Ei jaksanut katsoa tuota videota loppuun. Alku kuulosti mielenkiintoiselta, kun oli ihan julkaisujakin käyttänyt videossa.
Puhuu höpöuutisista, jotka käyttävät väärin lähteitä ja samalla itse mainitsee omaksi lähteeksi vain "tutkijat" zoomaamalla pieneen kohtaan Naturan julkaisua. Alkoi yleinen lähdekritiikki kasvaa.
Seuraavaksi 3 minuutin kohdalla tarkistelee jäätilannetta pohjoisessa 2020 vuoden datalla (tammi-helmikuu) verrattuna viime vuoteen. Maksimissaan vertaa tätä kahden kuukauden aineistoa 2010 vuoden ja 2000-luvun dataan vaikka pidemmällekkin olisi tietoa saatavilla. Tässä kohtaa piti jo itsekkin googlettaa aineistoa ja tarkistaa mikä on todellisuus. Luulisi tietävän, että ilmastosta puhuttaessa aineisto on pidempi aikaväli. Oli tämä myytinmurja itse jättänyt sen pisimmän aineiston 1979-1990 esittämättä.
Helmikuun alusta:
1979-1990 keskiarvo 15,4 miljoonaa km2
2011-2019 14 miljoonaa km2
Täytyy jatkaa itse puolessa välin ja luottaa vaan oikeisiin lähteisiin. Ehkä videossa saattoi olla jotakin asiaakin, mutta vaikutti vain höpöhöpöuutisiin verrattavalta höpöhöpövideolta ja lopetin tähän kohtaan. Agenda paistoi liian vahvasti lävitse.
Kirjanmerkit