Enhän minä mitään raportteja kaipaa, en minä jeesustele toisten ihmisten tekemisillä. Kukin tekee osansa tavallaan - ja jos ei tee niin ei tee, ei kiinnosta. En vain pidä sellaisesta, että kaksinaismoralistit tulevat antamaan elämänohjeita. Enkä osoita tätä kenellekään topicin viimeaikaiselle keskustelijalle erityisen henkilökohtaisesti.
Välillä keskustelu kuitenkin uhkaa kääntyä sellaiseen suuntaan, että itseään parempina pitävät ihmiset nostavat itsensä muiden yläpuolelle ilman mitään perusteita. Kun heidän(kään) tekemänsä valinnat eivät kestä kriittistä tarkastelua. Käy ilmi, että se oma mukavuus on kaikesta huolimatta ykkössijalla (ja hei, se on luonnollista).
Mitä ilmastoasioihin tulee, niin olen leiviskääni hoitanut ja jatkan samalla linjalla. Hiilijalanjälkeni on pieni ja omatuntoni on puhdas. Vaikka ei sillä mitään vaikutusta mihinkään ole, on helpompaa ilman elämäntuskaa ja ilmastoahdistusta kun tiedostaa sen. Joskus kun makailee pimeässä ulkona ja katselee linnunrataa tajuaa kuinka turhaa ja ohimenevää kaikki on ja kuinka turha eläin ihminen on. Vain putki, jonka läpi ravinto kulkee. Ja erityisen vahingollinen otus ja vihamielinen lajitovereitaan kohtaan. Vaikka aivoisena voisi olla toisin.
![]()










Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit