Lainaus Alkujaan tämän lähetti Farina Katso viesti
Mä en taas ymmärrä, että jos treenaa ja kilpailee tavoitteellisesti ympäri vuoden ja tulee mahdollisuus päästä olympialaisiin, niin miksi sinne ei lähtisi? Onhan se huima kokemus ja ainutkertainen reissu elämässä. Kyllä näitä palstakeskusteluja kerkiää postaamaan myöhemminkin tai kiertää Perähikiän aluemestaruuskisoja. Ja sitten jos joku alkaa nillittämään "kisaturisteista" tms. niin olympialaisiin on selvät tulosrajat monissa lajeissa, niin ei muuta kun treenaamaan ja ylittämään/alittamaan rajoja. Sillä sinne normaalisti pääsee.
No, 1984 oli Los Angelesin olympialaiset.
Olin (muka) aina haaveillut että pääsen joskus Ameriikkaan kisailemaan. Tavoite, maratonraja 2.45 oli täysin realistinen, sillä juoksin testijuoksun 30km talvella vähän alle kahteen tuntiin hölkkäillen. Huhtikuussa liput Rottedamin katsastusmaratonille oli jo olemassa.
Mutta tuli istuinluun murtuma.

Jälkeenpäin olen miettiny ihan oikeita tuntojani. Sinne olympialaisiin olisi pitänyt matkustaa KOLME VIIKKOA ennen omaa kisasuoritusta. Asua jossain kisakylässä jonkun toisen kanssa hotellihuoneessa, jossa aamukaffen - ja saako edes kaffea - saa ehkä kahdeksalta. Kun olen tottunu aamupalaan neljän aikaan aamulla. Pitää taatusti liian isoja kisavaatteita. Kun jo rippileiri 2 viikkoa oli mun ( siihen mennessä) ahdistavin kokemukseni ikinä. - ei ollut kännyköitä, ei ollut sähköposteja, mä olisin kuollut koti-ikävään ja siittä kisasta mitää olisi tullut. Pitää saada valmistautua tutulla tavalla.
Totuus on, että jos ja kun en nyt mikään mitalistikandidaatti olisi ollut, en olisi lähteny.
Minnekään kisaan muutenkaan lähteny jos ei ole mitalimahkuja. Ainut se Belgian MM-tempo 2002, kun se oli siinä lähellä ja olisin sen yhden ainoan kerran halunnut nähdä mihin mun huippukuntoni - terveillä jaloilla - riittää. Niin ja Puiston Kari olisi tullut huoltoon, niin olisi ollu myös turvallinen tunne. Jos se kisa olisi ollut ..no vaikkapa Kanadassa, en olisi lähteny vaikka olisi valittukin.

Jos sitten minulta puuttuu se "matkustusgeeni", näinollen en ihan oikeasti ymmärrä mitä iloa on karmean pitkistä kisamatkoista, jos realistinen asia on joku karsinta tai alkuerä.
Tai sijoitus 20.
Oon sitten vaatimaton, mutta mun mielestä realisti. Olen laittanut tavoitteeni sillä tavalla että olen ne myös saavuttanut. Hienoja asioita voi kokea vaikka ihan lähiluonnossa.
Tai Hämeenlinnan Leijona-tempossa. Mun onneni että osaan iloita teidän mielestä ehkä pienistä asioista, mutta minulle ne oli mun tavoitteet. - ja muuten ihan juoksu-urani alussa mun suuri haaveeni ja tavoitteeni oli saada oma nimi ISOLLA LEHTEEN ansioitten takia, eli juoksun.
Moniko teistä on saanu Ilta-Sanomiin tai Uusi-Suomi lehteen koko aukeaman jutun. Tai vielä 30 vuotta sen "uran" jälkeenkin aikakauslehteen reilut pari sivua juttua olen mä siis jotain kuitenkin tehnyt, ja ehkäpä mielenkiintoinen persoona.