Tuo on sun mielipiteesi ja näkemyksesi. Painoarvoa sillä on saman verran kuin kaikkien muidenkin vastaavilla.
Tuolla perusteella kaikkien tulisi ajaa sillä ruosteisella jopolla ja suomi-verkkareissa, sillä kuntoiluunhan ei tarvita muuta. Itse asiassa mitä raskaampi pyörä, sitä parempi.
Ruosteinen jopo-kortista kirjoitin jo edelliseen viestiin, joten antaa olla.
Kaikki ei välttämättä aja pyörällä kuntoillakseen. Itse ainakin ajan siksi että se on mun mielestä kivaa, lisäksi viihdyn metsässä. En sitten tiedä, enkä edes välitä, saisiko jonkun mielestä mulla olla hyvä ja arvokas pyörä.
En minäkään muilta kysele millaisia pyöriä hankin, tai mitä osia niihin kiinni ruuvaan -joskus on kiiltävää kun sellaisen perään olen. Erotan kuitenkin tarpeen halusta. Tarpeen määrittelen negaation kautta: mitä on oltava että selviän kulloinkin käsillä olevasta tehtävästä.
Jos joku haluaa oikeasti filosofoida siitä onko tämä nyt sitten kapitalismin syy niin kapitalistisen ajattelun isä Adam Smith kirjoitti siitä mikä ihmisiä motivoi ja mikä ihmiselle on sisäsyntyistä paljonkin analyysiä jo vajaa 300 vuotta sitten. Niistä kirjoituksista löytyy aika paljon vinkkiä siihen miksi nykyäänkin toimitaan kuten toimitaan.
Joka tapauksessa puhdas (liberaali) kapitalismi ei oleta, että olisi "oikeaa" tai "väärää" tai "perusteltua" tai "turhaa" kuluttamista. On vain liiketoimintoja, joista toiset ovat elinkelpoisia ja toiset eivät. Mitään muuta kriteeriä ei ole.
Elinkelpoinen tarkoittaa, että jollekin asialle löytyy riittävän suuri määrä ihmisiä, joista jokainen on valmis maksamaan niin suuren summan rahaa, jotta raha yhteensä kattaa toiminnan tuottamisen kustannuksen ja yrittämisen riskin. Vapaakaan kapitalismi ei toki salli, että toiminta on rikollista, terveyttä tai ympäristöä haittaavaa, moraalitonta tai muuten säännösten vastaista. Mutta jos niissä raameissa pysyy ja toiminta kannattaa niin antaa mennä vaan.
Jokainen terve liiketoiminta löytää markkinalta oman lokeronsa. Joku voi siis tarjota pyöriä kuntolijoille, joku kilpaurheilijoille, joku pyörällä kaupassa kävijöille ja joku niille, jotka vaan haluavat niin kalliin vehkeen mitä ikinä voi rakentaa. Jos toiminnalle löytyy riittävästi asiakkaita niin se jää eloon. Eikä kunkin toiminnan eri asiakkaiden tarvitse olla samaa mieltä ostoksistaan kunhan kussakin ryhmässä itsessään on ostovoimaa. Kapitalismi ei välitä ostajaryhmien sovusta ja yhteyisymmärryksestä lainkaan.
Myös muita malleja on kokeiltu. Mukaanlukien sellaisia, joissa jossain on viisaiden miesten foorumi, joka keskenään diskuteraa ja päättää mikä on tarpeellista ja mikä ei. Sen jälkeen siihen tarpeelliseen laitetaan resurssit. Kokeilut ovat toimineet aika huonosti, koska on lopulta osoittautunut, että pieni viisaiden foorumi lopulta ymmärtää aika huonosti mitä muut tarvitsevat.
Karl Marx haaveili kovasti yhteiskunnasta, jossa kaikille tehdään asiat yhteisellä päätöksellä kunkin tarpeen mukaan. Siis jos jossain on perhe, jolla on 9 lasta, niin perheelle tehdään koti, jossa on 10 huonetta. Yksi kullekin lapselle ja yksi vanhemmille. Vastaavasti pariskunta, jolla ei ole lapsia, asuu kodissa, jossa on yksi huone. He eivät tarvitse muuta.
Käytännössä käy kuitenkin niin, että pariskunta, jolla on paljon lapsia joutuu käyttämään niin paljon rahaa lapsiinsa, että sitä ei riitä enää samaa määrää asumiseen kuin lapsettomalla parilla. Siksi jos asunnot myydään vapaalla markkinalla, lapseton pariskunta päätyy asumaan asuntoon, jossa on 10 huonetta. Suurperheellä taas on varaa vain siihen yksihuoneiseen luukkuun. Tarve ja tarjonta kääntyy päälaelleen. Tämä on kapitalismin vääristymä.
Vapaa markkina kuitenkin automaattisesti korjaa tilannetta. Tosielämässä on nimittäin useita lapsettomia pariskuntia ja useita isompia perheitä. Varakkaat päätyvät kilpailemaan asunnoista, jolloin syntyy varakkaiden alueita ja niissä iso osa rahasta menee siihen missä asuu, ei siihen miten asuu. Siksi se lapseton pariskunta ei saa asuntoa, jossa on 10 huonetta vaan sellaisen, jossa on 5 huonetta.
Loppu tasataan tulonsiirroin ja siihen viisaiden yhteispäätös toimii varsin hyvin. Varakasta pariskuntaa verotetaan sen verran, että näiden varat riittävät lopulta nelihuoneiseen asuntoon. Kerätyt verovarat maksetaan lapsilisinä, asuntotukina, vuokratukina, korkovähennyksinä, aluetukina ja kaikenlaisina muina maksuina siten, että lopulta sillä isommalla perheellä on varaa asua asunnossa, jossa on vähintään kolme huonetta. Lopputulema ei ole täydellinen, mutta kuitenkin melko hyvä.
Tätä mallia, jossa keskitetty foorumi ei päätä siitä mikä on tarpeellista vaan siitä miten tuloja tasataan, noudatetaan mm sosiaalidemokratiassa. Tuo foorumi tosin päätyy yleensä päättämään aika laajalla pensselillä isommista asioista kuten asumisesta, puolustuksesta tai energiasta. Silloin tällöin koetetaan tehdä tulonjaon kohdistuksia pienempiin ja paljon tarkempiin kohteisiin ja nostamaan niiden merkittävyyttä. Kuten vaikka tukemaan verotuksellisesti pyöräilyä töihin. Monesti kuitenkin nuo pienemmät iskut jäävät lyhytaikaisiksi ja ne karsitaan pois. Koska edelleen se keskenään kinaava foorumi on lopulta aika huono saamaan aikaiseksi yhteisymmärrystä hyvin spesifisistä asioista. Tämä erityisesti silloin, kun raha on tiukalla.
Mun Kona Unit X on pitkälle sellainen koristelematon käyttökalu: tanko on toki SQlabin, että ei aivan halvin, mutta taivutukseltaan just passeli. Oli siinä XTR-polkimet kiinni hetken, mutta lyhyen akselin tähden -nyt on XT:t, kun niitä oli hyvin käytettynä kaapissa ja Salsa halusi lyhyet akselit.
Hissitolppa ei ole halvin, OneUp V3 -sen käyttöönotto ja huolto on yksinkertaista.
Nykyiset kiekot on DT:n halvimmat endurokiekot, ihan vaan että kestävät eivätkä juuri kaipaa huomiota. Silmäkarkkia ei taida olla, mutta käyttöarvoa on. Vaihteina on vielä 6100-sarjan Deoret ja XT:t ovat odottaneet kaapissa jo tovin.
Ei ole käynyt mielessä, että sitä koristelisi. Mutta on mulla kyllä muihin pyöriin koristetta.
^Määrittele mikä on "koristetta"? Paremmat osat vai jokin bling?
Hylkylistalla: Arvatkaa kuka...
Mä sijoitin hiljattain (tai ehkä kannattaisi puhua investoinnista..) vajaa 7K€ työmatkapyörään, mikä on about 50% enemmän kun mun auton arvo on. Arvovalintojahan nämä on, mulle pyörällä liikkuminen on elämäntapa ja pk- seudulla se on varsin mukavaa kun on varusteet kunnossa ja tarkoituksenmukaisia pyöriä tallissa. Eilen siivoilin tallia (jossa ei ole koskaan säilytetty autoa) ja laskin että kilsoja tulee itsellä pääasiassa viiteen pyörään. Loput on joko vintagea tai vaan turhaa.
Se että päivitellään miksi joku käyttää tuhansia euroja asiaan minkä voi hoitaa kierrätyskeskuksen 50€ vehkeellä on toki mukavaa ajanvietettä mutta kääntyy helposti juuri asian negatiiviseen näkökulmaan mikä ei juurikaan hyödytä ketään.
Mulla se määrittyy ajamisen kautta: jos se ei vaikuta ajamiseen, niin se on koriste. Jos pyörällä ei juuri ajeta, niin se on koriste kokonaan.
Mutta ei koristelussa mitään pahaa ole, punaavathan jotkut huulensakin ja joillakin on jopa korvissaan reikiä koristeiden ripustusta varten -sukupuolesta riippumatta.
Mussa on ollut aina sällistä asti annos keikariutta: en mä lähde suoraan auton alta terassille tai treffeille.
^^ Eikös suurinosa vaikuta myös ajamiseen kuten parempi osasarja tai kevyempi pyörä?
Hylkylistalla: Arvatkaa kuka...
Sille kenelle se vaikuttaa, se ei ole koristelua.
Helpoin tapa keventää pyörää on unohtaa juomapullot ja laittaa juomareppu selkään. Kaksi täyttä juomapulloa vaikuttaa minunkin mielestäni pyörän käytökseen heikentävästi.
Kevytretkeilyssä on "Big Three"-sääntö: suoja, kantolaite ja nukkumisen varustus -kevennä ne ensin. Pyöräilyssä keventely varmaan kannatta aloittaa rungosta.
Jos olisin kiihkeä mäkimies ja suurin intohimoni olisi kova nousukyky, niin ensin trimmaisin itseni, sillä tällä hetkellä olen itse suurin mäkijarru.
Osalla ihmisistä polkupyörä on myös esteettinen käyttöesine, eli mielummin ajaa paremman näköisellä pyörällä kuin "huonomman" näköisellä vaikka sillä ei itse ajamiseen olisi mitään vaikutusta. Ainakin itselläni näin ja uskon että monella muullakin.
^Juuri noin! Itselle ulkonäkö on yksi ominaisuuksista ja se viimeistelee kokonaisuuden. Siis miksi ei nauttisi kokonaisuudesta.
Hylkylistalla: Arvatkaa kuka...
äläpä...
Olisihan sen motivaation varmaan voinut tukahduttaakin, tulisi ainakin lyhyellä aikavälillä halvemmaksi, mutta kun 15 kesäinen nuori nainen treenaa kestävyysurheilua tunnollisesti koko täkäläisen talven, niin päädyttiin vaimon kanssa siihen ratkaisuun, että tuetaan harrastusta niin paljon kuin kyetään.
6.7 WTF/kg
^ Oikea periaate, huonot välineet tappaa innostuksen. Toisaaltaan kasvavien nuorten vaihtuva kalusto kasvattaa kustannuksia.
Hylkylistalla: Arvatkaa kuka...
Siitä se lähtee, tsemppiä sekä tyttärelle että vanhemmille!
Meillä onneksi riitti, että oli maantiepyörä, maastopyörä ja talvitreenipyörä omasta takaa. Siihen aikaan maantiepyörissä oli vielä vannejarrut ja sähkövaihteista ei ollut tietoakaan, joten kisakelpoisen maantiepyörän (ovh)hinta oli se noin 2500-3000€. Maasturiksi riitti jäykkäperä. Aika-ajopyörää saatiin lainaksi seurakaverilta ja underi-ikäisenä radalle kelpasi vielä velon lainapyörät.
Sitten on se toinen puoli asiaa eli kisojen huollot, kisareissut, leirit jne. eli se vanhemmilta vaadittava ajankäytöllinen panos, jonka voi myös ajatella olevan rahaa, koska aika on. Focus Ladiesin ja myöhemmin Toni & Toni tiimin taustavoimat hoiti kisat ja sekä kotimaiset että ulkomaiset kisareissut panostaen siihen niin käsittämättömän paljon omaa vapaa-aikaansa, että mä pääsin sen suhteen varsin vähällä. Fakta on se, että ilman heidän panostaan meidän neideillä harrastaminen sillä tasolla ei luultavimmin olisi ollut edes mahdollista.
Siinä ei vaan pelkkä periaate riitä, kun tarvittavien resurssien määrä kasvaa koko ajan. (Maantie)kisa pyörä nyt vaihtuu vuosittain yleensä jokatapauksessa, koska tiimit ajaa kuluvan mallivuoden kalustolla. Tuosta ei tosin aiheutunut mahdottomia kuluja, kun edellisen kauden pyörän myymisellä sai uuden pyörän hankinnan melkolailla rahoitettua, kun pyörät sai puolittain sponssattuun tiimihintaan. En kyllä tiedä, että miten tuokaan nykyään toimii, kun uusien hankintahinnat on nousseet ja käytettyjen myyntihinnat laskeneet.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
^ En mielestäni puhunut tiimikuskeista...
Hylkylistalla: Arvatkaa kuka...
^ Fyi: Maantiepyöräily on joukkuelaji, joten kyllä käytännössä kaikki maantiellä kisaa ajavat kuuluvat jonkun seuran joukkueeseen.
E: Tähän vielä sellainen huomautus, että se tiimin/seuran tuki siis pienentää resurssien tarvetta, ei kasvata sitä. Jonkin pienen seuran yksittäisen maantiejunnun vanhemmat hoitavat pahimmillaan itse aivan kaiken sekä taloudellisessa että ajankäytöllisessä mielessä.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Suomenmaassa on kasvava joukko nuoria, joilla voisi olla potentiaalia ja intoa alkaa harrastaa pyöräilyä, mutta rahaa on niukasti. Mikäli tämän palstan vakiototuus, että ei paskoilla kannata edes kokeilla, edes osin iskostuu näiden nuorten mieliin, niin ehkä ne nuoret sitten mieluummin halutaan nähdä ostarin nurkilla norkoamassa.
Ainakin maastopyöräilyssä soisin olevan tilaa vähemmän hyvillä fillareilla ajaville, nuorille takatukkaisille hunsvoteille. Maantie- ja soratiepyöräily olkoon siistin ja varakkaamman väen erityisoikeus.
Kun jotakin hoetaan riittävän monta kertaa riittävän painokkaasti, niin saattaa olla että vähemmän vastustuskykyinen asian uskoo.
Kun tuossa katsonut erään tutun harrastuksen alun kuvia niin ihan peruskapistuksilla aloitettu ja kehityksen myötä kalusto paranee ja kehittyy. Mielestäni se on oikea linja ja seurat varmaan pitävät ajoittain "avoimia ovia" että muksut pääsevät testaamaan erillaisia kalustoja.
Hylkylistalla: Arvatkaa kuka...
Maantiellä ei ole niin justiinsa. Ei se fillari kulje sen kovempaa vaikka vaihtaisi mekaanisen 105 -> Dura Ace Di2. Maastossa vähän eri, mutta kyllä sielläkin taitaa mennä ihan OK jäykkäperällä kunhan ei puhuta jostain vääränkokoisesta loppuunajetusta torilöydöstä. Eihän junnuille mitään 15k fillareita tarvitse hankkia, mutta jotkut hankkivat ja se heille sallittakoon.
Kisareissut on sitten eri asia. Just nyt kattelen että mitä majoitusta löytyisi Belgian ”pyöräilytaloista” ensi vuoden kevätlomalle ja/tai kesälomalle. Saattaa kuulostaa aika hullulta, mutta täältä pituuspiireiltä on edullisempaa reissata Belgiaan ajamaan kisaa.
6.7 WTF/kg
Kirjanmerkit