Tässä pieni jäähyväiskirjoitus tähän topikkiin, koska en enää viitsi kommentteja tästä asiasta ainakaan vähään aikaan tänne kirjoittaa.

Olen itse pyrkinyt tekemään pieniä ilmastotekoja luonnollisina itsenäisinä valintoina aivan samalla tavoin kuin muitakin elämän kulkuun kuuluvia järkevältä tuntuvia valintoja. En osta mitään turhaa, ruoan ja muun kulutuksen hävikki on lähes nolla, kaikki mahdollinen vapautuva lämpö pyritään ottamaan talteen tai hyötykäyttöön. Pyrin korjauttamaan mahdollisimman paljon rikkimenneitä tavaroita, enkä osta uutta, jos ei ole aivan välttämätöntä. Autolla ajokilometrit ovat vähentyneet vuosittaisista noin 30.000 kmsta vajaaseen 10.000 kilometriin, melko vähäpäästöisellä kulkupelillä. Pääasiallinen harrastus on pyöräily, joka ei hirveästi kasvata hiilijalanjälkeä. Kierrätän mahdollisimman paljon ja toimitan kaksi kertaa viikossa jokaisen pienenkin muovi-, metalli- tai kartonkipalan kierrätykseen. Ulkomailla käyn toisinaan, mutta puhtaasti vain Euroopassa. Matkoilla käytän pelkästään pyörää tai julkisia kulkuneuvoja. Sähkö, jota käytän jakaantuu seuraavasti; vesivoima 82,0 %, 13,9 % aurinkovoimaa ja 4,1 % tuulivoimaa. CO2 päästöjä 0 g ja 0 g ydinjätettä. Lisäksi paljon muitakin pieniä tekoja, joilla voi olla tai sitten ei, vaikutusta ilmastonmuutokseen.

Suomessa ja muualla missä olen liikkunut on ollut todella hienoa luontoa. Maapallon ilmasto muuttuu syystä jos toisestakin. Hyvä, että muutosta pyritään hillitsemään, mutta tämän kaltainen nyt vallalla oleva ilmastouskovaisuus ja ilmastoterrori tekee vain hallaa järkeville vähitellen mahdollistuville toimille muutoksen hillitsemiseksi.

Toistan edelleen, että on täysin edesvastuutonta mm. Elokapinan toimintamallilla ajaa ilmastoasiaa. Valistuksella ja faktoihin perustuvalla asiallisella tiedottamisella yksittäiset ihmiset saadaan esimerkiksi Suomessa tähän mukaan. Suurimmassa osassa yrityksissä tehdään jo paljon asioiden eteenpäin viemiseksi.

Asiassa pitäisi säilyttää realismi ja nähdä kokonaisuus. Suomella on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa asiaan. Suomen taloutta ja suomalaisia ei voi laittaa maksamaan esimerkiksi kiinalaisten päästöjä. Kuten asiantuntijat ovat todenneet, suurin osa maailman päästöistä tulee noin 200 voimalasta, joiden päästöt pitäisi saada aisoihin.

Mikäli nykyinen hallitus lähtee mukaan Elokapinan ilmastohätätila-hörhöilyihin, niin pitää vakavasti harkita jäsenkirjan hankkimista johonkin oppositiopuolueeseen.

Poistun nyt tästä takav...oikealle.