Eilen Reitti 2000:n hevostelluilla ja epätasaiseksi jäätyneillä poluilla fiilistellessä tuli taas mieleen, että tää on kyllä ihan mahdottoman ihana pyörä. Kuherruskuukausi jatkuu neljättä vuotta. Kun toi oli sopivasti tipahtanut evoluution kyydistä jo syntyessään, ei se siitä enää edes setämiesmäisty sen enempää, vaan paranee vaan vanhetessaan. Jotain maagista on kevyessä teräsrungossa ja -haarukassa, joissa jokainen millimetri on oikeassa paikassa ja jokainen asteen puolikaskin oikeassa kulmassa. Mitään en muuttaisi, enkä mihinkään vaihtaisi. Melkolailla piut paut voi sanoa joka vuosi vaihtuville muodeille, muuttuville standardeille ja kulutushysterialle. Ainoa mahdollisesti huono puoli on se, että kun tälle tielle lähtee, ei siltä taida olla paluuta. Silti soisin, että jokainen pyöräilijä edes kerran eläessään saisi kokea sen. 
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Kirjanmerkit