Joo ja ei
Tanko lienee se silmiinpistävin ulkonäköasia kun verrataan maantie- ja aika-ajopyörää. Siksi sanoisin että tangosta voi päätellä että kumpi pyörä on kyseessä.
Sitten jos katsotaan ihan oikeaa aika-ajopyörää, niin _yleensä_ niiden rungon geometria on maantiepyörää etukenoisempi (käytännössä pystyputki pystymmässä, emäputki matalampi), runko ja etuhaarukka muotoiltu tavallista pyörää aerodynaamisemmaksi. Varsinkin takahaarukka voi olla normaalipyörää ahtaampi, joissain rungoissa ei pysty takakiekkoa laittamaan paikalleen jos renkaassa on ilmaa.
trauma
#DNFnegative
Noinhan tuo selkeästi on. Tuo aika-ajopyörän käyttäminen viitattaessa tuohon pyörääni oli literaalinen sortkutti, aika-ajohaarukkainen maantiepyörä olisi luonnollisesti ollut oikeampi ilmaisu. Muita eksaktimpia ekspressiota voisivat olla aika-ajoon konvertoitu / speksattu maantiepyörä tai epänatiivi aika-ajopyörä.
Natiiveissa aika-ajopyörissä on putketkin usein muotoiltu ilmanvastuksen mukaisesti leveämmiksi sivusta tarkasteltuna, pisaranmuotoisiksi. Kiekoissa niin ikäänhän voidaan päätyä kuituisiin ratkaisuihin metallisten sijasta.
Tuota nimeä jos vielä miettii, niin aika-ajopyöriähän ovat periaatteessa enduro-pyörätkin ja siten nykyään pelkkänä aika-ajopyöränä käsitellyn liikuntavälineen absoluuttisen eksklusoiva geneerinen spesifiointi on maantieaika-ajopyörä, joka tietysti pitää kirjoittaa maantie-aika-ajopyörä, jos halutaan poistaa tuosta tuo kontekstin myötä toki pois implikoitavissa oleva korrelaatioepäselvyys.
forlon muokkasi tätä : 11.07.2008 at 04.08
Moro,
ajetaan ensi sunnuntain 08-lenkki etelän lakeuksilla. Reitti menee Haapalehdon Shelliltä Kempeleen ja Limingan kautta Lumijoelle. Kahvit juodaan Lumijoen Varjakassa lepäävässä Hailuoto-laivassa.
Maurizio sopi kahvilan emännän kanssa, että kahvila avataan jo aamukymmeneltä. Kuumaa kahvia ja tuoretta munkkia on kuulemma luvassa... JA tietysti merihenkistä juttua kahvikuppien ääressä.
Lähtö siis Haapalehdon Shelliltä sunnuntaina klo 08.00. Tervetuloa!
Tuossa se lähti mukavasti etenemään, niin tuli vedettyä sitten loppuun asti. Mielenkiintoista sinänsä tuo kun Suomessa voi muodostaa yhdyssanoja vapaasti, niin tulee sitten yhdisteltyä vain kaksiosaisiakin sanoja, joita välttämättä kukaan ei ole aiemmin käyttänyt kirjallisuudessa (lue: webissä), kuten tuo korrelaatioepäselvyys tai vaihtoehtoisesti jos lainalinjalla olisi indeviatiivisesti pitäydytty niin oltaisiin voitu käyttää ilmaisua korrelaatioindefinitiivisyys. Toisaalta sitten sijapäätteet lisäävät näiden tapahtumien todennäköisyyttä entisestään.
Tuo oli niin ikään mielenkiintoista huomata miten päätteen voi sijoittaa myös keskelle sanaa, jos haluaa painottaa jotakin yhdyssanan yksittäistä sanaa. Esimerkiksi tuossa aiemmin olisi vaihtoehtoisesti voinut käyttää sanaa kaksikinosaisia kaksiosaisiakin sijasta, joka itseasiassa ainakin omaan korvaan olisi sointunut paremmin tuossa merkitystarkoituksessa.
Onko nettiin kirjoitettu näin vähän tekstiä, vai onko tuokin noinkin luonnollinen yhdyssana näinkin käyttämätön: http://www.google.fi/search?num=100&...btnG=Hae&meta=
Lanseerausta niin ikään:
http://www.google.fi/search?q=indevi...ient=firefox-a
http://www.google.fi/search?q=kaksik...ient=firefox-a
Suhteellisen mielenkiintoinen kieli meillä käytössä siis ja ihan ilman lainailua.
Moro,
tänään käväistiin juomassa kahvit vanhassa perinteikkäässä Hailuoto-laivassa Lumijoen Varjakassa. Mukana oli 13 pyöräilijää.
Ajokeli oli lähes tyyni, mikä on aika kummallista täällä Oulun lakeuksilla. Muutamaan kertaan saatiin reippaita suihkuja, kun kuurorintamat pyyhkivät ylitse. Onneksi pyöräliikkeistä saa nykyjään hyviä sadekamppeita tällaisten päivien varalle.
VArjakan tiellä laitettiin kahvikirivaihde päälle. Kyllä siellä peesissä viihtyi paljon pitempään kuin keulilla...
Kahvit saatiin juoda laivan patiolla mukavassa auringonpaisteessa. Munkkia ja pullaa löytyi moneen makuun ja kahvia sai santsata. Mukava ja erilainen kahvipaikka. Harvoin Hailuotoa katselee tästä perspektiivistä.
Paluumatkalla ajeltiin Limingan läpi vanhalle nelostielle, josta Kempeleen ja Kaakkurin kautta takaisin Haapalehtoon.
Mittari näytti noin 30,5 km/h keskaria. Matkaa kertyi mulle noin 116 km. Oikein mukava lenkki, kiitoksia kaikille mukana ajaneille!
Kun herää aamulla ennen kuutta tuntuu tuo 08-lenkin lähdön odottaminen tuskastuttavan pitkältä. Eli kävin pyöräileen yksin sellaisen reippaan 4 tunnin asfaltti/soratie/maastolenkin Gary Fisherin Kaitailla. Kotona oltiin jo ennen 11.
Kuntoa on nyt tullut haettua tuolta metsästä, että jotenkin jaksais ajaa Maratonpyöräilyn ja Syöteajon...Ens sunnuntaina pitää vaihtaa maantiefillari alle.
Perhanan mukavaa muuten tuolla metsässä ajaminen...
Maksaneita pyöräilijöitä Syöteajoon on tähän päivään mennessä tullut 11 ilmoittautuneita kyllä paljon enemmän, mutta maksamalla olet varmasti listalla ja ensimmäisten 40 joukossa eli tilaa on vielä.
Kaikki vaan reippaasti mukaan jos vapaata ja kuntoa löytyy!
Moro,
ajetaan tulevan sunnuntain 08-lenkki seuraavanlaisella reitillä: Haapalehdon Shell-Pohjoispuolen tie-Muhos-Tyrnävä-Keskikylän kierros-Toisen kerran Tyrnävä- Haaransillan ympyrä-Vanha nelostie-Kempele-Kaakkuri-Haapalehto. Matkaa vähän yli satanen.
Kahvit Muhoksen Nesteellä.
Lähtö Haapapalehdon Shelliltä klo 08.00 sunnuntaina. Teretulemast!
Moro,
tämän aamun 08-lenkillä saatiin nauttia kesän lämmöstä. Jo aamusta oli lyhyen ajopaidan ja -housun keli. Mukana oli tänään 21 pyöräilijää.
Alkumatkalla ajeltiin Oulujoen pohjoispuolen tietä Leppiniemeen, josta voimalaitoksen kautta joen eteläpuolelle. Ennen Kainuuntielle tuloa porukat vetäisivät reippaan kahvikirin. Nesteen patiolla tarkeni hienosti juoda kahvit ulkonakin.
Kahvin jälkeen matka jatkui mukavassa myötätuulessa kohti Tyrnävää. Kirkon kohdalta käännyttiin vasemmalle, Keskikylän kierrokselle. Parinkymmenen kilometrin peltotiekierroksen jälkeen oltiin taas samassa paikassa Tyrnävän kirkon portilla.
Tyrnävältä tultiin suoraan kohti Tupoksen ABC:ta, jossa ei nyt kuitenkaan käyty munkilla, vaan paineltiin suoraan vanhalle nelostielle. Pohjoiseen päin ajaessa päästiin nauttimaan myös jonkinlaisesta vastatuulesta. Kaakkurin ja Maikkulan välissä oli poliiseilla pulannusratsia. Jostain syystä meitä ei kuitenkaan puhallutettu.
Loppuporinat juteltiin Haapalehdon Shellin pihalla. Mittarin mukaan matkavauhti oli keskinmäärin 31,8 km/h. Trippimittari pysähtyi kotipihalla lukemaan 128 km. Oikein mukava lenkki, kiitoksia kaikille mukana ajaneille!
08-lenkit jatkuvat ensi sunnuntaina klo 08.00 Haapalehdon Shelliltä.
Sunnuntaina palauttelin lauantain pitkän lenkin aiheuttamasta kevyestä lihasjännityksestä sekä mielettömästä nälästä. Poljin reittiä Oulu-Pulkkila-Haapavesi-Ylivieska-Kannus-Kokkola. Todella mukava reissu vaikka vastatuulta oli suurin piirtein koko matka ja reppu selässä alkoi loppumatkasta painaa ikävästi. Pulkkilaan asti minulla oli matkaseuraa (kiitos Paulille), siitä eteenpäin yksin. Viimeisen 30 km aikana toivoin hartaasti, että olisin törmännyt johonkin porukkaan jonka peesiin olisin voinut heittäytyä pikkasen levähtämään. Mutta ei. Yksi kaatuminen märällä asfaltilla sekä yksi rengasrikko oli matkan haaverit. Täsä jotain numeroita jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan
Matka: 258.1 km
Ajoaika: 10:34'31
Keskivauhti: 24.4 km/h
Kokonaisaika: 13:30
Keskisyke: 135 bpm (72% maximista)
Energiankulutus: 5806 kcal
Että sellainen lenkki. Nyt palauttelen ja katsotaan sitten josko jaksan pidemmän aikaa suunniteltua Oulu-Pieksämäki -lenkkiä viikon päästä
-Erik
PS. Eka meihuuskokeeni oli 183 km 7.6. http://www.fillarifoorumi.fi/forum/s...&postcount=801 DS.
Teres,
Hienosti ajettu (johan se oli ennakoitavissakin, että mitalin saat). Toivottavasti tästä pääsee itsekin jaloille ja pyöränkin selkää vielä kesän aikana. Viikonloput tuppaa taas menemään milloin missäkin....,mutta vielä on kesää jäljellä.
-cycleribbe-
Kiitos kiitos,kisa meni mainiosti,joskin voimia tuli käytettyä aivan liikaa irtiottoporukan ylösajossa,jalat kramppaili tosi pahasti 20 km ennen maalia. Jostain sitä vaan kaivaa kivunsietoa ja raivoa loppuun,putkelle ei kirissä ollut asiaa,metri jäi kultaan.Vielä Alvajärvelle puolentoista viikon päästä,josko sunnuntaina pääsisi omien joukkoon lenkille.
-BR-
- fitteekki, hierontaa ja henkilökohtaista valmennusta-
Puhut mies asiaa. Taas vaihtui krossariin oikeat Renkaat alle ja viime lauantaina käytiin ajelemassa cx-tyyppinen 90km pitkin poikin polunpätkiä kolmen hengen porukalla ja onhan se lystiä noihin peltoaukeisiin nähden. Jos jollakulla on viikonloppuisin haluja vastaavanlaisiin pölhöilyihin, niin ei kun matkaan mukaan.
Ja, jos punatakkisilla sedillä on syksyn saavuttua taas tulossa hiekkatiekömpimisiä aamutuimaan käyräsarvisilla, niin tämän kesän jälkeen on kyllä kosolti sopivaa pätkää tiedossa.![]()
Huomenna voisi ottaa cyclocrossarilenkin, tuo CXOu-lenkki voisi olla hyvä nimi tuolle, Oulussa kun ollaan. Olisiko Haapalehdon Shell klo 18 hyvä, siitä pääsee nopeasti sinne pururadalle siinä vieressä. Itse kyllä on promaastomiehiä niin ikään, maastopyöräilyhän pääasiassa itsellä tulee harrastettuakin. Lauantainahan lähtee sitten maastopyörälenkki klo 15.15 samaiselta Shelliltä.
Heh - vai että ihan "CXOu"... aikamoista.
[QUOTE=
Ja, jos punatakkisilla sedillä on syksyn saavuttua taas tulossa hiekkatiekömpimisiä aamutuimaan käyräsarvisilla, niin tämän kesän jälkeen on kyllä kosolti sopivaa pätkää tiedossa.[/QUOTE]
Kyllä syksyllä on taas tarkoitus rymytä lähitienoon soratiet läpi sunnuntai-aamuisin. Hienoa, että uutta reittiä on taas tarjolla. Joskus syyskuun puolivälissä voisi noita 08-lenkkejä siirtää pikkuhiljaa asfaltilta soralle.
Tuo seeäksou on nopea sanoa ja sisältää kaiken olennaisen, laji- ja paikkatiedon. Mitä näissä lyhenteissä on pahaa? "Oulun alueen cyclocross-pöyräilijöiden yhteislenkki" on aika työläs sanoa.
Eihän sitä syksyyn asti kannata odottaa, että lähtee krossailemaan. Tuonne vain kaikki Oulun alueen cx-miehet ja -naiset.
Promaastomies tarkoitti tässä tapauksessa maastoajon puolesta puhujaa tai maastoajoon mieltynyttä, ei suinkaan mitään professionaalia.
http://dictionary.reference.com/browse/pro
Virallisuus on taas kaukana tuostakin suunnitelmasta, joku nimi on vain kätevä, jolla lenkkiä kutsua, ettei sekotu esim. normaaleihin maantielenkkeihin, eikä joku siten erehdyksissä tule lenkille maantierenkailla varustetulla pyörällä.
Tänään ajeltiin aurinkoinen 08-lenkki Ylikiimingin suunnalla. Mukana oli 22 pyöräilijää, jotka ajelivat perinteisen Ylikiimingin kierroksen päinvastaiseen suuntaan kuin tavallisesti. Siis ensin Kuivasjärvi, Alakylä, Takalon tie, Puron tie, Ylikiiminki.
Vesalan kylään vievällä tiellä vastaan jolkotteli yksinäinen lammas, joka riehaantui totaalisesti nähdessään ison letkan. Ehdimme onneksi pysähtyä, mutta lammas painoi kaasua ja kiihdytti suoraan kohti pyöräilijöitä. Parin tiukan kurvin jälkeen lammas hyppäsi erään eturenkaan yli metsän puolelle. Hyppy jäi kuitenkin sen verran matalaksi, että sorkka potkaisi vanteen kieroksi. Tämä on ensimmäinen lammaskolari 08-lenkin historiassa… Onneksi lenkillä oli mukana rihtaustaitoinen mekaanikko, jonka käsittelyssä lampaan turmelema vanne oikeni jälleen suoraksi.
Esson patiokahvien jälkeen matka jatkui mukavassa myötätuulessa Laukan sillan kulmille, jossa kasteltiin porukalla piennarkasvillisuutta. Päivärinteen suoralla saatiin nauttia reippaasta vastatuulesta. Porukka jaksoi pitää kuitenkin hyvää matkavauhtia Haapalehtoon saakka. Lopputurinat poristiin Shellin pihalla lämpimässä auringonpaisteessa.
Kotipihalla matkamittari kertoi eturenkaan rullanneen 110 km. Keskari taisi olla jotain 31 km/h tienoilla. Kiitoksia kaikille mukavasta lenkistä!
Ensi sunnuntaina iso osa 08-porukasta palauttelee juuri ajetusta Maratonpyöräilystä. Tuorevoimaiset voivat käydä kuitenkin ajamassa normaalin 08-lenkin. Itse otan tuon sunnuntain hyvin todennäköisesti levon kannalta.
Moro vaan kaikille!
Päätimme porukalla lyhentää Syöteajon 1. päivän vapaan taipaleen matkaa 15 km:iin, koska loppunousu Syötteelle on kova. Eli suurin piirtein samasta paikasta voi aukaista hanat kuin viime vuonnakin, vaikka nyt tullaan syötteentielle Livon ja Rytingin kautta. Pidetäänpä sitten huoli, että siihen asti ajellaan rauhallisesti...
http://personal.inet.fi/urheilu/pekk...syotesyksy.htm
Ja muuten vielä mahtuu mukaan viim. 8.8. tulis maksaa osallistumismaksu. Rohkeasti mukaan! Käydään ensin harjoittelemassa Lapissa Maraton ajossa 1-2.8.
Tuo 15 km:n vapaataival on varmasti ihan riittävän pitkä hurjastelupätkä. Pohjia on ajettu kuitenkin jo lähes 200 km.
Sen verran muisti palailee viime vuodesta, että se viimeinen tunturinousu oli armotonta rutistamista, jotta edes pääsisi ajamalla sinne mäen päälle. Pienet välitykset on onneksi keksitty korvaamaan huonoa kuntoa...
tota, tota
ens viikolla kotopuoleen ja mietin otanko paremman fillarin mukaan.
Voisko joku kertoa tuon Syöteajon kokonaisnousun, ja jos vielä molemmat päivät erikseen- kiitos, kiitos. En ole tuolla Pudasjärven tienoolla ollut vuosikausiin (-kymmeniin oikeammi), joten ei sellaista selvää kuvaa maastosta.
Hieman houkuttelisi..
ja EKH, pienet välitykset? lukemina? Nousun mahdollistamista maksimoiden kysyn vaan![]()
Alkoi meikäläistäkin kiinnostaa kun tuli Pekalta ostettua tuo uusi pyöräkin...
- Jsalok -
Siellä nyt vaan on nousua viimeisellä parillakympillä enemmän kuin mistään löytyy,ainakaan missä olen ajanut,loppunousu on paha,välitys tarttee olla jotain 39/23 jotta sen kunnialla väsynein jaloin ajaa ylös. Tarpeeksi kova jätkä menee isommalla välityksellä. Taitaa jäädä multa väliin tuo reissu,sattuu kaikenlaista yhtä aikaa.
- fitteekki, hierontaa ja henkilökohtaista valmennusta-
jaahas, vuoden palauttavat lenkit ovat takana. kilometrejä tuli apauttiarallaa 1000 kpl ja aikaa meni 10 päivää joista yksi autoillessa vaasan ympäristössä (hyi, ei sieltä sisältä mitää näe) ja toinen resiinarallin merkeissä välillä kankaanpää-pori. Matkavauhti oli olosuhteista riippuen 20-30kmh (parhaillaan 40kmh), tavaraa oli alussa n.30kg. Aurinko paistoi melkein koko ajan, Olkiluodosso oli paksu sumu. Huomenna tai joku päivä viellä siirtyminen turkkuseen ja sieltä junaillen tsadin kautta Ouluun.
En ole varma kerkiänkö ihmetteleen talouspoliittista tilannetta Syöte-reissun suhteen, mutta kait sinne ilmottaudun mikäli persaus kestää.
Sittenki on hyvä palata töihin elpymään ensi kesää varten![]()
Kirjanmerkit