Mii nou laik. Ihan kunnon poppoo tuo sinänsä on, mutta ei samaa tasoa kuin Caissella olisi. Tai muilla pahimmilla kilpailijoilla. Erityisesti huolettaa tuo TTT. Mutta epäilemättä markkinoilta löytyy vielä kuskeja paikkaamaan tilannetta...
Printable View
Eipä Quickissä ole apuja vuoristoon eikä TTT:hen.
Ainakaan vielä.
Klassikko/kiriporukka. Ei GT:n yhteiskilpailun voittoa havitteleva tiimi.
Tilaisin muutaman vuoristo/aika-ajotykin mukaan , niin sitten saattaisi alkaa onnistumaan.
Nyt käy hieman hassusti kun tulee 2 minuuttia takkiin TTT:ssä ja Conta jää yksin jo ennen viimeistä nousua, kun kaikki apuajajat tippuivat. Hupsista Andy on muutaman minuutin Contaa edellä jo ennen ratkaisu etappeja.
Tour 09
TTT:n (Etappi4) jälkeen paras QT:stä Pineau oli kärkeä perässä 3,17
Ensimmäisen vuorietapin jälkeen (Etappi 7)
PINEAU Jérôme 2,10 (oli mukana hatkassa)
BARREDO Carlos 7,53
DEVOLDER Stijn yli 10 min.
--
Tarvetta olisi esim. Caissen hankinnoille: Soler, Bruseghin, Moreau .
Alberto Contador pysyy sittenkin Astanassa?
- Astana ei päästää supertähteään lähtemään, panoksena ProTour-lisenssi
- Contadorista kiinnostuneita talleja kolme - kaikki vetävät vesiperän
Kaikki merkit viittaavat lopulta siihen, että Alberto Contador ajaa sopimuksen mukaisesti myös kauden 2010 Astanassa. Asialle ollaan alettu saada lisäselkoa vihdoin tällä viikolla, kun Contador on itse kertonut tilanteesta. Viimeksi maanantaina AC esiintyi TeleMadridin ohjelmassa, että jääminen Astanaan on ainoa vaihtoehto. Contador ilmoitti melkein heti Tourin jälkeen, ettei hän tule hyväksymään kazakkitallkin tarjoamaa 4-vuotista ja 16 miljoonan euron arvoista jatkopaperia. Hän antoi selvän signaalin, ettei ajaminen nykyisen työnantajan palveluksissa ole hänen ykköshaaveensa.
Astanasta on ensi kaudella olemassa käytännössä vain sen nimi. Sporttipäällikkö Johan Bruyneel, suurin osa henkilökunnasta ja ennen kaikkea ajajat Lance Armtsrongin johdolla suuntaavat vastaperustettuun The RadioShackiin. Bruyneelin talista on tavallaan tulossa Astana 2010. Oikea Astana 2010 muistuttaa jotain Neuvostoliiton ajan byrokratialaitosta. Oli miten oli, heillä tulee hyvin todennäköisesti olemaan riveissään Ranskan ympäriajon hallitseva voittaja, pari hassua espanjalaista apuajajaa sekä liuta Kazakstanin omia polkijoita. Hiiltynyttä latoa sekä ProTour-lisenssiä pitävät kasassa enää Kirjanpitäjän mahtivoimat ja myrkkymies-Vinokourovin paluu.
Contadorista olivat kiinnostuneita pitkin kevättä ja kesää ainakin kolme tallia. Caisse d'Epargne, Garmin ja Quick Step myönsivät jopa itse tutkailevansa tosissaan espanjalaisen hankintamahdollisuuksia, joten siltä osin ei bluffattu. Jokaisen kolmen tallin kohdalla homma kaatui eri asioihin (kazakstanilaisten asian ohella). Caissen kohtaloksi näyttää koituneen sponsorointirahojen niukkuus, Garmina on viime viikkoina työllistänyt enemmän Bradley Wigginsin sopimustilanne ja Quick Step näyttää lyöneen 2010-rosterinsa lukkoon jo hyvissä ajoin syyskuun alussa.
Contador oli varmasti hyvin tyytyväinen muidn tiimien suuresta mielenkiinnosta häntä kohtaan, mutta tiedosti varmasti jo alusta lähtien toivottomat mahdollisuutensa päästä eroon kazakstanilaisista. Contadorin jäljelläolevan sopimusvuoden hinnaksi on arvioitu 3 miljoonaa euroa. Ensinnäkin, muiden tallien olisi pitänyt pulittaa vähintään tuo summa, kenties kaksinkertainen, ja kaiken lisäksi sorvata AC:lle sopimus fyrkkakasoineen. Oltaisiin puhttu siis jopa noin 10 miljoonasta eurosta. Sellaisia rahoja ei nykypyöräilymaailmasta löydy ihan joka taholta. Tietnekin jollekin Katushan omistajille kyseinen summa on pelkkää kahvi-pullarahaa, mutta Caisselle, Garminille ja Quick Stepille sellainen olisi ollut noin 30-50 % koko vuoden budjetista.
Ajetaan nyt Astanassa sopimuksen mukaisesti 2010 ja sitten Alonson uuteen talliin?
Contadorin ehkä yllättävänkin helppoa taipumista Astanan tahtoon saattaa kieliä monet erilaiset asiat, mutta hitusen pohimalla, saattaa löytää ihan mielenkiintoisia näkökulmia. Contador sai Ranskan ympäriajon alla tietää, että Formula 1 -tähti Fernando Alonso olisi tekemässä aluevaltausta toisesta lajista ja perustamassa pyöräilytallin lähitulevaisuudessa. UCI:n säännöt ja Alonson omat työkiireet estivät tallin syntymisen jo ensi kaudeksi, mutta se on mukana lähes varmasti kaudella 2011. Contador osasi haistaa tilanteen oivasti. Hän on valmis kestämään vielä yhden kauden paskaa (nyt vähemmissä määrin) ja siirtyy sitten loppu-urakseen hänen toivomaansa ympäristöön.
Saattaa kuulostaa erikoiselta, mutta jos nyt jostain syystä Caisse, Garmin tai Quick Step olisi saanut haalittua setelivuoren kasaan ja viedä ne säiliöautolla Contadorille. niin sopimus ei varmasti olisi ollut mitään 1 vuoden mittaista. Contadorilla ja suurella pyöräilyfanilla Alonsolla on jo ennestään ollut hyvin läheiset ystävyyssuhteet ja ne vain syvenivät kesän aikana. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Alonson kerrottiin löytäneen monimiljoonasponsorit talliprojektilleen, niin Contadorilla kääntyivät suupielet kohti taivaita. AC on saanut myös varsin korkealta tasolta symbolista tukea, kun Espanjan pääministeri Jose Luis Rodriguez Zapatero toivoi maahan tulevan uusi "kansallinen" talli. Hän viittasi tällä varmasti Alonson hankkeeseen.
Alonson tulevan tallin resurssit tulevat olemaan valtavat yleisessä pyöräilyn mittapuussa. Jos julkisuudessa olevat tiedot pitävät paikkansa, Santander-pankki on ykköstukija. Tämän lisäksi löytyy muitakin merkittäviä maailmanlaajuisia firmoja. Skoda on lupautunut ajoneuvotukijaksi. Rahallisista voimavaroista homma ei jää kiinni. Sitten onkin vaikeampi tehtävä löytää juuri Contadorille sopivat apuajajat ja välttää täysin Astanan tapahtumat tämänvuotisessa Tourissa. Egot eivät saa kohdata ja fokus on oltava vain AC:ssä. Armstrong onnistui oman uransa aikana muodostamaan kuutena voittovuotenaan seitsemästä saumattomasti toimineen ryhmän. Vain vuonna 2005 Discovery Channelin miehistössä oli havaittavassa pientä tyytymättömyyttä.
Kakkososa joskus myöhemmin...
Voisiko tuosta AC:n kohtalosta enää kauniimmin kertoa.
Kakkososaa odotellessa:
http://www.joe-ks.com/archives_dec20...wmanHoldup.jpg
El Pistolero päättää nyt virallisesti kautensa ilmoittaessaan jättävänsä maailmanmestaruuskilpailut väliin. Ei vaan tuntunut kunto siltä, että voisi vahvistaa Espanjan ryhmää Sveitsiin. Asiasta uutisoi AFP.
Alberto Contadorin uusin haastattelu Marcassa (espanja -> englanti).
Lauantaina tämä jatko Astanassa julkistetaan.
vetooolle pisteitä kerrankin(pitkästä aikaa) Contadoria kohtaan kirjoitetusta jutusta ilman kaunaa, kirosanoja, turhautumista, syyttelyä.
Katson nyt tulevaisuuteen... (all the way to the year 2010)
Huolestuttaa astanan tilanne.
Tällä hetkellä joukkueessa: (varmistettu)
http://www.gigabike.be/common/flags/KAZ.gif BAZAYEV Assan
http://www.gigabike.be/common/flags/ESP.gif CONTADOR VELASCO Alberto
http://www.gigabike.be/common/flags/KAZ.gif DYACHENKO Alexsandr
http://www.gigabike.be/common/flags/KAZ.gif IGLINSKIY Maxim
http://www.gigabike.be/common/flags/KAZ.gif RAIMBEKOV Bolat
http://www.gigabike.be/common/flags/KAZ.gif RENEV Sergey
http://www.gigabike.be/common/flags/KAZ.gif VINOKOUROV Alexandre
http://www.gigabike.be/common/flags/KAZ.gif ZEITS Andrey
Ehkä :
Espanjalaiset: Noval, Hernandez, Navarro ja muutama Kazakki (ketkä seuraavat Contaa ja ketkä Vinoa)
----
Huhuja:
GASPAROTTO
KASHECHKIN
TIRALONGO
SIMONI ???
MIHOLJEVIC
Muutama ei ole päättänyt.
Voisi toivoa että joku kolmikosta:
Klöden, Zubeldia, Popovych jäisi astanaan. (Tosin kai näyttää huonolta; päivä päivältä.)
Onhan tämä nyt aikamoista. Viime vuosien paras joukkue kärsii ajajapulasta. Toivotaan nyt parasta ja katsotaan kuinka käy.
Ihmettelen lähinnä kazakstanilaisten toimintatapoja useassa eri asiassa. Näitä ovat mm. jäättää monen kuukauden palkat maksamatta, pitää tiedotustilaisuus Tourin aattona yhdessä Vinon kanssa Astanan tulevaisuudesta, olla pitämättä kiinni kaikista huippunimistään poisluettuna Contador, olla Contadorin esteenä Pistoolimiehen halutessa lähteä pois tallista. Näistä syistä asenteeni Astanan taustatahoja kohtaan on hivenen penseää. Kaunaa en sinänsä kanna kenellekään, miksi pitäisi kantaa. Kirosanoja käytän hyvin valikoidusti, lähinnä suomalaisen median pyöräilyuutisointipolitiikkaa ja kazakstanilaisia kohtaan. Ja en ole turhautunut, enkä hirveästi syyttele. Em. tahoja ehkä joskus vähän.
http://translate.google.com/translat...istory_state0=
Google translate hollantilaislehden jutusta.
-------
Mitä Astana tarvitsee ensi kaudeksi ?
Aika sama tilanne kuin monella b-tason joukkueella.
Ei ole aika-ajo poweria TTT:hen.
Ei apuajajija vuorille (okei jokunen, mutta verrattuna esim. tähän kauteen pudotus on hurja.)
Ei juurikaan klassikkoryhmää (ehkä)
Ei kirimiehiä
---
Theo de Rooij (ex-Rabobank) on Astana joukkueen manageri ja Michael Boogerd. joukkuuen johtaja.(Ton jutun mukaan)
Tosta ylhäältä ostoslistaa kasaan. Aikaa eikä vaihtoehtoja enää ei liikaa ole. Rahaa on.
Contalle kilpailukykyinen joukkue ensi kaudeksi!
---
Tietysti jos Vino yllättää ja pärjääkin Vueltassa. Täytyy Astana varmaan jakaa Vinon apuajiin ja Contan espanlajaisiin kavereihin ensi kauden Tourille.
---
Taas todella syvältä haettuja huhuja:
Michael Rasmussen neuvottelisi Astanan kanssa sopimuksesta ensi kaudesta.
Michael Rasmussen ajoi Meksikossa ylivoimaiseen voittoon vuorietapilla eilen.
Tässähän olisi kovan luokan vetomies.
Joo ei hyvältä vaikuta Astanan meininki.
Toivotaan huomenna jotain hyviä (olin kirjoittamassa positiivisia) uutisia tiedoitustilaisuudessa. Vaikka muutama hyvä sopimus.
Tässähän voi todella toteutua se pahin vaihtoehto Contadorin kannalta.
Pidetään peukut pystyssä, että jotain tolttua olisi ensi kauden tilanteessa.
Jaa empä mitään infoa löytänyt.
Ehkä tänään ei ollut mitään raportoitavaa.
Myöteisessä valossa kelattuna , jos Astana jatkaa linjaansa, eikä siis päästä ajajia pois. Ensi kauden joukkue voi olla jotain tämän suuntaista.
Ajajilla sopimus ensi kaudesta. (Tai ovat harkinnassa..)
Alberto Contador
Andreas Klöden (Vinon kaveri ja sopimus taskussa)
Vinokourov
Popovych (muistaakseni hän teki pitkän sopimuksen)
Zubeldia (sopimus 2010 saakka)
Benjamin Noval (Contan kaveri)
Kashechkin (ehkä polkee ehkä ei)
Iglinsky
Jesus Hernandez (Contan kavereita)
(Tiralongo, Gasparotto, Simoni, Miholvejic... ketä nyt haaviin jää)
Kyllä jos jotain tämän suuntaista löytyy, niin varmaan myös menestystä.
Tämä viesti kaiken negatiivisen meiningin jälkeen..
Katse tulevaisuuteen. -->
Itsekään en ole lukenut tänään mitään uutta Contadorista.
Jaa... no tässä AFP:n juttu, mutta aika blaablaablaata. http://news.yahoo.com/s/afp/20090905...ingespcontador
Siis homman nimi on juuri se, että Astanan johtoportaalla ei ole mitään linjaa näissä ajajakiinnityksissä. Ainakin Zubeldialla ja Popovitshilla on voimassaoleva sopimus myös ensi kaudesta Astanan kanssa, mutta kazakit eivät ole sanallakaan maininneet heidän jäämisestä talliin.
Kannattaisiko heidän pohtia Zorron ja Popon arvoa tallille. No, eihän 2 x Tourin vitossijan ja Maillot Blancin urallaan voittaneita kuskeja taideta noteerata. Ei kukaan ajaja halua vastentahtoisesti tehdä hommia jollekin taholle (pl. Suomen armeija). Astana voi syyttää vain ja ainoastaan itseään, että ovat ajautuneet tällaiseen kaaokseen, kun kaikki ulkomaaliaset ajajat haluavat siirtyä muualle.
Klödenin uskoisin olevan sen verran järkevä, että jättäisi tämän hiiltyneen hökkelipahasen. Noval ja Hernandez seuraavat Contadoria mihin Pisterlo sitten menekään. Iglinskyn veljekset ovat kazakkimiehistössä ensi kaudella. Kashetshkiniin ei kuulemma olla oltu yhteydessä Astanan toimesta. Ehkä vähän yllättävä tieto.
Miholjevic menee Acqua & Saponeen. Simonilla ei taida enää uudella vuosikymmenellä tehdä mitään 40 vuoden iässä. Tiralongolla voisi terhdä jotain, myös Garparottolla.
Onhan se ihan hyvä nähdä positiivisia asioita. Se on hyvä merkki.
Astanan vanki
http://www.albertocontadornotebook.info/
lueskelin Astanan fan-sivua, aika sanattomaksi veti, etenkin kommentit.
http://astanafans.com/?lng=ru
Huhujen mukaan ainoat ei Kazakki kuskit joilla oli sopimus Astanan kanssa vuoteen 2010, Popovytch ja Zubeldia, on ostettu Bryneelin ohella ulos joukkueesta.
Milläs kalustolla Astanan joukkue ensi kaudella ajaa?
Juu näitä on luettu jo kyllästymiseen asti (en sis tarkoita sinua, että miksi linkitit jutun). Miksi Astana ei ymmärrä parastaan ja myy Contadoria sopimuksineen päivineen luutnanttiensa kera jollekin halukkaalle? Astana saisi fyrkkaa 3 miljoonaa Contadorin sopimuksen purkamisesta ja lisäksi kenties jotain riihikuivaa. Pyöräilyssä ei taideta tuntea jääkiekon NHL:stä tuttua free agent -systeemia (UFA ja RFA = rajoittamaton ja rajoitettu agentti).
Jaksatko laittaa suoraa linkkiä moskova-lontoo -käännökseen tuosta astanafans.comin kommenteist, kun venäjän kieli ei oikein ole hallussa.
Popovitsh ja Zubeldia ovat sopimuksen alla myös vuonna 2010. Zubeldia sanoi jossain espanjalaislehden haastattelussa muutama viikko sitten, että he työskentelevät agenttinsa kanssa löytääkseen sovun Astanan kanssa, jotta espanajalainen voisi häpyä kazakkitallista (The Shackiin) kesken sopimuskauden. Tuosta en olekaan kuullut, että Zorron ja Popon pestit olisi jo nyt saatu ostettua ulos.
Ei voi muuta sanoa kun että kazakstanilaiset ovat täysin urpoja. Ei mitään rajaa toiminnalla, joka alkoi heti alkuvuodesta. Ihan kaikilla rintamilla aivan uskomatonta spedeilyä. Ei kukaan voi omata vastaavaa älykkyysosamäärätasoa.
Todennäköisesti samalla kalustolla, joka oli Vinolla käytössä kilpailukieltonsa ja heti sen päättymisen jälkeen. Olisiko kalusto ollut merkiltään BH? Viisaammat voivat korjata.
Tämän AFP:n käyttämän lähteen mukaan Astanan Contadorille tarjoaman uuden nelivuotisen jatkopahvin arvo olisi 8 miljoonaa euroa per kausi eli yhteensä 32 milliä. Täysin käsittämätöntä... :D
Taitaa olla joku virhe tossa.
Kuinka tall, joka ei saa palkkoja maksettua.
Maksaa enemmän yhdestä ajajasta kuin keskiverto PT-talli kaikista ajajista, joiden budjetti on 6-7 miljoonaa vuodessa.
Astana olisi tällä 8 miljoonalla eurolla pystynyt kiinnittämään Lancea, Leviä ja Horneria lukuunottamatta kaikki (Shack)-kuskinsa (Brajkovic, Morabito, Rast, Rubiera, Schär, Vaitkus, Klöden, Muravjev, Popovitsh ja Zubeldia) myös ensi kaudeksi. :D Mutta eivät nämä daunarit sitä huomaa!
Ja tästä 8 miljoonasta eurosta jäisi vielä puolet yli! Klöden on näistä ukoista lähimpänä miljoonan arvoa. Puoleen milliin yltävät ehkä Popo ja Zubeldia. Sitten muut jäävät 200k-400k tienoille. Eli jos Klödillä on se 1 milli, sitten Popo ja Zorro 500k sekä muut seitsemän savat keskimäärin 300k, niin palkkamenoja on 10 ajan kohdalla 1000k+500k+500k+7*300k= 2000k+2100k=4100k = 4,1 miljoonaa euroa.
Astana olisi voinut kasata ensi kaudeksi vieläkin kovemman rosterin kuin 2009. Herra jumala, Astana voisi tarjota miljoonasopimuksen neljälle maailman ykkösluokan polkijalle... Nykyajan pyöräilyssä millipalkkaa taitaa nauttia 10-20 polkijaa, jtoen se kertoo kaiken. Astana saa tuhlata rahojaan mihin heitä lystää, mutta pian he huomaavat että hiiltynyttä hökkeliä pitää pystyssä enää myrkkymies-Vino.
En kyllä luottaisi nimettömiin lähteisiin jos tuollaisia summia esitellään.
tässä käännetty (google) versio kommentteineen Contador jutusta
http://translate.google.fi/translate...tbb=1&ie=UTF-8
Eddy Merckx kiistää Astana huhut
http://www.sporza.be/cm/sporza/wielr..._Merckx_Astana
Eikös Astanan tuleva GM Rini ollut kannibaalin apukuski aikanaan?
:eek:Lainaus:
PezCycling.com
Contador Craziness
Now speaking of Contador and his fatigue - well it seems that he is so fatigued for a very good reason - every team seems to be throwing money at him and we all know how that can be fatiguing, right?? All that counting of money, deciding which mansion to buy and what colour Ferrari etc, that's always tiring!
Astana's latest offer to keep their star rider is a reported 8 million Euros per year for a four year contract!! Despite this offer Contador is apparently still considering offers from three other teams as he has some serious concerns about riding with Astana next year, namely;
1) Is an 8 million per year contract from the Kazakhs actually worth 8 million? We all know of Astana's problems this year paying their riders.
2) If he does sign for Astana will he have any team mates there besides Vino and a couple of other Kazakhs after everybody else, staff and riders included seem 'Shackbound'?
3) Will Astana face any problems entering races in retaliation for having Vino and rumored to arrive soon Andrey Kashechkin on the team?
All understandable concerns Bert. If one of the other teams had an 8 million per year contract on the table I'm sure Bert would have already signed but the three big teams still in the running (apparently Garmin-Slipstream, Caisse d'Epargne and Quick Step) simply don't have that kind of cash.
Hollantilaismedia kertoo Rabobankin entisen sporttipäällikön Theo de Rooij'n olevan todennäköisin vaihtoehto Johan Bruyneelin seuraajaksi. Astanan sponsorien ja Bruyneelin olemattomien suhteiden "napanuorana" toiminut Rini Wagtmans sanoo, että "De Rooij jos kuka ansaitsisi olla Alberto Contadorin pomona, kun espanjalainen seisoo (korkeimmalla) palkintokorokkeella Champs Elysee'llä heinäkuussa 2010".
Tämä haiskahtaa niin pahasti mädältä, että oikein pahaa tekee! Vanha kunnon yhdistelmä De Rooij, Michael Rasmussen ja vuoden 2007 Tour tulee mieleen. De Rooij kusetti yhdessä Rasmussenin kanssa koko pyöräilymaailmaa, ja tanskalainen oli muka jossain Meksikossa harjoittelemassa puhelimen ja faxin tavoittamattomissa.
Ja vimeisimmät huhut kertovat, että Rasmussen olisi myös kenties liittymässä tähän mahtitalliin, jolla on varaa tarjota Contadorille 4 vuoden ja 32 miljoonan euron jatkosopimusta. Tallilla, jolla ei ole varaa maksaa edes tallin polkijoiden ja henkilökunnan palkkoja tällä kaudella. Täysin läpimätä paise, koko Kazakstanin valtion imagon ja luottamuksen perikuva!
Contador kertoi viime viikonloppuna, että hänen ratkaisunsa tulee pian. Neuvottelut ovat ilmeisesti käynissä a) Astanan sopimuksen purkamiseksi, b) Caisse d'Epargnen, c) Garminin ja d) Quick Stepin kanssa. Toivottavasti AC pääsee tästä sontakasasta yli voittajana.
Astana jatkaa uskollista linjaansa ja on antanut Haimar Zubeldian purkaa sopimuksensa, joka oli alunperin voimassa myös kauden 2010. Jaroslav Popovitshin tilanteesta ne ole aivan varma, mutta viimeaikaiset tiedot viittaavat Popon pestin purun olevan vain ajan kysymys. Astana ei ole hankkinut The Shackiin ja muualle siirtyvien ajajien tilalle yhtä ainutta (0) ajajaa! Hienoa toimintaa, kerta kaikkiaan! Samaan aikaan ex-kommunistit heittävät tiskiin 32 miljoonan euron jatkosopimustarjouksia... Just joo, maailmankirjoja taidetaan lukea nykyään väärinpäin ja järjestys on tutusti oikaelta vasemmalle.
Aika tiukkaa valitusta tulee Vetooon suunnalta. Säännöt on kaikille samat, tulkinta ja rangaistukset vaan vaihtelevat, kuten jo joskus mainitsinkin?
Astanan arvokkain omaisuus on Contadorin sopimus. Luulenpa, että kazakit yrittävät vaan saada Contadorilta mahdollisimman hyvän tarjouksen sopimuksen purkamiseksi. Eli paljon rahaa.
Mitä noihin mediassa mainittuihin tarjouksiin tulee, voi se olla melko uhkarohkeata, mutta laskelmoitua peliä Astanan kannalta.
Ehkä tarjouksia on heitelty ilmaan (tai ainakin huhuja niistä), tietäen täysin hyvin että Alberto ei missään nimessä halua ajaa Astanassa yhtään pidempään kuin pakko.
Kun sitten muiden tallien kanssa aloitetaan neuvottelut siitä mikä sopiva irtiostosumma on, voi Astana vedota siihen että heidän "tarjouksien" mukaisesti Contadorin arvo vuoden pestistä on ainakin 4-8 miljoonaa, plus sopimuksen purkamisesta sopiva summa.
Näin ollen Astana voisi saada tarjouskisan käyntiin paljon korkeammalta tasolta kuin muuten samassa tilanteessa. Vähän kuin firma joka pistetään IPO:ta varten huippukuntoon, jotta listauksen yhteydessä saataisiin huikeat summat.
Contador on se "cash cow", jonka arvoa Astana itse spekuloi ja yrittää sillä tavalla saada Contadorin markkina-arvon taivaisiin ennen lopullista kauppaa.
Itse en usko että Astana olisi missään vaiheessa ollut valmis maksamaan 4 miljoonaa, saatikaan sitten 8 miljoonaa Contadorin palveluista. Kaikki on vain peliä jotta Contador, Astanan huutokaupan ykköskohde, on myyntihetkellä niin huikean hypen kohteena, että pyöräilymaalima haukkoo vielä 10 vuodenkin kuluttua henkeä kun myyntihinnasta puhutaan.
Contador on pyöräilymaaliman IT-kupla.
(Lisättäköön että hän on kiistaton pyöräilymaailman supertähti, mutta kuten muissakin ketjuissa on mietitty, ei ehkä kaikkein kaupallisin. En näe että Contador olisi rahallisesti arvokkaampi kuin Cavendish. Molemmat omalla sarallaan ylivoimaisia. Silti Contador on hieman kuin pyöräilymaailman Federer, ja Cavendish kuin Agassi aikoinaan. Contador on kiistaton pyöräilyn ykkönen, mutta ei muuten herätä paljon intohimoa, kun taas Cavendish on enemmän mielipiteitä jakava tyyppi. Ne jotka fanittaa, lähes palvoo häntä, ja ne jotka ei tykkää, ei todellakaan tykkää. (Sama pätee vielä suuremmassa määrin tietenkin Armstrongiin))
Jos Contador taas olisi vaikka Alonson tiimin, Santander-pankin sponsraama kuski, ja Alonso itse olisi Ferrarilla Santander-pankin lempimaskotti, olisi espanjan markkinoilla melkoisen kiva tilanne sponsorille.
Tästä nyt tuli pitkät pohdinnat, mutta pääajatuksena se että Contadorin tarjouksien miljoonat ovat lähinnä markkinoita stimuloivia toimenpiteitä, eikä todellista markkina-arvoa edustavia summia.
Pidän kovasti Sakari Kyrön analyysistä, mutta puolustan, ja selitän silti omaakin näkökantaani.
Asian avain on minusta siinä, mikä on Astanan (rahoittajien) tavoite. Onko se vain hyvän tilin tekeminen vai jotain muuta. Jos tavoitteena olisi vain hyvän tilin tekeminen, niin sitten tämä AC:n hinnan vedättäminen myyntitarkoituksessa olisi täysin loogista.
Uskon kuitenkin, että tavoite on jotain muuta. Uskon tärkeäksi tavoitteeksi intohimon kazakstanilaiseen pyöräilyyn ja mahdollisuuksien luonnin sikäläisille pyöräilijöille, Vinolle erityisesti. Myös näkyvyys (kotimaassa) ja isänmallisen toiminnan tuoma mainosarvo merkinnevät jotain. Perustan tämän kantani siihen, että pyöräilyä ei käsittääkseni yleensäkään lähdetä rahoittamaan taloudellisten voittojen takia. Lisäksi Astana taitaa olla AC:n myyntiä ajatellen jo torjunut mahdollisten ostajien lähestymiset.
Jos Astana myisi AC:n niin mitä jäisi rahatukon lisäksi jäljelle? Mikä olisi Astanan asema sen jälkeen? Minusta se ei juuri minkäänlainen, Astana olisi kaikkien hyljeksimä talli jostain oudosta ja epäilyttävästä maasta. AC:n myynti ei siis toteuta tuota tavoitetta, jonka uskon Astanalla olevan, vaan tuhoaa sen. Uskomani tavoitteen toteuttamisessa tarvitaan ehdottomasti AC:n asemaa, jonka he uskovat pitävän ovet auki pyöräilyn huipulle.
Asiaa kaikki. Tosin tämä ei selitä miksi Astana oli/on valmis luopumaan AC:ta lukuunottamatta kaikista(?) merkittävistä pro-tour tason ajajista. Jos he meinaavat pitää pro-tour-lisenssi toiveet yllä on heidän tuotava joukkueeseen liuta ajajia, jotta ovat lisenssin arvoisia.
Olen samaa mieltä, että se on viimeinen naula Astanan arkuun ensi kautta ajatellen, jos Alberto rimpuilee itsensä irti sopimuksestaan. Mutta onko sittenkään edes kutsu touriin turvattu tällä(AC joukkueessa)? ASO ei ole ennenkään kuvia kumarrellut, jos ei ole jostain pärstästä pitänyt. Vueltaan pääsee varmasti, jos on Alberto Contador joukkueen riveissä, mutta Espanjan ulkopuolisiin kilpailuihin(varsinkin jos ASO:lla on osuuksia järjestelyissä) voi tehdä tiukempaa.
Urheilullisessa mielessä toivoisi vain sitä, jotta Contador pääsisi pois uppoavasta laivasta. Oikein oksettaa cocktail jossa osina ovat Vinokourov, Chickenin mömmöpomo, ehkä jopa Kasetskin.
Sakari Kyröltä erinomaista tekstiä!
Tarkoitukseni oli kirjoittaa hivenen värikkäästi ja nähtävästi siitä syntyi suht vilkasta keskustelua.
Ja vielä korjauksena todettakoon, että minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään kazakkeja tai Kazakstanin valtiota vastaan.
Pienempi markkina arvo sallii sopimusten rikkomisen?
:seko:
osa täällä vaati sopparin allekirjauttaneen noudattavan sitä, kummasti kun suuri osa Astana kuskeista ostettiin pois, se siitä...
Sekopäinen Astana talli pitää viimeiseen asti kiinni Kirjanpitäjästä. :(
Minulle tuli tässä mieleen, että mikä mahtaa olla Andreas Klödenin nykyinen tilanne? Mielestäni hänellä ei enää ole tämän jälkeen voimassa olevaa sopimusta Astanan kanssa. Klöden on ilmeisen hyvissä väleissä Vinon kanssa, sillä siirtyihän mies Astanaan kaudeksi 2007 yhden "Vino-välivuoden" jälkeen (Klödi 2006 T-Mobilessa, Vino 2006 Libertyssä/Astanassa). Joten olisiko tässä ohuet saumat, että Klöden jatkaisi myös ensi kaudella Astanassa...?
Astanassa on nyt sellainen tilanne, että näistä ei-kazakstanilaisista polkijoista vain Chiros Hornerilla, Jaroslav Popovitsilla, Klödenillä sekä espanjalaisilla ei ole varmuutta ensi vuoden työnantajasta. Horner ja Popo lähtevät nykypuheiden perusteella lähes varmasti The Shackiin, mutta Klödistä ei todellakaan ole kuulunut yhtään mitään. LA on tainnut kyllä ilmaista, että on halukas ottamaan Klödenin The Shackiin, mutta saksalainen on itse pitänyt matalaa profiilia.
Kyseessä kuitenkin lienee sopimuksen purkaminen, eikä rikkominen. Purkaminen hoituu rahalla. Kuskin pienemmästä markkina-arvosta seuraa se, että sopimuksen voi purkaa halvemmalla, mistä taas seuraa se, että potentiaalisia maksumiehiä on enemmän.
Jalkapallossa ja lätkässähän näitä siirtymisiä joukkueesta toiseen kesken sopimuskauden tapahtuu satoja joka vuosi. Ei pyöräily ole yhtään sen kummempi laji.
Zubeldian kohdalla sopimuksen purkamiseen on varmasti jouduttu käyttämään huomattavasti keskitasoa suurempi rahasumma. Se on tietenkin luonnollista, että markkina-arvo määrittää pestin purkamisen rahalliset asiat. Zubeldian kintereillä oli The Shackin lisäksi ainakin Katusha. Myös Katushalta olisi irronnut helposti Zubeldian arvolle sopiva rahamäärä. Contadorin kohdalla kyse on kuitenkin siitä, että vaikka halukkaita ottajia on peräti kolme, niin espanjalaisen nykyinen työnantaja on haluton päästämään ykkösajajaansa muualle. Sakari Kyrö pohti tuossa pari viestiä taaksepäin Astanan mahdollisia motiiveja pantata vihreän valon näyttämistä.
Kazakkitalli alkaa olla epätoivoisessa tilanteessa, sillä he ovat jo heinäkuusta lähtien tienneet, että melkein kaikki ei-kazakstanilaiset polkijat tulevat lähtemään tallista ja uusia olisi hankittava tilanne. Korvaavaan työvoiman hankkimiseksi ei kuitenkaan ole tehty htään mitään. Verkkoja alkaa pikku hiljaa olla turha heittää vesille, sillä sieltä voi tarttua pyydyksiin enää kakkosluokan sotkijoita tai sitten Michael Rasmussenin hengenheimolaisia. Astana on itse ryssinyt tilanteen. Se ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Ei ole ihme, että Contador haluaa lähteä tallista, vaikka tällä hetkellä olisi enemmän kuin kiistaton ykköskapteeni. Työympäristö on vaan muuttunut niin epämiellyttäväksi, että espanjalainen haluaa häipyä tallista mahdollisimman nopeasti.
Pyöräily on siitä erikoienn laji, että näitä kesken sopimuskauden tapahtuvia siirtoja ei tapahdu melkein lainkaan. Minulle tulee mieleen ainoastaan kaksi tapausta: Linus Gerdemann (2007 T-Mobile -> Milram) ja Haimar Zubeldia (2009 Astana -> The Shack). Kerro toki jos sinulla on tiedossa muita siirtoja, jotka ovat tapahtuneet kesken sopimuskauden.
Uhkarohkeasti Astana laskee sen päälle että Contador jää/on pakko jäädä talliin. Tämän voi tulkita siten että sopimus todella on vahva ja Astana uskoo pystyvänsä estämään lähdön jos haluaa. Contalle tämä merkitsisi poisheitettyä vuotta: Vaikka Astana saisikin lisenssin Contan kautta, niin tuskin noilla (apu)ajajilla ajetaan voittoihin. Silti en usko että Conta olisi niin tyhmä että ei olisi jättänyt sopimukseen ulospääsyteitä. Jommallekummalle osapuolelle jää nyt todella ikävästi Musta Pekka käteen.