Kuvaraportteja pyörälenkeiltä

[JackOja]

Ajelin hauskan päiväretken metsässä. Siirtymä kotoa Bemböleen, jossa pääsi pian asiaan. Pätkä R2000:a, Nuuksion takasuora, Kyrsälää ym. Vihdoinkin talvi on ohi ja nuokin ajettavissa.


Siellä jossain, Oittaan-Solvallan välillä. Itse asiassa Hynkänlammen lähellä.


Muutamin paikoin oli vielä paksulti jäätä. Ei ollut kovin liukasta kun havunneulaset toivat kitkaa. Hankalasti nää odotti aina vauhdikkaan alamäen alla, mutkan takana. Viidestäkympistä suunnilleen lukkojarrutus kun piti varoa kuitenkin.


Täysii!


Nuuksion takasuora (Kattila-Veikkola) on kiva reitti. Hyvässä kunnossa, kuiva jo.


Olin päättänyt pitää pitkän evästauon Saarilammen uudehkolla tuli-ja telttailupaikalla. Tekisin nuotion ja lämmittäisin eväsleivät. Koko päivänä ei ollut suunnilleen ketään missään, mutta juuri tuolla olikin muutaman mölyävän perheen torikokous levittäytynyt tulipaikalle. Mönkään meni. No, istuskelin rannalla pitkään ja mutustelin leivät ja kahvin.


Veikkolan huudeilta, "Tukholmansuon" laidalta.


Tälläkin reitillä jäätä.


Tuubista läpi.


Kohti Haapäjärveä.


Pikkusen ilmaa renkaisiin ja that's it!?


Tampajan uimarannalla. Pitäisikin kooklettaa löytyykö tuosta saunasta jotain vanhaa kuvaa elinvoimaisena.


Kalliobaanaa (eipä ole muuten J. Jokila tullut takaisin foorumille)


Myönnetään, pari paikkaa taluttelin.


Ihana keidas, Lapinkylän leipomo.


Uusi tuttavuus, mantelipulla. Mieletön, tsekatkaa.


Vuokkojakin oli.


Palkinto odotti Otaniemessä.


Satkun täyttämiseksi piti kruisailla vielä kotisaaren rantoja.

[Santtu75]

Lapin työrupeaman jälkeen tulin viimeviikolla takaisin kotiin ja siitä sitten viikon lomalle Holiday club saimaalla (Lappeenrannan ja Imatran rajalla).

Lauantaina kävin sitten kaverin kanssa ajolenkillä joka alkoi pienellä junamatkalla Imatran asemalta Lappeenrannan asemalle josta sitten ruokailun kautta Saimaan viertä alas rajalle asti ja siitä sitten paluu rajan läheisyydessä Holiday Clubille (rauhassa ajaen ja taukoja pidellen)



Vanhan kanavan osaa kanavan alkupäässä mälkiän sulun lähellä:



Vanhan kanavan sulkurakentetieita:










Matka jatkuu rajaa kohden (uuden) kanavan itäreunaa pitkin:



Kaarnan tien nostosillalta tulosuuntaan kuvattuna, suoraa sorabaanaa riittää



Tämän Kaarnan tien sillan jälkeen alkaa ehkä reitin hienoimmat osiot joissa vanhan kanavan (1850-luvulla valmistunut) säilytetyt/museoidut osiot ja uusi kanava kulkevat hyvin lähekkäin:

Vanhaa kanavamaisemaa:





Reitti kulkee uuden ja vanhan kanavan välissä:



Ja sitten yllätys... reitillä olevan lossilautta olikin sitten vielä talviteloilla ja ei auttanut mikään muu kuin palata takaisin tuonne Kaarnantien sillalle ja siirtyä kanavan Länsirannalle ja jatkaa matkaa sitä pietkin. Tuo paluu ja länsirannalla jatkaminen teki jonkun 10-12km:n lisämatkan reittiin.



Länsirantaa jatkaessa tuli eteen hienoja kanavamaisemia



Mutta myös lisää ongelmia ja lisäkiertämistä:



Tosin viimeinen lisäkierto teki sen, että nyt sitten reitti kulki Nuijamaan raja-aseman vieritse, hiljaista on...



Raja-aseman jälkeen ei reitillä sitten enen ollutkaan mitään kiinnostavaa kuvattavaa, vaikka reilusti alle puolet matkasta tässä vaiheessa vasta takana.

[usko juntunen]

Toukokuun alkupuolen soratieajeluja Jyrkän (Sonkajärvi) maisemissa. Soratiet just avautuivat talven kinosten alta. Toki muutama poikkeus poislukien. Volokinpolulla vielä märkää ja osin lumistakin joten sinne poikkesin kumisaapaslenkillä. Tukikohtana Ruukintuvan mökki.


Lähtöpaikka Jyrkän Ruukintuvan mökiltä. Kuvassa taustalla näkyvät rakennukset ovat retkeilymajan rakennuksia.




Kiltuan ja Laakajärven välinen Patotie. En ajanut kokonaan läpitte Laakajärvelle kun oli muita reittisuunnitelmia.
https://asiointi.maanmittauslaitos.f...dHkiOjEwMH1d-z
(Tästä pätkästä jäsen @jJackOja taisi kysellä eräässä toisessa langassa)

Lisää kuvarapsaa linkin takaa.

https://photos.app.goo.gl/ivB4aNzcKX2KBNT79

[JackOja]

(Tästä pätkästä jäsen @jJackOja taisi kysellä eräässä toisessa langassa)

Kyllä se minä olin. Pitää ajaa tuo joskus. Muutenkin on pitänyt Jyrkänkoskella käydä ja ehkä yöpyä. Saakohan siellä olutta ja hampparia jostain?

[usko juntunen]

Kyllä se minä olin. Pitää ajaa tuo joskus. Muutenkin on pitänyt Jyrkänkoskella käydä ja ehkä yöpyä. Saakohan siellä olutta ja hampparia jostain?

Ruukintupa retkeilymajan kupeessa toispuolen jokkee, joka on myös listattu tuonne kesäkahvilat ketjuun. Ulosmynnissä myös jotain elintarpeita kuten ölppää, jätskiä, makkaraa yms pientä purtavaa.

https://www.ruukintupa.fi/

[usko juntunen]

Jatkokertomus ylempänä postaamaani Kiltuan sorasettiin. Hellepäivänä ajelin ko kierroksen maastopyörällä, kun tuntui jotta on "hieman" lämmin lähtä Volokinpolulle paarmojen syötiksi.
Täpäri maasturilla kiekka helppo nakki, mutta kaposemmilla renkailla varustettu rävellikuski saattaa paikoin kirota tuota Jyrkkä-Sotkamo tieltä lähtevää Kypärämäentietä.
Aika rouheeta soraa oli paikoin ja juuri äskettäin lanattu, joten pinta ei ole vielä tiivistynyt.

Kiltuantie Jyrkältä Laakajärven padolle erittäinkin ajettava vaikka maantiepyörällä.


Patotie Laakajärven rannan tuntumassa.


^ https://asiointi.maanmittauslaitos.f...dHkiOjEwMH1d-z tuosta pääsee ohitse suht vaivatta. Kartassa merkattu poluksi.



Hieman kesäisempi kuva Jyrkän retkeilymajan maisemista kuin tuolla ylempänä.

[mkpaa]

Muutamia kuvia Finland Lucky Four 1200 km brevetiltä. Reitti kulki Jyväskylän ympäri neljä erillistä lenkkiä.



https://www.flickr.com/photos/mkpaa/...77720318427793

[BianchiMan]

Tässä tänään ajelua Tahkolla, huom! Eka oikea maastolenkki ja sen näkee. Katollaankin tuli oltua. Kuvauksenkin suhteen pari pro tippiä jatkoa ajatellen….

https://youtu.be/9AoyvAQiPcg?si=kpyfBI5demfW-m8-

[mkpaa]

Transcontinental race 2024 kuvina. Reitti oli tällä kertaa Roubaix-Mangart saddle-Bjelasnica-Prevalle-Canakkale-Istanbul. Matkaa kertyi omalta osalta n. 4300 km. https://www.flickr.com/photos/mkpaa/...77720319500251

[JackOja]

^kiva rapsa! Monessa paikassa kovin erilaista kuin meillä, eikä aina hyvällä tavalla. Pelottavan näköisiä laumanvartija- ja kulkukoiria muutamassa kuvassa, olikos niistä häiriöitä?

[mkpaa]

^kiva rapsa! Monessa paikassa kovin erilaista kuin meillä, eikä aina hyvällä tavalla. Pelottavan näköisiä laumanvartija- ja kulkukoiria muutamassa kuvassa, olikos niistä häiriöitä?

Tällä kertaa oli melko vähän häiriötä koirista, mutta välillä ajettiin aika kovaa (esim. sen kuvassa olleen lammaslauman paimenkoirat ja erään kivimurskaamon lauma). Muutaman kerran koirat olivat sillä tavalla tiellä, että jännitti kyllä aika paljon miten ne reagoivat, kun ajaa ohi. Olivat kyllä huomattavasti rennompia kuin viimeksi Anatolian puolella ajaessa. Ilmeisesti lämpö oli tehnyt tehtävänsä.

[OKS]

Transcontinental race 2024 kuvina. Reitti oli tällä kertaa Roubaix-Mangart saddle-Bjelasnica-Prevalle-Canakkale-Istanbul. Matkaa kertyi omalta osalta n. 4300 km. https://www.flickr.com/photos/mkpaa/...77720319500251

Minkälaisen palautumisen vaatii tuommoinen reissu, vai ovatko nuo kilometrit ihan peruskauraa? Minkä verran polkijoita lähti mukaan tähän kisaan ja kuinka moni jätti homman kesken, syystä tai toisesta? Entä suomalaiset, oliko muita kuin mkpaa?

[mkpaa]

Minkälaisen palautumisen vaatii tuommoinen reissu, vai ovatko nuo kilometrit ihan peruskauraa? Minkä verran polkijoita lähti mukaan tähän kisaan ja kuinka moni jätti homman kesken, syystä tai toisesta? Entä suomalaiset, oliko muita kuin mkpaa?

Suomalaisia oli yhteensä 8, kuvasta puuttuu Auri Teinilä ja oikean puoleisin kuvassa eli Terlbert, joka ajoi Dulcen kanssa parina, ei ole Suomesta.

Tuloksia ja ajettuja reittejä voi parhaiten tarkistella live-sivulta: https://www2.followmychallenge.com/live/tcrno10/

Karkeasti 300 lähti liikkeelle, 2/5 pääsi aikarajassa maaliin ja 1/2 pääsevät ylipäätään maaliin. Suomalaisista Dulce ja Mikke keskeyttivät.

Palautuminen on tällä kertaa ollut lähinnä palautumista nilkassa olleesta tulehtuneesta haavasta. Sen takia myös olin matkan jälkimmäisellä puolella tavallista enemmän (sekä lukumäärällisesti että ajallisesti) sisämajoituksessa ja tulin maaliin verraten hyvin levänneenä. Reitti ja olosuhteet olivat tällä kertaa melko armolliset. Ei osuttu helleaaltoon ja haastetta reittiin toi lähinnä tarpeettoman suuri määrä gravelia.

Palautumisesta puhuttaessa pitäisi vähän tarkentaa, että mitä haetaan. Pyöräilyä useimmat pystyvät/pystyisivät jatkamaan samaan tahtiviin heti maaliin päästyään, mutta vastaavasti matkan alussa olleen suorituskyvyn palautumisessa puhutaan yleensä viikoista ja ehkä äärirajoille ajettuna jopa kuukausista. Kun ollaan 80 % vuorokaudesta satulassa, niin väistämättä myös lihasta kuluu vaikka kuinka yrittäisi syödä.

[stenu]

Pelottavan näköisiä laumanvartija- ja kulkukoiria muutamassa kuvassa, olikos niistä häiriöitä?

Kim piipahti alkuviikosta mun duunissa kertomassa reissukuulumiset ja hänellä oli kuulemma ollut jonkun verran hässäkkää koirien kanssa ja ekaa kertaa myös pari epämiellyttävää tilannetta ihmisten kanssa.

[OKS]

^^ Kiitos vastauksesta mkpaa.

[mkpaa]

Tämän vuoden Ruska kuvina. https://www.flickr.com/photos/mkpaa/...7720320578697/

[usko juntunen]

^
Kuva(t) kertoo enemmän kuin tuhat sanaa vaimitenseoli. Hieno setti! Kiitos tästä.

[JackOja]

Piti ajella ihan joku muu ja pidempi retki, mutta erinäisien syiden takia totesin parhaaksi ajella siten, että tarvittaessa pääsen n. päivässä jotenkin kotiin. Kaivelin sangosta reittejä ja kesäretken pääkohteeksi tuli valittua Onpahanvaanlampi. Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, heitä ketkä ovat käyneet Onpahanvaanlammella ja sitten ne muut. Halusin kuulua ensin mainittuun joukkoon.

Tuota joskus aiemmin suunniteltua reittiä tuunailin pikkuisen ja sovittelin majoitukset sopivasti reitille. Kahdeksan päivän retkelle päiväkohtaiset ajomatkat muodostuivat 110–180 kilometrin pätkiksi. Alle satkua päivässä ei tietenkään kannata ajaa. Oli sivumennen sanoen ensimmäinen kesätonttu, kun en tehnyt itselleni paperikarttoja mukaan.



Pikkusen huijasin alkumatkalla ja hyppäsin sunnuntaiaamuna klo 6:36 Z-junaan ja matkustin sillä Lahteen.

Lahti oli aivan hiljainen varhain sunnuntaina ja tyhjän kaupungin läpiajo oli sujuvaa. Reittisuunnitelma kulki hiekkateitä mutkitellen Vääksyyn, mutta koska liikennettä ei ollut käytännössä lainkaan, ajelinkin oikaisten 24-tien laitaa. Pikkuisen sateli ajoittain, ei haitaksi asti.



Vaikka toivoinkin, en lainkaan odottanut, että saisin Vääksyssä kahvia. Kahvila Kanavan Helmi kanavasillan pielessä oli kuitenkin ilokseni auki. Joissain pöydissä oli hiljaista seuraa tarjolla ja eräs heistä kaverina nautin herkullisen rahkapullan.





Kahvittelun jälkeen suuntasin kohti Pulkkilanharjua ja retken ensimmäistä kansallispuistoa. Pari puuttuvaa Veloviewer-ruutua keräsin matkan varrelta. Pulkkilanharjun sorapolkupätkän alussa hämmästelin, kun polkua oli käyttänyt lukuisa joukko ihmisiä vessanaan. Vessapaperia ja pökäleitä ympäriinsä! Ei saatana, metsäpaskat varvikkoon ja kunttaa päälle! Juntit!





Matkalla Pulkkilanharjulta Sysmään roikuin tangossa ja jaloittelin hieman Siltasaaren levähdyspaikalla, uimaankin olisi päässyt. Reitti olisi tehnyt pari koukkausta hiekkateille, mutta en mää viitsinyt, vaan ajelin assua Sysmään kahvittelemaan. Tosin kaikki kahvilat olivatkin sunnuntaina kiinni. Marketista karjalanpiirakkaa ja muuta pientä sitten.





Sysmästä ajelin pätkän kohti Hartolaa, kunnes Valittulassa käännyin tielle 15052 ja pääsin itse asiaan. Vähän matkaa tuttua pätkää parin vuoden takaiselta Päijänteen kierrolta.





Ihania hiekkateitä saikin painella kelpo tovin, reittiä Ylemmäinen-Siltasuo-Kauhtue-Hara-Pappinen ja järvimaisemia oli tarjolla monin paikoin.





Pappisissa oli tarkoitus polkaista Tammimäen näkötornille, mutta jo 60 metrin alkunousu, päivän aiemmat nousut, helle ja jo poljettu matkakin verottivat sen verran, että jätin kääntymättä lopuille 80 metrille vaan lähdin ihanaan alamäkeen kohti Vartiamäkeä ja Leivonmäen kansallispuistoa. Kansallispuiston läpi kulkeva tie oli maisemakarkkia.







Sitten taas paluu assulle ja Harjulahdentie-Kivisuontie kohti Rutalahtea. Päivän määränpää oli äitimuorin ranch, jossa siskoni oli emännöimässä. Huomasin olevani huomattavassa etuajassa ilmoittamaani saapumisaikaani nähden. Ajoitettu ruoka ja sauna olisi tiedossa, joten siksikin päätin viivytellä hieman ja kahvitella Letkaliiterilllä. Mutta ennen kaikkea siksi, että paikka oli kerrankin auki!





Kylältä oli enää pikku polkaisu perille. Tai kunhan ensin polkee Hepomäen huipulle niin loppumatkan määränpäähän pääsee milteipä rullailemalla. Onneksi en kauempaa viivytellyt kahvilla, sillä vartti saapumiseni jälkeen alkoi vartin järjetön ukkossade, joka ilmestyi ihan tyhjästä.

Palvelu oli toimivaa, tilaukseni ”jotain ipaa” oli toimitettu kellarinrappuun ja saunakin oli melkein valmis. Saunan jälkeen herkullista ruokaa, vaikka olin pelännyt saavani jotain soijarouhetta.

Päivän saldo 15200 ilometriä, liikkeellä 7:12, nousuja 1300 m.

[JackOja]

Oli pitkä ajopäivä tiedossa, joten herätys oli varhain. Koiranunta tuli nukuttua. Aamupalan jälkeen fillarin lastaus, juomapullojen täyttö ja aurinkorasvaa ympäriinsä. Siskoni lausahti ohimennen, etten näytä oikealta pyöräilijältä. WTF, jouduin selittämään, että olen retkellä ja pukeutunut kuin retkipyöräilijä ja että vaihtovaatteina minulla on kyllä tiukkaa asua, jotka menevät päälle ennen pitkää.



Nisulanväylällä, Vaaterinvuoren rinteellä kohti Majalahtea ja Toivakkaa pääsi heti päivän keskisuomalaiseen teemaan: nousua ja laskua. Lämmintäkin oli heti aamusta, huh huijaa. Toivakkaan ei polkenut tuntiakaan, joten kahvillekaan ei vielä ollut tarvetta.



Toivakasta alkoi hauska soraosuus Leppälahdenväylä-Kettukankaantie-Metsolahdentie. Lievestuoreella/Metsolahdessa (Laukaa taitaa olla kunta) olisi voinut tsekata kuuluisan lipeälammen sekä Pönttövuoren vanhan rautatietunnelin. Olen vaan laiska katsomaan nähtävyyksiä tai ainakin poikkeamaan reitiltä niiden takia. Polkemaan on tultu.



Lyhyen assuttelun jälkeen pääsin jälleen soralle, nimettömälle metsätaloustielle kohti Majavuorta ja Puttolaa. Tämä viisikilometrinen oli melko eeppinen pätkä, raidesepeliä, kiuaskiveä. Loppupäässä vielä pehmeää hiekkaa ja sadevesiuria jyrkässä teknisessä alamäessä. Puttolasta sitten Pyhtäänmäen ja Tahkovuoren kautta Kangaskylään.





Tielle 637 saapuessa olisin voinut kääntyä Kuusan kanavalle ja koskelle, mutta sieltä olisi melkeinpä pitänyt sitten ajella assua pitkä pätkä Suolahteen. Ajelin vielä pätkän koilliseen, kunnes Hietasyrjänkankaalla käännyin Korkeakoskentielle ja ajelin harjun reunaa Suolahden reunamille saakka.

En hakeutunut taajamaan vaan ajelin rantaraittia kohti satamaa ja rautatieasemaa. Palveluita kaipasin kyllä, jotain suolapalaa teki mieli, kun 90 kilsaa oli takana. Jotenkin helle teki huonon olonkin, joka oli vaivannut aamusta asti. Sopivasti venerannassa olikin ravintola Majakka.

Suolahdelta oli lyhyt polkaisu Äänekoskelle, tuttu paikannimi Nelostien varrelta eikä koskaan ole siellä käynyt. Jäi vieraaksi nytkin, matkalla oli näköjään kanavakin (Paatela).



Äänekosken jälkeen ei reitille sattuisi kerrassaan mitään palveluita ja matkaa vielä 80 km. Suolahdelta lähtiessä olin kytännyt mahdollisuutta täyttää vesipullot, huoltoasemalla, marketilla tms. Läpiajolle ei mitään sattunut, Citymarketin pullonpalautuspistekään ei ollut ihan ulko-ovella vaan ties missä. Shellillä ei ollut vesipistettä ulkona ja taajama alkoi loppuakin. Onneksi tuli vielä piskuinen K-market eikä tarvinnut kääntyä takaisin. Vesipistettä ei kaupassa ollut ja piti sitten ostaa puolentoista litran vesipullo. Tietenkin sattui käteen hiilihapollinen versio, ei kovin kätevää. Täytin pulloihin mitä mahtui ja join loput. Hyvin kuohui vesi ulos pulloista hiekkatien tärinässä.

Nelostien alituksen jälkeen jatkoin pitkää sorataivalta Järvenpääntietä kohti Hirvaanmäkeä ja Häkkilää. Piti kääntyä Takalantietä kohti Syrjäharjua, mutta jotenkin helteen sekoittamanako missasin risteyksen? Zoomailin puhelimen kartasta, että myöhemmin Silakkatietä pitkin pääsee vielä Peltokyläntielle. Paperikartta olisi hyvä näitä tilanteita varten.



Vähän alkoi jo tuntua, etten kuitenkaan viitsi polkea retken pääkohteeseen ja kääntöpisteeseen, Onpahanvaanlammelle. Kilsoja jo 130 mittarissa, lämpöä piisasi ja ajelu Peltokylästä assua suorinta tietä Saarijärvelle majoitukseen alkoi houkuttaa. Pyhä-Häkin kansallispuisto oli ihan siinä hollilla kuitenkin ja päätin edes sen tsekata.

Reissun kolmannen kansallispuiston maisemat ja ihana Majajärventie puiston länsilaidalla ja varjossa piristi kummasti ja päätin koukata vielä sittenkin Onpahanvaanlammen kautta. Kohtuu ajoissakin olin vielä liikkeellä. Puistossa olisi ollut kiva kiertää joku kävelylenkki. Maastokartassa teksti ”Luutnantinsilta” ei silminnähden tarkoittanut yhtään mitään, odotin jotain hienoa. Mukavan erämaista korpiseutua oli eikä ketään missään.





Majajärventie loppui Saaripurontiehen ja sepä oli ikävää baanaa. Irtonaista -olisiko n. 40 mm- sepeliä paksuna kerroksena. Renkaat kiemurteli ikävästi. GPS näytti seuraavaan käännökseen 6 kilometriä ja toivoin totisesti, että tien laatu paranisi viimeistään siellä. Näin onneksi Tiilikassa kävikin ja pääsi ajamaan ”normaalia” metsätalousmetsätietä. Maisemat olivat paikon karuja ja upeita, jopa kuin Inarin seudulla. Olisi hienoa retkeilyseutua – ja niinhän se onkin. Reittejä ja palveluita näytti olevan kansallispuiston ulkopuolellakin.







Harvamutkaiselta Tiilikantieltä piti ajella pistotie metsätien silmukkaan Onpahanvaanlammen läheisyyteen, josta olisi vielä käveltävää parisataa metriä.

Metsätien päätesilmukassa hankaluudeksi osoittautui leveä pusikkoreunainen oja, joka olisi pitänyt ylittää. Luovutin ja käännyin ajelemaan takaisin päin. Vielä kerran sisuunnuin ja tutkin karttaa, en minä näin lähellä luovuta, olenko muka joku luovuttaja? Tien varresta näytti lähtevän harvennushakkuuta tehneen metsäkoneen ura sopivaan suuntaan ja tiessäkin oli sopiva levennys jättää fillari. Vähän tosin arvelutti, mutta en ollut nähnyt ketään Peltokylän jälkeen, joten melko huono tuuri olisi, jos rosvo sattuisi kohdalle. Kävelymatkaa tästä olisi n. 300 metriä.

Reitti oli ikävän lohkareinen ja risurankainen. Hankala. Ja oli kuuma. Mutta kannatti, kaunis paikka ja bucket list lyheni hieman. Kaksi kysymystä jäi jälkikäteen vaivaamaan 1) miksi olin jättänyt kypärän päähän 2) miksen ottanut juomapulloa mukaan.



Olisin halunnut kastella paidan lammessa, mutta turverannat olivat liian höttöiset. Ryynäsin takaisin fillarille ja polkaisin matkaan.

Lammella käväisi reilussa vartissa, vaikka tuntuikin pidemmältä. Suunniteltu reitti jatkuisi Sammakkolammen pohjoispuolelta metsätien kääntöpaikalta lähtevää polkua Saarelankylän suuntaan. Katselin polun lähdössä, ettei viitsi lähteä tunkkaamaan kun juuri olin rypenyt risukossa. Matkaa olisi 1200 metriä seuraavalle tielle, mutta päättelin, että palaamalla Tiilikantielle ja edelleen assu-648:lle ja Saarijärvelle saattaisin olla nopeammin perillä, vaikka tekeekin ison mutkan. Tai ainakin vähemmällä vaivalla.



Kannonkoskentiellä (648) ei onneksi ollut paljoa liikennettä. Tunti vielä vierähti lammelta -loppupuolella kramppien säestämä- kunnes päädyin Saarijärvelle etsimään juottolaa lähestymisoluen nauttimista varten. Kaikki löytämäni, eipä niitä montaa ollutkaan, olivat maanantaisin kiinni. Kysyin asiasta ohikulkijapariskunnalta, mutta olivatkin epäonnekseni tietämättömiä turisteja. Ruokakin alkoi olla mielessä ja suomalaisten maaseututaajamien tapaan kebabpizzeria oli ainut vaihtoehto. Sinne, mutta olutta sentään sai.

Kebukan jälkeen marketista hain vielä iltanaposteltavaa, pari olutta ja seuraavan ajopäivän pikkuevästä ja rullailin majoitukseen. Olipa mainio paikka tuo hotelli Ruustinna, historiallinen Tarvaalan pappila ja kerrassaan ystävällinen henkilökunta. Fillaria varten sain kaukosäätimen autotallin oveen, majoitus- ja ravitsemusliike on ”Welcome Cyclist”-brändätty.



Päivän saldo 176 kilometriä ja 8:29, nousuja 1600 metriä.

[JackOja]

Ruustinnan aamiainen oli herkullinen ja sisälsi vaikka mitä ja vielä enemmänkin. Aamiaisella oli enemmänkin porukkaa kuin päärakennuksen kolmessa huoneessa eli jotain muitakin majoitustiloja siellä siis on. Autotallissa oli samanlainen leikkipumppu tarjolla kuin Lappeenrannan hotelli Rakuunassa, joten ei ilmanpaineiden tarkistamisesta mitään tullut. Ulos sihahtaneita ilmoja korvasin omalla pikkupumpulla.



Assua oli ajettava reilu kymppi Pajupurolle ja pian pääsi kääntymään melko erämaiselle osuudelle aluksi Konttikorventietä. Päistärkoskella näytti olevan vanha mylly tai sen rauniot, muttei saanut selkoa oliko yksityisaluetta, pihapiiriä tms. Jäi tsekkaamatta tarkemmin. Konttimäelle (toimiva kyläkoulu?! middle of nowhere) oli kohtuullinen nousu, mutta sai korvaukseksi lasketella pitkään. Houkuttelevat risteykset houkuttelivat moneen suuntaan, täällä riittäisi ajettavaa.





Reitin varrelle sattui Kulhanvuoren luontokohde, vanhojen metsien suojelualuetta ym. kartasta päätellen hienoa, jonne olisi ollut kiva poiketa. Ehkäpä joskus toiste ajan kanssa. Konttimäentie ja siksi myös GPS-reitti vei yllättäen vanhan metsätilan (kesämökkinä) pihan kautta, vaikka nykyinen tielinja kiertää sen. Sori siitä, jos jäin valvontakameraan, ketään ei ollut paikalla. Koirapurontien ja Sipiläntien yhdistävä pätkä Koirasuon läpi oli jännässä kunnossa, täysin sileä tienpinta ja kuitenkin isoja väisteltäviä monttuja. Piti virkeänä.







Kivaa reittiä yhtä kaikki, Sipiläntieltä ajelin Saraperälle ja lopulta Kukontietä Multialle.



Multialla oli tarkoitus evästellä jotain, kun melkein kolme tuntia oli jo lähdöstä. Olin kuvitellut jostain syystä isompaa taajamaa, mutta melko mitättömältä vaikutti, Multiahan on kuuluisa Multian lähteestäkin, missähän sekin oli. Nytpä on kuitenkin tullut Multialla käytyä.




Ajelin kylänraittia edestakaisin ja tähystelin kahvilaa. Juuri kun olin luovuttamassa ja astumassa Saleen huomasin kahvila Korsun siinä vieressä! Korsu olikin myös baari ja pari kantista olikin siinä päiväoluillaan. Mietin mitä ottaisin, kaikkea kivaa oli tarjolla. Lopulta valitsin makkaraperunat ja oluen. Hyvältä maistui silloin siinä ja kaiken jaksoin syödä, vaikka varoitettiin isoudesta, kun kyselin jotain pientä.

Siinä terassilla istuskellessa funtsailin päivän jatkoa. Helteistä oli ollut ja melko työlästä. Jospa oikoisi hieman ja jättäisi soratiekiemurtelut vähemmälle. Päätin ajaa tietä 58 Keuruun suuntaan, vaikkakin inhoan alle 3-numeroisia teitä. Ei viisas päätös ollut. Liikennettä oli runsaasti ja pientareet kapeat. Noin joka kymmenes autoilija oli kusipää ja ohitti hihaa hipoen. Kaikistapaskin hetki oli, kun vastaantulijoista huolimatta bussi ohitti 20 cm päästä ja minulla oli vielä kaide siinä väistämisen esteenä. Saatanan pelle huusin (turhaan) perään. Menisi hoitoon. Ei ole minusta maantiepyöräilijäksi.

Sai riittää tätä lajia vähäksi aikaa ja sopivasti saikin kääntyä Lihjamontielle, vanhalle tielinjalle. Olisi päässyt jo aiemminkin ilman turhia kiertoja Talasmäen yli, jos olisi ollut viisaampi. Lihjamontiellä ajelin segmentillä maailman kahdeksaksi nopeimman ajan! Rauhallista oli, mutta vielä piti palata isolle tielle muutaman kilometrin ajaksi ennen Keuruuta.







Keuruulle saapuessa näytti lupaavalta. Multian jälkeen tämä olikin vilkas keskus ja luottavaisin mielin tähyilin kahvilaa… kenties jopa konditoriakahvilaa. Melko heti sellainen löytyikin siitä pääkadun(?) varrelta. Tässä kylässä olisi ollut kiva olla vaikka yötäkin ja niin oli alkuperäinen suunnitelmakin. Kehuttua hampurilaistakin olisi ollut tarjolla. Kahvin ja herkun jälkeen matka jatkui ja bongasin vielä kaksi(!) muutakin houkuttelevaa kahvilaa. Mikähän olisi ollut paras? Keuruulle voisi tulla joskus toistekin ja syödä sen hampparin.





Laiskotti siinä määrin, että Keuruultakin jatkoin vastoin retken ennakkoajatuksia assua, tietä 348 kohti etelää. Melko pian piti selvittää Monttosvuoren hirveä nousu ja vauhdikas lasku.

Tie kohti Kolhoa jatkui mukavan pienesti kumpuilevana. Huomasin pyöräilijän lähestyvän takaa ja päätin antaa jalkaa karistaakseni, etenkin ylämäet ja sehän auttoi. Hävisin horisonttiin. Kolhossa taajama-alueella himmailin ja siirryin pyörätielle, ja kanssapolkija sai lienee hyvän mielen, kun pääsi ohi. Oli virkistävää ajaa reilu kymppi hieman vauhdikkaammin, kun oli kirittäjä.







Kolho vaikutti merkilliseltä paikalta, kyllä siellä selvästi ihmisiä asuu, mutta mitä he tekevät? Jotain järeää teollisuutta näytti olevan ja kiinnostava muistomerkki. Muuten en kummemmin taukoillut, mutta muistomerkillä tutkin kirjoitukset ja zoomailin karttaa.

Matka olisi jatkunut epäilemättä kiinnostavan Mäkelänvuoren yli, jossa nousua olisi tullut satakunta metriä ja reitissä oli epämääräinen, ehkä ajokelvoton osuus. Päätin laiskana jatkaa assulla kohti Mänttää. Tai oikeasti Mänttä-Vilppulaa, kuten se nykyään kuuluu sanoa.



Vanhaa tielinjaakin oli tarjolla mäen reunaa, mutta eteläpäässä ei ole tieyhteyttä rautatien yli ja rata kulkee solassa, joten arvelin ylityksen hankalaksi. Pienen pätkän sai sentään ajella 348:n länsipuolella ja melko heti sen jälkeen sai kääntyä Kitusuontielle ja muille pikkuteille.





Mänttään saavuin jo iltapäivällä, kun paljolti suunniteltua reittiä oikoen ja helpottaen matkakin oli yllättävän lyhyt. Taas uusi paikkakunta itselle. Päätin tappaa hieman aikaa ennen majoitukseen pyrkimistä ja rullailin edestakaisin ”keskustaa” kunnes suuntasin läheisen Pub Kolon terassille lähestymisoluelle. IPA oli tuntematon herkku täällä.

Majoitus oli hotelli Alexander, jonne olin jo etukäteen spostilla sopinut fillarin viemisestä huoneeseen. Huone oli hieman elähtänyt ja vaatimaton, mutta kaikki tarpeellinen toki löytyi. Hinta oli kuitenkin turhan korkea mikä selittynee Mäntän taideviikoilla. Suihkun jälkeen alakerrassa hamppari naamaan ja jaloittelemaan reittiä apteekki-kauppa-Pub Kolo. Hotellin naapurissa -kun kerran taidekaupungissa olin- poikkesin vielä galleriassa tsekkaamassa Viggo Wallenskiöldin tauluja (heh). Galleristi luennoi minulle mielellään Mäntän muistakin kohteista, vaikka sulkemisaika oli ihan justiinsa. Nähtävää olisi ollut muutenkin.



Päivän saldo 111 km ja 5:25. Pikkusen alkaa helpottaa, nousua vain 1100 m.

[JackOja]

Aamulla oli hieman apea mieli, sääennuste sisälsi ankeutta iltapäiväksi Tampereen suunnalle, jonne matka oli. Olihan sadekamat toki mukana, mut silti. Jotkut hiekkatiet muuttuvat sateella kurjaksi liimaksi. Ja tulee sotkua.

Hyvän aamiaisen jälkeen matkaan, ensin kohti Vilppulaa. Vilppulankoski on ollut ”vuoden 1918 tapahtumien” aikaan merkittävä rähinäpaikka. Valkoiset kosken pohjoisrannalla ja punaiset etelässä. Muistomerkit vastaavasti.





Liikennettä oli vähäisesti 348:lla, mutta päätin että olisi sorapainotteinen päivä vaihteeksi. Pavintietä pitkin pääsi sopivasti asiaan. Oli melkoisen eeppinen pätkä; terävää kiveä, kipakoita mäkiä ja käsittämättömän autiota korpea. Joku ajaa ralliakin täällä, päätellen jäljistä ja huomiovärillä maalatuista isommista kivistä tienpinnassa.

Lylyn asemanseudulla oli vaihteeksi asutustakin ja muutenkin tultiin korvesta viljelyseudulle Juupajoen kirkonkylää lähestyessä. Alusta ihan ykkösluokkaa ja välillä assuakin. Kirkonkylän aittakahvila oli tietenkin kiinni.









Viimeisen pätkän ennen Orivettä pääsi ajamaan mainiota vanhaa E63-tielinjaa Kasakkamäentietä ja Tanhuantietä. Valitettavasti taivaalla kumisi ja alkoi näyttää erittäin synkältä. Juuri ennen E63 ylitystä ukkonen ritisi jo ihan päällä, muttei vielä satanut. Aloin kyttäämään mahdollisia katoksia taajamaa lähestyessä, tuossa olisi päiväkoti, tuossa bussipysäkki, tuossa jonkun viraston lippa jne. Pääsin onnekseni ihan keskustaan ja bongasin konditoriakahvila Herkkuhetken! Hain herkkua sisältä ja terassille sateensuojaan päästyäni taivas repesi.



Pullaa mutustaessa katselin sadetutkasta, että tuuheaa tavaraa on, mutta loppuukin joskus. Tosin samanlaisia olisi tulossa lisääkin. Puin lähtiessä sadetakin vaikkei juuri sillä hetkellä pisaroinutkaan. Pian paistoikin taas aurinko niin lämpimästi, että (musta!) sadetakki oli pakko poistaa. Tienpinnatkin kuivuivat nopeasti. Lukuisia ukkoskuuroja meni joka puolelta ohitse, mutta jollain tuurilla eivät sattuneet kohdalleni.

Siitamaan ajelin Vanhanradantietä, osittain vanhaa radanpohjaa. Onpas rata kulkenut ennen melko kapeassa solassa. Hieno osuus ja sitä seuraava hiekkatie Siitamasta Suinulan suuntaan olikin ihan huippua, reissun parhaita. Lihasulan kombinaatti (https://www.lihasula.fi/) oli mielenkiintoisen näköinen mesta. Vihtori Peltonen vaikuttaa kunnon mieheltä!









Tietenkin sateita osui lopulta kohdallekin Lihasulan jälkeen ja sadetakin kanssa on/off jumppaa. Bussipysäkeillä oli katokset ja yhden alla istuskelin sakeimman hetken. Kolme hevosta tuijotti uteliaana laitumeltaan tien toisella puolella.





Matka Suinulasta Ruutanan kautta Tampereelle olikin sitten assua ja epäluontevan epäsuora. Lintukalliontie oli sentään hauskahko ja varmastikin entinen valtatie. E63 laitaa sai vielä ajaa lyhyen polkuenduropätkän Aitolahdentielle.

Loppumatka tuntui loputtomalta lähiöltä, eipä jääneet paikannimet mieleen, seurasin vain opasteita keskustaan, niin ja opastihan gepsikin. Kalevan kirkon tunnistin matkalla. Muutamia pisaroita sateli. Myöhemmin uutisia lukiessa kävi ilmi, että aikaisemmin Orivedellä tarkkaillut sateet olivat Tampereella olleet sellaiset ”kadut lainehtivat” -sateita. Olipa onni myöhästyä niistä.

Lopulta saavuin jossain määrin tuttuun keskustaan kruisailemaan ja aloin katseellani haravoida sopivaa olutjuottolaa lähestymisoluen suorittamiseksi. Vaatimuksia olivat: 1) hyvä valikoima kun oltiin oikeassa kaupungissa 2) terassi 3) fillari näköetäisyydellä koko ajan 4) paikka on auki. Eipä vaan löytynyt, kohtien 1, 3 ja 4 toteutuminen yhtäaikaisena oli suurin haaste. Kello oli vasta kolmen luokkaa eikä huoneen valmistumisesta ollut vielä tullut viestiä, joten jotain piti keksiä. Itse asiassa paljon pidemmällekin olisi voinut ajella. Menin sitten ravintola Tampellan terassille juomaan perusoluen ja odottelin viestiä hotellilta.





Nimimerkki ”stenu” oli mainostanut uutta hotelli UNITYa Pyynikillä entisessä trikootehtaassa. Olisi kuivaava pyykinpesukone huoneessa ja panimoravintola alakerrassa. Kumpikin optio kiinnosti kovasti. Pyörän sai viedä huoneeseen. Fillari oli tosin jo sotkuinen, mutta varoin koskettamasta sillä uudehkoja seinäpintoja yms. Huone oli loistokas ja siihen nähden edullinen.
Sitten suihkuun, 2 x ajokamat pesuun (pesuainetta ei talo tarjonnut, mutta kai enimmät pelkällä vedelläkin?) ja pizzalle Mad Finnin taproomille.







Pizza oli herkullinen ja panimon oluetkin maistuvia, joten elämä hymyili. Käväisin vielä ylimmän kerroksen loungessa ja kattoterassilla tsekkaamassa näköalan ja sateiden kulkua. Hotelli mainostaa, että käy tutustumassa ihmisiin, pelaamassa lautapelejä ym. Ei vain ollut ketään toista.

Päivän saldo 114 km, 5:42, 1200 m.

[JackOja]

Aamiainen oli erinomainen ja monipuolinen. Pekonia (söin paljon), rahkalettuja (söin monta) ja vaikka mitä spesiaalia.



Heti lähdön jälkeen hain Pyynikin Jalkasaaresta pari karttaruutua, kun siinä tyrkyllä olivat. Melko taajamamaista reittiä sai sitten ajella Sääksjärvelle, jossa siirryin radanvarren huoltotielle. Siellä oli rauhallista ja mukavaa ja sai ajella melkein Lempäälään asti. Hirveä rytinä pusikossa säikäytti ja tielle juoksi takaa-ajona kolme rusakkoa. Onneksi ei karhuja.





Lempäälässä ei vielä kahvi maistunut, mutta parin hiekkatiekoukkauksen (Hulaudentie, Pyhältöntie) jälkeen Viialassa olisi voinut maistuakin. Siellä ei sattunut sopivaa silmiin, mutta taisinkin jotenkin kiertää ”ydinkeskustan”. Toijalassa varmastikin löytyisi jotain ja pitäisi jotain muutakin löytyä, nimittäin joku pyörähuolto.

Edellisenä päivänä -vaiko jo aikaisemmin- oli alkanut kiusallinen rutina voimansiirrosta. Kuulostelin, että oikealta puolelta painottuen. Polkimet olin juuri huoltanut ennen reissua ja aloin pelätä olinko huoltanut toisen huonosti. Vaiko sittenkin keskiö? Taajamaa lähestyessä googletin konditoriakahvilan ja pari fillarihuoltoa. Logistisesti kätevästi poikkesin ensin keskustan etelälaidan osoitteessa, mutta löysin vain tyhjän liikehuoneiston.



Eipä siinä sitten muuta kuin kahville ja herkuille. Kuinka ollakaan, pitkään kyttäämäni sadealue saapui juuri sopivasti kohdalle. Satelikin järkyttävissä määrin. Eläkeläismies kyseli retkestäni siinä kahvitellessa ja voivotteli säätä myötätuntoisesti.



Kahvittelun jälkeen, kun sade oli hiukan kohtuullistunut sadetakki ja -sortsit päälle ja tarkistamaan kylän toinenkin pyörähuolto. Kiertelin pientaloaluetta ja löysinkin talon, jossa piha täynnä (tavis)pyöriä. Vähän näytti siltä, ettei täällä GXP-keskiöitä hyllyssä olisi ja kovin hiljaiseltakin vaikutti niin jatkoin matkaa. Rutina oli jo sellaista mitä piti hävetä, vakavasti otettavan pyöräilijäpojan fillari on hiljainen (pl. vapari)! Melu kuului varmasti pitkälle.

Tarkoitus oli ajella radanvartta Kuurilaan ja Äimäjärven länsireunaa Kutilaan ja edelleen Könnölään (Könnölä-vibes hakusessa) ja Lautaportaaseen, josta korpiteitä Räyskälään. Umpikuraiset ja märät hiekkatiet eivät houkuttaneet, joten katselin assureitin Lontilan, Ohtisten ja Pirttikosken kautta.







Ohtisista Pirttikoskelle olisi ollut mahdollista ajella vielä vanhaa Kurttila-Pirttikoski saharadan ratapohjaa pitkin, mutta ajoittainen sade ja yleinen märkyystaso eivät sinnekään houkutelleet.
Pirttikoskea lähestyessä eteläinen taivas näytti törkeä synkältä ja pari salamaakin välähti. Laaja ukkosrintama näkyi liikkuvan lännestä itään sadetutkan perusteella. Rimmilään kääntyvä hiekkatie näytti vastalanatulta, ehkä vain pari autoa oli kerennyt siitä ajaa. Tienpinta näytti kuohkealta ja siksi vettä läpäisseeltä eli kuivalta. Päätin vältellä sadetta ja ottaa riskin. Renkajärvellä noin kympin jälkeen pääsisi taas siistille assulle.

Yllättävän hyvin sujui. Parempi oli kuitenkin ajella tasaisissa renkaanjäljissä kuin lanakuohkeassa sorassa. Kaikki kaksi tiellä kulkeneet autoa olivat ajaneet vastoin kulkusuuntaani, joten piti ajaa tien väärää reunaa ja mutkissa piti olla tarkkana mahdollisten vastaantulijoiden varalta. Aivan lopussa tie muuttui vielä ihan tahmeaksi kuravelliksi.



Olen ruutunäätä. Saavuin yhtenäisen ruutualueeni reunamille ja laajentaa pitäisi. Renkoa kohti ajaessani tein kivan korpikoukkauksen hylätylle(?) Nummenpään metsätilalle vastikään(?) palaneine navettoineen. Päärakennus näytti melko hyväkuntoiselta.







Renkajärven eteläpäässä koukkasin järviketjun toiselle puolelle ja kruisailin Härkätietä assua kahville Renkoon. Härkätien kahvila oli tietenkin kiinni, joten Cafe Raparperiin, kuten pari vuotta sitten. Samat ukot istuivat edelleen kahvilla.



Kahvittelun jälkeen oli vielä 40 km majoitukseen Räyskälään mutkien kautta, ruutuja keräillen. Pääasiassa normaaleja hiekka- ja metsäteitä, mutta pätkä myös 10-tietä. Parin ruudun ikävä reikä jäi vaivaamaan vuosi sitten ja nyt vaivasi, että reitti niille kulkee tilan pihapiirin läpi. Tai itse asiassa Maastokartassa tie loppuu pihaan, mutta OSM-kartassa jatkuu jokin läpikulku-ura seuraavalle tielle. Päätin varovasti tarkistaa tilanteen ja tilahan olikin autio ja polku jatkui pihalta oikean näköiseen suuntaan. Ajettava se ei tosin ollut.









Tuntui vihdoin, että päivä olisi selätetty. Vielä reilun kympin rullailu Räyskälään, olut sekä hamppari alkoivatkin jo maistua suussa. Kaupan (höh, olutvalikoima ihan perus, ennen oli erinomainen!) kautta koukaten lentokentän ravintolalle syömään.

Nyt sain korvauksen viimevuotisesta painajaisesta, Äijäburger maistui paremmalta kuin koskaan ja oli jotenkin muhkeampi kuin ennen. Ulkopöydät oli niin varattuja, että piti syödä sisällä. Toinenkin olut maistui siinä jälkkäriksi ja sitten pääsi viimein majoitukseen ja suihkuun. Toisinpäinkin olisi tehnyt mieli suoriutua, mutta ravintola menee kohtuu aikaisin, klo 19 kiinni.



Lopun iltaa ei jaksanut kuin jaloitella pikkuisen ja muuten vaan öllötellä.

Päivän saldo: 149 km, 6:57 ja 1100 m

[JackOja]

Päivä alkoi iloisissa merkeissä, pitkästä aikaa reitille ei sattunut sateita ennusteiden mukaan. Lämpöä turhan paljon toki. Muutenkin oli kiva olla taas Räyskälässä ja aloittaa päivä mainioilla Hämeen järviylängön hiekkateillä. Ensin toki aamiainen lentokentän ravintolassa.













Keräsin Liesjärven retken neljänneksi kansallispuistoksi ja ajelin siellä Kyynäränharjun, kun pyöräily ei ollutkaan enää kiellettyä. Hassua ajatella, että 1970-luvun puolivälissä ennen kansallispuistoa harjua pitkin ajeltiin autollakin ja kaadettiin puita nuotioihin (itse olin lapsi, siis syytön). Kun en aiemmin ollut käynyt Korteniemen perinnetilalla poikkesin sielläkin, olipa mainio paikka.











Matka jatkui Salkolanjärven länsipuolta kohti Somerniemeä. Järvellä olisi tuttujen mökkikin, jossa olisin voinut käydä morjenstamassa, muttei ollut ihan tarkkaa (vaikkakin melko tarkka) muistikuvaa oikeasta liittymästä.



Somerniemen kylän jälkeen pääsi hetkeksi ajamaan tuulisia peltosuoria, kunnes noustiin takaisin Kolmannen Salpausselän ylängöille, Halkjärven reunaa Kiikalannummelle ja sillee.







Kiikalaan poikkesin korvesta varta vasten kahville, mutta eipä muuta elämää kylässä ollut kuin Sale, josta hain pientä murkinaa ja kahvin. Kolme teinipoikaa oli siinä ulkona palkattu jonkun suoramyyntipisteen myyjiksi ja kovasti oli äänekästä puhuttavaa siitä kuinka ruotsinkieliset ovat paskaa ja epäilyttävää sakkia.



Kiikalasta lähdön jälkeen pääsin hetkeksi ajamaan käsittämätöntä korpiseutua Myllykulmalta Kollinkulmalle ja yllättäviä mäkiä. Korpiylängöltä poistuessani Perttelin suuntaan oikaisin epähuomiossa erään maatilan pihan läpi, pahoittelut siitä. Paljon oli seuraavan peltoaukion laitumilla lampaita, niin varjoissa kuin vain saattoivat löytää. Taisi olla niilläkin kuuma.





Inkereen kylässä huomasin pienkonekorjaamon ja -myymälän. Astuin sisään kysymään pientä vaseliini- tai laakerirasvatuubia ja 8 mm kuusiokoloavainta suunnittelemaani keskiön ensiapua varten. Ei kuulemma ollut raswaa kuin prässissä eikä työkaluja ole myytävänä kertoi henkilökunnan yrittäjä epäilevästi pälyilen. Noheva mekaanikko olisi kai voinut lainata avaimen vartiksi ja myydä kahvirahalla nokareen voiteluainetta. Suositteli Motonetia.

Salossa oli joka tapauksessa pyörähuoltoja, joista ensimmäisenä rullailin nimimerkki ”navajokoiran” vinkkien perusteella Pyöräkeitaaseen. Huolto ei ainakaan onnistuisi kuin vasta viikon päästä. Mainitsin olevani läpikulkuturisti ja selviän kyllä, jos myyvät vaseliinituubin ja pitkävartisen 8 mm kuusiokoloavaimen ja mahdollisesti GXP-keskiönkin + avaimen varalle. Mitään noista ei kuulunut myyntiartikkeleihin, mikä oli outoa kun kauppa vaikutti pätevältä.

Seuraavaksi suuntasin Pyörähuolto Salmirannalle, sielläkään ei enää perjantaina iltapäivällä huolto onnistuisi, mutta sain ostettua rasvan ja kuusioavaimen illan askareita varten. Tirehtööri lahjoitti vielä nokareen DT Swissin erikoisrasvaa, kun mainitsin, että on ratchet-vapari, jossa vika voisi myös olla. Kiva kauppa.



Salon torin laidalla menin samaan pizzapaikkaan syömään saman lohipizzan kuin Lauhanvuoren tourneella kaksi vuotta aiemmin. Majoituskin oli illaksi sama kuin monella retkellä aiemmin. Siksi on myös ruutuja kertynyt ympäristöön ja lisää tuli tänäänkin.

Ensin kaupan kautta ja kohti majapaikkaa, Lehmijärven lomakeskusta. Hämeenkyläntie oli mainio sorapätkä samoin kuin Lehmijärvelle kulkeva retkeilyreitti. Turhan ikäviä nousuja näin lopuksi kylläkin.





Majoituksessa piti tuumiskella mikä rutinanpoistohuolto olisi kätevintä suorittaa huoneessa; rasvaisiko keskiön, takanavan, polkimet vai jotain muuta? Kaikkia toimenpiteitä ei kerralla kannata tehdä koska silloin ongelman syy jäisi selviämättä. Päätin valita helpoimman toimenpiteen ja huoltaa takanavan ja siksi hain myös yhteistilojen (majapaikan halpispuolella on sellaista) jääkaappiin viemistäni oluista toisen asennusolueksi.

Pyörä katolleen, kiekko irti ja napa auki, rasvaukset ja paketti takaisin kasaan. Helppoa ja hauskaa ja ylimääräinen ääntely olisi huomenna poissa. Sitten vain jälkiruuaksi se toinen olut jääkaapista, mutta… sehän oli varastettu! Kuka ihme viitsii? Epäilyksenalaisia ovat ainakin se hiippaileva pitkätukkainen vatsakas hevariaikamiespoika ja satavuotias höperö vanhus. Vanhus saa anteeksi, jos hän on syyllinen. Hevarin hakkaan jos kohtaan uudelleen. Piti sitten paikata lomakeskuksen baarissa.

Päivän saldo 126 km, 6:07 ja 1100 m.

[JackOja]

Aamupala onnistui näköalapöydässä, kun olin ehtiväinen ennen vanhuksia. Sitten jännityksellä matkaan, alkaisiko rutina taas. Vaikutti hyvältä. Heti ensiksi Teijon kansallispuiston (retken nro 5) reunamilla muikeita tuttuja ja uusia reittejä, kunnes Perniön länsipuolella Kiskonjoen ylityksen jälkeen pääsi uusiin (pyörällä) maisemiin kohti Trollshovdaa.











Reitti oli mainiota, jopa se loppupuolen assuosuus ennen 52-tietä oli viihdyttävää ajeltavaa. Ikävä kyllä jouduin huoltohommiin, vika ei ollutkaan takanavassa vaan ärsyttävä rutina alkoi taas kuulua.
Pysäytin kun sopivasti sattui sivutien liittymässä penkki kohdalle. Toivoin, ettei mitään menisi vikaan ja irrotin kammet. Ihan kuivia olivatkin kaikki vastinpinnat. Lisäsin rasvaa reilusti pölysuojien alle ja akselille ja kasasin paketin. Jatkoin matkaa ja ihana hiljaisuus. Kunpa olisi keksinyt tämän aiemmin, turhaan olin kuunnellut kitinää ja rousketta monta päivää.

Trollshovdan tie on osa Rannikkoreitti -nimistä pyörämatkailukokonaisuutta ja Hultaan saapuessa se siirtyisi vilkkaalle ja kapeapientareiselle 52-tielle. Valitsin paljon hauskemman vanhan tienlinjan. Silta Svenskbybackenin yli on jo melko haperon tuntuinen.





Tenholaan saavuin keskelle yllättävää markkinahumua. Kaikenlaista tapahtumaa oli meneillään, ihmisiä mm. kuljetettiin traktorin peräkärryssä heinäpaalien päällä istuen ja paloasemalla oli avoimien ovien päivät yms. Ihmisiä oli liikkeellä kaiketi moninkertainen määrä kylän asukaslukuun nähden.

Kesäteatterilla näytti olevan kahvila oli auki, joten poikkesin sinne puhumaan ruotsia saadakseni apetta. Osaamiseni loppui erään kahvittelijan paksulla murteella esittämään kommenttiin. En ymmärtänyt mitään ja kysyin parin sekunnin miettimisen jälkeen ”MITÄH?”. Mies sitten sanoi, että ”Tuolla on istumapaikkojakin”. Naurahdin ja totesin istuneeni koko aamupäivän ja seisoisin nyt ihan mielelläni pystypöydässä.





Markkinoille olisi ehkä kannattanut jäädä viettämään aikaa hieman pidemmäksikin aikaa. Näytti viihtyisältä ja katuruokaa olisi saanut. Hanko kuitenkin veti puoleensa.
Tenholasta jatkoin kohti Hankoniemeä Gennarbyvikenin länsilaitaa hauskaa soratietä, Hyltassa siirryin toiselle puolelle ja jatkoin Hangon suuntaan muutaman puuttuvan karttaruudun keräillen tien 25 pohjoispuolella. Hankoon saapuessa hain vielä Tulliniemestä yhden. Sille pitikin talutella kun fillarointi oli kiellettyä. Tulliniemestä pääsikin yllättäen pyöräteitä keskustaan eikä tarvinnut kiivetä Halmstadinkadun siltaa. Sunnantien varrelta löytyi ennestään käymättömät ranta ja satama.











Olin melko ajoissa tänäänkin perillä ja siksi oli aikaa käydä Hangon panimolla yhdellä neuvoa-antavalla lähestymisoluella miettiäkseni ruokailuvaihtoehtoja. Kruisailin rannan tuntumassa ja tuskastuin ihmispaljouteen ja ruokintapaikkojen vähäisiin mahdollisuuksiin.



Lopulta äkkäsin tyhjää pöytätilaa espanjalaisen ravintolan (Bravas) terassilla ja fillarinkin sai ihan viereen, joten hankkiuduin sinne. Ruoka oli kätevä tilata ja maksaa pöydästä löytyvällä QR-koodilla. Kylläpä kannatti hieman arpoa, annos oli kerrassaan herkullinen ja heittämällä helposti 6–0 reissun paras ruoka. Sopivasti sattui viimeiseksi illaksi matkalla.



Vielä panimolle jälkkärille ja sitten majoitukseen radan toiselle puolelle. Villa Garbossa olin ollut ennenkin ja etukäteen olin sopinut fillarin viemisestä huoneeseen. Omistajia ei ollut paikalla kuin vasta illalla, joten avain oli kätkettynä sovitusti. Majoitus on monella tapaa hauska, monelle ehkä liian homssuinen tai boheemi. Saniteetit yhteiset ja semmoista (parissa huoneessa omat). Tämänkertaisessa huoneessani oli keittiönurkkaus ja oli kätevää kun sai vettä juodakseen ja pulloihin ja saattoi suorittaa hampaanpesemiset huoneessa.





Saldo 117 km, 5:58 ja 1060 m.

[JackOja]

Aamiainen oli monipuolinen kuten arvelinkin aiemman kokemuksen perusteella. Sunnuntaiaamuna tällaiselle aamuvirkulle turhaan myöhään, mutta näin kotiintulopäivänä ei ole kiire mihinkään ja ehtipähän laittaa kaiken valmiiksi ja aamiaisen jälkeen pääsi suoraan baanalle.



Aivan ensimmäisenä ohjelmassa oli hakea muutama vielä Hankoniemeltä puuttuva karttaruutu Täktomintieltä etelään kulkevien pistoteiden päistä siinä määrin kuin olivat päästävissä. Ja muutama muukin ihania hiekkateitä, tulipa ehkä poikettua parilla pihallakin melkein. Tvärminnen tutkimusaseman laiturin reunalta sain vielä nipistettyä yhden. Olipa kyllä hienoja paikkoja, joihin ei tulisi ehkä poikettua ilman pakonomaista ruutukeräilyä. Syndalenin ampuma-alueella erään ruudun nurkka jäi huolimattomuuttani saavuttamatta. Pitänee vielä palata ja sen tekee tietysti mielellään ja monta kertaa.























Skogsbyn jälkeen ajelin 25-tietä Tammisaareen reunamaille ja Tammisaaressa suuntasin Raatihuoneentorille kahville. Kuudenkympin jälkeen jo maistuikin.





Kahvittelun jälkeen koukkasin Dragsviksfjärdenin eteläpuolta (oho, segmentillä maailman 6. nopein aika) kohti Snappertunaa, josta en ajanut Fagervikintietä vaan kiersin Bredängin ja Båsan kautta. Välillä assua ja enimmäkseen messeviä hiekkateitä. Fagervikissa olisi voinut kahvitellakin, mutta vastahan pari tuntia aiemmin olin juonut.







Fagervikista suuntasin Rejbölen kautta Marsjönin rantoja kierrellen kohti Inkoota ja saavuin 51-tien laitaan. Päätin siitä sitten ajella suorinta tietä valtatien laitaa koska alkoi jo kotiinpaluu maistua ja myötätuuli siivittäisi matkaa mukavasti. Lisäksi on leveät pientareetkin eikä ympäröivillä alueilla ollut mitään uutta nähtävää. Nälähkö oli ja olin suunnitellut syöväni hampparin Inkoossa, mutten viitsinyt sinnekään siltikään poiketa.

Matkalla ei kummempaa kuin siinä tienvarren bunkkerin kohdalla oli vastakkaisella kaistalla pysähtyneenä retkipyöräilijäpariskunta toinen fillari katollaan ja kiekko irti. Kurvasin kysymään, että onko heillä kaikkea tarpeellista ja vakuuttivat näin olevan. Kovasti kiitollisia olivat kun tarjosin apua. Mahdollisesti ranskalaisia olivat he.

Degerbyssä tuntui kuitenkin olevan pienen tauon paikka, joten poikkesin Kisulle hodarille & oluelle. Naapuripöydän alla lymyillyt kiva koira kyttäsi hodariani.



Kyrsälässä piti järkeillä kumpaakohan puolta rataa menikään Tolsaan se pyörätie, jolla välttää Vanhan Rantatien hirmumäen. Järkeilyä hämärtää sekin, että on ollut yhtä työmaata pitkään se tienoo. Remonttia oli edelleen Finnträskin suunnallakin ja piti kiertää Masalan kautta ja siellä ne tolkuttomat kevyen liikenteen kiertoreitit.



Espooseen saavuttua muistin mikä oli ollut outoa maakunnissa. Pyörätiet eivät muualla olekaan jatkuvaa tönks tönks tönks tönks, vaan liittymät ja ylitykset ovat sileitä. Onhan ne kanttikivet nättejä toki, mutta niitä ei mitenkään saa assun tasoon, vaan ainainen tönks.

Niittykummussa olutbaarissa nautin reissun viimeisen lähestymisoluen ja kotisaarella sitten pizzalle. Siinäpä se sitten tuli taputeltua, 1122 km yhteensä ja onneksi ilman suurempia vaikeuksia. Paitsi, että kamerasta loppui akkuvirta viimeisenä päivänä ennen kotiin saapumista, kun mukana ollut johto oli ilmeisesti viallinen eikä lataus ollut onnistunut.







Päivän saldo175 km, 8:15 ja 1250 m.



Reitti oli tuollainen (click -> RWGPS)

[Kepsu]

Mahtava reissu ja raportti. Kiitos.

[navajokoira]

Hyvää rapsaa taas, kiitoksia. Hauska miten meillä osui samoja seutuja tämän kesän retkille, vaikka ajeltiin ihan eri reittejä.

[Boot]

Näitä JackOja:n raportteja seuraa mielellään. Aiheuttaa retkihaluja.

[OKS]

Mahtava reissu ja raportti. Kiitos.

Kyllä vain. Mielenkiintoisia kohteita ja näkymiä löytyy pikkuteiden varsilta.

Noiden ruutujen keräämisestä kysyn, että ovatko ne näitä 10x10km:n ruutuja, joita käytetään monessa yhteydessä esim. meneillään olevan Lintuatlakseen liittyvien havaintojen ilmoittamisessa?

[navajokoira]

Vähän pienempiä.