Jokaiselle uuden Ferrarin ostavalle ja autoveron siitä Suomeen maksavalle pitäisi myöntää Saulin toimesta mitali esimerkillisestä toiminnasta.
Jokaiselle uuden Ferrarin ostavalle ja autoveron siitä Suomeen maksavalle pitäisi myöntää Saulin toimesta mitali esimerkillisestä toiminnasta.
Ehkä Pohjois-Espoosta, mutta muualta olisi liikaa mutkia vastassa ja Lolvo lähtisi noissa vauhdeissa moneen kertaan uli-ulin saattelemana tangentin suuntaan.
Noista huippunopeuksista mittarin perusteella, että joskus 80-90 luvun taitteen ympäristössä mekin vähennettiin se 20 mittarin maksimilukemasta, mutta Volkkarit oli jostain syystä tuohon aikaan sellaisia, että junnukin tiesi, että niiden lukema piti puolittaa. Juontaako sitten sieltä juurensa, että en ole oikein koskaan innostunut vag-tuotteista. Maine meni jo lapsen silmissä. Vähän kuin joulupukki muuttui lähtökohtaisesti epäilyttäväksi rattijuoppo-pedariksi.
Joku 200 markkaa suomen motareilla on kyllä jo todella kova vauhti. Sen verran on mutkia ja pomppuja.
Kun pääsin irti tuosta "sport-alusta, leveä vanne, ET-luku vs vanteen leveys vs lokarin reuna vs renkaan olan muoto"-kierteestä Allroadin muodossa elämä helpottui kyllä aika lailla. 205/55R17 on aika hyvä koko kaiken kaikkiaan. Ja jos lokarin ja reunaan välissä on 10 cm tai enemmän niin se on vain hieno asia.
Tähän ei yhtään fast shown' let's go off-road jooko?
Hauskin auto oli kyllä Esco mk1 1.3L. Joku 60 hp, painoa 790 kg ja jos hirvitti vauhtia oli ehkä jo 60 km/h. Sillä oli hauska leikkiä. Millään uusilla autoilla ei oikeasti ole hauska leikkiä.
Kai nyt aina maasturimmat on vähän gripped, vähän sorted.![]()
Lähetetty minun laitteesta Takapalkilla
Vaihteet eivät kyllä pitäneet paikkansa ollenkaan. Ja kun aloitetaan video missä puhutaan jostain 800 hevosvoimasta ja noista nopeuksista alkaa kyllä välitykset heti mietityttämään. Nopeus on aika suoraan suhteessa hevosvoimiin, ja 1000 hevosvoiman bugatti rikkoo 400 km/h. Onhan 800+ mitä vaan, ehkä 1200 mutta epäilen kuitenkin.
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Onko kuvassa Pagoda coupe
No tota, en nyt ihan raatoautoa tarkoittanut, Fiatin kuvassa taustalla on jotain paljon, paljon parempaa.
Jatkan etsimistä...
Tämä siis Smo’n viestiin kommenttina.
VeloGirl muokkasi tätä : 21.05.2020 at 19.56 Syy: Lainaustaito ruostuu kun ei vastaile.
Youtube tyrkytti minulle tämän F1 Monacon osakilpailun viimeisten kierrosten koosteen Keken mestaruusvuodelta 1982. Olihan uskomaton voittaja-arvonta.
https://www.youtube.com/watch?v=L3_WOtyg9Dw
Rolls-Royce Kullinan samaa sarjaa olevalla surhvilaudalla. Tuleeko vähäpukeinen küünalainen (?) täti kaupan päälle, ei tarina kerro
![]()
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Toyota Hilux Mursun 6,3 litran AMG-veekasilla
![]()
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Ruotsista toki halvemmalla ja farkkutraktori
https://www.bytbil.com/stockholms-lan/personbil-850-t5-r-t-gul-manuell-7672-14412303
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Chrysler Turbine
![]()
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Isällä oli aikanaan 850 GLT ja kun tuo T5-R julkaisiin, hän sai kutsun Tampereen Käyttöautolle julkkarikokkareihin. No mä sillä kutsulla lopulta sinne menin ja komea keltainenhan se aikanaan oli. Kuulin yhden seurapiirineidin sanovan auton vierellä poikkikselleen, että "hieno auto, mutta renkaisiin ei ole jäänyt rahaa" , koska autossa oli siihen maailman aikaan poikkeuksellisen matalaprofiiliset gummit.
Ja joo, koeajomahkua ei silloin ollut, mutta sen aika koitti joskus 10 vuotta myöhemmin, kun kaveri osti moisen käytettynä.
- Heroes are ordinary people in extraordinary situations doing the right thing -
Se mikä on jännä, on tuo kananpojan keltaisen värin haalistuminen reilussa parissakymmenessä vuodessa. Kerran näin vanhan T5-R:n joka oli kuin jonkun laimean maitoteen värinen. Jotenkin liuennut (?)
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
En tiiä mutta Rollssin kumit näyttää tilapäisvarapyöriltä, joilla saa ajaa kahdeksaakymppiä.
Kaar ittelles vaa
^ Joku mätti aikanaan sementtisäkkejä rangen taka-nahkapenkeille ja tuumasi vaan ohikulkijalle että käyttöauto...
Tuli Mursu-foorumilla vastaan
![]()
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Vm. 1977 Panther 6 Cadillacin 8,2 litran keskikiukaalla. Wtf
![]()
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Väkivaltaiset suuttimet
![]()
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Kirjanmerkit