Alkujaan tämän lähetti
Schöne Scheisse
Hemohes näkyi välittömästi kilpailun jälkeen otetussa testissä, mutta hävisi sen jälkeen nopeasti. Mutta siinä oli se mutta, että osa Hemohesistä oli sitoutunut rasvakudokseen, josta sitä muutamien päivien jälkeen normaalin aineenvaihdunnan seurauksena alkoi jälleen erittyä virtsaan - ja bingo!
Tämä siis selittäisi sen miksi esim. Virpi Kuitusen kultamitalikisan jälkeinen testi oli negatiivinen: hän ei ollut saanut plasmanlaajentajaa ennen sitä kisaa - sehän olisi ollut erinomaisen idiottimaista, kun tieto Isometsän kärystä oli jo saatu - mutta koska hän oli käyttänyt sitä ennen avausmatkaansa, käry siinä myöhemmässä Suomen joukkueelle tehdyssä testissä oli väistämätön.
(Kaisa Varis hiihti pronssille naisten avausmatkalle, mutta koska hän ei kuulunut kärynneisiin. hän ei ilmeisestikään vielä silloin jostain syystä kuulunut dopattaviin hiihtäjiin. Tai sitten pitää keksiä joku uusi teoria.)
Mosqueran B-näytteen negatiivisuus on minulle kyllä iso paukku, sillä kyseessähän on elimistölle vieras molekyyli, minkä takia pitoisuudelle ei ole alarajaa eikä tarvita minkäänlaista tulkintaa.