Tjoo. Vaikka en ketään varsinaisesti halua puolustella, niin kyllä minä voin ymmärtää dopingin käytön.
Jos:
a) olisin suurin piirtein koko elämäni tähdännyt siihen, että olisin maailman huipulla jossain lajissa,
b) uskoisin, että kyseisen lajin kaikki huiput käyttävät dopingia, ja
c) uskoisin, että huippujen käyttämiä aineita voi käyttää pienellä kiinnijäämisriskillä, ja ilman suuria riskejä omalle terveydelleni,
niin totta kai käyttäisin. Tyhmähän sitä olisi, jos tieten tahtoen antaisi muille tasoitusta ja sen takia luopuisi mahdollisuudesta päästä elämänsä tärkeimpiin tavoitteisiin.
Enhän minä TIEDÄ, onko tilanne hiihdossa tai ampumahiihdossa niin kuin kohdassa b uskotaan, enkä tiedä aineista ja testauksesta oikeastaan mitään, joten en tiedä c-kohdastakaan. Mutta kyllä Lahden käryjen aikaan rivien välissä annettiin ymmärtää, että aineita käytettiin jotta kilpailutilanne olisi tasapuolinen. Taaskaan en voi maallikkona mitenkään tietää, oliko tilanne tuo. Mutta jos oli, niin kovin vaikea on uskoa, että se olisi muuttunut.
JiiH muokkasi tätä : 27.01.2008 at 10.58
Varsin lyhtaikainen lämmitysvaikutus pakkasella housuun kusemisellakin on (en ole kokeillut).
Tunnustan etten minä tiedä douppaus asiasta enempää kuin sika satelliitista. Mutta ei tiedä nekään, jotka kuvittelevat
a)ettei siitä jää kiinni
b)kaikkihan kuitenkin käyttää-olisi tyhmää olla käyttämättä
c)Ihan sama kuin: Kaikkihan altaaseen kusee- niin kusee, muttei kukaan välttämättä 3m ponnahduslaudalta.
Jos valmentaja käskee urheilijaa syömään kilon heiniä, koska se parantaa suorituskykyä, niin urheilijahan syö kilon heiniä. Hevonen on nopea eläin ja syö heiniä... Huippu-urheilijan elimistö toimii suoristuskykynsä äärirajoilla. Puuttuminen kehon omaan säätelymekanismiin voi aiheuttaa vakavia terveysongelmia. Entisestä Itä-Saksasta meillä on hyviä esimerkkejä siitä, miten lääkärin valvonnassa käytetyt dopingaineet ovat vaikuttaneet urheilijoihin. Tuloksia on syntynyt, mutta suuren joukon terveys menetettiin. Aineitahan käytettiin siellä jo juniorivalmennuksessa. Pistäisitkö lapsesi urheilun pariin, jossa todennäköisesti tuloksia tulisi,mutta kyseenalaisin keinoin? Minä en.
onnimanni muokkasi tätä : 27.01.2008 at 12.00
Teoriassa käytännöllä ja teorialla ei ole mitään eroa - mutta käytännössä on
En minäkään. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin en ole ihan varma miten suhtaudun, jos lapseni lähivuosina haluaa ryhtyä täyspäiväiseksi urheilijaksi, kun homman terveys tuntuu olevan monin tavoin kyseenalaista.
Enkä missään nimessä puolustele aineiden käyttöä, tarkoitin vain että voin helposti kuvitella tilanteen, jossa aineiden käyttäjä ei ajattele huijaavansa vaan ainoastaan pistävänsä itsensä samalle lähtöviivalle muiden kanssa. Joistain haastatteluista on tullut sellainen käsitys, että tätä tapahtuu.
Sääntöjen vastaista se on silti, ja vastenmielistä. Mutta (jos pieni kärjistys sallitaan) kuvitellaan tilanne, jossa urheilija on omasta mielestään lahjakas ja tehnyt vuosikausia kaiken oikein ollakseen paras, muun elämän kustannuksella, ja sitten muut urheilijat (lahjattomammat ja laiskemmat) vievät mitalit ja kunnian. Jos urheilija vielä uskoo muiden douppaavan, niin en minä ihmettele jos houkutus käy liian suureksi, vielä kärynkin jälkeen. Tätä tarkoitin.
Tuo tilanne voi tietenkin syntyä, vaikka kukaan huipuista ei käyttäisi dopingia. Voihan urheilija olla arvioinut täysin väärin omat lahjansa ja oman harjoittelunsa.
Variksen tapauksesta sinänsä en väitä mitään suuntaan enkä toiseen.
Onhan noita urheilijoita jotka ovat nouseet hyvin korkealle, todenneet että dopingia tarjotaan, kieltäytyneet; todenneet että dopingia vaaditaan, vaihtaneet maisemaa, lajia tai heivanneet.
Kyllä tuossa tulee kotikasvatuskin kyseeseen. Toivottavasti urheilijanalut saavat sellaiset lähtötiedot jo kotoaan moraalin ja rehellisyyden suhteen, että osaavat tehdä oikeat valinnat.
Pitkä ja vaikea prosessi kitkeä vanhan liiton huijarit bisneksestä sekä estää uusia huijareita bisnekseen syntymästä. Lähtökohdat ovat niin erilaiset urheilijoillakin. Kaveri joka tulee jostain alikehittyneen maan köyhistä oloista ja on päättänyt tehdä kaikkensa asuakseen viiden vuoden päästä Monacossa voi tehdä ihan erilaiset ratkaisut kuin kaveri jolla opiskelupaikka jossain korkeakoulussa odottelee.
Kyllähän tuossa UCI:llakin olisi mahdollisuutta tehdä vaikka mitä ratkaisuja jos tahtotilaa löytyisi. Löisivät palkkakaton ja palkkajärjestelmä rakennettaisiin siten että urheilijan palkat rahastoitaisiin tulevaan opiskeluun. Sanottaisiin vaikka että 10 vuotta saat olla tässä bisneksessä ja sitten 'poika kouluun siitä'.
Enpäs minäkään sano tästä tapauksesta mitään ennen kuin tulee tietoja siitä että mitä testissä on näkynyt.
Mielenkiintoinen juttu on kuitenkin se että 2003 Variksen käryn yhteydessähän puhuttiin "väärästä positiivisesta" . Kärynhän kerrottiin tulleen EPO:sta, mutta juttua liikkui siitä että käry tulikin verenkuvan muutoksesta jonka tuloksen katsottiin johtuneen EPO:sta. EPO-testihän on edelleen hieman kiistanalainen, mutta nykyisessä urheiluilmastossa sitä ei koeta ongelmaksi.
Torinon olympilaisten sekä viime talven MM:ien yhteydessä kuului myös huhuja siitä että Variksen valinta torpeedoitiin sen takia että verenkuva olisi edelleen niin epämääräinen että se voi herättää kysymyksiä laboratoriossa... Se että johtuuko verenkuvan huhuttu epämääräisyys vuoden 2003 käryyn johtaneista syistä (käryn jonka Varis siis edelleen kiistää), luonnollisesta elimistön toiminnasta vai kenties keinotekoisista ja mahdollisesti kielletyistä menetelmistä onkin sitten aivan toinen juttu.
Se että Kari-Pekka Kyrö touhuaa edelleen Kaisa Variksen taustalla taitaa monelle olla se suurin punainen vaate. Kyrö kun uhrasi itsensä julkisesti Lahden tapahtumien jälkeen. Jarmo Riskiähän suuri yleisö ei muista vaikka hän sai samassa yhteydessä toimitsijakiellon Kyrön tapaan ja valmentaa nykyään Virpi Kuitusta (myös 2-v kilpailukieltoia Lahden jälkeen) ja Aino-Kaisa Saarista.
Kukaan urheiluihminen tuskin kehtaa kieltää Kyrön tietotaitoa esim. korkean paikan harjoittelun saralla tai valmennuksen tuloksia maajoukkueen peräsimessä vuosina 1999-2001. Se millä keinoilla tulokset silloin tulivat onkin sitten ihan asia erikseen.
Mielestäni on sääli että Kyrön taidot on kielletty ja mies ikäänkuin vaiettu kuoliaaksi Lahden tapahtumien jälkeen. Kestävyysurheilussa suomalaisia kv. vertailun kestäviä ammattivalmentajia on kuitenkin niin vähän että ammattitaitoisten valmentajian hukkaaminen pitkän koulutuksen jälkeen käy suoraan suomalaisen urheilun omaan nilkkaan.
P.S. Kaisa Varis on mielestäni ihailtava esimerkki siitä että jotkin ovat valmiita panostamaan kaikkensa oman urheilunsa eteen vaikka kaikki muut käskisivät painumaan hiekkalaatikolta pois.
"Pythagoraksen mukaan katselemalla oppii lähes aina enemmän kuin päättömästi juoksemalla."
"Ernest Hemingwayta mukaillen; vain härkätaistelu, kilpapyöräily ja moottoriurheilu ovat urheilua, muut ovat pelejä."
Tapahtuiko tuolla aikavälillä tuloksellisesti jotain poikkeuksellista mikä olisi laskettavissa Kyrön ansioksi? Myllälän kovat MM-kisat 1999, tietty mutta oliko KPK:n ansiota vain norjalaisten heikentymistö? Esim.Isometsä ei tuolloin enää petrannut. Immosella oli kyllä hyvä kunnon ajoitus 2001 otepäässä.
Naiset alkoi vasta nousta tuolloin, ei ehkä KPK:n ansioista vaan alkoivat tulla oikeaan ikään... En tiedä, ehkä en ole urheiluihminen.
Asiaa puhut Hevonen.
En tiedä mitä tässä nyt oikein tarkoitetaan mutta kolumnista paistaa läpi voimakkaasti positiivinen asenne douppaamista kohtaan. Hans tulkitsee Terosen kirjoitusta siten että ao. journalisti pitää Variksen käryä jonkinlaisena "huonona onnena" ja jos neiti Varista ei olisi testattu niin kaikki olisi hyvin. Johtuisiko douppaaminen osittain myös siitä että "doping-asenne" vaikuttaa aika "positiiviselta"... jopa journalistien mielestä ja näköjään monen muunkin mielestä... jopa täällä pyöräilypuolella joka on perinteisesti ollut hyvinkin positiivinen laji...
Sanktiot ei nykyisellään pelitä, kyllä nyt ollaan laagi&vainaa pisteessä tämän doping pelleilyn kanssa - elinikäinen kielto vaan päälle heti ekasta kärystä.
Hans Opinion muokkasi tätä : 28.01.2008 at 14.38
Hannes polkee - kunnes halkee.
No hohhoijaa. Ei kai kukaan oikeasti ole niin lapsellinen, että kuvittelee minkään kv-tason urheilun olevan puhdasta? Onhan se nyt itsestään selvää, että jos douppaamisesta on hyötyä niin sitten doupataan. Joku douppaa kuitenkin ja jos et ite douppaa niin et pärjää.
Niinno, eihän kukaan urheilija douppaa, puhtaitahan ne on kaikki. Kunnes kärähtää. Hämmentävää miten ne "puhtaat" urheilijat kärähtelee
Doping-asiassa suosikkihenkilöni on Bjarne Riis; ei mitään p*skapuheita "kerran kokeilin, mut sivuvaikutuksetblababla" ja jeesustelut päälle vaan "Kyllä douppasin ja ainoa sivuvaikutus oli, että pyörä kulki kovempaa".
Suomalaishiihtäjien taustajoukot on epäpäteviä kun kokoajan kärähdetään.
- EI, se ei ole optinen harha - se näyttää siltä
- EI, se ei ole epäselvästi sanottu - se kuullostaa sitä
- Tunne Todellisuus - Kosketa Maailmakaikkeutta
"It doesn't get any easier - you just go faster" - Greg Lemond
Sanktiot on nykyisellään monesti liian löysiä. Ongelma elinikäisessä kilpailukiellossa on syyllisyyden varmistaminen. Esim. EPO:n mittaaminen elimistöstä ei ole nykyisellään täysin aukotonta ja näin ollen voi johtaa myös vääriin tuomioihin. Samasta syystä kuolemanrangaistusta kartetaan länsimaisessa oikeuskäytännössä.
Mikään ongelma ei ole niin suuri ja monimutkainen, ettei sitä voi juosta karkuun
Bjarne kyllä ensin kymmenen vuotta hoki käsi raamatulla, että "en oo mitään käyttänyt" ja "minulla on luonnostaan korkea hematokriittiarvo". Piti kuitenkin vuosikymmen kerätä rohkeutta, että uskaltaa kertoa ja silloinkin vain kun alkoi olla painostus vanhoilta tallikavereilta liian kova. Parempi itse kertoa ennen kuin joku muu "tekee kohupaljastuksen". Minusta tuo nyt ei ole mitenkään erityisen suoraselkäistä. Ennemmin esimerkkinä voisi käyttää vaikkapa Patrik Sinkewitziä, joka, tosin vasta kiinni jäätyään, paljasti reilusti kaiken eikä koettanutkaan kierrellä ja selitellä, että itse tyhmyyksissäni käytin ja että ei muut tallissa tienny mitä tein jne..
Siis valtaosa ei konsultoi lääkärien kanssa eikä hae erivapauksia vaan uskoo omaan tietotaitoon? Onhan parhaimmillaan hiihdossa ollut mc-kilpailun kymppisakissa kahdeksan norjalaista astmaatikkoa, miksi sillä tasolla sortua enää dopingpelleksi? Eikö olekaan normaalia nauttia vitamiinit ruiskeina, kun ei vatsan kautta nautittuna imeydy tarpeeksi tehokkaasti? Ja täysin luvallista ja normaalia nyky määrityksin. Edelleen panostaisin lukutaitoon, luetun ymmärtämiseen ja Wadaan, jos urheilisin tavoitteena huippu![]()
- EI, se ei ole optinen harha - se näyttää siltä
- EI, se ei ole epäselvästi sanottu - se kuullostaa sitä
- Tunne Todellisuus - Kosketa Maailmakaikkeutta
Mitä mahdat tarkoittaa, ei nyt ihan aukea? Pitäisikö minun chinan tavoin ymmärtää, että tarkoitat huippu-urheilijoiden olevan tyhmiä tai ainakin tyhmempiä kuin harrastelijoiden? Tuskin niillä astmalääkkeillä vielä mitään voitetaan vaikka epäilemättä niistäkin jotain hyötyä on. Jos luetun ymmärtämisellä kunto kasvaisi niin eipä taitaisi käryjä tulla. Vai douppaako ne ymmärtääkseen paremmin lukemaansa?
Emmä nyt tajua mitään. Taidan doupata pääministerijuomalla!
Mihinkäs "kaikki kv-tason urheilijat douppaa" porukat vetää sen kv-tason rajan? Ihan mielenkiinnosta kyselen. Toisaalta, kyllä tota satsia vedetään vaikka ei ole edes isot rahat kehissä, mukava lisätulo ja normaalin päivätyön välttely tuntuu olevan monelle riittävä syy.
Voin omasta kokemuksesta sanoa, että toi satsitteluasia ei ole urheilijalle aina ihan mustavalkoinen ongelma. Omalta kotisohvalta töiden jälkeen surffatessa toi on ihan selkeä asia, mutta ne ketkä ovat douppaamiselle pahiten alttiita elävät erilaisessa ympäristössä. En mä yritä sanoa, että doping pitäisi hyväksyä, mutta toi ekasta kärystä elinikäinen kilpailukielto on pikkuisen liian rankkaa meininkiä. Väittäisin, että dopingia käyttäville kehittyy kaiken huipuksi henkinen riippuvuus aineisiin kun esim. EPOlla kynnysteho onkin sama kuin VO2Max teho ilman EPOa ja jaksaa treenata aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Supermiehestä on aivan varmasti ikävä palata tavikseksi. Lisäksi väittäisin, että suurimmat douppiongelmat muhivat amatööritasolla missä testaaminen on melko heikkoa. Valitettavasti tällä hetkellä suurin osa dopingin vastaisesta työstä tapahtuu ammattilaisten tasolla eikä siellä missä siitä olisi suurin hyöty.
Äläpäs nyt, yleensä tyhmempikin ymmärtää kun selittää riittävän yksinkertaisesti. Tämähän opetettiin jo aliupseerikoulussa. Vai tarkoitatko, että et osaa selittää kirjoittamaasi mitenkään? Noeisemitään, yritetään uudelleen!
Jos henkilö kokee tietävänsä jonkin asian niin eikö se automaattisesti tarkoita sitä, että hän myös uskoo olevansa oikeassa? Tämä taisikin olla kompakysymys!
Tämän ymmärrän vain yhdellä tavalla, sillä samalla milllä sen toinenkin henkilö ymmärsi. Ymmärsimmekö oikein, kyllä vai ei?
Lukemaan oppimiseen liittyvä kohta lie itsestäänselvä ja riidaton, mutta tuo loppuosa on hieman vaikeampi tapaus. Tarkoitatko kenties, että Wada ohjeistaa douppaamiseen niin, että douppaaminen ei olekaan virallisen kannan mukaan douppaamista eikä siten kiellettyä? Vai tarkoitatko, että Wada ohjeistaa kuinka olla douppaamatta ja tyhmät eivät osaa lukea kuinka olla douppaamatta ja siksi douppaavat ja että vielä tyhmemmät eivät ymmärrä sen lisäksi edes sitä kuinka välttää kiinnijääminen? Vai mitä mahdoit tarkoittaa?
PS. Huomasinkin tässä viimeaikaisia uutisia lukiessa, että pääministerijuoman käyttö kannattaa lopettaa kun hoikentavan vaikutuksensa lisäksi näyttää ohentavan myös älynlahjoja.. vai eikö vain saa aivot tarpeeksi sokeria..
Kv-tason urheilijoita on miljoonia, eräät laskevat kymmeniin miljooniin ja dopingkäryissä liikutaan tuhansissa. Älykkyydestä tai sen puutteesta tuossa joukossa kärsitäänEi kait sellaiseen ole syytä ollakaan, jos asioihin suhtautuu realisitiseksi.Minullakaan ei juuri ole uskoa puhtaaseen urheiluun.
Joo, mutta ne isot rahat eivät tule lähellekään urheilijan tiliä vaan pysyvät yhteistyökumppanien hallussa.Kyse on isoista rahoista ja sitten vain laskeskellaan riskejä ja pelataan rulettia.
- EI, se ei ole optinen harha - se näyttää siltä
- EI, se ei ole epäselvästi sanottu - se kuullostaa sitä
- Tunne Todellisuus - Kosketa Maailmakaikkeutta
Siis miten Sinä koet tietäväsi dopingin määritelmän?
Jos lääkinnälliset syyt edellyttävät vaikka epon käyttöä hoitona ja Wada myöntää poikkeusluvan, niin nykyisen käytännön mukaan kyseessä ei ole doping.
Onhan jenkeissä käyty oikeuttakin urheilijan oikeudesta käyttää kulkukoirien ehkäisylääkettä kilpailukautena ilman Wadan lupaa - ammattiurheilijoina eivät kuitenkaan saaneet kilpailukieltoa eikä k.o. aine ollut kiellettyjen aineiden listoilla.
Jos puhtaasti jaloin aattein pitää kilpailla, niin kaikki kv-kilpailutoiminta pitäisi aloittaa uudelleen ja määritellä kilpailuehdot ennakkoon, jolloin kansallisten liittojen tulee joko hyväksyä tai hyljätä ehdot. Näin ei tule käymään, koska niin taloudelliset kuin kansalliset intressit kärsisivät pahasti ja edelleen kaikkeen voi saada poikkeusluvan jos ja kun sille on lääketieteelliset perusteet eikä kyseessä ole silloin doping. Ja sen ymmärtämiseksi olisi hyvä osata lukea ja sitä tukee se luetun ymmärtäminen.
- EI, se ei ole optinen harha - se näyttää siltä
- EI, se ei ole epäselvästi sanottu - se kuullostaa sitä
- Tunne Todellisuus - Kosketa Maailmakaikkeutta
Ehkä otin, ehkä en. Nyt kunnon huhuja kehiin! Onko B-näyte löytynyt Tikkurilan shellin vessasta tai jotain vastaavaa?
OK, on se noinkin mutta eivät tunnu vilpilliset urheilijat paljon perustavan siitä että "koko joukkueen leipä" saattaa mennä omien d-kokeiluiden vuoksi. Ei tyhjätasku-douppaajat pysty mitään maksamaan ja sanktiot kohdistuvatkin enemmän muihin samaa laijia harrastaviin josta sponsorit lähteevät litomaan.
Tässä yhteiskunnassa ovat yksilön oikeudet kävelleet ryhmän etujen yli mennen tullen ja kaikenmaailman roistoille avataan näin aikamoinen temmellyskenttä. Otetaan nyt poliisi joka ei voi kohta tehdä mitään... viimeksi kun ampui ryöväriä rysänpäältä niin tuomio napsahti jepelle. Vastaavia esimerkkejä riittää vaikka kuinka ja eritasoiset huijarit nauravat karvaisiin kämmeniinsä (karvat kämmenpuolella).
Näin on myös dopingissa. Asian suhteen pitää nyt vain hyväksyä se että ryhmän etu ajaa yksilön oikeuksien edelle... eihän tässä ketään tapeta, otetaan vaan leipä pois kun ei osaa sitä oikein syödä... josko osaisi syödä jotain muuta leipää paremmin. Varmasti tulee vääriäkin tuomioita ja ratkaisu saattaa sattua yksilöön tosi kipiästi - mutta, kanssaurheilijoille signaali muodostuu selkeäksi - kuningas dopinkin kanssa ei täällä puljata!
Hannes polkee - kunnes halkee.
Tänään tulee FST5 Sportmagasinet klo 21, aiheena mm. pyöräilyn doping.
Kaar ittelles vaa
Tässä on hyvä esimerkki siitä miten ihmiset eivät miellä douppauksen olevan koko teamin yhteinen hanke, ei yksittäisen urheilijan. Kärytapauksissa on kautta aikojen syy vieritetty urheilijan niskoille, hän on toiminut syntipukkina vaikka käytännössä valmennus- ja joukkueen johto ovat systemaattisen toiminnan takana.
Mallitapauksina mainittakoon Lahden hiihtokisat ja nämä pyöräilytallien caset.
jumi on pakattua voimaa
Kirjoitin edellä kyllä enemmän taloudellisten sanktioiden näkökulmasta ja siitä että mitä kautta luodaan suurimmat paineet lopettaa joutava douppaaminen... mutta olen kyllä sitä mieltä että lähtökohtaisesti jokainen urheilija tekee douppaamispäätöksen henkilökohtaisella tasolla ja myös vastuu on kannettava henkilökohtaisesti.
Tässä asiassa ei pitäisi sortua minkäänlaiseen hissutteluun eikä urheilijalle saisi antaa mitään takaporttia sille että dopingin käyölle syntyisi yhtään myötäkarvaa. Se että syy on teamissa "no kun ne pakotti-tyyliin" on takaportti jolla henkilökohtaista vastuu siirretään kolektiiviseksi. Näin oli myös Lahdessa jossa jokainen urheilija päätti henkilökohtaisesti douppaamisestaan, jos kukaan ei olisi suostunut veritankkaukseen niin puhatasti oltaisiin menty. Joukkeen johto pitää toki panna vastuuseen mutta johdon osuus on toisarvoinen ja se että kuinka paljon he olivat mukana, tärkeintä olisi olut kieltäytyä yksilötasolla. Yksilötason päätöksentekoon päädytään joka'tapauksessa - on turha syyttää muita kun piikki on omassa perseessä!
Hannes polkee - kunnes halkee.
Kirjanmerkit