Tänään pääsin ensimmäisen kerran todistamaan jonkinlaista työmatkatempoilua, vaikka pyhäpäivää vietetäänkin. Omaa ajovautia en katsonut, mutta varmaan hiukan kahdenkymmenen päälle se oli, kun näin kauempana edessäni jonkun hahmon polkevan samaan suuntaan. Jossain vaiheessa huomasin, että kyseessä on nuorempi poika, koska ajo oli vähän mutkittelevaa ja pää kääntyili ojan penkkoihin ja ajamisen lomassa selvästi koitettiin jollain tavalla "kuluttaa aikaa". Menin jossain vaiheessa sitten tämän noin 13-14 vuotiaan pojan ohi ja jatkoin ajamistani samalla vauhdilla, jota koko ajan olin pitänyt. Matkaa taittui reilut parisataa metriä, kun kuulin jonkun äänen takaani ja vilkaisin taakse, niin tämä poika oli aivan takarenkaassani kiinni
Jatkoin samalla vauhdilla ja vilkaisin taas parin sadan metrin jälkeen taakseni, niin välimatka oli pysynyt samana. Taas seuraavat pari sataa metriä kun oli ajettu, niin poika veti vasemmalta puolelta naama punaisena rinnalleni ja siitä ohi. Tässä vaiheessa alkoi jo hymyilyttämään enemmän, mutta pysyin nöyränä ja ajoin vaan pojan takana, mutta siirryin kuitenkin sivuttaissuunnassa metrin pari vasemmalle, välttääkseni pahempia peräänajoja. Poika runnoi leuka tangossa menemään Trekin maastopyörällä ja vilkuili pari kertaa taakseen ja kun olin menossa rinnalle sanomaan, että eikös olekin vähän kuuma päivä kaahailla, niin ennen kuin sain suuni auki niin poika veti bussipysäkin kautta autotielle ja autontien yli suoraan jollekin sivutielle.
Näin jäi jutustelut suorittamatta ja jouduin jatkamaan matkaani yksin. Pahasti nöyryytettynä