No tottahan tuo, toki tuoreen litkun kanssa koko rengasrikkoa ei välttämättä tule ollenkaan ;)
Printable View
No tottahan tuo, toki tuoreen litkun kanssa koko rengasrikkoa ei välttämättä tule ollenkaan ;)
Jonkin verran on tullut seurattua yhteislenkeillä litkutettujen tubeless -renkaiden korjaushommia. Tietenkin kun litku paikkaa nätisti reiän, ei sotkua yleensä tule. Mutta sitten kun ei paikkaa, niin homma on hieman kärjistäen kuin kauhuelokuvasta. Litkut ovat pitkin käsiä, hanskoja ja vaatteetkin saattavat saada litkusprayn.
Sisärenkaan asentaminen litkun sekaan on sotkuista hommaa. Useita kertoja olen seurannut tätä, kun litku ja/tai dart ei ole pystynyt paikkaamaan rengasta. Samoille vanteille vaihdetaan täällä myös kesä/talvirenkaat 2x vuodessa, joten litkusotkut saa kokea myös ilman rengasrikkoja.
Tubelesseissa on kiistattomia etuja, kuten alhainen vierintävastus ja mukavuus. Nämä ottaisin mielelläni käyttöön. Jos siis litkuttamaton tubeless kestäisi suunnilleen yhtä hyvin kuin avorengas, niin ajaisin ilman litkuja ja rengasrikon sattuessa suoraan helposti mukana kulkeva sisärengas paikalleen. En oikein päässyt nettikeskustelujen ja googlauksen perusteella käsitykseen voisiko tämä toimia. Ilmeisesti UST-tubeless pitäisi toimia myös ilman litkuja.
Oliskohan joku tuhat tuntia takana maastossa, ja vielä en ole törmännyt moisiin kauhukuviin. Välillä tuli ajettua sisureilla, ja niitä perkeleitä piti olla vaihtamassa ja korjaamassa jatkuvasti. Ei ikinä enää sisureita
Eikös tubelesshommat mee niin, että pienemmät reiät korjaa litku. Ne mitä litku ei korjaa, korjataan kamelinkakkakikkareella tai parilla (joskus jopa kolmella). Sitten jos ei nää skulaa, niin kyseessä on isompi viilto, minkä kanssa ei oikein pärjää sisurillakaan, kun se pullistuu pihalle.
Noin 5-10 krt oon joutunut noihin kamelimakkara-hommiin ja vuodot on pysähtyneet siihen. Sisuria (joka kulkee kyllä mukana) en oo joutunut vielä käyttämään. Kopkop.
Onkohan noissa kumisuikeroissa jotain eroja? Mulla motonetistä ostettu blackburn on osoittautunut hyväksi. Tosta dartista oon kuullut laidasta laitaan kommenttia.
No tuo selventää kyllä paljon tuota sotkuisuuden pelkoa. Ehdin jo mielessäni miettimään mikä siinä litkussa on niin palottavaa.
https://skoda-welovecycling.s3.amazo...0002957152.jpg
Joo maantieajo oli mielessä tai soratie mahdollisesti. Kun lentoyhtiöiden ohjeet yleensä pyytävät pienentämään rengaspaineet tai jopa tyhjentämään renkaat kuljetuksen ajaksi, niin miten tubelessien kanssa homma mahtaa toimia. Saako renkaan nousemaan vanteelle perillä minipumpulla/leviääkö litku pyörälaukkuun kuljetuksen aikana? Muistelen jonkun GCN:n kaverin kertoneen käyttävänsä avorenkaita matkustaessa, vaikka muuten taisi käyttää tubelesseja.
Edelleen: Co2 ja Dart on maantietubeleksen parhaat kaverit.
Ilmanpaine maan pinnalla on noin 1 bar, 10km korkeudessa noin 0.2 bar (ja avaruudessa 0 bar). Jos renkaiden painetta laskee ennen lentoa 1 bar, ei renkaan paine-ero ulkoilmaan nähden nouse lentokoneessa yli normaalin. Lisäksi ruumassa tahtoo olla kylmä mikä vähentää renkaan sisällä olevan ilman tilavuutta ja siten painetta.
Muistikuva on että matkatavarat on välillä olleet kylmiä. Varmaan siellä eri osastojakin on. Joka tapauksessa, 1 bar enempää ei renkaan ylipaine ympäristöön nähden ei voi nousta lennon aikana. Pieni ilmanlasku renkaissa siis riittää jos ei normaalipaineissa ole nousuvaraa.
Ruuma on paineistettu mutta saattaa olla vähän viileämpi. Ilmanpaine vastaa siis samaa kuin matkustamossa, noin 2-2,5km korkeutta.
Niin ja ei se rengas tipu pois vanteen hyllyltä vaikka renkaasta ottaisi ilmat pois. Ainakaan omissa maastovanteissa/renkaissa. Vaatii yleensä vähän voimaa pudottaa rengas takaisin keskisyvennykseen.
Lentokeskusteluun lisäpontta ja pähkäiltävää.
https://youtu.be/Iy7l79GbLtU
Sitten jo tietona, että stanin dartia on aivan turha kantaa mukana vahvasti pistosuojattujen renkaiden kanssa. Se muovinen pää ei vaan kestä. Äsken rikoin taas kaksi päätä cinturato velo tlr renkaaseen. Tip top paikkaa vaan sisälle ja järeämpää litkua käyttöön. Olen aika saletti, ettei mikään kamelinpaskakaan tuosta suojauksesta läpi mene.
Riittävän kokoinen kahva ja tarpeeksi pieni lävistin ja karhenninviila. Yritin tehdä esittelyvideon yhdestä tuotteesta, mutta en saanu sillä edes paikattua rengasta, joten jätin tekemättä.
Ja rittävän pientä kamelinkakkaa. Tosiaan maastorenkailla on enemmän tilaa myös touhuta. 30mm maantierenkaassa vannekkin on jo aika äkkiä vastassa.
Sehän tuossa on hyvä puoli, ettei noin järeästi suojattuun renkaaseen pitäisi tulla isompaa reikää, eli litkun pitäisi toimia. Stanin racen avulla olin päässyt viimeksikin kotiin. Nyt reikä alkoi vuotamaan, kun poistin sepelin reiästä.
Stani ei ainakaan tavalliselle litkulle anna kummempaa paineenkestoa, race toimii ilmeisesti paremmin
Mulla meni alkutalvesta sepelin kanssa edestä vittoria corsa control 30mm puhki viimeisillä maantielenkeillä. Sisällä normaalit stanin litkut. Huomasin puhkeamisen vasta kun jostain lensi litkua hanskalle. Paineet oli toki vähän tippunut, mutta ei niin paljon että olisin ajon aikana huomannut mitään. Sitten kun pysähdyin, niin viistoputki ja vasen kenkä oli vähän litkussa. Pikkupumpulla lisää ilmaa renkaaseen ja kovaa ajoa vaan. Meinasin laittaa kyllä maantiepyöräänkin nyt ihan normistanit, kun on tuossa uudessa laitteessakin tubelesskiekot.
Kuorin DT: G1800 vanteilta Schwalben Marathon Supremet pois ja asensin tilalle Pirellin Cinturato Velo TLRät.
Nuo Pirellit nousi melko helposti paikalleen, kun kompuralla vähän tuhautti ilman venttiilin sielua ja sitten sielu kiinni ja pumpulla reilu 5bar renkaaseen.
Mutta mutta... Nuohan vuotaa ilmaa muutamista kohdista vanteen ja renkaan välistä. Suhisee selvästi ja sormen kun vie kohdan päälle, niin ääni muuttuu.
Mahtaako nuo tiivistyä litkulla? Onko nuo nyt jotenkin maanantaikappaleet vai mitä tapahtui?
Schwalben nuo Marathonit ja G-One Allroundit ovat samoille vanteille asentuneet ihan itsestään ja käytännössä pitäneet ilmat jo ilman litkuja.
Jep, litkun kanssa hetken aikaa vuosivat renkaan ja vanteen välistä.
Mutta loppui ihan muutamassa minuutissa ja piti ~4bar paineet yön yli ja ensimmäisellä lenkilläkin.
Ilmeisesti olin tottunut liian helppoon muiden renkaiden kanssa, kun ei moista aiemmin kokenut.
Kiitos uskon vahvistuksesta :)
Onko normaalia, että yön yli "levännyt" rengas päästi puolet ilmoista pois? Renkaassa ensimmäistä kertaa litkut sisällä, eikä ole vielä metriäkään ajettu. Silmämääräisesti ei näytä mistään vuotavan ja rengas on kiekolle asentunut hyvin.
Joo, litku makaa pohjalla eikä pääse tiivistämään jotain pientä reikää mikä sielä jossain päin järjestelmää on.
Lisää ilmaa, ja käy ajamassa lenkki että litkua roiskuu renkaan sisällä joka puolelle. Jos jatkuu niin voit lisätä litkua ja ajaa lisää, jos ei sekään auta niin jossain vaiheessa on hyvä nollata tilanne, tarkistaa onko teippi kunnossa, tarkistaa kumin reunat onko niissä jotain selkeitä jälkiä tai vaikka epätasainen saumakohta josta ilma pääsee vuotamaan, vanteen reunassa jotain jälkiä tms...
^Itsellä (Gravdalit) huokas kyljistä vaahtoa jotain 300-400 kilsaa, litkuna Magic Milk Hi-Fibre. Lisäilin litkua, ajoin ja lopulta huokaaminen loppui. Nyt pitää paineet moitteetta.
Itsellä samanlaisia vaahto-ongelmia ja lisäksi tappajasepelin pistoja suoraan kulutuspinnassa. En nyt pitäisi näitä vielä pahoina ongelmina - vasta keskikokoisina, koska olen vielä aika aloitteleva litkuttaja. Olenko oikeassa jos jatkan seuraavalla logiikalla
1) Ensimmäinen korjaus on aina lisää litkua, ilmaa ja käyttöä. Itsellä selviä vaikeuksia korkeilla paineilla ja raskaalla kuskilla saada tätä korjausta toimimaan vaan vaihteleva sihinä, ruiskuaminen tms. jatkuu vain - viimeistään kun kuski nousee pyörän päälle.
2) Jos litku ei paikkaa rengas pois ja perus sisurinpaikka siihen kiinni ja uusi yritys? Siis kestäähän sisurin paikka litkuja?
3) Jos edellistä ei enää jaksa niin sitten uusi kumi tilalle ja taas kaikki toimii?
4) Jos sen vanhan haluaa vielä hyödyntää, niin todennäköisesti se toimii sisurin kanssa edelleen ihan hyvin?
5) Ja sotkut prosessoidaan pois lämpimälä vedellä - se tuntuu toimivan aina.
Tällä logiikalla ja prosessilla toimin - onko ilmiselviä virheitä toimintatavassa? Lähinnä se askarruttaa, että missä tilanteessa se kamelinpaska tulee kehiin, koska toistaiseksi vuodot ovat olleet niin pieniä, että reijän isontaminen ja sen tunkeminen tuntuu tyhmältä - sisurinpaikka nurjalle puolelle on jotenkin loogisemman tuntuinen prosessi.
Homma toimii kuvaamallasi tavalla.
Maantiepaineilla ja maantietubeleksen kanssa pelleilleenä niin harvoin toi litku paikkaa niin hyvin että olisi ehjän kumin veroinen.
Lähes aina kun on ohut rengas niin 5-6bar kun lyö painetta niin litkun tukkima reikä aukeaa ja paine putoaa noin 2-3bar ja litku tukkii sitten sen taas.
Lähes aina olen himaan päässyt noilla 2-3 bar paineilla ja himassa normi paikka liimalla sisäpuolelle.
Viestistäsi ei käy selväksi mitä renkaita litkuttelet. Ohuita vai paksuja.
Vastaan tähän kamelinpaska-asiaan. Se on mulla ainakin tien päällä mukana juuri niitä tilanteita varten, missä litku ei jaksa paikata reikää. Sen etu on siinä, että voit paikata reiän ilman sen suurempia renkaan tai kiekon irroitusoperaatioita. Parhaimmillaan niin, että luikero reikään, ilmaa perään, veitsellä ylimääräiset pois ja matka jatkuu.
Ja sanottakoon vielä, että olen paikkailut tuolla tavalla vain maastorenkaita. Maantierenkaat voi olla hankalampia korkeamman paineen vuoksi.
Maastoja, joilla on nyt liikuttu lähinnä pyörätie tasoisilla urilla ja paineet siellä +2 sarjassa. Tahtoo käydä niin, että painetta nostettaessa alkaa vuotaa ja sitten siinä puolentoista korvilla saa paikattua itsensä. Minun reijät ovat niin pieniä, että pitäisi olla 0.9mm lyijyn vahvuista kamelinpaskaa. Siis tuntuu tyhmältä lyödä sormenpaksuista tavaraa mitättömään reikään.
Sitä on eri paksuista saatavilla. Ohuemmat toimii maasto- ja gravelrenkaisiin mainiosti.
Tai sitten tämä: https://www.hi5bikes.fi/tuotteet/osa...bes-dart-tool/
Ihan paras tuote, toimii maantiekumeihinkin ja tulee kestävä paikka.
Litkuissakin on eroja, Stani ei toimi korkeammilla paineilla omien kokemusten mukaan, kun taas esim Orange toimii.
Lisäksi ilman virtaus hidastuu sitä enemmän mitä pienemmäksi paine menee, eli saa sen fillarin pysäytettyä turvallisesti. Dartti reikään, ilmaa kumiin ja matka jatkuu.
Pitääpä testata - toki myös litkuna on ollut tuo motonetin Zefal, joten tuo monessa paikassa kehuttu Stans on kokeilemisen arvoinen, jos kerran Motonetin litku ei pelaa toivotulla tavalla. Tässä on vain sellainen ekologisuusjuttu, että mielellään ei mitään osin käytettä heittäisi pois vaan käyttäisi sen loppuun. Toisaalta sen verran usein olen uusia litkutuksia joutunut tekemään, ettei se litra ihan loputtomiin varmaan riitä - tärväänhän sitä melkein desin aina kerralla.
Juuri niinkuin miz tuossa ansiokkaasti kertoi: niitä on eri paksuisia. Ne sormenvahvuiset taitaa olla prätkähommiin tarkoitettu. Noi motonetista hommatut blackburnit on sen pari-kolmisen milliä paksuja. Joka tapauksessa siihen reikään pitää survoa reikää pikkuisen isompi suikero, jotta paikkauksesta tulee tiivis. Ja isompiin reikiin voi tuikkia useamman.
Eli Motonetistakin löytyy tuollaista muutaman millin kamelinpaskaa - olen itse nähnyt vain niitä autopuolen pikkurillinvahvuisia. Tämä oli hyvä tieto - kiitoksia.
Jeps. Toki saatavuus juuri tuossa on vähän heikko, mutta vastaavia varmasti löytyy muitakin.
https://www.motonet.fi/fi/tuote/4500...ir-Kit-tyokalu