En nyt ole erityisesti hekumoinut kuolemanrangaistuksella. Singaporessa heroiinin käyttö räjähti 1970-luvulla ja sen jälkeen on otteita kovennettu ja mm. kuolemantuomio käytössä enimmäkseen ulkopuolelta (Malesia) tuleville trokareille. Lähes kaikki viime vuosina kuolemaantuomituista on ulkomaisia huumekauppiaita. Onhan Singaporessa edelleen huumeiden käyttäjiä vaikka vieroitusohjelmat vankiloissa on tiukat ja valvontaa myös rangaistuksen jälkeen mutta ei se ongelma ole samanlainen kuin 1970-luvulla.
Amnestyn artikkeli on harhaanjohtava ja käyttää puutteellisia tietoja eikä siinä otetaan huomioon muuta kuin kuolemanrangaistuksen poistaminen vs. murhien määrän muutos. Jos vaihtoehtoisesta tuomiosta vapautumisen jälkeen syyllistyy vaikka autovarkauteen, pankkiryöstöön, kavallukseen yms. rikos sekin on ja lisää rikosten määrää. Rikoksien uusijoita on (Suomenkin) vankiloissa aika paljon, mutta ei välttämättä samojen rikoksien eikä kaikki rikoksien uusijat ole henkirikoksien uusijoita. On harhaanjohtavaa sanoa että kuolemanrangaistus ei vähentäisi "muuta rikollisuutta".
Lisäksi tutkimuksissa ei kerrota sitä kuinka usein kuolemanrangaistusta on käytetty muun mahdollisen rangaistuksen sijasta eli oikeuskäytäntöä ja lain soveltamista. Kuolemanrangaistus voi olla laissa mutta rikosten ennaltaehkäisyn kannalta sen käyttö tuomioistuimissa ratkaisee. Teloitukset on yleisesti ottaen länsimaissa vähentyneet huomattavasti vaikka kuolemanrangaistus on joissakin maissa edelleen laissa.
Rikoksien taustalla on yleensä seuraavia tekijöitä, köyhyys, ihmissuhteet, syrjäytyminen, pieni kiinnijäämisen riski jne. Yhteiskunnissakin on eroja ja yleisellä mielipiteellä on myös vaikutusta sekä rikoksen tekijöihin että poliitikkoihin ja sitä kautta lainsäädäntöön. Jos rikoksien tekijöitä vaikka nostetaan positiivisessa mielessä lehdistössä jollekin sankarijalustalle niin silläkin on vaikutusta. Rangaistuksen kovuus ei siis ole ainoa rikoksiin vaikuttava tekijä.
Samaa mieltä kuin Amnestyn artikkeli siinä että terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä rikoksia oikeastaaan ei millään tuomioilla pystytä ennalta estämään. Fanaattisia itsemurhapommittajia yms. vastaan ei toimi oikeastaan muu kuin että teot yritetään estää jotenkin muuten ennakkoon.
USA kuolemanrangaistus vielä käytössä aika monessa osavaltiossa liittovaltion ja armeijan lisäksi ja peruste sille on aika pitkälti Isaac Erlichin tutkimus jossa hän kehitti regressionmallin jossa otetaan huomioon mm. köyhyys, työttömyys, asukastiheys, ei-valkoisen väestön osuus. Erlich päätyi tutkimuksessaan siihen että 1933 - 1969 välisenä aikana kuolemanrangaistuksella oli murhia vähentävä vaikutus. USA 1970-luvulla kuolemanrangaistuksen käyttö keskeytettiin muutamaksi vuodeksi mutta otettiin sitten uudelleen käyttöön.
Jos kiinnostaa ja regressioanalyysin perusteet on hanskassa niin tutkimus löytyy:
https://www.nber.org/system/files/wo...0018/w0018.pdf
Kanadassa murhat vähenivät kun kuolemanrangaistus poistettiin (1976). Iso-Britanniassa kävin päinvastoin, murhat ja muut väkivaltarikokset lisääntyivät (1973). Murhiin kuolemanrangaistuksen poistamisen vaikutus siis vaihtelee. Se on kohtuullisen selvää että jos ihminen teloitetaan tai istuu todellisen elinkautisen eikä pääse tai ei ole yhteyksiä koskaan vankilan ulkopuolelle niin hänen osaltaan kaikki rikokset ainakin vankilan ulkopuolella loppuu.









Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit