Lainaus Alkujaan tämän lähetti Sivustakatsoja Katso viesti
Sitten se että mikä säätelee sydämen sykettä?
Sinussolmuke. Se on sydänlihaskudoksen kaistale sydämen oikeassa eteisessä. Sinussolmuke lähettää sähköimpulsseja, jotka saavat sydänlihaksen supistumaan. Jos solmuke ei toimi oikein, impulssin voi antaa myös erillisellä laitteella, jota kutsutaan sydämentahdistimeksi.

Sähköimpulssi leviää sydämen hermoratoja pitkin viiveellä järjestyksessä eteisistä kammioihin ja saa veren virtaamaan sydämen läpi. Tuon impussin voi mitata ihon läpi ja kun mittaus tehdään elektrodeilla eri suunnista samaan aikaan, saadaan tarkka kuva siitä miten ja missä järjestyksessä sydänlihas supistuu. Tämä on sähkösydänkäyrä eli EKG. Jos halutaan tietää vain se, että missä tahdissa lihas ylipäänsä supistuu, käyttöön riittää yksi elektrodipari. Tähän perustuu rintakehän ympärille kiinnitettävä sykevyö.

Veressä on hemoglobiiniproteiinia, joka kuljettaa happea sitomalla sitä rautaan. Hapettunut rauta on väriltään punaista ja siksi veri on punaista. Punainen rauta heijastaa huonosti vihreää valoa, joten kun ihoon välkytetään vihreää LEDiä, heijastuksen määrästä voi päätellä missä tahdissa hemoglobiini kulkee ihon alla. Tähän ilmiöön perustuu ranteesta tai käsivarresta pulssia mittaavat laitteet ja siksi esim älykelloissa on pohjassa vihreänä vilkkuva valo.

Hemoglobiini, jossa on sitoutuneena happea taas heijastaa infrapunavaloa eri tavalla kuin hemoglobiini, jossa happea ei ole. Joten kun ihoa valaistaan punaisella valolla ja infrapunavalolla yhtä aikaa ja verrataan miten hyvin kumpikin meni läpi, näiden suhteesta nähdään miten paljon happea on veressä. Tätä kutsutaan happisaturaatioksi ja sitä mittaavan laitteen voi ostaa itse tai jos joutuu sairaalassa hoitoon, takuuvarmasti joku sen sormenpäähän laittaa.

Toinen urheilijalle tärkeä veren kuljettama aine on sokeri. Glukoosimolekyyli taittaa valoa. Joten kun ihoa valaistaan polarisoidulla valolla ja mitataan paljonko se taittuu ihon alla kulkiessaan, saadaan aikaiseksi glukoosimittari.

Levossa normaali syke on 60-100 lyöntiä minuutissa. Yksilökohtaista vaihtelua on huomattavasti, kuten on maksimisykkeessäkin. Normaaliväliä alempi leposyke eli bradykardia on yleinen kestävyysurheilijoilla eikä tyypillisesti ole vaarallinen. Muutoin alhainen leposyke voi viitata sinussolmukkeen häiriöön. Liian korkea leposyke (yli 100 BPM) eli takykardia taas voi olla merkki mm rytmihäiriöstä.

Sykettä nostaa rasitus sekä erilaiset lääkkeet ja muut kemikaalit. Näistä arkisin on kofeiini ja runsas kahvinjuonti siis nostaa sykettä. Kehon omana sykkeen säätelijänä toimii noradrenaliini, jota erittyy, kun jännittää. Stressi ja suoritukseen valmistautuminen siis nostaa sykettä.

Kovan treenin tai suorituksen aikana parasympaattinen hermosto aktivoituu ja alkaa tahdittamaan sinussolmuketta tiheämpään sykkeeseen. Tarkoituksia on kaksi
- kuljettaa riittävästi sokeria ja happea lihaksiin, jotta suoritus onnistuu vaaditulla teholla
- kierrättää verta ihon läpi, jotta veren kuljettama lämpö haihtuu hikoilun kautta pois ja keho jäähtyy

Syke on siis sitä korkeampi mitä enemmän kokonaistehoa vaaditaan ja mitä lämpimämpi on.

Kokonaistehoa saa lisää aktivoimalla lisää lihaksia. Mitä isompi lihas, sitä enemmän tehontarve kasvaa. Maksimisykkeen saa siis aikaiseksi hermottamalla tehokkaasti mahdollisimman suurta määrää isoja lihaksia, joita ovat mm. reisilihas, vatsalihas, leveä selkälihas ja rintalihas. Lajeilla ei varsinaisesti ole merkitystä vaan lihasaktivaatiolla, joka taas riippuu lajitekniikasta eli siitä miten hyvin kukin osaa hermottaa noita isoja lihaksia missäkin tilanteessa.

Pyöräilijä saa siis todennäköisemmin korkeamman sykkeen polkemalla kuin tekemällä punnerruksia, tuntien hyvin pyöräilijöiden kyvyn punnertaa. Juoksija taas osaa hermottaa jalkojen lihaksia juostessaan ja ylämäkeen juoksu on nopea keino nostaa sykettä. Mutta kiertoharjoitteluun tottunut urheilija, esim yleisurheilua, kamppailulajeja tai jalkapalloa harrastanut löytää todennäköisemmin maksimisykkeensä vastaavalla kiertoharjoittelulla. Esim tekemällä testiä, jossa juostaan kahden viivan väliä ja punnerretaan muutama kerta joka viivalla - se aktivoi tehokkaasti jalkoja, käsiä ja selkää. Hyppylajeja tai aitajuoksua harrastanut löytänee maksimisykkeen esim penkin yli polvet rintaan hypyillä.

Joka tapauksessa maksimisyke mitataan maksimisuorituksesta. Jos ei tykkää ponnistaa kroppaansa tilttiin asti, ei myöskään saa maksimisykettään.