Olisko Laajavuorelta, Jyväskylästä?
EDIT: siis tarkemmin kolmisenkymmentä metriä linkistä itäkaakkoon.
Uutta sitten tästä
![]()
Kenties Nummelan Normaaliperusviiva
Joo... 600 metriä koilliseen, mutta hyväksytään.
Latukahvila Latvamaja, Ylläksellä.
Kelvolliset kuvat hupenee huimaa vauhtia...
Uutta
![]()
Ollaankos nyt sitten siinä vieressä Hangaskurun laavulla?
Mä kun tulin ketjuun myöhässä niin tunnistin nyt samalla kertaa Latvamajan, näin että se on mennyt ja näin tämän. Aivot oli valmiiksi oikeassa paikassa
Uudeksi paluu toiseen kestoaiheeseen:
![]()
Huomasin juuri kuluttaneeni toistakymmentä minuuttia vain todetakseni ettei minulla sittenkään ole ainuttakaan rastiksi sopivaa kuvaa. (Kuvia toki on, mutta ne ovat sellaisia joista paikkaa ei voi mitenkään lähteä hakemaan - tai sitten sellaisia joista paikan tunnistaa heti.)
![]()
Lupasin itselleni edellisen kuvan kohdalla, että nyt pieni tauko, jotta muutkin saavat vuoron (kävin nauttimassa hankikannoista fätillä) ja toiseksi sama ongelma kuin Jackillä ja Firlellä eli käyttökelpoisten kuvien vähyys.
Toki Hangaskuru tuttu on, viimeksi helmikuun alussa siellä tuli neppailtua
BTW - uusi löytyy kolmella hakusanalla![]()
Siinähän niitä kuvia säästyy kun saa ketjun hyytymään mahdottomalla kuvalla![]()
Huutoniemen kirkko Vaasassa. Löytyi yhdellä hakusanalla.
No rain - no gain.
Seuraava
![]()
No rain - no gain.
Kimolan kanava? Karttalinkki
Ei ollut jarrua tässäkään rastissa.
No rain - no gain.
Täähän nyt on varmaan tää Mukkulan muraali?
Sehän meni tiukille. Myöhästyä meinasin kun foorumin käyttö taas hakusessa kun ei oo tullut linkkejä eikä kuvia hetkeen laiteltua. Muutaman tutun paikan tuossa jo skippasin kun käyttö vähän hakusessa.
Mutta tässä kuvaa
![]()
Sunijärven (käytöstä poistettu (!)) autio-/taukotupa?
Jes. Löytyiskö tällainen?
![]()
px muokkasi tätä : 31.03.2022 at 14.34
px / pekkatahkola@youtube / ptahkola@instagram / syotemtb.fi / pappiskapartio.blogspot.fi / krossikommuuni.fi
Jep, kyllä vaan! Ensin meinasin kropata takapyörän puolelta enemmän kuvaa pois mutta sitten ajattelin että menee jo turhan hankalaksi.
Kannukseen saakka piti junalla puksuttaa, kunnes tuli lupaavan näköinen paikka vastaan.
https://asiointi.maanmittauslaitos.f...y%22:100%7D%5D
Kirjanmerkit