isomman perspektiivin sen suhteen, että minkä tyyppiset harjoitukset (sprint interval training, high intensity interval training, endurance training) kehittävät hapenottokykyä ja sen osatekijöitä eri kuntoisilla ja eri aikajaksoilla. Käytännössä niin, että huonokuntoisemmilla ja lyhyemmillä (muutaman viikon) aikajaksoilla hyvin kovatehoiset SIT harjoitukset (esim. 4x30sek all out) toimivat hyvin, mutta niiden rajat tulevat nopeasti vastaan, HIIT toimii sitten vähän pidemmillä aikajaksoilla, mutta kun mennään vielä pidemmille aikajaksoille, tarvitaan myös pidempiä (alle anaerobisen kynnyksen) harjoituksia hapenottokyvyn ja sen perifeeristen osatekijöiden kehitykseen. Eli tavallaan voisi päätyä suosittelemaan että aloitetaan harjoittelu lyhyillä hyvin kovatehoisilla harjoituksilla ja kun kehityskäyrä loivenee, siirrytään asteittain pidempiin harjoituksiin. Todellisuudessa toki yhdistelmä eri intensiteeteillä tapahtuvia harjoituksia tarvitaan.
Näin äkkiseltään näissä ei toki mitään järisyttävää maalaisjärjen vastaista ole, mutta hyvin laadukkaita ja mielenkiintoisia tutkimuksia, jotka ainakin tuovat uusia nyansseja kestävyysharjoittelun suunnitteluun.
Onkohan jossain selvitetty miten tarkkoja kuluttajakäyttöön tarkoitettujen mittareiden (esim. rannelaitteet Suunto, Polar, Garmin jne.) raportoimat VO2max-lukemat (absoluuttinen tarkkuus ja varianssi) ovat vs. jokin "oikea" testi? Tilanne varmasti muuttuu jatkuvasti sensoriteknologian/laskumenetelmän muuttuessa jne. Mutta mikä on laitteiden nykytaso?
Pyöräilyn ja tehomittarin kanssa garmin on käsittääkseni aika tarkka. Käytöännössähän se mittaa vaan pw:hr suhdetta, eli vertaa sinun maksimi sykettä tuotettuun tehoon ja treenin aikaiseen sykkeeseen. Tuon kun ymmärtää, niin tajuaa myös mahdolliset virheet mittauksessa. Jos syke ei enää treenimäärän vuoksi nouse esim vo2 vedoissa, niin ei se hapenotto ole oikeasti noussut vaikka garmin niin väittääkin.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti zoor
Mutta siis minusta garminin vo2 arvio, tai lähinnä sen muutokset, pitävät kyllä aika hyvin paikkaansa oman fiiliksenkin mukaan.
Ilman tehomittaria en kyllä tuohon luottaisi fillaroidessa lainkaan. Juoksussa se voi toimiakkin.
Ok, kiitos infosta. Netistä kun hieman asiaa katselin, niin monet VO2max-arvon määritystavat perustuvat johonkin epäsuoraan tapaan ja siten mietin olisiko jokin hattumenetelmä käytössä kuluttajalaitteissa. Ja varmaan onkin, jossei ole mittausdataa tarjolla.
Pajulahdessa joku vuosi takaperin suorassa testissä virallinen tulos oli 55 milliä ja Garmin antoi arviona 54. Mielestäni melko hyvin mittaa epäsuorastikin tehtynäLainaus:
Alkujaan tämän lähetti zoor
Sent from my iPhone using Tapatalk
Mulla on vastaavanlainen kokemus Garminin kellosta. Taisi olla 2 milliä eroa suoran testin ja Garminin arvion välillä.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti leecher
Samankaltaisia tuloksia itsekin saanut eli Garmin näytti pari - kolme pykälää alakanttiin, mutta tulokset kuitenkin samalla hehtaarilla "oikean" mittaustuloksen kanssa. Itse ehkä käyttäisin tuota arviota pidemmän ajan kehityksen seurantaan ja/tai yhdistäisin johonkin konkreettiseen testiin kuten vaikka 10 minuutin maksimivetoon.
Pitää muistaa, että kaikki ovat epätarkkoja, virallisenkin testin tarkkuus 3% ja saman verran kait tehomittarin eli 6% ero eli se pari pykälää voi tulla jo mittareista. Sitten se tärkein pointti -mitä itse kukin ko arvolla osaa tehdä ?
Joo siis mielestäni nuo ovat enemmän tai vähemmän hattumenetelmiä, jos käytössä ei ole tehomittaria. Onko sinulla tehomittari käytössä? Tai onko edes pyöräilystä kyse?Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti zoor
Juoksussa varmaan vo2 arvon pystyy arvioimaan kanssa vauhdeista.
Ja jos ei tosiaan ole ajanut mitään pidempää vetoa all-out, niin ainahan se vähän suuntaa antava on, siis mihin suuntaan kondis on menossa. Ja itseasiassa nykyisten garminien kanssa ei tarvitse edes katsoa tuota vo2 arvoa, vaan saman näkkee harjoitteluntila kohdastakin selkeillä väreillä.
Kiitos kokemuksien jakamisesta. Nimenomaan Garminhan antaa VO2Max-arvon lisäksi luokituksen ja itseäni kiinnostaa miten hyvin tuo pitää paikkansa nykyisellään vaikka jatkossa ko. mittarin seuranta olisikin suhteellista.
edit.: ^ joo pyöräilystä kyse ja tehomittari (+sykevyö) löytyy.
Minusta sillä luokituksella ei ole mitään merkitystä. Mulle se on aina sanonut että "ylivertainen, olet 1% joukossa" ja omasta mielestäni kuntoni on ihan paska :)Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti zoor
Aika simppeli epäsuora menetelmä on laskea maksimi- ja leposykkeen suhde ja kertoa se luvulla 15. Esim. oma maksimi on 194 ja lepo tällä hetkellä 52 ja näinollen vo2max olisi 56 ml/kg/min. No viimeksi kävin testissä n. 10 vuotta sitten, kunto oli sama tai ehkä huonompi, ja tulos oli sama 56.
Kaava ei ole ihan hatusta vedetty, vaan pohjautuu Fickin periaatteeseen eli vo2 = syke * sydämen iskutilavuus * valtimo- ja laskimoveren happipitoisuuksien erotus. Kaavassa oletetaan, että kaikilla ihmisillä on sama lepo-vo2 3,4 ml/kg/min ja että sydämen iskutilavuus ja happipitoisuuksien erotus kasvavat samassa suhteessa, kun rasitus kasvaa lepo vs. max. https://www.researchgate.net/publica...e_Ratio_Method
Kuulostaa hieman erikoiselta, kun oma maksimisyke on luokkaa 195 ja leposyke n. 40. Olen aika varma että VO2max ei ole yli 70. Garmin ja Apple ovat päivän kunnosta riippuen antaneet arvioita välille 55-60. Nämä tosin juoksusta (melko harvoin harrastettuna), pyörässä ei ole tehomittaria.
Garminin menetelmän vaatimukset löytää täältä:Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti paaton
https://support.garmin.com/fi-FI/?fa...w76z5WoihLy5f8
Lyhyesti tiivistettynä, jos VO2Maxia mittaa Garminilla pyöräillessä
- tarvitaan tehomittari ja syke
- suorituksen pitää kestää yli 20 min
- suorituksen aikana sykkeen pitää pysyä tasolla yli 70% maksimisykkeestä.
Fickin menetelmä on suuntaa-antava. Sen käyttö voi olla paikallaan esim tapauksissa, joissa mitattavaa henkilöä ei voi rasittaa sairauden takia.
Voisiko siis todeta, että laajalla sykereservillä ja vo2max:lla on vahva riippuvuus. Jos harjoittelee siten, että maksimisykkeet nousevat ja leposyke laskee, niin kunto on noussut. Että toisaalta laaja sykereservi on seurausta harjoittelusta.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Kulkuri
Mulla leposyke huitelee jossain 42-44 ja maksimia en tiedä, mutta fillarin selässä 170 on syksyllä sykevyön mittaamana sinkulan satulassa ylämäkeen runtatessa (olen about 60 v). Jos kunnolla loppuun asti runttais niin varmaan tuohon muutama lyönti lisää tulis. Mulla on ollut kovilla vedoilla sykehälytys garminissa jotain 165 ja sen yläpuolella ollessani alkaa happi loppua.
Entä miten suhtautua jos leposyke on toisena päivänä 41 ja toisena 46 tai jos se on aamulla aivan rentona 39 ? Laskea keskiarvo vai ottaa useista mittauksista mediaani?
En ole asiantuntija (joiden toivon myös vastaavan), mutta enpä ole kuullut, että harjoittelulla voisi nostaa maksimisykettä. Leposykkeeseen se kyllä vaikuttaa (alentavasti).Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Sivustakatsoja
Sivustakatsoja, tuo on tosiaan hankaluutena, kun kovan treenin / kisan jälkeen sykkeet on koholla. Sitten yhden lepo- / aktiivilepopäivän jälkeen vähän notkolla. AppleWatch onneksi arpoo lukeaman, jossa on vähän tasaisempi linja.
Tossa viitatussa tutkimuksessa leposyke määriteltiin 5 minuutin mittausjaksolla rasitustestiä seuraavana aamuna, sängyssä maaten. Leposykkeeksi määritettiin mittausjakson matalin 1 minuutin keskisyke. Maksimisyke oli rasitustestin korkein 5s keskiarvo.
Toi sykereservimetodi ei kuulosta hyvältä siinä mielessä kun siinä "lihominen nostaa kuntoa". Eli jos kertyttää rasvaa niin ei varmaan vaikuta sykkeisiin eli tulos pysyy samana. Ja kun painoo on enemmän ja sama suheellinen hapenotto niin silloin absoluutiinen hapenotto on parempi.
5min max testi on yks tapa hattuarvioon: https://journals.humankinetics.com/v...article-p9.xml Eli 5min täysillä ja tuolta kaavalla laskee arvion. Ja jos ei pidä paikkaansa niin 5min max on ehkä muutenkin parempi mittari pyöräkunnolle kun VO2max.
Ohan noita myös paljon porrastestejä ja vastaavia, mutta 5min täysiä on aika yleispätevä ettei ole muuttujia kuten portaan pituus ja korkeus.
^"lihominen nostaa kuntoa" -mutta käykö todelisessa elämässä kuitenkin niin, että leposyke nousee, että minkä verran hapen kulutus levossa kasvaa?
-----------------------
Mitä tulee maksimisykkeeseen, niin mulla ei ole tarkkaa ymmärrystä miten henkilökohtainen absoluuttinen maksimisyke määritellään ja miten se mitataan.
Tuo siis viitannee siihen, että laskennallisesti kehonpaino vaikuttaa hapenoton määritelmään. Suhteellisen hapenoton yksikkö on millilitraa happea per painokilo per minuutti.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Sivustakatsoja
Tarkempi määritelmä siis olisi että "kehonpainon kasvu vaikuttaa hapenoton tulokseen", ei niinkään lihominen. Kehonpaino voi kasvaa myös lihasmassan lisääntymisestä. Ja tämä siinä mielessä oleellista, että lepoaineenvaihdunnan tiedetään lisääntyvän kun lihasmassa lisääntyy. Rasvan määrä kehossa taas ei näytä vaikuttavan aineenvaihduntaan. Lepoaineenvaihdunta korreloi iän, sukupuolen ja lihasmassan kanssa ja ilmeisesti pienessä määrin maksan rasvamäärän kanssa. Näistä lihasmassa on tilastollisesti merkittävin ja selittää pääosan eroista https://www.mdpi.com/2077-0383/13/19/5862.
Koska happea käytetään aineenvaihduntaan, mikäli lepoaineenvaihdunta ei muutu rasvamäärän lisääntyessä, voisi olettaa että myöskään hapen kulutus ei levossa muutu vaikka lihoo.
Kuten navajokoiran postauksessa oli, yksi tapa tähän on, että tehdään rasitustesti maksimirasituksella, jaetaan testijakso 5 sekunnin palasiin ja lasketaan kultakin viideltä sekunnilta mitattujen sykkeiden keskiarvo. Se keskiarvo joka on korkein on maksimisyke.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Sivustakatsoja
Näitä erilaisia non-exercise menetelmiä hapenottokyvyn arvioimiseen (kuten tuo sykereservi) löytyy kyllä useitakin. Pääsääntöisesti nämä toimivat poikittaisasetelmissa, joissa on laajasti porukkaa jonka kuntotaso myös eroaa toisistaan suht merkittävästi. Yksilötasolla nämä ei sitten välttämättä tarjoa kovinkaan tarkkaa arviota, esim. tuosta kuvaajasta löytyy samalla ennustetulla (~62-63ml/kg/min) arvolla mitattuja arvoja ~55-70ml/kg/min väliltä. Tästä vielä sitten seuraava askel on se, että pystyttäisiin ennustamaan muutoksia hapenottokyvyssä saman yksilön osalta seka oikean suuntaisesti että oikealla suuruudella.
Samoin, tein taannoin suoran maksimitestin ja tulos oli 47 kun Garmin näytti 48, kesällä nousee tyypillisesti vielä 52 tasolle.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Benny
Sent from my iPhone using Tapatalk
Itellä tuo Garminin vo2 arvio heiluu ihan sen mukaan millasta treeniä tulee ajettua. Zwift kisat tuota aina muutaman pykälän tiputtaa js sitten kun ajaa jotan tasasta pitkää vetoa esim. sweet spottia niin nousee. Tälläkin viikolla heilunut 70->68->73
Ihan kiva seurata mutta ei tuo oikee mihinkään kehityksen seurantaan ole hyvä
Mitenhän tuo garminin vo2 laskenta toimii? Aloin miettimään, että kai se osaa ottaa huomioon omat aerk rajat. Siis kun oikeilla urheilijoillahan aerk syke on korkealla. Mulla aerk on aika aika matalalla suhteessa kynnyssykkeeseen. Jos siis garmin olettaisi aerk sykkeen aina tietyllä prosentilla, niin silloinhan se just esim sinun kohdalla olettaa, että olet taas ihan pskassa kunnossa kun syke on korkealla peekoota ajaessa.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti duris
Minun sykerajat ovat varmaan aika tavistasoa ja tuntuu, että vo2 laskuri toimii kyllä aika hyvin pk ajoissakin, kunhan vaan tajuaa mahdolliset virhetilanteet. Eli just esim ylikuumeneminen tai överiksi ajaminen ja sykkeen lasku. Se vo2 nousu/laskuhan perustuu suoraan tuohon garminin suoritustaso käppyrään, joka näkyy connect apsissa kaaviot välilehden alta. Eli jos saat ajettua käppyrän reilusti plussalle tai miinukselle, niin vo2 tulee muuttumaan. Esim maastossa ajamista se ei tajua ollenkaan. Tehohan jää naurettavan pieneksi, mutta syke nousee jumppaamisen vuoksi. Ja taas laski vo2
^ Jotenkin noin se toiminee. Mulla piikkasi loppukesästä Garminin vo2 lukuun 67, mutta syksyn maastorallit laski sen 60 pintaan. Nyt en ole pyörään koskenut 1,5 kuukauteen. Motivaatio miinuksen puolella (odottelen talvipolkuja). Lähinnä sali ja juoksu nyt harjoitteet mitä tulee muutaman kerran viikossa suoritettua.
Tästä aiheesta löytyy mm yksi Kuopion yliopistossa tehty yksi tutkimus. https://wjmh.org/pdf/10.5534/wjmh.200055Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Kulkuri
Tiivistettynä: sykereservin kerroin on tilastollisesti kalibroitu nuoriin terveisiin yksilöihin. Jos poikkeaa tästä, kerroin muuttuu myös. Kertoimeen vaikuttaa mm ikä (yli 50-vuotiailla kerroin on tuon tutkimuksen datassa n 12), ylipaino, astma, kuntoilutausta ja aiempi tupakointi. Sen vuoksi menetelmän paikkansapitävyys voi heitellä yksilöittäin huomattavastikin.
Jokaisessa mittauksessa on aina jotain mittaustavasta ja mitattavasta kohteesta riippuvaa virhettä. VO2Maxin kohdalla parhaan tuloksen saa, jos sitä labrassa mittaa hengityskaasuista kontrolloidusti lisääntyvällä vastuksella maksimisuoritukseen asti. Mutta sekään ei ole absoluutinen totuus: samoilla henkilöillä juoksumatolla testattu VO2Max eroaa kuntopyörällä mitatusta.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti paaton
Jos samaa koettaa arvioida Garminilla tai vastaavalla ajotietokoneella, tulee vastaan heti useampi pulma: 1) hengityskaasuja ei mitata, 2) vastus ei lisäänny kontrolloidusti, 3) suoritus ei ole maksimi. Virhettä tulee siis väistämättä vielä enemmän pelkästään noista siinäkin tapauksessa, että mittadata on laadukasta. Se ei ole sitäkään vaan joukossa on aina kuraa.
Garmin on aiemmin käyttänyt - ja pakkausten logoista päätellen käyttää edelleen - FirstBeatin tekniikkaa mittausten apuna. Yksi asia mitä FirstBeat tekee on koettaa hakea kaikesta harjoituksen aikana mitatusta datasta relevantit jaksot ja heittää pois ne pätkät, jotka vain aiheuttavat virhettä. Menetelmä ei ole mitenkään pomminvarma ja mittadatassa on siksi aina ongelmia. Mitä enemmän datassa on kohtia, joissa teho vaihtelee (kuten mm se maastopyöräily), sitä pidempiä jaksoja datasta joudutaan heittämään välistä pois, sitä enemmän tilkkutäkki se on ja sitä vaikeampi laskentaa on tehdä.
Kun mittaus on tehty, oletetaan että sykkeen ja tuotetun tehon välillä on lineaarinen suhde eli mitä kovemmalla teholla poljet, sitä korkeampi syke. Tätä voi koettaa sitten skaalata, jos tietää maksimin. Ts koetetaan laskea, että jos syke on nyt tämä ja teho tämä, mikä teho olisi, jos syke olisi maksimi. Ja taas edessä on ongelma, jonka Garminkin myöntää suoraan omissa dokumenteissaan: jos olet syöttänyt maksimisykkeen väärin, voit samantien olettaa saavasi useilla prosenteilla väärin mitatun VO2Maxin.
Sen jälkeen tulee lisää oletuksia. Yksi niistä on tehokerroin eli paljonko kropan tuottamasta kokonaistehosta siirtyy liikkeeseen eli pyöräilyn tapauksessa polkimiin ts mitattuun tehoon. Tuo pitää tehdä, koska sydämen työ (ts syke) kohdistuu koko kroppaan, kun taas polkimista mitataan vain jalkoja. Tässä on yksilö- ja suorituskohtaisia eroja ja se saattaa olla syy mm siihen miksi ammatipyöräilija saa ergometritestissä eri tuloksia kuin amatööri. Suoritustapakin vaikuttaa paljon: teknisesti vaativassa ajossa maastossa on vaikeampaa siirtää tehoa jalkoihin kuin helpossa pyörityksessä sisäpyörällä.
Kun teho tunnetaan pitää arvioida paljonko happea sen tehon tuottamiseen tarvitaan. Kun hapen määrä on tiedossa maksimiteholla, tiedetään hapen maksimikulutus. Tehon vaatima energia tulee sokerista ja rasvasta, joten kun noiden energia-arvot tiedetään, pitää voida arvioida paljonko happea käytetään tietyllä sokeri-rasva -suhteella suorituksen aikana. Koska Garmin ei mittaa tätä suoraan, luku on pakko vetää jonkinlaisena hihavakiona tilastoista. Ja siinä on varmasti yksikökohtaisia eroja, jotka vaihtelevat paitsi yksilöiden kesken mm treenitaustasta johtuen, myös yksilön omien suoritusten välillä tankkauksesta ja väsymyksestä riippuen.
Joten virhelähteitä on paljon. Niihin suhteutettuna on jonkinlainen insinöörityön taidonnäyte, että laitteen antama luku heiluu noinkin vähän.