Ilmastonmuutoksen juupas-eipäs keskustelu on todella mielenkiintoista. Huimimpia väitteitä mitä omaan silmään/korvaan on osunut, on amerikkalaisen lobbausryhmän kustantama "dokumentti" (dokupentti?), jossa hiilivoimaloiden puolesta puhujat kertoivat toimintansa olevan maapallon metsien ja hyvinvoinnin kannalta elintärkeää!(?) Metsät kun tarvitsevat hiilidioksidia ja hehän sitä tuottavat.

Fiksuimmin ilmastokeskusteluun otti kantaa muistaakseni yle-teemalta tullut dokkarinpätkä, jossa käytiin läpi kiihkottomasti menneitä ekokatastrofeja ja kerrottiin suurtenkin mullistusten olevan myös kehityksen kannalta välttämättömiä. Samassa ohjelmassa kerrottiin muistaakseni myös tämänhetkisen eliölajien määrän olevan pitkässä juoksussa eli maapallon historian mittakaavassa jopa harvinaisen korkealla. MUTTA TOISAALTA: Tämänhetkiset muutokset (ilmaston globaali lämpeneminen) koskevat kokonaisuudessaan maapalloa, kun pääasiallisesti aiemmat muutokset ovat olleet enemmän paikallisia. Samoin muutosnopeus on aiempaa suurempi. Arvio siitä onko se ihmisen aiheuttamaa vai luonnollista muutosta, on muistaakseni 90%:sti ihmisen puolella.

Eikä kenenkään tarvitse olla ruudinkeksijä jotta pystyy päättelemään, etteivät ihmisten keinotekoisesti valmistamat yhdisteet kuulu luontoon tai jos kulutamme enemmän kuin maapallo pystyy tuottamaan, niin joskus jotain loppuu. Jokainen voi tehdä jotain pientä, mutta niin kauan kuin itketään, ettei kaverikaan, enkä sitten minäkään, niin huonoa on. (Itse pienenä toimena vaihdoin ekosähköön.)

Luonnosta ei tarvitse olla huolissaan, se selviää aina. Jossakin muodossa.
Ihminen ja elämä tässä muodossa maapallolla taas ovat pikkuhiljaa heikoilla, mikäli keskitytään pitämään silmät ja korvat kiinni ja tuijottamaan vain omaan napaan.