Mun tulkinta aiheesta menee, aika tylyä, mutta kuitenkin, jotta maailmanloppu on vältettävissä ainoastaan siten, että koko ihmiskunta tuhoutuu. Ihmisen synty oikeastaan on ollut koko evoluution suurin virhe. Jotain tällaista kai se Linkolakin, jota joskus hullunakin pidin.
On oikeastaan aika kiehtovaa kuvitella minkälaista olisi nyky-ympäristö luonnonvaraisena ilman ihmisen jälkeä.
Hurjaa on on muutos, kun vertaa pappa- vainaan lapsuuden ajan kertomuksia (synt. 1902), oman lapsuuden, ja nykypäivän menoa ja ympäristöä. Hurjaa on vahti ollut ja meno kiihtyy toisessa potenssissa. Loppu häämöttää ja maailma pelastuu?









Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit