Lainaus Alkujaan tämän lähetti häggens Katso viesti
Pohjat on kuin talletuksia, joita sitten syödään intensiivitreeneissä. Vähemmälläkin voi järjestää hyvät kekkerit (kovan kunnon) , mutta ei kovin pitkäaikaista. Ja pahimmillaan on syksyllä tili tyhjä ja lähdetään samasta nollasta kuin edellisenä vuonna. Vaatii kovaa kanttia tehdä sama alusta uudelleen vuosi toisensa jälkeen. (Vähän karrikoitu)
Kieltämättä, vähän karrikoitu. Itse miellän sen mielummin niin että matalan intensiteetin harjoittelu kehittää eniten elimistön energia-aineenvaihduntaa, jolloin aerobinen kynnys nousee ja "hitaat" energialähteet pysyy käytössä kauemmin vaaditun tehon kasvaessa, joka parantaa työn hyötysuhdetta kokonaisuutena tarkasteltuna. Matalalla intensiteetillä on tietysti myös merkittävä vaikutus palautumisessa sekä vammojen ja ylikunnon välttämisessä. Tai siis, kaipa matalalla intensiteetillä harjoittelemallakin on mahdollista päästä jonkinlaiseen ylikunto/ylirasitustilaan, mutta se tapahtuu erittäin pitkien harjoitusten jälkeen erittäin pitkän ajan kuluessa.

Korkeilla intensiteeteillä taas parannetaan hapenottokykyä, jolloin elimistöllä on parempi valmius energian käyttöön (ja ohessa maitohapon sietoon) mutta se energialähde jota käytetään voi olla, ja todennäköisesti onkin, laadultaan "nopeaa" joka loppuu varmasti ennemmin kuin myöhemmin. Kuitenkin hapenottokykyä tarvitaan kun halutaan mennä lähellä sellaista maksimivauhtia joka on ylläpidettävissä suorituksen vaatiman ajan. Riski ylikuntoon menemisestä tai kisakunnon ajoituksen epäonnistumisesta on huomattavasti suurempi, koska elimistön kuormitus voi heilahtaa liian pitkälle sinne punaiselle muutaman peräkkäisen liian kovan harjoituksen aikana. Kuitenkin korkean intensiteetin harjoituksia painottamalla voi kehittää suorituskykyään huomattavasti, kunhan vaan tarkkailee kokonaisrasitusta jatkuvasti.

Kävin eilen tekemässä suorat hapenottokyky- ja laktaattitestit. Testaajan harjoittelufilosofiassa energia-aineenvaihdunnan kehittäminen on keskeisessä osassa, ja hänen harjoitusvaikutukseen liittynyt kommentti osui mielestäni naulan kantaan - vahvasti karrikoiden aerobinen ja anaerobinen kynnys etääntyy pitkällä aikavälillä aina siitä sykkeestä jolla harjoitellaan. Jos harjoitellaan aerobisen kynnyksen alla, kynnys nousee. Jos harjoitellaan kynnysten välissä, kyseinen alue laajenee laskien aerobista kynnystä ja nostaen anaerobista kynnystä. Ja mikäli mennään anaerobisen kynnyksen yläpuolella, pitkän ajan kuluessa kynnys laskee maksimialueen kasvaessa.

Tasapainoisen hyväkuntoisen ja terveen ihmisen energia-aineenvaihdunnassa kumpikin kynnys halutaan oletuksena mahdollisimman ylös, mutta myös tasapainoon keskenään mikäli mitään selkeitä lajin erikoisvaatimuksia ei ole. Paras testitulos oli oikeastaan se, että testin analyysin mukaiset sykerajat olivat aika lähellä sitä jotka minulla on olleet jo käytössä. Toiseksi paras testitulos oli se, että vaikka aerobinen kynnykseni on kohtalaisen hyvä suhteessa kokonaisuuteen, matka anaerobiseen on melko pitkä. Joten kokonaisterveyden ja -suorituskyvyn kannalta olisi fiksua harjoitella aerobisen kynnyksen alla, jotta se nousisi hieman lähemmäs anaerobista kynnystä. Siinä on yksi harjoitustavoite. Toinen on hapenottokyvyn kasvattaminen edelleen, koska kymppitempon pitää kulkea kesällä.