Siirsin viestin tänne oikeaan topsuun GG-rengaskeskustelun puolelta.

Eli mietinnössä on Bon Jon Pass tai Barlow Pass all-road-pyörään. Assulla ajoa enimmäkseen mutta myös varsinaissuomalaista (pääosin) hienojakoista gravelia tulis ajettua ehkä suhteessa 70/30. Onko noissa kovin merkittävää eroa vierimisvastuksessa? 35g eroa painossa Standard-casingilla, mistä olen valmis tinkimään jos tuo leveämpi Barlow Pass ei ole selkeästi huonommin rullaava, kun antaa kuitenkin hieman lisää mukavuutta. Mietin myös Barlow Pass eteen ja Bon Jon Pass taakse. Nykyiset renkaat GP5000 TL 28mm. Vauhdista kylläkin tykkään että siinä mielessä ehkä toi 35mm vois kuitenkin olla ihan riittävän leveä, kun noilla Conteillakin olen satunnaisesti gravelia ajanut silloin tällöin ongelmitta. Ja löytyy myös toinen 650b-kiekkosetti 50mm karkeammalla kuviolla olevilla renkailla, joiden olen kyllä huomannut olevan vähän overkill suomigraveliin kuivan kauden aikana, toki talvella toimivat hyvin. En jaksanut koko topsua lukea läpi joten pahoittelut jos noiden vertailusta on ollut keskustelua aiemmin. Ted King on kirjoittanut että kannattais valita kokoa leveämpi kuin mitä kuvittelis tarvitsevansa, mutta toki se viittasi nimenomaan puhtaaseen gravel-ajoon kun taas itsellä nuo saisi toimittaa mahdollisimman hyvän maantierenkaan asemaakin (vaikkakin Conteille eivät varmasti aivan vedäkään vertoja, mutta toimivat sitten kuitenkin myös gravelilla paremmin). Kompromisseja, kompromisseja...

Kiinnostaisi myös tietää todelliset rengasleveydet tubelessina noin 20mm sisäleveällä kehällä (ei-hookless). Ja Standard-casing lienee riittävä 65kg kuskille?