En mikään ilmastoahdistunut ole, mutta juttujen tason perusteella Laroute tuskin olet ilmaston tutkimusdataan paljoa tutustunut muuta kuin näiden harvojen valtavirrasta poikkeavien. Smo jo ohjeistikin mitä tässä pitäisi hahmottaa.
Miljardejakin vuosia ilmasto vaihdellut eikä siinä mitään ihmeellistä ole. Näin on tapahtunut aina, kun tilanteet muuttunu. Nykyisin tämä jääkauden ja jäättömän kauden vaihteluväli on ollut ~100 000 vuotta. Ja sit voitkin googlettaa millasia muutoksia 150 vuodessa ollaan saatu aikaan lämpötilojen ja kasvihuonekaasujen suhteen ja verrata niitä pari miljoonaa vuotta taaksepäin. Tai verrata kuinka näiden pitoisuudet korreloi lämpötilanmuutoksia ja nykypäivän pitosuudet on ohittanu miljoonan vuoden datan heittämällä.
Mutta se on totta, että media tykkää näillä viime vuosien tulvilla ja muilla poikkeavilla luonnonilmiöillä herkutella. Mutta todennäköisesti pitkässä juoksussa suunta on kuitenkin nykyisen kaltainen vaikka väliin sattuisikin suotuisampia säitä.
Kirjanmerkit