Kokeilu jatkui, vaikka en ole ehtinyt ajaa Voyagereilla kuin yhteensä parikymmentä minuuttia arkiajoa. No siinä ajassa kuitenkin tuli huomattua että ajotuntuma on "taikamattomainen" ja myös se, että etukiekon kehä oli siirtynyt pois keskityksestään edellisessä myllytyksessä. Tänään hieroin sen takaisin haarukan keskilinjalle, pistin renkaaseen 4bar ja jatkoin säätämössä muita hommia. Huomasin rihtauspenkissä ettei rengas ollut noussut kehälle enää täysin tasaisesti toiselta sivulta - pyörittäessä yhdestä kohdasta oli selkeästi nähtävissä ulkonema.
Juuri kun olin toteamassa Voyagerit toimiviksi ilman sisärenkaita, 20-30min paineen lisäyksen taas BLAM ja rengas irtosi kehältä. Se jäänee arvoitukseksi oliko rengas alunperin viallinen vai pettikö reunalanka, kun painetta oli tubeleksena 4,5bar. Kuitenkin verrokkirengas, eli toisella samanlaisella kehällä oleva samanlainen Voyager, on tähän mennessä pysynyt paikoillaan ihan mukisematta. Mahtoiko toinen rengas olla alunperin toleransseiltaan vähän kauempana ja irtosi sen takia kehältä. Ja mikä on sitten kehän osuus koko tapahtumaan.
Säätämön seinällä olisi pari Schwalbe Marathon Racereita, seuraava kokeilu on niiden testaus tubeleksena. Toiveet ei ole erityisen korkealla. Sekin pitää vielä kokeilla, miten tuo tubeleksena heikosti kehällä pysyvä Voyager asettuu sisärenkaan kanssa, vai asettuuko tasaisesti enää ollenkaan.









Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit