Lainaus Alkujaan tämän lähetti OJ Katso viesti
Mä näen ton niin, että niiden, joilla on minkäänlaista puheenvuoroa kansainvälisillä foorumeilla, tulisi ajaa päästojen vähentämistä niillä kv-foorumeilla ja välttääkseen tekopyhistelyn, olisi kansallisen taustan hyvä olla kunnossa.
Kyllä se Suomella on ihan hyvässä kunnossa. Toki parantamisen varaakin on monessakin asiassa.


Tämä on se mihin olisi syytä puuttua kovalla kädellä, mutta yksikään ilmastosopimus ei ole siihen halunnut puuttua.

https://ilmastotieto.wordpress.com/2...a-co2-paastot/

EU:n talouskasvu ei ole irtautunut CO2-päästöjen kasvusta vastoin varsin yleistä harhaluuloa. Kehittyviin maihin on ulkoistettu melkein kaksi kertaa niin paljon CO2-päästöjä kuin omalla maaperällä vähennettiin 1990-2008.


Eurooppa on kokonaisuudessaan vähentänyt omalla maaperällään syntyviä CO2-päästöjä vuodesta 1990 vuoteen 2008, mutta vastaavasti siirtänyt noin kaksinkertaisen määrän CO2-päästöjä kehittyviin maihin (kuva 1). Kansainväliseen kauppaan liittyvät CO2-päästöt nelinkertaistuivat välillä 1990-2008 eikä niitä voi globaalien toimitusketjujen ja pääoman vapaan liikkumisen aikana jättää huomiotta. Pelkosen puolustukseksi on sanottava, että tutkimusaiheena globaalien toimitusketjujen myötä eri maissa syntyvät päästöt on varsin uusi ja esimerkiksi Kioton protokolla huomioi vain omalla maaperällä syntyvät (tuotantoperusteiset) CO2-päästöt.
Tuossa on syy, miksi vastustan niin voimakkaasti noita sopimuksia. Niilä kun ei edes yritetä puuttua oikeisiin päästösyihin. esim. Kioton sopimuksella ei ole mitään tekemistä päästöjen vähennyshalun kanssa, vaan sen ainoa tarkoitus on jakaa varoja uudelleen.

Niin kauan kun Suomeen tuodaan yksikin valkuaisrehukilo ulkomailta, niin asioita voidaan parantaa. Esim Rypsille ja Rapsillie olisi syytä saada niin paljon viljelyalaa kuin mahdollista. Näistä kun saataisiin arvokasta valkuaista tuontirehun korvikkeeksi ja samalla paikallisesti tuotettua Biodieselin raaka-ainetta. Niin kauan kun suomesta laivataan Kiinaan Graniittilohkareita ja niistä sahataan siellä pöytätasoja, jotka laivataan takaisin suomeen, ei voi puhua ettei mitään voisi tehdä.