Pitkää matkaa voi ajaa kovin monella eri tyylillä. Kaikki niistä ei vaadi erillistä kestävyysharjoittelua vaan pikemminkin kokemusta. "Ei matka tapa vaan vauhti" saattaa olla vähän kulunut sanonta, mutta hyvin paikkansapitävä. Jos ajat rauhallisesti, pitkäkin matka onnistuu varsin vähäisellä harjoittelulla. Sitä mukaa kun vauhti ja tavoitteet kasvaa niin kasvaa myös monipuolisen harjoittelun tarve. Mutta jos tavoitteena on vain matka ja aikaa on rajattomasti, se kyllä sujuu rajoitetummallakin treenillä.

Ei pitkä matka silti mitenkään helppo ole ja aina vastaan tulee jotain. Hiertymiä, polvikipuja, lantiokipuja, niskakipua, puutuneita sormia. Ja tietysti vaihtelevaa säätä ja kaikenlaisia mekaanisia ongelmia. Tosi moni noista on yksilöllisiä, joten asiaan on hirveän vaikea palstalla antaa yleisohjetta. Tärkein perusohje voisi olla, että mitä pidempi matka, sitä suurempi riski erilaisille nivelvaivoille, joista osa voi kroonistua. Varmista siis, että ajoasentosi on hyvä eikä heilu tarpeettomasti esim lantion kohdalta, jalka oikenee nätisti, nilkka on oikeassa asennossa, tms. Useimmat noista kannattaa tarkastuttaa ajokaverin avulla tai tekemällä ihan virallisen bike fitin. Niillä säästyy monelta myöhemmältä vaivalta.

Kun ensin varmistat, että homma sujuu vammautumatta, sen jälkeen loppu tulee paljolti kokemuksesta. Muutaman pidemmän jälkeen alkaa tuntemaan mitkä paikat omassa kropassa väsyvät ja hiertyvät. Ja miten oma pyörä kestää koettelemusta eli missä alkaa kitisemään ja kolisemaan. Etsi itsellesi varmasti sopiva satula ja pyörään laukku tai laukut, joissa kulkee mukana työkalut ja vaatteita eri sääolojen varalle.

Mitä noihin spesifisiin kysymyksiisi tulee niin ns bonkki tarkoittaa kehon sokerivarastojen ehtymistä. Jotta näin ei käy, asiaa voi estää käytännössä kolmella keinolla: 1) huolehtimalla, että sokerivarasto (glykogeeni) on ennen lähtöä maksimissa, 2) syömällä hiilihydraattia matkan aikana, 3) koettamalla polttaa rasvaa sokerin sijaan.

Tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että syö hyvin ja tankkaa reilusti ennen ajoa edellisenä päivänä ja iltana. Syö ennen lähtöä hyvin, perinteisen aamiaisen voi mainiosti korvata lämpimällä aterialla, se auttaa pidempään kuin pelkkä voileipä. Matkan aikana syö tasaisin väliajoin. Se mitä syöt riippuu omasta maustasi ja siitä mitä vatsa kestää, yksilöeroja on paljon. Kunhan se on reilusti energiaa ja hiilihydraattia sisältävää, salaatti ei kuulu pitkän päivän ajon menuun. Opettele ajamaan mahdollisimman tasaisella rasituksella. Mitä enemmän syke vaihtelee, sitä enemmän keho käyttää sokeria rasvan sijaan. Käytä siis vaihteita aktiivisesti ja koeta löytää tasatempo maastosta riippumatta.

Siihen miten jalat ja sormet saa pysymään kuivina löytyy Fillarifoorumilta vuosien varrella kertynyttä kikka kolmosta sivukaupalla. Yksi suosii GoreTexia, toinen laittaa nitriilihanskat omien hanskojen sisään, kolmas luottaa vain kumisaappaisiin ja tiskihansikoihin. Konstit on monet. Pääsääntö taas on, että hyviin varusteisiin kannattaa investoida. Se on ensimmäinen askel. Seuraava on huomata mistä vesi tosiasiassa tulee ja suojata sitä vastaan. Esim ajokenkiin vesi kertyy suurimmaksi osaksi roiskeena tiestä, ei sateena ylhäältä päin. Joten vaikka ajokenkä olisi miten hyvä ja kallis, se vuotaa jos pohjassa on ilmastointireikä. Siksi joskus ainoa tapa saada todella vedenpitävä ratkaisu on ilmastointiteippi. Sillä reiät ja lahkeensuut umpeen niin taas pysyy hetken kuivempana.

Viimeinen neuvo jalkojen ja käsien paleluun on, että ääreiskiertokin pysyy yleensä lämpimänä vaikka olisi märkä jos olet muuten lämmin. Eli lämpö ei pääse haihtumaan pois jostain muualta. Siksi toisinaan paras tapa saada varpaat lämpimäksi on laittaa pipo tai huivi päähän. Verenkierto hoitaa loput.