Tänä talvena lunta on näkynyt. Pahimmillaan lumensyvyys täällä oli noin 60 senttiä, mutta sen jälkeen muutama lämmin päivä madalsi kinoksia onneksi hiukan.

Pidemmän aikajakson ennusteet (esim.accuweather) näyttäisivät siltä, että talvi jatkuu valitettavasti vielä pitkään. Pakkasta on päivälläkin ainakin maaliskuun puoleen väliin saakka ja vasta maaliskuun lopulla päästään varovasti plussan puolelle. Toteutuessaan tuo on aika harvinaista, koska normaalisti maaliskuussa on näillä nurkilla aina ajettu jo maantiekalustolla. Lyhyitä muutaman päivän takatalvia on toki joinain vuosina tullut vielä huhtikuussakin.