Aamun pyörälenkin päälle tavanomainen lyhyt lenkki (7.4km).
Printable View
Aamun pyörälenkin päälle tavanomainen lyhyt lenkki (7.4km).
Toissapäivänä sain jonkun akuutin juoksuun liittyvän mielenterveyshäiriön. Pakko oli todistaa, että jaksan juosta 10km alle tunnin. No en.
Eilen sitten häiriö uusiutui. Piti saada selville meneekö se 3000m cooperissa. 8 minuutin kohdalla totesin, että lopetaan nyt tähän, kun ei tästä mitään tule.
Sitten tuli Armoton ketutus kun on näin huonoon päässyt. Tosin harrastan juoksua melko säännöllisesti kerran vuodessa kun muistan, että tuli ne turhan kalliit lenkkaritkin hankittua.
Kostan itselleni huomenna pyöräilemällä liian kauas ja liian kovaa. Siitäs saan.
Yks mikä aina särähtää korvaan kun ruvetaan pörhistelmään "kyl sillo intissä vuonna viiskytäkuus juoksin vielä 3500m 35-asteen pakkasessa täyspakkaus selässä". Kylä mää sillon intissä olin yks saamerin pullasorsa ja oon vieläkin.
Aamulla noin 1h15 rauhallista lönköttelyä. Sade ei tässä hommassa pahemmin haitannut.
Äsken puoli tuntia Laajavuoressa koipien totuttelua. Ei edes sattunut kuin pohkeeseen :).
Alkuillasta vetäsin lenkuran ennen TDF:n loppunousun alkamista. 7km ja 40minuuttia, eli ei mielestäni paha kun edellisestä lenkistäkin mennyt jo reilusti aikaa.
Toisille tuo tietenkin on kävelyvaihtu. :D
Eilen tuli vedettyä 6,5km. Oli kyllä jumaliste tuskaa..torstainen 2,5h fillarilenkki painoi jaloissa, mahassa kiersi oikein kunnolla ja sykkeet oli tapissa, vaikka kuin koitti hiljaksillee vetää....huh, oli kyllä hirvein lenkki miesmuistiin
Eilen uin 400 m, pyöräilin vastatuulivoittoiset 20 km ja juoksin 5 km (Joroisten pikatriathlon). Maantiefillarilla keskari oli 33 km/h.
Rappuset ylös kolmanteen kerrokseen äsken.
Sent from my 7 Pro T7576 using Board Express
Uusi puokin ohjelma alkoi, kolme kertaa tällä viikolla juostu n. 6km erilaisilla vauhdeilla. Jos huomenna sitten vähän pidempää lenkkiä.
Eilen 18,5 km hyötyjuoksua reppu selässä.
Tänään jalat räjäyttävä puolimaraton, jonka pohjille oli lämmitelty uiden ja pyöräillen.
Tänään 10K oma ennätys kevyesti alle 50 mins eli aikaan 49:49 :)
Eilen lämmittelyt, puolimaratonin verran juoksua numerolappu rinnassa ja jotain jäähdyttelyntapaista hölkkää päälle.
Nyt on etuvarpaan tyvi siinä kunnossa, että arvaillaan: olisikohan tuo jonkinlainen limapussintulehdus ja kauankohan sitä viitsii pitää ennenkuin hakee lääkekuurin tai kortisonipiikin?
Jaaha, tämmöinenkin aihe täällä. Empä ole juossut muutamaan vuoteen kun polvi alkoi kiukutteleen. Kevättalvella oli niin paha, että oikein lääkäriin piti mennä ja nyt aika tähystysleikkaukseen - kierukka tiemmä paskana.
No, sitten aloitin työmatkapyöräilyn ja noin kuuden viikon jälkeen polvi parempi kuin aikoihin. Leikkaus kuitenkin edessä elokuun alussa - sinne mennään ja HAAVEENA olis taas päästä juoksemaan - se nimittäin on hemmetin hienoa hommaa kun on kunnossa, pyöräilystä en ole vielä samoja kiksejä saanut - toistaiseksi.
" Jos haluat juosta, juokse kilometri. Jos haluat uuden elämän, juokse maraton."
- emil zatopek -
Hetki sitten omatoiminen puolimara. Unelma ekasta maratonista (HCM) elää ja varovaisena haaveilen 4h alituksesta. Pitäis jättää pyörä sivuun ja keskittyä juoksuun, mutta kun ei malta. Pyöräily on vaan niin paljon mielekkäämpää.
Aamun kaatosateessa semmoinen 40min. Pääosin rentoa menoa, mutta 3x 5min aavistuksen reippaammin.
Punttisalin loppulämmittelyksi 3 minuutin pikapyrähdys matolla eilissäpäivin.
Aamulla kevyt pikkulenkki (7.5km).
Pari tuntia sitten 1 h 40 "elämä-on-ihanaa-tämä-on-juhlaa"-kesäsadelenkki. Vauhti 70% -> 80% (eli oikeammin 130% ja 120% min/km-vauhdista) puolimaratonin tavoitevauhdista ja mukana 8 kpl ruskoja (eli 10-15 min välein tehtyjä 10-15 s spurtteja joiden tarkoitus on herätellä kaikki lihassolut; teoria ei ehkä pidä paikkaansa, mutta mukavasti ne friskaavat).
PS tämä ei sitten ollut palauttava vaan huoltava ja (juoksukuntoa) ylläpitävä lenkki, jonka kohdalle voi merkitä "PK".
Äsken Otaniemen rannassa puoli tuntia (rallipaossa...). Mukava polku juosta :).
eilen 34min 20sec ja sen tuloksena hikoilin kuin saunassa, mm polvinivelten ympäristöön ilmestyi suuria hikikarpaloita.
500ml fullers discovery kopsahti sen jälkeen päähän kuin palokärki lyhtytolppaan.
PS miq: 4-5 jos on noita puolikkaita 1/2 v aikana tehtynä ja jalat kestää asfaltin hakkaamista ei mitään ongelmaa. Pääset maaliin helposti ns 5 käskyn ohjeella:
1) eka kymppi tosi rauhallisesti
2) toka kymppi tosi rauhallisesti
3) kolmas kymppi tosi rauhallisesti (jos tuntuu että voisi käydä wc-ssä, käy vaan, sit on kivempaa jatkaa)
4) neljäs kymppi tosi rauhallisesti
5) loput niin kuin hyvältä tuntuu
PSPS kannattaa ihan oikeasti tankata, eli syödä ja juoda runsaasti hiilaria 4-5pv ennakkoon aloittaen, ei enää edellisenä päivänä niinkään. Jos maltat aloittaa rauhallisesti niin puolen välin jälkeen alkaa tulla porukkaa selkä edellä vastaan.
Tänään juoksin muutaman askeleen sadetta pakoon.
Aamulla fiilistellen puoli tuntia. Ilma oli raskasta ja hikeen meinasi hukkua.
OT: Kiitti timoe vinkeistä, kaikki tervetulleita kun eka mara kyseessä! Uskon, että tuon saan juostua läpi, mutta tavoiteen oon asettanut aika kovaksi näillä kilometreillä eli tuon 4h alitus. Katselin noita harjoitusmääriäni ja Tahkon jälkeen, jolloin kaivoin lenkkarit kevään jälkeen kaapista, olen juossut vasta 7 lenkkiä. Tosin noista kolme ollut omatoimisia 1/2 maroja ja yksi 25K. Vielä pari puolikasta pitäis juosta parin seuraavan viikon aikana.
Sitten vielä itse topiciin liittyen, tänään taas illasta 1/2 mara. Hikoilin kuin Niagaran putoukset ja vastoin kaikkia juoksuoppeja lähdin matkaan tietenkin ilman vettä.
Off-topic: Jos peruskunto on kohdallaan, niin kyllä semmoisella 200km/4vkoa juoksupohjalla voi maratonin suoriutua <4h vaikkei homma välttämättä aivan mielekkäältä tunnukaan. Juu, kokemusta on :cool:
On-topic: aamulla 7.5km rennosti, mutta 3x 1min vähän reippaammin.
Off-topic jatkuu: Treenit on nyt juostu ja sunnuntain juhlapäivän odotusta jatketaan pelonsekaisin tuntein.
Tänään 42.2km. Alle vähän uintia ja fillarointia lämmittelyksi.
Joskus viime talvena kai muutaman askelen bussipysäkille. Järpälle onnittelut tuosta ilmeisesti läpiviedystä täysmatkasta. Ei ihan joka jaskan heiniä.....
Äsken pienen 7,5 kilsan saitsarilenkin Savonlinnan keskustan ympäri
Eilen 24 km kumpuilevaa ulkoilutietä, vauhti 15-25 s/km maratonin tavoitevauhtia hitaampaa. (Sitten kun maratonharjoittelu alkaa pitäisi mennä 30-35 km samaa vauhtia, joten on syytä tehdä valmistavaa treeniä varsinaista treeniä varten.)