Jäsen
2x25min FTP vedot kulki niin hyvin että aloin epäilemään suiton teholukemia. Ekan intervallin maksimisyke jäi 5 lyöntiä ja tokan 3 lyöntiä kynnyssykkeestä (90% max). Tai sitten over-underit on tehonneet erityisen hyvin.
Mutta pitänee kalibroida ennen seuraavaa treeniä jos noussut lämpötila vaikka vaikuttaa, sisällä ainakin 25 astetta.
Vakiovieras
Kysymys kestävyyskunnon kehittymisen potentiaalista yleisellä tasolla. 51v setämiespyöräilijä kyseessä.
Onko edes realistista odotella, että tämän ikäisellä ihmisellä aerobinen kunto enää kehittyisi vai olisiko syytä olla tyytyväinen siihen että on ylipäätään hengissä ja pyrkiä tappelemaan kunnon rapistumista vastaan?
Kaikkea kohtuudella - paitsi kansantansseja.
Moottoriturpa
Eikö sulla ole tehomittaria? Unehda nuo suiton watit.Alkujaan tämän lähetti hubba
Palstajyrä
Totta hemmetissä on! 51-vuotiaalla setämiespyöräilijällä on edessään elämänsä kymmenen parasta pyöräilyvuotta sekä aerobisen kunnon että vauhdin kehittymisen suhteen.
Pitää kuitenkin muistaa että aerobisen kunnon kehittyminen vie aikansa eikä siihen oikeastaan ole oikoteitä. Ja sitten pitää hyväksyä se tosiasia ettei ole olemassa harjoittelua ilman harjoitusohjelmaa.
Ruotsalaisen olympiavoittajan ja maailmanennätysmiehen Anders Gärderudin kaava oli yksinkertainen 2x7x52x10 eli:
2(pass om dagen) x7(dagar i veckan)x52(veckor om året)x10 (i 10 år)
mutta jo 1x6x50x5 tuottaa tulosta
Jäsen
Ei oo tehomittaria, kesäksi on kyllä hankintalistalla.
Aktiivijäsen
[QUOTE=Firlefanz;3053331]Totta hemmetissä on! 51-vuotiaalla setämiespyöräilijällä on edessään elämänsä kymmenen parasta pyöräilyvuotta sekä aerobisen kunnon että vauhdin kehittymisen suhteen.
Väittäisin että >20v hyviä pyöräilyvuosia -kestävyys lisääntyy ja kylttikiri - meuhkaminen loppuu. Tietty terävyys häviää, mutta so what. Mutta samaa mieltä - säännöllisyys ja tietty järki (valmentaja tai osaa itse) pitää olla, jotta saa 100% hyödyn treeneistä ja osaa kohdentaa ne itelle parhaiten. 1x6x50x5 voi tehdä kehittävästi tai sitten ei.
Yligentlemanni
Minä olen 71- vuotias. Enää ei pyörä kulje eikä suksi suihki ihan samaan tahtiin kuin viiskymppisenä. Kuitenkin kunto on pysynyt viimeiset 10 vuotta samana, eli olen kehittynyt. Suurimman osan treenistä teen pk-alueella kuten pitääkin, mutta maksimaalisen hapenoton treenit ovat vähentyneet. Nyt talven aikana hiihtelin 1700 kilsaa, 90% pk-alueella, mutta ylämäkiin pistin vähän runtua. Nyt testin mukaan maksimaalinen hapenottoni on lisääntynyt, mutta maltillisesti. 50-vuotiaana se oli 62 ml/kg/min ja viime kesänä 41 nyt se on 45. Suuri syy siihen, että maksimihapenotto laskee ikääntyessä on se, että ei viitsi tehdä mk treeniä. Vika on siis korvien välissä.
Kesällä hiihtokunto laskee vaikka olen hiihtänyt rullillakin ja talvella pyöräilykunto laskee vaikka ajan sisäpyörälläkin. Kokeilen nyt lisätä tänä kesänä rullahiihtoa ja ensi talvena sisäpyöräilyä ja nimenomaa tehoharjoittelua. Siis jos vielä olen elossa. 400 tuntia tulee vuodessa yleensä, mutta toissakesän loukkaantuminen pani lepäilemään pari kuukautta ja vasta nyt olen samassa kunnossa kuin ennen loukkaantumista. Niin ja lihaskuntoharjoittelu on ikääntyvälle aivan ensisijaista, muuten tulee vammoja ja vauhdit hidastuvat muutenkin paljon.
Jos et aja et voi ottaa!
Yöhöpisijä
Itse olen pikapuolin 57v. Pari kevään ensimmäistä ulkolenkkiä ovat olleet varsin rohkaisevia talvella tehtyjen treenien suhteen. Aika näyttää kulkeeko fillari ulkona yhtään vikkelämmin kuin viime vuonna mutta kaikkein eniten on ilahduttanut se että ulkolenkit ovat tuntuneet mukavammilta. Sama tehontuotto on helpompi saavuttaa ulkona kuin sisätreenissä, mikä nyt sinällään ei ole yllättävää mutta helppo huomata ulkokauden alkaessa.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Riippuu taustoista, jos pyöräilyharrastus on ollut perushöntsäilyä niin kehityspotentiaalia on vielä vaikka kuinka paljon. Systemaattisella ja pitkäjänteisellä harjoittelulla voi terve kaveri näillä taustoilla olla helposti +60v paremmassa "kunnossa" kuin 50v. Mikäli taas on ollut aktiivinen kilpakuntoilija koko aikuisikänsä, on mahdollista säilyttää hyvin lähellä 50v suorituskyky +60v ikään saakka.
Joel Frielin kirja "Fast after 50" kannattaa lukea, jos haluaa tarkempaa tietoa.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/fa...IaAlttEALw_wcB
Vakiovieras
Kiitän rohkaisevista vastauksista. Tuo kirja menikin saman tien tilaukseen.
Suurimmat haasteet itsellä on varmaan ajankäyttö (ruuhkavuodet edelleen menossa) eikä tuo astmakaan vauhtia suoranaisesti lisää muista terveyshaisteista puhumattakaan. Kuntosali on aktivoitu todella pitkän tauon jälkeen ja kiva huomata että ns. lihasmuistiin on jotain jäänytkin
Fillarointia tuli viime vuodelle yli 5K mutta perstuntumalla PK:ta aivan-liian-vähän. Yritän nöyrtyä tekemään sitä enemmän, mutta kun on ajokoiran luonne niin sitä vaan menis koko ajan "täysillä" - vaikkei siinä mitään järkeä olekaan kokonaiskehityksen kannalta.
Kaikkea kohtuudella - paitsi kansantansseja.
Aktiivijäsen
^ Jos ajat koko ajan täysillä, niin et tule koskaan ajamaan kovaa! Näin se vaan on.
Aktiivijäsen
Mutta jos vaan haluaa ajaa täysillä ja vauhdilla ei ole väliä. Mä ymmärrän tonkin pointin - sillähän korvataan sitä, mihin meidät miehet on tarkoitettu eli ruumiilliseen työhön. Nyt näpytellään konetta ja luontainen lihasten käyttö ja väsyminen puuttuu - se pitää sitten korvata harrastuksilla. Eli pään hyvinvoinnin kannalta se täysiä ajaminen voi olla ihan hyväkin vaihtoehto. Suoritustason nostoon keskittyvä harjoittelu voi olla ja varmaan onkin tylsempää. Tässäkin kantsii miettiä omia tavoitteita.
Vakiovieras
Kestävyyslajeissa taso voi säilyä aika hämmentävänkin pitkään. Tulee mieleen Christopher McDougallin Born to Run -kirjasta viittaus tutkimukseen, jossa oli vertailtu juoksijoiden maratonaikoja. Ensimmäisen virallisen maratonin saa juosta 19-vuotiaana, siitä taso nousee ja nopeimmat ajat juostaan keskimäärin 27-vuotiaana. Siitä eteenpäin taso alkaa pikkuhiljaa laskea ja kysymys oli, että jos juoksuharrastus jatkuu, niin minkä ikäisenä juostaan taas samoja aikoja kuin maratonuraa aloittaessa 19-vuotiaana? Vastaus kysymykseen oli tutkimuksen mukaan 64 vuotta.
Yöhöpisijä
Itselläni tavoite on se että kunto olisi sellainen että lenkiltä palautuisin kokonaan tai lähes kokonaan seuraavaksi päiväksi. Toki lepopäiviä mukaan siitäkin huolimatta. Tulevan kesän lenkkejä teen tuota silmällä pitäen. Jos tulee vetoja tehtyä niin perään riittävästi palauttelua.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Yligentlemanni
Jos ajat aina täysillä niin kuntosi laskee.
Jos et aja et voi ottaa!
Aktiivijäsen
Jos ei mieli anna periksi ajaa hitaampaa (tuttu tunne), niin pidempien lenkkien lisääminen ohjelmaan osin kyllä pakottaa hidastamaan tahtia. Pari kertaa kun on väsähtänyt 50km kotoa, niin kummasti alkaa motivaatiota löytymään aloittaa lenkit muutenkin kuin punarajalla. Se 50km kotiin linkuttaminen tankki tyhjänä ei nimittäin ole kovin miellyttävää puuhaa.
Hitaasti ajaminen on oma taitonsa, jota pitää myös vähän harjoitella. Tehojen alentaminen asettaa kovempia vaatimuksia ajoasennolle, joten jos hitaasti ajaminen ottaa esim. käsien päälle tai alkaa särkeä selkää ym. kannattaa arvioida ajoasentoa ainakin tilapäisesti rennompaan suuntaan. Hitaasti ajamisessa mielestäni vielä korostuu korkean kadenssin ylläpitäminen paristakin eri syystä. Korkea kadenssi matalalla teholla pitää kokonaisrasituksen matalana, jolloin jalkojen lihakset eivät pala puhki turhasta tunkkaamisesta. Lisäksi korkea kadenssi matalalla teholla ylläpitää ajoasentoa tavalla, jolla ajoasentoa pitäisi ylläpitää, eli keskivartalon lihaksilla, koska pyörittäminen on ns. vasteetonta.
Juuri tuo vasteettomuus asettaa haasteita ajoasennolle. Kovilla tehoilla lähes minkälaisen tahansa ajoasennon ylläpitäminen on mahdollista, koska kovalla poljinvasteella yläkroppaa saa pidettyä ylhäällä lähes pelkästään jaloilla. Kun tehot tipauttaa tasolle, jossa polkimista ei enää saa kunnolla vastetta yläkropan ylhäällä pitämiselle, tulevat ajoasennon tai lihaskestävyyden puutteet esiin.
Oma veikkaukseni on, että monilla kevyiden lenkkien vieroksujilla ajoasento on liian aggressiivinen mukavaan hitaaseen ajoon ja taustalla voi olla myös keskivartalon lihaksiston heikkoutta. Mutta ajamalla hitaasti voi keskivartalon lihaskuntoaan kehittää varsin vikkelästi, jos lankkutreeni ei muuten nappaa.
Moottoriturpa
Carpaso on oikeassa. Pk-lenkit pitää mennä kevyesti samassa asennossa mitä kovatkin. Jos tuo ei onnistu, kuten monella ei, niin tuota tarttee treenata.
Sitten kun asento kantaa, niin pk lenkit eivät enää ole hitaita. Roadi kulkee pirullisen kovaa matalillakin tehoilla, jos asento on kunnossa => pk-lenkit muuttuu hauskaksi.
Jos ei ole koskaan kokeillut, niin tehomittari on kyllä ehdoton tuon rauhallisen lenkin opetteluun. Kysyy vaikka lainaan joltain vähäks aikaa. Ilman mittaria ajavien kaverien kanssa kun lenkkeilee, niin "PK:ta" mennään pikku ylämäissä monesti reippaalla 500 watilla ja lenkin jälkeen huomaa, että hups. 10% prossaa neuromuskulaarisella tehotasolla ja lenkin keskisyke 115, kun alamäet rullaillaan vapaalla.
Moottoriturpa
En voisi olla enempää samaa mieltä tästäkään. Jotenkin tuntuu, että osa on unohtanut pyörittämisen kokonaan. Ajaminen on aina hirveetä nykimistä.
Nykimistäkin tarvitaan ja paljon. Mutta ei silloin kun on ideana kehittää aerobista kuntoa.
Yöhöpisijä
Aloitin maantielenkit ulkona tänä vuonna eritavalla kuin ennen. Nyt kun tiedän omat syke- ja tehotasoni niin matkanopeutta en seuraa vaan pelkästään tehonmittauksella menen. Selvästikin parempi voimaisena on lenkiltä palattu kotiin ja oltu nopeammin valmiita seuraavalle lenkille.
Vakiovieras
En ole kanssasi eri mieltä, mutta mites tämä: Ei-niin-kovakuntoinen harrastelija ajaa 4-5h viikossa. Onko hänelle kehittävämpää ajella PK1:stä 4h ja loput sitten VK/MK vai vaikka 2h PK2, 2h VK alapäätä ja 0,5h kovia vetoja? Toisin sanoen, hyötyykö vähänlaisesti reenaava enemmän, kun reeni on enemmän ns. kehittävää? Ja kunnon ja harjoitusmäärän noustessa vasta alkaa enemmän polarisoimaan?
^Mun kommentti ei varsinaisesti ollut kohdennettu määrään/laatuun/polarisaatioon vaan siihen että rauhalliset lenkit vaativat itsehillintää ja osaamista ja ovat ehkä niitä vaikeimpia oppia. Mutta kun kerran kysyit niin tuohon on aika monta vastausta ja erimielisyyttä eri tutkijoiden kesken. Seilerin mukaan PK1 edut tulevat jo vähilläkin määrillä (hatusta vetäisemällä matalemmalla intensiteetillä saadaan 95% lenkin hyödyistä, mutta ei kuormiteta autonomista hermostoa niin paljon). Toiset taas ovat sitä mieltä, jota jotkut tutkimuksetkin puoltavat sitä että sweetspot -treeni olisi hyvinkin tehokasta pienillä tuntimäärillä tehtynä. Ja sitten taas löytyy HIIT-treeniä tukevia tutkimuksia. Mun mielestä tuohon ei ole yksiselitteistä universaalia vastausta olemassa, vaan se riippuu kaverin taustoista, elämäntilanteesta ja tavoitteista.
Vakiovieras
Toisinaan kun jutellaan ettei aina voi harjoitella kovaa, tulee mieleeni tutkimus 70-luvulta (Hickson et al. 1977: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/838658/), jolloin ylikuormitustilaa ei vissiin oltu vielä keksitty.
Lyhyesti tapausten kulku meni näin: Aktiivisia perusjamppoja (8 kpl) otetiin ja laitettiin tekemään 10 viikon ajan seuraavaa harjoittelua:
- Harjoittelua 6 päivänä viikossa.
- Joka toinen päivä ~10 km maksimaalinen juoksu, joka toinen päivä aika maksimaalinen intervalli pyöräillen (6 x 5 min /pal. 2 min).
- Sunnuntaina lepopäivä.
Lopputuloksena 10 viikon ajan koeasetelmaan suostuneiden maksimaalinen hapenottokyky nousi lineaarisesti koko harjoitusjakson ajan. Keskimäärin 16 ml/kg/min = + 44 %(!). Nämä tutkijat innostuivat 10 viikon jälkeen, koska kehitys ei edes näyttänyt katkeavan tuossa 10 viikossa. Niinpä he pyysivät koehenkilöitä jatkamaan vielä parin viikon ajan, että nähtäisiin tuleekohan kehitykselle sitten jo jotain tasannetta. Merkitsevästi yksikään kahdeksasta tutkittavasta ei suostunut enää jatkamaan.
90-luvun alussa parissa tutkimuksessa oli toistettu tuo sama protokolla, ja niissä hapenoton kehitys oli "vain" luokkaa 10 - 13 ml/kg/min.
Kätevä harjoittelu, kun jokainen harjoitus tehdään maksimaalisesti, niin testipäiviä ei erikseen tarvita..
Eli jos tekee kovaa harjoittelua, niin kyllä se kehittää, mutta toisaalta kuormittaa todella paljon, ja jossain vaiheessa tulee stoppi jaksamiselle. Niin se vain menee, että matalatehoista tarvitaan väliin.
Ja olen aivan samaa mieltä, että pk-lenkkien tekeminen etenkin pyöräillen on todella haastavaa puuhaa. Omassa valmennuksessa olen huomannut, että todella harvat osaavat tehdä lenkkiä matalalla teholla, jos heitä ei siihen opeteta. Tehomittarin lainaaminen pariksi viikoksi on erinomainen idea.
Nöösi
Tästä PK:n ajamisen vaikeudesta olisi mielenkiintoista kuulla lisää mietteitä. Yhtäältä olen samaa mieltä Montereen viestin kanssa, toisaalta taas sitä mieltä, että ei tästä ihan liian hankalaa kannata itselleen tehdä. Kun malttaa karsia isoimmat tehopiikit pärjää jo ihan kohtuullisesti. Tosin en kyllä itse ole sitä mieltä, että vaikkapa muutama sprintti pilaa mitään, kunhan niitä ei joka lenkille sirottele.
Mutta, mutta. PK:sta puhuttaessa joudutaan tavalla tai toisella puhumaan alakynnyksestä. Korjatkaa jos olen tästä väärässä, mutta alakynnyksen määrittely ei kai sekään ole välttämättä ihan yksinkertainen juttu. Kansallista variaatiotakin taitaa olla. Suomessa se määritetään käsittääkseni laktaatin kautta kaavalla “testin alin laktaattiarvo + 0,3mmol/l”, ainakin Fyysisen kunnon mittaaminen -teoksen mukaan. Ja näin on ainakin omat testitulokset näyttänyt tekevän. Ulkomailla näkyy suht usein soveltavassa valmennuskirjallisuudessa erilaisia määritelmiä, esim. kaava “laktaatin nousu lepotason yläpuolelle”. Itselläni näiden eri määritelmiin perustettujen kynnysten ero on laktaatteina ilmaistuna n. 1mmol/l vs 1,5mmol/l ja niitä vastaavien tehojen ero 30-40w, eli ei ihan merkityksetön. Minulla myös 3-4h kenttätestin keskiteho on lähempänä korkeampaa kynnystä. Kumpi siis on “oikea” määritelmä? Ja kumpaa käyttää aerobisena kynnyksenä ohjelmoinnissa?
Mielestäni kiinnostava ja siten myös hankala osuus on tämä: noiden määritelmien välisellä valinnalla on seurauksia muun harjoittelun osalta, ja näistä voi kokemukseni perusteella johtaa kaksi perustaktiikkaa paitsi PK-ajeluun niin myös yleisemmin. Yksi on valita toi korkeampi alakynnys ja sitä vastaava teho, pitää lenkeillä ketju tasaisen kireällä koko ajan ja etenkin alamäissä, siis ajaa aerobisen kynnyksen ympärillä ja vahtia ettei syke/teho/tunne/hengitys isommin karkaile mäissä. Pieni hetkittäinen kynnystehon ylitys ei tässä mallissa maailmaa kaada, ja tämä on tavallaan rennompi tapa ajella. Toinen tapa on taas valita suomalaisittain alempi alakynnystä vastaava teho ja muutenkin ajella napsun tai pari tuota hitaammin, myös ylämäissä. Tämä vaatii vähän enemmän itsekuria.
Ylipäätään eroa voisi ehkä kuvata PK1- ja PK2 -painotusten erona, vaikka puhdasoppisesti suomalaista määritelmää soveltaen toi lepolaktaatteja vastaavalla teholla ajelu kai olisi ala-VK:ta.
Seuraus tästä perusvalinnasta on sitten se miten sovittaa valittu PK-muoto yhteen muun ajelun kanssa. Itselleni intensiivisempi PK-ajelu mahdollistaa yleensä yhden laadukkaasti toteutetun kovan intervallitreenin viikossa ja kevyempi taas kaksi. Tuon kun tiedostaa ja hyväksyy (sen lisäksi että aktiivisesti karsii tehopiikkejä) niin mielestäni on jo pitkällä.
Vaikka meikäläisen kokemus on vahvasti N=1, olen huomannut että intensiivisemmän PK-ajelun malli tuntuisi antavan paremman aerobisen vasteen ainakin pohjakuntoa rakennellessa, vaikka varsinaisia tehotreenejä on vähemmän. Tälle voi tietenkin olla monia syitä, mm. se että lapsiperhearki ei mahdollista palautumista kahdesta kovasta treenistä, tai se että intensiivisempää PK:ta tulee ajettua paremmassa asennossa ja ryhdikkäämmin, tai se että omat heikkoudet on aerobisen aineenvaihdunnan puolella johon toi jotenkin puree, jne.
Osaatteko fysiologiaa paremmin tuntevat sanoa, mitä alakynnyksen ympärillä ajelussa mahdollisesti menetetään tai voitetaan tutkimustiedon valossa jos verrokkina on ajella reilusti alakynnyksen alapuolella?
research & destroy
Moottoriturpa
Hyvää pohdintaa. Itse olen pähkäillyt ja testaillut tuon tänä talvena niin, että sitä oikeaa pk2, eli lähellä aerobista kynnystä, kannattaa ajaa omassa blokissan ilman kovempia tehoja. Tehojen kanssa ajetaan iisimpää ja tunteina hivenen enemmän.
Olen myös todennut toimivaksi korvata "lepoviikon" pk2 ajolla. Tuo varmastikkin vaatii hyviä pohjia, mutta itselläni tämä on toiminut hyvin tammikuusta eteenpäin. Jalat pysyvät tosi freesinä ja seuraava tehojaksoa aloittaessa on aina ollut aiempaa parempi aerobinen kulku.
Mutta siis pk2 on kuitenkin sellaista välimallin kinnausta, jonka kanssa olen yrittänyt olla tehojen kanssa varovainen. Ennen tehojaksoa se on taas just sitä, mitä pitää ajaa. Itseäni ei kehitä mikään muu niin hyvin, kuin pk2. En oikein ymmärrä, miksi monet tuota vieroksuvat.
Pidän pk2 ylärajana tuota sanomaasi +3h tehoa.
Aktiivijäsen
Solutason aktivointi eli liian kevyt lenkki menee hitailla ja kestävillä soluilla. Nopeiden solujen kestävyyden treenaaminen tarvii isommat tehot. Tässä tulee se pohdinta teetkö riittävästi nopeiden solujen kestävyystreeniä, jos valitset ns polarisoidun harjoittelutavan. Oma kokemus on sellainen, että tietty määrä kovaa PK2-VK2 tai ajoa tarvitaan. Talvi tuli enempi hiihdeltyä ja perinteinen tyyli ei hirveästi fillaristin jalkaa rassaa. Ja kun perinteiset IK:n 7h talvilenkit oli tauolla, niin kyllä sen nyt huomaa. 3-4h tunnin jälkeen tulee kestävyysnoutaja eli ei vaan jaksa. toki suht nopeasti se on taas kehittynyt kun taas siirtynyt tien päälle.
Mitä tarkoitetaan 3-4h kenttätestin keskiteholla eli millaisella intensiteetillä se ajetaan - normaalisti jotain PK-vauhtia ?, keskikovaa, vai niin lujaa kuin pystyy vai seurataanko esim. syke/teho suhdetta lenkin alku- ja loppupuoliskojen välillä (aerobic decoupling) ? Itsellä ainakin 3h keskiteho tai syke täysillä ajettuna on selvästi likempänä AnK sykettä ja 60min FTP kuin AerK sykettä tai tehoa.
Mun ymmärrys PK-lenkkien ajamisesta on se että ajamalla ne AerK ympärillä ei saavuteta oikeastaan mitään merkittävää fysiologista etua verrattuna siihen että ajetaan ne hitaammin. Se mikä menetetään on palautuminen. Jos ajaa PK-lenkkejä päivästä toiseen AerK tuntumassa ne kuormittaa enemmän ja sitten ei ole enää valmiuksia ajaa niitä kovia, kehittäviä harjoituksia laadukkaasti - sopivalla intensiteetillä ja kestolla sekä riittävän usein.
Kilpailuun valmistautumisessa, parina edeltävänä viikkona kun harjoittelun tuntimäärää pienennetään selvästi voi ajaa PK2-VK1 alueella AerK ympärillä mukavan vauhdikkaasti, mutta pitää harjoitukset selvästi lyhyempinä, max 2h kuin normaalit pitemmät 3-6h PK-lenkit.
Kansallisia eroja harjoitusalueiden määrittelyssä on, norjalaisilla on laktaattitasot (mmol/l) korkeammat kuin suomalaisilla esim. Suomen VK1 on Norjan PK2. Norjassa on käytössä yksi tehoalue Suomen koko PK-alueelle, 2 tehoaluetta Suomen VK-alueelle ja 2 tehoaluetta MK-alueelle. Molemmissa maissa kuitenkin matalatehoiseksi pitkäkestoiseksi harjoitteluksi käsitetään kaksi alinta tehoaluetta, Norjan PK-alue (PK1-2) on Suomen PK1-VK1.
pulmark muokkasi tätä : 24.04.2021 at 22.52
Vakiovieras
Olen myös nähnyt tutkimuksia tuosta että alakynnyksen tuntumassa ajaminen ei juurikaan tuo hyötyjä, ennemminkin +/- tilasto menisi miinuksen puolelle kun rasittaa kuitenkin kehoa niin paljon enemmän kun kevyempi pk ja täten syö kapasiteettia kovemmista treeneistä.
Itse olen vähän saman tyylistä settiä tehnyt kuin paaton, silloin kuin tehotreenejä on vähän ja panostetaan pk-treeniin olen ajanut enempi myös tuota pk2. Normaalisti kun teen pari tehoa viikossa niin yksi pk-lenkeistäni sisältää selkäesti aerk tuntumassa tehtyä lenkkiä, muuten iisiä pk:ta.
Vakiovieras
Mitä jos ajais tota "liian kevyttä" matalammalla kadenssilla?
Aktiivijäsen
Varmaan ainakin osittain. Hitaan kadenssin haittapuolena voi olla se, että se on teknisesti helpompaa ja riittääkö sitten tekniikka ajaa joskus oikeasti kovaa oikealla kadenssilla.
Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit