Puun määrällä on merkitystä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Periatteessa karkeasti jaoteltuna luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi suhteessa puustoon tarvitaan erilaista elinympäristöä sekä avointa että peitteistä. Runsas puusto tarjoaa suojaa, elintilaa, ravintoa eliölajeille jotka viihtyvät peitteisessä elinympäristössä ja sitten taas päinvastoin - avoimessa elinympäristössä viihtyvät toisenlaiset eliölajit. Molemmantyyppistä maastoa tarvitaan Suomessa koska perinteisesti Suomi on viimeisten satojen vuosien aikana alueena ollut aika pirstaleinen. Metsää, suota, peltoja, niittyjä, paljon järviä ja pieniä taajamia jne. Pohjoisessa vielä peitteinen maasto monesti huonosti kasvavaa ja kitukasvuista. Tänne on asettunut ja kotiutunut lajeja jotka viihtyvät avoimessa tai peitteisessä elinympäristössä. Maataloudessa tapahtunut eläinten ulkolaiduntamisen vähentyminen on vähentänyt avoimia niittyalueita ja avohakkuut ovat niitä osittain korvanneet avoimena maastona.
Toinen oleellinen asia on sitten se että osa eliöistä kuten eläimet, linnut, hyönteiset pystyy siirtymään alueelta toiselle eli välimatkat samantyyppisten alueiden välillä ei ole liian pitkiä. Tarkoittaa sitä että sekä valtavan isot, pysyvät peitteiset alueet että isot avoimet alueet ovat huonoja. Semmoiset eliöt kuten kasvit, jäkälät, sienet jne. jotka juurtuvat samaan paikkaan eivät pysty liikkumaan. Tuulen mukana kantautuvat siemenet tai siitepöly tuulessa tai hyönteisten kantamana on sitten vaihtoehto näiden eliölajien siirtymiselle tai keinoistutus ihmisen toimesta.
Kun puhutaan uhanalaisista lajeista niin se ei tarkoita samaa kuin harvinainen. Uhanalainen tarkoittaa sitä että se on muuttunut tietyllä alueella harvinaiseksi. Samankaltaisten alueiden väliset siirtymät takaavat osaltaan sen että eliöt säilyvät. Uhanalaisissa eliölajeissa on toki myös harvinaisuuksia eli monesti niitä joiden elinympäristö ja kasvuvaatimukset ovat hyvin tiukkarajaisia eikä niiden kanta pysty siirtymään alueelta toiselle. Nämä tarvitsevat erikseen suojelualueita.
Eliöiden määrissä on aina vaihtelua ja sukupuuttoon kuolemistakin välillä valitettavasti tapahtuu. Suomessakin on tapahtunut muutoksia esim. hirvieläinten tai suurpetojen määrissä jotka on kasvaneet. 100v sitten karhuja, susia oli vähemmän kun niitä kaadettiin koska ne olivat uhka ihmisille, kotieläimille ja karjalle. Hirviä ja muitakin ruuaksi kelpaavia eläimiä tapettiin paljon syötäväksi. Hirvi oli jopa suuressa vaarassa kuolla sukupuuttoon ja saatiin pelastettua siten että niitä kerättiin vartioituun aitaukseen. Nykyään hirvikanta on jo niin runsas että se on jopa uhka joillakin alueilla metsän uudistumiselle kun ne syövät puiden taimien latvoja.
Kirjanmerkit