Kuluttaja lopulta kuitenkin tekee ratkaisun eli valitsee tuotteen ja hinta on tuotteen ostopäätöstä tehtäessä monelle hyvin ratkaiseva tekijä. Jos kauppajärjestelmää pystyttäisiin uudistamaan niin että enemmän eettisin keinoin (kalliimmalla) tuotettu tuote olisi vaikka samanhintainen kuin vähemmän eettisin keinoin (halvemmalla) tuotettu niin valinta olisi helpompi tehdä.

Hyviin pyrkimyksiin perustuva kuluttaminen ja ostoskäyttäytyminen on nykyisessä tilanteessa mahdollista vain niille joilla on hiton paksu lompakko. Köyhällä ei ole varaa eli köyhälle halvin on aina paras ja ainoa vaihtoehto.

Sitten on vielä kertaluokkaa isompi ongelma se että kuluttajien ja samalla kulutuksen määrä vaan lisääntyy kun ihmisiä on entistä enemmän. Lisääntyminen vielä suurinta niissä köyhissä maissa jossa runsas lukumäärä jälkikasvua ainoa keino taata omaisille heidän vanhetessaan huolenpito kun yhteiskunta ei tätä pysty tarjoamaan. Suomessakin on eletty aikoja jossa lasten hankkiminen on katsottu myös turvaksi vanhuudelle.

Energiantuotannossa EU:n päästökauppa on pieni askel oikeaan suuntaan, hiilivero olisi vielä parempi. Nämä mekanismit pitäisi sitten ottaa käyttöön myös muualla maailmassa.