Ehkä tässä(kään) ei ole kysymys ihmisistä ja ihmisten fiiliksistä.
Huolestuttavaa, että niin monella ei ole ilmeisesti mitään käryä, mitä metsissä tapahtuu eläimille, eliöille ja muille kasveille, kun niille puille.
Metsä on, tai sen pitäisi olla, monilajinen ekosysteemi. Eri organismit ovat riippuvaisia toisistaa ja toisaalta eri organismit viihtyvät/tarvitsevat erilaisia elinympäristöjä.
Nykyisenkaltainen nopeakiertoinen, yksipuolinen metsänhoito yksipuolistaa myös lajistoa. Eli köyhdyttää ekosysteemiä.
Mitä vähemmän lajeja, sen vähemmän elämän edellytyksiä toisille lajeille. Joku aina hyötyy ja runsastuu, mutta herkästi useampi muu taantuu.
Tämä vaikuttaa lopulta siten, että resiliesnssi huononee. Tuhoriski kasvaa, kannattavauus huononee. Se kasvaa toki tiettyyn pisteeseen, mutta sen pisteen ylityksen jälkeen voi romahtaa nopeasti ja pysyvästi.
Riittävän monta lajia, kun tapetaan sukupuuttoon, ei metsä enää toivu, tuhot kertaantuvat.
Yli puolet suomalaisen borealisen metsäluontotyypin lajeista on uhanalaisia.
Pääsyynä "maailman paras metsänhoito", joka ei olekkaan metsänhoitoa, vaan puuviljelyä.
Luontokato tunnustettiin uhkaksi YK:n biodiversitettikokouksessa tällä viikolla. Se pitää kansainvälisesti pysäyttää vuoteen 2030 mennessä.
Tulee aiheuttamaan muuten melkoisia muutoksia meidänkin tapaan käsitellä metsiä. Pakko aiheuttaa, koska muuten pysäyttäminen ei onnistu.










Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit