Lainaus Alkujaan tämän lähetti hphuhtin Katso viesti
Hyvin kyllä tämäkin löydetty. En tiedä olisinko itse näillä vihjeillä löytänyt. Tosin ehkä mun laittamat rastit voi nykyisin olettaa olevan Tapiolassa..
Rasti oli mielestäni erinomaisen hyvin löydettävissä heti sen jälkeen kun saatiin rastikuva jossa näkyi taloakin. Riippuu tietysti kiinnostuksen kohteista ja harrastuneisuuden asteista mikä milloinkin ja kenellekin on se joka välittömästi tai miltei heti paljastaa rastin sijainnin lähes tarkalleen. Olinkin melko varma että joku (esimerkiksi billypilgrim) hakisi rastin eikä minulla sen vuoksi olisi mitään mahiksia - mutta niin sitä voi erehtyä.

Talo
oli siis varsin tunnistettavasti Tapiolaa, vieläpä varhaista eli 1950-luvun puolella silloisin menetelmin (eli tiilestä paikalla muuraamalla) rakennettua, mutta jo 1960-luvun henkeä ja asuntorakentamisajattelua edustavaa Tapiolaa.


PS Kiinnostaisi kyllä tietää miten rastin asettaja arveli rastin löytyvän! Siis muutenkin kuin siten että joku joka on sattunut tuosta tai aivan vierestä ajamaan sen tunnistaisi. Tai kiertämällä kaikki kymmenen kilometrin säteellä edellisestä rastista sijaitsevat paikat joissa voisi olla kallioinen mäki ja sieltä lyhty. No, jälkimmäisessä urakkaa helpottaisi arvelu että paikka lienee jonkun kerrostalon läheisyydessä ja tuurilla se voisi löytyä yllättävän helpostikin...

PPS Eihän rasti jota ei hevin löydä kuin sen jo tietävä välttämättä huono ole, mutta minusta ihannerastikuvassa on aina mukana jotain sellaista mistä paikkaa aikaisemmin tuntematta ja ikään kuin täysin ulkopuolisenakin voi sen hoksata ja päättelemällä ja niin edespäin päästä rastin jäljille. (Ei sillä että itsekään olisin tästä aina pitänyt ihan kiinni tai siihen pyrkiessäni aina kovin hyvin onnistunut...)