OT: Luulin että tämä jatkuu "voi keskustelun taso vajota".
Printable View
Nännänää! Eipä päde ainakaan minuun :D Viimeksi muulla kuin pyörällä mennyt töihin astettuu 9/13. Sekin oli yksittäinen päivä. Tai no... Onhan mulla hitto vie muutama juoksupäiväkin ollut, joten vaikenen! Tappiotili on TASAN nolla tälle kesälle, joten pikkuisen rupiaa jo keuliin ;)
On ymmärrettävä se perusasia, ettei työmatkatemmossa tai sitä koskevassa keskustelussa ole mitään ala- tai ylärajaa. On vain häviäminen.
Eilen pitkästä aikaa tuli otettua osaa. Ja heti tappioton työmatka - uskoisin. Kukaan ei tietääkseni ohittanut minua ja kaikki samaan suuntaan kulkevat pyöräilijät tuli ohitettua. Lopussa meinasin vähän tehdä tiukkaa, kun horisonttiin ilmestyi pyöräilijä vähän ennen käännöstä kotipihaan, mutta ehdin tuottaa tappion vielä ennen risteystä.
Tänään toki aamulla nolottava tappio lämpimässä autossa. Iltapäivästä en ole ihan varma lasketaanko se osallistumiseksi työmatkatempoon, kun linnuntietä 10 km matkaan ajattelin käyttää 4 tuntia (vähän isomman mutkan kautta).
Aamulla joku hybridimies luuli ilmeisesti keksineensä tavan olla häviämättä. Ajoi koko ajan kun oli näköetäisyydellä keskiviivan vasemmalla puolen niin ettei kohtalaisen kapealla väylällä oikein kummaltakaan puolen ohi tahtonut päästä. No se teki ensimmäiseen pieneen töppyrään virheen ja valui vähän oikealle...
Eivätkös kaikki TMT-kuskit ole määritelmän kautta jonkin alan ammattilaisia, koska nämä ovat matkalla työpaikalleen ammattia harjoittamaan? Tai sitten palaamassa.
Tänään bongattu kaikkien TMT-harrastajien esikuva ja roolimalli.
Lämpötila +4 astetta. Herralla yllään pyöräilyshortsit ja pelkkä ajopaita. Ajokalustona jäykkäperäinen 26" semimaasturi maastorenkain ja levarein. Erityistä hilpeyttä herätti kun kaveri riuhtoi menemään suoratankoisella, jossa tempokahvat. Kevennyssettiin kuului tietysti kypärättömyys.
Ohitetuksi tuleminen tapahtui vaarallisimmassa mahdollisessa paikassa, eli kävelijöiden täyttämällä klv:lla rautatiealikulun jälkeen, kun olin armollisesti hiljentänyt omaa vauhtiani olosuhteiden mukaiseksi, eli reilusti.
Muodon vuoksi ohitin herra TMT:n, jotta totuus ei unohtuisi.
Ohitus tapahtui vain, koska sallin sen tapahtua jarruttamalla jalankulkijoiden turvallisuuden varmistamiseksi ja ikäänkuin keltaisten lippujen alueella.
Tappio tämäkin, mutta moraalisen selkärangan katkeamattomuus lämmitti.
Ei ole mitään hyväksyttävää syytä mihinkään lämmityksen tunteeseen, jos on hävinnyt.
Mutta missä on TMT-ammattilaisen työpaikka? Jos henkilö oikeasti ansaitsee rahaa puikkelehtimalla hengenvaaraa halveksivasti kapeilla kelveillä tempotanko tiukkana, niin tällöinhän hän on jo työpaikallaan, ja kyseistä suoritusta ei voida pitää TMT:nä, joka siis suoritetaan kodin ja työpaikan välillä ja loppuu välittömasti työpaikalle saavuttaessa. Koska TMT:ä ei voi ajaa työajalla tai -paikalla, on virallinen TMT-ammattilaisuus hieman hankalasti järjestettävä asia.
Oman ongelmansa tuovat vielä eräät työnantajat, jotka antavat bonusta pyörällä tehdyistä työmatkoista, vaikka näitä ei lasketa työajaksi. Onko kyseessä ammattimaiseksi laskettava rahanhankinta?
Jos ei, niin viisas TMT-talli voisi palkata leipiinsä kuskeja, joille annettaisiin vain 20 minuutin päivittäinen työaika, mutta myös 100 km yhdensuuntainen työmatka, jolta maksettaisiin bonusta/kulukorvausta.
Tosissaan oleva TMT-tallin työnantaja tietysti mittaa kunkin kuskin työmatkan ja laskee ajan, joka menee 40 km/h keskarilla.Tämä sisältyy työaikaan. Tarkistussoitto GPS-varmenteella lähtiessä kotoa ja kotiin saapuessa. Töihin tullessa, jos ei ehdi määräaikaan, merkataan myöhästyneeksi. Kolmesta myöhästymisestä kenkää persuksiin. Tällä reseptilla ne TMT-tähdet tehdään. :cool:
Ite en oo kyllä saanu ku nipinnapin 28kmh keskarin. Sit mennään jo urbaaniympäristössä aika kovaa.
Nyt olikin keskustelu TMT-ammattilaisista. :)
Tuo Hääppösen menetelmä vaikuttaa kyllä melkoiselta pehmoilulta. Ei TMT-kuski pelkää potkuja vaan ohitetuksi tuloa.
Parempi olisi laittaa jokaisen työntekijän pyörään anturit ja videokamerat, joiden avulla voidaan varmistaa onko työntekijä tullut ohitetuksi työmatkallaan.
Ohitetuksi tulleiden nimet ja päivämäärät voidaan sitten kaivertaa työpaikan ulko-oven viereen asennettuun graniittiseen häpeätauluun varoitukseksi muille.
Joku teini koulumatkatempoili jopolla, katsoin, että annetaan nyt vähän siimaa, kun sitten tuudittautui turvalliseksi luulemaansa kaulaan kelasin siimaa hissukseen sisään, sopivassa notkossa sitten iskin, pari polkaisua ja reilu 40 mittariin, taktisesti notkon vastapuolen nousuun kelattu vauhti jätti jopoilijan hikoilemaan rinteeseen.
Kannattaa varoa, tempohai saattaa antaa luulla, että pääset ohi, mutta sitten isketään ja kuitataan mitä nöyryyttävimmällä tavalla. Toistaiseksi vain yksi tappio tälle vuodelle, maastopaineet ja seli seli :D
Kuitattuna on mm. yksi kuormuri 60 alueella, aika monta traktoria pari tiehöylää ja yhtä kertaa lukuunottamatta kaikki pyöräilijätkin.
2x5km mäkitempossa mun paras keskari on nyt 32km/h maasturilla nappulaisilla kumeilla, tosin munhan ei tartte pysähdellä ja täällä ei ole muuta urbaania kuin citymaasturi parissa talonpihassa.
Mitäs mieltä jengi on, onko kovin väärin palkata apukuski halkomaan tuulta esim. syntymäpäivänä tappioiden välttämiseksi? Toki sopupeli apukuskin kanssa nostaa tappion käryä...
Jos tarvitsee kysyä niin...
TMT:ssa on tiettyjä lajiin kuuluvia itsestääselvyyksiä, joita ei mielestäni pitäisi tarvita toistaa uudelleen ja uudelleen. Jos häviämisen ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia, voi menna vaikka velolle opettelemaan. Siellä ympärillä tapahtuvia muuttujia on vähemmän ja yksinkertaisempikin tajuaa ohitetuksi tulemisen ja ohittamisen eron.
Tuli tuossa mieleen aamun TMT-tuokiossa notta eikö elämä ja pyöräily olisi helpompaa jos siirtyisin TMT:stä YT:hen eli yleistempoon, ihan sama mihin ajaa ja milloin ajaa, aina kun ohitetaan niin häviää? Antaisi ihan uuden tunnelman "leppoisille" yhteislenkeille. Tai olettettavasti tämmöinenkin lahko jo jossain vaikuttaa.
Juu jä hävisin aamulla liikennevalotaktikointivirheen johdosta, takaa tulija pääsi yllättämään lentävän lähdön avulla valon vaihtuessa vihreäksi.
Hävisin kuin akat tässä yksi päivä. Ohi veti hybridimies noin 50:n kadenssilla. Lisäksi oli mullettia, oli hien haalistamaa sinistä puuvilla t-paitaa ja kaiken huippuna jalassa oli Jamekset! Jamekset! Vieläkö niitäkin tehdään (vai taasko)?
Kai sulla oli ketjut poikki tai kumi puhjennut? Millään muulla, et pääse eroon ikuisesta häpeästä! Oikeastaan sun profiiliin pitäis laittaa joku merkintä kokemastasi häpeästä.
^Täällä näköjään vielä lyödään lyötyä :(
Tottahan toki lyödään, ja lyömisestä aiheutuneisiin haavoihin hierotaan suolaa. Se on pelin henki. Muistaa sitten seuraavalla keralla.
Törkeästi hävinny tällä viikolla. Pari päivää joku aivan hiessä hybridillä ohi jyrkässä ylämäessä ja sitten joku succishirmu porhaltanu täysiä Valiolle purkittaa piimää. Aina ne menee ohi, mutta kestääkö niiden kantti kun on 30 raatia pakkasta ja peilijäinen tie!? KESTÄÄKÖ!? TUU TÄNNE SANOO!!
Eilen vetelin baanaa retkikokoonpanolla pitkän pyöräilypäivän päätteeksi. Kaksi meni ohi. Vaikken ollut TMT:ssä mukana, niin harmitti. Isosti.
Saakos lisäpisteitä, jos vetelee tuplanopeudella jyrkähkössä nousussa putkelta runttaavan ohi istuaaltaan polkien?
Mulla maasturi ja nöyrtymään joutuneella joku hybridi.
Entäs jos käy kaupassa ja lähtee ajamaan toista tietä, josta bongaa samaisen työmatkaa tempovan ja vetää jälleen ohi istualtaan polkien ylämäessä, kun toinen runttaa putkelta?
Jos itsellä on yli 60km matka ja ohitettavalla noin 6km niin kai se katsotaan edes jonkinlaiseksi lisämaininnan arvoiseksi?
Miinuksia taitaa tulla aerodynaamisista parannuksista, tosin voisihan ne muutkin niitä tehdä sen sijaan, että laittavat hybridiin tavarakorin...
Ei taida rautalanka riittää, pitää varmaan vääntää rautakangesta. TMT on kodin ja työpaikan (tai työpaikan ja kodin) välillä tapahtuva laji. Täällä aina silloin tällöin jokuset muuten vaan ajamassa olevat haaveilevat osallistuvansa TMT:on. Jos on muuta ajelua, hyötyä tai kuntoilua, ei osallistu TMT:on. Menikö jo jakeluun?
Tosimies ottaa työmatkatempoiluun lisäkuormaksi pari tenavaa peräkärryyn. Antaa sopivaa haastetta.
Ps. Eihän kerrota kellekään, että yhtenä päivänä, kärry perässä ylämäkeen polkiessa, ohi pääsi varhaisessa murrosiässä oleva pojankloppi tyynen rennosti veivaten. Selkeästi oli orastavaa TMT-potentiaalia.
Sent from my menneen talven Lumia 520 using Tapatalk
Takkiin tuli kun menin provosoitumaan kylillä. Ei viittinyt puhjenneella renkaalla ..
Provosointi on olennainen osa TMT:n alalaji TMA:ta (TMAlistaminen). Tavoitteena on osoittaa lannistava ero suorituskyvyssä joko a) ohittamalla suvereenisti tai b) provosoimalla esiin alistettavan saalistusvietti ja kiristää vauhtia yli uhrin kykyjen. Saalistusvietin löytymiseen voi vaikuttaa mm. kalustovalinnoilla ja pukeutumisella. TMA sopii myös meille, jotka silloin tällöin kärsimme TMT-tappioita, sillä TMA:ta on sovelias tapa toteuttaa tappion jälkeistä TMK:a (TMKosto). Toki TMA- ja TMK-kohteet pitää valita huolella, sillä omat lisätappiot näistä kirjoitetaan hautakiveen suuremmalla fontilla kuin normitappiot TMT:ssa.