yeay. tällä viikolla 144km tappiotonta tmt:tä takana, sekä aivan mahtavat ajokelit koko viiikon.
Entä jos sataa?
en taida olla todellinen työmatkatempoilija, kun silti tuntuu pieni empatian pisto sydämmessä ohittaessa..
mutta oma tappio kyllä hävettää nyt!! jouduin tänään maastopyöräilijän ohittamaksi. maastopyöräilijän!! ajan siis maantiepyörää... jos ajan enää. eihän sitä enää pyörän selkään kehtaa nousta.
maastopyöräilijä lukkopolkimilla suihkaisi niin ikään alamäessä ohi. tästä suivaantuneena otin herran kiinni ja menin ohi. painoin täysillä varmuuden vuoksi pari kilometriä, että tulee varmasti eroa. no mitä vielä. järkytyksekseni huomaan varjon seuraavan kintereilläni, kaveri on siis tullut peesissä koko matkan!! vaihteet vaan rutisee kun joudun runnomaan isompaa silmään. ei auta. olen kääntymässä vasemmalle, ja näytän käsimerkkiä. menen oikeaa laitaa, ulkokaarteen kautta. tämä kyseinen herra ampaisee sisäkaarteen kautta mutkaan, mahdollisia vastaantulijoita uhmaten ohitseni, ylämäkeen!! ja minä raukka koitan pysyä perässä. turhaan. herra sotkee noin sadan metrin eron, jota en enää jaksa kiriä kiinni. ajamme samaa vauhtia kunnes käännyn ja menen kotiin nurkkaan häpeämään. vieläkään en ole täältä nurkasta poistunut.
Äänimaailmahan on puoli elokuvaa, kun uhkaavan ohituksen dramaattisen tuskan pääsee näkemään pyristelevästä ohitettavasta ulinan noustessa vääjäämättä kohti lopullista huipennusta / tuhoa. Mulla alkoi juuri 2kk tauko työmatkatemposta, mutta viimeiset 3 viikkoa on ollut äänimaailmaa rikastamassa nappularenkaiden lisäksi löystyneen rattaanpultin muodostama akustinen kadenssimittari, jolla on saanut selväksi sen ettei tarvitse edes kadenssia nostaa pysyäkseen perässä tai ohittaakseen...
(sit se on kans ehkä se tekosyy, jota voi käyttää jos tulee joskus nolo vastakuittaus - liinat kiinni ja: "ai prkl, se naksahteleva eturatashan tippuu tielle!!")
Leveillä slickseillä doupattu hyvässä rasvassa oleva maasturi on yllättävän liukas poljettava. Voin kuvitella että vähemmän hyvässä rasvassa oleva kuski voi kuljettaa sellaista pyörää kuvaamaasi vauhtia suht pitkiäkin matkoja. Huonona puolena on se ettei voi tarkistaa vastakuittauksen todennäköisyyttä etukäteen renkaiden ulinan avulla...
Naamioitumisen sisäinen olemushan on se, että naamioitunut kuski hävitessään yrittää lieventää häpeän tunnetta. TMT on kuitenkin eräs raaimmista lajeista ja häviö on häviö. Vaikka ajaisi kukkahattu kypärän päällä. (Tosin olen varma, että tuulipukuhybridisti ympyröi TMT tuloslistassaan VOMPin ohituksen luullen, että siinä olisi kyse jostain muusta elämää suuremmasta tapahtumasta, kuin häviön välttämisestä. Hah-haa!!! Sääli on sairautta, eikä se kuulu varsinkaan TMT:n veren maun ja adrenaliinin kyllästämään maailmaan.)
SLAVA UKRAINI! Oikeat päätökset eivät tunnu valinnoilta.
Innolla odotan sitä hetkeä, kun molemmat, sekä ohitettu, että ohittaja, kirjoittavat omat versionsa samasta tapahtumasta. Jonain päivänä.
Saako muuten naiset ajaa työmatkatempoa? Eilen kävelin keskustan läpi töihin aamulla ja neljä keski-ikäistä naista suhahtivat peräkkäin ohi pyörällä. Tiukkaa mutkaa, kanttaretta ym. Ei paljoa vauhtia hidastaneet. Normitoimistovaatteissa ajoivat. Rinnat vain heiluvat, kun hyppyyttivät pyörää. Ajoivat kovaa vauhtia kohti rakennustyömaan takia rakennettua kapeaa katettua puusiltaa. Edellä ajaneet eivät hidastaneet juuri ollenkaan ja jopa hirvitti katsoa, kun vastaantulijoita ei olisi havainnut vasta kuin kohdalla. Onneksi ketään ei tullut. En tiedä miten leidien tempo päättyi, mutta hurjalta ja kiihkeältä näytti meno.
Ride the snake, he's old, and his skin is cold.
Psykologien loppumaton työmaa on lohdutella luusereita, että jos et osaa hävitä, et opi voittamaan. Salli mun nauraa mokomille tuulihatuille! No, tappiot on joka tapauksessa tehty nieltäviksi, poislukien tietysti tempo-samurait jotka tappion tullen syöksyvät miekkaan tai lopettavat pyöräilyn ja siirtyvät fooruminörteiksi. Nimittäin kaikista kovimmat, legendaariset Tappiottomat(tm) eivät paukkujaan foorumeilla tuhlaa tai paljasta parhaita tekniikoitaan.
Suhtaudut kuitenkin tappioon riittävällä vakavuudella joten kenties (siis vain ehkä) geeniperimäsi jalostaminen jonkun nuoren ja lupaavan miestempoilijan kanssa saattaisi taas tuottaa seuraavaan sukupolveen astetta parempia tempoilijoita. Jalostustyö on pitkäjänteistä ja haastavaa, joten kannattaa alkaa lisääntymään nuorella iällä jotta shakista, pianon soitosta, tms. kiinnostuneet jälkeläiset ehtii ajoissa antaa adoptoitavaksi niin vanhemmat pystyvät täysin keskittymään seuraavan temposukupolven jalostamiseen.
Totta kai. Emme enää elä missä 1800-luvulla.
Nykyaikainen työmatkatempo on ehkä yksi kaikkein tasa-arvoisimmista mahdollisista lajeista, koska siinä kaikki ikään tai sukupuoleen lukuunottamatta ajavat samassa sarjassa. Lisäksi kukaan ei koskaan voita tai saa palkintoja.
Speksien sattuessa kohdalle ajetaan speksien mukaisesti. Sateen sattuessa kastutaan.
Tänään pääsin ensimmäisen kerran todistamaan jonkinlaista työmatkatempoilua, vaikka pyhäpäivää vietetäänkin. Omaa ajovautia en katsonut, mutta varmaan hiukan kahdenkymmenen päälle se oli, kun näin kauempana edessäni jonkun hahmon polkevan samaan suuntaan. Jossain vaiheessa huomasin, että kyseessä on nuorempi poika, koska ajo oli vähän mutkittelevaa ja pää kääntyili ojan penkkoihin ja ajamisen lomassa selvästi koitettiin jollain tavalla "kuluttaa aikaa". Menin jossain vaiheessa sitten tämän noin 13-14 vuotiaan pojan ohi ja jatkoin ajamistani samalla vauhdilla, jota koko ajan olin pitänyt. Matkaa taittui reilut parisataa metriä, kun kuulin jonkun äänen takaani ja vilkaisin taakse, niin tämä poika oli aivan takarenkaassani kiinni
Jatkoin samalla vauhdilla ja vilkaisin taas parin sadan metrin jälkeen taakseni, niin välimatka oli pysynyt samana. Taas seuraavat pari sataa metriä kun oli ajettu, niin poika veti vasemmalta puolelta naama punaisena rinnalleni ja siitä ohi. Tässä vaiheessa alkoi jo hymyilyttämään enemmän, mutta pysyin nöyränä ja ajoin vaan pojan takana, mutta siirryin kuitenkin sivuttaissuunnassa metrin pari vasemmalle, välttääkseni pahempia peräänajoja. Poika runnoi leuka tangossa menemään Trekin maastopyörällä ja vilkuili pari kertaa taakseen ja kun olin menossa rinnalle sanomaan, että eikös olekin vähän kuuma päivä kaahailla, niin ennen kuin sain suuni auki niin poika veti bussipysäkin kautta autotielle ja autontien yli suoraan jollekin sivutielle.
Näin jäi jutustelut suorittamatta ja jouduin jatkamaan matkaani yksin. Pahasti nöyryytettynä![]()
Minä ajan pääni jäädyksiin
Taitaa tuo tempo asua pienten miestenalkujen luonteessa jo hyvin pienenä. Eilen seurasin 6v oman pojan sekä 5v naapurin pojan ajoa kaupalle ja vauhtihan oli välittömästi niin paljon kuin jaloista lähti. Perillä poika totesi että olin ensin perillä ja ajoin edellä...
Olen kanssa huomannut täysin saman homman oman (9v.) sekä naapurin (8v.) tenavan kohdalla. Yksinkertaisesti se jonossa jälkimmäisenä ajava on häviäjä.
Minä ajan pääni jäädyksiin
Hyvä, nuorena on vitsa väännettävä! Oma poika lasketaan jo mieheksi, mutta tavat ovat säilyneet. Erityisesti nyt kesätreenien PK-kaudella poika ajelee säännöllisesti fillarilenkkejä ja yleensä aamutreeninä, joten siinä joutuu väistämättä näkemään työmatkatempoilijoita. Katseltiin lauantaina pojan GPS-Garmin-käppyröitä parilta edelliseltä viikolta ja varovaisesti kyselin, miten joinain päivinä tietyillä osuuksilla öpaut 40 km/h keskarit, VK-sykealueet ja PK-treeni mahtavat sopia samaan lauseeseen.
Tässä topicissa ei tarvinne selitellä miksi.
Nuo tukevat trikooasuiset bianchisedät maantiepyörillään ovat kyllä tavallaan hellyttäviä. Pitäisi kai tulla useammin maantiefillarilla töihin, sen verran hauskoja reaktioita ohitus saa aikaan: "Mä tolle lähettilaukkua kiikuttavalle shortsipellelle näytän!" Tosin tuosta vie ilon liiallinen helppous.
A Gentleman will walk but never run
Aamulla elämäni ekassa työmatkafillaroinnissa odotin kokoajan milloin joku letka vetää ohi nenä kiinni stemmissä, mutta ei tullut ketään mistään. Vissiin liian aikaisin olin liikenteessä vielä. Muutaman kanssapyöräilijän ohitin, mutta kukaan ei jäänyt edes peesiin. Joskus autolla työmatkaa ajaessa on naurattanut kun liikennevaloissa seisoo 10 pyörää ja kun vaihtuu vihreät niille niin armoton kiihdyttely heti. Suurta urheilujuhlan tuntua tuntuu olevan siellä kyllä!
Ja kuka sanoo että on energinen ja virkee olo kun tulee pyörällä töihin? Ja paskat, nuukahtaa pystyyn tähän konttorituolille. Autolla tullessa paljon virkeempänä.
Edit: Vain 2 autoa meinas ajaa päälle aamulla. Mielestäni todella kohtuullinen saldo, kun sivuteitä kuitenkin miljoona tuollakin omalla matkalla oli. Toisin ei kovin monesta edes autoja tullut niin aikaisin, joten ehkä toi 2 oli vain tilastoharha. No, näihin kait pitää asennoitua siten että jos auto tulee sivutieltä, niin oletuksena se TULEE eteen.
^ Sä et vain osaa. Olisi pitänyt jäädä jonnekin puskiin odottamaan sopivaa kohdetta ja sitten iskeä peesiin ja ohi mahdollisimman isolla vaihteella ja pienellä kadenssilla runtaten.
A Gentleman will walk but never run
Joo, selvästi kokemattomuuden piikkiin saa tuon laittaa. Tuolla hybridillä onnistus perkeleen hyvin tuo iso vaihde/pieni kadenssi setuppi. Meinaan kun jo jollain vaihteella 6 saa vauhtia olla alamäessä joku 50K ja silti kadenssi ehkä joku 80. Vaihteella 12 (vaimontako tuossa Alfinessa nyt olikaan) 50K vauhdissa kadenssi olis varmaan 20.Kelle noi vaihteet oikein suunnitellaan. JEESUS sentään!
Die Kanonen von Kauppi
|ex 10k-kerho|
"ajelee takana, porukan perällä vaan ja syö patukkaa siellä koko ajan" E. Lummelampi
^ Työmatkatemmon next level, vastustajan hypnotisoiva ja ohittamisen estävä tatuointi.
A Gentleman will walk but never run
En muuten ymmärrä ollenkaan miksi työmatka, erityisesti menomatka, pitäisi edes ajaa reippaasti? Ite ajan niin hiljaa ettei tule hiki, koska se ei ole kiva työpaikalla. Ja muutenkin varovasti.
Kaupunkiajossa muutenkin ensisijaisesti toi varovaisuus ja ettei mitään haavereita satu, enempi mä katson muuta liikennettä kun sitä ohittaako tai tuleeko ohitetuksi. Silloin kyllä huvittaa kun tyyppi ajaa päin punaisia valoja ja mä jään oottamaan, ja saan sen tyypin sittenkin kiinni, yleensä ylämäessä kun olen siinä ketterämpi.
Tässä lienee monenlaisia koulukuntia - itse vältän häviöitä kuin paiseruttoa ja niin olen ymmärtänyt myös työmatkatempoilijoiden valtaosan tekevän. Tällainen omista häviöistä välittämättömyys ja aiheutettujen häviöiden korostaminen lienee kerettiläisempi tapa suhtautua työmatkatempoon. Näkisin tuon olevan häviäjien lähestymistapa...
Kirjanmerkit